Pahoillani. Aika valikoiva virus. Jotkin lähtivät taivaaseen tai hiilikellariin ja kuten minä ihmettelin että mistä moinen häly. En muuten noudattanut ensimmäistäkään ohjeistusta kuin pakon edessä. Apteekissa ja sairaaloissa hieman nyrpistivät nenäänsä jos ei ollut maski päässä ajoissa.Märkäruuti kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:42Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Wuhanin virus
Re: Wuhanin virus
Re: Wuhanin virus
Ja minun tätini. Uskoisin, että jokaisella suomalaisella on sukulainen tai tuttava, joka on kuollut koronaan, tai vähintään sukulaisen tai tuttavan tuttava tai sukulainen. Saakelin Trump, minkä teki, kun päästi koronan valloilleen.Märkäruuti kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:42Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Never trust the Government. Fuck the Government.
-
Märkäruuti
- Reactions:
- Viestit: 10391
- Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22
Re: Wuhanin virus
Itse noudatin melko hyvin ohjeistuksia. En pitänyt siinäkään asiassa itseäni asiantuntijoita pätevämpänä. Siinä laistin virallisesta ohjeesta, että tapasin lapsenlapsiani, jos he olivat terveenä.
Toki jälkeen päin voi todeta, että ylilyöntejäkin varmastui tehtiin, mutta tällaisissa tapauksissa viranomaiset noudattavat varovaisuusperiaatetta. Mielestäni parempi vetää vähän yli kuin suhtautua vielä tuntemattomaan tautiin väheksyen.
Taudin valikoivuuden syyt eivät taida vieläkään olla selvillä. En tosin ole enää pariin vuoteen seurannut aihetta, mutta varsin isoa holkkumaa oli taudin vakavuudessa. Poika kertoi, että hänen nelikymppinen aktiivisesti liikuntaa harrastava työkaverinsa sai sen pahemman tartunnan. Vielä puoli vuotta sairastumisen jälkeen keuhkot siinä kunnossa, ettei töihin paluusta ollut mitään ennustetta. En tiedä lopputulosta.
Tuurilla ne laivatkin seilaa, mutta jos siihen tuuriin pystyy vähänkin vaikuttamaan itse, niin ei se huono toimintatapa ole. Ei ainakaan tarvitse sitten jälkeenpäin kiroilla tehohoidossa, miksi en edes yrittänyt.
Re: Wuhanin virus
No, itse en ole kovin kiintynyt elämääni koska tiedän lopputuloksen. Ja kaikki on jo tehty joten minulla ei ole mitään virkaa enää täällä. Muuta kuin soittaa suutani jollakin pilipalipalstalla/palstoilla. Ja tiedän etten kykene keneenkään vaikuttamaan hyttysen paskan vertaa. Siksi tämäkin on täysin turhaa kouhotusta kohdallani. Joka ilta toivon etten herää seuraavaan aamuun. Oli päivä miten hyvä tai huono ollut sinänsä. Ehkä joku yö toiveeni toteutuu.Märkäruuti kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 11:04Itse noudatin melko hyvin ohjeistuksia. En pitänyt siinäkään asiassa itseäni asiantuntijoita pätevämpänä. Siinä laistin virallisesta ohjeesta, että tapasin lapsenlapsiani, jos he olivat terveenä.
Toki jälkeen päin voi todeta, että ylilyöntejäkin varmastui tehtiin, mutta tällaisissa tapauksissa viranomaiset noudattavat varovaisuusperiaatetta. Mielestäni parempi vetää vähän yli kuin suhtautua vielä tuntemattomaan tautiin väheksyen.
Taudin valikoivuuden syyt eivät taida vieläkään olla selvillä. En tosin ole enää pariin vuoteen seurannut aihetta, mutta varsin isoa holkkumaa oli taudin vakavuudessa. Poika kertoi, että hänen nelikymppinen aktiivisesti liikuntaa harrastava työkaverinsa sai sen pahemman tartunnan. Vielä puoli vuotta sairastumisen jälkeen keuhkot siinä kunnossa, ettei töihin paluusta ollut mitään ennustetta. En tiedä lopputulosta.
