Poll: Ateisti vai uskovainen

[Sulervo]

Eli uskonnolta edellytetään organisoitumista. Onko sitten ns. pyramidihuijauksissa kyse uskonnosta?

Ei, mutta esim. potkupalloseura Manchester Unitedin joidenkin kannattajien suorastaan harras omistautuminen ihannoimalleen, suorastaan pyhälle seuralleen lähenee jo uskontoa (olen ymmärtänyt että tällaista palvontaa ja harhaoppisten - ts. kilpailijaseurojen fanittajien - jopa väkivaltaista vastustamista esiintyy).

Asiaa voidaan tarkastella ns. perheyhtäläisyyden käsitteen avulla. On siis esim. ilmiöjoukko, jonka tunnusmerkkeihin kuuluvat P1, P2, P3,...,P7 ja toinen ilmiöjoukko P3, P4, P5,...,P9, eli näillä on koko paljon yhteistäkin. Mutta tuolla pyramidihuijauksella ei uskontojen kanssa ole yhteistä edes tuo organisoituminen, sillä uskonnolla se on vahvasti yhteisöllisenä, instituutioksi rakentuneena kulttuuritekijänä toki erilaatuista. Organisoitumistakin on monta eri sorttia.

Uskomisesta ja uskonnoista on suomeksi hieman hankalampaa keskustella kuin esim. englanniksi, koska siinä on selvempi erottelu "belief" - "faith" - "religion". Noilla ManUn kannattajilla on kaiketi vahva "faith", mikä kääntyy myös luottamukseksi. Mutta mitä nyt tähän ateismin ja uskonnottomuuden rajankäyntiin tulee, minun mielestäni merkitsee pohjimmiltaan jotakin vain se, kokeeko ihminen myös jonkinlaisen henkisen todellisuuden olevan olemassa, naturalistisen tai materialistisen lisäksi (en nyt lähde pohtimaan esim. matemaattisten olioiden olemistapaa). Tuo kokemus voidaan ilmaista jopa suomalaisen filosofin Sven Krohnin tapaan: "uskon, että on olemassa jotakin aidosti yleistä". Ainakaan partikularismia hän ei siis kannattanut. Tai toisen filosofin, Erik Ahlmanin tapaan, joka sanoi Jumalan olevan "ylin arvorealiteetti". Mutta muistutanpa vielä filosofi Eino Kailasta, joka sanoi, että kysymys "onko Jumalaa" on roskaa.

[Naturalisti]

Uskonnottomuus on laajempi käsite kuin ateismi, ja jos uskonnottomuus määritellään kaiken uskonnon ja henkimaailmaan liittyvän tarpeettomana pitämiseksi, niin ateismi on sen osajoukko, koska ateismi tarkoittaa vain jumaluskon puutetta. Tästä seuraa, että kaikki uskonnottomat ovat ateisteja, mutta kaikki ateistit eivät välttämättä ole uskonnottomia, jos he esimerkiksi hyväksyvät ei-teistisiä uskontoja.

Kaikki uskonnottomat EIVÄT ole määritelmäsi mukaan ateisteja, sillä ateistithan oli uskonnottomien osajoukko.

Ateismi on uskonnottomuuden osajoukko, mutta kaikki ateistit eivät ole uskonnottomia, jos he esimerkiksi hyväksyvät ei-teistisiä uskontoja. Sen sijaan, jos joku on uskonnoton siinä merkityksessä, että hän pitää kaikkea henkimaailmaan liittyvää tarpeettomana, hän ei voi samalla hyväksyä edes ei-teistisiä uskontoja. Tästä seuraa, että kaikki tällaiset uskonnottomat ovat myös ateisteja, mutta kaikki ateistit eivät välttämättä ole näin määriteltyjä uskonnottomia.

Teisti voi toki olla uskonnoton siinä mielessä, ettei kuulu mihinkään uskonnolliseen instituutioon, mutta jos hän uskoo jumalaan, hän ei voi olla uskonnottomuuden määritelmän mukaisesti uskonnoton, koska hän pitää henkimaailmaan kuuluvaa oleellisena.

Tämäkin on paradoksaalista. Teisti ei voi samaan aikaan olla uskonnoton ja olla olematta uskonnoton.

Kyse ei ole paradoksista vaan siitä, että sanalla "uskonnottomuus" voi olla eri merkityksiä. Jos määritellään, että uskonnottomuus tarkoittaa kaiken henkimaailmaan liittyvän hylkäämistä tarpeettomana, niin teisti ei voi olla uskonnottomuuden tässä merkityksessä uskonnoton. Sen sijaan sanalla "uskonnottomuus" voidaan myös tarkoittaa pelkästään uskonnolliseen instituutioon kuulumattomuutta, jolloin teisti voi olla uskonnoton siinä merkityksessä. Kyse on siis vain siitä, mitä tarkalleen tarkoitetaan.

[Stadin öljylanne]

Eli uskonnolta edellytetään organisoitumista. Onko sitten ns. pyramidihuijauksissa kyse uskonnosta?

Ei, mutta esim. potkupalloseura Manchester Unitedin joidenkin kannattajien suorastaan harras omistautuminen ihannoimalleen, suorastaan pyhälle seuralleen lähenee jo uskontoa (olen ymmärtänyt että tällaista palvontaa ja harhaoppisten - ts. kilpailijaseurojen fanittajien - jopa väkivaltaista vastustamista esiintyy).

Asiaa voidaan tarkastella ns. perheyhtäläisyyden käsitteen avulla. On siis esim. ilmiöjoukko, jonka tunnusmerkkeihin kuuluvat P1, P2, P3,...,P7 ja toinen ilmiöjoukko P3, P4, P5,...,P9, eli näillä on koko paljon yhteistäkin. Mutta tuolla pyramidihuijauksella ei uskontojen kanssa ole yhteistä edes tuo organisoituminen, sillä uskonnolla se on vahvasti yhteisöllisenä, instituutioksi rakentuneena kulttuuritekijänä toki erilaatuista. Organisoitumistakin on monta eri sorttia.

Uskomisesta ja uskonnoista on suomeksi hieman hankalampaa keskustella kuin esim. englanniksi, koska siinä on selvempi erottelu "belief" - "faith" - "religion". Noilla ManUn kannattajilla on kaiketi vahva "faith", mikä kääntyy myös luottamukseksi. Mutta mitä nyt tähän ateismin ja uskonnottomuuden rajankäyntiin tulee, minun mielestäni merkitsee pohjimmiltaan jotakin vain se, kokeeko ihminen myös jonkinlaisen henkisen todellisuuden olevan olemassa, naturalistisen tai materialistisen lisäksi (en nyt lähde pohtimaan esim. matemaattisten olioiden olemistapaa). Tuo kokemus voidaan ilmaista jopa suomalaisen filosofin Sven Krohnin tapaan: "uskon, että on olemassa jotakin aidosti yleistä". Ainakaan partikularismia hän ei siis kannattanut. Tai toisen filosofin, Erik Ahlmanin tapaan, joka sanoi Jumalan olevan "ylin arvorealiteetti". Mutta muistutanpa vielä filosofi Eino Kailasta, joka sanoi, että kysymys "onko Jumalaa" on roskaa.

Tuli Eino Kailan kommentista mieleen, että jos ei puhuta kreationisteista ja vastaavista hihhuleista, Kristinuskoa kuten sen Jumalaa todistellaan hyvin usein sitä kautta, tosin vain minun subjektiivisen kokemukseni mukaan, mitä kristinuskon harjoittaminen edustaa, tai mitä Jumalan olemassaolo edustaa, kuin mitä konkreettisia todisteita Jumalan olemassaolosta on. Nähdäkseni myös Buddhalaisuutta puolustellaan sitä kautta, mitä se harjoittajalleen edustaa, kuin, että sen harjoittamisen järkevyys edellyttäisi jonkin materiaalisen vastineen. Asian harjoittamisella voi olla merkitystä harjoittajalleen ja ehkä laajemmin yhteisölle, joka jakaa riittävän samankaltaiset asenteet, mitä touhu edustaa. Eli noilla kahdella on mielestäni nähtävissä yhteys tuotakin kautta.

[Sulervo]

Ateismi on uskonnottomuuden osajoukko, mutta kaikki ateistit eivät ole uskonnottomia, jos he esimerkiksi hyväksyvät ei-teistisiä uskontoja. Sen sijaan, jos joku on uskonnoton siinä merkityksessä, että hän pitää kaikkea henkimaailmaan liittyvää tarpeettomana, hän ei voi samalla hyväksyä edes ei-teistisiä uskontoja.

