Aika fysiikan perustusten ja universumin rakenteen kulmakivenä

[Naturalisti]

Aika on fysikaalisen kausaaliprosessin etenemistä kuvaava suure, jolle on perustettu yksiköksi sekunti.

Miksi sitä pitäisi tulkita mystisemmäksi tai mitätöidä?

Kaikki ihmisen kokema liittyy rajallisuuden ahdistukseen, eikä kokemuksista ole luonnontieteen evääksi.

Pohdin itse aikaa mielen roolista: kuinka jäsennämme todellisuuden ja luomme siitä teorioita, jotka ovat vain käytännöllisiä mutta epätäydellisiä malleja; eivät itse todellisuutta.

Ajattelen aikaa yhtenä tapana, jolla jäsennämme tapahtumia havaintojemme perusteella. Kykymme havaita ja muistaa spatiaalisten ja temporaalisten invarianssien avulla antaa meille käsityksen tapahtumien järjestyksestä, mutta tämä on vain osa mielen rakentamaa virtuaalitodellisuutta, joka auttaa meitä navigoimaan todellisessa maailmassa. Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Materialistinen ontologinen realismi puolestaan viittaa siihen, että todellisuus on olemassa itsenäisesti riippumatta käsityksistämme, mutta tietomme siitä on aina epäsuoraa ja mallien kautta välittyvää. Siksi pidän kaikkia teorioita todellisuudesta vain efektiivisinä malleina – ne eivät kuvaa todellisuutta sellaisenaan, vaan tarjoavat toimivia ja tarkkuudeltaan riittäviä välineitä ilmiöiden ennustamiseen ja ymmärtämiseen.

[Vän]

Aika on fysikaalisen kausaaliprosessin etenemistä kuvaava suure, jolle on perustettu yksiköksi sekunti.

Miksi sitä pitäisi tulkita mystisemmäksi tai mitätöidä?

Kaikki ihmisen kokema liittyy rajallisuuden ahdistukseen, eikä kokemuksista ole luonnontieteen evääksi.

Pohdin itse aikaa mielen roolista: kuinka jäsennämme todellisuuden ja luomme siitä teorioita, jotka ovat vain käytännöllisiä mutta epätäydellisiä malleja; eivät itse todellisuutta.

Ajattelen aikaa yhtenä tapana, jolla jäsennämme tapahtumia havaintojemme perusteella. Kykymme havaita ja muistaa spatiaalisten ja temporaalisten invarianssien avulla antaa meille käsityksen tapahtumien järjestyksestä, mutta tämä on vain osa mielen rakentamaa virtuaalitodellisuutta, joka auttaa meitä navigoimaan todellisessa maailmassa. Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Materialistinen ontologinen realismi puolestaan viittaa siihen, että todellisuus on olemassa itsenäisesti riippumatta käsityksistämme, mutta tietomme siitä on aina epäsuoraa ja mallien kautta välittyvää. Siksi pidän kaikkia teorioita todellisuudesta vain efektiivisinä malleina – ne eivät kuvaa todellisuutta sellaisenaan, vaan tarjoavat toimivia ja tarkkuudeltaan riittäviä välineitä ilmiöiden ennustamiseen ja ymmärtämiseen.

Kun tuon ajatuksen vie loppuun asti, silloin myös materiaalinen ontologinen realismi on vain efektiivinen malli, eikä se kuvaa todellisuutta sellaisenaan.

[Goswell]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

[Vän]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

Kello ei pysy tässä olevaisuudessa, jos sen päälle pudottaa vaikkapa asuntovaunun. Kelloa ei tässä olevaisuudessa sitten enää ole, on vain kasa romua. Mutta olen tässä samaa mieltä kanssasi. Kelloista puhuminen vain sotkee selvää asiaa.

