Luotatko kanssaihmisiin?

Paikalla
Avatar
Wisti
Reactions:
Viestit: 5261
Liittynyt: 30 Marras 2022, 20:48

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Wisti »

Minimus Yahves kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:04
Wisti kirjoitti: 22 Helmi 2023, 17:42 Suomalaiset ovat rehellisiä ”kukkaronpalauttajia” tutkimustenkin mukaan. Siinä valossa tuntuu joskus hassulta, kun joku kiittää suorastaan lehdessä saatuaan lompakkonsa takaisin, että vielä löytyy rehellisiä suomalaisia…. Yleensähän me sellaisia olemme.
Huijareihin ei tietysti kannata luottaa. Huijarin tuntee joskus siitä, että hän on hyvin ystävällinen, mitä me rehelliset emme ole, tuntemattomille ihmisille
Viranomaisia syytetään, jos vanki jättää lomalta palaamatta tai syyllistyy jopa rikokseen. On kuitenkin perusteltua, että vankeinhoitolaitos luottaa välillä vääriin ihmisiin ja kärsii ”mittatappiot”.
Eipä luottamusta voi pettää ellei sitä ensin saa. Systeemi on hyvä näin.

Kyllä minä pidän siitä, että lähikaupan myyjä voi viikonloppuna yksin ollessaan kysyä, josko voisi vahtia myymälää pissatauon ajan. Vaikka ei se vahtijaa edes tarvitse.
Yritin kasvattaa opiskelijoille moraalista selkärankaa jättämällä lukiolaiset tekemään fysiikan koetta yksinään ja lähdin itse kahville todeten lähtiessä, että luntata ei saa. En voi varmuudella sanoa, ettei kukaan taatusti luntannut, mutta eivät heidän paperinsa sellaiseen viitanneet ja hiljaa he paikoillaan puursivat, kun palasin.
Avatar
Deimos
Reactions:
Viestit: 7020
Liittynyt: 30 Marras 2022, 04:50

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Deimos »

Keijona kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:24 Rehellisyys kuvaa aika hienosti tuota laadun ja määrän "lakia." Kun yhdestä totuudesta voi kertoa lukemattoman määrän valheita, niin samalla tavalla yksi valehtelija pystyy tekemään vahingon joka tarvitsee lukuisia rehellisiä korjaantuakseen.
Rehellisyys on vain yksi moraalin osa-alue. Tottakai jokaisella yksilöllä on täysin oma moraali. Ei ole mitään yhtenäistä kiveen hakattua moraalia. Toiselle voi olla oikein matkustaa pummilla ja toiselle. Moraali on aika venyvä käsite. Jotkut raiskaavat pikkutyttöjä ja katsovat sen ihan oikeutetuksi ja toiset eivät.

Ukraina on hyvä esimerkki moraalista. Kun ihmisestä tulee hirviö (Ei todellakaan eläin koska eläimilläkin on edes jonkinlainen moraali) kaikki on mahdollista ja rajoja ei ole.
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
Avatar
Keijona
Reactions:
Viestit: 9545
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 12:39

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Keijona »

Deimos kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:43

Ei pidä sekoittaa moraalia ja omaatuntoa. Moraali on ympäristöstä opittua käyttäytymisnormisto joka muuttuu ajan ja paikan mukana. Se mikä oli moraalitonta 100 vuotta sitten voi olla moraalisesti hyväksyttävää nykyään, tai se mikä on moraalisesti oikein täällä suomessa saattaa olla moraalitonta jossain muualla maailmassa ja päinvastoin.
Kun sotilaalla on hyvä taistelu moraali hän tappaa paljon, tai kun prostituoidulla on hyvä työmoraali hän huoraa paljon.
Same same but different
Avatar
Deimos
Reactions:
Viestit: 7020
Liittynyt: 30 Marras 2022, 04:50

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Deimos »

