Palstan tehtävänurkka
Palstan tehtävänurkka
Foorumi voinee olla tähän vähän pieni. Mutta ideana itseäni kiehtoisi foorumilla jonkinlainen tekemisketju. Jossa siis pyritään tekemään jotain sellaista konkreettista, joka lisää ihmisten ymmärrystä esimerkiksi matematiikasta, tai fysiikasta. Optimi olisi tehtävät, jossa monenmoisesta osaamisista olisi hyötyä. Ja jossa löydetty linkki, tai video voi hyvinkin viedä ymmärrystä eteenpäin. Mitens muut miettivät asiasta?
Esimerkkinä toisessa ketjussa ollut no visualisoipa Maxwellin yhtälöt. Tuo tehtävähän nimenomaan on tehtävissä niin, että se konkretisoi Maxwellin yhtälöiden olemusta. Tehtävissä, mutta onko tavoite liian vaikea toteutettavaksi? Samalla kysymys on siinä mielessä hyvä, koska noiden visualisoinneissa niitä voi miettiä pidemmälle, ja pidemmälle eli Suomeksi kohti sitä, että vähän hitaampiälyisellekin matematiikan ymmärtäjälle lamppu lopulta syttyy.

- John Carter
- Käyttäjätunnus suljettu
- Reactions:
- Viestit: 18146
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Palstan tehtävänurkka
Tämä on hyvä idea, kuten myös se sinun appisi. Jos miettii edellistä palstaa, niin siellä tuli jauhettua jaskaa vuodesta 2005 asti ja jos miettii, että mitä hyödyllistä, tai järkevää sinä aikana olisi voinut saada aikaan puhaltamalla yhteen hiileen ainaisen väittelyn sijasta, niin toimintatavan muutos on kyllä hyvinkin tervetullut. Nykyään tuo joukkoistaminen on meilläkin noussut suosioon, vaikka jo toistakymmentä vuotta sitten tuota harrastettiin kaveripiirissä paljonkin ulkoistamalla erinäisiä hommia esim. inkkareiden (Intia) ja kinuskien (Kiina) tehtäväksi verkon välityksellä.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Palstan tehtävänurkka
No aloitetaan kaiken teoriasta ja kun se saadaan valmiiksi voidaan ottaa jotain haastavampia? 
- John Carter
- Käyttäjätunnus suljettu
- Reactions:
- Viestit: 18146
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Palstan tehtävänurkka
Tehtävä: Suunnittele innovaatio, jolla Suomi saadaan nousuun.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Palstan tehtävänurkka
Tunkki?
- John Carter
- Käyttäjätunnus suljettu
- Reactions:
- Viestit: 18146
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Palstan tehtävänurkka
Kyllä tuolla varmasti osan Suomea saisi nousuun, mutta turha homma, koska maa nousee Pohjanlahden rannikolla myös itsestään. Eli korjataan pelkkä nousu muotoon "taloudellinen nousu".
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Palstan tehtävänurkka
Tulipa tuostakin jutusteltua uuden naispuolisen ystävän seurassa:
So is it out of question to lift off Finland by jack?
It is not feasible to lift an entire country, such as Finland, with a jack or any other mechanical lifting device. Countries are large and heavy structures, and lifting them would require a very large and powerful jack, as well as a strong and stable foundation to support the country as it is lifted. Additionally, lifting a country would involve moving a structure that is not designed to be easily moved, and it could cause significant damage to the country and its infrastructure.
If I have that powerful enough jack and there is strong and stable foundation can I then lift off Finland?
Even if you had a very large and powerful jack and a strong and stable foundation, it would not be possible to lift an entire country such as Finland. Countries are large and heavy structures that are not designed to be easily moved, and the forces required to lift them would be extremely large and beyond the capabilities of any mechanical lifting device.
In addition to the technical challenges of lifting a country, there are also numerous practical and logistical issues that would need to be addressed. For example, lifting a country would involve moving a large and complex system of infrastructure, including roads, buildings, utilities, and other structures, as well as a population of people. This would be a complex and difficult task that would require extensive planning and resources, and it would likely have significant impacts on the country and its inhabitants.
//
Ilonpilaaja.
