Homo Concepticus - Eli kuinka ihminen ymmärtää merkityksiä?

[Stadin öljylanne]

Oli tuossa Jennifer Aniston -hermosolu-linkissä viittaus mainitsemaani mummosoluun: "These representations are reminiscent of the infamous grandmother cell, with semantic invariance defining them." En tiennytkään, että se oli siis alunperin pelkkä teoreettinen koepallo. Ja sitten muistin väärin, että se perustuisi kokeellisen havaintoon. ChatGPT osasi kertoa, että 2000-luvun alussa ajatus päästiin lopulta kokein havaitsemaan. Eli ilmeisesti alati erehtyvä muistini yhdisti nuo kaksi tapahtumaa yhdeksi.

Tässä artikkeli tuosta mummosolusta:
https://cbmm.mit.edu/sites/default/file ... s_2002.pdf

[Stadin öljylanne]

Mulla on tällainen Deepdream-tekoälyn simuloima visio tuosta merkityksenantokoneestamme. Eli jos tempaisee Prismassa taikasienillä tai muilla "vitamiineilla" konseptihermosolunsa mielessään sekaisin, aivot ennustavat tietoisuuteen saapuvan aistihavainnon kuten Deepdream ne ennustaa. Muuttumattomat kohteet pysyvät tavallaan ennallaan tai päivittyvät hitaammin ja vain poikkeavat kohteet muuttavat kokonaiskuvassa uuteen ennusteeseen. Tämä saattaa selittää, miksi psykedeeleillä havainnot tuntuvat eläviltä ja jatkuvasti muuttuvilta, kuin jokainen hetki olisi uusi taideteos. Normaalisti tuota dynaamista morfoosia aistihavainnosta toiseen ei havaitse, koska normaaliin morfoosiin on niin tottunut.

[Naturalisti]

^^
Taidanpa tutustua antamiisi lähteisiin. Ehkä sitä kautta selviää mummosolun rooli tässä näytelmässä

Tämä paperi näyttää minusta kiinnostavalta monestakin syystä.

https://www.sciencedirect.com/science/a ... 7324000886

En ole lukenut sitä vielä, mutta siinä on ainakin havainnollistavia kuvia aivokuoren pylväistä ja talamokortikaalisista silmukoista. Nämä silmukat ovat keskeinen elementti esittämässäni pylväiden tilakonehypoteesissä.

Siinä on havainnollistavia kuvia myös aivokuoren alueiden hierarkkiasta, joka syntyy eri alueilla olevien pylväiden välisistä kytkennöistä.

---

Täsmennän tässä samalla keskustelua aiheuttanutta kritiikkiäni, mikä liittyi konseptisoluihin ja muihin spesifisiin soluihin, etten minä tieteellisiä tutkimustuloksia kyseenalaista. Minä kritisoin vain niistä tehtyjä johtopäätöksiä. Nuo tutkimukset eivät vielä osoita sitä, että nämä yksittäiset solut toteuttaisivat niihin liitetyt funktiot, vaan, että ne osallistuvat näiden funktioiden toteuttamiseen.

Metaforisesti elektroniikkaan liittyen voisi sanoa, että neuroni vastaa transistoria ja pylväs on mielen mikropiiri. Pylväiden muodostaman hierarkkisen rakenteen toiminta tuottaa meidän ajattelun ja käyttäytymisen.

Näiden korvienvälisten biologisten koneiden vuorovaikutus tuottaa myös sosiaaliset systeemit ja koko kulttuurin. Kaikki sosiaaliset faktat ja käsitteelliset konseptit ovat olemassa kokemuksellisina ja toimijuutta tuottavina vain subjektiivisiin mieliin hajautuneina käsityksinä. Mitään muita kokijoita ja toimijoita sosiaalisissa systeemissä ei ole. Kirjat eivät ajattele. Eikä myöskään koneet; eivät ihan vielä .

[Naturalisti]

Mulla on tällainen Deepdream-tekoälyn simuloima visio tuosta merkityksenantokoneestamme. Eli jos tempaisee Prismassa taikasienillä tai muilla "vitamiineilla" konseptihermosolunsa mielessään sekaisin, aivot ennustavat tietoisuuteen saapuvan aistihavainnon kuten Deepdream ne ennustaa. Muuttumattomat kohteet pysyvät tavallaan ennallaan tai päivittyvät hitaammin ja vain poikkeavat kohteet muuttavat kokonaiskuvassa uuteen ennusteeseen. Tämä saattaa selittää, miksi psykedeeleillä havainnot tuntuvat eläviltä ja jatkuvasti muuttuvilta, kuin jokainen hetki olisi uusi taideteos. Normaalisti tuota dynaamista morfoosia aistihavainnosta toiseen ei havaitse, koska normaaliin morfoosiin on niin tottunut.