Otetaan vaikka kaksosparadoksi. Kelloista ja niiden hidastumisista ja nopeutumisista puhuminen saa monet sekaisin, jolloin kaksosparadoksin ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta jos puhutaankin vain muutoksista, kaksosparadoksi aukeaa selkeästi kuin kuulas syyspäivä. Kun toinen kaksonen lähtee avaruusmatkalle ja toinen jää Maahan, Maahan jäänyt kokee muutoksia normaalin tahtiin ja vanhenee, muuttuu raihnaisemmaksi ja ryppyisemmäksi. Matkalle lähtenyt kaksonen kokee muutoksia myös normaaliin tahtiin. Se paradoksi on sitten siinä, että kun matkalla ollut kaksonen palaa takaisin, hän on nuorempi kuin Maahan jäänyt. Molemmat ovat kokeneet muutoksia normaaliin tahtiin, mutta matkalla ollut on kokenut niitä vähemmän. Maahan jäänyt on raihnainen ja ryppyinen, kun matkalla ollut on vetreä ja sileä. Ero on siinä, että vaikka molemmilla muutokset tapahtuivat normaaliin tahtiin, matkalla olleella ne tapahtuivat hitaampaan tahtiin kuin Maahan jääneellä. Päivänselvää, kun sen ajattelee näin muutoksilla.

[Eusa]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

Kello ei pysy tässä olevaisuudessa, jos sen päälle pudottaa vaikkapa asuntovaunun. Kelloa ei tässä olevaisuudessa sitten enää ole, on vain kasa romua. Mutta olen tässä samaa mieltä kanssasi. Kelloista puhuminen vain sotkee selvää asiaa.

Otetaan vaikka kaksosparadoksi. Kelloista ja niiden hidastumisista ja nopeutumisista puhuminen saa monet sekaisin, jolloin kaksosparadoksin ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta jos puhutaankin vain muutoksista, kaksosparadoksi aukeaa selkeästi kuin kuulas syyspäivä. Kun toinen kaksonen lähtee avaruusmatkalle ja toinen jää Maahan, Maahan jäänyt kokee muutoksia normaalin tahtiin ja vanhenee, muuttuu raihnaisemmaksi ja ryppyisemmäksi. Matkalle lähtenyt kaksonen kokee muutoksia myös normaaliin tahtiin. Se paradoksi on sitten siinä, että kun matkalla ollut kaksonen palaa takaisin, hän on nuorempi kuin Maahan jäänyt. Molemmat ovat kokeneet muutoksia normaaliin tahtiin, mutta matkalla ollut on kokenut niitä vähemmän. Maahan jäänyt on raihnainen ja ryppyinen, kun matkalla ollut on vetreä ja sileä. Ero on siinä, että vaikka molemmilla muutokset tapahtuivat normaaliin tahtiin, matkalla olleella ne tapahtuivat hitaampaan tahtiin kuin Maahan jääneellä. Päivänselvää, kun sen ajattelee näin muutoksilla.

Kiihtyneen matkustajan reitille erillisyysjatkumossa ei mahdu niin montaa muutosta kuin Maahan jääneen reitille.

[Kontra]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

Kello ei pysy tässä olevaisuudessa, jos sen päälle pudottaa vaikkapa asuntovaunun. Kelloa ei tässä olevaisuudessa sitten enää ole, on vain kasa romua. Mutta olen tässä samaa mieltä kanssasi. Kelloista puhuminen vain sotkee selvää asiaa.

Otetaan vaikka kaksosparadoksi. Kelloista ja niiden hidastumisista ja nopeutumisista puhuminen saa monet sekaisin, jolloin kaksosparadoksin ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta jos puhutaankin vain muutoksista, kaksosparadoksi aukeaa selkeästi kuin kuulas syyspäivä. Kun toinen kaksonen lähtee avaruusmatkalle ja toinen jää Maahan, Maahan jäänyt kokee muutoksia normaalin tahtiin ja vanhenee, muuttuu raihnaisemmaksi ja ryppyisemmäksi. Matkalle lähtenyt kaksonen kokee muutoksia myös normaaliin tahtiin. Se paradoksi on sitten siinä, että kun matkalla ollut kaksonen palaa takaisin, hän on nuorempi kuin Maahan jäänyt. Molemmat ovat kokeneet muutoksia normaaliin tahtiin, mutta matkalla ollut on kokenut niitä vähemmän. Maahan jäänyt on raihnainen ja ryppyinen, kun matkalla ollut on vetreä ja sileä. Ero on siinä, että vaikka molemmilla muutokset tapahtuivat normaaliin tahtiin, matkalla olleella ne tapahtuivat hitaampaan tahtiin kuin Maahan jääneellä. Päivänselvää, kun sen ajattelee näin muutoksilla.

