Lukupiiri - Searle: Construction of Social Reality

[Stadin öljylanne]

Yksi pohdittava seikka on myös se, että jos asioiden ja esineiden merkitykset muodostuvat konseptien välityksellä, niin voiko konsepteja ja merkityksiä olla ilman kieltä? Jos voi, niin Searlen analyysiltä putoaa pohja. Ja vaikkei putoaisikaan, niin se on vajavainen koska häneltä puuttuu KONSEPTIN käsite analyysistään.

Olen antanut itseni ymmärtää, että ajattelu toimii symboleilla, ja että symboleiksi kelpaa sanojen lisäksi, vaikkapa tunteet, mielikuvat tai ääni. Eli konseptit olisivat kaiketi symboleiden kokoelmia missä jokainen symboli toimii itsenäisesti myös triggerinä mahdollisesti muunlaisille konsepteille.

[Purdue]

Yksi pohdittava seikka on myös se, että jos asioiden ja esineiden merkitykset muodostuvat konseptien välityksellä, niin voiko konsepteja ja merkityksiä olla ilman kieltä? Jos voi, niin Searlen analyysiltä putoaa pohja. Ja vaikkei putoaisikaan, niin se on vajavainen koska häneltä puuttuu KONSEPTIN käsite analyysistään.

Olen antanut itseni ymmärtää, että ajattelu toimii symboleilla, ja että symboleiksi kelpaa sanojen lisäksi, vaikkapa tunteet, mielikuvat tai ääni. Eli konseptit olisivat kaiketi symboleiden kokoelmia missä jokainen symboli toimii itsenäisesti myös triggerinä mahdollisesti muunlaisille konsepteille.

Mä näkisin, että noiden sun mainitsemien asioiden lisäksi oleellista kun puhutaan sosiaalisiin instituutioihin liittyvistä konsepteista, niin on että ymmärretään sen objektin institutionaalinen funktio eli käyttötarkoitus, jonka Searlekin analyysissään tuo esiin, mutta tämän lisäksi institutionalisoitujen objektien kuten rahan (setelit) käyttöön liittyy odotukset.

Odotukset määrittelevät eri osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia siinä tilanteessa. Mutta yleensä ihmiset ei ajattele asioita oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta, vaan he odottavat että näiden objektien kuten rahan/setelien käytöllä on tietteyjä seurauksia siinä tilanteessa.

Ja yksi mun suosikki esimerkeistä tässä mielessä on YouTube video jossa Oranki apina ajaa Golf kärryllä jossakin eläintarhassa. Sillä Orankilla on siis vähintäänkin konseptit ohjauspyörästä sekä jarru- ja kaasupolkimista, sekä ylipäätään siitä golf-kärrystä.

Ja Orankilla ei ole kieltä, mutta se ymmärtää näiden asioiden funktiot ja sen esim. näiden ohjainlaitteiden käytön seuraukset. Eli kun kääntää ratista tiettyyn suuntaan niin se golf-kärrykin muuttaa suuntaansa.


Mutta noin yleisesti ottaen Searlen analyysi on mielenkiintoinen ja ainakin osittain mun mielestä oikeilla jäljillä. Ihmisen ollessa kyseessä kielellä on suuri merkitys maailman merkityksellistämisessä, mutta silloin kielen käyttöön pitää lisätä sen konseptuaalinen merkitys.

[Stadin öljylanne]

Yksi pohdittava seikka on myös se, että jos asioiden ja esineiden merkitykset muodostuvat konseptien välityksellä, niin voiko konsepteja ja merkityksiä olla ilman kieltä? Jos voi, niin Searlen analyysiltä putoaa pohja. Ja vaikkei putoaisikaan, niin se on vajavainen koska häneltä puuttuu KONSEPTIN käsite analyysistään.

Olen antanut itseni ymmärtää, että ajattelu toimii symboleilla, ja että symboleiksi kelpaa sanojen lisäksi, vaikkapa tunteet, mielikuvat tai ääni. Eli konseptit olisivat kaiketi symboleiden kokoelmia missä jokainen symboli toimii itsenäisesti myös triggerinä mahdollisesti muunlaisille konsepteille.

Mä näkisin, että noiden sun mainitsemien asioiden lisäksi oleellista kun puhutaan sosiaalisiin instituutioihin liittyvistä konsepteista, niin on että ymmärretään sen objektin institutionaalinen funktio eli käyttötarkoitus, jonka Searlekin analyysissään tuo esiin, mutta tämän lisäksi institutionalisoitujen objektien kuten rahan (setelit) käyttöön liittyy odotukset.

Odotukset määrittelevät eri osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia siinä tilanteessa. Mutta yleensä ihmiset ei ajattele asioita oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta, vaan he odottavat että näiden objektien kuten rahan/setelien käytöllä on tietteyjä seurauksia siinä tilanteessa.

Ja yksi mun suosikki esimerkeistä tässä mielessä on YouTube video jossa Oranki apina ajaa Golf kärryllä jossakin eläintarhassa. Sillä Orankilla on siis vähintäänkin konseptit ohjauspyörästä sekä jarru- ja kaasupolkimista, sekä ylipäätään siitä golf-kärrystä.

Ja Orankilla ei ole kieltä, mutta se ymmärtää näiden asioiden funktiot ja sen esim. näiden ohjainlaitteiden käytön seuraukset. Eli kun kääntää ratista tiettyyn suuntaan niin se golf-kärrykin muuttaa suuntaansa.


Mutta noin yleisesti ottaen Searlen analyysi on mielenkiintoinen ja ainakin osittain mun mielestä oikeilla jäljillä. Ihmisen ollessa kyseessä kielellä on suuri merkitys maailman merkityksellistämisessä, mutta silloin kielen käyttöön pitää lisätä sen konseptuaalinen merkitys.

Mun mielestä Searle monimutkaistaa asiaa turhaan lyömällä kategoriarajan keskelle jatkuvaa suuretta. Ei tee toisin sanoen pahitteeksi oppia Searlelta oman intuitioni vastaisen intuition sääntöjä. Se kun avartaa todennäköisesti maailmankuvaani.

[Purdue]

Yksi pohdittava seikka on myös se, että jos asioiden ja esineiden merkitykset muodostuvat konseptien välityksellä, niin voiko konsepteja ja merkityksiä olla ilman kieltä? Jos voi, niin Searlen analyysiltä putoaa pohja. Ja vaikkei putoaisikaan, niin se on vajavainen koska häneltä puuttuu KONSEPTIN käsite analyysistään.

Olen antanut itseni ymmärtää, että ajattelu toimii symboleilla, ja että symboleiksi kelpaa sanojen lisäksi, vaikkapa tunteet, mielikuvat tai ääni. Eli konseptit olisivat kaiketi symboleiden kokoelmia missä jokainen symboli toimii itsenäisesti myös triggerinä mahdollisesti muunlaisille konsepteille.

Mä näkisin, että noiden sun mainitsemien asioiden lisäksi oleellista kun puhutaan sosiaalisiin instituutioihin liittyvistä konsepteista, niin on että ymmärretään sen objektin institutionaalinen funktio eli käyttötarkoitus, jonka Searlekin analyysissään tuo esiin, mutta tämän lisäksi institutionalisoitujen objektien kuten rahan (setelit) käyttöön liittyy odotukset.

Odotukset määrittelevät eri osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia siinä tilanteessa. Mutta yleensä ihmiset ei ajattele asioita oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta, vaan he odottavat että näiden objektien kuten rahan/setelien käytöllä on tietteyjä seurauksia siinä tilanteessa.

Ja yksi mun suosikki esimerkeistä tässä mielessä on YouTube video jossa Oranki apina ajaa Golf kärryllä jossakin eläintarhassa. Sillä Orankilla on siis vähintäänkin konseptit ohjauspyörästä sekä jarru- ja kaasupolkimista, sekä ylipäätään siitä golf-kärrystä.

Ja Orankilla ei ole kieltä, mutta se ymmärtää näiden asioiden funktiot ja sen esim. näiden ohjainlaitteiden käytön seuraukset. Eli kun kääntää ratista tiettyyn suuntaan niin se golf-kärrykin muuttaa suuntaansa.