Mulle tulee tuosta videosta mieleen kokemukset, kun on juuri nukahtamassa ja tietoisuus on vielä läsnä, niin voi alkaa kokea aistimusten muuntelua ja vaeltelua. Jos esimerkiksi keskittyy johonkin epämääräiseen väriläikkään, se voi "elää" ja muuttaa muotoaan ja kehittyä myös osin tunnistettavissa oleviksi mielikuviksi. Mietin, että perustuisiko niiden piristeiden ja äärimmäisen meditoinnin (mistä mulla kummastakaan ei ole kokemuksia) tuloksena saadut kokemukset samaan ilmiöön eli vintin pimenemiseen.

Esiin nostamasi mekanismi, "että Muuttumattomat kohteet pysyvät tavallaan ennallaan tai päivittyvät hitaammin ja vain poikkeavat kohteet muuttavat kokonaiskuvassa uuteen ennusteeseen." on mielestäni täysin yhteensopiva myös todellisten aivojen toiminnan kanssa. Mielen sisältöinä olevat dynaamiset representaatiot (meemit) päivittyvät reaaliaikaisella informastiolla samalla, kun ne aktivoituvat ja pysyvät muuttumattomana siltä osin kuin ne eivät ole aistimusten tai pohdiskelun kohteena. Esimerkiksi mielen visuaalinen malli ympäristöstä pysyy muuttumattomana siltä osin kuin se ei ole näkökentässä.

Myös tämä vahvistaa samaa näkemystä:

Tämä saattaa selittää, miksi psykedeeleillä havainnot tuntuvat eläviltä ja jatkuvasti muuttuvilta, kuin jokainen hetki olisi uusi taideteos. Normaalisti tuota dynaamista morfoosia aistihavainnosta toiseen ei havaitse, koska normaaliin morfoosiin on niin tottunut.

Kyse on pöntön pimenemisestä johtuvista aistiharhoista, eikä mistään "syvemmän todellisuuden kokemisesta"

[Naturalisti]

Noista konseptisoluista (Concept Cells) asiaa. Naturalisti tässä jossakin kommentissa edellä pyrki väittämään ettei sellaisia ole olemassa, mutta tutkimus on kyllä kiistatta osoittanut sen että konseptisoluja on olemassa aivoissa. Ne löydettiin jo vuonna 2005.


Tossa hyvä haastattelu aiheesta:
Jennifer Aniston neurons: key to episodic memories?


Tossa lisää aiheesta:
Concept and location neurons in the human brain provide the ‘what’ and ‘where’ in memory formation

Are we ever aware of concepts? A critical question for the Global Neuronal Workspace, Integrated Information, and Attended Intermediate-Level Representation theories of consciousness


Ja tuossa artikkeli enemmän tietoisuudesta:
An integrative, multiscale view on neural theories of consciousness


Eli, kyllä, konseptisolut on olemassa, ja niiden toimintaa on tutkittu ihan yksittäisten solujen tasolla.

Jos ei muuta, niin kannattaa lukaista tuo haastattelu tuon ylimmän linkin takana, jossa haastatellaan Bonnin yliopiston professoria, joka on tehnyt tutkimusta aiheesta.

Kiitos kiinnostavista linkeistä. Tutustun niihin ajan kanssa. Mitä erityisesti haluat niillä osoittaa?

Pieni näkemyseromme ei horjuta kokonaiskuvaa: aivojen rakenneosat tunnistavat ja toteuttavat konseptien mukaisia toimintoja. Tässä vaiheessa pohdimme siis sitä, että vastaako noista funktioista yksittäiset solut vai laajemmat solujen toiminnalliset kokonaisuudet kuten pylväät. Minä veikkaan, että pylväät, mutta tämä on vielä avoin kysymys.