Uskonnon hyväksymisellä sinä tarkoittanet uskonnon kannattamista etkä pelkästään sitä, että uskontoa siedetään, joten olisiko esim. panteismi - eli "pan-teismi" - sellaista "ei-teististä" uskontoa, jota ateistikin voisi kannattaa? (Tosin panteismi on nähdäkseni lähinnä yksityisajattelua, vailla yhteisöllistä statusta, jonka katson kuuluvaksi uskontoon.) Ja olisiko "ateistisen" ja "ei-teistisen" välinen ero esim. siinä, että "a" viittaa puuttumiseen ja "ei" vastaisuuteen?

Ainakaan minä en tunne ketään ateistia - joita ystävä- ja tuttavapiirissäni on monia - joka uskoisi esim. enkeleihin tai kuolemattomiin sieluihin. Kuten en usko itsekään. Muoksis: minä siis uskon että sellaisia ei ole.

[Sulervo]

Kristinuskoa kuten sen Jumalaa todistellaan hyvin usein sitä kautta, tosin vain minun subjektiivisen kokemukseni mukaan, mitä kristinuskon harjoittaminen edustaa, tai mitä Jumalan olemassaolo edustaa, kuin mitä konkreettisia todisteita Jumalan olemassaolosta on.

Tuollaisessa todistelussa on nähdäkseni kyse pikemminkin perusteluista sen puolesta, että uskonto toimii yksilön ja yhteisön elämässä. Enkä ihmettele, jos tosiaan toimii, sikäli kun kyseessä on maltillinen keskitien kulkeminen, mitä nähdäkseni - ehkä erehdyn - näissä palstan keskusteluissa useinkin pidetään maitoiluna. Mutta elävässä elämässä semmoinen riviluterilaisuus ei ainakaan liene niitä turmiollisimpia asenteita. Ja sellaista riviluterilaista lähinnä nolottaa, jos joku alkaa hänen kuultensa penätä todisteita Jumalan olemassaolosta.

[Stadin öljylanne]

Kristinuskoa kuten sen Jumalaa todistellaan hyvin usein sitä kautta, tosin vain minun subjektiivisen kokemukseni mukaan, mitä kristinuskon harjoittaminen edustaa, tai mitä Jumalan olemassaolo edustaa, kuin mitä konkreettisia todisteita Jumalan olemassaolosta on.

Tuollaisessa todistelussa on nähdäkseni kyse pikemminkin perusteluista sen puolesta, että uskonto toimii yksilön ja yhteisön elämässä. Enkä ihmettele, jos tosiaan toimii, sikäli kun kyseessä on maltillinen keskitien kulkeminen, mitä nähdäkseni - ehkä erehdyn - näissä palstan keskusteluissa useinkin pidetään maitoiluna. Mutta elävässä elämässä semmoinen riviluterilaisuus ei ainakaan liene niitä turmiollisimpia asenteita. Ja sellaista riviluterilaista lähinnä nolottaa, jos joku alkaa hänen kuultensa penätä todisteita Jumalan olemassaolosta.

Jep. Iso osa internetin ateisteista eivät ole vain ateisteja, vaan myös anti-teistejä, eli katsovat ilosanomakseen - jota jakaa - uskonnon vastustamisen ja siinä touhussa on vaikea pärjätä, jos vastassa oleva uskovainen ei suhtaudu Raamattuun kuin kreationisti ja/tai tulkitse Raamattun oppeja kuten "Hitler".

[Sulervo]

Kylmä materialisti vaatii tietysti todisteeksi julman kokeen, jossa pahaa-aavistamaton koe-eläin istutetaan videokeskusteluun simulaatiolähimmäisen kanssa, joka on todellisuudessa juuri kuollut. Ja katsotaan sitten mitä tapahtuu.
Jos simulaatio on hyvä, ihminen "on toiselle elossa". Eli simulaatio menee täydestä.

Kunnes sovitaan tapaamisesta nokat vastakkain. Onneksi tuollaisia tosielämän kohtaamisiakin vielä harrastetaan.

Kyllähän virtuaalitodellisuus on jo nykyisissä konsolipeleissä varsin koukuttavaa, etenkin kun pelataan verkossa monen muun pelaajan kanssa ja nähdään vain itse kunkin luomat hahmot, "avatarit", joiden kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Helposti siinä menevät puurot ja vellit sekaisin noin niinkuin tunnetasolla: "perkele, minä ammun tuon roikaleen kun kehtasi minulle noin kieron tempun tehdä!" (nimim. Been there, done that).

[Tauko]

Kristinuskoa kuten sen Jumalaa todistellaan hyvin usein sitä kautta, tosin vain minun subjektiivisen kokemukseni mukaan, mitä kristinuskon harjoittaminen edustaa, tai mitä Jumalan olemassaolo edustaa, kuin mitä konkreettisia todisteita Jumalan olemassaolosta on.

