Täyspäisen hallinnon alaisuudessa noin voisikin käydä. Nyt kun FAA:sta ja muista virastoista heitetään osaajia pihalle ovista ja ikkunoista ja palkataan ideologisesti sopivia proud boyssejä tilalle, en olisi niinkään varma. Ennemmin luulen, että uusissa säännöissä köyhempi väistää rikkaampaa ja kaikki väistävät Trumppia.
Lentoturmatutkinta
Re: Lentoturmatutkinta
Re: Lentoturmatutkinta
Kopteri oli alussa yli 200 jalkaa alempana kuin lentokone, kopteri alkoi nousta samalla kun lentokone alensi lentokorkeuttaan laskeutuakseen. Kopterista oli suora näkyvyys lentokoneeseen, lentokoneesta ei niinkään kopteriin koska lantokoneen nokka peittää näkyvyyden alas aika hyvin ja piloteilla on tuossa kohtaa kädet täynnä ja kaarto laskuun kallisti konetta siten että näkyvyyttä ei voinut olla.
Kopteri osui lentokoneen oikean siiven alapuollelle, ja loppu oli sälää.
Minun mielestä noin.
Re: Lentoturmatutkinta
No joo. Valkoisen talon huru-ukko jos sotekutuisi asiaan (ilmeisesti pian sotkeutuukin kaikkeen), niin In God We Trust -mentelmällä jenkit lentäsi, kun julkishallinto käsittääkseni ajetaan alas. Tilalle tulee joku etätyötä tekevä MAGA-kuoro, joka lurittelee koptereille ja lentokoneille poliittisia iskulauseita, jos selvin päin sattuvat olemaan.Neutroni kirjoitti: ↑05 Helmi 2025, 18:12Täyspäisen hallinnon alaisuudessa noin voisikin käydä. Nyt kun FAA:sta ja muista virastoista heitetään osaajia pihalle ovista ja ikkunoista ja palkataan ideologisesti sopivia proud boyssejä tilalle, en olisi niinkään varma. Ennemmin luulen, että uusissa säännöissä köyhempi väistää rikkaampaa ja kaikki väistävät Trumppia.
Re: Lentoturmatutkinta
Netistä löytyy tutkien tallenteet.Q-S kirjoitti: ↑05 Helmi 2025, 18:34No joo. Valkoisen talon huru-ukko jos sotekutuisi asiaan (ilmeisesti pian sotkeutuukin kaikkeen), niin In God We Trust -mentelmällä jenkit lentäsi, kun julkishallinto käsittääkseni ajetaan alas. Tilalle tulee joku etätyötä tekevä MAGA-kuoro, joka lurittelee koptereille ja lentokoneille poliittisia iskulauseita, jos selvin päin sattuvat olemaan.Neutroni kirjoitti: ↑05 Helmi 2025, 18:12Täyspäisen hallinnon alaisuudessa noin voisikin käydä. Nyt kun FAA:sta ja muista virastoista heitetään osaajia pihalle ovista ja ikkunoista ja palkataan ideologisesti sopivia proud boyssejä tilalle, en olisi niinkään varma. Ennemmin luulen, että uusissa säännöissä köyhempi väistää rikkaampaa ja kaikki väistävät Trumppia.
Minun mielestä noin.
Re: Lentoturmatutkinta
Joo oon nähnyt. Jos on aito tallenne, niin siitä näkee karusti amerikkalaisen visual separation -vaaran. Tästä mainitsin aiemmassa viestissä.
internetissä velloo myös tieto, että kopteri oli korkeammalla kuin kopterireitin sallittu maksimi. Tutkatallenteessa (en tiedä onko aito) 300 välillä näkyy, tosin se ei ole luotettava.
Väitetään myös, että on ollut reitiltä sivussa siten, että lähempänä kiitotietä kuin reitti todellisuudessa on. Yhdistettynä liian suureen korkeuteen voi olla osasyy. Jos olisi ollut 200ft tai alle, ja reitillä, niin olisi mennyt etäämpää ja alta ohi, vaikka ei olisi lähestyvää konetta nähnytkään.
Re: Lentoturmatutkinta
Palstan tutkijat varmaan keksivät kuinka lentsikka saadaan katolleen.
Siipi taitaa olla katkipoikki, ehkä ei nokan yli.
Siipi taitaa olla katkipoikki, ehkä ei nokan yli.
Re: Lentoturmatutkinta
Jaa-a. Olisiko Toronton tapauksessa laskuteline pettänyt. Yksi matkustajista sanoo, että laskeutuminen oli rajun oloinen.
Tämä tapaus tuski jää niin epäselväksi kuin se taannoinen Etelä-Korean isompi turma, jossa mustat laatikotkin olivat hiljentyneet.Pete Koukov, joka oli yksi koneen matkustajista, kuvaili laskeutumistilannetta uutiskanava CNN:lle. Koukovin mukaan hän ei huomannut, että mikään oli vinossa, ennen kuin kone osui maahan ”melko kovaa”.
– Osuimme maahan, olimme sivuttain ja sen jälkeen roikuimme ylösalaisin kuin lepakot, hän kertoi.
https://yle.fi/a/74-20144306
We can't solve problems by using the same kind of thinking we used when we created them.
Albert Einstein
Albert Einstein
Re: Lentoturmatutkinta
Täysin kokematon pilotti lensi konetta.
Re: Lentoturmatutkinta
Tämän vuoden onnettomuudet:
Re: Lentoturmatutkinta
Toronton tytöltä unohtui tämä:
Re: Lentoturmatutkinta
Deltan Toronto onnettomuus selvitetty:

