Talousdemokratia ja kapitalismi

[ID10T]

Tässä on vain yksi mutta, demokratia ei aseta tavoitteita. Jos tavoitteena on saada esim. tietty henkilö pääministeriksi vuodesta toiseen, on turha pitää vaaleja. Vaaleja pidetään siksi, että kansa saa päättää, mitä se haluaa.

Niinhän sitä esitetään. Aivan kuin jollain EK:lla ei olisi jatkuvia salaliittoja päällä, jolla varmistetaan ettei mikään onnistu tai kasva. Mikäli totuus asioista alettaisiin kertoa syntyisi vallankumous. Tuo on se "demokratian" tarkimmin varjeltu salaisuus. Ja syy myös miksi median on pakko olla mitä on. Totuutta ei voi kertoa.

Miten EK liittyy demokratiaan?

[HuuHaata]

Tässä on vain yksi mutta, demokratia ei aseta tavoitteita. Jos tavoitteena on saada esim. tietty henkilö pääministeriksi vuodesta toiseen, on turha pitää vaaleja. Vaaleja pidetään siksi, että kansa saa päättää, mitä se haluaa.

Niinhän sitä esitetään. Aivan kuin jollain EK:lla ei olisi jatkuvia salaliittoja päällä, jolla varmistetaan ettei mikään onnistu tai kasva. Mikäli totuus asioista alettaisiin kertoa syntyisi vallankumous. Tuo on se "demokratian" tarkimmin varjeltu salaisuus. Ja syy myös miksi median on pakko olla mitä on. Totuutta ei voi kertoa.

Miten EK liittyy demokratiaan?

Se liittyy niin, että he menevät eduskunnan saunaan, ja kertovat kokoomuspolitiikoille vaikkapa, että valtion omaisuutta tulee laittaa isosti alehintaan lisää myyntiin oli järkeä, tai ei. Samalla terotetaan, kuinka keskustelut saunassa ovat luottamuksellisia. Pieni printti, josta ei kerrota kun äänestellään. Ketkä ovat ne todelliset vallanpitäjät.

EK Suomessa on suurin hyötyjä esimerkiksi sotateollisen komplekin luomisesta Suomeen. Jolla ainoa tavoite on luoda omaisuuksia niille, jotka eivät mitään osaa, mutta jolla on lähinnä suvun kautta tullut asema.

[ID10T]

Tässä on vain yksi mutta, demokratia ei aseta tavoitteita. Jos tavoitteena on saada esim. tietty henkilö pääministeriksi vuodesta toiseen, on turha pitää vaaleja. Vaaleja pidetään siksi, että kansa saa päättää, mitä se haluaa.

Niinhän sitä esitetään. Aivan kuin jollain EK:lla ei olisi jatkuvia salaliittoja päällä, jolla varmistetaan ettei mikään onnistu tai kasva. Mikäli totuus asioista alettaisiin kertoa syntyisi vallankumous. Tuo on se "demokratian" tarkimmin varjeltu salaisuus. Ja syy myös miksi median on pakko olla mitä on. Totuutta ei voi kertoa.

Miten EK liittyy demokratiaan?

Se liittyy niin, että he menevät eduskunnan saunaan, ja kertovat kokoomuspolitiikoille vaikkapa, että valtion omaisuutta tulee laittaa isosti alehintaan lisää myyntiin oli järkeä, tai ei. Samalla terotetaan, kuinka keskustelut saunassa ovat luottamuksellisia. Pieni printti, josta ei kerrota kun äänestellään. Ketkä ovat ne todelliset vallanpitäjät.

EK on lobbausjärjestö, niitä on maamme pullollaan, mutta eivät ne demokratiaa edusta.

[HuuHaata]

Tässä on vain yksi mutta, demokratia ei aseta tavoitteita. Jos tavoitteena on saada esim. tietty henkilö pääministeriksi vuodesta toiseen, on turha pitää vaaleja. Vaaleja pidetään siksi, että kansa saa päättää, mitä se haluaa.

Niinhän sitä esitetään. Aivan kuin jollain EK:lla ei olisi jatkuvia salaliittoja päällä, jolla varmistetaan ettei mikään onnistu tai kasva. Mikäli totuus asioista alettaisiin kertoa syntyisi vallankumous. Tuo on se "demokratian" tarkimmin varjeltu salaisuus. Ja syy myös miksi median on pakko olla mitä on. Totuutta ei voi kertoa.

Miten EK liittyy demokratiaan?

Se liittyy niin, että he menevät eduskunnan saunaan, ja kertovat kokoomuspolitiikoille vaikkapa, että valtion omaisuutta tulee laittaa isosti alehintaan lisää myyntiin oli järkeä, tai ei. Samalla terotetaan, kuinka keskustelut saunassa ovat luottamuksellisia. Pieni printti, josta ei kerrota kun äänestellään. Ketkä ovat ne todelliset vallanpitäjät.

EK on lobbausjärjestö, niitä on maamme pullollaan, mutta eivät ne demokratiaa edusta.

Lobbausjärjestö, kiristysjärjestö, salaliitto, suojatyöpaikka jne. Toki lobbausjärjestöjä on muitakin, mutta pääosin niillä ei ole oikeaa omaa valtaa päättää isoista asioista salaa.

Myrkyllisen asiassa tekee se, että EK on suurin syyllinen siihen että Suomessa asiat ei muutu, vaikkei mikään toimi. Eli talous ei kasva, mutta täsmälleen samat eltaantuneet naamat pyörii johdossa vuosikymmenistä toiseen. Heihin ei heidän epäonnistumisensa vaikuta. Aina tarvittaessa voi ostaa eduskunnan tekemään haluttu pelastus sekasikiöille.

[Märkäruuti]

Myrkyllisen asiassa tekee se, että EK on suurin syyllinen siihen että Suomessa asiat ei muutu, vaikkei mikään toimi.

Kyllä EK ajaa muutostakin. EK on jo vuosia vaatinut hallitukselta tiukempaa ja johdonmukaisempaa ilmastopolitiikkaa. Siellä nähdään vihreä siirtymä mahdollisuutena, kunhan hallitus takaa ilmastotoimien ennustettavuuden ja jatkuvuuden.
Siitä nykyinen hallitus on livennyt, vaikka Orpo lupasi ennen vaaleja, ettei ilmastotavoitteista tingitä.

[Naturalisti]

Pointti lähinnä se, että globaaliseen teolliseen tuotantotapaan liittyvät ongelmat, kuten ympäristöongelmat ja taloudellinen eriarvoisuus, on hoidettava muin keinoin kuin talousdemokratian keinoin, jos ne halutaan ylipäätään hoitaa kuntoon.

Olen tästä melko pitkälti samaa mieltä, mutta mitä ne keinot voisivat olla. Epäilen, ettei esimerkiksi ympäristöongelmiin tai ylikulutusongelmaan kyetä puuttumaan ennen kuin tilanne karkaa käsistä.

Mulla ei oikeastaan ole tähän mitään taikalääkettä. Lähinnä ajattelisin, että teknologiaa pitäisi kehittää nopeammalla tahdilla, demokraattisesti pitäisi luoda yrityksille insentiivejä toimia vastuullisesti, ja sitten on nämä järjestelyt, joilla eri sidosryhmät sitoutetaan tekemään yhteistyötä ympäristön ynnä muiden arvojen eteen.


Tuossa linkkejä relevantteihin Wikipedian artikkeleihin:

PPP - Public-private partnership
Multistakeholder governance
United Nations Global Compact


Tuo YK:n "Globaali Kompakti" on esim. järjestely, jonka puitteissa yritykset sitoutuvat mm. toimimaan kestävällä ja sosiaalisesti vastuullisella tavalla.

Tuo "Multistakeholder governance" artikkeli lisäksi listaa koko joukon erilaisia järjestelyjä, joissa erilaiset sidosryhmät on mukana.

Tärkeimmät toimijatyypit näissä järjestelyissä ovat valtiot ja kansainväliset organisaatiot, yritykset sekä erilaiset kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ja järjestöt.


Pointti oikeastaan se, että tän kapitalismin puitteissa jo tehdään paljonkin työtä esim. ympäristön hyväksi, mutta totta on se että suuri laiva kääntyy aivan liian hitaasti. Lisäponnisteluja tarvitaan.

Nämä oli laajoja ja hyödyllisiä linkejä, ja totta on , että vapaaehtoiset aloitteet, kuten PPP:t, multistakeholder governance ja YK:n Global Compact, voivat olla arvokkaita työkaluja yhteistyön ja vastuullisuuden lisäämiseksi. Kuitenkin, juuri vapaaehtoisuuden luonteeseen liittyy keskeinen ongelma: jos sitoumukset eivät ole velvoittavia, on liian helppo jättää ne huomioimatta silloin, kun lyhyen aikavälin voitot asetetaan etusijalle.

OECD ja monet asiantuntijatahot ovat tuoneet esiin, että nykyiset globaalit haasteet, kuten ilmastonmuutos ja eriarvoisuus, vaativat velvoittavaa ja koordinoitua regulaatiota niin kansallisella, alueellisella kuin globaalillakin tasolla. Pelkkä vapaaehtoisuus ei riitä, sillä suuret globaalit ongelmat vaativat vahvempia rakenteellisia muutoksia.

Talousdemokratia pyrkii juuri siihen, että talouden toimijat asetetaan demokraattiseen valvontaan, jolloin heitä velvoitetaan ottamaan huomioon ekologiset ja yhteiskunnalliset tavoitteet, ei vain taloudellisia voittoja. Se ei sulje pois yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä, mutta varmistaa, että se tehdään kaikkien – ei vain osakkeenomistajien – etujen mukaisesti.

Jo nyt yritykset on esim. meillä Suomessa velvoitettu ottamaan ympäristöarvot huomioon monin tavoin toiminnassaan. Tämä lainsäädäntö on säädetty demokraattisesti.

Kuinka kuvittelet, että talousdemokratia ratkaisisi ne ongelmat, kun ei nykyinenkään demokratia siihen pysty?!

Jos ei demokraattisesti pystytä nykyiselläänkään tekemään tarpeeksi ympäristön eteen, niin ei se auta että esim. yritysten päätöksenteko demokratisoitaisiin.

Ne samat poliitikot, jotka ei saa nykyiselläänkään aikaan tarpeeksi vain päätyisivät yritysten päättäviin elimiin tekemään päätöksiä, joilla ei saada ympäristöä pelastettua.

Laajentamalla tämän nykyisen demokratian avulla demokratian piiriä koskemaan myös talouden eli säätämällä velvoittavaa regulaatiota. Talousdemokratia on se osa tulevaisuuden demokratiaa, joka siitä vielä puuttuu.

Tässä on vain yksi mutta, demokratia ei aseta tavoitteita. Jos tavoitteena on saada esim. tietty henkilö pääministeriksi vuodesta toiseen, on turha pitää vaaleja. Vaaleja pidetään siksi, että kansa saa päättää, mitä se haluaa.

Talousdemokratia on siis pikemminkin talousohjailua.

Tämäpä se onkin. (Edustuksellinen) demokratia on tapa päättää siitä, kuka saa päättää asioista ja ylipäätään siitä mitä asioita ajetaan ja miten.

Ei ole mitään takeita siitä, että talousdemokratian puitteissa pystyttäisiin päättämään globaalisti maailman ympäristönsuojelun kannalta tärkeistä tavoitteista yhtään sen paremmin kuin nytkään.


Sen verran näistä taustoista voisi sanoa, että tämä keskustelu on lähtenyt Suomessa liikkeelle vuonna 2002 Teivo Teivaisen väitöskirjan pohjalta julkaistusta teoksesta "Enter Economism, Exit Politics".

Tuossa teoksessa Teivainen analysoi sitä kuinka Latinalaisessa Amerikassa 1980-luvulta lähtien tehdyt talousuudistukset kavensivat poliittista demokraattista valtaa talousasioissa, ja kuinka tätä valtaa siirrettiin taloudellisille toimijoille itselleen. Yksi tällainen oli keskuspankkien siirtäminen itsenäisiksi toimijoiksi ja pois demokraattisesta ohjauksesta (mikä on itse asiassa järkevää).

Eli tuo on uusliberaalin talouspolitiikan kritiikkiä, ja toisaalta talousdemokratia mielletään kuuluvaksi liikkeenä globaaliin vasemmistoon.

Loppupeleissä kyseessä on politiikasta vanha tuttu ilmiö, eli voima ja vastavoima taikka ideologia ja vastaideologia. Talousdemokratia näyttäisi olevan se, mikä on luomassa vastavoiman 2000-luvulla uusliberaalille taloudelliselle ajattelulle.