Kiihtyneen matkustajan reitille erillisyysjatkumossa ei mahdu niin montaa muutosta kuin Maahan jääneen reitille.

Semmoista matkustajaa ei pidä lähettää avaruusmatkalle, joka ei mieltään hallitse. Se on sama kuin sukeltajillakin - kiihtyä ei saa, koska silloin hapen kulutus lisääntyy radikaalisti. Kuinkahan pitkään avaruusaluksissa pysytäänkään happigeneraattorit pitämään toimivina?

[Goswell]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

Kello ei pysy tässä olevaisuudessa, jos sen päälle pudottaa vaikkapa asuntovaunun. Kelloa ei tässä olevaisuudessa sitten enää ole, on vain kasa romua. Mutta olen tässä samaa mieltä kanssasi. Kelloista puhuminen vain sotkee selvää asiaa.

Otetaan vaikka kaksosparadoksi. Kelloista ja niiden hidastumisista ja nopeutumisista puhuminen saa monet sekaisin, jolloin kaksosparadoksin ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta jos puhutaankin vain muutoksista, kaksosparadoksi aukeaa selkeästi kuin kuulas syyspäivä. Kun toinen kaksonen lähtee avaruusmatkalle ja toinen jää Maahan, Maahan jäänyt kokee muutoksia normaalin tahtiin ja vanhenee, muuttuu raihnaisemmaksi ja ryppyisemmäksi. Matkalle lähtenyt kaksonen kokee muutoksia myös normaaliin tahtiin. Se paradoksi on sitten siinä, että kun matkalla ollut kaksonen palaa takaisin, hän on nuorempi kuin Maahan jäänyt. Molemmat ovat kokeneet muutoksia normaaliin tahtiin, mutta matkalla ollut on kokenut niitä vähemmän. Maahan jäänyt on raihnainen ja ryppyinen, kun matkalla ollut on vetreä ja sileä. Ero on siinä, että vaikka molemmilla muutokset tapahtuivat normaaliin tahtiin, matkalla olleella ne tapahtuivat hitaampaan tahtiin kuin Maahan jääneellä. Päivänselvää, kun sen ajattelee näin muutoksilla.

Kiihtyneen matkustajan reitille erillisyysjatkumossa ei mahdu niin montaa muutosta kuin Maahan jääneen reitille.

Joku täällä teki esimerkin, lainaan. Lähetetään vaikka siniaaltoa jatkuvana virtana maasta lähtevään rakettiin, maa- ja rakettiasema mittaa taajuuta ja laskee aallonhuippuja koko matkan.
Loittoneva raketti saa pienemmän määrän aallonhuippuja samassa matkassa kuin maata lähestyvä raketti (sama toisinpäin jos myös raketti lähettää vastaavaa aaltoa maahan).
Raketin palatessa aallonhuippujen määrä täsmää raketin rekisteröimänä ja maan rekisteröimänä vaikka raketti liikkuisi millä nopeudella hyvänsä.

[Vän]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

Kello ei pysy tässä olevaisuudessa, jos sen päälle pudottaa vaikkapa asuntovaunun. Kelloa ei tässä olevaisuudessa sitten enää ole, on vain kasa romua. Mutta olen tässä samaa mieltä kanssasi. Kelloista puhuminen vain sotkee selvää asiaa.