Täsmensin jo kritiikkini aiheuttamaa keskustelua mikä liittyi näihin konseptisoluihin ja muihin spesifisiin soluihin näin:

En minä tieteellisiä tutkimustuloksia kyseenalaista. Minä kritisoin vain niistä tehtyjä johtopäätöksiä. Nuo tutkimukset eivät vielä osoita sitä, että nämä yksittäiset solut toteuttaisivat niihin liitetyt funktiot, vaan, että ne osallistuvat näiden funktioiden toteuttamiseen.

Metaforisesti elektroniikkaan liittyen voisi sanoa, että neuroni vastaa transistoria ja pylväs on mielen mikropiiri. Pylväiden muodostaman hierarkkisen rakenteen toiminta tuottaa meidän ajattelun ja käyttäytymisen.

Näiden korvienvälisten biologisten koneiden vuorovaikutus tuottaa myös sosiaaliset systeemit ja koko kulttuurin. Kaikki sosiaaliset faktat ja käsitteelliset konseptit ovat olemassa kokemuksellisina ja toimijuutta tuottavina vain subjektiivisiin mieliin hajautuneina käsityksinä. Mitään muita kokijoita ja toimijoita sosiaalisissa systeemissä ei ole. Kirjat eivät ajattele. Eikä myöskään koneet; eivät ihan vielä .

[Purdue]

Noista konseptisoluista (Concept Cells) asiaa. Naturalisti tässä jossakin kommentissa edellä pyrki väittämään ettei sellaisia ole olemassa, mutta tutkimus on kyllä kiistatta osoittanut sen että konseptisoluja on olemassa aivoissa. Ne löydettiin jo vuonna 2005.


Tossa hyvä haastattelu aiheesta:
Jennifer Aniston neurons: key to episodic memories?


Tossa lisää aiheesta:
Concept and location neurons in the human brain provide the ‘what’ and ‘where’ in memory formation

Are we ever aware of concepts? A critical question for the Global Neuronal Workspace, Integrated Information, and Attended Intermediate-Level Representation theories of consciousness


Ja tuossa artikkeli enemmän tietoisuudesta:
An integrative, multiscale view on neural theories of consciousness


Eli, kyllä, konseptisolut on olemassa, ja niiden toimintaa on tutkittu ihan yksittäisten solujen tasolla.

Jos ei muuta, niin kannattaa lukaista tuo haastattelu tuon ylimmän linkin takana, jossa haastatellaan Bonnin yliopiston professoria, joka on tehnyt tutkimusta aiheesta.

Kiitos kiinnostavista linkeistä. Tutustun niihin ajan kanssa. Mitä erityisesti haluat niillä osoittaa?

Pieni näkemyseromme ei horjuta kokonaiskuvaa: aivojen rakenneosat tunnistavat ja toteuttavat konseptien mukaisia toimintoja. Tässä vaiheessa pohdimme siis sitä, että vastaako noista funktioista yksittäiset solut vai laajemmat solujen toiminnalliset kokonaisuudet kuten pylväät. Minä veikkaan, että pylväät, mutta tämä on vielä avoin kysymys.

Täsmensin jo kritiikkini aiheuttamaa keskustelua mikä liittyi näihin konseptisoluihin ja muihin spesifisiin soluihin näin:

En minä tieteellisiä tutkimustuloksia kyseenalaista. Minä kritisoin vain niistä tehtyjä johtopäätöksiä. Nuo tutkimukset eivät vielä osoita sitä, että nämä yksittäiset solut toteuttaisivat niihin liitetyt funktiot, vaan, että ne osallistuvat näiden funktioiden toteuttamiseen.

Metaforisesti elektroniikkaan liittyen voisi sanoa, että neuroni vastaa transistoria ja pylväs on mielen mikropiiri. Pylväiden muodostaman hierarkkisen rakenteen toiminta tuottaa meidän ajattelun ja käyttäytymisen.

Näiden korvienvälisten biologisten koneiden vuorovaikutus tuottaa myös sosiaaliset systeemit ja koko kulttuurin. Kaikki sosiaaliset faktat ja käsitteelliset konseptit ovat olemassa kokemuksellisina ja toimijuutta tuottavina vain subjektiivisiin mieliin hajautuneina käsityksinä. Mitään muita kokijoita ja toimijoita sosiaalisissa systeemissä ei ole. Kirjat eivät ajattele. Eikä myöskään koneet; eivät ihan vielä .