Mutta noin yleisesti ottaen Searlen analyysi on mielenkiintoinen ja ainakin osittain mun mielestä oikeilla jäljillä. Ihmisen ollessa kyseessä kielellä on suuri merkitys maailman merkityksellistämisessä, mutta silloin kielen käyttöön pitää lisätä sen konseptuaalinen merkitys.

Mun mielestä Searle monimutkaistaa asiaa turhaan lyömällä kategoriarajan keskelle jatkuvaa suuretta. Ei tee toisin sanoen pahitteeksi oppia Searlelta oman intuitioni vastaisen intuition sääntöjä. Se kun avartaa todennäköisesti maailmankuvaani.

Toki. Vaikka me tässä Searlen analyysia kritisoidaankin, niin mä näkisin oman kritiikkini positiivisessa hengessä.

Mä luulen kanssa oppivani Searlelta yhtä ja toista tämän kirjan välityksellä, mutta toki meillä kaikilla on tapana tulkita näitä asioita omista lähtökohdista.

En väitä omankaan näkemykseni olevan se lopullinen totuus, koska se elää uuden tiedon valossa, ja olen vasta lukenut Searlen kirjasta nuo kolme ensimmäistä päälukua. Yllätyksiä saattaa olla vielä tiedossa!

Mutta se on sanottava, että Searlehan on filosofi, ja hänen lähtökohtansa sosiaalisen todellisuuden analyysille on tyystin erilainen kuin vaikkapa herrojen Berger & Luckmann teoksessa "Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen" (suomenkielinen laitos vuodelta 1994), joka on sosiologinen ja ammentaa osin myös fenomenologiasta. Siinä sosiaalinen todellisuus ei niinkään rakennu kielen varaan kuten Searlella, vaan arkitiedon varaan.

Se näillä kirjoilla on kuitenkin yhteistä, että kummatkin näkevät sosiaalisen todellisuuden muodostuvan ensinnäkin subjektiivisista lähtökohdista, mutta sen lisäksi ne katsovat että sosiaalisella todellisuudella on tietty objektiivinen luonne.

Tämä objektiivisuus näkyy materiaalisten ihmisyksilöiden käyttäytymisessä ja vuorovaikutuksessa, mutta myös siinä ettei kukaan yksilö pysty yksinään muuttamaan tätä todellisuutta, vaan siihen tarvitaan kollektiivista asennemuutosta.

[Purdue]

Pohdiskelin tässä Searlen kirjoituksia hieman lisää, ja tällaista syntyi. Kirjoitus liittyy kirjasta:

- Luku 4: The General Theory of Institutional Facts (Part 1)
- Luku 2: Creating Institutional Facts: Osio >> Constitutive Rules: X Counts as Y in C
- Luku 1: Viimeinen osio

Tämä mun kommentti perustuu hyvin löysästi noihin yllä oleviin. Enemmänkin tää on mun omaa tulkintaa noiden perusteella, ja koko homma on esitetty tuossa liitetiedostossa, jonka kyhäsin:

Searle_Institutions_010325a.png

Elikkä, tuon liitetiedoston selitys suomeksi on tässä:

¤ Jokin konteksti C luo ja määrittelee tiettyjä status positioita, joihin liittyy tiettyjä identiteettejä. Nämä identiteetit pitävät sisällään tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia tässä kontekstissa.
¤ Nämä oikeudet ja velvollisuudet määrittelevät tähän identiteettiin liittyvät konstitutiiviset säännöt, eli nämä konstitutiiviset säännöt määrittelevät identiteettiin liittyvät sallitut, mahdolliset ja edellytetyt teot.
¤ Eli konstitutiiviset säännöt luovat tälle identiteetille tiettyjä valtaoikeuksia suorittaa tiettyjä tekoja.

¤ Tietyn identiteetin omaava toimija suorittaa tiettyjä tekoja X tässä kontekstissa C.

¤ Näillä teoilla on tietty lopputulos Y, ja tuota lopputulosta ja sen merkitystä määrittävät noihin tekoihin X sekä niistä seuraavaan lopputulokseen Y liittyvät regulatiiviset säännöt.
¤ Konstitutiiviset säännöt siis liittyvät identiteettiin ja määrittävät sallitut teot, ja regulatiiviset säännöt liittyvät itse tekoihin ja niiden lopputuloksiin, eli tekojen merkitystulkintoihin.


Elikkä siinä on tuo mun synteesi, tulkinta ja laajennus Searlen tekstistä ja ajatuksista, kun olen saanut kirjasta luettua ensimmäiset 4 lukua. Mitäpä muut lukupiiriläiset on mieltä tuosta yllä olevasta institutionalisoidun toiminnan tulkinnasta ja kuvauksesta?

[Naturalisti]

Ajattelin, että voisi olla hyödyllistä yrittää käyttää keskustelussa yhdenmukaista terminologiaa.

Pyysin Copilotilta listan kirjan keskeisistä termeistä, suomennoksista ja määritelmistä. Mukaan tuli itsestään selvyyksiäkin. Mutta mitä puuttuu ja mikä meni väärin?

- Assignment of function (Tehtävien määrittely): Tehtävien ja roolien jakaminen eri toimijoille ja instituutioille.
- Assignment of status functions (Statustoimintojen määrittely): Tietyn aseman tai roolin antaminen tietyille toimijoille tai objekteille, jotta ne voivat täyttää yhteiskunnallisia tehtäviä.
- Attacks on realism (Hyökkäykset realismia vastaan): Kritiikki ja vastaväitteet, jotka kyseenalaistavat realistisen maailmankuvan.
- Background abilities (Taustakyvyt): Yksilöiden kyvyt ja tiedot, jotka mahdollistavat sosiaalisen todellisuuden ymmärtämisen ja toimimisen siinä.
- Brute facts (Brutaalit faktat): Tosiasiat, jotka ovat olemassa riippumatta ihmisten uskomuksista tai toiminnoista.
- Collective intentionality (Yhteinen intentionaalisuus): Yhteinen suuntautuminen toimintaan ja jaetut tarkoitukset ja päämäärät.
- Constitutive rules (Perustavat säännöt): Säännöt, jotka luovat uusia todellisuuksia ja instituutioita.
- Correspondence (Vastaavuus): Suhde väitteiden ja todellisuuden välillä.
- Declaratives (Deklaraatiot): Ilmaukset, jotka tuottavat sosiaalista todellisuutta niiden julistamisen kautta.
- Function assignment (Tehtävien määrittely): Tehtävien ja roolien jakaminen eri toimijoille ja instituutioille.
- Hierarchy (Hierarkia): Sosiaalisten instituutioiden ja rakenteiden kerroksellinen järjestys.
- Institutional facts (Institutionaaliset faktat): Tosiasiat, jotka syntyvät ihmisten luomien instituutioiden ja sääntöjen kautta.
- Interaction (Vuorovaikutus): Yksilöiden välinen yhteistoiminta ja sen vaikutus sosiaalisen todellisuuden muodostumiseen.
- Intrinsic features (Sisäiset piirteet): Ominaisuudet, jotka ovat olemassa riippumatta havaitsijoista.
- Invisible structure (Näkymätön rakenne): Sosiaaliset rakenteet ja instituutiot eivät aina ole näkyvissä, mutta ne vaikuttavat merkittävästi ihmisten toimintaan.
- Iteration (Iteraatio): Toistuvuus ja jatkuva uudelleenkäyttö sosiaalisten faktojen ja rakenteiden luomisessa.
- Logical structure (Looginen rakenne): Sosiaalisten faktojen ja sääntöjen välinen järjestelmällinen yhteys.
- Maintenance (Ylläpito): Sosiaalisten faktojen ja instituutioiden jatkuva säilyttäminen ja tukeminen.
- Metaphysical burden (Metafyysinen taakka): Sosiaalisen todellisuuden ylläpitäminen vaatii ihmisten jatkuvaa osallistumista ja yhteisiä uskomuksia.
- Objectivity (Objektiivisuus): Asioiden tarkastelu ilman henkilökohtaisia ennakkoluuloja tai uskomuksia.
- Observer-relative features (Havaitsijasta riippuvat piirteet): Ominaisuudet, jotka syntyvät ihmisten toiminnan ja käsitysten kautta.
- Ontology (Ontologia): Filosofinen tutkimus olemassaolon perusluonteesta ja kategorioista.
- Performative utterances (Performatiiviset ilmaukset): Ilmaukset, jotka toteuttavat toiminnan niiden lausumisen hetkellä.
- Proof of external realism (Ulkopuolisen realismin todistus): Todisteet ja argumentit, jotka puolustavat realistista maailmankuvaa ja ulkomaailman olemassaoloa.
- Speech acts (Puheaktit): Kielen käyttö tekojen suorittamiseen.
- Truth (Totuus): Väitteiden ja uskomusten yhtäpitävyys todellisuuden kanssa.