Otetaan vaikka kaksosparadoksi. Kelloista ja niiden hidastumisista ja nopeutumisista puhuminen saa monet sekaisin, jolloin kaksosparadoksin ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta jos puhutaankin vain muutoksista, kaksosparadoksi aukeaa selkeästi kuin kuulas syyspäivä. Kun toinen kaksonen lähtee avaruusmatkalle ja toinen jää Maahan, Maahan jäänyt kokee muutoksia normaalin tahtiin ja vanhenee, muuttuu raihnaisemmaksi ja ryppyisemmäksi. Matkalle lähtenyt kaksonen kokee muutoksia myös normaaliin tahtiin. Se paradoksi on sitten siinä, että kun matkalla ollut kaksonen palaa takaisin, hän on nuorempi kuin Maahan jäänyt. Molemmat ovat kokeneet muutoksia normaaliin tahtiin, mutta matkalla ollut on kokenut niitä vähemmän. Maahan jäänyt on raihnainen ja ryppyinen, kun matkalla ollut on vetreä ja sileä. Ero on siinä, että vaikka molemmilla muutokset tapahtuivat normaaliin tahtiin, matkalla olleella ne tapahtuivat hitaampaan tahtiin kuin Maahan jääneellä. Päivänselvää, kun sen ajattelee näin muutoksilla.

Kiihtyneen matkustajan reitille erillisyysjatkumossa ei mahdu niin montaa muutosta kuin Maahan jääneen reitille.

Joku täällä teki esimerkin, lainaan. Lähetetään vaikka siniaaltoa jatkuvana virtana maasta lähtevään rakettiin, maa- ja rakettiasema mittaa taajuuta ja laskee aallonhuippuja koko matkan.
Loittoneva raketti saa pienemmän määrän aallonhuippuja samassa matkassa kuin maata lähestyvä raketti (sama toisinpäin jos myös raketti lähettää vastaavaa aaltoa maahan).
Raketin palatessa aallonhuippujen määrä täsmää raketin rekisteröimänä ja maan rekisteröimänä vaikka raketti liikkuisi millä nopeudella hyvänsä.

Kyllä, juuri näin. Ja matkassa mukana ollut kaksonen on palatessaan nuorempi kuin maahan jäänyt kaksonen.

[Naturalisti]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

Kello ei pysy tässä olevaisuudessa, jos sen päälle pudottaa vaikkapa asuntovaunun. Kelloa ei tässä olevaisuudessa sitten enää ole, on vain kasa romua. Mutta olen tässä samaa mieltä kanssasi. Kelloista puhuminen vain sotkee selvää asiaa.

Otetaan vaikka kaksosparadoksi. Kelloista ja niiden hidastumisista ja nopeutumisista puhuminen saa monet sekaisin, jolloin kaksosparadoksin ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta jos puhutaankin vain muutoksista, kaksosparadoksi aukeaa selkeästi kuin kuulas syyspäivä. Kun toinen kaksonen lähtee avaruusmatkalle ja toinen jää Maahan, Maahan jäänyt kokee muutoksia normaalin tahtiin ja vanhenee, muuttuu raihnaisemmaksi ja ryppyisemmäksi. Matkalle lähtenyt kaksonen kokee muutoksia myös normaaliin tahtiin. Se paradoksi on sitten siinä, että kun matkalla ollut kaksonen palaa takaisin, hän on nuorempi kuin Maahan jäänyt. Molemmat ovat kokeneet muutoksia normaaliin tahtiin, mutta matkalla ollut on kokenut niitä vähemmän. Maahan jäänyt on raihnainen ja ryppyinen, kun matkalla ollut on vetreä ja sileä. Ero on siinä, että vaikka molemmilla muutokset tapahtuivat normaaliin tahtiin, matkalla olleella ne tapahtuivat hitaampaan tahtiin kuin Maahan jääneellä. Päivänselvää, kun sen ajattelee näin muutoksilla.

