Avaruuden rakenne

[Goswell]

Gravitaation on pakko olla erilaista kuin säteily, ja se käyttäytyy erilailla kuin fotoni. Gravitaatiosta ei esimerkiksi jää varjoa esteen taakse.

Gravitaatrioaallot ovat analogisia sähkömagneettisen säteilyn kanssa. Kyllä esteet varjostavat gravitaatioaaltoja sikäli kuin niitä absorboituu johonkin. Gravitaatioaallot eivät juuri vaikuta normaalista baryonisesta materiasta koostuviin kappaleisiin.

Putoamiskiihtyvyys vertautuu ennemmin staatiseen sähkökenttään. Gossu sotkee nuo kaksi vaikutustapaa keskenään.

Näinhän se on. Gossulla kentät ja säteily menevät iloisesti sekaisin aina tarpeen mukaan. Monesti niin pahasti, että on vaikea seurata, mitä hän oikein yrittää selittää.

Varjo tosiaan syntyy esteen taakse mistä tahansa säteilystä, jos este absorboi säteilyä tai vaihtoehtoisesti heijastaa sitä pois. Gravitaatioaalloista en rehellisesti sanottuna tiedä, miten esteet siihen vaikuttavat. Mutta käsittääkseni ne eivät kuitenkaan ole varsinaista gravitaatiota, putomiskiihtyvyyttä, vaan muutoksia gravitaatiokentässä.

Gravitaatioaallot on muutoksia tuo gravitonisäteilyn tiheydessä, kun kaksi mustaa aukkoa kiertää toisiaan, on hetkiä kun ne lähestyvät meitä ja on hetkiä kun ne loittonevat meistä.
Koska musta aukko säteilee samalla tiheydellä gravitoneja, ihan hiukkastiheys tilavuudessa, lähestyvän mustan aukon säteily on tänne saapuessaan hiukan voimakkaampaa, ja loittovan hiukan heikompaa, kun ne ovat linjassa täältä katsoen sätely vastaa yhden kappaleen sätellyä joka on paikoillaan, tuo vaihtelu tuottaa gravitaatioaallot.
Ei niitä kannata ajatella hiukkasina vaan "hiukkasina". Se on ihan sama onko ne kentän ryppy vai hiukkanen, mitä ne oikeasti on, kukaan ei tiedä.

[Goswell]

Gravitaation on pakko olla erilaista kuin säteily, ja se käyttäytyy erilailla kuin fotoni. Gravitaatiosta ei esimerkiksi jää varjoa esteen taakse.

Gravitaatrioaallot ovat analogisia sähkömagneettisen säteilyn kanssa. Kyllä esteet varjostavat gravitaatioaaltoja sikäli kuin niitä absorboituu johonkin. Gravitaatioaallot eivät juuri vaikuta normaalista baryonisesta materiasta koostuviin kappaleisiin.

Putoamiskiihtyvyys vertautuu ennemmin staatiseen sähkökenttään. Gossu sotkee nuo kaksi vaikutustapaa keskenään.

Se olen tajunnut Gossun ajattelusta, että hänelle on ratkaisevaa, onko vuorovaikutus ja voima pinnalle kohdistuva (kontaktivoima, esim työnnetään tai vedetään) vai tavallaan kappaleen koko tilavuuteen tarttuva (esim gravitaatio ja ilmeisesti myös sähkökentän vaikutus varattuun kappaleeseen jne). Ja tämä jotenkin liittyy siihen, mitä tapahtuu atomin rakenteen tasolla, eli tönäisy jotenkin heilauttaa ytimen ja elektronikuoren suhdetta (ytimen paikkaa atimin sisällä, Gossun alkeishiukkaspalleromaailmassa?), kun taas gravitaatio ei. Tai jotain sen suuntaista. Vähän kuin olisi laatikollinen kananmunia (=atomit), joissa keltuainen (=ydin) pääsee lillumaan vapaasti.

En muuten edes uskalla miettiä, miten sähkökenttä sitten vaikuttaa. Siellähän ydin menee yhteen suuntaan ja elektronit toiseen ja joutuvat nojailemaan ihan tosissaan. Huhhuh.