Sen verran vaan, että ideologiana tuo talousdemokratia sotii pahasti vastaan perinteistä länsimaista ajattelua, jossa valtiolla nähdään kuitenkin olevan suht rajattu rooli talousasioissa, ja jossa talous nähdään kuuluvaksi osaksi kansalaisyhteiskunnan toimintoja, joka koostuu vapaista kansalaisista sekä heidän yhteenliittymistään.

Teivainen ja talousdemokratia

Netistä löytyy tästä teoksesta tällainen versio:

https://www.researchgate.net/profile/Te ... F0aW9uIn19

Näyttää siltä, että luemme tuon kirjan hyvin erilaisten linssien läpi, jos ajattelet sen todistavat, ettei talousdemokraattien esittämät uusliberalismin ongelmien korjaamiseksi tarvittavat uudistusesitykset olisi oikeutettuja ja perusteltuja. Kirjan esimerkit liittyvät tiukasti Perun tapahtumiin, mutta pelkistämällä tätä laajaa esimerkki aineistoa yleiselle tasolle luen itse kirjan annin seuraavalla tavalla.

Teivo Teivaisen teos "Enter Economism, Exit Politics" käsittelee sitä, kuinka taloudelliset näkökulmat ovat saaneet ylivallan poliittisessa päätöksenteossa, ja miten tämä kehitys on heikentänyt demokratiaa. Teivainen kritisoi erityisesti ekonomismia, joka viittaa siihen, että taloudellisia ja markkinalähtöisiä ratkaisuja pidetään yleisesti ensisijaisina ja jopa ainoina toimivina vaihtoehtoina monimutkaisille yhteiskunnallisille ja poliittisille ongelmille.

Kirjan keskeiset väitteet voidaan tiivistää seuraavasti:

1. Ekonomismin hegemonia: Teivainen väittää, että ekonomismi kaventaa poliittista keskustelua ja toimintaa, koska se asettaa talouden ja markkinaperusteisen ajattelun ensisijaiseksi, syrjäyttäen muita mahdollisia ratkaisuja ja vaihtoehtoisia arvoja, kuten yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja ekologista kestävyyttä.


2. Demokratian heikentyminen: Kun taloudelliset kysymykset otetaan itsestäänselvyyksinä ja päätöksenteko siirretään teknokraattisille instituutioille, kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen vähenee. Tämä johtaa poliittisen osallistumisen merkityksen vähenemiseen ja päätöksenteon etääntymiseen kansalaisten vaikutuspiiristä.


3. Poliittisen tilan kaventuminen: Teivainen kritisoi myös sitä, että monet poliittiset päätökset esitetään teknisinä tai välttämättöminä talouspäätöksinä, jolloin niitä ei enää kyseenalaisteta poliittisesti. Tämä kaventaa mahdollisuuksia laajempaan demokraattiseen keskusteluun ja vaihtoehtojen punnitsemiseen.



Teos siis kutsuu lukijaa haastamaan vallitsevat talouskeskeiset ajattelumallit ja pohtimaan, kuinka politiikkaa voidaan palauttaa laajemmin demokraattiseen ohjaukseen, jossa muutkin arvot kuin taloudellinen tehokkuus otetaan huomioon. Nämä näkemykset eivät mielestäni ole mitenkään ristiriidassa talousdemokraattien tavoitteiden kanssa. Pikemminkin kirja todistaa sen väitteen todeksi, että globaali uusliberalismin, pyrkii rajoittamaan demokraattisten valtioiden suvereniteetti ja alistumaan kaikki ylikansallisten rahan diktatuurin. Tässä vielä muutamia talousdemokraattien tavoitteisiin liittyvien virheellisten väitteiden oikaisuja:


1. Talousdemokratia ei pyri syrjäyttämään taloudellista rationaalisuutta: Teivaisen kirja ei esitä, että talouden ohjauksen demokratisointi olisi irrationaalista tai taloudellisten realiteettien vastaista. Sen sijaan kritiikki kohdistuu siihen, että nykyiset talousjärjestelmät usein sivuuttavat muut arvot kuten yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön kestävyyden. Talousdemokratia pyrkii laajentamaan päätöksentekoa niin, että taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset näkökohdat huomioidaan demokraattisessa prosessissa. Tämä ei tarkoita, että talouden toimivuus tai tehokkuus unohtuu, vaan että talouden ohjaaminen palvelee paremmin koko yhteiskuntaa.


2. Demokratian lisääminen vahvistaa yhteiskunnallista vakautta: Väite, että demokratian lisääminen talouden ohjaukseen olisi epäkäytännöllistä, voidaan haastaa esittämällä, että talousdemokratia voisi vahvistaa taloudellista ja sosiaalista vakautta. Demokratian puute taloudellisessa päätöksenteossa on usein johtanut eriarvoisuuden kasvuun ja luottamuspulaan, mikä heikentää yhteiskunnan vakautta ja talouskasvua. Talousdemokratia voi antaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa talouspolitiikkaan, mikä lisää päätöksenteon legitimiteettiä ja vähentää sosiaalisia jännitteitä.


3. Talousdemokratia tarjoaa vaihtoehdon teknokraattiselle päätöksenteolle: Usein väitetään, että talouden päätökset ovat liian monimutkaisia demokraattiselle prosessille ja siksi on parempi jättää ne teknokraateille. Tämä ajatus kuitenkin unohtaa, että monimutkaisuus itsessään ei estä demokraattista ohjausta. Talousdemokratia ei sulje pois asiantuntijoiden roolia, vaan se pyrkii yhdistämään kansalaisten osallistumisen ja asiantuntijatiedon, jotta päätökset voidaan tehdä demokraattisesti mutta silti taloudellisesti perusteltuina.


4. Globaalit esimerkit toimivasta talousdemokratiasta: Useat maat ja alueet ovat onnistuneet lisäämään demokraattista ohjausta talouteen ilman taloudellista tuhoa. Esimerkiksi pohjoismaisen mallin sosiaalidemokraattiset järjestelmät ovat osoittaneet, että vahva julkinen sektori ja demokraattinen osallistuminen voivat tukea sekä taloudellista että sosiaalista hyvinvointia.


Teivaisen teos tarjoaa siis enemmänkin välineitä talousdemokratian puolustamiseen kuin sen torjumiseen, koska se painottaa, että demokratian laajentaminen talouteen on yksi keino torjua nykyisen ekonomismin aiheuttamia ongelmia. Kun Teivainen kuvaa sitä, miten uusliberalistinen globaali talous eliitti on toiminut ja toimii edelleen maailmassa, sinä näytät lukevan tätä kirjaa todistuksena, että näin täytyy ollakin. Minä taas luen kirjaa todistuksena rahan globaalin diktatuurin vahvistumista, minkä vastapainoksi tarvitaan esimerkiksi talousdemokraattien esittämiä uudistuksia.

Voitko täsmentää, miten Teivaisen teos mielestäsi torjuu talousdemokraattien uudistusvaatimukset? Itse näen, että hänen kuvauksensa pikemminkin osoittavat uudistusten tarpeen; nykyinen valtavirran talouspolitiikka ei pysty ratkaisemaan monimutkaisia ja akuutteja ongelmia. Lisäksi, miten talousdemokratia mielestäsi on taloudellisen rationaalisuuden vastainen, kun se vaatii huomioimaan muitakin arvoja kuin osakkeenomistajien voittojen maksimoinnin? Eikö se oikeastaan kritisoi liiallista uskoa siihen, että näkymätön käsi hoitaa kaiken, jos sen toimintaa ei rajoiteta millään tavalla?

[Purdue]

Pointti lähinnä se, että globaaliseen teolliseen tuotantotapaan liittyvät ongelmat, kuten ympäristöongelmat ja taloudellinen eriarvoisuus, on hoidettava muin keinoin kuin talousdemokratian keinoin, jos ne halutaan ylipäätään hoitaa kuntoon.

Olen tästä melko pitkälti samaa mieltä, mutta mitä ne keinot voisivat olla. Epäilen, ettei esimerkiksi ympäristöongelmiin tai ylikulutusongelmaan kyetä puuttumaan ennen kuin tilanne karkaa käsistä.

Mulla ei oikeastaan ole tähän mitään taikalääkettä. Lähinnä ajattelisin, että teknologiaa pitäisi kehittää nopeammalla tahdilla, demokraattisesti pitäisi luoda yrityksille insentiivejä toimia vastuullisesti, ja sitten on nämä järjestelyt, joilla eri sidosryhmät sitoutetaan tekemään yhteistyötä ympäristön ynnä muiden arvojen eteen.


Tuossa linkkejä relevantteihin Wikipedian artikkeleihin:

PPP - Public-private partnership
Multistakeholder governance
United Nations Global Compact


Tuo YK:n "Globaali Kompakti" on esim. järjestely, jonka puitteissa yritykset sitoutuvat mm. toimimaan kestävällä ja sosiaalisesti vastuullisella tavalla.

Tuo "Multistakeholder governance" artikkeli lisäksi listaa koko joukon erilaisia järjestelyjä, joissa erilaiset sidosryhmät on mukana.

Tärkeimmät toimijatyypit näissä järjestelyissä ovat valtiot ja kansainväliset organisaatiot, yritykset sekä erilaiset kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ja järjestöt.


Pointti oikeastaan se, että tän kapitalismin puitteissa jo tehdään paljonkin työtä esim. ympäristön hyväksi, mutta totta on se että suuri laiva kääntyy aivan liian hitaasti. Lisäponnisteluja tarvitaan.

Nämä oli laajoja ja hyödyllisiä linkejä, ja totta on , että vapaaehtoiset aloitteet, kuten PPP:t, multistakeholder governance ja YK:n Global Compact, voivat olla arvokkaita työkaluja yhteistyön ja vastuullisuuden lisäämiseksi. Kuitenkin, juuri vapaaehtoisuuden luonteeseen liittyy keskeinen ongelma: jos sitoumukset eivät ole velvoittavia, on liian helppo jättää ne huomioimatta silloin, kun lyhyen aikavälin voitot asetetaan etusijalle.

OECD ja monet asiantuntijatahot ovat tuoneet esiin, että nykyiset globaalit haasteet, kuten ilmastonmuutos ja eriarvoisuus, vaativat velvoittavaa ja koordinoitua regulaatiota niin kansallisella, alueellisella kuin globaalillakin tasolla. Pelkkä vapaaehtoisuus ei riitä, sillä suuret globaalit ongelmat vaativat vahvempia rakenteellisia muutoksia.

Talousdemokratia pyrkii juuri siihen, että talouden toimijat asetetaan demokraattiseen valvontaan, jolloin heitä velvoitetaan ottamaan huomioon ekologiset ja yhteiskunnalliset tavoitteet, ei vain taloudellisia voittoja. Se ei sulje pois yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä, mutta varmistaa, että se tehdään kaikkien – ei vain osakkeenomistajien – etujen mukaisesti.

Jo nyt yritykset on esim. meillä Suomessa velvoitettu ottamaan ympäristöarvot huomioon monin tavoin toiminnassaan. Tämä lainsäädäntö on säädetty demokraattisesti.

Kuinka kuvittelet, että talousdemokratia ratkaisisi ne ongelmat, kun ei nykyinenkään demokratia siihen pysty?!

Jos ei demokraattisesti pystytä nykyiselläänkään tekemään tarpeeksi ympäristön eteen, niin ei se auta että esim. yritysten päätöksenteko demokratisoitaisiin.

Ne samat poliitikot, jotka ei saa nykyiselläänkään aikaan tarpeeksi vain päätyisivät yritysten päättäviin elimiin tekemään päätöksiä, joilla ei saada ympäristöä pelastettua.

Laajentamalla tämän nykyisen demokratian avulla demokratian piiriä koskemaan myös talouden eli säätämällä velvoittavaa regulaatiota. Talousdemokratia on se osa tulevaisuuden demokratiaa, joka siitä vielä puuttuu.

Tässä on vain yksi mutta, demokratia ei aseta tavoitteita. Jos tavoitteena on saada esim. tietty henkilö pääministeriksi vuodesta toiseen, on turha pitää vaaleja. Vaaleja pidetään siksi, että kansa saa päättää, mitä se haluaa.

Talousdemokratia on siis pikemminkin talousohjailua.

Tämäpä se onkin. (Edustuksellinen) demokratia on tapa päättää siitä, kuka saa päättää asioista ja ylipäätään siitä mitä asioita ajetaan ja miten.

Ei ole mitään takeita siitä, että talousdemokratian puitteissa pystyttäisiin päättämään globaalisti maailman ympäristönsuojelun kannalta tärkeistä tavoitteista yhtään sen paremmin kuin nytkään.


Sen verran näistä taustoista voisi sanoa, että tämä keskustelu on lähtenyt Suomessa liikkeelle vuonna 2002 Teivo Teivaisen väitöskirjan pohjalta julkaistusta teoksesta "Enter Economism, Exit Politics".