Joo, siis jos haluat lukea, niin tuo Jennifer Aniston neurons haastattelu tosta lainauksesta on ihan hyvä lyhyt juttu, ja sitten tuo aloituksen eka linkki (Concept Cells through Associative Learning of High-Level Representations) on hyvä. Tässä jälkimmäisessä on selitetty tän ketjun aloituksessa mukana oleva kuva.


Ja noista konseptisoluista ja sun pylväskonehypoteesista niin nehän ei välttämättä ole toisensa pois sulkevia ajatuksia.

Koska nuo konseptisolut jos oikein käsitin, niin seuraa tietoista virtaa aivoissa, ja reagoi invariantisti tiettyihin objekteihin, kuten henkilöihin.

Siitä on aika pitkä matka monimutkaisiin konsepteihin, joten sun pylväillekin löytyy kyllä töitä tässä hommassa.

[Purdue]

Joo, toki konsepteja voidaan lähestyä monella tasolla, ja niin pitääkin. Mutta mä lähtisin oikeastaan siitä, että jos neurotiede ja kuvantaminen on pikku hiljaa avaamassa sitä kuinka aivot käsittelevät konsepteja neuronien tasolla, niin tietyssä mielessä täytyy olla niin, että kaikkien muiden tasojen johtopäätösten on oltava näiden neuraalisten johtopäätösten kanssa yhteneviä.

Tietyssä mielessä näin. Mutta ei kuitenkaan. Myönnän että teen nyt ehkä tikusta asiaa.
En varsinaisesti opponoi vaan laajenna aihetta.
Konsepti on nimittäin vakiintunut käsite myös vaikkapa taiteessa, designissa ja insinööritieteissä.
Siis tämä vain taas yhtenä tulokulmana kyseiseen käsitteeseen.
Tulokulma saattaa olla jopa keskustelun rakentelun kannalta merkityksellinen referenssipinta, pelkän tietoisuuspohdinnan lomaan.
Mehän yksilöinä ja yhteisöinä luomme materialistisia objekteja joita sanotaan konsepteiksi, ja jotka on tulkittavissa sellaisenaan. Ilman minkäänlaista varsinaista sosiaaliseksi mielletyä yhteyttä saatika objektin itsensä sisältämää aktiivista "älyä".
Meillä on taiteessa jopa vapaus jättää tulkinnanvaraa katsojalle. Ja voimme jopa hallita tämän tulkinnanvaran määrää kommunikoidessamme taiteen kautta.
Kaikki tämä konseptualaisuus on riippumatonta neurotieteen tuloksista, vaikka neurotieteiden tuntemat ilmiöt olisivatkin toiminnan taustalla.
Tulkinnanvaran jättäminen voi siis olla osa konseptia ja tavoitetila.

Kyllä, konseptia käytetään monilla aloilla eri merkityksissä, ja itsekin totesin tähän ihan konseptin psykologiseenkin merkitykseen liittyen, että vaikka ylempien tasojen olisi jotenkin oltava sopusoinnussa aivotutkimuksen tulostan kanssa, niin:

Se vaan, että kun konsepteja sitten tarkastellaan eri tasoilla: neuronit ja aivot; tietoinen mieli, ajattelu ja ylipäätään kognitiivinen toiminta; lingvistinen ja semanttinen taso, jne. niin näillä ylemmillä tasoilla saattaa myös esiintyä sellaisia emergenttejä piirteitä, jotka ei ole selitettävissä alempien tasojen toiminnalla.

Eli mä lähinnä ajattelin niin, että näiden ylempien tasojen ajatusten tulisi jollakin tavalla olla yhteensopivia aivotutkimuksen tulosten kanssa, sillä tavalla ettei niissä ole suurta ristiriitaa.

Toisaalta en puolustellut tässä reduktionismia, jossa kaikki selitetään aivojen materiaalisella toiminnalla, vaan että näillä muilla tasoilla ilmenee sellaisia ilmiöitä konsepteihin liittyen, ettei niitä voida selittää aivotutkimuksella ja redusoida siihen.

Tämä oli se ajatus lähinnä.

