4B-liike

Avatar
MooM
Reactions:
Viestit: 10549
Liittynyt: 30 Marras 2022, 08:29

4B-liike

Viesti Kirjoittaja MooM »

Etelä-Koreasta lähtenyt liike on naisten vastaveto siihen, että parisuhteisiin liittyvä väkivalta ja muutenkin naisten kehoihin kohdistuvat loukkaukset (niin fyysiesti kuin esim digitaaliset) ohitetaan tai syylisiä ei rankaista samalla tavalla kuin jos sukupuoliasetelma on toisin päin. Ja korealaisessa ytheiskunnassa tässä ilmeisesti on todellinen ongelma.

Nyt liike on saanut USA:ssa nostetta presidentinvaalien tuloksesta ja kansan jakautumisesta myös sukupuolen suhteen. HS

”Olen niin pettynyt kaikkiin, jotka äänestivät punaista. Te äänestitte miestä, joka on tehnyt seksuaalista väkivaltaa ja raiskannut useita naisia ja joka on rikollinen. Naiset äänestivät toisiaan vastaan, isät äänestivät tyttäriään vastaan, veljet siskojaan vastaan.”

Osa Tiktokiin julkaisevista nuorista kokee, että kyseessä oli todiste siitä, etteivät miehet välitä naisista.

--

Yhdysvaltalainen verkkojulkaisu The Cut kertoo, että 4B:n synnyn aikaan patriarkaalisessa Etelä-Koreassa oli käynnissä mielenosoitusten aalto.

Naisiin kohdistuvien tappojen, kostopornon ja deittailuväkivallan määrä oli nousussa. Rikokset, joissa tekijöinä olivat lähes aina miehet, johtivat lähinnä sakkoihin ja lyhennettyihin vankeusrangaistuksiin, jos ne edes päätyivät oikeuteen asti.

Tästä poiketen kymmenen kuukauden vankeusrangaistuksen sai 25-vuotias nainen, joka oli ottanut salakuvan taidekoulussa alastonmallina työskennelleestä miehestä.

--

4B-liikkeen nimi tarkoittaa neljää koreankielistä sanaa, joissa kaikissa on kieltolausetta merkitsevä alku bi.

Ensimmäinen sana on bihon, heteroavioliitosta kieltäytyminen. Toinen, bichulsan, tarkoittaa synnyttämisestä kieltäytymistä, biyeonae tapailusta. Neljäs, bisekseu, on saanut yhdysvaltalaisnuorten TikTok-videoissa erityistä huomiota. Se merkitsee kaikista seksuaalisista heterosuhteista kieltäytymistä.

Jos teitä ei kiinnosta meidän hyvinvointimme, emme ole teille mieliksi, heidän viestinsä kuului.

Osan amerikkalaisista on ollut helppo samaistua ajatukseen.

https://www.hs.fi/maailma/art-2000010816278.html
While I had personally never felt the lack of a penis, I did admit that it was a handy thing to have along on a picnic…
D. Gabaldon
Stadin öljylanne
Reactions:
Viestit: 2582
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 23:47

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja Stadin öljylanne »

En ole tiennyt, että Etelä-Korea on noin konservatiivinen valtio. Surullinen tieto. Miehenä en ehkä ole oikea arvioimaan tilannetta täällä lännessä, mutta käsittääkseni tilanne ei ole täällä yhtä paha vaikka misogyniaa täälläkin esiintyy. Otaksuisin, että täällä sitä ei kuitenkaan ole yhtä paljon rakenteissa, tai että täällä kulttuuri ei liiemmin ole estellyt parannusehdotuksia naisten oikeuksien toteutumiselle enää ehkä viimevuosikymmeniin. Naisten oikeuksien suhteen koservatiivien määrä kun on täällä käsittääkseni aika pieni. Voi ola että olen tosiaan väärä arvioimaan asiaa miehenä, mutta tuo on tämän hetken käsitykseni.

Ei tule varsinaisesti yllätyksenä, että jokin tällainen liike jalkautui ilmeisesti nyt myös jenkkeihinkin. Trumpin edellisen kauden perintönä aborttilainsäädäntö useissa osavaltioissa ei ole erityisen onnistunut ja Harris kampanjoi voimakkaasti sitä vastaan. Vastareaktiot ainakin vaalitulokselle olivat tavallaan odotettuja. Saa nähdä, kuinka 4B-liike saa tai ei saa jalansijaa esimerkiksi täällä Suomessa. Meilläkin kun on hyvä veli -kerhoille vihaisia naisia, vaikka meillä ei kaiketi ole ainakaan ilmeisellä tavalla kiistanalaisia rakenteita naisten kannalta Suomessa. Toki misogyniaa esiintyykin miesten ennakkoluuloissa enemmän, kuin mikä on se osuus väestön miehistä, jotka ovat oikeasti tulleet naisten kaltoin kohtelemaksi (incelit eivät lukeudu tähän ryhmään, sillä seksiin naisilla ei ole velvollisuutta osallistua).