Tuossa teoksessa Teivainen analysoi sitä kuinka Latinalaisessa Amerikassa 1980-luvulta lähtien tehdyt talousuudistukset kavensivat poliittista demokraattista valtaa talousasioissa, ja kuinka tätä valtaa siirrettiin taloudellisille toimijoille itselleen. Yksi tällainen oli keskuspankkien siirtäminen itsenäisiksi toimijoiksi ja pois demokraattisesta ohjauksesta (mikä on itse asiassa järkevää).

Eli tuo on uusliberaalin talouspolitiikan kritiikkiä, ja toisaalta talousdemokratia mielletään kuuluvaksi liikkeenä globaaliin vasemmistoon.

Loppupeleissä kyseessä on politiikasta vanha tuttu ilmiö, eli voima ja vastavoima taikka ideologia ja vastaideologia. Talousdemokratia näyttäisi olevan se, mikä on luomassa vastavoiman 2000-luvulla uusliberaalille taloudelliselle ajattelulle.


Sen verran vaan, että ideologiana tuo talousdemokratia sotii pahasti vastaan perinteistä länsimaista ajattelua, jossa valtiolla nähdään kuitenkin olevan suht rajattu rooli talousasioissa, ja jossa talous nähdään kuuluvaksi osaksi kansalaisyhteiskunnan toimintoja, joka koostuu vapaista kansalaisista sekä heidän yhteenliittymistään.

Teivainen ja talousdemokratia

Netistä löytyy tästä teoksesta tällainen versio:

https://www.researchgate.net/profile/Te ... F0aW9uIn19

Näyttää siltä, että luemme tuon kirjan hyvin erilaisten linssien läpi, jos ajattelet sen todistavat, ettei talousdemokraattien esittämät uusliberalismin ongelmien korjaamiseksi tarvittavat uudistusesitykset olisi oikeutettuja ja perusteltuja. Kirjan esimerkit liittyvät tiukasti Perun tapahtumiin, mutta pelkistämällä tätä laajaa esimerkki aineistoa yleiselle tasolle luen itse kirjan annin seuraavalla tavalla.

Teivo Teivaisen teos "Enter Economism, Exit Politics" käsittelee sitä, kuinka taloudelliset näkökulmat ovat saaneet ylivallan poliittisessa päätöksenteossa, ja miten tämä kehitys on heikentänyt demokratiaa. Teivainen kritisoi erityisesti ekonomismia, joka viittaa siihen, että taloudellisia ja markkinalähtöisiä ratkaisuja pidetään yleisesti ensisijaisina ja jopa ainoina toimivina vaihtoehtoina monimutkaisille yhteiskunnallisille ja poliittisille ongelmille.

Kirjan keskeiset väitteet voidaan tiivistää seuraavasti:

1. Ekonomismin hegemonia: Teivainen väittää, että ekonomismi kaventaa poliittista keskustelua ja toimintaa, koska se asettaa talouden ja markkinaperusteisen ajattelun ensisijaiseksi, syrjäyttäen muita mahdollisia ratkaisuja ja vaihtoehtoisia arvoja, kuten yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja ekologista kestävyyttä.


2. Demokratian heikentyminen: Kun taloudelliset kysymykset otetaan itsestäänselvyyksinä ja päätöksenteko siirretään teknokraattisille instituutioille, kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen vähenee. Tämä johtaa poliittisen osallistumisen merkityksen vähenemiseen ja päätöksenteon etääntymiseen kansalaisten vaikutuspiiristä.


3. Poliittisen tilan kaventuminen: Teivainen kritisoi myös sitä, että monet poliittiset päätökset esitetään teknisinä tai välttämättöminä talouspäätöksinä, jolloin niitä ei enää kyseenalaisteta poliittisesti. Tämä kaventaa mahdollisuuksia laajempaan demokraattiseen keskusteluun ja vaihtoehtojen punnitsemiseen.



Teos siis kutsuu lukijaa haastamaan vallitsevat talouskeskeiset ajattelumallit ja pohtimaan, kuinka politiikkaa voidaan palauttaa laajemmin demokraattiseen ohjaukseen, jossa muutkin arvot kuin taloudellinen tehokkuus otetaan huomioon. Nämä näkemykset eivät mielestäni ole mitenkään ristiriidassa talousdemokraattien tavoitteiden kanssa. Pikemminkin kirja todistaa sen väitteen todeksi, että globaali uusliberalismin, pyrkii rajoittamaan demokraattisten valtioiden suvereniteetti ja alistumaan kaikki ylikansallisten rahan diktatuurin. Tässä vielä muutamia talousdemokraattien tavoitteisiin liittyvien virheellisten väitteiden oikaisuja:


1. Talousdemokratia ei pyri syrjäyttämään taloudellista rationaalisuutta: Teivaisen kirja ei esitä, että talouden ohjauksen demokratisointi olisi irrationaalista tai taloudellisten realiteettien vastaista. Sen sijaan kritiikki kohdistuu siihen, että nykyiset talousjärjestelmät usein sivuuttavat muut arvot kuten yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön kestävyyden. Talousdemokratia pyrkii laajentamaan päätöksentekoa niin, että taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset näkökohdat huomioidaan demokraattisessa prosessissa. Tämä ei tarkoita, että talouden toimivuus tai tehokkuus unohtuu, vaan että talouden ohjaaminen palvelee paremmin koko yhteiskuntaa.


2. Demokratian lisääminen vahvistaa yhteiskunnallista vakautta: Väite, että demokratian lisääminen talouden ohjaukseen olisi epäkäytännöllistä, voidaan haastaa esittämällä, että talousdemokratia voisi vahvistaa taloudellista ja sosiaalista vakautta. Demokratian puute taloudellisessa päätöksenteossa on usein johtanut eriarvoisuuden kasvuun ja luottamuspulaan, mikä heikentää yhteiskunnan vakautta ja talouskasvua. Talousdemokratia voi antaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa talouspolitiikkaan, mikä lisää päätöksenteon legitimiteettiä ja vähentää sosiaalisia jännitteitä.


3. Talousdemokratia tarjoaa vaihtoehdon teknokraattiselle päätöksenteolle: Usein väitetään, että talouden päätökset ovat liian monimutkaisia demokraattiselle prosessille ja siksi on parempi jättää ne teknokraateille. Tämä ajatus kuitenkin unohtaa, että monimutkaisuus itsessään ei estä demokraattista ohjausta. Talousdemokratia ei sulje pois asiantuntijoiden roolia, vaan se pyrkii yhdistämään kansalaisten osallistumisen ja asiantuntijatiedon, jotta päätökset voidaan tehdä demokraattisesti mutta silti taloudellisesti perusteltuina.


4. Globaalit esimerkit toimivasta talousdemokratiasta: Useat maat ja alueet ovat onnistuneet lisäämään demokraattista ohjausta talouteen ilman taloudellista tuhoa. Esimerkiksi pohjoismaisen mallin sosiaalidemokraattiset järjestelmät ovat osoittaneet, että vahva julkinen sektori ja demokraattinen osallistuminen voivat tukea sekä taloudellista että sosiaalista hyvinvointia.


Teivaisen teos tarjoaa siis enemmänkin välineitä talousdemokratian puolustamiseen kuin sen torjumiseen, koska se painottaa, että demokratian laajentaminen talouteen on yksi keino torjua nykyisen ekonomismin aiheuttamia ongelmia. Kun Teivainen kuvaa sitä, miten uusliberalistinen globaali talous eliitti on toiminut ja toimii edelleen maailmassa, sinä näytät lukevan tätä kirjaa todistuksena, että näin täytyy ollakin. Minä taas luen kirjaa todistuksena rahan globaalin diktatuurin vahvistumista, minkä vastapainoksi tarvitaan esimerkiksi talousdemokraattien esittämiä uudistuksia.

Voitko täsmentää, miten Teivaisen teos mielestäsi torjuu talousdemokraattien uudistusvaatimukset? Itse näen, että hänen kuvauksensa pikemminkin osoittavat uudistusten tarpeen; nykyinen valtavirran talouspolitiikka ei pysty ratkaisemaan monimutkaisia ja akuutteja ongelmia. Lisäksi, miten talousdemokratia mielestäsi on taloudellisen rationaalisuuden vastainen, kun se vaatii huomioimaan muitakin arvoja kuin osakkeenomistajien voittojen maksimoinnin? Eikö se oikeastaan kritisoi liiallista uskoa siihen, että näkymätön käsi hoitaa kaiken, jos sen toimintaa ei rajoiteta millään tavalla?

Yritähän nyt arvon Naturalisti pysyä nahoissasi, äläkä pane mun suuhun sanoja joita en ole lausunut!

En tunne Teivaisen nykyisiä edesottamuksia, mutta Wikipedia tietää kertoa enemmän hänestä: Teivo Teivainen


Teivainen on siis yksi niistä suomalaisista äänistä, joka puhuu esim. globaalien instituutioiden demokratisoimisen puolesta. Samoin hän tuossa yllä mainitussa kirjassaan kritisoi uusliberaalia talouspolitiikkaa, ja sitä että monia päätöksiä on siirretty demokraattisilta elimiltä pois puhtaiksi taloustoimijoiden päätöksiksi.

Tuossa yllä mainitussa kuvauksessa ei ole mitään kummallista.


Se vaan, että tuo Teivaisen vuonna 2002 julkaistu kirja on siis lähinnä uusliberaalin talouspolitiikan ja siten "Washington Consensus" nimellä tunnetun politiikan kritiikkiä, ei nykyisen talousdemokraattisen liikkeen puolustuspuheenvuoro. Vaikka voin kuvitella, että Teivainen sympatiseeraa vähintäänkin tiettyjä talousdemokraattisia ajatuksia.

Kävin itse Teivaisen luennoilla Helsingin yliopistossa 2000-luvun alussa, ja oikein mukava herrasmieshän hän oli myös luennoitsijana.


Pointti siis se, että Teivaisen tuota yllä mainittua teosta "Enter Economism, Exit Politics" on mahdollista lukea positiivisin mielin vaikkei itse talousdemokratiaa kannattaisikaan.

1980-luvulla alkunsa saanut uusliberaali talouspolitiikka nimeltä
Washington Consensus on tosiaan sellainen, että sen puitteissa kehitysmaissa on pyritty siirtämään monia demokraattisia päätöksiä pois demokraattisilta instituutioilta taloudellisiksi päätöksiksi, ja tämä politiikka on saanut paljon kritiikkiä osakseen.


Pointti jälleen se, että Teivaisen teosta on mahdollista sympatiseerata ja samoin on mahdollista vastustaa joitakin Washington Consensuksen ylilyöntejä, vaikkei talousdemokratiaa kannattaisikaan.

[ID10T]

Pointti lähinnä se, että globaaliseen teolliseen tuotantotapaan liittyvät ongelmat, kuten ympäristöongelmat ja taloudellinen eriarvoisuus, on hoidettava muin keinoin kuin talousdemokratian keinoin, jos ne halutaan ylipäätään hoitaa kuntoon.

Olen tästä melko pitkälti samaa mieltä, mutta mitä ne keinot voisivat olla. Epäilen, ettei esimerkiksi ympäristöongelmiin tai ylikulutusongelmaan kyetä puuttumaan ennen kuin tilanne karkaa käsistä.

Mulla ei oikeastaan ole tähän mitään taikalääkettä. Lähinnä ajattelisin, että teknologiaa pitäisi kehittää nopeammalla tahdilla, demokraattisesti pitäisi luoda yrityksille insentiivejä toimia vastuullisesti, ja sitten on nämä järjestelyt, joilla eri sidosryhmät sitoutetaan tekemään yhteistyötä ympäristön ynnä muiden arvojen eteen.


Tuossa linkkejä relevantteihin Wikipedian artikkeleihin:

PPP - Public-private partnership
Multistakeholder governance
United Nations Global Compact


Tuo YK:n "Globaali Kompakti" on esim. järjestely, jonka puitteissa yritykset sitoutuvat mm. toimimaan kestävällä ja sosiaalisesti vastuullisella tavalla.

Tuo "Multistakeholder governance" artikkeli lisäksi listaa koko joukon erilaisia järjestelyjä, joissa erilaiset sidosryhmät on mukana.

Tärkeimmät toimijatyypit näissä järjestelyissä ovat valtiot ja kansainväliset organisaatiot, yritykset sekä erilaiset kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ja järjestöt.


Pointti oikeastaan se, että tän kapitalismin puitteissa jo tehdään paljonkin työtä esim. ympäristön hyväksi, mutta totta on se että suuri laiva kääntyy aivan liian hitaasti. Lisäponnisteluja tarvitaan.

