MooM kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 10:38
Lisää tehtäviä julkiselle sektorille! Ettei pääse vain pienenemään.
SiNäkään et nykyään muuta tee kuin vittuilet.
Kunnon horomeininkiä.
Luet vääriä ketjuja ja toisalta otat itseesi kaikki heitot, jotka voi vähänkin tulkita sellaisiksi. Suosittelen pysähtymään miettimään, mitä sulle on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana. Ja sanon noin, vaikka arvaan, että syljet naamalle sen sijaan, että yhtään pohtisit asiaa.
Ja jos mielensäpahoittamisen sijaan ajattelee, niin tuo on ihan relevantti kommentti. Kaikki kansalaisista kerättävän tiedon käsittely, verotusmuutokset yms lisäävät julkisen puolen työmäärää ja tarvetta esim. muutoksiin it-systeemeissä vaikka kuinka yksilön itse pitäisi tehdä se tiedon antaminen. Lisäksi niiden mittareiden pitää olla standardeja ja huollettuja, sekä mittauksen valvottu (=valtio maksaa saleille homman hoitamisesta).
En sano, etteikä se saattaisi silti kannattaa, mutta kun politiikka on yleensä lyhytnäköistä nollasummapeliä, tulevaisuuden säästöjen perusteella nykyisten menojen kasvattaminen on vaikeaa.
While I had personally never felt the lack of a penis, I did admit that it was a handy thing to have along on a picnic…
D. Gabaldon
Blog Metabo Law to decrease Japan’s obesity rates
Metabo Law to decrease Japan’s obesity rates
In 2008 the Japanese Ministry of Health, Labour and Welfare introduced the ‘Metabo Law’ to decrease Japan’s obesity rates. The ‘Metabo law’ is, in theory, simple – stay below a government-mandated waistline of 85 cm for women and 90 cm for men or face the consequences. Employers and local government are responsible for the annual waist measurement check of 50 million Japanese aged between 40 and 74.
‘Metabo law’ comes from the phrase metabolic syndrome, and has replaced the word obesity. Metabolic syndrome is a combination of problems with cholesterol, triglycerides, high blood pressure and high blood sugar. It is likely to lead to a stroke, heart attack and diabetes eventually.
Individuals who fail their annual waist measurement check are required to attend a combination of counselling sessions, monitoring through phone and email correspondence, and motivational support. Also, if more than a certain percentage of employers employees are over-the-waist-limit, the employer is taxed. NEC, Japan’s largest maker of personal computers, says it may incur a fine of up to $19 million for failing to meet the waist-limit targets for its employees.
Ehkä tuollainen toimii Japanissa, jossa yhteisöllisyys on tiukkaa ja ihmiset sopeutuvat kuriin. Ylipainokin lienee harvinaisempaa kuin länsimaissa. Mutta Suomessa tuollainen kyttäys ja simputus olisi totaalinen poliittinen itsemurha mille tahansa puolueelle. Kenties Vihreät voisivat saada myytyä jonkun lievennetyn version siitä kontrollifriikimmille äänestäjilleen ympäristötekosyillä, mutta kaikkien muiden puolueiden kannattajissa on enemmän ylipainoisia eikä kukaan haluaisi tuollaista.
MooM kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 10:38
Lisää tehtäviä julkiselle sektorille! Ettei pääse vain pienenemään.
SiNäkään et nykyään muuta tee kuin vittuilet.
Kunnon horomeininkiä.
Luet vääriä ketjuja ja toisalta otat itseesi kaikki heitot, jotka voi vähänkin tulkita sellaisiksi. Suosittelen pysähtymään miettimään, mitä sulle on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana. Ja sanon noin, vaikka arvaan, että syljet naamalle sen sijaan, että yhtään pohtisit asiaa.
Ja jos mielensäpahoittamisen sijaan ajattelee, niin tuo on ihan relevantti kommentti. Kaikki kansalaisista kerättävän tiedon käsittely, verotusmuutokset yms lisäävät julkisen puolen työmäärää ja tarvetta esim. muutoksiin it-systeemeissä vaikka kuinka yksilön itse pitäisi tehdä se tiedon antaminen. Lisäksi niiden mittareiden pitää olla standardeja ja huollettuja, sekä mittauksen valvottu (=valtio maksaa saleille homman hoitamisesta).