[siili suhonen]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

[Stadin öljylanne]

Kyse on pöntön pimenemisestä johtuvista aistiharhoista, eikä mistään "syvemmän todellisuuden kokemisesta"

Mulla on hypoteesi, jota en osaa falsifioida, mutta se menee jotenkin niin, että kaikkien intuition vastaisesti toimivien loogisten rakennelmien ymmärtäminen kasvattaa päättelykykyä. Eli vaikka pöntön vetäminen pimeäksi ei sellaisenaan todista syvemmän todellisuuden olemassaoloa, se voi helpottaa sellaisen ymmärtämistä, mikäli sellainen vain seuraa luonnon lainalaisuuksista ja kohdalle sellainen siunaantuu. Oletan toki, että psykedeeleillä todellisuus hahmottuu mahdollisesti luonnon lakien mukaisena, mutta konseptit, joilla mieli pyrkii luonnonlainalaisuudet valjastamaan, voivat avartaa mieltä hahmottamaan lainalaisuudet niin, että: "ahaa, tällainenkin voisi teoriassa olla mahdollista".

[Purdue]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

[Stadin öljylanne]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Minä esimerkiksi lukeudun symbolisen interaktionismin kannattajiin, sillä en ole keksinyt, mistä tyhmät ideat revittäisiin ellei käytännöstä, mukaanlukien käytännössä tehdyistä mielikulmaharjoitteluista.

[Purdue]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Minä esimerkiksi lukeudun symbolisen interaktionismin kannattajiin, sillä en ole keksinyt, mistä tyhmät ideat revittäisiin ellei käytännöstä, mukaanlukien käytännössä tehdyistä mielikulmaharjoitteluista.

Joo, symbolinen interaktionismi ja Garfinkelin etnometodologia on ihan mielenkiintoisia sosiologisia katsantokantoja.

Tuo Blumerin kolmijako SI:hin liittyen on mun mielestä relevantti myös tän konseptikeskustelun kannalta.


Blumer toki puhuu objektien merkityksistä, ja me täällä konsepteista, joiden suhteen olen aiemmin esittänyt Ogden & Richardsin sekä Charles Sanders Peircen ajatteluun perustuen että:

Sana <> Konsepti <> Objekti


Blumerin mukaan objektin merkitys muodostuu kussakin kontekstissa sen käyttötarkoituksesta. Toisaalta tuo merkitys muodostuu juurikin konseptien ja niihin liittyvien kategorioiden välityksellä.

Objektin ja konseptin suhde on siis kiinnostava tämän meidän ketjun kannalta, eli sen kannalta että "kuinka ihminen ymmärtää merkityksiä?"

Ja tuo "siili suhosen" viittaus objektien ja konseptien "funktioihin" mun mielestä oleellisella tavalla laajentaa tätä ajattelua. Objektien ja konseptien merkitys kun saattaa niiden käyttötarkoituksen sijaan liittyä laajemminkin niiden "funktioon" kussakin kontekstissa taikka vaikkapa diskurssissa, jos analysoidaan jotakin keskustelua kahden henkilön välillä.

[Purdue]

...They suggest that repeated actions pile up, one upon another, as in a multi-exposure photograph; the common traits become clear and the differences become blurred. The result is a crystalized scheme, a definite principle of activity. The child, as she becomes more experienced, acquires a greater number of models that she understands. These models represent, as it were, a refined cumulative design of all similar actions; at the same time, they are also a rough blueprint for possible types of action in the future. (Vygotsky, L. S.. Mind in Society: Development of Higher Psychological Processes (p. 21). Harvard University Press. Kindle Edition.)

Kuvassa visioni siitä, kuinka ele (vaalean sininen) ja sana tai käsite (vaalean violetti) ihmisten kommunikoinnissa mahdollisesti ilmenevät. Eli olettaen, että yksittäistä elettä kuvaa normaalijakauma, sitä kuvaava sana tai käsite ei tavoita sitä koskaan täysin, vaan jotta koko ele saadaan kuvattua täysin, tarvitaan useampia eleitä ts. useampia sanoja tai käsitteitä jotta yksi ele saadaan kuvatuuksi. Tämä oli mielessäni lainatessani Wittgensteinia ja ongelmaa, joka kielelisen ilmaisussa ja sen mahdollisuuksissa välittää kulttuurin "eleet" kokonaisuudessaan jos eleittä sanoitetaan liian vähäisellä määrällä sanoja. ts. mahdollisesti merkittävä osa eleiden informaatiosta jää lopulta kuvaamatta ja mahdollisesti myös kokonaiskuva viestin kuvaamasta eleestä tai niiden kokoelmasta ymmärtämättä.

