Mieli ja aivot eivät ole sama asia

[MooM]

Silloin on periaatteessa sama, onko tulosten analysoija kone vai ihminen. Se tosin väistämättä rajoittaa tutkimuskysymykset melko konkreettisiksi ja yksinkertaisiksi.

Tietoisuuden käsitteelle ei tuolloin jää mitään spesifiä sisältöä, johon sisältyisi mm. se, että tietoisuus on jokaiselle - esim. Augustinukselle ja Descartesille - se primääri, kaiken perustana oleva ilmiö. Enkä uskokaan, että tietoisuudesta voidaan ikinä sanoa mitään objektiivista, luonnontieteen paradigmassa. Aivotoiminnan mittaaminen ja kuvantaminen toki ovat mitä hyödyllisintä työtä esim. aivosairauksien tutkimuksessa (ja niiden yhteydessä voidaan tietysti kysyä koehenkilöltä, mitä hän kokee, mutta se on eri juttu; hänen tietoisuutensa "sisään", niin sanoakseni, ei ole pääsyä).

Tietoisuudellekin on moenlaisia merkityksiä. Karkeimmillaan se on rajanveto siitä, pystyykö kohde esim. reagoimaan systemaattisesti stimuluksiin. Eli onko tämä tajuissaan, hereillä jne. Tällaista tietoisuutta on tutkittu paljon ja siitä voi laatia ihan järkeviä tutkimuskysymyksiä.

Jos tietoisuudella tarkoitetaan tajua itsestä ja kykyä ymmärtää miten itse liittyy maailmaan (tms, näitä määritelmiä on eri mausteilla monenlaisia), tutkimuskysymykset tulevat aina jonkin hypoteesin kautta. Esim jos on tutkimuskohde on tietoinen, pystyy toimimaan tavalla X tilanteessa Y. Vaikka delfiini osaa tehdä jotain käyttäen peilikuvaansa hyväksi (verrattuna esim. siihen, että näkee toisen delfiinin, jolla kontrolloidaan pelkän mallin mukaan toimiminen). Silloin oletetaan jo aika paljon siitä itse tietoisuudesta. Mutta kyllä näitä tutkitaan ja silloin on vain hyväksyttävä se, että tutkimus on epäsuoraa.

[Corto]

Ajattelen noita enemmän saman systeemin erilaisina tasoina tai näkökulmina. Se, millaista ilmiötä tarkastellaan määrittelee sen, miten systeemi kannattaa hahmottaa ja käsitellä. Joku signalointi, välittäjäaineet tai aivoverkkojen anatomia on aivotason juttu, yksilön tila, motivaatio tai tunteet taas enemmän mielen hommia. Ja ne menevät tietysti päällekkäin, mutta kumpaakin voi tutkia myös huomioimatta toista.

Jos sillä nyt on jotain väliä, niin tiedän useammankin psykologian/neurotieteen ryhmän ja projektin, jonka nimi on "brain and mind". Se ehkä kertoo, että tukijatkin näkevät tarpeelliseksi ja oleelliseksi nämä kaksi tasoa tai viitekehystä (sana, jota näillä aloilla usein käytetään).

Ne on eri kuvaustasoja joita joo pitääkin käsitellä erillisinä. Kokemusta ei voi redusoida aivoihin, vaikka kaikki kokeminen, sen jokaista sävyä myöten, aivojen toimintaa olisikin. Tiede ei tosin vielä ymmärtä mikä noiden kuvaustasojen yhteys oikein lopulta on kun kokemusta ei voi luonnontieteellisesti kunnolla mitata; sen "materiaali" ei ole havaittavissa eli mitä se oikein on? Ja miksei me ja eläimet vain olla biologisia robotteja ilman tietoista kokemusta. Sekin vaikea kysymys.

[Sulervo]

Tietoisuudellekin on moenlaisia merkityksiä. Karkeimmillaan se on rajanveto siitä, pystyykö kohde esim. reagoimaan systemaattisesti stimuluksiin.