En sano, etteikä se saattaisi silti kannattaa, mutta kun politiikka on yleensä lyhytnäköistä nollasummapeliä, tulevaisuuden säästöjen perusteella nykyisten menojen kasvattaminen on vaikeaa.
Niin mitä on tapahtunut viimesen kymmenen vuoden aikana.
Olen oppinut paljon suwakeista. Minusta on tullut radikaali persu ja vihaan älyllistä epärehellisyyttä.
Kaikki öyhöttävät suwakit on loppupelissä osoittautuneet aika paskoiksi ihmisiksi, joita en pysty arvostamaan.
Jos vittuilee niin vastaan siihen kyllä.
Sinusta on tullut ihme vittuilija (miksi?) ja se on juurisyy siihen miksi horottelen sinua.
Aina kun sanon pahasti alla on kommentti ennen sitä, joka on trikkeröinyt oman kommenttini.
Jos saa kuraa minulta kannattaa katsoa mitä on itse ensin sanonut.
Erimieltä oleminen on taas ihan toinen juttu. Voi olla erimieltä, mutta jos samaan syssyyn yrität mitätöidä sanomani jollain muka nokkelalla lausahduksella, se on vittuilua ja vastaan siihen.
Lihavuus on ehkä maailman suurin terveysongelma, joka on kytköksissä niin moniin muihin terveysongelmiin, myös mielenterveysongelmiin, että lihavuuden hoito vaatii ratkaisuja. Japanissa on toteutettu toimia, myös muissakin maissa on. Tähän ON syytä herätä ja milummin pohtia ratkaisuja, kun sössöttää miksi mikään ei tule toimimaan.
Minä olen oikeassa tässäkin asiassa, niinkuin persut yleensä muussakin.
Raspu kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 11:37

Persujen keskeinen äänestäjäkunta, hyvätuloiset duunarit ja pienet/keskisuuret duunarialojen yrittäjät, näyttävät olevan pääsääntöisesti aika hyvin syöneen oloista sakkia ja yleensä siinä porukassa asenteet terveysvouhotusta ja kaikenlaista yhteiskunnallista kyttäämistä kohtaan ovat myös hyvin kielteisiä. Et kai tosissasi odota puolueen johdolta tuon porukan kyykyttämistä?
Tuo on sitä paitsi ratkaistu Suomessa jo toisella tavalla. Julkinen terveydenhuolto on tuhottu ja siitä on tehty sotefirmojen raha-automaatti. Ne rahat menevät kankkulan kaivoon joka tapauksessa, olivat ihmiset terveitä tai sairaita ja jokainen saa maksaa omat hoitonsa tai kuolla jonoon.
Neutroni kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 11:30
Ehkä tuollainen toimii Japanissa, jossa yhteisöllisyys on tiukkaa ja ihmiset sopeutuvat kuriin. Ylipainokin lienee harvinaisempaa kuin länsimaissa. Mutta Suomessa tuollainen kyttäys ja simputus olisi totaalinen poliittinen itsemurha mille tahansa puolueelle. Kenties Vihreät voisivat saada myytyä jonkun lievennetyn version siitä kontrollifriikimmille äänestäjilleen ympäristötekosyillä, mutta kaikkien muiden puolueiden kannattajissa on enemmän ylipainoisia eikä kukaan haluaisi tuollaista.
Eli asialle ei voi mitään koska äänestäjät haluaa olla läskejä?
Asiaa pitää alkaa tuomaan esiin faktojen kautta.
- Paljonko on lihavia.
- Paljonko rahaa vaatii lihavuuden hoito.
- Mitä oheissairauksia lihavuus aiheuttaa.
- Mitkä on oheissaurauksien kustannukset yhteiskunnalle. Diapetes 2, mielenterveysongelmat, hormonitoiminnan lasku jne.
Hintalappu näille ja kysytään kuka maksaa ja kuinka kauan?
Voidaan käynistää kampanjoita, voidaan julistaa valtiollinen hätätila kamppailussa ylipainoa vastaan. Voidaan puuttua juurisyihin jo varhaisessa vaiheessa.
Mikään nopea juttu tämä ei ole, mutta asian voi korjata hyvinkin yhdessä sukupolvessa kun toimiin ryhdytään.
Tietenkin joku alkaa ylista että läskejä syrjitään...