Tuurilla ne laivatkin seilaa, mutta jos siihen tuuriin pystyy vähänkin vaikuttamaan itse, niin ei se huono toimintatapa ole. Ei ainakaan tarvitse sitten jälkeenpäin kiroilla tehohoidossa, miksi en edes yrittänyt.
Re: Wuhanin virus
Siksi en ymmärrä mikä teidät muut saa jatkamaan tätä päivästä toiseen, mikä teissä tikittää??? Oletteko jotenkin harhaisia ja ette näe sitä mitä minä näen?
Re: Wuhanin virus
Omalla kohdallani se on sydämentahdistin. Kun kuolin ja lääkärit elvyttivät minut, he samalla laittoivat tahdistimen sisääni. Siellä se nyt tikittää ja pitää minut hengissä, halusin tai en.
Never trust the Government. Fuck the Government.
Re: Wuhanin virus
Tutkimustieto viittaa ainakin nyt selvästi siihen että eläimet olivat infektoituneet.Damokles kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 09:21 CIA epäilee: Koronavirus peräisin laboratoriosta
CIA:n uusi arvio muodostui pian sen jälkeen, kun John Ratcliffe astui CIA:n johtajan virkaan torstaina.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on muuttanut virallisen kantansa Covid-19-viruksen alkuperästä. Lauantaina julkaistun, uuden arvion mukaan virus on todennäköisesti peräisin laboratoriosta. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.
CIA:n uusi pääjohtaja John Ratcliffe astui virkaan torstaina. Kansallisen tiedustelupalvelun johtajana vuosina 2020–2021 toiminut Ratcliffe kertoi perjantaina ”ensimmäisen päivänsä ykkösprioriteetin” olevan arvioida Covidin alkuperää. CIA:n kannan muuttuminen ei kuitenkaan ole täysin Ratcliffen käsialaa, sillä taustalla on CIA:n edellisen johtajan tilaamat tiedustelutiedot.
Hypoteesi Covid-19 laboratoriovuodosta ei ylipäänsä ole uusi. Yhdysvaltojen tiedusteluraportti esitti jo vuonna 2021, että viruksen leviämistä laboratoriosta tulisi tutkia vakavana vaihtoehtona. USA:n silloisen raportin tietojen perusteella kolme tutkimuslaitoksen tutkijaa oli sairastunut influenssan kaltaiseen tautiin vakavasti jo marraskuussa 2019. Tapaukset olivat vaatineet sairaalahoitoa.
AFP:n yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan kannan muutos perustui CIA:n edellisen johtajan, William Burnsin tilaamaan uuteen olemassa olevien tiedustelutietojen analyysiin. Analyysi valmistui ennen Ratcliffen torstaista virkaan astumista.
Lepakot vai laboratorio?
Covid-19-viruksen on laajalti epäilty olevan lähtöisin lepakoista.
Kiinan viranomaiset ilmoittivat havainneensa ensimmäisen vahvistetun Covid-19 tapauksen 8. joulukuuta 2019. Ensimmäiset tapaukset havaittiin Kiinan Wuhanissa. Laboratoriovuodon hypoteesiä korostaa osaltaan se, että Wuhanissa sijaitsee Kiinan keskeinen koronaviruksen tutkimuskeskus.
SARS-viruksia kantavia lepakkopopulaatioita sen sijaan löytyy AFP:n mukaan noin 1 600 kilometrin päässä Wuhanista. Teoriaa siitä, että koronavirus olisi levinnyt ihmisiin lepakoista, on perusteltukin sillä, että tartunta olisi levinnyt myytävistä lepakoista wuhanilaiselta Huananin torilta. Yksi teoria on myös se, että tartunta olisi välittynyt kolmansien eläinten kautta.
Kyllä se on lähtösin USAn demokraattien johdosta jotka juovat lasten verta verikekkereissä. Lapsissa on paljon Covid-19 jo luonnostaan. Mitäs käyvät lastentarhoissa ja levittävät meihin terveisiin viruksia ja bakteereita. Eli lopetetaan lapset.