Nämä oli laajoja ja hyödyllisiä linkejä, ja totta on , että vapaaehtoiset aloitteet, kuten PPP:t, multistakeholder governance ja YK:n Global Compact, voivat olla arvokkaita työkaluja yhteistyön ja vastuullisuuden lisäämiseksi. Kuitenkin, juuri vapaaehtoisuuden luonteeseen liittyy keskeinen ongelma: jos sitoumukset eivät ole velvoittavia, on liian helppo jättää ne huomioimatta silloin, kun lyhyen aikavälin voitot asetetaan etusijalle.

OECD ja monet asiantuntijatahot ovat tuoneet esiin, että nykyiset globaalit haasteet, kuten ilmastonmuutos ja eriarvoisuus, vaativat velvoittavaa ja koordinoitua regulaatiota niin kansallisella, alueellisella kuin globaalillakin tasolla. Pelkkä vapaaehtoisuus ei riitä, sillä suuret globaalit ongelmat vaativat vahvempia rakenteellisia muutoksia.

Talousdemokratia pyrkii juuri siihen, että talouden toimijat asetetaan demokraattiseen valvontaan, jolloin heitä velvoitetaan ottamaan huomioon ekologiset ja yhteiskunnalliset tavoitteet, ei vain taloudellisia voittoja. Se ei sulje pois yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä, mutta varmistaa, että se tehdään kaikkien – ei vain osakkeenomistajien – etujen mukaisesti.

Jo nyt yritykset on esim. meillä Suomessa velvoitettu ottamaan ympäristöarvot huomioon monin tavoin toiminnassaan. Tämä lainsäädäntö on säädetty demokraattisesti.

Kuinka kuvittelet, että talousdemokratia ratkaisisi ne ongelmat, kun ei nykyinenkään demokratia siihen pysty?!

Jos ei demokraattisesti pystytä nykyiselläänkään tekemään tarpeeksi ympäristön eteen, niin ei se auta että esim. yritysten päätöksenteko demokratisoitaisiin.

Ne samat poliitikot, jotka ei saa nykyiselläänkään aikaan tarpeeksi vain päätyisivät yritysten päättäviin elimiin tekemään päätöksiä, joilla ei saada ympäristöä pelastettua.

Laajentamalla tämän nykyisen demokratian avulla demokratian piiriä koskemaan myös talouden eli säätämällä velvoittavaa regulaatiota. Talousdemokratia on se osa tulevaisuuden demokratiaa, joka siitä vielä puuttuu.

Tässä on vain yksi mutta, demokratia ei aseta tavoitteita. Jos tavoitteena on saada esim. tietty henkilö pääministeriksi vuodesta toiseen, on turha pitää vaaleja. Vaaleja pidetään siksi, että kansa saa päättää, mitä se haluaa.

Talousdemokratia on siis pikemminkin talousohjailua.

Tämäpä se onkin. (Edustuksellinen) demokratia on tapa päättää siitä, kuka saa päättää asioista ja ylipäätään siitä mitä asioita ajetaan ja miten.

Ei ole mitään takeita siitä, että talousdemokratian puitteissa pystyttäisiin päättämään globaalisti maailman ympäristönsuojelun kannalta tärkeistä tavoitteista yhtään sen paremmin kuin nytkään.


Sen verran näistä taustoista voisi sanoa, että tämä keskustelu on lähtenyt Suomessa liikkeelle vuonna 2002 Teivo Teivaisen väitöskirjan pohjalta julkaistusta teoksesta "Enter Economism, Exit Politics".

Tuossa teoksessa Teivainen analysoi sitä kuinka Latinalaisessa Amerikassa 1980-luvulta lähtien tehdyt talousuudistukset kavensivat poliittista demokraattista valtaa talousasioissa, ja kuinka tätä valtaa siirrettiin taloudellisille toimijoille itselleen. Yksi tällainen oli keskuspankkien siirtäminen itsenäisiksi toimijoiksi ja pois demokraattisesta ohjauksesta (mikä on itse asiassa järkevää).

Eli tuo on uusliberaalin talouspolitiikan kritiikkiä, ja toisaalta talousdemokratia mielletään kuuluvaksi liikkeenä globaaliin vasemmistoon.

Loppupeleissä kyseessä on politiikasta vanha tuttu ilmiö, eli voima ja vastavoima taikka ideologia ja vastaideologia. Talousdemokratia näyttäisi olevan se, mikä on luomassa vastavoiman 2000-luvulla uusliberaalille taloudelliselle ajattelulle.


Sen verran vaan, että ideologiana tuo talousdemokratia sotii pahasti vastaan perinteistä länsimaista ajattelua, jossa valtiolla nähdään kuitenkin olevan suht rajattu rooli talousasioissa, ja jossa talous nähdään kuuluvaksi osaksi kansalaisyhteiskunnan toimintoja, joka koostuu vapaista kansalaisista sekä heidän yhteenliittymistään.

Kun taloudelliset kysymykset otetaan itsestäänselvyyksinä ja päätöksenteko siirretään teknokraattisille instituutioille, kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen vähenee. Tämä johtaa poliittisen osallistumisen merkityksen vähenemiseen ja päätöksenteon etääntymiseen kansalaisten vaikutuspiiristä.

Poliittinen päätöksenteko on edelleen demokraattista, siitä meillä on todisteena 9 eduskuntapuoluetta.

Teivaisen kirja ei esitä, että talouden ohjauksen demokratisointi olisi irrationaalista tai taloudellisten realiteettien vastaista. Sen sijaan kritiikki kohdistuu siihen, että nykyiset talousjärjestelmät usein sivuuttavat muut arvot kuten yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön kestävyyden. Talousdemokratia pyrkii laajentamaan päätöksentekoa niin, että taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset näkökohdat huomioidaan demokraattisessa prosessissa. Tämä ei tarkoita, että talouden toimivuus tai tehokkuus unohtuu, vaan että talouden ohjaaminen palvelee paremmin koko yhteiskuntaa.

Demokrattinen ohjaus on oksymoroni, demokratia on täysin vapaata ohjauksesta, sillä ohjaus pohjautuu aina johonkin ideologiaan.

[Purdue]

Tämä kommentti on jatkoa Naturalistille edellä kirjoittamaani kommenttiin, ja koskee tuota Teivaisen vuonna 2002 ilmestynyttä kirjaa "Enter Economism, Exit Politics".

Tuota kirjaa pitää peilata sitä taustaa vasten mitä maailmassa tapahtui 1970-luvulta lähtien. 1970-luvulla maailmaa kohtasivat öljykriisit, kun öljyn hinta nousi rajusti, ja tämä aiheutti monille kehitysmaille maksutaseongelmia, kun tuonti kallistui ja vientitulot pysyivät samoina.

Nuo IMF:n ja Maailmanpankin "rakenteelliset sopeutusohjelmat", joihin liittyi tiukka "ehdollisuus", niin oli tarkoitettu saamaan näiden kriisimaiden talous tasapainoon, mutta niissä ohjelmissa painotettiin tuota edellä mainitsemaani "Washington Consensus" politiikkaa eli uusliberaalia politiikkaa. Lisäksi nämä ohjelmat usein toteutettiin "one-size-fits-all" periaatteella, jolloin paikallisia erityispiirteitä niissä ei useinkaan otettu huomioon.

Pointti kuitenkin se, että kehitysmaat velkaantuivat 1970-luvulta lähtien voimakkaasti ja ajautuivat sekä velka- että maksutaseongelmiin, joita nuo uusliberaalit talousuudistukset pyrkivät korjaamaan.

Ja monesti siellä oli ihan järkeviäkin toimenpiteitä. Yksi näistä oli keskuspankkien erottaminen demokraattisesta ohjauksesta itsenäisiksi toimijoiksi (kuten Fed USA:ssa ja EKP nykyään Euroalueella). Tämä oli järkevää siitä syystä, ettei korruptoituneet hallitukset päässeet "painamaan rahaa" ja nostamaan siten inflaatiota.

Mutta monet noista uudistuksista olivat tosiaan epäonnistuneita ja epärelevantteja maksutaseongelmien kannalta, ja niiden avulla lähinnä hivutettiin uusliberaalia talouspolitiikkaa näihin maihin. Tässä mielessä tuo Teivaisen analyysi tuossa kirjassa on ihan relevantti ja faktapohjainen.


Jos Naturalistia kiinnostaa globaali talousjärjestelmä sekä talouden ja politiikan kytkökset, niin tuossa on linkki kirjaan, jonka 7. painos ilmestyy noin kuukauden kuluttua marraskuun puolivälissä. (Mulla on tuosta 4. painos vuodelta 2013.)

Global Political Economy
Adlibris: Global Political Economy


Kirjan sisällysluettelo löytyy ekasta linkistä, ja tuon voi tilata tuosta toisesta linkistä Suomesta.

Tuo on vaan paras yleisesitys maailmantaloudesta, joka kattaa niin sen historian, nykypäivän kuin myös haasteet.

[Purdue]

Otetaanpa sitten tällainen näkökulma jossa pohdiskellaan kahta asiaa:

- talous ja politiikka (talousdemokratian mahdollisuudet)
- kansallinen ja kansainvälinen politiikka (globaalin demokratian mahdollisuudet)


Jotkut tässä langassa tuntuvat ajattelevan, että globaalit ympäristöongelmat ja globaali eriarvoisuus hoidetaan sillä, että taloudellinen päätöksenteko alistetaan demokraattiseen poliittiseen ohjaukseen.

Kysymys kuuluu: millä tasolla tuo talousdemokratia on saatava aikaiseksi, jos sillä halutaan saada globaalit ympäristöongelmat haltuun?

Vastaus: Tarvittava taso on kansainvälinen ja globaali.

Ongelma: Tuota tasoa ei ikimaailmassa saada demokratisoitua, koskapa valtiot pitävät kiinni suvereenisuudestaan ja autonomiastaan, eli viime kädessään itsemääräämisoikeudestaan.


Jos ajatellaan nykyistä kansainvälistä järjestelmää, ja ajatellaan että se koostuu kahdesta tasosta:

- kansallinen taso (osa valtioista demokraattisia, ja osa autoritaarisia)
- kansainvälinen taso (ei demokratiaa, yhteistyö hallitusten välistä)

Eli nykyistä järjestelmää kuvaa se, että demokratia toteutuu kansallisella tasolla, jos toteutuu, ja kansainvälisellä tasolla päätökset tehdään pääasiassa hallitusten välisesti.

Jos ajatellaan keskeisiä globaaleja instituutioita, kuten YK, IMF ja Maailmanpankki, niin niitä johdetaan siten, että kaikki merkittävät päätökset tehdään hallitusten välisesti, ja sitten niissä organisaatioissa on sihteeristö, joka toimeenpanee ne päätökset.

Otetaan esimerkiksi IMF. IMF:n johtokunta koostuu jäsenhallitusten valitsemista edustajista. Taikka sitten YK ja turvallisuusneuvosto. Turvallisuusneuvostossa päätöksiä tekee joko hallitusten valitsemat pysyvät edustajat taikka sitten itse ministerit ja valtionpäämiehet tarvittaessa.


On aivan selvää, ettei demokratiaa saada aikaiseksi kansainvälisellä tasolla, koskapa 40% maailman väestöstä elää autoritaarisissa maissa, jotka vastustavat jo demokratiaa kansallisella tasolla. Lisäksi on ihan päivänselvää, että nykyiset ja tulevat suurvallat eivät tule hyväksymään järjestelyjä, joiden mukaan näiden hallitusten yläpuolella olisi jokin kansainvälinen demokraattinen elin, joka voisi ne pakottaa toteuttamaan jotakin politiikkaa.

Pointti lähinnä se, että mitä enemmän kansainvälisiä organisaatioita pyritään demokratisoimaan, niin sitä todennäköisemmin suurvallat tulevat irtautumaan tällaisista järjestelyistä, ja ajamaan omia etujaan muin keinoin.

Tämä on se maailma jossa me eletään. Ympäristöongelmat ja globaali eriarvoisuus on siis hoidettava nykyisten rakenteiden puitteissa tai niitä edelleen kehittämällä. Radikaalit muutokset kuten talousdemokratia ei vaan ole mahdollisia.

[Naturalisti]

Tämäpä se onkin. (Edustuksellinen) demokratia on tapa päättää siitä, kuka saa päättää asioista ja ylipäätään siitä mitä asioita ajetaan ja miten.

Ei ole mitään takeita siitä, että talousdemokratian puitteissa pystyttäisiin päättämään globaalisti maailman ympäristönsuojelun kannalta tärkeistä tavoitteista yhtään sen paremmin kuin nytkään.


Sen verran näistä taustoista voisi sanoa, että tämä keskustelu on lähtenyt Suomessa liikkeelle vuonna 2002 Teivo Teivaisen väitöskirjan pohjalta julkaistusta teoksesta "Enter Economism, Exit Politics".

