Lukupiiri - Searle: Construction of Social Reality

[Purdue]

Heitänpä tähän YLEISEN pohdittavan tuohon Searlen kirjaan liittyen. Searle pohtii kirjassa useissa paikoissa sitä kuinka vuori nimeltä Mount Everest on olemassa?

Kysymys keskustelijoille:

Onko vuori nimeltä Mount Everest olemassa objektiivisena materiaalisena faktana reaalimaailmassa riippumatta sitä havainnoivista ihmisyksilöistä, vai onko Mount Everest vain kielellinen ja konseptuaalinen mentaalinen representaatio?


Itse ajattelisin, että ilman subjektiivista tulkintaa se Mount Everestin massa on kyllä olemassa, mutta ilman subjektiivista tulkintaa tätä kokonaisuutta jota kutsutaan nimellä Mount Everest EI ole olemassa!

Mount Everest on siis ihmisen tekemä tulkinta, jossa kokonaisuudesta (Maapallo) erotellaan yksi osa eli tämä vuori nimeltä Mount Everest.

Se että Maapallon massasta voidaan erotella osia ja antaa näille osille nimityksiä perustuu täysin kieleen ja konseptuaaliseen ajatteluun. Tällöin Mount Everest on olemassa VAIN ihmisten mielissä.

[Stadin öljylanne]

Kirjan ekassa luvussa keskutselemistaan faktoista.

Searlen mielestä kielelliset instituutiot ovat objektiivisia faktoja, sillä niiden tola ei riipu yksittäisten ihmisten mielipiteistä. Nähdäkseni ne voivat olla objektiivisia faktoja vain kompabilistisessa mielessä. Kompabilismi on näkökulma vapaaseen tahtoon, minkä mukaan vaikka vapaata tahtoa ei ole objektiivisesti olemassa, on hyödyllistä uskoa sen olevan objektiivisesti olemassa. Eli vaikka Searlen keskustelemat sosiaaliset instituutiot eivät olisi faktoja, olisi hyödyllistä uskoa niiden olevan faktoja.

Searle puhuu kirjan alussa useista erilaisista faktoista. Mikähän mahtaa olla hällä ideana, kun ei puhu lainkaan kompabilistisista faktoista ja sijoita kielellisiä instituutioita kompabilisten faktojen luokkaan? Luokkaan, jonka objektiivisuuden tunnustaminen on käytännöllistä vaikkakaan ei ontologisessa mielessä perusteltua.

Tosin itse ehkä näen eron subjektiivisen ja objektiivisen välillä ensisijaisesti kysymyksenä hyödyllisyydestä. Kaikki olisi viime kädessä subjektiivista, missä objektiivisuutta edustaa se osa, mikä on jaettua.

Kun sanotaan, että tietty ryppy planeetta maan pinnalla on Everesti, on se Everest vain niille, joille sen everestiydellä on tunnistamaansa hyötyä. Virallisella raportilla 9/11 -tapahtumista on arvoa vain niille, jotka eivät usko tapahtuman olleen salaliitto. Eli riippuen esimerkiksi siitä, milainen idea tuntuu mielessä harmoniselta ja millainen aiheuttaa riitasointuja, määrää sen, käytiinkö kuussa vai eikö käyty. Kumip on fakta ja kumpi ei ole. Kumpi on objektiivinen totuus ja kumpi ei ole.

[Purdue]

Kirjan ekassa luvussa keskutselemistaan faktoista.

Searlen mielestä kielelliset instituutiot ovat objektiivisia faktoja, sillä niiden tola ei riipu yksittäisten ihmisten mielipiteistä. Nähdäkseni ne voivat olla objektiivisia faktoja vain kompabilistisessa mielessä. Kompabilismi on näkökulma vapaaseen tahtoon, minkä mukaan vaikka vapaata tahtoa ei ole objektiivisesti olemassa, on hyödyllistä uskoa sen olevan objektiivisesti olemassa. Eli vaikka Searlen keskustelemat sosiaaliset instituutiot eivät olisi faktoja, olisi hyödyllistä uskoa niiden olevan faktoja.

Searle puhuu kirjan alussa useista erilaisista faktoista. Mikähän mahtaa olla hällä ideana, kun ei puhu lainkaan kompabilistisista faktoista ja sijoita kielellisiä instituutioita kompabilisten faktojen luokkaan? Luokkaan, jonka objektiivisuuden tunnustaminen on käytännöllistä vaikkakaan ei ontologisessa mielessä perusteltua.