Eli irl havaitsemme toisen ihmisen äänenpainon ja elehdinnän ja osaamme asettaa tämän vihamielisenkin kielellisen ilmauksen ystävälliseen tai harmittomaan asiayhteyteen jos äänen paino ja eleet ovat linjassa sen tulkinnan kanssa. Taas täällä interwebissä tulkitsemme aikeet ja asenteet pelkästä verbaalisesta viestistä, mikä tosiaan ei tule välttämättä ymmärretyksi oikean eleen sanallisena ilmauksena vaan sijoitamme sanat väärän eleen kuvaajaksi.

Muutamia toistaiseksi jäsentymättömiä ajatuksiani parista tekstistäsi:
Parissa aikaisemmassa tekstissäsi olet kuvannut konseptuaalista hahmottamista sillä tavoin, että siitä tuli mieleen jonkinlainen taso-ajattelu.
Tämä jotenkin kopsahti yhteen mainitsemieni "tietyn väristen lasien kanssa". Olen tässä pohdiskellut tuota konseptin luonnetta nimenomaan sapluunoina tai läpikuultavina tasoina, joiden läpi myös katsomme maailmaa. Toki "läpikuultava" ja "sapluuna" ovat tässä vertauskuvia.
Idea lähestyy myös kontekstin ajatusta. Eli esimerkiksi nettifoorumi voi olla konteksti jonka läpi kommunikoimme. Ja nettifoorumin konsepti vaikuttaa siihen miten asioita kuvataan ja käsitellään.

En tiedä vielä mitä tästä pitäisi ajatella, vai pitääkö ajatella mitään. Kunhan naputtelin ajatuksia.

Joo, ihan mielenkiintoista pohdintaa sullakin. Tuo on totta, että konseptit ovat eräänlaisia "linssejä" joiden läpi me maailmaa tarkastelemme. Me emme koskaan ymmärrä objektiivista materiaalista todellisuutta "sellaisena kuin se on" vaan sellaisena kuin aistimme ja toisaalta konseptuaalinen ajattelumme sen meille representoivat.

Aivot tekevät kaksi tulkintaa: a) aistitulkinnan ja b) merkitystulkinnan joka perustuu konsepteille.

Toisaalta voisi ajatella, että yksilöllä on olemassa myös joukko "teorioita" siitä miten "maailma toimii" ja nämä teoriat perustuvat yksilön konsepteille.

Minulla voi esim. olla sellainen teoria siitä kuinka maailma toimii, että jos haluan matkustaa junalla Helsingistä Rovaniemelle niin minun on ostettava matkalippu, jottei mua heitetä matkan aikana ulos junasta.

Elikkä esim. sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvät teoriat liittyvät niihin odotuksiin, joita yksilöillä on omaa ja muiden käyttäytymistä kohtaan. Odotetaan että tietyillä teoilla on tietynlaiset seuraukset, ja teoriat yhdistävät nämä teot ja seuraukset toisiinsa.

Konseptit sitten ovat näiden teorioiden rakennuspalikoita.

Miltäs tällainen analyysi kuulostaa?

[Purdue]

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Minun pitää perehtyä tähän vielä lisää, mutta jätän tämän heti tähän:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Symboline ... aktionismi

Symbolisessa interaktionismissa tärkeä on Thomasin teoreemana tunnettu ajatus: "Ne tapahtumat, jotka ihmiset määrittelevät todellisiksi, ovat todellisia seurauksiltaan"

Oltiin näemmä ajatuksinemme aika lähellä toisiamme tässä, kun juuri kirjoitin kommentin, joka sivuaa tätä sunkin kommenttiasi.

Elikkä teoriat ja niiden rakennuspalikoina olevat konseptit ovat juuri niitä rakennuspalikoita, joiden perusteella ihmiset määrittelevät tietyt asiat todellisiksi.

Jos ajatellaan tuota junamatkaa Helsingistä Rovaniemelle, niin siinä matkustajan ja konduktöörin teoriat ja konseptit siitä millä perusteilla junamatka on mahdollinen, niin on osa jaettua todellisuutta. Kumpikin ymmärtää, että matka on mahdollinen vain jos tuo matkustaja maksaa matkalipun hinnan.

Puhutaan siis niistä odotuksista joita kummallakin osapuolella on tähän matkaan liittyen. Sosiaalinen todellisuus nimenomaan perustuu näille yhteisille odotuksille, jaetuille konsepteille ja teorioille siitä kuinka homma toimii käytännössä. Sitä kuvataan termillä intersubjektiivisuus.