Keijona kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:57

Miten moraali muuttuu ajan myötä? Ennen oli sitten hyväksyttävää raiskata lapsia ja nyt se on kiellyttyä? Oliko varastaminen jotekin sallitumpaa 2000 vuotta sitten kuin nykypäivänä? Minusta itse sekoitat nyt asioita. Omatunto on yksi moraalin osa-alue myös. Aina on ollut korkeamoraalisia ja heikkomoraalisia. Älä unohda Gaussin käyrää joka pätee myös tässä asiassa. Voin suomentaa sinulle. Gaussin käyrä on sama kuin kellokäyrä. Se sama joka tapahtuu kun mitataan ihmisen älykkyyttä.
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
Paikalla
Avatar
Wisti
Reactions:
Viestit: 5261
Liittynyt: 30 Marras 2022, 20:48

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Wisti »

Keijona kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:57
Deimos kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:43
Keijona kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:24 Rehellisyys kuvaa aika hienosti tuota laadun ja määrän "lakia." Kun yhdestä totuudesta voi kertoa lukemattoman määrän valheita, niin samalla tavalla yksi valehtelija pystyy tekemään vahingon joka tarvitsee lukuisia rehellisiä korjaantuakseen.
Rehellisyys on vain yksi moraalin osa-alue. Tottakai jokaisella yksilöllä on täysin oma moraali. Ei ole mitään yhtenäistä kiveen hakattua moraalia. Toiselle voi olla oikein matkustaa pummilla ja toiselle. Moraali on aika venyvä käsite. Jotkut raiskaavat pikkutyttöjä ja katsovat sen ihan oikeutetuksi ja toiset eivät.

Ukraina on hyvä esimerkki moraalista. Kun ihmisestä tulee hirviö (Ei todellakaan eläin koska eläimilläkin on edes jonkinlainen moraali) kaikki on mahdollista ja rajoja ei ole.
Ei pidä sekoittaa moraalia ja omaatuntoa. Moraali on ympäristöstä opittua käyttäytymisnormisto joka muuttuu ajan ja paikan mukana. Se mikä oli moraalitonta 100 vuotta sitten voi olla moraalisesti hyväksyttävää nykyään, tai se mikä on moraalisesti oikein täällä suomessa saattaa olla moraalitonta jossain muualla maailmassa ja päinvastoin.
Kun sotilaalla on hyvä taistelu moraali hän tappaa paljon, tai kun prostituoidulla on hyvä työmoraali hän huoraa paljon.
Entäs omatunto? Eikö se ole yhteiskunnan ääni sisällämme soimaamassa meitä, jos rikomme sisäistämäämme koodistoa vastaan?
Avatar
Keijona
Reactions:
Viestit: 9545
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 12:39

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Keijona »

Deimos kirjoitti: 22 Helmi 2023, 19:01
Keijona kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:57
Deimos kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:43
Keijona kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:24 Rehellisyys kuvaa aika hienosti tuota laadun ja määrän "lakia." Kun yhdestä totuudesta voi kertoa lukemattoman määrän valheita, niin samalla tavalla yksi valehtelija pystyy tekemään vahingon joka tarvitsee lukuisia rehellisiä korjaantuakseen.
Rehellisyys on vain yksi moraalin osa-alue. Tottakai jokaisella yksilöllä on täysin oma moraali. Ei ole mitään yhtenäistä kiveen hakattua moraalia. Toiselle voi olla oikein matkustaa pummilla ja toiselle. Moraali on aika venyvä käsite. Jotkut raiskaavat pikkutyttöjä ja katsovat sen ihan oikeutetuksi ja toiset eivät.