Tosin itse ehkä näen eron subjektiivisen ja objektiivisen välillä ensisijaisesti kysymyksenä hyödyllisyydestä. Kaikki olisi viime kädessä subjektiivista, missä objektiivisuutta edustaa se osa, mikä on jaettua.

En tunne kompabilismia mutta musta tuntuu ettei vapaa tahto sinällään suoraan liity siihen, että kieleen perustuvat instituutiot ovat objektiivisia faktoja.

Lähinnä tuo sosiaalisten instituutioiden kuten raha, avioliitto taikka omaisen periminen ovat sellaisia ettei kukaan yksittäinen yksilö voi sitä todellisuutta muuttaa, vaan sen muutoksen lähde voi olla vain kollektiivinen. Näin yhteiskuntatieteissä tuota objektiivisuutta tulkitaan.

Annan esimerkin. Ajat moottoritiellä ylinopeutta ja poliisi pysäyttää sinut ja antaa ylinopeussakot. Sakottaminen on sosiaalinen instituutio, ja se on objektiivinen fakta sinulle, koska et voi yksipuolisesti toivoa sakkoa pois.

Tässä tapauksessa se on noiden poliisien toiminta, joka luo sinulle sen objektiivisen todellisuuden. Ja jos et hyväksy tuota poliisien auktoriteettia asiassa, niin silläkin on todelliset materiaaliset seuraukset tosielämässä.

Sakottaminen sosiaalisena instituutiona esiintyy ihmisten mielissä, mutta ihmisten tulkintojen ja niiden perusteella tapahtuvan käyttäytymisen kautta se sakottaminen instituutiona saa materiaalisen fysikaalisen ilmenemismuodon.

Tätä tarkoittaa se kun sanotaan, että jokin sosiaalinen instituutio on objektiivinen taikka sosiaalinen fakta.

[Purdue]

Lukematta kirjaa, Searle on itse minusta sortunut kielellisiin absoluutteihin, ja päätyy kehäpäätelmään jossa ei ole tolkkua.

En nyt tältä istumalta muista kuinka Searle sen perusteli, mutta hän tuo kirjassaan esiin sen kuinka hänen tietyt kirjassaan esittämät väittämät voidaan tulkita kehäpäätelmiksi, jotka tarkemmassa tarkastelussa eivät sellaisia ole.

En ole itse filosofi, joten en ole pätevä tätä puolta sen enempää kommentoimaan. Ehkäpä jollakin toisella keskustelijoista on tähän parempi selitys?

[Stadin öljylanne]

Kirjan ekassa luvussa keskutselemistaan faktoista.

Searlen mielestä kielelliset instituutiot ovat objektiivisia faktoja, sillä niiden tola ei riipu yksittäisten ihmisten mielipiteistä. Nähdäkseni ne voivat olla objektiivisia faktoja vain kompabilistisessa mielessä. Kompabilismi on näkökulma vapaaseen tahtoon, minkä mukaan vaikka vapaata tahtoa ei ole objektiivisesti olemassa, on hyödyllistä uskoa sen olevan objektiivisesti olemassa. Eli vaikka Searlen keskustelemat sosiaaliset instituutiot eivät olisi faktoja, olisi hyödyllistä uskoa niiden olevan faktoja.

Searle puhuu kirjan alussa useista erilaisista faktoista. Mikähän mahtaa olla hällä ideana, kun ei puhu lainkaan kompabilistisista faktoista ja sijoita kielellisiä instituutioita kompabilisten faktojen luokkaan? Luokkaan, jonka objektiivisuuden tunnustaminen on käytännöllistä vaikkakaan ei ontologisessa mielessä perusteltua.

Tosin itse ehkä näen eron subjektiivisen ja objektiivisen välillä ensisijaisesti kysymyksenä hyödyllisyydestä. Kaikki olisi viime kädessä subjektiivista, missä objektiivisuutta edustaa se osa, mikä on jaettua.

En tunne kompabilismia mutta musta tuntuu ettei vapaa tahto sinällään suoraan liity siihen, että kieleen perustuvat instituutiot ovat objektiivisia faktoja.