New research strengthens the case for a zoonotic origin of COVID-19
Käännös (kiitos, chat gpt) englanninkielisestä tekstistä:
Tammikuun 1. päivänä 2020, sen jälkeen kun eläimet oli poistettu ja vain tunteja markkinoiden sulkemisen jälkeen, Kiinan CDC:n tutkijat menivät markkinoille keräämään näytteitä. He ottivat pyyhkäisynäytteitä kojujen lattioista, seinistä ja muilta pinnoilta; muutaman päivän kuluttua he palasivat keskittyen erityisesti villieläimiä myyvien kojujen pintoihin, kuten häkkeihin ja eläinten kuljettamiseen käytettyihin kärryihin, ja keräsivät myös näytteitä viemäreistä ja jätevesistä.
He suorittivat näytteille metatranskriptomisen sekvensoinnin, menetelmän, jonka avulla pyritään tunnistamaan kaikki RNA-sekvenssit (ja joka voi havaita myös DNA:ta) kaikista näytteissä olevista eliöistä – viruksista, bakteereista, kasveista, eläimistä ja ihmisistä. Liu Junin johtama Kiinan CDC:n tiimi julkaisi datansa ja tuloksensa vuonna 2023 Nature-lehdessä. Artikkeli jätti kuitenkin avoimeksi kysymyksen siitä, mitkä eläinlajit tarkalleen ottaen löytyivät datasta ja voisivat edustaa mahdollisia väli-isäntiä. Kiinan CDC jakoi sekvensointidatansa julkisilla ja avoimilla tietokannoilla.
Viimeisimpien Cell-lehdessä julkaistujen analyysien mukaan SARS-CoV-2-virusta esiintyi joillakin samoilla myyntikojuilla, joissa myytiin villieläimiä, kuten supikoiria (pieniä ketun kaltaisia eläimiä, joiden merkinnät muistuttavat pesukarhua) ja sivettikissoja (pieniä lihansyöjiä, jotka ovat sukua mangusteille ja hyeenoille). Joissakin tapauksissa SARS-CoV-2-viruksen ja näiden eläinten geneettistä materiaalia löydettiin jopa samoista näytteistä. Tietyt eläinlajit tunnistettiin näytteistä genotyypittämällä niiden mitokondriaaliset genomit.
"Monet keskeiset eläinlajit oli poistettu markkinoilta ennen kuin Kiinan CDC:n tiimit saapuivat, joten meillä ei voi olla suoraa todistetta siitä, että eläimet olivat saaneet tartunnan," sanoo Débarre. "Näemme näissä ympäristönäytteissä näiden eläinten DNA:n ja RNA:n 'haamuja', ja osa niistä on kojuilla, joissa SARS-CoV-2 havaittiin myös. Tämä vastaa odotuksia skenaariossa, jossa markkinoilla olisi ollut tartunnan saaneita eläimiä."
https://www.news-medical.net/news/20240 ... ID-19.aspx
Re: Wuhanin virus
Tekipä! Jossain ketjussa hain useampia meta-analyyseja (eli semmoinen tutkimusmenetelmä, jossa yhdistetään ja analysoidaan useiden aikaisempien tutkimusten tuloksia systemaattisesti) rokotteiden vaikutuksesta kuolleisuuteen. En nyt lähde etsimään niitä uudelleen.Goswell kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:50Niin ne tappaa influenssatkin. Hiton paljon rajumpia tauteja olen kokenut monta, mutta jos on jaettu huonommat kortit niin henki voi lähteä vähemmälläkin.Märkäruuti kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:42Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Monen kaveri on kuollut noihin rokotteisiinkin ja monen elämä on pilalla lopullisesti. Eikä ne rokotteet edes tehneet sitä mitä luvattiin.
-
Näinon0070
- Reactions:
- Viestit: 2641
- Liittynyt: 18 Joulu 2022, 18:07
Re: Wuhanin virus
Se on ilmeisesti hyvin paljon siitä mistä kulmasta katsoo.Vän kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:57Ja minun tätini. Uskoisin, että jokaisella suomalaisella on sukulainen tai tuttava, joka on kuollut koronaan, tai vähintään sukulaisen tai tuttavan tuttava tai sukulainen. Saakelin Trump, minkä teki, kun päästi koronan valloilleen.Märkäruuti kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:42Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Minun kulmasta älyttömästi riehaantuneita syöpiä ja veritulppia ihmisillä joilla tulppia ehkäisevä lääkitys
Ja itse todella huonolla suojauksella ja ilman rokotteita sain vuosi sitten olemattoman nuhan diaknoosina koronan.