Ukraina on hyvä esimerkki moraalista. Kun ihmisestä tulee hirviö (Ei todellakaan eläin koska eläimilläkin on edes jonkinlainen moraali) kaikki on mahdollista ja rajoja ei ole.
Ei pidä sekoittaa moraalia ja omaatuntoa. Moraali on ympäristöstä opittua käyttäytymisnormisto joka muuttuu ajan ja paikan mukana. Se mikä oli moraalitonta 100 vuotta sitten voi olla moraalisesti hyväksyttävää nykyään, tai se mikä on moraalisesti oikein täällä suomessa saattaa olla moraalitonta jossain muualla maailmassa ja päinvastoin.
Miten moraali muuttuu ajan myötä? Ennen oli sitten hyväksyttävää raiskata lapsia ja nyt se on kiellyttyä? Oliko varastaminen jotekin sallitumpaa 2000 vuotta sitten kuin nykypäivänä?
Eihän tietenkään kaikki moraalit muuttu, paskan syöminen on yhtä moraalitonta nyt kuin 100 vuotta sitten, sukurutsaus taas oli moraalisesti hyväksytympää silloin. Mutta esimerkiksi lapsien kanssa naimisiin meneminen on moraalisesti hyväksyttyä joissain muslimimaissa, mutta ei täällä Suomessa. Tai naisen oleskelu bikineissä tai yläosattomissa uimarannalla 100 vuotta sitten olisi suomessa tuonut siveyspoliisin paikalle, koska se oli siihen aikaan täysin moraalitonta.

Joten on täysin selvää että moraali muuttuu ajan ja paikan mukana, se on kuin muoti.
Same same but different
Avatar
Deimos
Reactions:
Viestit: 7020
Liittynyt: 30 Marras 2022, 04:50

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Deimos »

Keijona kirjoitti: 22 Helmi 2023, 19:15

Sinulla on varmaan faktaa sanojesi tueksi?
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
Avatar
Keijona
Reactions:
Viestit: 9545
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 12:39

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Keijona »

Deimos kirjoitti: 22 Helmi 2023, 19:17

Onhan tuo nöhty. Ei ne linkit mitään miksikään muuta. Jos ymmärrys taistelee niitä vastaan. Enintään väärässä olijat netissä tekee on pitävät turpansa kiinni, mutta virhettäänhän ei epävarma ja heikon itsetunnon omaavat koskaan pysty myöntämään.

Mutta voihan esimerkiksi, googlettaa kuvia 1920-luvulta, sibelius poliisin toiminnasta kun varsin laajat ja kuvia moraalisesti soveliasta uimaranta pukeutumista löytää kyllä.

"Tai naisen oleskelu bikineissä tai yläosattomissa uimarannalla 100 vuotta sitten olisi suomessa tuonut siveyspoliisin paikalle, koska se oli siihen aikaan täysin moraalitonta."

Jos tyttö olisi mennyt lukioon minihameessa ja bikineissä 50-vuotta sitten, se olisi ollut moraalisesti niin väärin että hänet olisi laitettu todnäk hullujenhuoneelle tai erotettu. Nykyään se taas on moraalisesti hyväksyttyä.
Same same but different
Avatar
Deimos
Reactions:
Viestit: 7020
Liittynyt: 30 Marras 2022, 04:50

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Deimos »

Liian huppelissa lainailemaan yhtää mitään. Keskityn juomiseen... Moikka...
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
Avatar
jester
Reactions:
Viestit: 324
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 20:10

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja jester »

Luottamus yhteiskunnassa on vastavuoroista, jos luotat toisiin, myös sinuun luotetaan. Luottamuksen ilmapiiri on kestävän yhteiskunnan perusta. Yksi peliteoreettinen esimerkki luottamuksen voimasta on vangin dilemma, jossa syytettyjen välinen luottamus saa aikaan paremman lopputuloksen, kuin epäluuloinen oman edun tavoittelu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vangin_dilemma
Is all that we see or seem
But a dream within a dream?
- Edgar Allan Poe
Avatar
Minimus Yahves
Reactions:
Viestit: 2782
Liittynyt: 15 Joulu 2022, 18:46
Paikkakunta: Tellus

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Minimus Yahves »

Wisti kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:27
Minimus Yahves kirjoitti: 22 Helmi 2023, 18:04
Wisti kirjoitti: 22 Helmi 2023, 17:42 Suomalaiset ovat rehellisiä ”kukkaronpalauttajia” tutkimustenkin mukaan. Siinä valossa tuntuu joskus hassulta, kun joku kiittää suorastaan lehdessä saatuaan lompakkonsa takaisin, että vielä löytyy rehellisiä suomalaisia…. Yleensähän me sellaisia olemme.
Huijareihin ei tietysti kannata luottaa. Huijarin tuntee joskus siitä, että hän on hyvin ystävällinen, mitä me rehelliset emme ole, tuntemattomille ihmisille
Viranomaisia syytetään, jos vanki jättää lomalta palaamatta tai syyllistyy jopa rikokseen. On kuitenkin perusteltua, että vankeinhoitolaitos luottaa välillä vääriin ihmisiin ja kärsii ”mittatappiot”.
Eipä luottamusta voi pettää ellei sitä ensin saa. Systeemi on hyvä näin.