Kelloihin liittyviin matkailukokemuksiin en osaa tarkemmin ottaa kantaa, mutta muuten meillä näyttää olevan pitkälti samansuuntainen näkemys ajan luonteesta, erityisesti siinä, että aika kytkeytyy muutoksiin ja tapahtumien järjestykseen. Mahdollinen ero näkemyksissämme liittyy ehkä siihen, että oma lähestymistapani painottuu enemmän ajattelukykymme mekanismeihin ja siihen, miksi hahmotamme todellisuuden tietyllä tavalla. Vaikka en kiistäkään fysiikan teorioita tai niiden soveltamista, suhtaudun niihin enemmän avoimina kysymyksinä kuin absoluuttisina totuuksina. Pidän teoreettisia ja metafyysisiä lähtökohtia nimenomaan oletuksina, jotka voivat vaatia tarkempaa pohdintaa. Oman näkemykseni mukaan kaikki tietomme todellisuudesta on pohjimmiltaan empiiristä, ja siksi olen kiinnostunut siitä, miten mielemme muodostaa näitä käsityksiä.

Ymmärrän, että fysiikka voi operoida vakiintuneiden periaatteiden kautta ilman tarvetta jatkuvasti kyseenalaistaa niitä, mutta ajattelun perusmekanismien kyseenalaistaminen on mielestäni tärkeää silloin, kun siihen on syytä. Jotta voisimme selvittää, onko näkemyksissämme painotuserojen lisäksi myös periaatteellisia eroja, kysyn: pidättekö teoreettisia lähtökohtia ja ajan käsitteellistä luonnetta itsestäänselvinä, vai näettekö niissä tilaa mahdolliselle uudelleenmuotoilulle, jos ajattelukykymme ja kognitiiviset mekanismit antaisivat siihen syyn? Tämä kysymys ei ole tarkoitettu haastamaan suoraan mitään väittämää, vaan avaamaan keskustelua siitä, onko ajattelussamme periaatteellisia tai painotuksiin liittyviä eroja, joita olisi kiinnostavaa pohtia tarkemmin.

[Kontra]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

Kello ei pysy tässä olevaisuudessa, jos sen päälle pudottaa vaikkapa asuntovaunun. Kelloa ei tässä olevaisuudessa sitten enää ole, on vain kasa romua. Mutta olen tässä samaa mieltä kanssasi. Kelloista puhuminen vain sotkee selvää asiaa.

Otetaan vaikka kaksosparadoksi. Kelloista ja niiden hidastumisista ja nopeutumisista puhuminen saa monet sekaisin, jolloin kaksosparadoksin ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta jos puhutaankin vain muutoksista, kaksosparadoksi aukeaa selkeästi kuin kuulas syyspäivä. Kun toinen kaksonen lähtee avaruusmatkalle ja toinen jää Maahan, Maahan jäänyt kokee muutoksia normaalin tahtiin ja vanhenee, muuttuu raihnaisemmaksi ja ryppyisemmäksi. Matkalle lähtenyt kaksonen kokee muutoksia myös normaaliin tahtiin. Se paradoksi on sitten siinä, että kun matkalla ollut kaksonen palaa takaisin, hän on nuorempi kuin Maahan jäänyt. Molemmat ovat kokeneet muutoksia normaaliin tahtiin, mutta matkalla ollut on kokenut niitä vähemmän. Maahan jäänyt on raihnainen ja ryppyinen, kun matkalla ollut on vetreä ja sileä. Ero on siinä, että vaikka molemmilla muutokset tapahtuivat normaaliin tahtiin, matkalla olleella ne tapahtuivat hitaampaan tahtiin kuin Maahan jääneellä. Päivänselvää, kun sen ajattelee näin muutoksilla.