Ja useilla aivan jäätävät sairasteluputket, ja yhdistävänä tekijänä koronapiikit.
Mutta mennään sillä että kyllä auttoi, mutta omana veikkauksena on että seuraava kierros ei juuri kenelleen kelpaa. Mutta tietenkin on poikkeusia, ehkä sen selittää tuon rokotteen ” lotto ominaisuus” mikä joutui noin 30%lla myös verenkiertoon.
Tuohan ei lienee tarkoitus, mutta rokotteena hieman hankalasti vältettävä ominaisuus.
Re: Wuhanin virus
Se piti estää tartunnat ja levittäminen, sillä sitä myytiin.Corto kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:25Tekipä! Jossain ketjussa hain useampia meta-analyyseja (eli semmoinen tutkimusmenetelmä, jossa yhdistetään ja analysoidaan useiden aikaisempien tutkimusten tuloksia systemaattisesti) rokotteiden vaikutuksesta kuolleisuuteen. En nyt lähde etsimään niitä uudelleen.Goswell kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:50Niin ne tappaa influenssatkin. Hiton paljon rajumpia tauteja olen kokenut monta, mutta jos on jaettu huonommat kortit niin henki voi lähteä vähemmälläkin.Märkäruuti kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:42Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Monen kaveri on kuollut noihin rokotteisiinkin ja monen elämä on pilalla lopullisesti. Eikä ne rokotteet edes tehneet sitä mitä luvattiin.
Minun mielestä noin.
-
Brainwashed
- Reactions:
- Viestit: 13938
- Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28
Re: Wuhanin virus
Kommaripropagandaa.Corto kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:19Tutkimustieto viittaa ainakin nyt selvästi siihen että eläimet olivat infektoituneet.Damokles kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 09:21 CIA epäilee: Koronavirus peräisin laboratoriosta
CIA:n uusi arvio muodostui pian sen jälkeen, kun John Ratcliffe astui CIA:n johtajan virkaan torstaina.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on muuttanut virallisen kantansa Covid-19-viruksen alkuperästä. Lauantaina julkaistun, uuden arvion mukaan virus on todennäköisesti peräisin laboratoriosta. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.
CIA:n uusi pääjohtaja John Ratcliffe astui virkaan torstaina. Kansallisen tiedustelupalvelun johtajana vuosina 2020–2021 toiminut Ratcliffe kertoi perjantaina ”ensimmäisen päivänsä ykkösprioriteetin” olevan arvioida Covidin alkuperää. CIA:n kannan muuttuminen ei kuitenkaan ole täysin Ratcliffen käsialaa, sillä taustalla on CIA:n edellisen johtajan tilaamat tiedustelutiedot.
Hypoteesi Covid-19 laboratoriovuodosta ei ylipäänsä ole uusi. Yhdysvaltojen tiedusteluraportti esitti jo vuonna 2021, että viruksen leviämistä laboratoriosta tulisi tutkia vakavana vaihtoehtona. USA:n silloisen raportin tietojen perusteella kolme tutkimuslaitoksen tutkijaa oli sairastunut influenssan kaltaiseen tautiin vakavasti jo marraskuussa 2019. Tapaukset olivat vaatineet sairaalahoitoa.
AFP:n yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan kannan muutos perustui CIA:n edellisen johtajan, William Burnsin tilaamaan uuteen olemassa olevien tiedustelutietojen analyysiin. Analyysi valmistui ennen Ratcliffen torstaista virkaan astumista.
Lepakot vai laboratorio?
Covid-19-viruksen on laajalti epäilty olevan lähtöisin lepakoista.
Kiinan viranomaiset ilmoittivat havainneensa ensimmäisen vahvistetun Covid-19 tapauksen 8. joulukuuta 2019. Ensimmäiset tapaukset havaittiin Kiinan Wuhanissa. Laboratoriovuodon hypoteesiä korostaa osaltaan se, että Wuhanissa sijaitsee Kiinan keskeinen koronaviruksen tutkimuskeskus.