[Purdue]

¤ Tää on kirjasta yleinen kommentti, ja koskee tuota kaavaa, jota Searle käyttää:

X merkitsee Y:tä kontekstissa C


¤ Kun luodaan institutionaalisia todellisuuksia niin homma menee käsittääkseni näin:

Puheakti, deklaraatio X >>> Statusfunktion asettaminen Y >>> kontekstissa C


¤ Toisaalta kun puhutaan jo olemassa olevista instituutioista, niin tuota institutionaalista statusta ei ole välttämättä tarpeen deklaroida puheaktilla, vaan jokainen ymmärtää mistä on kyse, ja silloin tuo homma voidaan nähdä näin:

Kontekstissa C >>> teko X >>> saa merkityksen Y


Eli jos ajatellaan vaikkapa potentiaalista matkustajaa bussipysäkillä, niin se bussipysäkki luo sen kontekstin, jossa sillä seisova henkilö on potentiaalinen matkustaja. Tuo konteksti luo tälle henkilölle statuksen ja identiteetin, joihin liittyy tietyt oikeudet ja velvollisuudet. Nämä ovat konstitutiivisia sääntöjä, eli määrittelevät sallitut teot tuossa kontekstissa.

Nyt kun tuo konteksti on selvillä, niin teko eli käden heilautus on sallittu teko, jonka avulla matkustajalla on valta pysäyttää bussi pysäkille, jotta hän pääsee kyytiin.

Eli tuo teko eli käden heilautus bussipysäkillä saa siinä kontekstissa merkityksen, että bussin on pysähdyttävä pysäkille. Tämä liittyy tuohon käden heilautukseen liittyvään regulatiiviseen sääntöön. Regulatiiviset säännöt spesifioivat mitä tietyt teot merkitsevät ja mitä seurauksia niillä on.

Eli Searlen terminologiaa käyttämällä:

Konteksti C määrittelee henkilön statusfunktion >>> joka määrittelee puolestaan sallitut teot X >>> jotka saavat merkityksensä Y kontekstiin liittyvien regulatiivisten sääntöjen mukaan


Eli tää formulaatio tuosta tilanteesta sekä sen logiikasta näyttäisi eroavan hiukan siitä mitä Searle esittää kirjan luvuissa 1-4. En sitten tiedä kuinka on asian laita luvussa 5 joka on vielä minulta lukematta, mutta noin asiat näen kuten tuossa yllä.

Normaaleissa arkipäiväisissä tilanteissa vuorovaikutusten osapuolten ei ole tarpeen luoda noita statusfunktioita joka kerta erikseen erillisillä puheakteilla, vaan se tilanne määrittelee osapuolten identiteetit sekä statusfunktiot.

Ja sitten se toiminta siinä tilanteessa verifioi tuon statuksen. Eli käden heilautus bussipysäkillä lähestyvälle bussille merkitsee sitä, että bussipysäkillä seisova henkilö ilmaisee olevansa tulossa bussiin kyytiin matkustajaksi. Tällöin käden heilautuksella verifioidaan se konteksti, ja tämän perusteella tuo teko saa merkityksensä.

Itse tekoon liittyvät regulatiiviset säännöt määrittelevät tekojen seuraukset. Tässä tapauksessa teon seuraus on se, että bussikuskin on pysäytettävä bussi pysäkille, jotta matkustaja pääsee mukaan kyytiin.

Eli jälleen kerran: tässä tilanteessa itse konteksti määrittelee matkustajan mahdolliset teot siinä tilanteessa (konstitutiiviset säännöt) ja tekojen merkitys sekä seuraukset määrittyvät tekoihin liittyvien regulatiivisten sääntöjen mukaan.


Tällöin tuo Searlen kaava:

X merkitsee Y:tä kontekstissa C >>> Institutionaalisen todellisuuden määrittely

saakin muodon:

Kontekstissa C teko X saa merkityksen sekä seurauksen Y >>> Teon seurauksien määrittely tietyssä institutionaalisessa kontekstissa

Eli tässä jälkimmäisessä tapauksessa ei olla niinkään luomassa institutionaalista todellisuutta per se, vaan katsotaan mitä seurauksia sillä institutionaalisella todellisuudella on käytännön tilanteissa.

[Naturalisti]

¤ Tää on kirjasta yleinen kommentti, ja koskee tuota kaavaa, jota Searle käyttää:

X merkitsee Y:tä kontekstissa C


¤ Kun luodaan institutionaalisia todellisuuksia niin homma menee käsittääkseni näin:

Puheakti, deklaraatio X >>> Statusfunktion asettaminen Y >>> kontekstissa C


¤ Toisaalta kun puhutaan jo olemassa olevista instituutioista, niin tuota institutionaalista statusta ei ole välttämättä tarpeen deklaroida puheaktilla, vaan jokainen ymmärtää mistä on kyse, ja silloin tuo homma voidaan nähdä näin:

Kontekstissa C >>> teko X >>> saa merkityksen Y


Eli jos ajatellaan vaikkapa potentiaalista matkustajaa bussipysäkillä, niin se bussipysäkki luo sen kontekstin, jossa sillä seisova henkilö on potentiaalinen matkustaja. Tuo konteksti luo tälle henkilölle statuksen ja identiteetin, joihin liittyy tietyt oikeudet ja velvollisuudet. Nämä ovat konstitutiivisia sääntöjä, eli määrittelevät sallitut teot tuossa kontekstissa.

Nyt kun tuo konteksti on selvillä, niin teko eli käden heilautus on sallittu teko, jonka avulla matkustajalla on valta pysäyttää bussi pysäkille, jotta hän pääsee kyytiin.

Eli tuo teko eli käden heilautus bussipysäkillä saa siinä kontekstissa merkityksen, että bussin on pysähdyttävä pysäkille. Tämä liittyy tuohon käden heilautukseen liittyvään regulatiiviseen sääntöön. Regulatiiviset säännöt spesifioivat mitä tietyt teot merkitsevät ja mitä seurauksia niillä on.

Eli Searlen terminologiaa käyttämällä:

Konteksti C määrittelee henkilön statusfunktion >>> joka määrittelee puolestaan sallitut teot X >>> jotka saavat merkityksensä Y kontekstiin liittyvien regulatiivisten sääntöjen mukaan


Eli tää formulaatio tuosta tilanteesta sekä sen logiikasta näyttäisi eroavan hiukan siitä mitä Searle esittää kirjan luvuissa 1-4. En sitten tiedä kuinka on asian laita luvussa 5 joka on vielä minulta lukematta, mutta noin asiat näen kuten tuossa yllä.

Normaaleissa arkipäiväisissä tilanteissa vuorovaikutusten osapuolten ei ole tarpeen luoda noita statusfunktioita joka kerta erikseen erillisillä puheakteilla, vaan se tilanne määrittelee osapuolten identiteetit sekä statusfunktiot.

Ja sitten se toiminta siinä tilanteessa verifioi tuon statuksen. Eli käden heilautus bussipysäkillä lähestyvälle bussille merkitsee sitä, että bussipysäkillä seisova henkilö ilmaisee olevansa tulossa bussiin kyytiin matkustajaksi. Tällöin käden heilautuksella verifioidaan se konteksti, ja tämän perusteella tuo teko saa merkityksensä.

Itse tekoon liittyvät regulatiiviset säännöt määrittelevät tekojen seuraukset. Tässä tapauksessa teon seuraus on se, että bussikuskin on pysäytettävä bussi pysäkille, jotta matkustaja pääsee mukaan kyytiin.

