Kirjoitushaasteen palauteketju - viikko 48
Lähetetty: 28 Marras 2025, 22:01
Kirjoitushaasteeseen osallistuneet tekstit. Jos joku tai useampi kirjoitus on sinulle mieluinen äänestäthän niitä. Palaute ja kommentointi on aina tervetullutta.
1.
Kautta aikojen ihmisiä on kiinnostanut tiede,
motiivina ehtymätön mielenkiinto saada selville
miksi jokin asia tai ilmiö on niinkuin on?
Mutta entäs sitten kun...
jotain hienoa ja hyvää on keksitty,
tulee kohta uusi ja entistä parempi keksintö.
Vanha tieto saa väistyä uuden tullessa tilalle.
Tiedemiehet ja -naiset jäävät toki historian lehdille elämään.
Aika on asia mitä ei pitäisi koskaan tuhlata,
ja kuitenkin me usein oletamme sen olevan ikuista.
Mutta näin uskovaisen näkökulmasta...
se on ikuista ainoastaan iäisyydessä,
ei täällä maailmassa, katoavaisuudessa.
Siinä mennään uskonasioihin, ja Jumalaan,
jota jotkut pitävät tieteen vihollisena...
Onko se sittenkään niin? Mielestäni ei ole.
2.
Tiede on pyrkinyt saamaan selville mitä aika on. Näyttää siltä että aikaa ei ole oikeasti olemassa. Jotenkin olen käsittänyt asian niin että aika on mielen konstruktio meitä itseämme varten. Oikeastaan menneisyyttä ei ole eikä tulevaisuutta. On muistijälki mitä kutsumme menneisyydeksi. Sekin voi olla harhaa. Osa taitaa kieltää nykyhetkenkin olemassa olon. Mahdollisesti olen yksi heistä. Osa ehkä ajattelee että tulevaisuuskin on jo olemassa. Voimme tästä hetkestä alkaen ekstrapoloida kaiken lähes alkuräjähdyksen alkuhetkeen asti. Myös lähes alkuräjähdyksen alkuhetkistä nykyiseen hetkeen asti niin tarkasti että malli tuottaa vaikka Linnunratamme ja Adromedan galaksin (Mukaan lukien läheiset kääpiögalaksit). Jos olisi mahdollista (Tarvitsemme vain universumia suuremman tietokoneen, piece of pie (2010)) saada selville jokaisen alkeishiukkasen sijainti ja liike niin mahdollisesti voisimme ekstrapoloida myös täysin mitä tapahtuu tästä hetkestä universumin lämpökuolemaan? saakka. On vain luonnonlaki myös (Toistaiseksi) esteenä että hiukkasen nopeutta ja paikkaa ei voi saman aikaisesti mitata. Alkeishiukkaset ovat hieman ilkeitä meitä kohtaan.
3.
Pilvipaloportti
Yksinäinen nainen katoaa pilvipaloporttiin käynnistettyään valkoisen spiraalikellon, maailmaan, jota ei ole, jollaista tiede ei tunnista todeksi.
Nykyisyys tuntui merkityksettömältä. Hänen haaveenaan oli poistua tyhjästä huoneesta, jollaiseksi oma elämänsä oli käynyt, valoisiin päiviin. ”Matkaan maailmaan, jossa linnut lentävät ajassa kuljettaen katsojaa mukanaan, oman mieleni syvyyksiin”.
Pilvipaloportin voi löytää kuka vain, joka tuntee mitä aika on. Se näyttää palavalta pilveltä ja sen valon läpi kuljetaan aina silmät avoinna, häikäistyen.
Kun silmät tottuvat valoon hän näkee itsensä lapsena istumassa keinussa. Äiti paistaa piparkakkuja ikkunan takana, kohta olisi joulu. Hanki kuin timantteja. Nainen keinuu korkeammalle kuin aurinko, joka polttaa hangen valkoista. Ei saa nuolaista rautaa pakkasella hän muistaa. Keinuessa katse kiinnittyy varikseen, joka vie hänet Unkariin.
Varis ei häikäise harmaanmustalla puvullaan mutta se tietää minne nainen haluaa.