Tuollaisessa todistelussa on nähdäkseni kyse pikemminkin perusteluista sen puolesta, että uskonto toimii yksilön ja yhteisön elämässä. Enkä ihmettele, jos tosiaan toimii, sikäli kun kyseessä on maltillinen keskitien kulkeminen, mitä nähdäkseni - ehkä erehdyn - näissä palstan keskusteluissa useinkin pidetään maitoiluna. Mutta elävässä elämässä semmoinen riviluterilaisuus ei ainakaan liene niitä turmiollisimpia asenteita. Ja sellaista riviluterilaista lähinnä nolottaa, jos joku alkaa hänen kuultensa penätä todisteita Jumalan olemassaolosta.

Tullaanko tuossa siihen päätelmään, että uskonnollinen ihminen ei välttämättä ole teisti (ei usko jumalan olemassaoloon) ja toisaalta uskonnoton ihminen taas voi olla teisti (uskoo jumalan olemassaoloon).

Monesti keskusteluissa, ehkä tahallaan, sekoitetaan jumalan olemassaolo uskonnon olemassaoloon. Ja uskonnon olemassaololla perustellaan jumalan olemassaolo.

Samoin ateismi ja antiteismi sekoitetaan keskenään.

Ongelma lienee siinä, että jumalan määritelmä on kellekin mitä on, samoin uskonnon määritelmä. Ja ateismit ja antiteismit sekasn, niin porinaa tulee 'asiasta' ja vierestä.

Ja sitten vielä mukaan höysteeksi tiede, jonka ainakin Olli liittää osaksi ateismia tai ateismin osaksi tiedettä.

[Naturalisti]

Ateismi on uskonnottomuuden osajoukko, mutta kaikki ateistit eivät ole uskonnottomia, jos he esimerkiksi hyväksyvät ei-teistisiä uskontoja. Sen sijaan, jos joku on uskonnoton siinä merkityksessä, että hän pitää kaikkea henkimaailmaan liittyvää tarpeettomana, hän ei voi samalla hyväksyä edes ei-teistisiä uskontoja.

Uskonnon hyväksymisellä sinä tarkoittanet uskonnon kannattamista etkä pelkästään sitä, että uskontoa siedetään, joten olisiko esim. panteismi - eli "pan-teismi" - sellaista "ei-teististä" uskontoa, jota ateistikin voisi kannattaa? (Tosin panteismi on nähdäkseni lähinnä yksityisajattelua, vailla yhteisöllistä statusta, jonka katson kuuluvaksi uskontoon.) Ja olisiko "ateistisen" ja "ei-teistisen" välinen ero esim. siinä, että "a" viittaa puuttumiseen ja "ei" vastaisuuteen?

Ainakaan minä en tunne ketään ateistia - joita ystävä- ja tuttavapiirissäni on monia - joka uskoisi esim. enkeleihin tai kuolemattomiin sieluihin. Kuten en usko itsekään. Muoksis: minä siis uskon että sellaisia ei ole.

Joo, itseasiassa mua ei suuremmin kiinnosta se minkälaisen uskonnollisuuden kriteerien kokoelman perusteella kunkin sortin uskovat katsovat johonkin uskontoon kuuluvansa. Pidän kaikkia uskontoja vain korvien välissä olevina uskomuksina. Toisinsanoen ne majailevat siellä samanlaisina aivojen prosesseina kuten kaikki muukin kulttuurinen tietämys, joista vain osa on reaalitodellisuuden representaatioita.

Pelkästään korvienvälisiä fiktioita on kahta sorttia hyödyllisiä fiktioita (kuten matematiikka) ja muita fiktioita (kuten uskonnot mukaan lukien panteismi ja panpsykismi). Nämä tuntuvat varmasti niihin uskovilta yhtä todella kuin heidän käsityksensä reaalitodellisuudesta. Ovathan ne mielensisältöinä tallessa samalla tavalla.

Tuo uskonnollisen ateismin mahdollisuus on mielestäni lähinnä määritelmän sallima teoreettinen hypoteesi, mikäli ateismi rajoitetaan vain Jumalan kieltämiseksi. Jos uskonnottomuus ymmärretään ateismin yläkäsitteenä, joka kieltää kaikki henkimaailman asiat, ovat uskonnottomat myös määritelmällisesti ateisteja.

Tuohon uskontojen hyväksymiseen ja sietämiseen liittyen luulen, että lähes kaikki uskonnottomat ja ateistit kannattavat sekulaaria humanismia, että jokainen saa uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta, mutta uskonnolla ei saa olla määräävää asemaa maallisissa asioissa.

Valitettavasti valtion ja kirkon ero on meilläkin yhä tekemättä, joten teokratiaan olemme yhä kallellaan.

[Stadin öljylanne]

Kristinuskoa kuten sen Jumalaa todistellaan hyvin usein sitä kautta, tosin vain minun subjektiivisen kokemukseni mukaan, mitä kristinuskon harjoittaminen edustaa, tai mitä Jumalan olemassaolo edustaa, kuin mitä konkreettisia todisteita Jumalan olemassaolosta on.

Tuollaisessa todistelussa on nähdäkseni kyse pikemminkin perusteluista sen puolesta, että uskonto toimii yksilön ja yhteisön elämässä. Enkä ihmettele, jos tosiaan toimii, sikäli kun kyseessä on maltillinen keskitien kulkeminen, mitä nähdäkseni - ehkä erehdyn - näissä palstan keskusteluissa useinkin pidetään maitoiluna. Mutta elävässä elämässä semmoinen riviluterilaisuus ei ainakaan liene niitä turmiollisimpia asenteita. Ja sellaista riviluterilaista lähinnä nolottaa, jos joku alkaa hänen kuultensa penätä todisteita Jumalan olemassaolosta.

Tullaanko tuossa siihen päätelmään, että uskonnollinen ihminen ei välttämättä ole teisti (ei usko jumalan olemassaoloon) ja toisaalta uskonnoton ihminen taas voi olla teisti (uskoo jumalan olemassaoloon).

Monesti keskusteluissa, ehkä tahallaan, sekoitetaan jumalan olemassaolo uskonnon olemassaoloon. Ja uskonnon olemassaololla perustellaan jumalan olemassaolo.

Samoin ateismi ja antiteismi sekoitetaan keskenään.

Ongelma lienee siinä, että jumalan määritelmä on kellekin mitä on, samoin uskonnon määritelmä. Ja ateismit ja antiteismit sekasn, niin porinaa tulee 'asiasta' ja vierestä.

Ja sitten vielä mukaan höysteeksi tiede, jonka ainakin Olli liittää osaksi ateismia tai ateismin osaksi tiedettä.

En tietysti tiedä, mutta ehkäpä kysymys jonkin asian olemassaolosta, ei ole kaikilla ihmisillä identtinen vaan vaihtelee: joillekin se kuinka todellinen joku asia on, voi määräytyä ikään kuin sellaisella perustella, kuinka merkityksellisestä asiasta on itselle kyse. Tosin yhdellä ihmisellä voi olla useampia määritelmiä todelliselle samaan aikaan, varsinkin jos ne vastaavat arjen pyörittämisessä eri kysymyksiin. Yhtäältä voi olla kova tieteen tekijä ja arvostettu kollegoitten keskuudessa työnsä laadusta, ja toisaalta harras uskovainen, mutta koska ne vastaavat tällä ehkä eri kysymyksiin, niille voi olla luontevaa käyttää toisistaan poikkeavaa epistemologiaa. Eli totuus tai todellisuus on helposti sekin kontekstisidonnainen termi.

[Erakko]

Addiktoitunut ateisti on uskovainen. Hänellä on ( epä )jumala.

[Damokles]

Addiktoitunut ateisti on uskovainen. Hänellä on ( epä )jumala.

Ei, ei minulla ole jumalia eikä epäjumalia. En usko jumalaan joten ei voi olla (Epä)jumalaakaan. Ateisti on jumalaton. Jotta voisi olla epäjumala pitäisi olla jumalusko. Vain uskovaisilla voi olla myös epäjumalia. Koska uskovat jumaluuksiin.

[Erakko]

Raamattu on vertauskuvallista psykologiaa.

[ID10T]

Uskonnottomuus on laajempi käsite kuin ateismi, ja jos uskonnottomuus määritellään kaiken uskonnon ja henkimaailmaan liittyvän tarpeettomana pitämiseksi, niin ateismi on sen osajoukko, koska ateismi tarkoittaa vain jumaluskon puutetta. Tästä seuraa, että kaikki uskonnottomat ovat ateisteja, mutta kaikki ateistit eivät välttämättä ole uskonnottomia, jos he esimerkiksi hyväksyvät ei-teistisiä uskontoja.