Eli jälleen kerran: tässä tilanteessa itse konteksti määrittelee matkustajan mahdolliset teot siinä tilanteessa (konstitutiiviset säännöt) ja tekojen merkitys sekä seuraukset määrittyvät tekoihin liittyvien regulatiivisten sääntöjen mukaan.


Tällöin tuo Searlen kaava:

X merkitsee Y:tä kontekstissa C >>> Institutionaalisen todellisuuden määrittely

saakin muodon:

Kontekstissa C teko X saa merkityksen sekä seurauksen Y >>> Teon seurauksien määrittely tietyssä institutionaalisessa kontekstissa

Eli tässä jälkimmäisessä tapauksessa ei olla niinkään luomassa institutionaalista todellisuutta per se, vaan katsotaan mitä seurauksia sillä institutionaalisella todellisuudella on käytännön tilanteissa.

Joo, Searle käyttää tuota kaavaa selventävänä työkaluna läpi kirjan. Olen nyt kursoorisesti selannut kirjan läpi ja uskon sen herättävän kiinnostavaa jatkopohdintaa. Tässä on muutamia alustavia kommentteja omasta ajattelustani, tästä kirjasta ja Searlen biologisesta naturalismista.

Hyväksyn Searlen biologisen naturalismin ajatuksen, että elämän lisäksi myös tietoisuus ja sosiaalinen todellisuus ovat naturalistisia ilmiöitä. Kuitenkin biologinen naturalismi jättää avoimeksi sen, miten mieli on materiaalisesti olemassa. Biologisen informaation kantajana toimii genomi, mutta se muuttuu vain hedelmöittymisen hetkellä, joten se ei voi toimia ihmisen elinaikana omaksutun kulttuurisen tiedon kantajana.

Ajattelen, että ihmiseen johtaneen fylogeneesin jossakin vaiheessa on tapahtunut emergentti hyppy, joka tuotti kyvyn muistella menneitä ja harkita tulevaa mielikuvituksessa. Tämä kyky syntyi neokorteksissa, mikä mahdollisti kulttuuristen käsitysten ja käyttäytymistapojen tallentumisen mieleen ja niiden kehittymisen koko elämän ajan tottumuksina eli dynaamisina representaatioina eli meemeinä.

Jo ennen tätä memeettistä informaatiota käsittelemään kykenevää aivorakennetta aivot kykenivät tuottamaan aistimuksista mielikuvavirran ja reagoimaan siihen lajityypillisellä käyttäytymisellä. Neokorteksin meemikone täydentää mielikuvavirran ja lajityypillisen reagoinnin rationaaliseksi ajatteluksi ja käyttäytymiseksi. Materiaalisen mielen olemassaolo on tämän meemikoneen käynnissä olemista, ja subjektiivisen mielen ja mielensisältöjen (meemien) olemassaolo päättyy niitä tuottavien neuraalisten prosessien pysähtyessä.

Jo mielikuva-ajattelu mahdollisti hiljaisen tiedon kulttuurisen oppimisen matkimalla, mutta vasta subjektiivisen mielikuva-ajattelun kommunikointiin kehittynyt symbolinen kieli käynnisti voimakkaan memeettisen evoluution. Koska kielelle ei ollut aivoissa valmiita rakenteita, siihen liittyvät toiminnot kehittyivät toiseen aivopuoliskoon ja toinen jäi edelleen mielikuva-ajattelun käyttöön. Nämä molemmat ajattelumuodot ovat edelleen toiminnassa ja synkronoituvat aivokurkiaisen välityksellä.

Tätä kokonaisuutta voidaan havainnollistaa modifioidulla Popperin kolmen maailman ontologialla, jossa hänen mallinsa erilliset olemisen piirit on ajateltu sisäkkäisiksi:

- Maailma 1 sisältää kaiken olevat (materian objektit ja niiden vuorovaikutusprosessit, mukaan lukien maailman 2)

- Maailma 2 sisältää subjektiiviset mielet ja mielensisällöt (meemit), mukaan lukien subjektiiviset käsitykset kulttuurista kuten sosiaalisesta todellisuudesta (maailma 3)

- Maailma 3 on vain teoreettinen käsite, joka todellisuudessa hajoaa yksilöiden mielten subjektiivisiksi käsityksiksi, jotka voivat lähestyä tai loitota toisistaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

No, se näistä omista lähtökohdista. Käydäänpä nyt sitten keskustelemaan asiasta yksityiskohtaisemmin eri näkökulmista avoimin mielin sitä mukana kun lukeminen etenee. Itse kiinnitän erityistä huomiota siihen, miten sosiaaliset faktat ovat materiaalisesti olemassa. Tämä on itselleni keskeisin ongelma, koska olen kiinnostunut asiasta lähinnä aivojen toiminnallisen viitekehyksen näkökulmasta, mistä ei ole vielä olemassa yleisesti hyväksyttyä näkemystä.

[Purdue]

Joo, Searle käyttää tuota kaavaa selventävänä työkaluna läpi kirjan. Olen nyt kursoorisesti selannut kirjan läpi ja uskon sen herättävän kiinnostavaa jatkopohdintaa. Tässä on muutamia alustavia kommentteja omasta ajattelustani, tästä kirjasta ja Searlen biologisesta naturalismista.
. . .
No, se näistä omista lähtökohdista. Käydäänpä nyt sitten keskustelemaan asiasta yksityiskohtaisemmin eri näkökulmista avoimin mielin sitä mukana kun lukeminen etenee. Itse kiinnitän erityistä huomiota siihen, miten sosiaaliset faktat ovat materiaalisesti olemassa. Tämä on itselleni keskeisin ongelma, koska olen kiinnostunut asiasta lähinnä aivojen toiminnallisen viitekehyksen näkökulmasta, mistä ei ole vielä olemassa yleisesti hyväksyttyä näkemystä.

Mä olen vasta kirjan puolivälissä, mutta osallistun keskusteluun sitä mukaa kuin lukeminen etenee. Täytyy märehtiä ja pureskella näitä asioita, kun on tottunut ajattelemaan tätä kokonaisuutta enemmänkin sosiologisesta kuin filosofisesta näkökulmasta.

Itse toivoisin jatkokeskustelulta sitä, että käytäisiin myös tuon Searlen kaavan eri sovelluksia ja ilmenemismuotoja lävitse, koska se on niin keskeinen osa hänen ajatteluaan ja argumentaatiotaan.

Tuo sosiaalisten faktojen materiaalinen olemassaolo, jonka nostat esiin, niin on myös mielenkiintoinen aihe. Tässä kohtaa voisi myös puhua instituutioiden objektiivisuudesta, ja siitä kuinka ne ilmenevät yksilöiden vuorovaikutuksessa materiaalisina tekoina. Nimittäin tavalliset teot toimeenpannaan ruumiillisten fyysisten aktien kautta ja avulla. Jos sosiaaliset faktat ovat materiaalisesti olemassa, ja puhun nyt vuorovaikutuksesta enkä esim. setelirahasta, niin se oleminen jäsentyy nimenomaan fyysisten aktien kautta.

Mutta, odotan nyt sulta Naturalisti omaa keskustelun avaustasi ja mahdollisia kommenttejasi ketjussa jo esitettyihin näkemyksiin.

[Naturalisti]

Joo, Searle käyttää tuota kaavaa selventävänä työkaluna läpi kirjan. Olen nyt kursoorisesti selannut kirjan läpi ja uskon sen herättävän kiinnostavaa jatkopohdintaa. Tässä on muutamia alustavia kommentteja omasta ajattelustani, tästä kirjasta ja Searlen biologisesta naturalismista.
. . .
No, se näistä omista lähtökohdista. Käydäänpä nyt sitten keskustelemaan asiasta yksityiskohtaisemmin eri näkökulmista avoimin mielin sitä mukana kun lukeminen etenee. Itse kiinnitän erityistä huomiota siihen, miten sosiaaliset faktat ovat materiaalisesti olemassa. Tämä on itselleni keskeisin ongelma, koska olen kiinnostunut asiasta lähinnä aivojen toiminnallisen viitekehyksen näkökulmasta, mistä ei ole vielä olemassa yleisesti hyväksyttyä näkemystä.

Mä olen vasta kirjan puolivälissä, mutta osallistun keskusteluun sitä mukaa kuin lukeminen etenee. Täytyy märehtiä ja pureskella näitä asioita, kun on tottunut ajattelemaan tätä kokonaisuutta enemmänkin sosiologisesta kuin filosofisesta näkökulmasta.