Sitä ulinaa kyllä kuuluu nytkin.
Pysäytetään rullaportaat ja hissit.
Siirretään kopiokoneet etäisimpään nurkkaan jne.
Raspu kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 11:37
Lihavuus on ehkä maailman suurin terveysongelma, joka on kytköksissä niin moniin muihin terveysongelmiin, myös mielenterveysongelmiin, että lihavuuden hoito vaatii ratkaisuja. Japanissa on toteutettu toimia, myös muissakin maissa on. Tähän ON syytä herätä ja milummin pohtia ratkaisuja, kun sössöttää miksi mikään ei tule toimimaan.
Minä olen oikeassa tässäkin asiassa, niinkuin persut yleensä muussakin.
Persujen keskeinen äänestäjäkunta, hyvätuloiset duunarit ja pienet/keskisuuret duunarialojen yrittäjät, näyttävät olevan pääsääntöisesti aika hyvin syöneen oloista sakkia ja yleensä siinä porukassa asenteet terveysvouhotusta ja kaikenlaista yhteiskunnallista kyttäämistä kohtaan ovat myös hyvin kielteisiä. Et kai tosissasi odota puolueen johdolta tuon porukan kyykyttämistä?
Tuo on sitä paitsi ratkaistu Suomessa jo toisella tavalla. Julkinen terveydenhuolto on tuhottu ja siitä on tehty sotefirmojen raha-automaatti. Ne rahat menevät kankkulan kaivoon joka tapauksessa, olivat ihmiset terveitä tai sairaita ja jokainen saa maksaa omat hoitonsa tai kuolla jonoon.
Niin, minäkin olen ylipainoinen persu.
Voisin hyvinkin pudottaa sen 8kg.
Minä kiinitän huomiota ongelmiin jotka ON olemassa.
On se ongelma sitten katujengit tai vallitseva ylipaino yhteiskunnassa.
Raspu kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 11:49
Eli asialle ei voi mitään koska äänestäjät haluaa olla läskejä?
Se on demokraattisen yhteiskunnan siunaus ja kirous, että asioita, joita äänestäjät eivät halua, on hyvin vaikea runnoa väkisin läpi. Se estää tietenkin paljon diktatuureille tyypillistä typerehtimistä, kuten sotia tai sortoa, mutta se tekee myös pitemmän päälle hyvien mutta välitöntä kärsimistä vaativien asioiden ajamisen hyvin vaikeaksi ja hitaaksi.
Asiaa pitää alkaa tuomaan esiin faktojen kautta.
- Paljonko on lihavia.
- Paljonko rahaa vaatii lihavuuden hoito.
- Mitä oheissairauksia lihavuus aiheuttaa.
- Mitkä on oheissaurauksien kustannukset yhteiskunnalle. Diapetes 2, mielenterveysongelmat, hormonitoiminnan lasku jne.
Hintalappu näille ja kysytään kuka maksaa ja kuinka kauan?
Tuotahan on toitotettu yhtä soittoa jostain 60-luvulta. Ehkä se on ihan viime aikoina vähän väistynyt ympäristövouhotuksen tieltä.
Voidaan käynistää kampanjoita, voidaan julistaa valtiollinen hätätila kamppailussa ylipainoa vastaan. Voidaan puuttua juurisyihin jo varhaisessa vaiheessa.
Mikään nopea juttu tämä ei ole, mutta asian voi korjata hyvinkin yhdessä sukupolvessa kun toimiin ryhdytään.
Tuollaisia kampanjoita ei myöskään voi olla kovin montaa samalla kertaa. Ihmiset turtuvat turhaan hätävouhotukseen ja se menettää merkityksensä. Lihavuusko nyt sitten on suurin ongelma tässä maassa?
Raspu kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 11:37
Niin mitä on tapahtunut viimesen kymmenen vuoden aikana.
Olen oppinut paljon suwakeista. Minusta on tullut radikaali persu ja vihaan älyllistä epärehellisyyttä.
Kaikki öyhöttävät suwakit on loppupelissä osoittautuneet aika paskoiksi ihmisiksi, joita en pysty arvostamaan.