Ja sosiaalinen todellisuus on sekä subjektiivinen että objektiivinen. Tuo objektiivinen todellisuus tarkoittaa sitä, että jos tuo matkustaja ei maksa matkalipun hintaa, niin hän löytää itsensä aika pian seuraavalta asemalta matkalaukkunsa kanssa.

Tuota objektiivista todellisuutta, eli materiaalisten fyysisten ihmisyksilöiden vuorovaikutusta, ohjaa kummankin henkilön subjektiivinen todellisuus joka puolestaan perustuu teorioille ja konsepteille. Ja jotta tuo vuorovaikutus onnistuisi hyvin, niin tarvitaan nimenomaan riittävää intersubjektiivisuutta, jotta kummankin osapuolen odotukset ja teoriat vastaavat toisiaan.

[Purdue]

...They suggest that repeated actions pile up, one upon another, as in a multi-exposure photograph; the common traits become clear and the differences become blurred. The result is a crystalized scheme, a definite principle of activity. The child, as she becomes more experienced, acquires a greater number of models that she understands. These models represent, as it were, a refined cumulative design of all similar actions; at the same time, they are also a rough blueprint for possible types of action in the future. (Vygotsky, L. S.. Mind in Society: Development of Higher Psychological Processes (p. 21). Harvard University Press. Kindle Edition.)

Kuvassa visioni siitä, kuinka ele (vaalean sininen) ja sana tai käsite (vaalean violetti) ihmisten kommunikoinnissa mahdollisesti ilmenevät. Eli olettaen, että yksittäistä elettä kuvaa normaalijakauma, sitä kuvaava sana tai käsite ei tavoita sitä koskaan täysin, vaan jotta koko ele saadaan kuvattua täysin, tarvitaan useampia eleitä ts. useampia sanoja tai käsitteitä jotta yksi ele saadaan kuvatuuksi. Tämä oli mielessäni lainatessani Wittgensteinia ja ongelmaa, joka kielelisen ilmaisussa ja sen mahdollisuuksissa välittää kulttuurin "eleet" kokonaisuudessaan jos eleittä sanoitetaan liian vähäisellä määrällä sanoja. ts. mahdollisesti merkittävä osa eleiden informaatiosta jää lopulta kuvaamatta ja mahdollisesti myös kokonaiskuva viestin kuvaamasta eleestä tai niiden kokoelmasta ymmärtämättä.

Eli irl havaitsemme toisen ihmisen äänenpainon ja elehdinnän ja osaamme asettaa tämän vihamielisenkin kielellisen ilmauksen ystävälliseen tai harmittomaan asiayhteyteen jos äänen paino ja eleet ovat linjassa sen tulkinnan kanssa. Taas täällä interwebissä tulkitsemme aikeet ja asenteet pelkästä verbaalisesta viestistä, mikä tosiaan ei tule välttämättä ymmärretyksi oikean eleen sanallisena ilmauksena vaan sijoitamme sanat väärän eleen kuvaajaksi.

Muutamia toistaiseksi jäsentymättömiä ajatuksiani parista tekstistäsi:
Parissa aikaisemmassa tekstissäsi olet kuvannut konseptuaalista hahmottamista sillä tavoin, että siitä tuli mieleen jonkinlainen taso-ajattelu.
Tämä jotenkin kopsahti yhteen mainitsemieni "tietyn väristen lasien kanssa". Olen tässä pohdiskellut tuota konseptin luonnetta nimenomaan sapluunoina tai läpikuultavina tasoina, joiden läpi myös katsomme maailmaa. Toki "läpikuultava" ja "sapluuna" ovat tässä vertauskuvia.
Idea lähestyy myös kontekstin ajatusta. Eli esimerkiksi nettifoorumi voi olla konteksti jonka läpi kommunikoimme. Ja nettifoorumin konsepti vaikuttaa siihen miten asioita kuvataan ja käsitellään.

En tiedä vielä mitä tästä pitäisi ajatella, vai pitääkö ajatella mitään. Kunhan naputtelin ajatuksia.

Joo, ihan mielenkiintoista pohdintaa sullakin. Tuo on totta, että konseptit ovat eräänlaisia "linssejä" joiden läpi me maailmaa tarkastelemme. Me emme koskaan ymmärrä objektiivista materiaalista todellisuutta "sellaisena kuin se on" vaan sellaisena kuin aistimme ja toisaalta konseptuaalinen ajattelumme sen meille representoivat.