Edit. Pitää yrittää hieman päivittää tietojani Etelä-Korean kulttuurin ihmisoikeustilanteesta.
Stadin öljylanne
Reactions:
Viestit: 2582
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 23:47

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja Stadin öljylanne »

^
Haastattelin asiasta hieman ChatGPT:tä ja sen perusteella Etelä-Korea vaikuttaisi olevan melkolailla kehitysmaa naisten oikeuksien toteutumisen kohdalla, kuten monien muidenkin ihmisoikeuksien toteutumisen kohdalla. On se käsittämättömän konservatiivinen maa.
Avatar
MooM
Reactions:
Viestit: 10549
Liittynyt: 30 Marras 2022, 08:29

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja MooM »

Stadin öljylanne kirjoitti: 08 Marras 2024, 13:36 ^

Japani on toinen yllättävä tässä suhteessa. Ainakin asenneilmapiirin kannalta, lainsäädännöstä en osaa sanoa.
While I had personally never felt the lack of a penis, I did admit that it was a handy thing to have along on a picnic…
D. Gabaldon
Brainwashed
Reactions:
Viestit: 13938
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja Brainwashed »

MooM kirjoitti: 08 Marras 2024, 09:45 Etelä-Koreasta lähtenyt liike on naisten vastaveto siihen, että parisuhteisiin liittyvä väkivalta ja muutenkin naisten kehoihin kohdistuvat loukkaukset (niin fyysiesti kuin esim digitaaliset) ohitetaan tai syylisiä ei rankaista samalla tavalla kuin jos sukupuoliasetelma on toisin päin. Ja korealaisessa ytheiskunnassa tässä ilmeisesti on todellinen ongelma.

Nyt liike on saanut USA:ssa nostetta presidentinvaalien tuloksesta ja kansan jakautumisesta myös sukupuolen suhteen. HS

”Olen niin pettynyt kaikkiin, jotka äänestivät punaista. Te äänestitte miestä, joka on tehnyt seksuaalista väkivaltaa ja raiskannut useita naisia ja joka on rikollinen. Naiset äänestivät toisiaan vastaan, isät äänestivät tyttäriään vastaan, veljet siskojaan vastaan.”

Osa Tiktokiin julkaisevista nuorista kokee, että kyseessä oli todiste siitä, etteivät miehet välitä naisista.

--

Yhdysvaltalainen verkkojulkaisu The Cut kertoo, että 4B:n synnyn aikaan patriarkaalisessa Etelä-Koreassa oli käynnissä mielenosoitusten aalto.

Naisiin kohdistuvien tappojen, kostopornon ja deittailuväkivallan määrä oli nousussa. Rikokset, joissa tekijöinä olivat lähes aina miehet, johtivat lähinnä sakkoihin ja lyhennettyihin vankeusrangaistuksiin, jos ne edes päätyivät oikeuteen asti.

Tästä poiketen kymmenen kuukauden vankeusrangaistuksen sai 25-vuotias nainen, joka oli ottanut salakuvan taidekoulussa alastonmallina työskennelleestä miehestä.

--

4B-liikkeen nimi tarkoittaa neljää koreankielistä sanaa, joissa kaikissa on kieltolausetta merkitsevä alku bi.

Ensimmäinen sana on bihon, heteroavioliitosta kieltäytyminen. Toinen, bichulsan, tarkoittaa synnyttämisestä kieltäytymistä, biyeonae tapailusta. Neljäs, bisekseu, on saanut yhdysvaltalaisnuorten TikTok-videoissa erityistä huomiota. Se merkitsee kaikista seksuaalisista heterosuhteista kieltäytymistä.

Jos teitä ei kiinnosta meidän hyvinvointimme, emme ole teille mieliksi, heidän viestinsä kuului.

Osan amerikkalaisista on ollut helppo samaistua ajatukseen.

https://www.hs.fi/maailma/art-2000010816278.html
Konkreettinen esimerkkitapaus MT tason ylilyönnistä wokeperseilyssä tuollainen, ja tietenkin TIKTOK sellaisen pääasiallisena levittäjänä, ja toimii kuin junan vessa koska 95%.
Olisit laittanut WTF ketjuun jonne kuuluu heittämällä...