Tuli mieleen, että muutama tuttu vanhempi mies on kokenut samantapaisen radikalisoitumisen. Välillä se on hyvinkin rasittavaa, kun heidän mieleensä ei mahdu mikään muu kuin valitut ongelmat ja kaikki keskustelut tuppaavat menemään paasaamiseksi siitä miten kaikkien pitäisi keskittää kaikki tarmo niiden ratkaisuun mistään muusta piittaamatta. Onko se joku nykyään vanhenevan sukupolven trendikäs keski-iän kriisi? Tuollainen radikalisoituminen on paljon vaarallisempi yhteiskunnallinen kehityskulku kuin lihominen ikinä voi olla ja siinä on ongelma, joka pitäisi ratkaista ensin.

Minä en ainakaan mediassa ole nähnyt lukuja mitä lihavuus miljarditasolla yhteiskunnalle maksaa.
Raspu kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 11:37
Niin mitä on tapahtunut viimesen kymmenen vuoden aikana.
Olen oppinut paljon suwakeista. Minusta on tullut radikaali persu ja vihaan älyllistä epärehellisyyttä.
Kaikki öyhöttävät suwakit on loppupelissä osoittautuneet aika paskoiksi ihmisiksi, joita en pysty arvostamaan.
Tuli mieleen, että muutama tuttu vanhempi mies on kokenut samantapaisen radikalisoitumisen. Välillä se on hyvinkin rasittavaa, kun heidän mieleensä ei mahdu mikään muu kuin valitut ongelmat ja kaikki keskustelut tuppaavat menemään paasaamiseksi siitä miten kaikkien pitäisi keskittää kaikki tarmo niiden ratkaisuun mistään muusta piittaamatta. Onko se joku nykyään vanhenevan sukupolven trendikäs keski-iän kriisi? Tuollainen radikalisoituminen on paljon vaarallisempi yhteiskunnallinen kehityskulku kuin lihominen ikinä voi olla ja siinä on ongelma, joka pitäisi ratkaista ensin.
Fakta on että kataiseni "radikalisoituneet" setämiehet joutuvat korjaamaan yhteiskunnassa suwakkihuorien aiheuttaman turmelluksen.
Meitä jotka emme ole laittaneet päätä pensaaseen, emmekä laita, meitä yhteiskunta tarvitsee.
Jokainen tietysti valitsee seuransa itse. Minullakin nuorekasta saksalaista seuraa (voisi liki olla poikani) ja varsin hyvin tulemme juttuun treenien ja kahvittelun lomassa.
Yhteiskunnalliset asiat ei ole hallitsevassa roolissa keskusteluissamme, vaikka niistäkin puhutaan.
Raspu kirjoitti: ↑23 Loka 2023, 13:38
Fakta on että kataiseni "radikalisoituneet" setämiehet joutuvat korjaamaan yhteiskunnassa suwakkihuorien aiheuttaman turmelluksen.
Meitä jotka emme ole laittaneet päätä pensaaseen, emmekä laita, meitä yhteiskunta tarvitsee.
Kaikki kokevat olevansa niitä rationaalisia toimijoita, jotka korjaavat tyhmien muiden virheitä. Suvakeilla on ihan sama tunne, he vain korjaavat setämiesten aiheuttamaa turmelusta. Ympäristöradikaalit korjaavat piittaamattomien tuhlareiden turmelusta. Ja niin edelleen. Se varsinainen ongelma on siinä, että joka porukka radikalisoituu tuolla tavalla ja yhteiskunta riitantuu ja heikkenee, kun jokainen pyrkii vain torjumaan muiden turmelusta ja kahmimaan itselle minkä pystyy.
Jokainen tietysti valitsee seuransa itse. Minullakin nuorekasta saksalaista seuraa (voisi liki olla poikani) ja varsin hyvin tulemme juttuun treenien ja kahvittelun lomassa.
Yhteiskunnalliset asiat ei ole hallitsevassa roolissa keskusteluissamme, vaikka niistäkin puhutaan.
Harvalla on rahaa niin paljon, että pystyy esimerkiksi luopumaan työelämästä, jossa ei voi valita seuraansa. Harva massimiehistäkään muuttaa toiselle puolelle maailmaa ja jättää sukunsa ja paikallisen yhteisönsä kokonaan. Se on aika äärimmäinen valinta. En ainakaan minä halua alkaa mököttää tai ottaa hatkoja, jos jollain tutulla on vaikeaa. Mistä sitä tietää olenko parin kymmenen vuoden päästä samanlainen.