Lähinnä tuo sosiaalisten instituutioiden kuten raha, avioliitto taikka omaisen periminen ovat sellaisia ettei kukaan yksittäinen yksilö voi sitä todellisuutta muuttaa, vaan sen muutoksen lähde voi olla vain kollektiivinen. Näin yhteiskuntatieteissä tuota objektiivisuutta tulkitaan.

Annan esimerkin. Ajat moottoritiellä ylinopeutta ja poliisi pysäyttää sinut ja antaa ylinopeussakot. Sakottaminen on sosiaalinen instituutio, ja se on objektiivinen fakta sinulle, koska et voi yksipuolisesti toivoa sakkoa pois.

Tässä tapauksessa se on noiden poliisien toiminta, joka luo sinulle sen objektiivisen todellisuuden. Ja jos et hyväksy tuota poliisien auktoriteettia asiassa, niin silläkin on todelliset materiaaliset seuraukset tosielämässä.

Sakottaminen sosiaalisena instituutiona esiintyy ihmisten mielissä, mutta ihmisten tulkintojen ja niiden perusteella tapahtuvan käyttäytymisen kautta se sakottaminen instituutiona saa materiaalisen fysikaalisen ilmenemismuodon.

Tätä tarkoittaa se kun sanotaan, että jokin sosiaalinen instituutio on objektiivinen taikka sosiaalinen fakta.

Kompabilismi käsittelee vapaata tahtoa. Perinteisesti vapaalla tahdolla on ajateltu olevan implikaatiota yksilön vastuuseen, kuten sakkojen tai palkintojen mielekkyyteen. Jos ihmisillä ei ole vapaata tahtoa, sakot ja palkinnot ovat moraalisesti väärin, mutta jos on, ne ovat moraalisesti oikein.

Ja se, että ihmiset uskovat vapaaseen tahtoon, merkitsee myös sitä, että sakkoinstituutio on käytössä.

Tosin tuon kaiken voi palauttaa hyödyn preferoimiseksi. Ei siis tarvitse puhua siitä onko joku moraalisesti oikein tai väärin. Voimme keskittyä siihen, onko jostain hyötyä vai ei. Koska sillä perusteella instituutiot ylipäätään keksitään, niiden sisältöä muokataan aivan kuten niihin uskotaan, niitä ylläpidetään ja niitä noudatetaan.

[Purdue]

Kirjan ekassa luvussa keskutselemistaan faktoista.

Searlen mielestä kielelliset instituutiot ovat objektiivisia faktoja, sillä niiden tola ei riipu yksittäisten ihmisten mielipiteistä. Nähdäkseni ne voivat olla objektiivisia faktoja vain kompabilistisessa mielessä. Kompabilismi on näkökulma vapaaseen tahtoon, minkä mukaan vaikka vapaata tahtoa ei ole objektiivisesti olemassa, on hyödyllistä uskoa sen olevan objektiivisesti olemassa. Eli vaikka Searlen keskustelemat sosiaaliset instituutiot eivät olisi faktoja, olisi hyödyllistä uskoa niiden olevan faktoja.

Searle puhuu kirjan alussa useista erilaisista faktoista. Mikähän mahtaa olla hällä ideana, kun ei puhu lainkaan kompabilistisista faktoista ja sijoita kielellisiä instituutioita kompabilisten faktojen luokkaan? Luokkaan, jonka objektiivisuuden tunnustaminen on käytännöllistä vaikkakaan ei ontologisessa mielessä perusteltua.

Tosin itse ehkä näen eron subjektiivisen ja objektiivisen välillä ensisijaisesti kysymyksenä hyödyllisyydestä. Kaikki olisi viime kädessä subjektiivista, missä objektiivisuutta edustaa se osa, mikä on jaettua.

En tunne kompabilismia mutta musta tuntuu ettei vapaa tahto sinällään suoraan liity siihen, että kieleen perustuvat instituutiot ovat objektiivisia faktoja.

Lähinnä tuo sosiaalisten instituutioiden kuten raha, avioliitto taikka omaisen periminen ovat sellaisia ettei kukaan yksittäinen yksilö voi sitä todellisuutta muuttaa, vaan sen muutoksen lähde voi olla vain kollektiivinen. Näin yhteiskuntatieteissä tuota objektiivisuutta tulkitaan.

