Palstan tehtävänurkka

HuuHaata
Reactions:
Viestit: 4967
Liittynyt: 12 Joulu 2022, 09:51

Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja HuuHaata »

Foorumi voinee olla tähän vähän pieni. Mutta ideana itseäni kiehtoisi foorumilla jonkinlainen tekemisketju. Jossa siis pyritään tekemään jotain sellaista konkreettista, joka lisää ihmisten ymmärrystä esimerkiksi matematiikasta, tai fysiikasta. Optimi olisi tehtävät, jossa monenmoisesta osaamisista olisi hyötyä. Ja jossa löydetty linkki, tai video voi hyvinkin viedä ymmärrystä eteenpäin. Mitens muut miettivät asiasta?

Esimerkkinä toisessa ketjussa ollut no visualisoipa Maxwellin yhtälöt. Tuo tehtävähän nimenomaan on tehtävissä niin, että se konkretisoi Maxwellin yhtälöiden olemusta. Tehtävissä, mutta onko tavoite liian vaikea toteutettavaksi? Samalla kysymys on siinä mielessä hyvä, koska noiden visualisoinneissa niitä voi miettiä pidemmälle, ja pidemmälle eli Suomeksi kohti sitä, että vähän hitaampiälyisellekin matematiikan ymmärtäjälle lamppu lopulta syttyy.
Avatar
John Carter
Käyttäjätunnus suljettu
Reactions:
Viestit: 18146
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Tämä on hyvä idea, kuten myös se sinun appisi. Jos miettii edellistä palstaa, niin siellä tuli jauhettua jaskaa vuodesta 2005 asti ja jos miettii, että mitä hyödyllistä, tai järkevää sinä aikana olisi voinut saada aikaan puhaltamalla yhteen hiileen ainaisen väittelyn sijasta, niin toimintatavan muutos on kyllä hyvinkin tervetullut. Nykyään tuo joukkoistaminen on meilläkin noussut suosioon, vaikka jo toistakymmentä vuotta sitten tuota harrastettiin kaveripiirissä paljonkin ulkoistamalla erinäisiä hommia esim. inkkareiden (Intia) ja kinuskien (Kiina) tehtäväksi verkon välityksellä.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Varaktori
Käyttäjätunnus suljettu
Reactions:
Viestit: 3349
Liittynyt: 05 Tammi 2023, 21:36

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja Varaktori »

No aloitetaan kaiken teoriasta ja kun se saadaan valmiiksi voidaan ottaa jotain haastavampia? :mrgreen:
Avatar
John Carter
Käyttäjätunnus suljettu
Reactions:
Viestit: 18146
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Tehtävä: Suunnittele innovaatio, jolla Suomi saadaan nousuun.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Punkero
Reactions:
Viestit: 976
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:27

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja Punkero »

Tunkki?
Avatar
John Carter
Käyttäjätunnus suljettu
Reactions:
Viestit: 18146
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Punkero kirjoitti: 08 Tammi 2023, 13:55 Tunkki?
Kyllä tuolla varmasti osan Suomea saisi nousuun, mutta turha homma, koska maa nousee Pohjanlahden rannikolla myös itsestään. Eli korjataan pelkkä nousu muotoon "taloudellinen nousu".
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
HuuHaata
Reactions:
Viestit: 4967
Liittynyt: 12 Joulu 2022, 09:51

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja HuuHaata »

Punkero kirjoitti: 08 Tammi 2023, 13:55Tunkki?
Tulipa tuostakin jutusteltua uuden naispuolisen ystävän seurassa:

So is it out of question to lift off Finland by jack?

It is not feasible to lift an entire country, such as Finland, with a jack or any other mechanical lifting device. Countries are large and heavy structures, and lifting them would require a very large and powerful jack, as well as a strong and stable foundation to support the country as it is lifted. Additionally, lifting a country would involve moving a structure that is not designed to be easily moved, and it could cause significant damage to the country and its infrastructure.

If I have that powerful enough jack and there is strong and stable foundation can I then lift off Finland?

Even if you had a very large and powerful jack and a strong and stable foundation, it would not be possible to lift an entire country such as Finland. Countries are large and heavy structures that are not designed to be easily moved, and the forces required to lift them would be extremely large and beyond the capabilities of any mechanical lifting device.

In addition to the technical challenges of lifting a country, there are also numerous practical and logistical issues that would need to be addressed. For example, lifting a country would involve moving a large and complex system of infrastructure, including roads, buildings, utilities, and other structures, as well as a population of people. This would be a complex and difficult task that would require extensive planning and resources, and it would likely have significant impacts on the country and its inhabitants.