Tuossa teoksessa Teivainen analysoi sitä kuinka Latinalaisessa Amerikassa 1980-luvulta lähtien tehdyt talousuudistukset kavensivat poliittista demokraattista valtaa talousasioissa, ja kuinka tätä valtaa siirrettiin taloudellisille toimijoille itselleen. Yksi tällainen oli keskuspankkien siirtäminen itsenäisiksi toimijoiksi ja pois demokraattisesta ohjauksesta (mikä on itse asiassa järkevää).

Eli tuo on uusliberaalin talouspolitiikan kritiikkiä, ja toisaalta talousdemokratia mielletään kuuluvaksi liikkeenä globaaliin vasemmistoon.

Loppupeleissä kyseessä on politiikasta vanha tuttu ilmiö, eli voima ja vastavoima taikka ideologia ja vastaideologia. Talousdemokratia näyttäisi olevan se, mikä on luomassa vastavoiman 2000-luvulla uusliberaalille taloudelliselle ajattelulle.


Sen verran vaan, että ideologiana tuo talousdemokratia sotii pahasti vastaan perinteistä länsimaista ajattelua, jossa valtiolla nähdään kuitenkin olevan suht rajattu rooli talousasioissa, ja jossa talous nähdään kuuluvaksi osaksi kansalaisyhteiskunnan toimintoja, joka koostuu vapaista kansalaisista sekä heidän yhteenliittymistään.

Teivainen ja talousdemokratia

Netistä löytyy tästä teoksesta tällainen versio:

https://www.researchgate.net/profile/Te ... F0aW9uIn19

Näyttää siltä, että luemme tuon kirjan hyvin erilaisten linssien läpi, jos ajattelet sen todistavat, ettei talousdemokraattien esittämät uusliberalismin ongelmien korjaamiseksi tarvittavat uudistusesitykset olisi oikeutettuja ja perusteltuja. Kirjan esimerkit liittyvät tiukasti Perun tapahtumiin, mutta pelkistämällä tätä laajaa esimerkki aineistoa yleiselle tasolle luen itse kirjan annin seuraavalla tavalla.

Teivo Teivaisen teos "Enter Economism, Exit Politics" käsittelee sitä, kuinka taloudelliset näkökulmat ovat saaneet ylivallan poliittisessa päätöksenteossa, ja miten tämä kehitys on heikentänyt demokratiaa. Teivainen kritisoi erityisesti ekonomismia, joka viittaa siihen, että taloudellisia ja markkinalähtöisiä ratkaisuja pidetään yleisesti ensisijaisina ja jopa ainoina toimivina vaihtoehtoina monimutkaisille yhteiskunnallisille ja poliittisille ongelmille.

Kirjan keskeiset väitteet voidaan tiivistää seuraavasti:

1. Ekonomismin hegemonia: Teivainen väittää, että ekonomismi kaventaa poliittista keskustelua ja toimintaa, koska se asettaa talouden ja markkinaperusteisen ajattelun ensisijaiseksi, syrjäyttäen muita mahdollisia ratkaisuja ja vaihtoehtoisia arvoja, kuten yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja ekologista kestävyyttä.


2. Demokratian heikentyminen: Kun taloudelliset kysymykset otetaan itsestäänselvyyksinä ja päätöksenteko siirretään teknokraattisille instituutioille, kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen vähenee. Tämä johtaa poliittisen osallistumisen merkityksen vähenemiseen ja päätöksenteon etääntymiseen kansalaisten vaikutuspiiristä.


3. Poliittisen tilan kaventuminen: Teivainen kritisoi myös sitä, että monet poliittiset päätökset esitetään teknisinä tai välttämättöminä talouspäätöksinä, jolloin niitä ei enää kyseenalaisteta poliittisesti. Tämä kaventaa mahdollisuuksia laajempaan demokraattiseen keskusteluun ja vaihtoehtojen punnitsemiseen.



Teos siis kutsuu lukijaa haastamaan vallitsevat talouskeskeiset ajattelumallit ja pohtimaan, kuinka politiikkaa voidaan palauttaa laajemmin demokraattiseen ohjaukseen, jossa muutkin arvot kuin taloudellinen tehokkuus otetaan huomioon. Nämä näkemykset eivät mielestäni ole mitenkään ristiriidassa talousdemokraattien tavoitteiden kanssa. Pikemminkin kirja todistaa sen väitteen todeksi, että globaali uusliberalismin, pyrkii rajoittamaan demokraattisten valtioiden suvereniteetti ja alistumaan kaikki ylikansallisten rahan diktatuurin. Tässä vielä muutamia talousdemokraattien tavoitteisiin liittyvien virheellisten väitteiden oikaisuja:


1. Talousdemokratia ei pyri syrjäyttämään taloudellista rationaalisuutta: Teivaisen kirja ei esitä, että talouden ohjauksen demokratisointi olisi irrationaalista tai taloudellisten realiteettien vastaista. Sen sijaan kritiikki kohdistuu siihen, että nykyiset talousjärjestelmät usein sivuuttavat muut arvot kuten yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön kestävyyden. Talousdemokratia pyrkii laajentamaan päätöksentekoa niin, että taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset näkökohdat huomioidaan demokraattisessa prosessissa. Tämä ei tarkoita, että talouden toimivuus tai tehokkuus unohtuu, vaan että talouden ohjaaminen palvelee paremmin koko yhteiskuntaa.


2. Demokratian lisääminen vahvistaa yhteiskunnallista vakautta: Väite, että demokratian lisääminen talouden ohjaukseen olisi epäkäytännöllistä, voidaan haastaa esittämällä, että talousdemokratia voisi vahvistaa taloudellista ja sosiaalista vakautta. Demokratian puute taloudellisessa päätöksenteossa on usein johtanut eriarvoisuuden kasvuun ja luottamuspulaan, mikä heikentää yhteiskunnan vakautta ja talouskasvua. Talousdemokratia voi antaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa talouspolitiikkaan, mikä lisää päätöksenteon legitimiteettiä ja vähentää sosiaalisia jännitteitä.


3. Talousdemokratia tarjoaa vaihtoehdon teknokraattiselle päätöksenteolle: Usein väitetään, että talouden päätökset ovat liian monimutkaisia demokraattiselle prosessille ja siksi on parempi jättää ne teknokraateille. Tämä ajatus kuitenkin unohtaa, että monimutkaisuus itsessään ei estä demokraattista ohjausta. Talousdemokratia ei sulje pois asiantuntijoiden roolia, vaan se pyrkii yhdistämään kansalaisten osallistumisen ja asiantuntijatiedon, jotta päätökset voidaan tehdä demokraattisesti mutta silti taloudellisesti perusteltuina.


4. Globaalit esimerkit toimivasta talousdemokratiasta: Useat maat ja alueet ovat onnistuneet lisäämään demokraattista ohjausta talouteen ilman taloudellista tuhoa. Esimerkiksi pohjoismaisen mallin sosiaalidemokraattiset järjestelmät ovat osoittaneet, että vahva julkinen sektori ja demokraattinen osallistuminen voivat tukea sekä taloudellista että sosiaalista hyvinvointia.


Teivaisen teos tarjoaa siis enemmänkin välineitä talousdemokratian puolustamiseen kuin sen torjumiseen, koska se painottaa, että demokratian laajentaminen talouteen on yksi keino torjua nykyisen ekonomismin aiheuttamia ongelmia. Kun Teivainen kuvaa sitä, miten uusliberalistinen globaali talous eliitti on toiminut ja toimii edelleen maailmassa, sinä näytät lukevan tätä kirjaa todistuksena, että näin täytyy ollakin. Minä taas luen kirjaa todistuksena rahan globaalin diktatuurin vahvistumista, minkä vastapainoksi tarvitaan esimerkiksi talousdemokraattien esittämiä uudistuksia.

Voitko täsmentää, miten Teivaisen teos mielestäsi torjuu talousdemokraattien uudistusvaatimukset? Itse näen, että hänen kuvauksensa pikemminkin osoittavat uudistusten tarpeen; nykyinen valtavirran talouspolitiikka ei pysty ratkaisemaan monimutkaisia ja akuutteja ongelmia. Lisäksi, miten talousdemokratia mielestäsi on taloudellisen rationaalisuuden vastainen, kun se vaatii huomioimaan muitakin arvoja kuin osakkeenomistajien voittojen maksimoinnin? Eikö se oikeastaan kritisoi liiallista uskoa siihen, että näkymätön käsi hoitaa kaiken, jos sen toimintaa ei rajoiteta millään tavalla?

Yritähän nyt arvon Naturalisti pysyä nahoissasi, äläkä pane mun suuhun sanoja joita en ole lausunut!

En tunne Teivaisen nykyisiä edesottamuksia, mutta Wikipedia tietää kertoa enemmän hänestä: Teivo Teivainen


Teivainen on siis yksi niistä suomalaisista äänistä, joka puhuu esim. globaalien instituutioiden demokratisoimisen puolesta. Samoin hän tuossa yllä mainitussa kirjassaan kritisoi uusliberaalia talouspolitiikkaa, ja sitä että monia päätöksiä on siirretty demokraattisilta elimiltä pois puhtaiksi taloustoimijoiden päätöksiksi.

Tuossa yllä mainitussa kuvauksessa ei ole mitään kummallista.


Se vaan, että tuo Teivaisen vuonna 2002 julkaistu kirja on siis lähinnä uusliberaalin talouspolitiikan ja siten "Washington Consensus" nimellä tunnetun politiikan kritiikkiä, ei nykyisen talousdemokraattisen liikkeen puolustuspuheenvuoro. Vaikka voin kuvitella, että Teivainen sympatiseeraa vähintäänkin tiettyjä talousdemokraattisia ajatuksia.

Kävin itse Teivaisen luennoilla Helsingin yliopistossa 2000-luvun alussa, ja oikein mukava herrasmieshän hän oli myös luennoitsijana.


Pointti siis se, että Teivaisen tuota yllä mainittua teosta "Enter Economism, Exit Politics" on mahdollista lukea positiivisin mielin vaikkei itse talousdemokratiaa kannattaisikaan.

1980-luvulla alkunsa saanut uusliberaali talouspolitiikka nimeltä
Washington Consensus on tosiaan sellainen, että sen puitteissa kehitysmaissa on pyritty siirtämään monia demokraattisia päätöksiä pois demokraattisilta instituutioilta taloudellisiksi päätöksiksi, ja tämä politiikka on saanut paljon kritiikkiä osakseen.


Pointti jälleen se, että Teivaisen teosta on mahdollista sympatiseerata ja samoin on mahdollista vastustaa joitakin Washington Consensuksen ylilyöntejä, vaikkei talousdemokratiaa kannattaisikaan.

Ei ole mitään syytä hermostua eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Olet itse aloittanut tämän ketjun ja kritisoinut siinä talousdemokraattien aloitteita (vielä varsin ylimalkaisesti). Minulle jäi epäselväksi, mitä tarkoituksesi oli todistaa, kun nostit esiin Teivo Teivaisen teoksen? Minä puolestani vain ihmettelin tai oikeastaan kysyin: kritisoitko sinä jotenkin tähän teokseen tukeutuen demokratian laajentamista myös talouteen? Itse luin kirjaa lähinnä todistuksena talousdemokratian laajentamisen tarpeellisuudesta. En myöskin ymmärrä, mitä sellaista olen mielestäsi pannut suuhusi, mitä et ole sanonut?

Tämä kommentti on jatkoa Naturalistille edellä kirjoittamaani kommenttiin, ja koskee tuota Teivaisen vuonna 2002 ilmestynyttä kirjaa "Enter Economism, Exit Politics".

Tuota kirjaa pitää peilata sitä taustaa vasten mitä maailmassa tapahtui 1970-luvulta lähtien. 1970-luvulla maailmaa kohtasivat öljykriisit, kun öljyn hinta nousi rajusti, ja tämä aiheutti monille kehitysmaille maksutaseongelmia, kun tuonti kallistui ja vientitulot pysyivät samoina.

Nuo IMF:n ja Maailmanpankin "rakenteelliset sopeutusohjelmat", joihin liittyi tiukka "ehdollisuus", niin oli tarkoitettu saamaan näiden kriisimaiden talous tasapainoon, mutta niissä ohjelmissa painotettiin tuota edellä mainitsemaani "Washington Consensus" politiikkaa eli uusliberaalia politiikkaa. Lisäksi nämä ohjelmat usein toteutettiin "one-size-fits-all" periaatteella, jolloin paikallisia erityispiirteitä niissä ei useinkaan otettu huomioon.

Pointti kuitenkin se, että kehitysmaat velkaantuivat 1970-luvulta lähtien voimakkaasti ja ajautuivat sekä velka- että maksutaseongelmiin, joita nuo uusliberaalit talousuudistukset pyrkivät korjaamaan.