Kelloihin liittyviin matkailukokemuksiin en osaa tarkemmin ottaa kantaa, mutta muuten meillä näyttää olevan pitkälti samansuuntainen näkemys ajan luonteesta, erityisesti siinä, että aika kytkeytyy muutoksiin ja tapahtumien järjestykseen. Mahdollinen ero näkemyksissämme liittyy ehkä siihen, että oma lähestymistapani painottuu enemmän ajattelukykymme mekanismeihin ja siihen, miksi hahmotamme todellisuuden tietyllä tavalla. Vaikka en kiistäkään fysiikan teorioita tai niiden soveltamista, suhtaudun niihin enemmän avoimina kysymyksinä kuin absoluuttisina totuuksina. Pidän teoreettisia ja metafyysisiä lähtökohtia nimenomaan oletuksina, jotka voivat vaatia tarkempaa pohdintaa. Oman näkemykseni mukaan kaikki tietomme todellisuudesta on pohjimmiltaan empiiristä, ja siksi olen kiinnostunut siitä, miten mielemme muodostaa näitä käsityksiä.

Ymmärrän, että fysiikka voi operoida vakiintuneiden periaatteiden kautta ilman tarvetta jatkuvasti kyseenalaistaa niitä, mutta ajattelun perusmekanismien kyseenalaistaminen on mielestäni tärkeää silloin, kun siihen on syytä. Jotta voisimme selvittää, onko näkemyksissämme painotuserojen lisäksi myös periaatteellisia eroja, kysyn: pidättekö teoreettisia lähtökohtia ja ajan käsitteellistä luonnetta itsestäänselvinä, vai näettekö niissä tilaa mahdolliselle uudelleenmuotoilulle, jos ajattelukykymme ja kognitiiviset mekanismit antaisivat siihen syyn? Tämä kysymys ei ole tarkoitettu haastamaan suoraan mitään väittämää, vaan avaamaan keskustelua siitä, onko ajattelussamme periaatteellisia tai painotuksiin liittyviä eroja, joita olisi kiinnostavaa pohtia tarkemmin.

Kannataisi avata oma ketju filosofisiin pohdintoihin ajasta ja mahdollisesti muistakin mieltä riivaavista ilmiöistä.

[Vän]

Presentismin näkökulmasta mennyt on kadonnut, tulevaisuutta ei vielä ole, ja on vain nykyhetki – tämä on se ainoa mutta myös subjektiivinen reaaliaikainen kokemus, johon voimme suoraan viitata.

Juuri noin minustakin, mikään energian olomuoto ei ole pysyvää, energiasta saa ainetta ja aineesta energiaa, muutos tapahtuu eri olosuhteissa eri nopeudella. Ts kello joka mittaa muutosta käy hitaasti, nopeasti tai ei käy ollenkaan, kaikki kellot on ja pysyy tässä olevaisuudessa tuosta huolimatta.

Menneisyys on muuttunut nykyisyydeksi ja jatkuva muutos tuottaa tulevaisuuden odotukset, tässä on se "ajanvirta" ja entropia pitää huolen "ajannuolen" suunnasta.
Eli kellonkäynnin näennäisillä muutoksilla ei tehdä aikamatkoja, ajassa voi matkustaa vain hidastamalla omia elintoimintoja, omaa kelloa ja odottaa että muualla oman "kellon" hidastumisen takia suhteessa nopeammin lipuva "aika", eli sinun suhteen nopeammin tapahtuva muutos kaikkilalla muualla kaikkeudessa tuo sinulle tulevaisuuden kohdallesi jota muuten et voisi saavuttaa muuten kuin hidastamalla omaa "kelloasi"suhteessa muihin "kelloihin".

Olisi paljon selvempää lopetaa kelloista puhuminen, puhua vain muutoksista.

Kello ei pysy tässä olevaisuudessa, jos sen päälle pudottaa vaikkapa asuntovaunun. Kelloa ei tässä olevaisuudessa sitten enää ole, on vain kasa romua. Mutta olen tässä samaa mieltä kanssasi. Kelloista puhuminen vain sotkee selvää asiaa.