Itse toivoisin jatkokeskustelulta sitä, että käytäisiin myös tuon Searlen kaavan eri sovelluksia ja ilmenemismuotoja lävitse, koska se on niin keskeinen osa hänen ajatteluaan ja argumentaatiotaan.

Tuo sosiaalisten faktojen materiaalinen olemassaolo, jonka nostat esiin, niin on myös mielenkiintoinen aihe. Tässä kohtaa voisi myös puhua instituutioiden objektiivisuudesta, ja siitä kuinka ne ilmenevät yksilöiden vuorovaikutuksessa materiaalisina tekoina. Nimittäin tavalliset teot toimeenpannaan ruumiillisten fyysisten aktien kautta ja avulla. Jos sosiaaliset faktat ovat materiaalisesti olemassa, ja puhun nyt vuorovaikutuksesta enkä esim. setelirahasta, niin se oleminen jäsentyy nimenomaan fyysisten aktien kautta.

Mutta, odotan nyt sulta Naturalisti omaa keskustelun avaustasi ja mahdollisia kommenttejasi ketjussa jo esitettyihin näkemyksiin.

Joo, olet sitten varsinaisessa lukemisessa paljon mua pidemmällä. Aloitan varsinaisen lukemisen vasta nyt eli taaperran perässä. Kommentoin kyllä myös ketjussa jo esitettyjä ajatuksia sitä mukaan kun oma lukemiseni etenee.

[Naturalisti]

¤ Tää on kirjasta yleinen kommentti, ja koskee tuota kaavaa, jota Searle käyttää:

X merkitsee Y:tä kontekstissa C


¤ Kun luodaan institutionaalisia todellisuuksia niin homma menee käsittääkseni näin:

Puheakti, deklaraatio X >>> Statusfunktion asettaminen Y >>> kontekstissa C


¤ Toisaalta kun puhutaan jo olemassa olevista instituutioista, niin tuota institutionaalista statusta ei ole välttämättä tarpeen deklaroida puheaktilla, vaan jokainen ymmärtää mistä on kyse, ja silloin tuo homma voidaan nähdä näin:

Kontekstissa C >>> teko X >>> saa merkityksen Y


Eli jos ajatellaan vaikkapa potentiaalista matkustajaa bussipysäkillä, niin se bussipysäkki luo sen kontekstin, jossa sillä seisova henkilö on potentiaalinen matkustaja. Tuo konteksti luo tälle henkilölle statuksen ja identiteetin, joihin liittyy tietyt oikeudet ja velvollisuudet. Nämä ovat konstitutiivisia sääntöjä, eli määrittelevät sallitut teot tuossa kontekstissa.

Nyt kun tuo konteksti on selvillä, niin teko eli käden heilautus on sallittu teko, jonka avulla matkustajalla on valta pysäyttää bussi pysäkille, jotta hän pääsee kyytiin.

Eli tuo teko eli käden heilautus bussipysäkillä saa siinä kontekstissa merkityksen, että bussin on pysähdyttävä pysäkille. Tämä liittyy tuohon käden heilautukseen liittyvään regulatiiviseen sääntöön. Regulatiiviset säännöt spesifioivat mitä tietyt teot merkitsevät ja mitä seurauksia niillä on.

Eli Searlen terminologiaa käyttämällä:

Konteksti C määrittelee henkilön statusfunktion >>> joka määrittelee puolestaan sallitut teot X >>> jotka saavat merkityksensä Y kontekstiin liittyvien regulatiivisten sääntöjen mukaan


Eli tää formulaatio tuosta tilanteesta sekä sen logiikasta näyttäisi eroavan hiukan siitä mitä Searle esittää kirjan luvuissa 1-4. En sitten tiedä kuinka on asian laita luvussa 5 joka on vielä minulta lukematta, mutta noin asiat näen kuten tuossa yllä.

Normaaleissa arkipäiväisissä tilanteissa vuorovaikutusten osapuolten ei ole tarpeen luoda noita statusfunktioita joka kerta erikseen erillisillä puheakteilla, vaan se tilanne määrittelee osapuolten identiteetit sekä statusfunktiot.

Ja sitten se toiminta siinä tilanteessa verifioi tuon statuksen. Eli käden heilautus bussipysäkillä lähestyvälle bussille merkitsee sitä, että bussipysäkillä seisova henkilö ilmaisee olevansa tulossa bussiin kyytiin matkustajaksi. Tällöin käden heilautuksella verifioidaan se konteksti, ja tämän perusteella tuo teko saa merkityksensä.

Itse tekoon liittyvät regulatiiviset säännöt määrittelevät tekojen seuraukset. Tässä tapauksessa teon seuraus on se, että bussikuskin on pysäytettävä bussi pysäkille, jotta matkustaja pääsee mukaan kyytiin.

Eli jälleen kerran: tässä tilanteessa itse konteksti määrittelee matkustajan mahdolliset teot siinä tilanteessa (konstitutiiviset säännöt) ja tekojen merkitys sekä seuraukset määrittyvät tekoihin liittyvien regulatiivisten sääntöjen mukaan.


Tällöin tuo Searlen kaava:

X merkitsee Y:tä kontekstissa C >>> Institutionaalisen todellisuuden määrittely

saakin muodon:

Kontekstissa C teko X saa merkityksen sekä seurauksen Y >>> Teon seurauksien määrittely tietyssä institutionaalisessa kontekstissa

Eli tässä jälkimmäisessä tapauksessa ei olla niinkään luomassa institutionaalista todellisuutta per se, vaan katsotaan mitä seurauksia sillä institutionaalisella todellisuudella on käytännön tilanteissa.

Ymmärrän Searlen kaavan "X merkitsee Y:tä kontekstissa C" kuvaavan institutionaalisten todellisuuksien luomista ja ylläpitämistä seuraavasti:

Puheakti, deklaraatio X

Statusfunktion asettaminen Y

Kontekstissa C

Kun puhutaan olemassa olevista instituutioista, institutionaalista statusta ei tarvitse deklaroida puheaktilla, vaan konteksti määrittelee tilanteen ja merkityksen:

Kontekstissa C

Teko X

Saa merkityksen Y

Esimerkiksi bussipysäkillä potentiaalinen matkustaja luo kontekstin, jossa henkilöllä on status ja identiteetti potentiaalisena matkustajana. Käden heilautus on teko, joka saa merkityksen ja seurauksen kontekstissa ja regulatiivisten sääntöjen mukaisesti. En osaa sanoa, onko tämä täysin Searlen alkuperäisen esityksen mukainen, mutta se tuo esiin käytännön tilanteiden merkityksen ja institutionaalisen todellisuuden seuraukset.

Tämä on siis kuvaus siitä, mitä tapahtuu mielemme ulkopuolisessa todellisuudessa sosiologisen teorian mukaan, jonka tunnet varmasti minua paremmin.

Aivojen toiminnan näkökulmasta sekä reaalitodellisuuden että fiktion representaatiot ovat olemassa aivojen materiaalisten prosessien käynnissä olevina ajattelua ja käyttäytymistä tuottavina tottumuksina.

Näitä prosesseja on kahta sorttia: objektiprosesseja ja kontekstiprosesseja. Ensin mainitut koetaan ulkopuolisen (kolmannen persoonan) näkökulmasta ja jälkimmäiset kontekstin sisällä olevan (ensimmäisen persoonan) näkökulmasta, joka kalustetaan kulloinkin läsnä olevilla kontekstiprosesseilla.

Tämä tarkoittaa, että saman objektin tietyllä käyttäytymisellä eri konteksteissa voi olla eri merkitys. Reaalitodellisuuden (maailma 1) representaatiot (maailma 2) edustavat ainakin osittain brutaalien faktojen representaatioita. Sen sijaan fiktiivisen sosiaalisen todellisuuden (maailma 3) representaatioilla (maailma 2) ei ole vastinetta reaalitodellisuudessa.