Ja monesti siellä oli ihan järkeviäkin toimenpiteitä. Yksi näistä oli keskuspankkien erottaminen demokraattisesta ohjauksesta itsenäisiksi toimijoiksi (kuten Fed USA:ssa ja EKP nykyään Euroalueella). Tämä oli järkevää siitä syystä, ettei korruptoituneet hallitukset päässeet "painamaan rahaa" ja nostamaan siten inflaatiota.

Mutta monet noista uudistuksista olivat tosiaan epäonnistuneita ja epärelevantteja maksutaseongelmien kannalta, ja niiden avulla lähinnä hivutettiin uusliberaalia talouspolitiikkaa näihin maihin. Tässä mielessä tuo Teivaisen analyysi tuossa kirjassa on ihan relevantti ja faktapohjainen.


Jos Naturalistia kiinnostaa globaali talousjärjestelmä sekä talouden ja politiikan kytkökset, niin tuossa on linkki kirjaan, jonka 7. painos ilmestyy noin kuukauden kuluttua marraskuun puolivälissä. (Mulla on tuosta 4. painos vuodelta 2013.)

Global Political Economy
Adlibris: Global Political Economy


Kirjan sisällysluettelo löytyy ekasta linkistä, ja tuon voi tilata tuosta toisesta linkistä Suomesta.

Tuo on vaan paras yleisesitys maailmantaloudesta, joka kattaa niin sen historian, nykypäivän kuin myös haasteet.

Kommenttisi Teivaisen teoksesta ja sen suhteesta 1970-luvun kriiseihin sekä IMF:n ja Maailmanpankin rakenteellisiin sopeutusohjelmiin on hyvin perusteltu, erityisesti mitä tulee Washington Consensus -politiikan vaikutuksiin. Kuitenkin pitää tarkastella myös, miten näitä näkemyksiä voisi edelleen arvioida suhteessa tuoreempiin analyyseihin globaalista talouspolitiikasta, kuten Global Political Economy -teoksen 7. painoksessa esitetyihin ajatuksiiin.

Teivaisen kritiikki keskittyy talouspolitiikan depolitisoitumiseen, mikä näkyi uusliberaalien ratkaisujen ensisijaisena painotuksena rakenteellisten ongelmien ratkaisussa. Tämä linkittyy siihen, mitä O'Brien ja Williams käsittelevät viidennen osan luvuissa, erityisesti luvuissa 13 (Economic Development) ja 14 (Global Environmental Change), joissa käsitellään kestävän kehityksen ja globaalien taloudellisten rakenteiden kytköksiä. Molemmissa teksteissä tuodaan esiin, että talouden ja politiikan rajaaminen liian tiukasti toisistaan — esimerkiksi keskuspankkien täydellinen irrottaminen demokraattisesta hallinnasta — voi johtaa siihen, että kriittiset yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät kysymykset jäävät huomiotta.

On myös tärkeää huomata, että vaikka monet mainitsemistasi toimenpiteistä, kuten keskuspankkien itsenäistäminen, olivat osittain onnistuneita, tämä talouspolitiikan teknokraattinen lähestymistapa voi O'Brienin ja Williamsin näkökulmasta olla liian kapea-alainen. Esimerkiksi Global Political Economy -kirjan luku 17 (Security) korostaa globaalien instituutioiden roolia taloudellisen ja yhteiskunnallisen vakauden ylläpidossa, mutta samalla myöntää, että nämä instituutiot ovat usein epäonnistuneet huomioimaan paikallisia erityispiirteitä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kuten Teivainen ja myös sinä itse toteatte. Tämä heijastaa rakenteellisten sopeutusohjelmien ongelmallisuutta "one-size-fits-all" -periaatteella.

Teivaisen analyysi on siis edelleen relevantti nykyisten globaalien talouskriisien ja kehityspolitiikan ymmärtämisessä, erityisesti kun tarkastellaan, miten taloudellinen kehitys, ympäristöhaasteet ja kansainvälinen turvallisuus liittyvät toisiinsa.

[Naturalisti]

Otetaanpa sitten tällainen näkökulma jossa pohdiskellaan kahta asiaa:

- talous ja politiikka (talousdemokratian mahdollisuudet)
- kansallinen ja kansainvälinen politiikka (globaalin demokratian mahdollisuudet)


Jotkut tässä langassa tuntuvat ajattelevan, että globaalit ympäristöongelmat ja globaali eriarvoisuus hoidetaan sillä, että taloudellinen päätöksenteko alistetaan demokraattiseen poliittiseen ohjaukseen.

Kysymys kuuluu: millä tasolla tuo talousdemokratia on saatava aikaiseksi, jos sillä halutaan saada globaalit ympäristöongelmat haltuun?

Vastaus: Tarvittava taso on kansainvälinen ja globaali.

Ongelma: Tuota tasoa ei ikimaailmassa saada demokratisoitua, koskapa valtiot pitävät kiinni suvereenisuudestaan ja autonomiastaan, eli viime kädessään itsemääräämisoikeudestaan.


Jos ajatellaan nykyistä kansainvälistä järjestelmää, ja ajatellaan että se koostuu kahdesta tasosta:

- kansallinen taso (osa valtioista demokraattisia, ja osa autoritaarisia)
- kansainvälinen taso (ei demokratiaa, yhteistyö hallitusten välistä)

Eli nykyistä järjestelmää kuvaa se, että demokratia toteutuu kansallisella tasolla, jos toteutuu, ja kansainvälisellä tasolla päätökset tehdään pääasiassa hallitusten välisesti.

Jos ajatellaan keskeisiä globaaleja instituutioita, kuten YK, IMF ja Maailmanpankki, niin niitä johdetaan siten, että kaikki merkittävät päätökset tehdään hallitusten välisesti, ja sitten niissä organisaatioissa on sihteeristö, joka toimeenpanee ne päätökset.

Otetaan esimerkiksi IMF. IMF:n johtokunta koostuu jäsenhallitusten valitsemista edustajista. Taikka sitten YK ja turvallisuusneuvosto. Turvallisuusneuvostossa päätöksiä tekee joko hallitusten valitsemat pysyvät edustajat taikka sitten itse ministerit ja valtionpäämiehet tarvittaessa.


On aivan selvää, ettei demokratiaa saada aikaiseksi kansainvälisellä tasolla, koskapa 40% maailman väestöstä elää autoritaarisissa maissa, jotka vastustavat jo demokratiaa kansallisella tasolla. Lisäksi on ihan päivänselvää, että nykyiset ja tulevat suurvallat eivät tule hyväksymään järjestelyjä, joiden mukaan näiden hallitusten yläpuolella olisi jokin kansainvälinen demokraattinen elin, joka voisi ne pakottaa toteuttamaan jotakin politiikkaa.

Pointti lähinnä se, että mitä enemmän kansainvälisiä organisaatioita pyritään demokratisoimaan, niin sitä todennäköisemmin suurvallat tulevat irtautumaan tällaisista järjestelyistä, ja ajamaan omia etujaan muin keinoin.

Tämä on se maailma jossa me eletään. Ympäristöongelmat ja globaali eriarvoisuus on siis hoidettava nykyisten rakenteiden puitteissa tai niitä edelleen kehittämällä. Radikaalit muutokset kuten talousdemokratia ei vaan ole mahdollisia.

Esittämäsi huoli talousdemokratian ja globaalin demokratian mahdollisuuksista globaalissa järjestelmässä on monisyinen ja relevantti. Talousdemokraattien tavoite alistaa taloudellinen päätöksenteko demokraattiseen ohjaukseen ei ole yksinkertainen kysymys, erityisesti kansainvälisellä tasolla, jossa valtiot pitävät tiukasti kiinni suvereniteetistaan. Tässä voidaan pohtia näkemstäsi suhteessa Global Political Economy -teoksen käsittelyihin ja talousdemokraattien ehdotuksiin.

O'Brien ja Williams käsittelevät teoksessaan taloudellisen vallan ja globaalien instituutioiden ongelmia eri näkökulmista. Luvut 13 (Economic Development) ja 14 (Global Environmental Change) osoittavat, että globaalit instituutiot, kuten IMF ja Maailmanpankki, ovat historiallisesti toimineet usein hallitusten välisten päätöksentekomekanismien pohjalta, mikä johtaa siihen, että kansainvälinen taso jää demokraattisen valvonnan ulkopuolelle. Tämä tukee väitettäsi siitä, että näiden rakenteiden demokratisointi on vaikeaa.

Esittämäsi haaste talousdemokratian toteuttamiseksi globaalilla tasolla liittyy myös siihen, että kansainväliset järjestöt, kuten IMF, YK ja Maailmanpankki, ovat keskittyneet palvelemaan pääasiassa hallitusten välistä yhteistyötä. Tämä korostuu etenkin globaalissa ympäristöpolitiikassa, jossa valtioiden intressit usein törmäävät toisiinsa. Tämä tilanne näkyy myös Global Political Economy -teoksen analyysissä: globaalit ympäristöongelmat ja eriarvoisuus ovat rakenteellisesti sidottuja nykyisiin taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin, joita on haastavaa muuttaa radikaalisti ilman valtioiden halua luopua suvereniteetistaan.

Mainitsemasi suvereenisuuden ongelma globaalin demokratian kannalta on hyvin perusteltu, mutta voidaan myös todeta, että vaikka täydellistä globaalin tason demokratiaa ei ole näköpiirissä, voimme kehittää ja uudistaa olemassa olevia instituutioita. Esimerkiksi O'Brien ja Williams ehdottavat, että kansainvälisen hallinnan rakenteita voisi parantaa ottamalla enemmän huomioon paikallisia erityispiirteitä ja ympäristöön liittyviä arvoja, mikä voisi edistää taloudellisten ja ympäristöllisten haasteiden ratkaisua ilman, että valtiot joutuvat täysin luopumaan suvereniteetistaan.

Talousdemokratian puolestapuhujat korostavat, että talouden alistaminen demokraattiseen ohjaukseen ei tarkoita pelkästään kansainvälisiä rakenteita, vaan myös kansallisten demokraattisten prosessien vahvistamista. Tämä voisi toimia askelina kohti globaalimpaa yhteistyötä, mutta täydellistä talousdemokratiaa globaalilla tasolla on vaikea saavuttaa, kuten aivan oikein huomautat.

Näin ollen, kritiikkisi talousdemokratian mahdollisuuksista globaalilla tasolla on tärkeä huomio, mutta samalla on todettava, että radikaalien muutosten sijaan on mahdollista kehittää olemassa olevia rakenteita, jotta globaaleja ongelmia voitaisiin hallita jatkossa yhä paremmin.


Tähän kommenttiisi liittyen haluaisin laajentaa tarkastelua vielä kahteen tärkeään näkökulmaan: globaaliin pohjois-etelä -jakoon ja euroalueen talouspolitiikan kehittämiseen.

1. Pohjoinen-etelä -suhteen reiluus ja Jutta Urpilaisen työ EU:ssa: Globaali pohjoinen ja etelä ovat edelleen voimakkaasti epätasapainossa taloudellisen ja poliittisen vallan jakautumisessa. Globalisaation vaikutukset ovat kärjistäneet kehitysmaiden haavoittuvuutta, erityisesti ympäristö- ja talouskriisien keskellä. Kuten mainitsit, 1970-luvulta lähtien IMF:n ja Maailmanpankin ohjelmat veivät etelän maita uusliberaalien talousuudistusten tielle, joka usein jätti huomioimatta paikalliset erityispiirteet ja pahensi monien maiden taloudellista epävakautta.

Tässä kontekstissa Jutta Urpilainen, Euroopan komission kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari, on työskennellyt kehittääkseen EU:n yhteistyötä Afrikan ja muiden globaalin etelän maiden kanssa. Urpilainen on korostanut tarvetta oikeudenmukaisemmalle globaalille kumppanuudelle, jossa huomioidaan kestävän kehityksen tavoitteet ja luodaan uusia taloudellisia mekanismeja, jotka parantavat etelän maiden asemaa. Urpilaisen työn jatkaminen on elintärkeää, jotta EU voi vahvistaa rooliaan kestävän kehityksen ja talousdemokratian edistäjänä globaalilla tasolla, erityisesti ilmasto- ja eriarvoisuushaasteiden ratkaisemiseksi.