SARS-viruksia kantavia lepakkopopulaatioita sen sijaan löytyy AFP:n mukaan noin 1 600 kilometrin päässä Wuhanista. Teoriaa siitä, että koronavirus olisi levinnyt ihmisiin lepakoista, on perusteltukin sillä, että tartunta olisi levinnyt myytävistä lepakoista wuhanilaiselta Huananin torilta. Yksi teoria on myös se, että tartunta olisi välittynyt kolmansien eläinten kautta.
Kyllä se on lähtösin USAn demokraattien johdosta jotka juovat lasten verta verikekkereissä. Lapsissa on paljon Covid-19 jo luonnostaan. Mitäs käyvät lastentarhoissa ja levittävät meihin terveisiin viruksia ja bakteereita. Eli lopetetaan lapset.
New research strengthens the case for a zoonotic origin of COVID-19
Käännös (kiitos, chat gpt) englanninkielisestä tekstistä:
Tammikuun 1. päivänä 2020, sen jälkeen kun eläimet oli poistettu ja vain tunteja markkinoiden sulkemisen jälkeen, Kiinan CDC:n tutkijat menivät markkinoille keräämään näytteitä. He ottivat pyyhkäisynäytteitä kojujen lattioista, seinistä ja muilta pinnoilta; muutaman päivän kuluttua he palasivat keskittyen erityisesti villieläimiä myyvien kojujen pintoihin, kuten häkkeihin ja eläinten kuljettamiseen käytettyihin kärryihin, ja keräsivät myös näytteitä viemäreistä ja jätevesistä.
He suorittivat näytteille metatranskriptomisen sekvensoinnin, menetelmän, jonka avulla pyritään tunnistamaan kaikki RNA-sekvenssit (ja joka voi havaita myös DNA:ta) kaikista näytteissä olevista eliöistä – viruksista, bakteereista, kasveista, eläimistä ja ihmisistä. Liu Junin johtama Kiinan CDC:n tiimi julkaisi datansa ja tuloksensa vuonna 2023 Nature-lehdessä. Artikkeli jätti kuitenkin avoimeksi kysymyksen siitä, mitkä eläinlajit tarkalleen ottaen löytyivät datasta ja voisivat edustaa mahdollisia väli-isäntiä. Kiinan CDC jakoi sekvensointidatansa julkisilla ja avoimilla tietokannoilla.
Viimeisimpien Cell-lehdessä julkaistujen analyysien mukaan SARS-CoV-2-virusta esiintyi joillakin samoilla myyntikojuilla, joissa myytiin villieläimiä, kuten supikoiria (pieniä ketun kaltaisia eläimiä, joiden merkinnät muistuttavat pesukarhua) ja sivettikissoja (pieniä lihansyöjiä, jotka ovat sukua mangusteille ja hyeenoille). Joissakin tapauksissa SARS-CoV-2-viruksen ja näiden eläinten geneettistä materiaalia löydettiin jopa samoista näytteistä. Tietyt eläinlajit tunnistettiin näytteistä genotyypittämällä niiden mitokondriaaliset genomit.
"Monet keskeiset eläinlajit oli poistettu markkinoilta ennen kuin Kiinan CDC:n tiimit saapuivat, joten meillä ei voi olla suoraa todistetta siitä, että eläimet olivat saaneet tartunnan," sanoo Débarre. "Näemme näissä ympäristönäytteissä näiden eläinten DNA:n ja RNA:n 'haamuja', ja osa niistä on kojuilla, joissa SARS-CoV-2 havaittiin myös. Tämä vastaa odotuksia skenaariossa, jossa markkinoilla olisi ollut tartunnan saaneita eläimiä."