Otetaan vaikka kaksosparadoksi. Kelloista ja niiden hidastumisista ja nopeutumisista puhuminen saa monet sekaisin, jolloin kaksosparadoksin ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta jos puhutaankin vain muutoksista, kaksosparadoksi aukeaa selkeästi kuin kuulas syyspäivä. Kun toinen kaksonen lähtee avaruusmatkalle ja toinen jää Maahan, Maahan jäänyt kokee muutoksia normaalin tahtiin ja vanhenee, muuttuu raihnaisemmaksi ja ryppyisemmäksi. Matkalle lähtenyt kaksonen kokee muutoksia myös normaaliin tahtiin. Se paradoksi on sitten siinä, että kun matkalla ollut kaksonen palaa takaisin, hän on nuorempi kuin Maahan jäänyt. Molemmat ovat kokeneet muutoksia normaaliin tahtiin, mutta matkalla ollut on kokenut niitä vähemmän. Maahan jäänyt on raihnainen ja ryppyinen, kun matkalla ollut on vetreä ja sileä. Ero on siinä, että vaikka molemmilla muutokset tapahtuivat normaaliin tahtiin, matkalla olleella ne tapahtuivat hitaampaan tahtiin kuin Maahan jääneellä. Päivänselvää, kun sen ajattelee näin muutoksilla.

Kelloihin liittyviin matkailukokemuksiin en osaa tarkemmin ottaa kantaa, mutta muuten meillä näyttää olevan pitkälti samansuuntainen näkemys ajan luonteesta, erityisesti siinä, että aika kytkeytyy muutoksiin ja tapahtumien järjestykseen. Mahdollinen ero näkemyksissämme liittyy ehkä siihen, että oma lähestymistapani painottuu enemmän ajattelukykymme mekanismeihin ja siihen, miksi hahmotamme todellisuuden tietyllä tavalla. Vaikka en kiistäkään fysiikan teorioita tai niiden soveltamista, suhtaudun niihin enemmän avoimina kysymyksinä kuin absoluuttisina totuuksina. Pidän teoreettisia ja metafyysisiä lähtökohtia nimenomaan oletuksina, jotka voivat vaatia tarkempaa pohdintaa. Oman näkemykseni mukaan kaikki tietomme todellisuudesta on pohjimmiltaan empiiristä, ja siksi olen kiinnostunut siitä, miten mielemme muodostaa näitä käsityksiä.

Ymmärrän, että fysiikka voi operoida vakiintuneiden periaatteiden kautta ilman tarvetta jatkuvasti kyseenalaistaa niitä, mutta ajattelun perusmekanismien kyseenalaistaminen on mielestäni tärkeää silloin, kun siihen on syytä. Jotta voisimme selvittää, onko näkemyksissämme painotuserojen lisäksi myös periaatteellisia eroja, kysyn: pidättekö teoreettisia lähtökohtia ja ajan käsitteellistä luonnetta itsestäänselvinä, vai näettekö niissä tilaa mahdolliselle uudelleenmuotoilulle, jos ajattelukykymme ja kognitiiviset mekanismit antaisivat siihen syyn? Tämä kysymys ei ole tarkoitettu haastamaan suoraan mitään väittämää, vaan avaamaan keskustelua siitä, onko ajattelussamme periaatteellisia tai painotuksiin liittyviä eroja, joita olisi kiinnostavaa pohtia tarkemmin.

Kun näitä keskusteluja seuraa, lienee päivänselvää, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä ajan luonteesta. Ja itse asiassa suunnilleen kaikkien fysiikan käsitteiden luonteesta. Väitteiden perustelukaan ei auta kääntämään vastaväittäjän päätä, vaan hän pitää omaa käsitystään loogisena ja toisen käsitystä järjettömänä. Tästä voimme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että todellakin ajattelukyvyn ja kognitiivisten mekanismien erot yksilöiden välillä aiheuttavat käsitteiden uudelleen muotoilua. Joten ainoa looginen vastaus kysymykseesi on, että kyllä, tilaa uudelleen muotoilulle on. Ihmisten ajattelu toimii eri tavoilla, ja jokainen päätyy oman järkensä mukaiseen lopputulokseen, ja lopputulokset eivät aina ole yhtenevät muiden ihmisten kanssa.