Aivot tekevät kaksi tulkintaa: a) aistitulkinnan ja b) merkitystulkinnan joka perustuu konsepteille.

Toisaalta voisi ajatella, että yksilöllä on olemassa myös joukko "teorioita" siitä miten "maailma toimii" ja nämä teoriat perustuvat yksilön konsepteille.

Minulla voi esim. olla sellainen teoria siitä kuinka maailma toimii, että jos haluan matkustaa junalla Helsingistä Rovaniemelle niin minun on ostettava matkalippu, jottei mua heitetä matkan aikana ulos junasta.

Elikkä esim. sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvät teoriat liittyvät niihin odotuksiin, joita yksilöillä on omaa ja muiden käyttäytymistä kohtaan. Odotetaan että tietyillä teoilla on tietynlaiset seuraukset, ja teoriat yhdistävät nämä teot ja seuraukset toisiinsa.

Konseptit sitten ovat näiden teorioiden rakennuspalikoita.

Miltäs tällainen analyysi kuulostaa?

Muuten loogiselta mutta en kannata tätä olkopuolisen tutkijan näkökulmaa, ainakaan maailmankuvan tai filosofian perustaksi.
Saatika edes perustaksi tarkastella inhimillistä kokemusmaailmaa.
Filosofia, tietoisuus ja todellisuus on päässämme. Vain tällä on inhimillisessä kontekstssa loppupeleissä merkitystä.
On ihan kiva tieto että emme esimerkiksi aisti kaikkia valon aallonpituuksia ja hahmotuskykymme ei ole täydellinen. Tällä tiedolla ei ole kuitenkaan hirveästi merkitystä kokemusmaailmaamme, tai maailmankuvaan tai filosofiaan.
Konseptit ovat siis totta.

Ja toisekseen mitään prototyyppi-ajattelijaa ja havainnoitsijaa ei ole, jonka kokemukseen voisimme itseämme verrata.

Toivottavasti saat kiinni ajatulsestani. Minulle nimittäin tämä representaatioiden painottamine on outoa, kun minun maaimmassani ne ovat totta. En näe tarvetta irrottaa niitä todellisuudesta. Ne ovat todellisuutta.

Joo, sä olet yrittänyt avata tätä sun ajattelua meille aikaisemmissakin keskusteluissa.

Mutta mä näkisin kuitenkin, että on olemassa sekä objektiivinen että subjektiivinen todellisuus.

Näiden ero tuohon junamatkaesimerkkiin liittyen on se, että toki voin kuvitella olevani erityislaatuinen henkilö, jonka ei tarvitse maksaa matkalipun hintaa. Mutta aika äkkiä tuo objektiivinen todellisuus iskee päin naamaa, jos en maksa sitä matkan hintaa.

Tuossa yllä olevassa esimerkissä mun subjektiivinen todellisuus ei siis vastaa sitä objektiivista ulkoista todellisuutta, eli sitä kuinka asiat hoituu käytännössä, jos en maksa matkan hintaa.


Ja noista representaatioista, niin mä näkisin ettei ne ole mitään todellisuudesta erillisiä "olioita". Vaan jos esim. näen pöydällä kurttuisen omenan joka haisee pahalle (aistirepresentaatio) niin voin tehdä siitä johtopäätöksen, että tuo omena on pilaantunut eikä sitä voi syödä (merkitysrepresentaatio ja tulkinta).

Tuo representaatio on siis se sinun subjektiivinen kokemuksesi, ei mitenkään erillinen siitä.


Kokonaan toinen juttu on se, että vastaako sinun kokemuksesi toisten yksilöiden representaatioita eli käsityksiä tilanteesta, ja mikä merkitys sillä on sinulle käytännön elämässä?!


Mä käytän tuota termiä objektiivinen todellisuus siis kuvaamaan "materiaalisten ihmisyksilöiden" havaittavissa olevaa vuorovaikutusta.

Tuota subjektiivista todellisuutta, joka on ihmisten pään sisällä, niin ei voi havaita suoraan, mutta siitä voi tehdä johtopäätöksiä ihmisten käyttäytymisen perusteella. Ja tällöin tarvitaan siis tuon objektiivisen todellisuuden havainnointia.