Olennaista on se, että nämä aivojen prosessit eivät ota kantaa siihen, ovatko niiden tuottamat kuvaukset oikeita vai vääriä. Tämä ratkaistaan kunkin ajatusperinteen (tieteet, filosofiat, ismit, uskonnot jne.) omien periaatteiden mukaisesti. Tiede esimerkiksi ei hyväksy teorioittensa perusteeksi ilmoitustietoa eikä mitään muutakaan uskonvaraista tietoa.

Miltä tällainen pohdiskelu sinusta kuulostaisi?

[Purdue]

¤ Tää on kirjasta yleinen kommentti, ja koskee tuota kaavaa, jota Searle käyttää:

X merkitsee Y:tä kontekstissa C


¤ Kun luodaan institutionaalisia todellisuuksia niin homma menee käsittääkseni näin:

Puheakti, deklaraatio X >>> Statusfunktion asettaminen Y >>> kontekstissa C


¤ Toisaalta kun puhutaan jo olemassa olevista instituutioista, niin tuota institutionaalista statusta ei ole välttämättä tarpeen deklaroida puheaktilla, vaan jokainen ymmärtää mistä on kyse, ja silloin tuo homma voidaan nähdä näin:

Kontekstissa C >>> teko X >>> saa merkityksen Y


Eli jos ajatellaan vaikkapa potentiaalista matkustajaa bussipysäkillä, niin se bussipysäkki luo sen kontekstin, jossa sillä seisova henkilö on potentiaalinen matkustaja. Tuo konteksti luo tälle henkilölle statuksen ja identiteetin, joihin liittyy tietyt oikeudet ja velvollisuudet. Nämä ovat konstitutiivisia sääntöjä, eli määrittelevät sallitut teot tuossa kontekstissa.

Nyt kun tuo konteksti on selvillä, niin teko eli käden heilautus on sallittu teko, jonka avulla matkustajalla on valta pysäyttää bussi pysäkille, jotta hän pääsee kyytiin.

Eli tuo teko eli käden heilautus bussipysäkillä saa siinä kontekstissa merkityksen, että bussin on pysähdyttävä pysäkille. Tämä liittyy tuohon käden heilautukseen liittyvään regulatiiviseen sääntöön. Regulatiiviset säännöt spesifioivat mitä tietyt teot merkitsevät ja mitä seurauksia niillä on.

Eli Searlen terminologiaa käyttämällä:

Konteksti C määrittelee henkilön statusfunktion >>> joka määrittelee puolestaan sallitut teot X >>> jotka saavat merkityksensä Y kontekstiin liittyvien regulatiivisten sääntöjen mukaan


Eli tää formulaatio tuosta tilanteesta sekä sen logiikasta näyttäisi eroavan hiukan siitä mitä Searle esittää kirjan luvuissa 1-4. En sitten tiedä kuinka on asian laita luvussa 5 joka on vielä minulta lukematta, mutta noin asiat näen kuten tuossa yllä.

Normaaleissa arkipäiväisissä tilanteissa vuorovaikutusten osapuolten ei ole tarpeen luoda noita statusfunktioita joka kerta erikseen erillisillä puheakteilla, vaan se tilanne määrittelee osapuolten identiteetit sekä statusfunktiot.

Ja sitten se toiminta siinä tilanteessa verifioi tuon statuksen. Eli käden heilautus bussipysäkillä lähestyvälle bussille merkitsee sitä, että bussipysäkillä seisova henkilö ilmaisee olevansa tulossa bussiin kyytiin matkustajaksi. Tällöin käden heilautuksella verifioidaan se konteksti, ja tämän perusteella tuo teko saa merkityksensä.

Itse tekoon liittyvät regulatiiviset säännöt määrittelevät tekojen seuraukset. Tässä tapauksessa teon seuraus on se, että bussikuskin on pysäytettävä bussi pysäkille, jotta matkustaja pääsee mukaan kyytiin.

Eli jälleen kerran: tässä tilanteessa itse konteksti määrittelee matkustajan mahdolliset teot siinä tilanteessa (konstitutiiviset säännöt) ja tekojen merkitys sekä seuraukset määrittyvät tekoihin liittyvien regulatiivisten sääntöjen mukaan.


Tällöin tuo Searlen kaava:

X merkitsee Y:tä kontekstissa C >>> Institutionaalisen todellisuuden määrittely

saakin muodon:

Kontekstissa C teko X saa merkityksen sekä seurauksen Y >>> Teon seurauksien määrittely tietyssä institutionaalisessa kontekstissa

Eli tässä jälkimmäisessä tapauksessa ei olla niinkään luomassa institutionaalista todellisuutta per se, vaan katsotaan mitä seurauksia sillä institutionaalisella todellisuudella on käytännön tilanteissa.

Ymmärrän Searlen kaavan "X merkitsee Y:tä kontekstissa C" kuvaavan institutionaalisten todellisuuksien luomista ja ylläpitämistä seuraavasti:

Puheakti, deklaraatio X

Statusfunktion asettaminen Y

Kontekstissa C

Kun puhutaan olemassa olevista instituutioista, institutionaalista statusta ei tarvitse deklaroida puheaktilla, vaan konteksti määrittelee tilanteen ja merkityksen:

Kontekstissa C

Teko X

Saa merkityksen Y

Esimerkiksi bussipysäkillä potentiaalinen matkustaja luo kontekstin, jossa henkilöllä on status ja identiteetti potentiaalisena matkustajana. Käden heilautus on teko, joka saa merkityksen ja seurauksen kontekstissa ja regulatiivisten sääntöjen mukaisesti. En osaa sanoa, onko tämä täysin Searlen alkuperäisen esityksen mukainen, mutta se tuo esiin käytännön tilanteiden merkityksen ja institutionaalisen todellisuuden seuraukset.

Tämä on siis kuvaus siitä, mitä tapahtuu mielemme ulkopuolisessa todellisuudessa sosiologisen teorian mukaan, jonka tunnet varmasti minua paremmin.

Aivojen toiminnan näkökulmasta sekä reaalitodellisuuden että fiktion representaatiot ovat olemassa aivojen materiaalisten prosessien käynnissä olevina ajattelua ja käyttäytymistä tuottavina tottumuksina.

Näitä prosesseja on kahta sorttia: objektiprosesseja ja kontekstiprosesseja. Ensin mainitut koetaan ulkopuolisen (kolmannen persoonan) näkökulmasta ja jälkimmäiset kontekstin sisällä olevan (ensimmäisen persoonan) näkökulmasta, joka kalustetaan kulloinkin läsnä olevilla kontekstiprosesseilla.

Tämä tarkoittaa, että saman objektin tietyllä käyttäytymisellä eri konteksteissa voi olla eri merkitys. Reaalitodellisuuden (maailma 1) representaatiot (maailma 2) edustavat ainakin osittain brutaalien faktojen representaatioita. Sen sijaan fiktiivisen sosiaalisen todellisuuden (maailma 3) representaatioilla (maailma 2) ei ole vastinetta reaalitodellisuudessa.

Olennaista on se, että nämä aivojen prosessit eivät ota kantaa siihen, ovatko niiden tuottamat kuvaukset oikeita vai vääriä. Tämä ratkaistaan kunkin ajatusperinteen (tieteet, filosofiat, ismit, uskonnot jne.) omien periaatteiden mukaisesti. Tiede esimerkiksi ei hyväksy teorioittensa perusteeksi ilmoitustietoa eikä mitään muutakaan uskonvaraista tietoa.

Miltä tällainen pohdiskelu sinusta kuulostaisi?

Ei se ole täysin Searlen alkuperäisen esityksen mukainen, vaan sun tulkinta on melkein sana sanalta tehty kopio minun tulkinnastani, jota kommentissasi lainaat. Mitä lisäarvoa kommenttisi ensimmäinen puolisko tuo tähän keskusteluun?


Searle kuvaa filosofisesti institutionalisoidun todellisuuden loogista rakennetta, kun taas mua kiinnostaa enemmän sosiaalinen vuorovaikutus, jota Searle ei ainakaan kirjan viidessä ensimmäisessä luvussa käsittele.

Tuo mun toteamus, että "kontekstissa C teko X saa merkityksen Y" on yritys kuvata tuota vuorovaikutustilanteen logiikkaa tilanteessa, jossa on olemassa jo vakiintuneita institutionalisoituja odotuksia.