Gravitaatio ja sähkökenttä eivät muuten koskaan tartu kappaleeseen ikään kuin kokonaisuutena niin, että se ottaisi kaikista hiukkasista kiinni ja lähtisi vetämään yhteen suuntaan yhdellä voimalla.

Jokaiseen hiukkaseen vaikuttava voima on aina eri. Koska ne sijaitsevat kentässä eri paikassa.
Ja lopulta myös gravitaation voimavektorit summautuvat niin, että ne vetävät kaikkea kohti äärimmäisen pientä keskipistettä, vaikkapa planeetan keskiössä. Eli myöskään voimavektorit eivät ole saman suuntaiset.
Mekaniikka kaiken taustalla on siis hyvin paljon monimutkaisempi. Pikemminkin lukemattomien vuorovaikutusten summa, kuin muutamien massakeskipisteiden välistä mystistä voimaa.
Ja huom! Keskipistekin on tässä laskennallinen, eikä missään määrin stabiili. Vaan se häiriintyy heti, kun se altistetaan vuorovaiktuksille.

Newtonilainen tapa yksinkertaistaa kappaleet hiukkaskasoiksi ja pilviksi ja niiden massakeskipisteiksi, toimii toki matemaattisesti riittävän tarkasti arkisovelluksiin.
Mutta näitä kahta erilaista tarkastelutapaa ei mielestäni tulisi sotkea keskenään, jos pohditaan gravitaation syvintä olemusta.

Tätä hiukkasten "koiravaljakolla" vetämistä "samaan suuntaan", ei tapahdu missään päin universumia todellisuudessa koskaan. Se on vain matemaatinen yksinkertaistus.

Ei gravitaationkaan voima ole sama, suurissa kappaleissa eron näkee selvästi, ne venyvät soikeiksi ja mustan aukon tapauksessa ne vasta venyvätkin.
Aine on kuitenkin sitä kvanttipöhinää, ei siellä mikään ole hetkeäkään paikoillaan, kyllä tuohon surinaan hukkuu pienet epätasisuudet ja tällä olemisen tasolla puhutaankin juuri siksi keskiarvoista.Voimaparien symmetrisyyden takia kappaleen liiketila kuitenkin säilyy vaikka pykimyksiä on koko ajan poistua paikalta kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja annihilaatiossa tuo sitten tapahtuu.

[Goswell]

Se olen tajunnut Gossun ajattelusta, että hänelle on ratkaisevaa, onko vuorovaikutus ja voima pinnalle kohdistuva (kontaktivoima, esim työnnetään tai vedetään) vai tavallaan kappaleen koko tilavuuteen tarttuva (esim gravitaatio ja ilmeisesti myös sähkökentän vaikutus varattuun kappaleeseen jne). Ja tämä jotenkin liittyy siihen, mitä tapahtuu atomin rakenteen tasolla, eli tönäisy jotenkin heilauttaa ytimen ja elektronikuoren suhdetta (ytimen paikkaa atimin sisällä, Gossun alkeishiukkaspalleromaailmassa?), kun taas gravitaatio ei. Tai jotain sen suuntaista. Vähän kuin olisi laatikollinen kananmunia (=atomit), joissa keltuainen (=ydin) pääsee lillumaan vapaasti.

Joo, tuo on merkittävä ero esim. konetekniikassa, mutta perimmäisellä tasolla pinta ei ole missään erityisasemassa.

En muuten edes uskalla miettiä, miten sähkökenttä sitten vaikuttaa. Siellähän ydin menee yhteen suuntaan ja elektronit toiseen ja joutuvat nojailemaan ihan tosissaan. Huhhuh.

Siitä päästään kuljetusteoriaan, joka oli TOP3:ssa minun kovimpien yliopistokurssien listalla. Kun tuosta lähtötilanteesta laaditaan Schrödingerin yhtälö ja väännetään kirjan verran matematiikkaa saadaan ulos mm. kaikille tuttu Ohmin laki.