2. Euromaiden kilpailukyky ja Mario Draghin ehdotukset: Huomiosi siitä, että suurvallat eivät hyväksy ylikansallista demokraattista elintä, on (tällä hetkellä) realistinen. Samalla euroalueen on kuitenkin löydettävä keinoja vahvistaa omaa taloudellista kilpailukykyään globaalissa talousjärjestelmässä. Tässä Mario Draghin ehdotukset euroalueen talouspolitiikan tiivistämiseksi ja EKP:n suvereniteetin vahvistamiseksi tulevat keskeisiksi. Draghi on ehdottanut, että EU tarvitsee kunnianhimoisia investointiohjelmia esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseen, tekoälyyn ja puolustukseen. Näiden alojen vahvistaminen vaatii tiiviimpää eurooppalaista yhteistyötä ja euroalueen keskuspankin aseman vahvistamista.

Draghin visio korostaa tarvetta lisätä julkisia investointeja ja parantaa rahoitusvälineitä, jotta EU-maat voivat säilyttää kilpailukykynsä esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Kiinan rinnalla. Euroalueen tulee kehittää yhteistä talouspolitiikkaa, joka tukee talouskasvua ja edistää kestäviä investointeja. Tämä linja sopii hyvin yhteen talousdemokratian ajatusten kanssa, sillä demokraattisesti johdetut investoinnit voisivat tasapainottaa yksityisten rahoitusmarkkinoiden hallitsevaa asemaa.

Yhteenveto: Jotta talousdemokratia voisi aidosti toimia globaalilla tasolla, pohjoinen-etelä -epätasapainoa täytyy korjata ja euroalueen maiden on tiivistettävä yhteistyötään taloudellisen kilpailukyvyn ja kestävien investointien saralla. Jutta Urpilaisen työ globaalin etelän kanssa on merkittävä askel kohti reilumpaa kansainvälistä talousjärjestelmää, kun taas Mario Draghin ehdotukset euroalueen vahvistamisesta tarjoavat keinoja parantaa EU:n kilpailukykyä ja vastata globaaleihin haasteisiin tehokkaammin. Näiden tavoitteiden toteuttaminen vaatii kuitenkin jatkuvaa poliittista tahtoa ja yhteistyötä.

[Purdue]

Nimimerkki Naturalisti kommentoi tossa edellä:

Ei ole mitään syytä hermostua eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Olet itse aloittanut tämän ketjun ja kritisoinut siinä talousdemokraattien aloitteita (vielä varsin ylimalkaisesti). Minulle jäi epäselväksi, mitä tarkoituksesi oli todistaa, kun nostit esiin Teivo Teivaisen teoksen? Minä puolestani vain ihmettelin tai oikeastaan kysyin: kritisoitko sinä jotenkin tähän teokseen tukeutuen demokratian laajentamista myös talouteen? Itse luin kirjaa lähinnä todistuksena talousdemokratian laajentamisen tarpeellisuudesta. En myöskin ymmärrä, mitä sellaista olen mielestäsi pannut suuhusi, mitä et ole sanonut?

Itse asiassa en pyrkinyt todistamaan tuon teoksen avulla yhtään mitään.

Jos luet sen kommentin uudestaan, niin totean vain, että Suomessa tämä kirja oli yksi tämän tyyppisen keskustelun alkusysäyksiä. Siis keskustelun, joka pohtii politiikan ja talouden suhdetta. Tarkoitus oli vain kartoittaa tämän aiheen taustoja.

Ei pidä tulkita asioita niin mustavalkoisesti. En ole missään todennut että kannatan uusliberaalia talouslinjaa kautta linjan, päinvastoin, mutta en ole myöskään missään todennut että kannattaisin talousdemokratiaa. Talousdemokratiaa ja uusliberaalia ajattelua voi kumpaakin kritisoida ihan hyvällä syyllä, koska ne kuvaavat tietyllä tavalla näitä mahdollisia ääripäitä.

Toisaalta tunnet varmastikin "is / ought" erottelun etiikan puolelta. Siellä on Humen vanha ajatus, jonka mukaan "siitä kuinka asiat ovat, ei voi johtaa sitä kuinka niiden pitäisi olla". Tietyllä tavalla tämä sopii myös mun ajatteluun. Kun kirjoitan kuinka asiat mielestäni maailmassa ovat, niin se ei vielä tarkoita sitä että hyväksyisin kaiken mahdollisen ilman pienintäkään kritiikkiä.

Mitä tulee Teivaisen teokseen, niin siinä on oikeastaan vain yksi heikkous. Jossakin siinä kirjan alussa kun hän puhuu politiikan ja talouden suhteesta, niin hän kieltäytyy määrittelemästä näitä ilmiöitä sekä niiden välistä rajaa tarkasti. Jos emme siis tiedä missä politiikka loppuu ja talous alkaa, niin on aika vaikea myös sanoa että koska jokin asia on siirretty politiikan alueelta talouden puolelle.

Itse olen ajatellut tuon rajan aina laadullisesti enkä institutionaalisesti. Jos tuo raja mielletään institutionaalisesti, niin siinä helposti käy siten, että valtio mielletään poliittiseksi toimijaksi ja yritykset taloudellisiksi toimijoiksi, mutta tämä on väärä ajattelutapa.

Kun tuo raja ajatellaan laadullisesti toiminnan tyypin mukaan, niin politiikka on koko yhteiskuntaa koskevaa päätöksentekoa ja näihin päätöksiin vaikuttamista. Taloudellinen toiminta puolestaan liittyy tuotantoon, kulutukseen, vaihdantaan sekä rahoitukseen noin pääpiirteissään.

Kyse näiden kahden toiminnan välillä on laadullinen. Valtio on paitsi poliittinen niin myös taloudellinen toimija, ja yritykset jotka lobbaavat poliitikkoja, niin myös osallistuvat poliittiseen vaikuttamiseen.

Toisaalta kyse Teivaisen teoksessa oli nimenomaan "demokraattisesta päätöksenteosta" kun hän kirjoittaa ekonomismista. Tuo voi tarkoittaa siis myös sitä, että monet taloudelliset poliittiset päätökset tehdään epädemokraattisesti valtion sisällä. Tästä yksi esimerkki on juuri tuo keskuspankkien itsenäisyys, ja toisaalta se että päätöksiä tehdään virkamiesvetoisesti teknokraattisesti. Tuolloin niitä ei alisteta enää demokraattiselle prosessille.

Mutta toisaalta tällainen virkamieslähtöisyys ja sektoripohjainen asiantuntijavetoinen toiminta on ollut yksi sysäys kansainväliselle yhteistyölle ja kansainvälisille hallitusten välisille organisaatioille:

Wiki: Functionalism


Eli Teivaisen teos on ihan hieno analyysi politiikan ja talouden suhteista, mutta sen ainut heikkous on se, että hän toteaa jossakin sen kirjan suht alussa ettei näitä voi määritellä tarkasti. Mihin siis politiikka loppuu ja mistä taas talous alkaa? Ja kuinka demokraattinen politiikka, ja toisaalta kansallisen sekä kansainvälisen tason erottelu nivoutuu tähän kokonaisuuteen?

Siinäpä sitä pohdittavaa!

[Naturalisti]

Nimimerkki Naturalisti kommentoi tossa edellä:

Ei ole mitään syytä hermostua eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Olet itse aloittanut tämän ketjun ja kritisoinut siinä talousdemokraattien aloitteita (vielä varsin ylimalkaisesti). Minulle jäi epäselväksi, mitä tarkoituksesi oli todistaa, kun nostit esiin Teivo Teivaisen teoksen? Minä puolestani vain ihmettelin tai oikeastaan kysyin: kritisoitko sinä jotenkin tähän teokseen tukeutuen demokratian laajentamista myös talouteen? Itse luin kirjaa lähinnä todistuksena talousdemokratian laajentamisen tarpeellisuudesta. En myöskin ymmärrä, mitä sellaista olen mielestäsi pannut suuhusi, mitä et ole sanonut?

Itse asiassa en pyrkinyt todistamaan tuon teoksen avulla yhtään mitään.

Jos luet sen kommentin uudestaan, niin totean vain, että Suomessa tämä kirja oli yksi tämän tyyppisen keskustelun alkusysäyksiä. Siis keskustelun, joka pohtii politiikan ja talouden suhdetta. Tarkoitus oli vain kartoittaa tämän aiheen taustoja.

Ei pidä tulkita asioita niin mustavalkoisesti. En ole missään todennut että kannatan uusliberaalia talouslinjaa kautta linjan, päinvastoin, mutta en ole myöskään missään todennut että kannattaisin talousdemokratiaa. Talousdemokratiaa ja uusliberaalia ajattelua voi kumpaakin kritisoida ihan hyvällä syyllä, koska ne kuvaavat tietyllä tavalla näitä mahdollisia ääripäitä.

Toisaalta tunnet varmastikin "is / ought" erottelun etiikan puolelta. Siellä on Humen vanha ajatus, jonka mukaan "siitä kuinka asiat ovat, ei voi johtaa sitä kuinka niiden pitäisi olla". Tietyllä tavalla tämä sopii myös mun ajatteluun. Kun kirjoitan kuinka asiat mielestäni maailmassa ovat, niin se ei vielä tarkoita sitä että hyväksyisin kaiken mahdollisen ilman pienintäkään kritiikkiä.

Mitä tulee Teivaisen teokseen, niin siinä on oikeastaan vain yksi heikkous. Jossakin siinä kirjan alussa kun hän puhuu politiikan ja talouden suhteesta, niin hän kieltäytyy määrittelemästä näitä ilmiöitä sekä niiden välistä rajaa tarkasti. Jos emme siis tiedä missä politiikka loppuu ja talous alkaa, niin on aika vaikea myös sanoa että koska jokin asia on siirretty politiikan alueelta talouden puolelle.

Itse olen ajatellut tuon rajan aina laadullisesti enkä institutionaalisesti. Jos tuo raja mielletään institutionaalisesti, niin siinä helposti käy siten, että valtio mielletään poliittiseksi toimijaksi ja yritykset taloudellisiksi toimijoiksi, mutta tämä on väärä ajattelutapa.

Kun tuo raja ajatellaan laadullisesti toiminnan tyypin mukaan, niin politiikka on koko yhteiskuntaa koskevaa päätöksentekoa ja näihin päätöksiin vaikuttamista. Taloudellinen toiminta puolestaan liittyy tuotantoon, kulutukseen, vaihdantaan sekä rahoitukseen noin pääpiirteissään.

Kyse näiden kahden toiminnan välillä on laadullinen. Valtio on paitsi poliittinen niin myös taloudellinen toimija, ja yritykset jotka lobbaavat poliitikkoja, niin myös osallistuvat poliittiseen vaikuttamiseen.

Toisaalta kyse Teivaisen teoksessa oli nimenomaan "demokraattisesta päätöksenteosta" kun hän kirjoittaa ekonomismista. Tuo voi tarkoittaa siis myös sitä, että monet taloudelliset poliittiset päätökset tehdään epädemokraattisesti valtion sisällä. Tästä yksi esimerkki on juuri tuo keskuspankkien itsenäisyys, ja toisaalta se että päätöksiä tehdään virkamiesvetoisesti teknokraattisesti. Tuolloin niitä ei alisteta enää demokraattiselle prosessille.

Mutta toisaalta tällainen virkamieslähtöisyys ja sektoripohjainen asiantuntijavetoinen toiminta on ollut yksi sysäys kansainväliselle yhteistyölle ja kansainvälisille hallitusten välisille organisaatioille:

Wiki: Functionalism


Eli Teivaisen teos on ihan hieno analyysi politiikan ja talouden suhteista, mutta sen ainut heikkous on se, että hän toteaa jossakin sen kirjan suht alussa ettei näitä voi määritellä tarkasti. Mihin siis politiikka loppuu ja mistä taas talous alkaa? Ja kuinka demokraattinen politiikka, ja toisaalta kansallisen sekä kansainvälisen tason erottelu nivoutuu tähän kokonaisuuteen?

Siinäpä sitä pohdittavaa!

Ok! Ymmärrän nyt, ettet pyrkinyt todistamaan mitään erityistä Teivaisen teoksen avulla, vaan halusit viitata sen merkitykseen keskustelun alkusysäyksenä. Olet valmis kritisoimaan sekä uusliberalismia että talousdemokraattien tavoitteita.

Olisinkin kiinnostunut kuulemaan tarkemmin ajatuksistasi talousdemokratian suhteen – miten suhtaudut rahareformiin ja talousdemokraattien ehdotuksiin kapitalismin kehittämisestä? Onko kritiikkisi talousdemokratiaa kohtaan erilaista kuin uusliberaalia ajattelua kohtaan, ja jos on, miten? Näetkö kapitalismin kehittämisen mahdollisena, vai pitäisikö järjestelmää muuttaa perusteellisemmin?