Kaipa tuotakin voi tietoisuudeksi sanoa, vaikka Freud taisikin olla sitä mieltä, että psykoanalyysissa ei tarvitse olettaa analysoitavan olevan tietoinen, riittää että hän antaa teoriaan sopivia vastauksia (käsittääkseni hän tällä tavoin yritti korostaa psykoanalyysin tieteellisyyttä, eikä tietenkään voinut ennakoida mitään ChatGPT:tä). Minä kuitenkin tarkoitan tietoisuudella sitä, mistä on tavallista antaa värien kokemiseen liittyviä esimerkkejä. Ystäväni, joka on puna-vihersokea, sanoo että vaikka minä selostaisin hänelle kaiken neurologisen tutkimuksen mitä maailmassa on värien aistimisesta tehty, hän ei edelleenkään ymmärtäisi, millaista on vihreys ja punaisuus. Hän vain kokee omassa tietoisuudessaan nuo värit sellaisena mitä sanotaan harmaaksi.

[MooM]

Tietoisuudellekin on moenlaisia merkityksiä. Karkeimmillaan se on rajanveto siitä, pystyykö kohde esim. reagoimaan systemaattisesti stimuluksiin.

Kaipa tuotakin voi tietoisuudeksi sanoa, vaikka Freud taisikin olla sitä mieltä, että psykoanalyysissa ei tarvitse olettaa analysoitavan olevan tietoinen, riittää että hän antaa teoriaan sopivia vastauksia (käsittääkseni hän tällä tavoin yritti korostaa psykoanalyysin tieteellisyyttä, eikä tietenkään voinut ennakoida mitään ChatGPT:tä). Minä kuitenkin tarkoitan tietoisuudella sitä, mistä on tavallista antaa värien kokemiseen liittyviä esimerkkejä. Ystäväni, joka on puna-vihersokea, sanoo että vaikka minä selostaisin hänelle kaiken neurologisen tutkimuksen mitä maailmassa on värien aistimisesta tehty, hän ei edelleenkään ymmärtäisi, millaista on vihreys ja punaisuus. Hän vain kokee omassa tietoisuudessaan nuo värit sellaisena mitä sanotaan harmaaksi.

No, tietoinen - tiedoton on vähän eri asia kuin tietoinen - tiedostamaton.

Tuo on aika erikoinen käyttö sanalle. En itse liittäisi tuollaista asiaa tietoisuuteen, vaan enemmän kokemusmaailman kuvailun vaikeuteen ja kokemusten sanoittamiseen. Itse näen tietoisuuden mielekkäänä käsitteenä esim pohdittaessa erilaisten aivotilojen (vaikka uni, hypnoosi, dementian eri asteet) tai eri eläinlajien itsereflektion ja itsetajuisuuden tasoa. Tai (ehkä vaihtoehtoisesti) sitä, miten paljon joku toiminto on harkittu ja miten yksilö itse huomaa sen tapahtumisen.

[Sulervo]

Minä kuitenkin tarkoitan tietoisuudella sitä, mistä on tavallista antaa värien kokemiseen liittyviä esimerkkejä. Ystäväni, joka on puna-vihersokea, sanoo että vaikka minä selostaisin hänelle kaiken neurologisen tutkimuksen mitä maailmassa on värien aistimisesta tehty, hän ei edelleenkään ymmärtäisi, millaista on vihreys ja punaisuus. Hän vain kokee omassa tietoisuudessaan nuo värit sellaisena mitä sanotaan harmaaksi.

No, tietoinen - tiedoton on vähän eri asia kuin tietoinen - tiedostamaton.

Tuo on aika erikoinen käyttö sanalle. En itse liittäisi tuollaista asiaa tietoisuuteen, vaan enemmän kokemusmaailman kuvailun vaikeuteen ja kokemusten sanoittamiseen.

En nyt ymmärrä, mitä erikoista on sanoa olevansa tiedostava subjekti, siis jolla on oma fenomenologinen näkökulmansa, oman kokemusmaailmansa "kvalia", eli "millaista on" kun jotakin koetaan. Ks. esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kvalia (sivumennen, tuolla sivulla mainittu supervenienssin eli "päältävyyden" käsite on mielestäni vain tietämättömyyden eteen puhallettu savuverho).

[Corto]

Esim blind sight ilmiö on hyvä esimerkki siitä mitä tietoisuus on. Aivovamman seurauksena ihminen ei tiedä näkevänsä esim oikealle puolelle mutta ottaa sieltä puolelta esim pallon kiinni tai väistää esineitä. Tiedon käsittelyn esityö on siten tehty, mutta reitti alueille joissa informaatio integroituu tietoisuudeksi on poikki. Nykyään tiedetään osapuilleen mitä aktivaatiota tietoisuus edellyttää, mutta ei sitä mitä se on...Tulevaisuudessa voidaan ehkä jollain laitteella nähdä onko esim kärpäsellä tietoisuus.