Annan esimerkin. Ajat moottoritiellä ylinopeutta ja poliisi pysäyttää sinut ja antaa ylinopeussakot. Sakottaminen on sosiaalinen instituutio, ja se on objektiivinen fakta sinulle, koska et voi yksipuolisesti toivoa sakkoa pois.

Tässä tapauksessa se on noiden poliisien toiminta, joka luo sinulle sen objektiivisen todellisuuden. Ja jos et hyväksy tuota poliisien auktoriteettia asiassa, niin silläkin on todelliset materiaaliset seuraukset tosielämässä.

Sakottaminen sosiaalisena instituutiona esiintyy ihmisten mielissä, mutta ihmisten tulkintojen ja niiden perusteella tapahtuvan käyttäytymisen kautta se sakottaminen instituutiona saa materiaalisen fysikaalisen ilmenemismuodon.

Tätä tarkoittaa se kun sanotaan, että jokin sosiaalinen instituutio on objektiivinen taikka sosiaalinen fakta.

Kompabilismi käsittelee vapaata tahtoa. Perinteisesti vapaalla tahdolla on ajateltu olevan implikaatiota yksilön vastuuseen, kuten sakkojen tai palkintojen mielekkyyteen. Jos ihmisillä ei ole vapaata tahtoa, sakot ja palkinnot ovat moraalisesti väärin, mutta jos on, ne ovat moraalisesti oikein.

Ja se, että ihmiset uskovat vapaaseen tahtoon, merkitsee myös sitä, että sakkoinstituutio on käytössä.

Tosin tuon kaiken voi palauttaa hyödyn preferoimiseksi. Ei siis tarvitse puhua siitä onko joku moraalisesti oikein tai väärin. Voimme keskittyä siihen, onko jostain hyötyä vai ei ja millä perusteella insituutiot ylipäätään keksitään.

Tuolta löytyy lyhyt kuvaus kompatibilismista:
Wiki: Kompatibilismi

Ja tuolta vähän pidempi:
SEP: Compatibilism

Kompatibilismin mukainen tahdonvapauden määritelmä on, ettei vapaalla tahdolla tarkoiteta kykyä suorittaa valintoja aikaisemmista syistä riippumattomana toimijana, vaan toimijana, joka ei ole pakotettu tekemään jotain tiettyä valintaa. Näin kompatibilisti tai ”pehmeän determinismin” kannattaja määrittelee vapaan tahdon tavalla, joka ei liity kausaaliseen välttämättömyyteen. Kompatibilistille teko on vapaa, ellei siihen liity jonkun toisen henkilön suorittamaa pakottamista.

Tietyllä tavallahan sosiaaliset instituutiot ovat "vapaan tahdon ideaa" ja kompatibilismia vastaan. Sosiaalisen instituution idea on siinä, että se määrittelee jo etukäteen siinä institutionaalisessa kontekstissa vuorovaikuttavien yksilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Nämä voidaan tulkita myös käyttäytymiseen liittyvinä odotuksina.

Se riippuu sitten instituutiosta, että miten pakottava se on, mutta on monia instituutioita, joihin liittyviä sääntöjä yksilöt voivat rikkoa. Näistä sääntöjen rikkomisista seuraa kuitenkin erilaisia sanktioita eli seuraamuksia.


Ajatellaan vaikkapa instituutiota nimeltä "autoilu" jota säätelevät liikennesäännöt sekä monet muut lait. Tällöin autoilijoiden odotetaan noudattavan nopeusrajoituksia. Nopeusrajoitus ei ole kuitenkaan pakottava sääntö, vaan yksilöillä on vapaa tahto noudattaa sitä.

Silti, ylinopeudesta sakotetaan, ja tässä kohtaa se yksilön vapaa tahto loppuukin, koska poliisit voivat pakottaa hänet vastaanottamaan sen sakon. Poliisilla on siis olemassa pakkovaltaa tässä tilanteessa.


Mutta onko poliisin pakkovalta sakottamiseen liittyen sinun mielestäsi moraalisesti väärin, koska ihmiseltä viedään vapaa tahto tai sen vapaan tahdon ilmaus tässä tapauksessa?

Jos uskot näin olevan, niin sinun mielestäsi järjestäytyneen yhteiskunnan tulee olla moraalisesti väärin.