https://www.news-medical.net/news/20240 ... ID-19.aspx
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”
- anonymous hater
- anonymous hater
Re: Wuhanin virus
Se säästi suuret määrät ihmishenkiä. Riittää minulle.Goswell kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:28Se piti estää tartunnat ja levittäminen, sillä sitä myytiin.Corto kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:25Tekipä! Jossain ketjussa hain useampia meta-analyyseja (eli semmoinen tutkimusmenetelmä, jossa yhdistetään ja analysoidaan useiden aikaisempien tutkimusten tuloksia systemaattisesti) rokotteiden vaikutuksesta kuolleisuuteen. En nyt lähde etsimään niitä uudelleen.Goswell kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:50Niin ne tappaa influenssatkin. Hiton paljon rajumpia tauteja olen kokenut monta, mutta jos on jaettu huonommat kortit niin henki voi lähteä vähemmälläkin.Märkäruuti kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:42Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Monen kaveri on kuollut noihin rokotteisiinkin ja monen elämä on pilalla lopullisesti. Eikä ne rokotteet edes tehneet sitä mitä luvattiin.
Re: Wuhanin virus
Et saa provottua, mokomakin tieteenkieltäjä!Brainwashed kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:29Kommaripropagandaa.Corto kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:19Tutkimustieto viittaa ainakin nyt selvästi siihen että eläimet olivat infektoituneet.Damokles kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 09:21 CIA epäilee: Koronavirus peräisin laboratoriosta
CIA:n uusi arvio muodostui pian sen jälkeen, kun John Ratcliffe astui CIA:n johtajan virkaan torstaina.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on muuttanut virallisen kantansa Covid-19-viruksen alkuperästä. Lauantaina julkaistun, uuden arvion mukaan virus on todennäköisesti peräisin laboratoriosta. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.
CIA:n uusi pääjohtaja John Ratcliffe astui virkaan torstaina. Kansallisen tiedustelupalvelun johtajana vuosina 2020–2021 toiminut Ratcliffe kertoi perjantaina ”ensimmäisen päivänsä ykkösprioriteetin” olevan arvioida Covidin alkuperää. CIA:n kannan muuttuminen ei kuitenkaan ole täysin Ratcliffen käsialaa, sillä taustalla on CIA:n edellisen johtajan tilaamat tiedustelutiedot.
Hypoteesi Covid-19 laboratoriovuodosta ei ylipäänsä ole uusi. Yhdysvaltojen tiedusteluraportti esitti jo vuonna 2021, että viruksen leviämistä laboratoriosta tulisi tutkia vakavana vaihtoehtona. USA:n silloisen raportin tietojen perusteella kolme tutkimuslaitoksen tutkijaa oli sairastunut influenssan kaltaiseen tautiin vakavasti jo marraskuussa 2019. Tapaukset olivat vaatineet sairaalahoitoa.
AFP:n yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan kannan muutos perustui CIA:n edellisen johtajan, William Burnsin tilaamaan uuteen olemassa olevien tiedustelutietojen analyysiin. Analyysi valmistui ennen Ratcliffen torstaista virkaan astumista.
Lepakot vai laboratorio?
Covid-19-viruksen on laajalti epäilty olevan lähtöisin lepakoista.
Kiinan viranomaiset ilmoittivat havainneensa ensimmäisen vahvistetun Covid-19 tapauksen 8. joulukuuta 2019. Ensimmäiset tapaukset havaittiin Kiinan Wuhanissa. Laboratoriovuodon hypoteesiä korostaa osaltaan se, että Wuhanissa sijaitsee Kiinan keskeinen koronaviruksen tutkimuskeskus.
SARS-viruksia kantavia lepakkopopulaatioita sen sijaan löytyy AFP:n mukaan noin 1 600 kilometrin päässä Wuhanista. Teoriaa siitä, että koronavirus olisi levinnyt ihmisiin lepakoista, on perusteltukin sillä, että tartunta olisi levinnyt myytävistä lepakoista wuhanilaiselta Huananin torilta. Yksi teoria on myös se, että tartunta olisi välittynyt kolmansien eläinten kautta.
Kyllä se on lähtösin USAn demokraattien johdosta jotka juovat lasten verta verikekkereissä. Lapsissa on paljon Covid-19 jo luonnostaan. Mitäs käyvät lastentarhoissa ja levittävät meihin terveisiin viruksia ja bakteereita. Eli lopetetaan lapset.