[Corto]

Tietoisuudellekin on moenlaisia merkityksiä. Karkeimmillaan se on rajanveto siitä, pystyykö kohde esim. reagoimaan systemaattisesti stimuluksiin.

Kaipa tuotakin voi tietoisuudeksi sanoa, vaikka Freud taisikin olla sitä mieltä, että psykoanalyysissa ei tarvitse olettaa analysoitavan olevan tietoinen, riittää että hän antaa teoriaan sopivia vastauksia (käsittääkseni hän tällä tavoin yritti korostaa psykoanalyysin tieteellisyyttä, eikä tietenkään voinut ennakoida mitään ChatGPT:tä). Minä kuitenkin tarkoitan tietoisuudella sitä, mistä on tavallista antaa värien kokemiseen liittyviä esimerkkejä. Ystäväni, joka on puna-vihersokea, sanoo että vaikka minä selostaisin hänelle kaiken neurologisen tutkimuksen mitä maailmassa on värien aistimisesta tehty, hän ei edelleenkään ymmärtäisi, millaista on vihreys ja punaisuus. Hän vain kokee omassa tietoisuudessaan nuo värit sellaisena mitä sanotaan harmaaksi.

tuota Freud ajatusta en ymmärtänyt, mutta tuo värisokeus esimerkki on hyvä. Siis voi ajatella että tietoisuus, tai ehkä parempi sana on tajunnallisuus, on sitä että valot syttyvät ja se fenomenologinen kokemusmaailma alkaa elää. Tietoisuus on kuitenkin aina tietoisuutta jostakin eli siellä on kvalioita. Tuolla ystävälläsi ei ole neurologisia edellytyksiä kokea värejä samalla tavalla eli juuri niitä kvalioita ei synny. Mutta tajunnallinen hän mitä ilmeisemmin on, ja ja tietoinen tietoisuudestaankin (kun näistä puhutte) mikä on yksi outo ilmiö tähän vielä päälle (meta-taso).

[Sulervo]

Tulevaisuudessa voidaan ehkä jollain laitteella nähdä onko esim kärpäsellä tietoisuus.

Kärpäsellä lienee tuntoaisti, se tuntee, mutta tietoisuudelta edellyttäisin reflektiivisyyttä, eli sen tajuamista, että on tietoinen. Voin pitää mahdollisena, että kärpäselläkin on jonkinlaista tajuntaa. Riippuu siitä, mitä sovellusalaa katsomme milläkin käsitteellä olevan, hankalissa rajatapauksissa varsinkin. Mutta kyllä menisin niin pitkälle, että sanoisin mehiläisen ymmärtävän toisen mehiläisen tanssia, kun se sillä ilmoittaa mesilähteen sijainnin ja laadun. Tätä tanssia muut mehiläiset katselevat ja sitten osaavat lentää mesilähteelle, vaikka mehiläisen aivoissa on vain n. miljoonasosa niistä hermosoluista mitä ihmisellä. Kuitenkin, katsopa mitä Google avaa hakusanalla "mehiläisen aivot".

[Corto]

Tulevaisuudessa voidaan ehkä jollain laitteella nähdä onko esim kärpäsellä tietoisuus.

Kärpäsellä lienee tuntoaisti, se tuntee, mutta tietoisuudelta edellyttäisin reflektiivisyyttä, eli sen tajuamista, että on tietoinen. Voin pitää mahdollisena, että kärpäselläkin on jonkinlaista tajuntaa. Riippuu siitä, mitä sovellusalaa katsomme milläkin käsitteellä olevan, hankalissa rajatapauksissa varsinkin. Mutta kyllä menisin niin pitkälle, että sanoisin mehiläisen ymmärtävän toisen mehiläisen tanssia, kun se sillä ilmoittaa mesilähteen sijainnin ja laadun. Tätä tanssia muut mehiläiset katselevat ja sitten osaavat lentää mesilähteelle, vaikka mehiläisen aivoissa on vain n. miljoonasosa niistä hermosoluista mitä ihmisellä. Kuitenkin, katsopa mitä Google avaa hakusanalla "mehiläisen aivot".