Toisaalta tuon kaavan voisi kääntää muotoon:

Teko X kontekstissa C saa merkityksen ja seuraukset Y

Tällöin huomio kiinnittyy siihen, että sillä teolla (käden heilautus bussipysäkillä) indikoidaan se teon konteksti, ja varmistetaan että kyseessä siinä bussipysäkillä on todellakin henkilö, joka haluaa kyytiin siihen nimenomaiseen lähestyvään bussiin.

Eli vaikka sen kontekstin materiaalinen ympäristö taikka kulissi on se bussipysäkki, niin se sosiaalinen konteksti luodaan sillä käden heilautuksella, jolloinka se teko X eli käden heilautus saa sen nimenomaisen merkityksensä ja tekoon liittyvät seuraukset Y siinä kontekstissa.


Tämä kaikki jää Searlelta kokonaan analysoimatta ainaskin kirjan viidessä ensimmäisessä luvussa. Joten Searlen analyysi ei käsittele varsinaisesti sosiaalista vuorovaikutusta.


Ja tää on edelleen asia jota en ymmärrä (lainaus kommentistasi):

"Sen sijaan fiktiivisen sosiaalisen todellisuuden (maailma 3) representaatioilla (maailma 2) ei ole vastinetta reaalitodellisuudessa."

Jos tuo fiktiivinen sosiaalinen todellisuus määritellään "sosiaaliseksi instituutioksi", niin sillä nimenomaan on vastine ihmisten käyttäytymisessä.

Ajatellaan tuota käden heilautusta bussipysäkillä.

Brutaali fyysinen fakta on se, että siinä henkilö heiluttaa kättä. Mutta se teko on sinällään merkityksetön eikä se aukea pelkästään subjektiivisestikaan (maailma 2). Se merkitys aukeaa vaan nimenomaan tuon statusfunktion (Y) kautta, joka on institutionaalinen fakta Searlen mukaan.

Käden heilautus bussipysäkillä (teko X) kontekstissa "matkustaja bussipysäkillä" (C) merkitsee bussin pysäyttämistä (Y).


Tää on hiukan erilainen muoto ja merkityssisältö verrattuna Searlen kaavaan, ja nimenomaan heijastelee tuota mun ajattelua ja pyrkimystä ymmärtää sosiaalista vuorovaikutusta.

Eli teolla X (maailma 1) luodaan konteksti eli se institutionaalinen settinki (maailma 3), joka sisältää tilanteeseen liittyvät konstitutiiviset säännöt, eli sen mitä oikeuksia ja velvollisuuksia matkustajalla ja bussikuskilla tilanteessa on.

Itse tekoon X ja sen seurauksiin Y (edelleen maailma 1) pätee regulatiiviset säännöt, eli käden heilautus merkitsee pyrkimystä pysäyttää se bussi institutionaalisessa kontekstissa (C, maailma 3).


Johtopäätös: Fiktiivisen sosiaalisen todellisuuden representaatioilla on vastine reaalitodellisuudessa: se vastine on teko X.

[Stadin öljylanne]

Luvussa 3, sivuilla 64 ja 65, kappaleessa Why Are Any Thoughts language Dependent? Searle perustelee sitä, kuinka on asioita, jotka ovat olemassa vain kielellisesti, vaikka itse ilmiö sinänsä olisi kaikille havaitsijoille olemassa. Esimerkiksi tietty päivä vuodesta on olemassa länsimaalaiselle kuin oli olemassa mayoillekin, vaikka kalenterit oli eri. Ja on se päivä on olemassa myös kissoille ja koirille vaikka kielellinen ajattelu puuttuu kokonaan. Eli ainoastaan se, miten tuon päivän ymmärtää, on Searlen mielestä eri. Eli se mitä tuo tietty ilmiö tarkoittaa, on olemassa vain kielellisesti omassa kulttuurisessa kontekstissaan.

Tämä pomppasi silmääni, kun tämä vahvistaa mukavasti omaa näkökulmaa asioista. Tosin minä menen Searlea pitemmälle. Tietty päivä vuodesta viittaa samaan asiaan vain maapallolla. Eli viitattu päivä on sekin olemassa vain subjektiivisesti. Tai olemassa samalla tavalla siis subjektiivisesti, kuin ajatukset ovat subjektiivisesti olemassa ihmisten mittakaavassa, vaikkakin jokainen niistä ovat objektiivista todellisuutta ajatukset tuottaville miljardeille hermosoluille. Tietty päivä vuodesta on siis subjektiivisesti olemassa tähtitieteellisessä mittakaavassa, vaikka se on objektiivisesti olemassa miljardeille maapallon entiteeteille.

[Naturalisti]

Ei se ole täysin Searlen alkuperäisen esityksen mukainen, vaan sun tulkinta on melkein sana sanalta tehty kopio minun tulkinnastani, jota kommentissasi lainaat. Mitä lisäarvoa kommenttisi ensimmäinen puolisko tuo tähän keskusteluun?


Searle kuvaa filosofisesti institutionalisoidun todellisuuden loogista rakennetta, kun taas mua kiinnostaa enemmän sosiaalinen vuorovaikutus, jota Searle ei ainakaan kirjan viidessä ensimmäisessä luvussa käsittele.

Tuo mun toteamus, että "kontekstissa C teko X saa merkityksen Y" on yritys kuvata tuota vuorovaikutustilanteen logiikkaa tilanteessa, jossa on olemassa jo vakiintuneita institutionalisoituja odotuksia.

Toisaalta tuon kaavan voisi kääntää muotoon:

Teko X kontekstissa C saa merkityksen ja seuraukset Y

Tällöin huomio kiinnittyy siihen, että sillä teolla (käden heilautus bussipysäkillä) indikoidaan se teon konteksti, ja varmistetaan että kyseessä siinä bussipysäkillä on todellakin henkilö, joka haluaa kyytiin siihen nimenomaiseen lähestyvään bussiin.

Eli vaikka sen kontekstin materiaalinen ympäristö taikka kulissi on se bussipysäkki, niin se sosiaalinen konteksti luodaan sillä käden heilautuksella, jolloinka se teko X eli käden heilautus saa sen nimenomaisen merkityksensä ja tekoon liittyvät seuraukset Y siinä kontekstissa.


Tämä kaikki jää Searlelta kokonaan analysoimatta ainaskin kirjan viidessä ensimmäisessä luvussa. Joten Searlen analyysi ei käsittele varsinaisesti sosiaalista vuorovaikutusta.

Mun täytyy palata tähän osaan tarkemmin sitten kun oon ehtinyt lukea kirjasta tähän liittyvän asian tarkemmin, jotta osaan eritellä paremmin sun, Searlen ja oman ajatteluni sävyeroja.

En siis yrittänyt vielä tulkita sinun ajattelua, vaan esittää (näköjään epäonnistuneesti) sitä, miten itse tällä hetkellä ajattelen.

Oman ajatteluni keskeinen ero Searlen ajatteluun verrattuna tuntuu tässä vaiheessa olevan siinä, että Searle väittää sosiaalisten faktojen olevan – tarkemmin määrittelemättömällä tavalla – materiaalisesti olemassa. Minä taas täsmennän, että ne ovat olemassa vain korvien välissä olevina subjektiivisten fiktioiden representaatioina.

Toisinsanoen ne ovat materiaalisesti olemassa aivojen materiaalisina prosesseina samalla tavalla kuin reaalimaailman representaatiot. Tästä syystä sekä reaalitodellisuuden representaatiot ja fiktioiden representaatiot voivat vaikuttaa reaalitodellisuuden tapahtumiin.

Ja tää on edelleen asia jota en ymmärrä (lainaus kommentistasi):

"Sen sijaan fiktiivisen sosiaalisen todellisuuden (maailma 3) representaatioilla (maailma 2) ei ole vastinetta reaalitodellisuudessa."

Joo, esitin tässä ajatukseni ehkä liian tiiviisti. Selostus sen edellä vähän monisanaisemmin. Tässä sama asia vielä noiden Popperin maailmojen avulla kuvattuna.