8-)
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”

- anonymous hater
Avatar
MooM
Reactions:
Viestit: 10549
Liittynyt: 30 Marras 2022, 08:29

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja MooM »

Jalo Arkkivalo kirjoitti: 08 Marras 2024, 13:49
Stadin öljylanne kirjoitti: 08 Marras 2024, 13:36 ^
Haastattelin asiasta hieman ChatGPT:tä ja sen perusteella Etelä-Korea vaikuttaisi olevan melkolailla kehitysmaa naisten oikeuksien toteutumisen kohdalla, kuten monien muidenkin ihmisoikeuksien toteutumisen kohdalla. On se käsittämättömän konservatiivinen maa.
Ja nyt ei puhuta edes pelkästään oikeuksista. Vaan aivan puhtaasta ja brutaalista esineellistämisestä.
Hieman ihmetyttää se fanitus mitä kyseinen kulttuuri nuorten keskuudessa nauttii. Ellei kyse ole juuri niiden idolien ja piirteiden fanittamisesta, jotka pyrkivät ohjaamaan siellä asioita parempaan suuntaan. En ole niin sisällä nuorisokulttuurissa että ymmärtäisin mistä on kyse.
Katson jonkun K-pop-dokumentin. Kyllä ne idolit ovat ihan asman esineellistämisen uhreja, myös poikabändien jäsenet. Se viihdeteollisuus määrää heidän ulkonäöstään, elämästään ja jopa ihmissuhteistaan, ihan kuin he olisivat jotain viktoriaanisen ajan palvelijoita, joiden elämä on täysin isäntien sanelemaa. Pois voi tietenkin aina lähteä, jos sopimus sen sallii, mutta niin kauan kuin olet bisneksessä, tottelet.
While I had personally never felt the lack of a penis, I did admit that it was a handy thing to have along on a picnic…
D. Gabaldon
HuuHaata
Reactions:
Viestit: 4967
Liittynyt: 12 Joulu 2022, 09:51

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja HuuHaata »

MooM kirjoitti: 08 Marras 2024, 09:45 Ensimmäinen sana on bihon, heteroavioliitosta kieltäytyminen. Toinen, bichulsan, tarkoittaa synnyttämisestä kieltäytymistä, biyeonae tapailusta. Neljäs, bisekseu, on saanut yhdysvaltalaisnuorten TikTok-videoissa erityistä huomiota. Se merkitsee kaikista seksuaalisista heterosuhteista kieltäytymistä.
Tämä kuvastaa hyvin miten sairas nykyajan naiskulttuuri on. Eli kun esiintyy jotain väärinkäytöksiä syyllistetään siitä koko ryhmä, eli miehet.

Se ei häiritsisi ollenkaan, jos joku naisryhmä olisi tuollaista mieltä. Miehenä tällöin vaan voisi todeta, että tunne on molemminpuoleinen ja painukaan sukupuolielimeenne. Sairaaksi asia tulee, kun nuo mulkvistit levittävät surusanomaansa myös kanssasisarilleen saaden jonkin verran vastakaikua, eli tuhoten ihmisten terveet vuorovaikutukset.
bdbdbd
Reactions:
Viestit: 303
Liittynyt: 30 Loka 2024, 23:19

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja bdbdbd »

HuuHaata kirjoitti: 08 Marras 2024, 15:46

Ja todennäköisesti ainoat kärsijät ovat sitten kuitenkin ne, ketkä eivät ole esitetyn mukainen ongelma.
Stadin öljylanne
Reactions:
Viestit: 2582
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 23:47

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja Stadin öljylanne »

HuuHaata kirjoitti: 08 Marras 2024, 15:46
MooM kirjoitti: 08 Marras 2024, 09:45 Ensimmäinen sana on bihon, heteroavioliitosta kieltäytyminen. Toinen, bichulsan, tarkoittaa synnyttämisestä kieltäytymistä, biyeonae tapailusta. Neljäs, bisekseu, on saanut yhdysvaltalaisnuorten TikTok-videoissa erityistä huomiota. Se merkitsee kaikista seksuaalisista heterosuhteista kieltäytymistä.
Tämä kuvastaa hyvin miten sairas nykyajan naiskulttuuri on. Eli kun esiintyy jotain väärinkäytöksiä syyllistetään siitä koko ryhmä, eli miehet.