Kyllä minä pidän siitä, että lähikaupan myyjä voi viikonloppuna yksin ollessaan kysyä, josko voisi vahtia myymälää pissatauon ajan. Vaikka ei se vahtijaa edes tarvitse.
Yritin kasvattaa opiskelijoille moraalista selkärankaa jättämällä lukiolaiset tekemään fysiikan koetta yksinään ja lähdin itse kahville todeten lähtiessä, että luntata ei saa. En voi varmuudella sanoa, ettei kukaan taatusti luntannut, mutta eivät heidän paperinsa sellaiseen viitanneet ja hiljaa he paikoillaan puursivat, kun palasin.
Jos haluaa nähdä oman oikean tasonsa, ei lunttaaminen auta.
Ja meillä ei ole vastaavaa suorituspainetta kuin esimerkiksi aasialaisilla.
Can I pet that dog?
Paikalla
Avatar
Wisti
Reactions:
Viestit: 5261
Liittynyt: 30 Marras 2022, 20:48

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Wisti »

Tämä kuuluisa kukkarokoe on tehty useassa pääkaupungissa. Helsingissä syöttikukkaroista palautui poliisille muistaaksen 9/10. Huonoin tulos oli Lissabonissa. Yksi vietiin poliisille. Viejä oli saksalainen turisti!
Tuon testin perusteella portugalilaiset ovat täysiä roistoja. Tuskinpa he kuitenkaan naapureiltaan varastivat enempää kuin mekään.
Avatar
Keijona
Reactions:
Viestit: 9545
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 12:39

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Keijona »

Wisti kirjoitti: 22 Helmi 2023, 20:03 Tämä kuuluisa kukkarokoe on tehty useassa pääkaupungissa. Helsingissä syöttikukkaroista palautui poliisille muistaaksen 9/10. Huonoin tulos oli Lissabonissa. Yksi vietiin poliisille. Viejä oli saksalainen turisti!
Tuon testin perusteella portugalilaiset ovat täysiä roistoja. Tuskinpa he kuitenkaan naapureiltaan varastivat enempää kuin mekään.
Tuohan on urbaanilegenda, tavallaan ei edes legenda vaan tilastotieto joka perustui kadonneeksi ilmoitettujen kukkaroiden löytymisprosenttiin.
Same same but different
Avatar
Deimos
Reactions:
Viestit: 7020
Liittynyt: 30 Marras 2022, 04:50

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Deimos »

Lunttaisinko. En ikipäivänä. En käytä peleissäkään cheatteja. Jos en sitten pärjää niin en pärjää. Yleensä taso on nightmare tai ultraviolence. Niin taitaa olla elämänikin.
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
Paikalla
Avatar
Wisti
Reactions:
Viestit: 5261
Liittynyt: 30 Marras 2022, 20:48

Re: Luotatko kanssaihmisiin?

Viesti Kirjoittaja Wisti »

Keijona kirjoitti: 22 Helmi 2023, 20:48
Wisti kirjoitti: 22 Helmi 2023, 20:03 Tämä kuuluisa kukkarokoe on tehty useassa pääkaupungissa. Helsingissä syöttikukkaroista palautui poliisille muistaaksen 9/10. Huonoin tulos oli Lissabonissa. Yksi vietiin poliisille. Viejä oli saksalainen turisti!
Tuon testin perusteella portugalilaiset ovat täysiä roistoja. Tuskinpa he kuitenkaan naapureiltaan varastivat enempää kuin mekään.
Tuohan on urbaanilegenda, tavallaan ei edes legenda vaan tilastotieto joka perustui kadonneeksi ilmoitettujen kukkaroiden löytymisprosenttiin.
Niin?
Vastaa Viestiin