Reaalitodellisuuden olio
On olemassa (maailma 1) siitä modostamistamme representaatioista (maailma 2) riippumatta. Voimme muodostaa siitä erilaisia "teorioita" (maailma 3), jotka kuitenkin jakaantuvat subjektiivisten mielten käsityksiksi (maailma 2). Mitään kollektiivista käsitystä ei ole olemassa, joten se on vain subjektiivisten käsitysten horisontti tai vaihtoehtoisesti se voidaan määritellä subjektiivisten käsitysten joukoksi.

Sosiaalisen todellisuuden olio
Ei ole olemassa mielen ulkopuolisessa todellisuudessa (maailma 1), mutta se on olemassa fiktioista modostaminamme representaatioina (maailma 2). Voimme muodostaa siitä erilaisia "teorioita" (maailma 3), jotka kuitenkin jakaantuvat subjektiivisten mielten käsityksiksi (maailma 2). Mitään kollektiivista käsitystä ei ole olemassa, joten se on vain subjektiivisten käsitysten horisontti tai vaihtoehtoisesti se voidaan määritellä subjektiivisten käsitysten joukoksi.

Toisinsanoen "fiktiivisen sosiaalisen todellisuuden (maailma 3) representaatioilla (maailma 2) ei ole vastinetta reaalitodellisuudessa."

Jos tuo fiktiivinen sosiaalinen todellisuus määritellään "sosiaaliseksi instituutioksi", niin sillä nimenomaan on vastine ihmisten käyttäytymisessä.

Ajatellaan tuota käden heilautusta bussipysäkillä.

Brutaali fyysinen fakta on se, että siinä henkilö heiluttaa kättä. Mutta se teko on sinällään merkityksetön eikä se aukea pelkästään subjektiivisestikaan (maailma 2). Se merkitys aukeaa vaan nimenomaan tuon statusfunktion (Y) kautta, joka on institutionaalinen fakta Searlen mukaan.

Käden heilautus bussipysäkillä (teko X) kontekstissa "matkustaja bussipysäkillä" (C) merkitsee bussin pysäyttämistä (Y).


Tää on hiukan erilainen muoto ja merkityssisältö verrattuna Searlen kaavaan, ja nimenomaan heijastelee tuota mun ajattelua ja pyrkimystä ymmärtää sosiaalista vuorovaikutusta.

Eli teolla X (maailma 1) luodaan konteksti eli se institutionaalinen settinki (maailma 3), joka sisältää tilanteeseen liittyvät konstitutiiviset säännöt, eli sen mitä oikeuksia ja velvollisuuksia matkustajalla ja bussikuskilla tilanteessa on.

Itse tekoon X ja sen seurauksiin Y (edelleen maailma 1) pätee regulatiiviset säännöt, eli käden heilautus merkitsee pyrkimystä pysäyttää se bussi institutionaalisessa kontekstissa (C, maailma 3).


Johtopäätös: Fiktiivisen sosiaalisen todellisuuden representaatioilla on vastine reaalitodellisuudessa: se vastine on teko X.

Palaan tuon Searlen kasvan soveltamiseen tarkemmin kun olen ehtinyt lukea kirjaa vähän pidemmälle, mutta tuon voisiko ajatella, että ero kulminoituu siihen, miten määrittelemme maailman 3 olevaksi. Sä ehkä määrittelet sen maailman 1 sisiaslisten tapahtumien joukoksi. Mä ajattelen, että se on maailmaan 2 hajaantuneiden subjektiivisten käsitysten joukko, joka aiheuttaa maailmassa 1 ilmeneviä sosiaalisia tapahtumia?

[Purdue]

Palaan tuon Searlen kasvan soveltamiseen tarkemmin kun olen ehtinyt lukea kirjaa vähän pidemmälle, mutta tuon voisiko ajatella, että ero kulminoituu siihen, miten määrittelemme maailman 3 olevaksi. Sä ehkä määrittelet sen maailman 1 sisiaslisten tapahtumien joukoksi. Mä ajattelen, että se on maailmaan 2 hajaantuneiden subjektiivisten käsitysten joukko, joka aiheuttaa maailmassa 1 ilmeneviä sosiaalisia tapahtumia?

Kyllä, me ajattelemme maailmasta 3 eri tavoin. Maailma 3 ei ole mullekaan materiaalisesti olemassa, mutta sen puitteissa kuvatut ilmiöt saavat ilmenemismuodon maailmassa 1.

Sen vuoksi sosiaaliset instituutiot kuten valtio, avioliitto tai vaikkapa kaupankäynti saavat objektiivisen olomuodon kuten Searle ajattelee.

Tässä nyt on se ongelma, että me ajatellaan tätä Popperin kolmen maailman kautta, ja Searle ajattelee että on olemassa vain yksi maailma eli tämä materiaalinen maailma, jossa myös sosiaalinen todellisuus on osa sitä maailmaa.


Tuo sun ajatus:

Mä ajattelen, että se [Maailma 3] on maailmaan 2 hajaantuneiden subjektiivisten käsitysten joukko, joka aiheuttaa maailmassa 1 ilmeneviä sosiaalisia tapahtumia?

Mä ajattelen tästä aika lailla samalla tavalla, ja nimenomaan se että tuo Maailmassa 2 oleva subjektiivisten käsitysten joukko aiheuttaa Maailmassa 1 tapahtumia, on se syy miksi Maailma 3 saa objektiivisen ja materiaalisen ilmenemismuodon Maailmassa 1.

Mä ajattelen Maailman 3 olevan enemmän taikka vähemmän intersubjektiivinen, ja se on KUVAUS TUOSTA MAAILMASSA 1 TAPAHTUVASTA FYYSISESTÄ VUOROVAIKUTUKSESTA!

Eli Maailma 3 on tässä mielessä sen sosiaalisen kontekstin kuvaus eli KONSTITUTIIVISTEN SÄÄNTÖJEN, ja niistä johdettujen käyttäytymistä koskevien ODOTUSTEN kuvaus.

Maailma 3 ilmenee siis intersubjektiivisina odotuksina Maailmassa 2 eli sosiaaliseen vuorovaikutukseen osallistuvien ihmisten mielissä.


Tätä voisi lähestyä siten, jos käytetään tuota Searlen muunneltua kaavaa:

Teko X kontekstissa C saa merkityksen Y


1) Maailmassa 1 havaitaan käden heilautus bussipysäkillä (teko X)

2) Maailma 3 määrittelee tekoon liittyvän kontekstin (konteksti C), eli sen että pysäkillä on bussiin mukaan kyytiin pyrkivä henkilö. Tämä konteksti määrittelee sekä matkustajan että bussikuskin oikeudet ja velvollisuudet, eli heidän käyttäytymiseensä liittyvät konstitutiiviset säännöt.

3) Teko X saa kontekstissa C merkityksen Y, joka on intersubjektiivinen ja siis matkustajan sekä bussikusikin tulkitsema (Maailma 2) eli teko tulkitaan mentaalisella aspektilla.


4) Teon X seurauksena kontekstissa C tehty tulkinta Y johtaa siihen, että matkustajan kädenheilautus bussipysäkillä johtaa bussikuskin vastatekoon (teko X2) ja se tapahtuu Maailmassa 1.


Koko homman pointti on se, että tämä bussipysäkki "näytelmä" näytellään Maailmassa 1 eli fysikaalisessa todellisuudessa, ja tätä näytelmää ohjaavat sekä matkustajan että bussikuskin subjektiiviset tulkinnat (Maailma 2) tämän kontekstin (Maailma 3) puitteissa tehdyistä teoista.

Se on nimenomaan tuo Maailma 3 joka määrittelee sen, että bussipysäkillä tapahtuva käden heilautus tarkoittaa sen henkilön pyrkimystä päästä bussiin kyytiin. Käden heilautuksia (Maailma 1) on monenlaisia eli tästä teosta voidaan tehdä monenlaisia tulkintoja (Maailma 2). Ja se on Maailma 3 eli konteksti, joka määrittelee sen kuinka yksilöt Maailmassa 2 tulkitsevat sitä tekoa X Maailmassa 1.


Edelleen, katson Searlen tavoin että on olemassa vain yksi maailma, jossa on eri aspekteja kuten fysikaalinen, mentaalinen ja sosiaalinen. Nämä eivät ole Popperin tavoin itsenäisiä maailmoja, vaan vain aspekteja joidenka kautta tuota yhtä ainoata maailmaa jossa kaikki tapahtuu voidaan siis tulkita.