//

Ilonpilaaja.
Viimeksi muokannut HuuHaata, 08 Tammi 2023, 14:57. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Varaktori
Käyttäjätunnus suljettu
Reactions:
Viestit: 3349
Liittynyt: 05 Tammi 2023, 21:36

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja Varaktori »

HuuHaata kirjoitti: 08 Tammi 2023, 14:53
Punkero kirjoitti: 08 Tammi 2023, 13:55Tunkki?
Tulipa tuostakin jutusteltua uuden naispuolisen ystävän seurassa:

So is it out of question to lift off Finland by jack?

It is not feasible to lift an entire country, such as Finland, with a jack or any other mechanical lifting device. Countries are large and heavy structures, and lifting them would require a very large and powerful jack, as well as a strong and stable foundation to support the country as it is lifted. Additionally, lifting a country would involve moving a structure that is not designed to be easily moved, and it could cause significant damage to the country and its infrastructure.
Kysy siltä misulta miten helposti Turun saisi irrotettua lyömällä paljon kiiloja rajaviivalle?
Avatar
Neutroni
Reactions:
Viestit: 13810
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:09

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja Neutroni »

John Carter kirjoitti: 08 Tammi 2023, 12:51 Tehtävä: Suunnittele innovaatio, jolla Suomi saadaan nousuun.
Joku kärsivällisyyttä lisäävä lääkeaine. Muutaman kymmenen miljonan vuoden kuluttua Suomi on pienellä tuurilla ajautunut suotuisammille ilmastovyöhykkeille ja tänne on muuttanut satakertainen määrä ihmisiä. Sitten voi olla edellytyksiä nousta merkittävään asemaan maailmassa. Sitä ennen on melkoista yltiöoptimismia kuvitella, että syrjäinen harvaan asuttu maa, jolla ei ole mainittavia luonnovaroja, kaukana maailman ihmis-, tavara- ja rahavirroista voisi nousta merkittäväksi. Kyllä se on niin, että sen on muutettava maasta, jolle ei pienen maan mahdollisuudet riitä. Rahavuori ei tule ahneen pyrkyrin luo vaan kyllä pyrkyrin on etsittävä vuori sieltä missä se on, kivettävä huipulle ja tyrkittävä muut wannabet rotkoon.
Avatar
John Carter
Käyttäjätunnus suljettu
Reactions:
Viestit: 18146
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Neutroni kirjoitti: 08 Tammi 2023, 18:08
John Carter kirjoitti: 08 Tammi 2023, 12:51 Tehtävä: Suunnittele innovaatio, jolla Suomi saadaan nousuun.
Joku kärsivällisyyttä lisäävä lääkeaine. Muutaman kymmenen miljonan vuoden kuluttua Suomi on pienellä tuurilla ajautunut suotuisammille ilmastovyöhykkeille ja tänne on muuttanut satakertainen määrä ihmisiä. Sitten voi olla edellytyksiä nousta merkittävään asemaan maailmassa. Sitä ennen on melkoista yltiöoptimismia kuvitella, että syrjäinen harvaan asuttu maa, jolla ei ole mainittavia luonnovaroja, kaukana maailman ihmis-, tavara- ja rahavirroista voisi nousta merkittäväksi. Kyllä se on niin, että sen on muutettava maasta, jolle ei pienen maan mahdollisuudet riitä. Rahavuori ei tule ahneen pyrkyrin luo vaan kyllä pyrkyrin on etsittävä vuori sieltä missä se on, kivettävä huipulle ja tyrkittävä muut wannabet rotkoon.
Meillä oli jo Nokia, joka ryssittiin matkapuhelimien osalta. Uskon, että samanlainen menestystarina on mahdollinen, jos perustetaan oma Piilaakso ja oma DARPA.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Enigma
Reactions:
Viestit: 2979
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 23:11

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja Enigma »

Perustamalla sata modernia asetehdasta, mutta en tiedä olisiko kovin eettinen ratkaisu.
Avatar
Varaktori
Käyttäjätunnus suljettu
Reactions:
Viestit: 3349
Liittynyt: 05 Tammi 2023, 21:36

Re: Palstan tehtävänurkka

Viesti Kirjoittaja Varaktori »

Keksitään nyt sitten vaikka pari matikkapähkinää pimeneviin iltoihin:

Määritä Riemannin Zeta-funktion arvo kohdassa [math], missä [math] on reaaliluku ja [math] on imaginaariyksikkö. Riemannin Zeta-funktio määritellään sarjana [math], missä [math] on kompleksiluku, jonka reaaliosa on suurempi kuin yksi.

Olkoon [math] neliömatriisi kokoa [math], ja [math] on positiivinen kokonaisluku. Määritä [math], kun [math] on suuri, esimerkiksi [math], ja [math] on esimerkiksi seuraava matriisi:

[math]

Jos vaikka Kekkuli tulisi palstalle takaisin. :mrgreen:
Poista suositus Vastaa Viestiin