Kaikki uskonnottomat EIVÄT ole määritelmäsi mukaan ateisteja, sillä ateistithan oli uskonnottomien osajoukko.

Ateismi on uskonnottomuuden osajoukko, mutta kaikki ateistit eivät ole uskonnottomia, jos he esimerkiksi hyväksyvät ei-teistisiä uskontoja. Sen sijaan, jos joku on uskonnoton siinä merkityksessä, että hän pitää kaikkea henkimaailmaan liittyvää tarpeettomana, hän ei voi samalla hyväksyä edes ei-teistisiä uskontoja. Tästä seuraa, että kaikki tällaiset uskonnottomat ovat myös ateisteja, mutta kaikki ateistit eivät välttämättä ole näin määriteltyjä uskonnottomia.

Tuo on edelleen joukko-opillisesti mahdotonta.

Otetaan esimerkki lampaista. Mustat lampaat ovat lampaiden osajoukko, mutta kaikki lampaat eivät suinkaan ole mustia.

Teisti voi toki olla uskonnoton siinä mielessä, ettei kuulu mihinkään uskonnolliseen instituutioon, mutta jos hän uskoo jumalaan, hän ei voi olla uskonnottomuuden määritelmän mukaisesti uskonnoton, koska hän pitää henkimaailmaan kuuluvaa oleellisena.

Tämäkin on paradoksaalista. Teisti ei voi samaan aikaan olla uskonnoton ja olla olematta uskonnoton.

Kyse ei ole paradoksista vaan siitä, että sanalla "uskonnottomuus" voi olla eri merkityksiä. Jos määritellään, että uskonnottomuus tarkoittaa kaiken henkimaailmaan liittyvän hylkäämistä tarpeettomana, niin teisti ei voi olla uskonnottomuuden tässä merkityksessä uskonnoton. Sen sijaan sanalla "uskonnottomuus" voidaan myös tarkoittaa pelkästään uskonnolliseen instituutioon kuulumattomuutta, jolloin teisti voi olla uskonnoton siinä merkityksessä. Kyse on siis vain siitä, mitä tarkalleen tarkoitetaan.

Tässä taas ei ole mitään järkeä! Tarkoitushan oli SELKEYTTÄÄ käsitteitä, ei sekoittaa niitä. Jos sinulla itselläsikin on eri merkityksiä uskonnottomuudelle, miten voit edellyttää muilta yhtenäistä käytäntöä termin käytölle?

[ID10T]

Kristinuskoa kuten sen Jumalaa todistellaan hyvin usein sitä kautta, tosin vain minun subjektiivisen kokemukseni mukaan, mitä kristinuskon harjoittaminen edustaa, tai mitä Jumalan olemassaolo edustaa, kuin mitä konkreettisia todisteita Jumalan olemassaolosta on.

Tuollaisessa todistelussa on nähdäkseni kyse pikemminkin perusteluista sen puolesta, että uskonto toimii yksilön ja yhteisön elämässä. Enkä ihmettele, jos tosiaan toimii, sikäli kun kyseessä on maltillinen keskitien kulkeminen, mitä nähdäkseni - ehkä erehdyn - näissä palstan keskusteluissa useinkin pidetään maitoiluna. Mutta elävässä elämässä semmoinen riviluterilaisuus ei ainakaan liene niitä turmiollisimpia asenteita. Ja sellaista riviluterilaista lähinnä nolottaa, jos joku alkaa hänen kuultensa penätä todisteita Jumalan olemassaolosta.

Jep. Iso osa internetin ateisteista eivät ole vain ateisteja, vaan myös anti-teistejä, eli katsovat ilosanomakseen - jota jakaa - uskonnon vastustamisen ja siinä touhussa on vaikea pärjätä, jos vastassa oleva uskovainen ei suhtaudu Raamattuun kuin kreationisti ja/tai tulkitse Raamattun oppeja kuten "Hitler".

Itse en koe olevani anti-teisti. Tarkoitukseni ei ole loukata tai "pelastaa" ketään.

Mitä tuohon teistien ja ateistien väliseen kinasteluun tulee, niin juuri Raamatun tulkinnallisuus antaa teisteille epäreilua vipuvartta, sillä ateismi ei jousta, kun siinä ei ole dogmeja, mitä tulkita. Jumala ei voi olla edes "pikkuisen olemassa" tai olemassa vain tiistaisin ja keskiviikkoisin. Jumalan olemassaolo ei ole ateistille neuvottelukysymys, mutta moni dogmi on sitä teistille.