Täysin totta, Neutronille täydey pisteet, pinta ei poikkea, tismalleen samaa vuorovaikutusta kun pintoja painetaan yhteen, ero on vain siinä että elektronikuorien hylkiminen on vielä tasolla jolla ei tapahdu lukkiintumisia eri elektroniverhojen välillä, riittävästi voimaa niin lukkiintumisia alkaa tapahtua, eli eli eri atomien elektroniverhojen radat limittyvät ja syntyy sidos.

Moom.
"En muuten edes uskalla miettiä, miten sähkökenttä sitten vaikuttaa. Siellähän ydin menee yhteen suuntaan ja elektronit toiseen ja joutuvat nojailemaan ihan tosissaan. Huhhuh."

Älä ajattele jos pelottaa, nuo muutokset on hyvin pieniä, nojailemaan kyllä joutuu se on totta, mutta siinä välillä on aina vuorovaikutus joka vastaa nojailuun.

Ja lisätään nyt vielä että tuolla nojailulla saat hitaanmassan, huomaa että massattomien virtuaalivipeltimien vuorovaikutus välittää tuon nojailun vaikka siitä iänikuiseta kuulasta heittävään käteen.

[Goswell]

Gravitaatio ja sähkökenttä eivät muuten koskaan tartu kappaleeseen ikään kuin kokonaisuutena niin, että se ottaisi kaikista hiukkasista kiinni ja lähtisi vetämään yhteen suuntaan yhdellä voimalla.

Jokaiseen hiukkaseen vaikuttava voima on aina eri. Koska ne sijaitsevat kentässä eri paikassa.
Ja lopulta myös gravitaation voimavektorit summautuvat niin, että ne vetävät kaikkea kohti äärimmäisen pientä keskipistettä, vaikkapa planeetan keskiössä. Eli myöskään voimavektorit eivät ole saman suuntaiset.
Mekaniikka kaiken taustalla on siis hyvin paljon monimutkaisempi. Pikemminkin lukemattomien vuorovaikutusten summa, kuin muutamien massakeskipisteiden välistä mystistä voimaa.
Ja huom! Keskipistekin on tässä laskennallinen, eikä missään määrin stabiili. Vaan se häiriintyy heti, kun se altistetaan vuorovaiktuksille.

Käytännössä gravitaatio vaikuttaa kappaleisiin bulkkina kaikissa ihmisen teknisissä sovelluksissa. Jokainen hiukkanen kokee saman putoamiskiihtyvyyden ja vuorovesivoimat ovat mitättömiä. Niillä alkaa olla vaikutusta vasta kun mennään satojen kilometrien kokoisiin taivaankappaleisiin.

Käytännössä ero sähkömagnetismin ja gravitaation välillä on valtava ja usein juuri niin, että gravitaatio vaikuttaa näennäisesti koko kappaleeseen kun taas sähkömagneettisen vuorovaikutukset (jota esimerkiksi kappaleiden kosketus toisiinsa aina on) kappaleen pintaan, mikä aiheuttaa sisäisiä jännityksiä. Se johtuu siitä, että sähkömagnetismi vaikuttaa hiukkasiin noin 1E38 kertaa voimakkaammin. Yleensä muutaman kymmenen nanometrin etäsiyydellä pinnasta olevat elektronit ottavat vastaan kaiken ja varjostavat sen syvemmällä olevilta elektroneilta. Vuorovaikutus välittyy siten kappaleen sisäisillä mekanismeilla (elektronitilojen muutoksilla ja/tai fononeilla).

Juuri noin.

[Goswell]

Varjo tosiaan syntyy esteen taakse mistä tahansa säteilystä, jos este absorboi säteilyä tai vaihtoehtoisesti heijastaa sitä pois. Gravitaatioaalloista en rehellisesti sanottuna tiedä, miten esteet siihen vaikuttavat. Mutta käsittääkseni ne eivät kuitenkaan ole varsinaista gravitaatiota, putomiskiihtyvyyttä, vaan muutoksia gravitaatiokentässä.

Esteet vievät energiaa gravitaatiosäteilylta samaan tapaan kuin klassisessa sähkömagnetismissa. Gravitaatiosäteilyn vuorovaikutus aineen kanssa on kuitenkin niin mielettömän heikko, että planeetan kokoiset kappaleet muuttavat muotoaan hiukkasfysiikan mittakaavassa, joten vaimenemista ei voida havaita. Sinänsä gravitaatioaaltoihin liittyy erittäin suuria energioita ja tehoja. Esimerkiksi tutkituissa mustien aukkojen törmäyksissä saattaa useita auringon massoja vastaava energiamäärä muuttu gravitaatioaalloiksi viimeisten millisekuntien aikana. Se on käsittämätön tehopiikki. Aurinko säteilee noin 1 % massastaan sähkömagneettisena säteilynä 10 miljardin vuoden olemassaolon aikana ja supernovaräjähdyksissäkin vapautuu sähkömagneettista energiaa vain muutama prosentti Auringon massasta muutamassa päivässä (suurin osa supernovan energiasta vapautuu muutaman sekunnin neutriinopulssina ytimen romahtaessa, näkyvä show on vain vähäisiä sähkömagneettisia häiriöitä).

Pikku paukku.

[Vän]

Gravitaation on pakko olla erilaista kuin säteily, ja se käyttäytyy erilailla kuin fotoni. Gravitaatiosta ei esimerkiksi jää varjoa esteen taakse.

Gravitaatrioaallot ovat analogisia sähkömagneettisen säteilyn kanssa. Kyllä esteet varjostavat gravitaatioaaltoja sikäli kuin niitä absorboituu johonkin. Gravitaatioaallot eivät juuri vaikuta normaalista baryonisesta materiasta koostuviin kappaleisiin.

Putoamiskiihtyvyys vertautuu ennemmin staatiseen sähkökenttään. Gossu sotkee nuo kaksi vaikutustapaa keskenään.

Näinhän se on. Gossulla kentät ja säteily menevät iloisesti sekaisin aina tarpeen mukaan. Monesti niin pahasti, että on vaikea seurata, mitä hän oikein yrittää selittää.

Varjo tosiaan syntyy esteen taakse mistä tahansa säteilystä, jos este absorboi säteilyä tai vaihtoehtoisesti heijastaa sitä pois. Gravitaatioaalloista en rehellisesti sanottuna tiedä, miten esteet siihen vaikuttavat. Mutta käsittääkseni ne eivät kuitenkaan ole varsinaista gravitaatiota, putomiskiihtyvyyttä, vaan muutoksia gravitaatiokentässä.

Gravitaatioaallot on muutoksia tuo gravitonisäteilyn tiheydessä, kun kaksi mustaa aukkoa kiertää toisiaan, on hetkiä kun ne lähestyvät meitä ja on hetkiä kun ne loittonevat meistä.
Koska musta aukko säteilee samalla tiheydellä gravitoneja, ihan hiukkastiheys tilavuudessa, lähestyvän mustan aukon säteily on tänne saapuessaan hiukan voimakkaampaa, ja loittovan hiukan heikompaa, kun ne ovat linjassa täältä katsoen sätely vastaa yhden kappaleen sätellyä joka on paikoillaan, tuo vaihtelu tuottaa gravitaatioaallot.
Ei niitä kannata ajatella hiukkasina vaan "hiukkasina". Se on ihan sama onko ne kentän ryppy vai hiukkanen, mitä ne oikeasti on, kukaan ei tiedä.

Gravitaatio ei ole gravitonisäteilyä. Muuten este tekisi siihen varjon ja mustat aukot haihtuisivat gravitonisäteilynä pois.

[Neutroni]

Gravitaatioaallot on muutoksia tuo gravitonisäteilyn tiheydessä, kun kaksi mustaa aukkoa kiertää toisiaan, on hetkiä kun ne lähestyvät meitä ja on hetkiä kun ne loittonevat meistä.

Gravitaatioaallot eivät vuorovaikuta toistensa kanssa kuin joillain aivan mahdottomilla kentänvoimakkuuksilla.

Ei niitä kannata ajatella hiukkasina vaan "hiukkasina". Se on ihan sama onko ne kentän ryppy vai hiukkanen, mitä ne oikeasti on, kukaan ei tiedä.

Miksi sitten ajattelet? Gravitoni on nimenomaan kvantittuneen gravitaatiokentän kuvaus hiukkasina ihan kuin fotoni on kvantittuneen sähkömagneettisen kentän virityksen kuvaus hiukkasena. Se on toisinaan käyttökelpoinen, mutta se ei riitä kuvaamaan sähkömagneettisia vuorovaikutuksia kokonaan. Gravitoneista ei tiedetä mitään. Gravitaatiolle ei ole kvanttikenttäteoriaa ja gravitonit ovat vain tutkijoiden käsienheiluttelua. Ei ole uskottavaa, että yksittäisen gravitonin vuorovaikutusta mihinkään voidaan koskaan havaita. Klassinen yleinen suhteellisuusteoria on paras gravitaation teoria ja alkuräjähdyksen lisäksi ei tunneta yhtään sen kanssa ristiriitaista ilmiötä.

[Neutroni]

Gravitaatio ei ole gravitonisäteilyä. Muuten este tekisi siihen varjon ja mustat aukot haihtuisivat gravitonisäteilynä pois.

Klassiset gravitaatioaallot ovat yksi gravitaatioilmiön ilmenemismuoto. Mutta niitä ei pidä sekoittaa staattiseen kenttään (siihen, joka "vetää massoja puoleensa"). Riittävän vahvasti gravitaatiolla vuorovaikuttava kappale himmentää gravitaatioaaltoja (en tiedä voisiko ilmiön havaita esim. neutronitähden läpi), mutta staattinen kenttä menee läpi.

[Vän]

Gravitaatio ei ole gravitonisäteilyä. Muuten este tekisi siihen varjon ja mustat aukot haihtuisivat gravitonisäteilynä pois.

Klassiset gravitaatioaallot ovat yksi gravitaatioilmiön ilmenemismuoto. Mutta niitä ei pidä sekoittaa staattiseen kenttään (siihen, joka "vetää massoja puoleensa"). Riittävän vahvasti gravitaatiolla vuorovaikuttava kappale himmentää gravitaatioaaltoja (en tiedä voisiko ilmiön havaita esim. neutronitähden läpi), mutta staattinen kenttä menee läpi.

Jep. Tarkoitan sitä staattista kenttää, joka vetää massoja puoleensa, kun puhun gravitaatiosta. Se ei ole säteilyä, vaan kenttä. Sitten, jos tarkoitan gravitaatioaaltoja, sanon gravitaatioaalto.

[Goswell]

Gravitaatioaallot on muutoksia tuo gravitonisäteilyn tiheydessä, kun kaksi mustaa aukkoa kiertää toisiaan, on hetkiä kun ne lähestyvät meitä ja on hetkiä kun ne loittonevat meistä.

Gravitaatioaallot eivät vuorovaikuta toistensa kanssa kuin joillain aivan mahdottomilla kentänvoimakkuuksilla.

Ei niitä kannata ajatella hiukkasina vaan "hiukkasina". Se on ihan sama onko ne kentän ryppy vai hiukkanen, mitä ne oikeasti on, kukaan ei tiedä.

Miksi sitten ajattelet? Gravitoni on nimenomaan kvantittuneen gravitaatiokentän kuvaus hiukkasina ihan kuin fotoni on kvantittuneen sähkömagneettisen kentän virityksen kuvaus hiukkasena. Se on toisinaan käyttökelpoinen, mutta se ei riitä kuvaamaan sähkömagneettisia vuorovaikutuksia kokonaan. Gravitoneista ei tiedetä mitään. Gravitaatiolle ei ole kvanttikenttäteoriaa ja gravitonit ovat vain tutkijoiden käsienheiluttelua. Ei ole uskottavaa, että yksittäisen gravitonin vuorovaikutusta mihinkään voidaan koskaan havaita. Klassinen yleinen suhteellisuusteoria on paras gravitaation teoria ja alkuräjähdyksen lisäksi ei tunneta yhtään sen kanssa ristiriitaista ilmiötä.

Jotakin sen on oltava, hiukkaskuvausta aletaan täällä nauraa palleroiksi, siksi "hiukkanen". Gravitaatiosta tiedetään että vaikuttaa tilavuusvoimana, päivän selvää.
Se heikkenee etäisyyden suhteen kuin hiukkaspuuro harvenisi etäisyyden suhteen, kuin valo.
Kuvasin sitä haalistuvana värinä.
On päivän selvää sekin että se ei ole aika-avaruuden kaarevuutta, se lakanaesimerkki on huono, suorastaan karmean huono, siinä kappaleen pitäisi litistyä, ei venyä koska aika-avaruus painaisi kappaletta kohti gravitoivaa kappaletta. Eikä tuo esimerkki kuvaus venyvästä kalvosta toimi ilman sen alla vaiokurravaa gravitaatiota joka vetää kalvon kuopalle.
Jonkin on pakko kertoa aika-avaruudelle kuinka kaareutua missä kohtaa avaruutta, jos tuota vaikutus ei olisi, koko kaareutimista ei olisi. Jätetään turhat pois, kerrotaan suoraan kappaleelle kuinka liikkua. Tilavuusvoimalla se menee oikein, juuri oikein, selittää vuorovesipullistuman myös maan kuun varjon puolella, aika-avaruudella siellä olisi painauma.

[Märkäruuti]

On päivän selvää sekin että se ei ole aika-avaruuden kaarevuutta

Nyt sitten kaatui yleinen suhteellisuusteoria. Tai on se saattanut kaatua jo useamminkin.
Jos jutuissasi olisi jotain järkeä, olisit ansainnut Nobelin jo monta kertaa.

[Neutroni]

Jotakin sen on oltava, hiukkaskuvausta aletaan täällä nauraa palleroiksi, siksi "hiukkanen".

"Hiukkasella" tarkoitetaan palleroa. Tai objektia, joka on selkeästi erillinen ympäristöstä ja muista objekteista ja niin pieni, että sen mahdollinen sisäinen rakenne ja toiminta eivät vaikuta tarkasteluskaalassa. Oikeissa skaaloissa hiukkanen on erittäin käyttökelpoinen malli, mutta se ei ole perimmäisin tunnettu olemassaolon taso ja perimmäisten teorioiden kritisointi hiukkasmallin epätarkkuuksilla ei ole järkevää, jos teoria ei käsittele asiaa hiukkasina.

Gravitaatiosta tiedetään että vaikuttaa tilavuusvoimana, päivän selvää.

Ei vaikuta. Tiedetään, että se näyttää vaikuttavan meidän kannalta käytännöllisissä koko- ja kentänvoimakkuusskaaloissa, koska gravitaatiokentät ovat niin laakeita, että erot kappaleiden kokoluokassa ovat mitättömiä. Mutta esimerkiksi taivaankappaleiden käyttäytymistä lähiohituksissa ei voida mallintaa sillä, että gravitaatio on tilavuusvoima. Vuorovesivoimat on huomioitava jo satelliittien asennonpidossa, vaikka satelliittien koko on vain muutamia metrejä.

On päivän selvää sekin että se ei ole aika-avaruuden kaarevuutta, se lakanaesimerkki on huono, suorastaan karmean huono, siinä kappaleen pitäisi litistyä, ei venyä koska aika-avaruus painaisi kappaletta kohti gravitoivaa kappaletta. Eikä tuo esimerkki kuvaus venyvästä kalvosta toimi ilman sen alla vaiokurravaa gravitaatiota joka vetää kalvon kuopalle.

Ei toimikaan. Ne ovat höttöisiä popularisointeja. Mutta et voi kritisoida yleistä suhteellisuusteoriaa tuollaisten analogioiden epäloogisuuksilla, koska jos lasketaan laskut 4-ulotteisessa Minkowskin aika-avaruudessa, saadaan aina ja kaikissa tilanteissa havaintoja vastaavat tulokset. Voit kritisoida vain valittuja analogioita.

Tilavuusvoimalla se menee oikein, juuri oikein, selittää vuorovesipullistuman myös maan kuun varjon puolella, aika-avaruudella siellä olisi painauma.

Ei mene, jos lasket laskut niin kuin pitää etkä yritä mietiä kumikalvojen läpätyksiä.

[Goswell]

Jotakin sen on oltava, hiukkaskuvausta aletaan täällä nauraa palleroiksi, siksi "hiukkanen".