Kaivoin kirjan hyllystä: tajunnantutkimuksessa käytetään sanaa fenomenaalinen tajunta siitä että valot ylipäätään syttyvät eli jokin tuntuu joltakin. Refkeltiivinen tajunta on sitä että on tietoinen tietoisuutensa sisällöstä. Itsetajunta sitä että tietää olevansa erillinen yksilö. Toi erottelu on silleen tärkeä että se tuntuminenkin on kuitenkin jonkinlaista tietoisuutta. Joskushan on ajateltu suurinpiirtein niin ettei vauvatkaan mitään kipua oikeasti tunne kun niiden tietoisuus on niin kehittymätön. Eläimistä nyt puhumattakaan.

Mehiläinen näyttää tekevän monenmoista miljoonalla aivosolulla...

[Zeneka]

Tietoisuudellekin on moenlaisia merkityksiä. Karkeimmillaan se on rajanveto siitä, pystyykö kohde esim. reagoimaan systemaattisesti stimuluksiin. Eli onko tämä tajuissaan, hereillä jne. Tällaista tietoisuutta on tutkittu paljon ja siitä voi laatia ihan järkeviä tutkimuskysymyksiä.

Jos tietoisuudella tarkoitetaan tajua itsestä ja kykyä ymmärtää miten itse liittyy maailmaan (tms, näitä määritelmiä on eri mausteilla monenlaisia), tutkimuskysymykset tulevat aina jonkin hypoteesin kautta. Esim jos on tutkimuskohde on tietoinen, pystyy toimimaan tavalla X tilanteessa Y. Vaikka delfiini osaa tehdä jotain käyttäen peilikuvaansa hyväksi (verrattuna esim. siihen, että näkee toisen delfiinin, jolla kontrolloidaan pelkän mallin mukaan toimiminen). Silloin oletetaan jo aika paljon siitä itse tietoisuudesta. Mutta kyllä näitä tutkitaan ja silloin on vain hyväksyttävä se, että tutkimus on epäsuoraa.

Tietoisuuden todistaminen jollain peilijutulla miten kun olio tunnistaa itsensä siitä, on täyttä huuhaata. Se ei kerro mistään muusta kuin että aivot ovat sen verran kyvykkäitä, että tunnistavat itsensä muusta maailmasta.

Tietoisuutta ei voi todistaa. Oletamme vain ihmisten ja joidenkin eläimien olevan tietoisia sillä perusteella, että "hei mä olen tietoinen itsestäni ja koska toi toinen kaveri on aika samanlainen ja käyttäytyy samalla tapaa kuin minä, niin sekin varmaan on tietoinen itsestään!" mutta tämä on siis vain oletus. Tieteellistä testiä tietoisuuden mittaamiseksi ei tunneta. Tietoisuus on fysikaalisen maailman kummajainen, jota ei tämän maailman käsityksen mukaan tarvita mihinkään. Yhtä vähän aivojen tietojenksittelyn kuin tietokoneen pitäisi olla tietoinen voidakseen tuottaa tuloksia.

Ongelma on hyvin konkreettinen tekoälyn kanssa, koska silloin meillä ei ole edes tätä oletukseen perustuvaa analogiaa samankaltaisuudesta. Tekoäly on niin eriperusteinen kuin ihmisene aivot ettemme voi enää lähes varmasti sen olevan tietoinen vaikka tekoälyn tulisi paljon ihmistä älykkäämmäksi.

Saattaa olla ettei homo sapiens voi koskaan ratkaista tietoisuuden ongelmaa, koska sen aivot ovat liian alkeellisiä ymmärtämään tätä. Vähän kuin akvaariokala miettisi mitä on avaruudessa.

[jester]

Mielestäni tietoisuuden (fenomenaalinen tajunta) selittäminen on sen kaltainen periaatteellinen ongelma, että se saa pohtimaan itse todellisuuden luonnetta. Tietoisuuden on oltava todellisuuden perustavanlaatuinen osa, ollut ainakin mahdollisuutena aina olemassa. Panpsykismissä tietoisuus ulotetaan jossain muodossa jopa atomien tasolle. Tuo ajatus tuntuu hieman hurjalta, mutta ainakin panpsykismissä tietoisuuden perustavuus otetaan vakavasti.

[KultaKikkare]

Eikös vika edellyyttä jonkinlaista ajatusta siitä, että vaikka prosessit aivoissa toimivatkin, ne eivät toimi halutulla tavalla?

Niin voidaan miettiä että samantyyliset kokemukset tai muistot saavat mielen rikki ja aivot eivät kestä kuormitusta. Mutta miten ajatukset voivat hajottaa aivot?

En ole varma olemmeko me samalla sivulla, mutta ajatuksemme ovat hermoverkostojemme sähkökemiallisia aktivaatiokuvioita aivoissamme. En tiedä, voivatko ajatuksemme tai mielensisältömme hajoittaa aivoissa jotain fyysisestikin, mutta aina kun puhutaan kemiallisista reaktiosta, on kaiketi siihenkin mahdollisuus olemassa. Usein ei toivotut ajatuksemme ja mielensisältömme johtuvat sinänsä toimivista hermoverkostojen sähkökemiallisista aktivaatiokuvioista, mutta onkin aktivoitunut väärä hermoverkostojen sähkökemiallinen aktivaatiokuvio.

Mieleen syntyy trauma, kun liian voimakas negatiivinen kokemus aktivoi aivojen hermoverkkoja liiallisesti, mikä johtaa voimakkaaseen sähkökemialliseen reaktioon hermoverkostossa ja vaikuttaa sieltä koko kehon stressivastejärjestelmiin, hormonitoimintaan, yms.

Aivot toimivat tuossa kuitenkin tavallaan fyysisesti ihan oikein ja tarkoituksenmukaisesti, pyrkivät varmistamaan ettei ihminen enää joutuisi vastaavaan tilanteeseen synnyttämällä mm. voimakasta pelkoa jos joku muistuttaa traumatisoineesta tilanteesta. Neurologisella tasolla tuo liittyy limbisen järjestelmän, erityisesti mantelitumakkeen, yliaktiiviseen toimintaan, joka voidaan nähdä fyysisenä virhetoimintana silloin kun se aktivoituu väärissä tilanteessa?

Ongelmia trauma aiheuttaa erityisesti silloin, jos se on syntynyt tilanteessa, jossa ihmistä on kohdeltu väärin, eli tilanteessa, joka poikkeaa normaalista yhteiskunnallisesta käytännöstä. Silloin toi aivojen oma hälytysjärjestelmä (limbinen järjestelmä) aktivoituukin jossain normaalioloissa täysin arkisessa ja sinällään turvalliseen asiassa, mikä rajoittaa elämää.

Ei voimakkaat hermoimpulssit silti aiheuta aivosoluille välittömiä fyysisiä vaurioita, mutta kyllä pitkittynyt stressi ja pelko tekee pahaa fyysisestikin, stressihormoni kortisoli on kroonisilla suurilla annoksilla neurotoksinen. Pitkittyneen stressin seurauksena hippokampus kutistuu fyysisesti, mikä alentaa kognitiivisia kykyjä, muistia ja oppimista.

Vaikka hermoverkot sinänsä toimivat ja adaptoituvat jopa silloin, kun niitä tuhoutuu isompiakin määriä, voidaan aivojen eri osien häiriintynyttä toimintaa pitää fyysisenä ongelmana, kun vielä otetaan huomioon stressin ja trauman aiheuttamat rakenteelliset muutokset aivoissa. Tollaset ongelmat ei korjaannu ajatuksen voimalla.

[Kissatäti]

Eikös vika edellyyttä jonkinlaista ajatusta siitä, että vaikka prosessit aivoissa toimivatkin, ne eivät toimi halutulla tavalla?

Niin voidaan miettiä että samantyyliset kokemukset tai muistot saavat mielen rikki ja aivot eivät kestä kuormitusta. Mutta miten ajatukset voivat hajottaa aivot?

En ole varma olemmeko me samalla sivulla, mutta ajatuksemme ovat hermoverkostojemme sähkökemiallisia aktivaatiokuvioita aivoissamme. En tiedä, voivatko ajatuksemme tai mielensisältömme hajoittaa aivoissa jotain fyysisestikin, mutta aina kun puhutaan kemiallisista reaktiosta, on kaiketi siihenkin mahdollisuus olemassa. Usein ei toivotut ajatuksemme ja mielensisältömme johtuvat sinänsä toimivista hermoverkostojen sähkökemiallisista aktivaatiokuvioista, mutta onkin aktivoitunut väärä hermoverkostojen sähkökemiallinen aktivaatiokuvio.

Mieleen syntyy trauma, kun liian voimakas negatiivinen kokemus aktivoi aivojen hermoverkkoja liiallisesti, mikä johtaa voimakkaaseen sähkökemialliseen reaktioon hermoverkostossa ja vaikuttaa sieltä koko kehon stressivastejärjestelmiin, hormonitoimintaan, yms.

Aivot toimivat tuossa kuitenkin tavallaan fyysisesti ihan oikein ja tarkoituksenmukaisesti, pyrkivät varmistamaan ettei ihminen enää joutuisi vastaavaan tilanteeseen synnyttämällä mm. voimakasta pelkoa jos joku muistuttaa traumatisoineesta tilanteesta. Neurologisella tasolla tuo liittyy limbisen järjestelmän, erityisesti mantelitumakkeen, yliaktiiviseen toimintaan, joka voidaan nähdä fyysisenä virhetoimintana silloin kun se aktivoituu väärissä tilanteessa?

Ongelmia trauma aiheuttaa erityisesti silloin, jos se on syntynyt tilanteessa, jossa ihmistä on kohdeltu väärin, eli tilanteessa, joka poikkeaa normaalista yhteiskunnallisesta käytännöstä. Silloin toi aivojen oma hälytysjärjestelmä (limbinen järjestelmä) aktivoituukin jossain normaalioloissa täysin arkisessa ja sinällään turvalliseen asiassa, mikä rajoittaa elämää.

Ei voimakkaat hermoimpulssit silti aiheuta aivosoluille välittömiä fyysisiä vaurioita, mutta kyllä pitkittynyt stressi ja pelko tekee pahaa fyysisestikin, stressihormoni kortisoli on kroonisilla suurilla annoksilla neurotoksinen. Pitkittyneen stressin seurauksena hippokampus kutistuu fyysisesti, mikä alentaa kognitiivisia kykyjä, muistia ja oppimista.

Vaikka hermoverkot sinänsä toimivat ja adaptoituvat jopa silloin, kun niitä tuhoutuu isompiakin määriä, voidaan aivojen eri osien häiriintynyttä toimintaa pitää fyysisenä ongelmana, kun vielä otetaan huomioon stressin ja trauman aiheuttamat rakenteelliset muutokset aivoissa. Tollaset ongelmat ei korjaannu ajatuksen voimalla.

Luin pienenä nuorena kirjan kahdessa kolmessa päivässä. Nyt en kykene. Olen kiinnostunut asioista ja otan niistä selvää mutta mikään ei pysy päässä pitkään. Tiedä sitten johtuuko jo iästäkin mutta tällaisia hankaluuksia olen kohdannut trauman nostaman psykooseihin johtavan masennuksen jälkeen.

[Corto]

Mielestäni tietoisuuden (fenomenaalinen tajunta) selittäminen on sen kaltainen periaatteellinen ongelma, että se saa pohtimaan itse todellisuuden luonnetta. Tietoisuuden on oltava todellisuuden perustavanlaatuinen osa, ollut ainakin mahdollisuutena aina olemassa. Panpsykismissä tietoisuus ulotetaan jossain muodossa jopa atomien tasolle. Tuo ajatus tuntuu hieman hurjalta, mutta ainakin panpsykismissä tietoisuuden perustavuus otetaan vakavasti.

tuo ratkaisisi ongelman. Ongelma on vaan se että sille ei ole todisteita. Ainakaan vielä. Tietoisuuspartikkeleita pitäisi jollain konstilla havaita.

[Zeneka]

Luin pienenä nuorena kirjan kahdessa kolmessa päivässä. Nyt en kykene. Olen kiinnostunut asioista ja otan niistä selvää mutta mikään ei pysy päässä pitkään. Tiedä sitten johtuuko jo iästäkin mutta tällaisia hankaluuksia olen kohdannut trauman nostaman psykooseihin johtavan masennuksen jälkeen.

Kun ikää tulee alkaa myös ymmärtämään "tiedon" turhuuden. Kirjat toistavat samoja ajatuksia ja ideoita. Mikään ei ole uutta ja merkityksellistä. Nuorena koki asian toisin ja ahmi tietoa, koska se tuntui antavan jotain mullistavan uutta näkökulmaa, jopa salaseuramaista tietämystä jota "taviksillla" ei ole.