Se ei häiritsisi ollenkaan, jos joku naisryhmä olisi tuollaista mieltä. Miehenä tällöin vaan voisi todeta, että tunne on molemminpuoleinen ja painukaan sukupuolielimeenne. Sairaaksi asia tulee, kun nuo mulkvistit levittävät surusanomaansa myös kanssasisarilleen saaden jonkin verran vastakaikua, eli tuhoten ihmisten terveet vuorovaikutukset.
Tuollaisilla liikkeillä ei olisi jäseniä puhumattakaan symppaajia jäsenistönsä ulkopuolella jos asiat olisivat heillä hyvin.
bdbdbd
Reactions:
Viestit: 303
Liittynyt: 30 Loka 2024, 23:19

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja bdbdbd »

Stadin öljylanne kirjoitti: 08 Marras 2024, 16:25
Tuollaisilla liikkeillä ei olisi jäseniä puhumattakaan symppaajia jäsenistönsä ulkopuolella jos asiat olisivat heillä hyvin.
Symppaajia kyllä riittää ihan vain sillä, että toisten ongelmilla ratsastetaan omien etujen ajamiseksi.
Avatar
anarkistialkuasukas
Reactions:
Viestit: 5791
Liittynyt: 10 Kesä 2024, 17:58
Paikkakunta: Linnunrata

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja anarkistialkuasukas »

Ehkä jossain Etelä-Koreassa tai varsinkin islaminuskoisissa maissa tuollaiselle movementille on oikeasti tarvettakin mutta tietenkin tämä adoptoidaan ensin USA:han josta se rantautuu vielä Suomeen kotimaisten jo valmiiksi suu vaahdossa kohkaavien kiihkofeministien uudeksi uskonnoksi ja kohta maksetaan palliveroa koska peniksellä voi raiskata ja kaikilla miehillä on penis. Kunhan ensin keksivät että miten tämä pallivero ei kuitenkaan koskisi transmiehiä..Ja ehkä jotain muitakin reunaehtoja tulisi asettaa..Kuten ne muslimimiehet ja... :roll:
"Tie epäonnistumisiin on katettu hyvillä yrityksillä"
Stadin öljylanne
Reactions:
Viestit: 2582
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 23:47

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja Stadin öljylanne »

bdbdbd kirjoitti: 08 Marras 2024, 17:22
Stadin öljylanne kirjoitti: 08 Marras 2024, 16:25
Tuollaisilla liikkeillä ei olisi jäseniä puhumattakaan symppaajia jäsenistönsä ulkopuolella jos asiat olisivat heillä hyvin.
Symppaajia kyllä riittää ihan vain sillä, että toisten ongelmilla ratsastetaan omien etujen ajamiseksi.
Totta. Poliittisia ja muita pyrkyreitä löytyy varmasta jokaisella ihmisiä kiinnostavalla asialla ratsastamaan. Heistä ei ole tietenkään koskaan pulaa, edes varmasti tässäkään tapauksessa.
Viimeksi muokannut Stadin öljylanne, 08 Marras 2024, 19:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 8444
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja Toope »

Naisissa (usein) on jotain vialla. Ei tuo tervettä käytöstä ole. Toki tuo on taas yksi poliittinen projekti, joka kuolee omaan mahdottomuuteensa, mutta on näitä silti. Miksei normiperhe sovi kovin monille nuorille naisille? Ovatko niin median aivopesemiä, että kuvittelevat miesten olevan jotain vihollisia, vaikkeivät kantaväestömiehet sitä ole?
Taantuvassa yhteiskunnassa tuloerot ovat minimissä.
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 8444
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja Toope »

MooM kirjoitti: 08 Marras 2024, 09:45 ...Nyt liike on saanut USA:ssa nostetta presidentinvaalien tuloksesta ja kansan jakautumisesta myös sukupuolen suhteen. HS...
"Älyköt" eivät tiedä sitä, että jakautuminen alkoi suurelta osin Obaman kaudella, kun hän alkoi panostaa sosiaalipuolen etuja "vähemmistöille", eikä kansalle. Esim. valkoinen työväenluokka ja keskiluokka huomasivat olevansa syrjittyinä, kun hallinto suosi seksuaali/rotu-tms. vähemmistöjä. Seuraus oli se, että työväenluokka äänesti Trumpia, koska hän/he konservatiivit vihaavat noita "apartheid"-malleja, joissa ihmisiä määritellään rodun/ryhmän mukaan. Ihmistä tulisi arvostella kykyjensä mukaan!
Taantuvassa yhteiskunnassa tuloerot ovat minimissä.
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 8444
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: 4B-liike

Viesti Kirjoittaja Toope »

Minun kaikki naispuoliset naapurini näyttävät siltä, etteivät miehiä sänkyihinsä saa...
Taantuvassa yhteiskunnassa tuloerot ovat minimissä.
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
Suosittele ketjua Vastaa Viestiin