"Hiukkasella" tarkoitetaan palleroa. Tai objektia, joka on selkeästi erillinen ympäristöstä ja muista objekteista ja niin pieni, että sen mahdollinen sisäinen rakenne ja toiminta eivät vaikuta tarkasteluskaalassa. Oikeissa skaaloissa hiukkanen on erittäin käyttökelpoinen malli, mutta se ei ole perimmäisin tunnettu olemassaolon taso ja perimmäisten teorioiden kritisointi hiukkasmallin epätarkkuuksilla ei ole järkevää, jos teoria ei käsittele asiaa hiukkasina.

Gravitaatiosta tiedetään että vaikuttaa tilavuusvoimana, päivän selvää.

Ei vaikuta. Tiedetään, että se näyttää vaikuttavan meidän kannalta käytännöllisissä koko- ja kentänvoimakkuusskaaloissa, koska gravitaatiokentät ovat niin laakeita, että erot kappaleiden kokoluokassa ovat mitättömiä. Mutta esimerkiksi taivaankappaleiden käyttäytymistä lähiohituksissa ei voida mallintaa sillä, että gravitaatio on tilavuusvoima. Vuorovesivoimat on huomioitava jo satelliittien asennonpidossa, vaikka satelliittien koko on vain muutamia metrejä.

On päivän selvää sekin että se ei ole aika-avaruuden kaarevuutta, se lakanaesimerkki on huono, suorastaan karmean huono, siinä kappaleen pitäisi litistyä, ei venyä koska aika-avaruus painaisi kappaletta kohti gravitoivaa kappaletta. Eikä tuo esimerkki kuvaus venyvästä kalvosta toimi ilman sen alla vaiokurravaa gravitaatiota joka vetää kalvon kuopalle.

Ei toimikaan. Ne ovat höttöisiä popularisointeja. Mutta et voi kritisoida yleistä suhteellisuusteoriaa tuollaisten analogioiden epäloogisuuksilla, koska jos lasketaan laskut 4-ulotteisessa Minkowskin aika-avaruudessa, saadaan aina ja kaikissa tilanteissa havaintoja vastaavat tulokset. Voit kritisoida vain valittuja analogioita.

Tilavuusvoimalla se menee oikein, juuri oikein, selittää vuorovesipullistuman myös maan kuun varjon puolella, aika-avaruudella siellä olisi painauma.

Ei mene, jos lasket laskut niin kuin pitää etkä yritä mietiä kumikalvojen läpätyksiä.

En nieti läpätyksiä, mietin voiman suuntaa, gravitaatio vetää alas, aika-avaruus painaa alas, gravitaatio lähteen vaikutuksena tuottaa oikean muodonmuutoksen, aika-avaruuden kaareutuminen ei tuota, ihan sama miten lasket, jos vedetään venyy jos työnnetään litistyy, kappaleet venyy.

[vahva_virtanen]

gravitaatio vetää alas

Joskus kauan sitten gravitaatiovakion arvo mitattiin torsiovaakaa käyttäen.
Tuossa taisi alas olla vähän sinne ja tänne.

[Goswell]

Gravitaatio ei ole gravitonisäteilyä. Muuten este tekisi siihen varjon ja mustat aukot haihtuisivat gravitonisäteilynä pois.

Klassiset gravitaatioaallot ovat yksi gravitaatioilmiön ilmenemismuoto. Mutta niitä ei pidä sekoittaa staattiseen kenttään (siihen, joka "vetää massoja puoleensa"). Riittävän vahvasti gravitaatiolla vuorovaikuttava kappale himmentää gravitaatioaaltoja (en tiedä voisiko ilmiön havaita esim. neutronitähden läpi), mutta staattinen kenttä menee läpi.

Jep. Tarkoitan sitä staattista kenttää, joka vetää massoja puoleensa, kun puhun gravitaatiosta. Se ei ole säteilyä, vaan kenttä. Sitten, jos tarkoitan gravitaatioaaltoja, sanon gravitaatioaalto.

Ei ole mitään staattista kenttää, gravitaatiossa on eroja, katso vaikka se maan gravitaation voimakkuutta kuvaavan satelliitin data.