Riikinkukonsininen mokkatakki, jossa on kauluksessa ja hihansuissa valkoista tekoturkista. Peili, josta heijastuu kaunis tyttö ja iloisen näköinen myyjätär. Tyttö ei ymmärrä mitä myyjä selittää. Hän tarkistaa vielä hintalapun ja elehtii haluavansa takin. Myyjän hymy leviää entisestään.
Budapestin kadulla kävelee ihmisiä. Moni jää tuijottamaan tyttöä. Tyttö tuntee itsensä tyylikkääksi ja itsevarmaksi. Hänen pitkät hiuksensa ovat tuulen kihartamat.
Kattohaikara lähtee lentoon talon katolta. Se kuljettaa nuortuneen naisen, hänen sielunsa, uusiin maailmoihin, mielikuvituksen syvimpiin kuvitelmiin. Turkoosille planeetalle.
Planeetta on turkoosi kuin syvä uni, sinne synnytään uudestaan.
Futuristiset avaruusnaiset leijuvat pois, kun haikara kuljettaa nuoren sielun metsän siimekseen. Sielu kävelee kohti salaperäistä kohdetta uudessa maailmassa. Matalalla olevien pilvien päällä loikoilee sinisiä miehiä. Polku kelluu puiden juurilla. Kohde on kaunis kuin smaragdi. Se saa värinsä metsästä. Pinnoilta heijastuu ääniä, puiden kuiskauksia. Puut kertovat salaisuuksia naisen tulevaisuudesta, joka tapahtui aikoja sitten, kaukana menneessä. Ääretön aikakäsite. Naisen sielu peittää korvat käsillään, kieltäytyy kuuntelemasta, tietämästä etukäteen.
Neontunneli, joka johtaa tulevaisuuden pilvipaloportille, houkuttelee kristallisilla prismoillaan. Lintujen kuvat kiinnittyvät hänen sydämeensä kuin muistot. Lintujen, joiden siipiin voi tarttua ja kulkea ajassa tai maailmankaikkeudessa.
Pilvipaloportin takana odottaa tyhjä huone. Siellä on tilaa hengittää omaa yksinäisyyttä. Tietä, jota jokaisen sielun on kuljettava – tietä oman itsensä mieleen ja omaan tulevaisuuteen, kun aika on.
1.
Kautta aikojen ihmisiä on kiinnostanut tiede,
motiivina ehtymätön mielenkiinto saada selville
miksi jokin asia tai ilmiö on niinkuin on?
Mutta entäs sitten kun...
jotain hienoa ja hyvää on keksitty,
tulee kohta uusi ja entistä parempi keksintö.
Vanha tieto saa väistyä uuden tullessa tilalle.
Tiedemiehet ja -naiset jäävät toki historian lehdille elämään.
Aika on asia mitä ei pitäisi koskaan tuhlata,
ja kuitenkin me usein oletamme sen olevan ikuista.
Mutta näin uskovaisen näkökulmasta...
se on ikuista ainoastaan iäisyydessä,
ei täällä maailmassa, katoavaisuudessa.
Siinä mennään uskonasioihin, ja Jumalaan,
jota jotkut pitävät tieteen vihollisena...
Onko se sittenkään niin? Mielestäni ei ole.
2.
Tiede on pyrkinyt saamaan selville mitä aika on. Näyttää siltä että aikaa ei ole oikeasti olemassa. Jotenkin olen käsittänyt asian niin että aika on mielen konstruktio meitä itseämme varten. Oikeastaan menneisyyttä ei ole eikä tulevaisuutta. On muistijälki mitä kutsumme menneisyydeksi. Sekin voi olla harhaa. Osa taitaa kieltää nykyhetkenkin olemassa olon. Mahdollisesti olen yksi heistä. Osa ehkä ajattelee että tulevaisuuskin on jo olemassa. Voimme tästä hetkestä alkaen ekstrapoloida kaiken lähes alkuräjähdyksen alkuhetkeen asti. Myös lähes alkuräjähdyksen alkuhetkistä nykyiseen hetkeen asti niin tarkasti että malli tuottaa vaikka Linnunratamme ja Adromedan galaksin (Mukaan lukien läheiset kääpiögalaksit). Jos olisi mahdollista (Tarvitsemme vain universumia suuremman tietokoneen, piece of pie (2010)) saada selville jokaisen alkeishiukkasen sijainti ja liike niin mahdollisesti voisimme ekstrapoloida myös täysin mitä tapahtuu tästä hetkestä universumin lämpökuolemaan? saakka. On vain luonnonlaki myös (Toistaiseksi) esteenä että hiukkasen nopeutta ja paikkaa ei voi saman aikaisesti mitata. Alkeishiukkaset ovat hieman ilkeitä meitä kohtaan.
