Nyt on eteläsuomessa sellainen keli että tuo "puolikuu osoittaa väärään suuntaan" näkyy selkeästi. Olen yhä vakuuttuneempi siitä että syy on ilmakehän linssi-ilmiössä. Tosin tällainen lähiavaruuden kupertuminen pitäisi kyetä mittaamaan. Esimerkiksi kun tähti yöllä nousee taivaanrannasta kohti keskitavasta ja kohti toista taivaanrantaa, sen kulmanopeus ei olisikaan vakio.
Ihmettelen miksi ainoana ajattelen tästä eri tavalla kuin muut keskustelijat. Toki ketjun aloittajahan tätä ensin ihmetteli.
Puolikuu ja aurinko taivaalla
Re: Puolikuu ja aurinko taivaalla
Yleensä ihmisille kelpaa tieteelliset tai tekniset selitykset tuollaisille asioille. Ne, joilla on pakkomielle inttää vastaan, kehittävät kukin omat "teoriansa", joita yhdistää vain pähkähulluus.
Sinun ajatuksen kaltainen tähtien näennäisiin paikkoihin vaikuttava ilmiö on olemassa: ilmakehän refraktio. Se kuitenkin tunnetaan hyvin eikä se selitä tuota näennäistä ongelmaa Kuun valaistuksessa. Perspektiivin vaikutus selittää, vaikka onkin vähän tylsän laitostieteellinen selitys.
Re: Puolikuu ja aurinko taivaalla
Tämä menee nyt hieman toistamiseksi. Seuraavan kerran kun näet tuon ilmiön ja toteat poikkeaman : poista ilmakehä ja maapallo jalkojesi alta. Mitä tapahtui kuun asennolle ? Kiertyikö se kohti aurinkoa vai jäikö samaan asentoon ? Jos se kiertyi, ilmakehä vaikutti asiaan. Jos se ei kiertynyt, sinulla on symmetrinen ilmiö, kolmio jonka kulmissa ovat silmäsi, kuun keskipiste ja auringon keskipiste. Miten ihmeessä kuun poikkiviiva voi olla jotakin muuta kuin kohtisuorassa määriteltyä tasoa vastaan ?Neutroni kirjoitti: ↑15 Touko 2024, 20:17Yleensä ihmisille kelpaa tieteelliset tai tekniset selitykset tuollaisille asioille. Ne, joilla on pakkomielle inttää vastaan, kehittävät kukin omat "teoriansa", joita yhdistää vain pähkähulluus.
Sinun ajatuksen kaltainen tähtien näennäisiin paikkoihin vaikuttava ilmiö on olemassa: ilmakehän refraktio. Se kuitenkin tunnetaan hyvin eikä se selitä tuota näennäistä ongelmaa Kuun valaistuksessa. Perspektiivin vaikutus selittää, vaikka onkin vähän tylsän laitostieteellinen selitys.
Re: Puolikuu ja aurinko taivaalla
No tuossapa on helppo ja hauska koejärjestely. Ei kun lapio heilumaan ja kompura imemään ilmat isoon säiliöön. Vai miten sinä teet tuon tempun?
Mistä tiedät, että vaikutus ei johdu Maan gravitaatiosta tai jostain ihan muusta ilmiöstä?Mitä tapahtui kuun asennolle ? Kiertyikö se kohti aurinkoa vai jäikö samaan asentoon ? Jos se kiertyi, ilmakehä vaikutti asiaan.
Tee sinä vähän helpompi koejärjestely ja mittaa Kuun ja Auringon välinen kulma, kun näet tuon ilmiön. Se tulee olemaan jotain muuta kuin mitä aistinvaraisesti arvioit ja päättelet millainen valaistus pitäisi olla.Jos se ei kiertynyt, sinulla on symmetrinen ilmiö, kolmio jonka kulmissa ovat silmäsi, kuun keskipiste ja auringon keskipiste. Miten ihmeessä kuun poikkiviiva voi olla jotakin muuta kuin kohtisuorassa määriteltyä tasoa vastaan ?
Re: Puolikuu ja aurinko taivaalla
Mistä tiedät, että vaikutus ei johdu Maan gravitaatiosta tai jostain ihan muusta ilmiöstä?
--
Joo tuo oli olettamus, periaatteessa voisi johtua jostakin muustakin.
--
Kuun ja Auringon välinen kulma
--
Siis mikä niistä kulmista, määrittele kulman kärki (kuu, aurinko, silmä).
Mutta koko homman juju on tiedostaa tuo taso jonka kärkipistet määrittelevät.
--
Joo tuo oli olettamus, periaatteessa voisi johtua jostakin muustakin.
--
Kuun ja Auringon välinen kulma
--
Siis mikä niistä kulmista, määrittele kulman kärki (kuu, aurinko, silmä).
Mutta koko homman juju on tiedostaa tuo taso jonka kärkipistet määrittelevät.
Re: Puolikuu ja aurinko taivaalla
Nyt me näköjään puhumme eri asiasta. Minä kuvittelen kolmion jossa silmä on yksi sen kärki. Silloin ei edes voida arvioida mitään kulmia, eikä niitä voida piirtää valokuvaan. Kolmio on siis katsojan näkökulmasta litistynyt "janaksi".
Re: Puolikuu ja aurinko taivaalla
Sen kolmion kanta on 1,4miljoonaa kilometriä (aurinko),
ja kärkipiste on maa ja kuu.
Re: Puolikuu ja aurinko taivaalla
Kulman kärki on silmässä ja toinen kylki osoittaa Aurinkoon ja toinen Kuuhun (keskipisteisiin). Taivaankappaleiden näennäisiä sijainteja voi ajatella suuntavektoreina kun katsoja on origossa. Vektorien välillä on kulma ja taivaankappaleiden kulmaetäisyys on hyvin usein käytetty mitta astronomiassa.