New research strengthens the case for a zoonotic origin of COVID-19
Käännös (kiitos, chat gpt) englanninkielisestä tekstistä:
Tammikuun 1. päivänä 2020, sen jälkeen kun eläimet oli poistettu ja vain tunteja markkinoiden sulkemisen jälkeen, Kiinan CDC:n tutkijat menivät markkinoille keräämään näytteitä. He ottivat pyyhkäisynäytteitä kojujen lattioista, seinistä ja muilta pinnoilta; muutaman päivän kuluttua he palasivat keskittyen erityisesti villieläimiä myyvien kojujen pintoihin, kuten häkkeihin ja eläinten kuljettamiseen käytettyihin kärryihin, ja keräsivät myös näytteitä viemäreistä ja jätevesistä.
He suorittivat näytteille metatranskriptomisen sekvensoinnin, menetelmän, jonka avulla pyritään tunnistamaan kaikki RNA-sekvenssit (ja joka voi havaita myös DNA:ta) kaikista näytteissä olevista eliöistä – viruksista, bakteereista, kasveista, eläimistä ja ihmisistä. Liu Junin johtama Kiinan CDC:n tiimi julkaisi datansa ja tuloksensa vuonna 2023 Nature-lehdessä. Artikkeli jätti kuitenkin avoimeksi kysymyksen siitä, mitkä eläinlajit tarkalleen ottaen löytyivät datasta ja voisivat edustaa mahdollisia väli-isäntiä. Kiinan CDC jakoi sekvensointidatansa julkisilla ja avoimilla tietokannoilla.
Viimeisimpien Cell-lehdessä julkaistujen analyysien mukaan SARS-CoV-2-virusta esiintyi joillakin samoilla myyntikojuilla, joissa myytiin villieläimiä, kuten supikoiria (pieniä ketun kaltaisia eläimiä, joiden merkinnät muistuttavat pesukarhua) ja sivettikissoja (pieniä lihansyöjiä, jotka ovat sukua mangusteille ja hyeenoille). Joissakin tapauksissa SARS-CoV-2-viruksen ja näiden eläinten geneettistä materiaalia löydettiin jopa samoista näytteistä. Tietyt eläinlajit tunnistettiin näytteistä genotyypittämällä niiden mitokondriaaliset genomit.
"Monet keskeiset eläinlajit oli poistettu markkinoilta ennen kuin Kiinan CDC:n tiimit saapuivat, joten meillä ei voi olla suoraa todistetta siitä, että eläimet olivat saaneet tartunnan," sanoo Débarre. "Näemme näissä ympäristönäytteissä näiden eläinten DNA:n ja RNA:n 'haamuja', ja osa niistä on kojuilla, joissa SARS-CoV-2 havaittiin myös. Tämä vastaa odotuksia skenaariossa, jossa markkinoilla olisi ollut tartunnan saaneita eläimiä."
https://www.news-medical.net/news/20240 ... ID-19.aspx
![]()
-
Näinon0070
- Reactions:
- Viestit: 2641
- Liittynyt: 18 Joulu 2022, 18:07
Re: Wuhanin virus
Niin väite vastaan väiteCorto kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:30Se säästi suuret määrät ihmishenkiä. Riittää minulle.Goswell kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:28Se piti estää tartunnat ja levittäminen, sillä sitä myytiin.Corto kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 12:25Tekipä! Jossain ketjussa hain useampia meta-analyyseja (eli semmoinen tutkimusmenetelmä, jossa yhdistetään ja analysoidaan useiden aikaisempien tutkimusten tuloksia systemaattisesti) rokotteiden vaikutuksesta kuolleisuuteen. En nyt lähde etsimään niitä uudelleen.Goswell kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:50Niin ne tappaa influenssatkin. Hiton paljon rajumpia tauteja olen kokenut monta, mutta jos on jaettu huonommat kortit niin henki voi lähteä vähemmälläkin.Märkäruuti kirjoitti: ↑26 Tammi 2025, 10:42Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Monen kaveri on kuollut noihin rokotteisiinkin ja monen elämä on pilalla lopullisesti. Eikä ne rokotteet edes tehneet sitä mitä luvattiin.
Eikö tälläiset olettamukset pitäisi tutkia ?
https://x.com/OssiTiihonen/status/1882361195031859413
Ei mielestäni penaalin terävin kynä, mutta kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää

