virheellisten muistojen pakko-oireinen häiriö

[Kissatäti]

Onko sinulla koskaan ollut pakkomiellettä jotain sellaista kohtaan, josta et ole varma tapahtuiko se todella vai ei?

Virheellisten muistojen pakko-oireinen häiriö näyttäytyy pakkomielteillä (henkilö ajattelee, että on tapahtunut jotain todella pahaa, jota hän ei voi muistaa) ja pakko-oireilla (hän suorittaa sopimattomia toimia ahdistuksen kanavoimiseksi).

Mitä virheellisten muistojen pakko-oireinen häiriö tarkoittaa?
Yksi esimerkki virheellisten muistojen pakko-oireisesta häiriöstä on se, että henkilö yhtäkkiä muistaa, että joku löi häntä juhlissa vuosia sitten, mutta ei ole varma, onko se totta vai ei. Tai hän saattaa luulla, että hän varasti jotain parhaalta ystävältään, mutta ei ole siitä varma. Hänellä saattaa jopa olla mielikuva itsestään pettämässä kumppaniaan, mutta ei tiedä, tapahtuiko se todella.

Tämä tila sisältää tunkeilevia ajatuksia, jotka perustuvat epäilyihin, jotka kalvavat ihmistä. Ne ovat hänelle pakkomielle ja hän huomaa palaavansa ahdistavaan tapahtumaan, mikä ei ehkä ole edes todellinen. Hän tuntee levottomuutta ja moraalista huolta siitä, että hän on tehnyt jotain epäeettistä tai alhaista.

Georgian yliopiston (USA) tekemä tutkimus toteaa, että tämä muistamisen puute johtaa myös pakkokäyttäytymiseen, mikä koostuu toistuvista fyysisistä tai psyykkisistä käytöksistä, jotka auttavat lievittämään henkilön ahdistusta.

Miten se ilmenee?
Virheellisten muistojen pakko-oireinen häiriö voi täysin hallita siitä kärsivän henkilön elämää. Esimerkiksi töihin meneminen ja esimiehen tapaaminen saattaa saada hänet muistamaan, miten hän pilkkasi esimiestä muutama päivä aikaisemmin. Mutta se, ettei hän tiedä, onko se todella totta, saa hänet ahdistumaan ja käyttäytymään sopeutumattomilla tavoilla.

Seuraavat ominaisuudet ilmenevät tässä pakko-oireisen häiriön alatyypissä:

Uupumus.
Itsemurha-ajatukset.
Jatkuva ahdistus.
Välttelevä käytös.
Yksinäisyyden tunteet.
Sosiaalisten suhteiden huononeminen.
Rituaalien (pakotteiden) esiintyminen.
Uni- ja syömishäiriöt.
Jatkuva ja tunkeileva syyllisyys kognitiivisissa prosesseissa.
Kyvyttömyys keskittyä, ratkaista ongelmia ja olla tuottava.
Ajatukset muuttuvat pakkomielteisiksi. Esimerkiksi: “Olenko ajanut jonkun yli ja unohtanut sen?”
Henkilö käyttää paljon aikaa ja energiaa tiettyjen muistojensa tarkistamiseen yrittääkseen selvittää, ovatko ne totta vai eivät.
Jos häiriö jatkuu ajan myötä, se voi johtaa siihen, että henkilölle kehittyy muita häiriöitä, kuten masennus.
Potilaiden yleinen kokemus on epäilys. He kyseenalaistavat itsensä, arvonsa ja taitonsa. Lisäksi he tuntevat olonsa epävarmaksi, mikä voi johtaa väärien muistojen kehittymiseen.

https://mielenihmeet.fi/virheellisten-m ... en-hairio/

Onko kukaan elämänsä jossain vaiheessa kokenut tällaista? Minulle tätä on ollut eräässä elämänvaiheessa. Mutta jostain syystä ei ole enää.

[Märkäruuti]

Onko kukaan elämänsä jossain vaiheessa kokenut tällaista?

En tällaista, mutta ehkä vähän siihen suuntaan. Koen joitain muistoja varsin kiusallisiksi, vaikka ne ovat varmasti muiden paikalla olleiden mielestä häipyneet aikoja sitten. Kun ei ole mennyt aivan putkeen, muistoissa saattaa kärpäsestä kasvaa härkänen. Asia saattaa olla naurettavan vähäpätöinen. Johtuisiko liiallisesta perfektionismista?

Ilmiö tuntuu olevan sidoksissa yleiskuntooni. Pitkän sairastelun aikana tai sen jälkeen muistojenkin maailma tuntuu olevan kokonaan tummemin värein maalattu.

[Kissatäti]

Onko kukaan elämänsä jossain vaiheessa kokenut tällaista?

En tällaista, mutta ehkä vähän siihen suuntaan. Koen joitain muistoja varsin kiusallisiksi, vaikka ne ovat varmasti muiden paikalla olleiden mielestä häipyneet aikoja sitten. Kun ei ole mennyt aivan putkeen, muistoissa saattaa kärpäsestä kasvaa härkänen. Asia saattaa olla naurettavan vähäpätöinen. Johtuisiko liiallisesta perfektionismista?

Ilmiö tuntuu olevan sidoksissa yleiskuntooni. Pitkän sairastelun aikana tai sen jälkeen muistojenkin maailma tuntuu olevan kokonaan tummemin värein maalattu.

Minulla luultavasti ajatukset aiheutti nuoruusiän trauma. Ne olivat jo silloin nuorena vaikka en tiennyt mitä ne olivat. Pahenivat kovasti ennen kuin upposin masennuksen syövereihin ja jouduin psykoosiin. Opiskelin mediatekniikkaa lasten syntymän jälkeen ja eräs kevyt esimerkki virheellisistä ajatuksista oli se että pelkäsin soittaneeni öisin ihmisille. Kaikenlaista tein selvittääkseni näitä puheluja, eräältäkin opettajalta jouduin kysymään että olenko soittanut sinulle kun en ole varma. Vähän oli opettaja ihmeissään. No lopulta tilasin aina vähän väliä puhelinerittelyjä siitä mihin olin soittanut. Silloin oli vielä lankapuhelin. Mutta tämä oli vain pieni juttu. Pahimpia en halua julkisesti avata. Ehkä tämä lääkitys mikä minulla on on todella tarpeen. En todellakaan halua enää niitä .

[Why]

Traumojen yhteydessä puhutaan myös ns valemuistoista. Esim epäpätevässä terapiassa saattaa sellaisia syntyä ja ne eivät ole hyvä asia.

[Kissatäti]

Traumojen yhteydessä puhutaan myös ns valemuistoista. Esim epäpätevässä terapiassa saattaa sellaisia syntyä.

Tämä on tuttu asia elokuvista.

[Kissatäti]

Ihmisen mieli on kyllä ihmeellinen. Itse koen raskaana sen että kun on ollut sikinsokin sekaisin ei omaan itseensä voi enää täysin luottaa. Keneen sitten voi? Pakko vain pusertaa elämää menemään vaikka välillä iskee epävarmuus kaikesta. Onko mikään todellista.

[Why]

Traumoista puheenollen, hoitamattomat traumat vovat aiheuttaa myöhemmällä iällä mitä kummallisimpia psyykkisiä ongelmia ja ajatusvinoumia.

[apetteri]

Ei ole. Me soiteltiin nuorena opettajille ja esimiehille humalapäissämme öisin, mutta kyseessä oli ihan puhtaasti pilasoittoja.

[Damokles]

Onko kukaan elämänsä jossain vaiheessa kokenut tällaista?

En tällaista, mutta ehkä vähän siihen suuntaan. Koen joitain muistoja varsin kiusallisiksi, vaikka ne ovat varmasti muiden paikalla olleiden mielestä häipyneet aikoja sitten. Kun ei ole mennyt aivan putkeen, muistoissa saattaa kärpäsestä kasvaa härkänen. Asia saattaa olla naurettavan vähäpätöinen. Johtuisiko liiallisesta perfektionismista?

Ilmiö tuntuu olevan sidoksissa yleiskuntooni. Pitkän sairastelun aikana tai sen jälkeen muistojenkin maailma tuntuu olevan kokonaan tummemin värein maalattu.

Perfektionismi on oireilua. Itselleni hyvinkin tuttua. Mutta en voi tehdä asioita muuten kuin pyrkimällä täydellisyyteen ja tehdä kaiken niin täydellisesti kuin mahdollista. Tämä lienee inhimillisesti mahdoton tehtävä ihan kenelle tahansa. Useat, jota nyt yritän myös sinulle sanoa, on se että koita olla armollisempi itsellesi. Hieno ajatus ja en pysty sitä itsekään noudattamaan.

Tiedät varmaan tunteen kun jokin muisto on poltinraudalla poltettu muistiisi ja se riivaa sinua vuosikymmentenkin jälkeen. Asialla ei ole enää ehkä yhtään mitään merkitystä kenellekään eikä periaatteessa itsellesikään mutta se muistijälki piinaa sinua. Kirjoitan siis ihan aidosta ja oikeasta muistijäljestä. Minulla on useita tuollaisia muistijälkiä ja ne pulpahtavat ajoittain tietoisuuteen.

Valemuistot voivat johtua traumoista. Ja esimerkiksi terapeutti voi vahigossa istunnon aikana istuttaa sinuun valemuiston, ei tahalteen vaan tietämättään. Kuten täällä on kirjoitettu. Itse en tiedosta itsessäni yhtään valemuistoa ja eroitan harhat todellisuudesta. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Tiedän että muut eivät kuulleet kuulemiani ääniä ja paranoia ja siinä koetut uhat eivät ole todellisia. Se on haastavaa, ei helppoa.

Valemuisto on kuin idea jonka voi istuttaa toiseen. Hieman ohjaamalla mahdollisesti vaikka erityisen altista ja herkkää henkilöä. Ideat ovat myös virusten kaltaisia ja ne leviävät. Hieman kuten elokuvassa "Inception". Karkeimmat esimerkit lienevät kun lapset saadaan uskomaan johdatellutesti että vanhemmat ovat hyväksikäyttäneet heitä lapsina. Psykologia ja psykiatria eivät ole kovia tieteitä vaan humanistisia tieteitä. Joskus syy saattaa olla aivokasvain tai aivovaurio vaikka pahoinpitelyn seurauksena.

Oletteko varmoja ettette ole unessa ja unelmoitte itse oman elämänne??? Ehkä heräätte siitä vaikka kun kuolette??? Tai olette jonkun muun uni joka myös näkee unta jonkun toisen unessa.

[Jemina]

Onko kukaan elämänsä jossain vaiheessa kokenut tällaista?

En tällaista, mutta ehkä vähän siihen suuntaan. Koen joitain muistoja varsin kiusallisiksi, vaikka ne ovat varmasti muiden paikalla olleiden mielestä häipyneet aikoja sitten. Kun ei ole mennyt aivan putkeen, muistoissa saattaa kärpäsestä kasvaa härkänen. Asia saattaa olla naurettavan vähäpätöinen. Johtuisiko liiallisesta perfektionismista?

Ilmiö tuntuu olevan sidoksissa yleiskuntooni. Pitkän sairastelun aikana tai sen jälkeen muistojenkin maailma tuntuu olevan kokonaan tummemin värein maalattu.

Perfektionismi on oireilua. Itselleni hyvinkin tuttua. Mutta en voi tehdä asioita muuten kuin pyrkimällä täydellisyyteen ja tehdä kaiken niin täydellisesti kuin mahdollista. Tämä lienee inhimillisesti mahdoton tehtävä ihan kenelle tahansa. Useat, jota nyt yritän myös sinulle sanoa, on se että koita olla armollisempi itsellesi. Hieno ajatus ja en pysty sitä itsekään noudattamaan.

Tiedät varmaan tunteen kun jokin muisto on poltinraudalla poltettu muistiisi ja se riivaa sinua vuosikymmentenkin jälkeen. Asialla ei ole enää ehkä yhtään mitään merkitystä kenellekään eikä periaatteessa itsellesikään mutta se muistijälki piinaa sinua. Kirjoitan siis ihan aidosta ja oikeasta muistijäljestä. Minulla on useita tuollaisia muistijälkiä ja ne pulpahtavat ajoittain tietoisuuteen.

Valemuistot voivat johtua traumoista. Ja esimerkiksi terapeutti voi vahigossa istunnon aikana istuttaa sinuun valemuiston, ei tahalteen vaan tietämättään. Kuten täällä on kirjoitettu. Itse en tiedosta itsessäni yhtään valemuistoa ja eroitan harhat todellisuudesta. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Tiedän että muut eivät kuulleet kuulemiani ääniä ja paranoia ja siinä koetut uhat eivät ole todellisia. Se on haastavaa, ei helppoa.

Valemuisto on kuin idea jonka voi istuttaa toiseen. Hieman ohjaamalla mahdollisesti vaikka erityisen altista ja herkkää henkilöä. Ideat ovat myös virusten kaltaisia ja ne leviävät. Hieman kuten elokuvassa "Inception". Karkeimmat esimerkit lienevät kun lapset saadaan uskomaan johdatellutesti että vanhemmat ovat hyväksikäyttäneet heitä lapsina. Psykologia ja psykiatria eivät ole kovia tieteitä vaan humanistisia tieteitä. Joskus syy saattaa olla aivokasvain tai aivovaurio vaikka pahoinpitelyn seurauksena.

Oletteko varmoja ettette ole unessa ja unelmoitte itse oman elämänne??? Ehkä heräätte siitä vaikka kun kuolette??? Tai olette jonkun muun uni joka myös näkee unta jonkun toisen unessa.

Hei Damokles! Minäkin kuulun perfektionisteihin, ja tiedän omalla kohdallani tasan tarkkaan, mistä se rasittava ominaisuus johtuu, ja kuinka kaukaa menneisyydestäni se on lähtöisin.
Varsinkin isäni suku on ankaraa, ja meidän perheen lapsilta vaadittiin täydellisyyttä kaikissa tekemisissä. Virheitä ei saanut tehdä ja jos niitä tuli, siitä rangaistiin.
Viimeksi veljieni kanssa tavatessamme mietittiin sitäkin, miten vaikeaa on joskus aloittaa jotakin vaativaa työtä, kun jo etukäteen pelkää mahdollisia virheitä.
Omien, nyt jo aikuisten lasteni kohdalla kasvatus oli melkeinpä päinvastaista, eikä heillä olekaan mitään suorituspaineita. Sukkelia ja suurpiirteisiä ovat molemmat, ja siitä olen hyvilläni.

[Damokles]

Onko kukaan elämänsä jossain vaiheessa kokenut tällaista?

En tällaista, mutta ehkä vähän siihen suuntaan. Koen joitain muistoja varsin kiusallisiksi, vaikka ne ovat varmasti muiden paikalla olleiden mielestä häipyneet aikoja sitten. Kun ei ole mennyt aivan putkeen, muistoissa saattaa kärpäsestä kasvaa härkänen. Asia saattaa olla naurettavan vähäpätöinen. Johtuisiko liiallisesta perfektionismista?

Ilmiö tuntuu olevan sidoksissa yleiskuntooni. Pitkän sairastelun aikana tai sen jälkeen muistojenkin maailma tuntuu olevan kokonaan tummemin värein maalattu.

Perfektionismi on oireilua. Itselleni hyvinkin tuttua. Mutta en voi tehdä asioita muuten kuin pyrkimällä täydellisyyteen ja tehdä kaiken niin täydellisesti kuin mahdollista. Tämä lienee inhimillisesti mahdoton tehtävä ihan kenelle tahansa. Useat, jota nyt yritän myös sinulle sanoa, on se että koita olla armollisempi itsellesi. Hieno ajatus ja en pysty sitä itsekään noudattamaan.

Tiedät varmaan tunteen kun jokin muisto on poltinraudalla poltettu muistiisi ja se riivaa sinua vuosikymmentenkin jälkeen. Asialla ei ole enää ehkä yhtään mitään merkitystä kenellekään eikä periaatteessa itsellesikään mutta se muistijälki piinaa sinua. Kirjoitan siis ihan aidosta ja oikeasta muistijäljestä. Minulla on useita tuollaisia muistijälkiä ja ne pulpahtavat ajoittain tietoisuuteen.

Valemuistot voivat johtua traumoista. Ja esimerkiksi terapeutti voi vahigossa istunnon aikana istuttaa sinuun valemuiston, ei tahalteen vaan tietämättään. Kuten täällä on kirjoitettu. Itse en tiedosta itsessäni yhtään valemuistoa ja eroitan harhat todellisuudesta. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Tiedän että muut eivät kuulleet kuulemiani ääniä ja paranoia ja siinä koetut uhat eivät ole todellisia. Se on haastavaa, ei helppoa.

Valemuisto on kuin idea jonka voi istuttaa toiseen. Hieman ohjaamalla mahdollisesti vaikka erityisen altista ja herkkää henkilöä. Ideat ovat myös virusten kaltaisia ja ne leviävät. Hieman kuten elokuvassa "Inception". Karkeimmat esimerkit lienevät kun lapset saadaan uskomaan johdatellutesti että vanhemmat ovat hyväksikäyttäneet heitä lapsina. Psykologia ja psykiatria eivät ole kovia tieteitä vaan humanistisia tieteitä. Joskus syy saattaa olla aivokasvain tai aivovaurio vaikka pahoinpitelyn seurauksena.

Oletteko varmoja ettette ole unessa ja unelmoitte itse oman elämänne??? Ehkä heräätte siitä vaikka kun kuolette??? Tai olette jonkun muun uni joka myös näkee unta jonkun toisen unessa.

Hei Damokles! Minäkin kuulun perfektionisteihin, ja tiedän omalla kohdallani tasan tarkkaan, mistä se rasittava ominaisuus johtuu, ja kuinka kaukaa menneisyydestäni se on lähtöisin.
Varsinkin isäni suku on ankaraa, ja meidän perheen lapsilta vaadittiin täydellisyyttä kaikissa tekemisissä. Virheitä ei saanut tehdä ja jos niitä tuli, siitä rangaistiin.
Viimeksi veljieni kanssa tavatessamme mietittiin sitäkin, miten vaikeaa on joskus aloittaa jotakin vaativaa työtä, kun jo etukäteen pelkää mahdollisia virheitä.
Omien, nyt jo aikuisten lasteni kohdalla kasvatus oli melkeinpä päinvastaista, eikä heillä olekaan mitään suorituspaineita. Sukkelia ja suurpiirteisiä ovat molemmat, ja siitä olen hyvilläni.

Kyllä olet oikeassa. Muistan kun isä opetti minua piirtämään, virheettömästi. Ja olin varmaan siinä 4-6 vuotta. Mutta asia on mielestäni hieman monimutkaisempi. Olet kyllä pääpiirteittäin oikeassa. Kun siivosin asunoon jo alle 10-vuotiaana tein sen "Virheettömästi" ja "Täydellisesti". Ja kyllä, virheistä rangaistiin myös meillä. Yleensä jos koetulokset koulusta olivat hieman huonoja niin kyllä siitä saarna tuli.

Mutta on myös ammatteja joissa on tärkeää tehdä virheetöntä työtä. Perfektionismi voi olla taakka mutta myös hyve. Osaltaan pidän tuosta piirteestäni ja osaltaan vihaan sitä. Asuntoni on aina moitteeton ja jos joku tulee käymään saan kyllä huomautuksen siitä. Jotkut ovat ilmaisseet että jopa sairaalloisen siisti asunto.

Hyvä ettet jatkanut tuota eteenpäin jälkeläistesi kanssa. Tietyllä varauksella. Lempeä kasvatus kunhan rajat ovat selkeä on parempi kuin autoritäärinen kasvatusmetodi.

[Damokles]

Meillä on lyhytkestoinen muisti ja myös pitkäkestoinen. Muistivirheet kuuluvat elämään. Valemuistot ovat asia erikseen. Unet voivat olla myös yksi lähde valemuistolle. Voimakas unikokemus voi jättää jäljen joka tuntuu todelta. Tai unikokemus tapahtuu unen ja valveen rajamailla ja kokemus sekoittuu "Todellisuuteen".

Aivopesu on myös tavallaan valemuistojen istuttamista. Alat kyseenalaistamaan muistosi ja kokemuksesi ja omaksut uudet. Koko persoonallisuutesi saatetaan muuttaa ja muistosi sen mukana.

Kuinka moni täällä luottaa muistiinsa edes 80 prosenttisesti???

[Brainwashed]

Jos epäilee että muisti tekee tepposia niin silloin ei kannata tukeutua siihen, jos ja kun on kyse tärkeistä asioista. Itseäni on aina vaivannut tietynlainen hajamielisyys, ja vanhemmiten olen keksinyt keinoja joilla pystyn joten kuten rajoittamaan sen aiheuttamia ongelmia arjessa ja varsinkin työssäni, olipa se mitä tahansa, eli sellaista ”double check” tapaa edetä. Ikävimpiä ovat tilanteet kun on esim. koneremonttia tekemässä ja kesken touhun herää epäilys siitä onko varmasti tehnyt kaikki työvaiheet, jolloin joutuu joskus purkamaan jo kasattua jotta saisi asialle varmuuden.