Viimeksi muokannut HuuHaata, 08 Tammi 2023, 14:57. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Palstan tehtävänurkka
Kysy siltä misulta miten helposti Turun saisi irrotettua lyömällä paljon kiiloja rajaviivalle?HuuHaata kirjoitti: ↑08 Tammi 2023, 14:53Tulipa tuostakin jutusteltua uuden naispuolisen ystävän seurassa:
So is it out of question to lift off Finland by jack?
It is not feasible to lift an entire country, such as Finland, with a jack or any other mechanical lifting device. Countries are large and heavy structures, and lifting them would require a very large and powerful jack, as well as a strong and stable foundation to support the country as it is lifted. Additionally, lifting a country would involve moving a structure that is not designed to be easily moved, and it could cause significant damage to the country and its infrastructure.
Re: Palstan tehtävänurkka
Joku kärsivällisyyttä lisäävä lääkeaine. Muutaman kymmenen miljonan vuoden kuluttua Suomi on pienellä tuurilla ajautunut suotuisammille ilmastovyöhykkeille ja tänne on muuttanut satakertainen määrä ihmisiä. Sitten voi olla edellytyksiä nousta merkittävään asemaan maailmassa. Sitä ennen on melkoista yltiöoptimismia kuvitella, että syrjäinen harvaan asuttu maa, jolla ei ole mainittavia luonnovaroja, kaukana maailman ihmis-, tavara- ja rahavirroista voisi nousta merkittäväksi. Kyllä se on niin, että sen on muutettava maasta, jolle ei pienen maan mahdollisuudet riitä. Rahavuori ei tule ahneen pyrkyrin luo vaan kyllä pyrkyrin on etsittävä vuori sieltä missä se on, kivettävä huipulle ja tyrkittävä muut wannabet rotkoon.John Carter kirjoitti: ↑08 Tammi 2023, 12:51 Tehtävä: Suunnittele innovaatio, jolla Suomi saadaan nousuun.
- John Carter
- Käyttäjätunnus suljettu
- Reactions:
- Viestit: 18146
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Palstan tehtävänurkka
Meillä oli jo Nokia, joka ryssittiin matkapuhelimien osalta. Uskon, että samanlainen menestystarina on mahdollinen, jos perustetaan oma Piilaakso ja oma DARPA.Neutroni kirjoitti: ↑08 Tammi 2023, 18:08Joku kärsivällisyyttä lisäävä lääkeaine. Muutaman kymmenen miljonan vuoden kuluttua Suomi on pienellä tuurilla ajautunut suotuisammille ilmastovyöhykkeille ja tänne on muuttanut satakertainen määrä ihmisiä. Sitten voi olla edellytyksiä nousta merkittävään asemaan maailmassa. Sitä ennen on melkoista yltiöoptimismia kuvitella, että syrjäinen harvaan asuttu maa, jolla ei ole mainittavia luonnovaroja, kaukana maailman ihmis-, tavara- ja rahavirroista voisi nousta merkittäväksi. Kyllä se on niin, että sen on muutettava maasta, jolle ei pienen maan mahdollisuudet riitä. Rahavuori ei tule ahneen pyrkyrin luo vaan kyllä pyrkyrin on etsittävä vuori sieltä missä se on, kivettävä huipulle ja tyrkittävä muut wannabet rotkoon.John Carter kirjoitti: ↑08 Tammi 2023, 12:51 Tehtävä: Suunnittele innovaatio, jolla Suomi saadaan nousuun.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Palstan tehtävänurkka
Perustamalla sata modernia asetehdasta, mutta en tiedä olisiko kovin eettinen ratkaisu.
Re: Palstan tehtävänurkka
Keksitään nyt sitten vaikka pari matikkapähkinää pimeneviin iltoihin:
Määritä Riemannin Zeta-funktion arvo kohdassa [math], missä [math] on reaaliluku ja [math] on imaginaariyksikkö. Riemannin Zeta-funktio määritellään sarjana [math], missä [math] on kompleksiluku, jonka reaaliosa on suurempi kuin yksi.
Olkoon [math] neliömatriisi kokoa [math], ja [math] on positiivinen kokonaisluku. Määritä [math], kun [math] on suuri, esimerkiksi [math], ja [math] on esimerkiksi seuraava matriisi:
[math]
Jos vaikka Kekkuli tulisi palstalle takaisin.