Nostit kommenttisi lopussa esiin tärkeän kysymyksen: "Mihin siis politiikka loppuu ja mistä talous alkaa?" Itse näen, että tätä rajaa sekä hämärretään että demokratian aluetta kavennetaan julkisten palveluiden yksityistämisellä ja virkamiesten valta-aseman kasvattamisella teknokraattisissa järjestelmissä. Taloutta ja politiikkaa ei voida erottaa toisistaan – taloudelliset toimet vaativat demokraattisia pelisääntöjä, mikä ei tarkoita suunnitelmataloutta. Talousdemokraattien ajama rahareformi on esimerkki siitä, kuinka talouden sääntöjä voidaan uudistaa demokraattisesti, varmistaen samalla kansalaisten vaikutusmahdollisuudet.

Lopuksi, virkamiesvetoisen päätöksenteon ja keskuspankkien itsenäisyyden kritiikkisi on aiheellinen. Mandaattien ja toimintavallan demokraattinen regulointi on ratkaisevan tärkeää, jotta rahapolitiikkaa voidaan ohjata yhteiskunnallisten tavoitteiden mukaisesti. Olisin kiinnostunut kuulemaan täsmällisemmän näkemyksesi näistä teemoista – voiko talouden demokraattinen kontrolli toimia käytännössä, ja miten arvioit talousdemokraattien ehdotusten vaikutuksia kapitalismiin?

[Purdue]

Nimimerkki Naturalisti kommentoi tossa edellä:

Ei ole mitään syytä hermostua eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Olet itse aloittanut tämän ketjun ja kritisoinut siinä talousdemokraattien aloitteita (vielä varsin ylimalkaisesti). Minulle jäi epäselväksi, mitä tarkoituksesi oli todistaa, kun nostit esiin Teivo Teivaisen teoksen? Minä puolestani vain ihmettelin tai oikeastaan kysyin: kritisoitko sinä jotenkin tähän teokseen tukeutuen demokratian laajentamista myös talouteen? Itse luin kirjaa lähinnä todistuksena talousdemokratian laajentamisen tarpeellisuudesta. En myöskin ymmärrä, mitä sellaista olen mielestäsi pannut suuhusi, mitä et ole sanonut?

Itse asiassa en pyrkinyt todistamaan tuon teoksen avulla yhtään mitään.

Jos luet sen kommentin uudestaan, niin totean vain, että Suomessa tämä kirja oli yksi tämän tyyppisen keskustelun alkusysäyksiä. Siis keskustelun, joka pohtii politiikan ja talouden suhdetta. Tarkoitus oli vain kartoittaa tämän aiheen taustoja.

Ei pidä tulkita asioita niin mustavalkoisesti. En ole missään todennut että kannatan uusliberaalia talouslinjaa kautta linjan, päinvastoin, mutta en ole myöskään missään todennut että kannattaisin talousdemokratiaa. Talousdemokratiaa ja uusliberaalia ajattelua voi kumpaakin kritisoida ihan hyvällä syyllä, koska ne kuvaavat tietyllä tavalla näitä mahdollisia ääripäitä.

Toisaalta tunnet varmastikin "is / ought" erottelun etiikan puolelta. Siellä on Humen vanha ajatus, jonka mukaan "siitä kuinka asiat ovat, ei voi johtaa sitä kuinka niiden pitäisi olla". Tietyllä tavalla tämä sopii myös mun ajatteluun. Kun kirjoitan kuinka asiat mielestäni maailmassa ovat, niin se ei vielä tarkoita sitä että hyväksyisin kaiken mahdollisen ilman pienintäkään kritiikkiä.

Mitä tulee Teivaisen teokseen, niin siinä on oikeastaan vain yksi heikkous. Jossakin siinä kirjan alussa kun hän puhuu politiikan ja talouden suhteesta, niin hän kieltäytyy määrittelemästä näitä ilmiöitä sekä niiden välistä rajaa tarkasti. Jos emme siis tiedä missä politiikka loppuu ja talous alkaa, niin on aika vaikea myös sanoa että koska jokin asia on siirretty politiikan alueelta talouden puolelle.

Itse olen ajatellut tuon rajan aina laadullisesti enkä institutionaalisesti. Jos tuo raja mielletään institutionaalisesti, niin siinä helposti käy siten, että valtio mielletään poliittiseksi toimijaksi ja yritykset taloudellisiksi toimijoiksi, mutta tämä on väärä ajattelutapa.

Kun tuo raja ajatellaan laadullisesti toiminnan tyypin mukaan, niin politiikka on koko yhteiskuntaa koskevaa päätöksentekoa ja näihin päätöksiin vaikuttamista. Taloudellinen toiminta puolestaan liittyy tuotantoon, kulutukseen, vaihdantaan sekä rahoitukseen noin pääpiirteissään.

Kyse näiden kahden toiminnan välillä on laadullinen. Valtio on paitsi poliittinen niin myös taloudellinen toimija, ja yritykset jotka lobbaavat poliitikkoja, niin myös osallistuvat poliittiseen vaikuttamiseen.

Toisaalta kyse Teivaisen teoksessa oli nimenomaan "demokraattisesta päätöksenteosta" kun hän kirjoittaa ekonomismista. Tuo voi tarkoittaa siis myös sitä, että monet taloudelliset poliittiset päätökset tehdään epädemokraattisesti valtion sisällä. Tästä yksi esimerkki on juuri tuo keskuspankkien itsenäisyys, ja toisaalta se että päätöksiä tehdään virkamiesvetoisesti teknokraattisesti. Tuolloin niitä ei alisteta enää demokraattiselle prosessille.

Mutta toisaalta tällainen virkamieslähtöisyys ja sektoripohjainen asiantuntijavetoinen toiminta on ollut yksi sysäys kansainväliselle yhteistyölle ja kansainvälisille hallitusten välisille organisaatioille:

Wiki: Functionalism


Eli Teivaisen teos on ihan hieno analyysi politiikan ja talouden suhteista, mutta sen ainut heikkous on se, että hän toteaa jossakin sen kirjan suht alussa ettei näitä voi määritellä tarkasti. Mihin siis politiikka loppuu ja mistä taas talous alkaa? Ja kuinka demokraattinen politiikka, ja toisaalta kansallisen sekä kansainvälisen tason erottelu nivoutuu tähän kokonaisuuteen?

Siinäpä sitä pohdittavaa!

Ok! Ymmärrän nyt, ettet pyrkinyt todistamaan mitään erityistä Teivaisen teoksen avulla, vaan halusit viitata sen merkitykseen keskustelun alkusysäyksenä. Olet valmis kritisoimaan sekä uusliberalismia että talousdemokraattien tavoitteita.

Olisinkin kiinnostunut kuulemaan tarkemmin ajatuksistasi talousdemokratian suhteen – miten suhtaudut rahareformiin ja talousdemokraattien ehdotuksiin kapitalismin kehittämisestä? Onko kritiikkisi talousdemokratiaa kohtaan erilaista kuin uusliberaalia ajattelua kohtaan, ja jos on, miten? Näetkö kapitalismin kehittämisen mahdollisena, vai pitäisikö järjestelmää muuttaa perusteellisemmin?

Nostit kommenttisi lopussa esiin tärkeän kysymyksen: "Mihin siis politiikka loppuu ja mistä talous alkaa?" Itse näen, että tätä rajaa sekä hämärretään että demokratian aluetta kavennetaan julkisten palveluiden yksityistämisellä ja virkamiesten valta-aseman kasvattamisella teknokraattisissa järjestelmissä. Taloutta ja politiikkaa ei voida erottaa toisistaan – taloudelliset toimet vaativat demokraattisia pelisääntöjä, mikä ei tarkoita suunnitelmataloutta. Talousdemokraattien ajama rahareformi on esimerkki siitä, kuinka talouden sääntöjä voidaan uudistaa demokraattisesti, varmistaen samalla kansalaisten vaikutusmahdollisuudet.

Lopuksi, virkamiesvetoisen päätöksenteon ja keskuspankkien itsenäisyyden kritiikkisi on aiheellinen. Mandaattien ja toimintavallan demokraattinen regulointi on ratkaisevan tärkeää, jotta rahapolitiikkaa voidaan ohjata yhteiskunnallisten tavoitteiden mukaisesti. Olisin kiinnostunut kuulemaan täsmällisemmän näkemyksesi näistä teemoista – voiko talouden demokraattinen kontrolli toimia käytännössä, ja miten arvioit talousdemokraattien ehdotusten vaikutuksia kapitalismiin?

En oikeastaan jaksa toistaa itseäni, sillä käsitykseni talousdemokratiasta (rahareformi ynnä muut aiheet) on tullut jo aika hyvin esiin edellä olleista kommenteistani. Mä näen talousdemokratian ja toisaalta uusliberaalin talouspolitiikan eräänlaisina ääripäinä, joiden väliin mahtuu koko joukko demokraattisesti toteutettavissa olevia uudistuksia, ilman että koko taloutta tarvitsee demokratisoida taikka sitten yksityistää ja siirtää demokraattisen politiikan ulottumattomiin.


Eli tässä voitaisiin kuvata näitä kahta suuntausta akselilla, jonka toisessa päässä on (demokraattisen) politiikan ulottaminen talouden alueelle, ja sitten toisessa päässä talouden alueen irrottaminen (demokraattisesta) poliittisesta ohjauksesta mahdollisimman pitkälle.


Tuo on oikeastaan se asian ydin ja mieluummin keskustelen tästä tällä tasolla. Olkoonkin, että nykyinen "valtavirran" talouspolitiikka nojaa hyvin pitkälle uusliberaaliin ideologiaan, joka edistää tuota taloudellisen toiminnan irrottamista poliittisesta ohjauksesta.

Toki kun puhutaan kansainvälisestä taloudesta, niin sitten täytyy myös huomata, että monet autoritaariset valtiot etenkin harrastavat valtiokapitalismia, jossa valtioiden tasolla pyritään edistämään ja hoitamaan taloussuhteita. Tässä ikään kuin politiikka hivuttautuu takaisin talouden alueelle.


Ja sitten on kysymys talouskasvusta. Mihin tarvitsemme uusliberaalia talouspolitiikkaa? Ekonomistien mielestä, jotta voimme turvata talouskasvun ja työpaikat. Mutta jos katsotaan historiallista evidenssiä, niin talous kasvoi teollisuusmaissa toisen maailmansodan jälkeen tilanteessa, jossa taloudellista sääntelyä lisättiin, veroja kiristettiin ja muutoinkin rakennettiin hyvinvointivaltioita meillä Euroopassa. Silti, talouskasvu hyvinvointivaltioissa sekä vapaampaa talouspolitiikkaa harjoittaneissa valtioissa ei eronnut määrällisesti toisistaan.

Mihin siis tarvitsemme uusliberaalia talouspolitiikkaa? Ekonomistit painottavat taloudellista tehokkuutta ja talouskasvua. Mutta historia osoittaa, että talous saadaan kasvamaan myös oloissa joissa harrastetaan ihmislähtöistä talouspolitiikkaa.

On oikeastaan sääli, että valtavirran taloustiede on niin läheisissä kytköksissä uusliberaaliin talouspolitiikkaan, ettei nähdä myös muita vaihtoehtoja. Niitä ei ole paljon, mutta niitä on pakko olla, kuten toisen maailmansodan jälkeinen talouskasvu täysin toisenlaisissa oloissa, joissa hyvinvointivaltioita rakennettiin, osoittaa.


Mutta loppupeleissä kyse on ihmisten uskomuksista, arvoista, eduista ja ideologisista ruusutarhoista.

Mikä tahansa ideologia puhtaaksi viljeltynä on "ideologinen ruusutarha" eli eräänlainen harhakuvitelma. Talousdemokratia, kommunismi, kapitalismi, uusliberalismi, jne. ovat kaikki sellaisia, että niitä täytyy soveltaa yhdessä muiden ideologioiden ja reaalimaailman lainalaisuuksien kanssa. Kommunismi ei pystynyt tuomaan kansalaisille hyvinvointia, mutta ei sitä tee puhdas kapitalismikaan, kuten 1800-luvun kokemukset osoittavat.

Totuus löytyy sieltä jostakin kultaiselta keskitieltä. Ääripäät johtavat aina ennemmin taikka myöhemmin ongelmiin. Tämän vuoksi suhtaudun epäilevästi sekä talousdemokratiaan että uusliberaaliin talouspolitiikkaan.

Talous ei tarvitse demokratisoimista, vaan demokratian keinoin täytyy luoda eri toimijoille insentiivejä toimia oikealla ja kaikkia hyödyttävällä tavalla. Tämä koskee sekä poliittisia että taloudellisia toimijoita ja toimintaa.

Se vaan, että kun elämme demokratiassa, ja ihmisillä on tosiaan erilaiset arvot, uskomukset, päämäärät, edut ja ideologiset ruusutarhat, niin mistä saadaan tarvittava poliittinen tahto toteuttaa tarvittavia keskitien uudistuksia? Tämä on demokratian ja demokraattisen politiikan ongelma.