3.
Pilvipaloportti
Yksinäinen nainen katoaa pilvipaloporttiin käynnistettyään valkoisen spiraalikellon, maailmaan, jota ei ole, jollaista tiede ei tunnista todeksi.
Nykyisyys tuntui merkityksettömältä. Hänen haaveenaan oli poistua tyhjästä huoneesta, jollaiseksi oma elämänsä oli käynyt, valoisiin päiviin. ”Matkaan maailmaan, jossa linnut lentävät ajassa kuljettaen katsojaa mukanaan, oman mieleni syvyyksiin”.
Pilvipaloportin voi löytää kuka vain, joka tuntee mitä aika on. Se näyttää palavalta pilveltä ja sen valon läpi kuljetaan aina silmät avoinna, häikäistyen.
Kun silmät tottuvat valoon hän näkee itsensä lapsena istumassa keinussa. Äiti paistaa piparkakkuja ikkunan takana, kohta olisi joulu. Hanki kuin timantteja. Nainen keinuu korkeammalle kuin aurinko, joka polttaa hangen valkoista. Ei saa nuolaista rautaa pakkasella hän muistaa. Keinuessa katse kiinnittyy varikseen, joka vie hänet Unkariin.
Varis ei häikäise harmaanmustalla puvullaan mutta se tietää minne nainen haluaa.
Riikinkukonsininen mokkatakki, jossa on kauluksessa ja hihansuissa valkoista tekoturkista. Peili, josta heijastuu kaunis tyttö ja iloisen näköinen myyjätär. Tyttö ei ymmärrä mitä myyjä selittää. Hän tarkistaa vielä hintalapun ja elehtii haluavansa takin. Myyjän hymy leviää entisestään.
Budapestin kadulla kävelee ihmisiä. Moni jää tuijottamaan tyttöä. Tyttö tuntee itsensä tyylikkääksi ja itsevarmaksi. Hänen pitkät hiuksensa ovat tuulen kihartamat.
Kattohaikara lähtee lentoon talon katolta. Se kuljettaa nuortuneen naisen, hänen sielunsa, uusiin maailmoihin, mielikuvituksen syvimpiin kuvitelmiin. Turkoosille planeetalle.
Planeetta on turkoosi kuin syvä uni, sinne synnytään uudestaan.
Futuristiset avaruusnaiset leijuvat pois, kun haikara kuljettaa nuoren sielun metsän siimekseen. Sielu kävelee kohti salaperäistä kohdetta uudessa maailmassa. Matalalla olevien pilvien päällä loikoilee sinisiä miehiä. Polku kelluu puiden juurilla. Kohde on kaunis kuin smaragdi. Se saa värinsä metsästä. Pinnoilta heijastuu ääniä, puiden kuiskauksia. Puut kertovat salaisuuksia naisen tulevaisuudesta, joka tapahtui aikoja sitten, kaukana menneessä. Ääretön aikakäsite. Naisen sielu peittää korvat käsillään, kieltäytyy kuuntelemasta, tietämästä etukäteen.
Neontunneli, joka johtaa tulevaisuuden pilvipaloportille, houkuttelee kristallisilla prismoillaan. Lintujen kuvat kiinnittyvät hänen sydämeensä kuin muistot. Lintujen, joiden siipiin voi tarttua ja kulkea ajassa tai maailmankaikkeudessa.
Pilvipaloportin takana odottaa tyhjä huone. Siellä on tilaa hengittää omaa yksinäisyyttä. Tietä, jota jokaisen sielun on kuljettava – tietä oman itsensä mieleen ja omaan tulevaisuuteen, kun aika on.