Ajatellaan vaikkapa rikoslakia ja murhaa. Jälleen kerran on useimmiten niin, ettei murhaa voida ennalta estää eli ihmisillä on suht vapaa tahto tappaa joku niin halutessaan. Mutta murhasta on seurauksia, eli elinkautinen tuomio vankilassa. Eli murhaajalta viedään vapaa tahto (sekä fyysinen vapaus) toimia sen jälkeen yhteiskunnassa haluamallaan tavalla.

Koko järjestäytyneen yhteiskunnan sekä sosiaalisten instituutioiden idea perustuu sille, että ihmisen vapaan tahdon ilmaisua rajoitetaan juurikin moraalisista syistä, jotta ihmiset saadaan toimimaan moraalisesti oikealla tavalla. Ja tässä moraali käsitetään kulttuurisesti määräytyneenä, jota toki voidaan tukea lainsäädännöllä.


Ajattelepa niin arkipäiväistä asiaa kuin se, että naapurisi sanoo sinulle aamulla sinut kohdatessaan "Huomenta". Tähän tervehtimis instituutioon kuuluu, että sinä vastaat hänelle myös, että "Huomenta".

Sinulla on tietty "vapaa tahto" olla vastaamatta naapurisi tervehdykseen, mutta tällaisella toiminnalla on negatiivisia seurauksia, ja välisi naapuriisi saattavat mennä tyystin poikki, jos jatkat tuota tervehtimättä jättämistä joka aamu.


Eli instituutioilla sekä ylläpidetään yhteiskunnan moraalisääntöjä että rajoitetaan ihmisten vapaan tahdon ilmaisua.

Jos instituutioita ei olisi, niin yhteiselämä toisten ihmisten kanssa olisi mahdotonta, koska ihmiset eivät pystyisi tulkitsemaan toistensa käyttäytymistä.


Ja Searlen kirja ei niinkään käsittele tätä vapaan tahdon problematiikkaa instituutioihin liittyen, vaikka tuo instituutioiden ja sosiaalisten faktojen objektiivisuus on nimenomaan se tekijä, joka yksilöiden vapaan tahdon ilmaisua rajoittaa.

[Stadin öljylanne]

Kirjan ekassa luvussa keskutselemistaan faktoista.

Searlen mielestä kielelliset instituutiot ovat objektiivisia faktoja, sillä niiden tola ei riipu yksittäisten ihmisten mielipiteistä. Nähdäkseni ne voivat olla objektiivisia faktoja vain kompabilistisessa mielessä. Kompabilismi on näkökulma vapaaseen tahtoon, minkä mukaan vaikka vapaata tahtoa ei ole objektiivisesti olemassa, on hyödyllistä uskoa sen olevan objektiivisesti olemassa. Eli vaikka Searlen keskustelemat sosiaaliset instituutiot eivät olisi faktoja, olisi hyödyllistä uskoa niiden olevan faktoja.

Searle puhuu kirjan alussa useista erilaisista faktoista. Mikähän mahtaa olla hällä ideana, kun ei puhu lainkaan kompabilistisista faktoista ja sijoita kielellisiä instituutioita kompabilisten faktojen luokkaan? Luokkaan, jonka objektiivisuuden tunnustaminen on käytännöllistä vaikkakaan ei ontologisessa mielessä perusteltua.

Tosin itse ehkä näen eron subjektiivisen ja objektiivisen välillä ensisijaisesti kysymyksenä hyödyllisyydestä. Kaikki olisi viime kädessä subjektiivista, missä objektiivisuutta edustaa se osa, mikä on jaettua.

En tunne kompabilismia mutta musta tuntuu ettei vapaa tahto sinällään suoraan liity siihen, että kieleen perustuvat instituutiot ovat objektiivisia faktoja.

Lähinnä tuo sosiaalisten instituutioiden kuten raha, avioliitto taikka omaisen periminen ovat sellaisia ettei kukaan yksittäinen yksilö voi sitä todellisuutta muuttaa, vaan sen muutoksen lähde voi olla vain kollektiivinen. Näin yhteiskuntatieteissä tuota objektiivisuutta tulkitaan.

Annan esimerkin. Ajat moottoritiellä ylinopeutta ja poliisi pysäyttää sinut ja antaa ylinopeussakot. Sakottaminen on sosiaalinen instituutio, ja se on objektiivinen fakta sinulle, koska et voi yksipuolisesti toivoa sakkoa pois.

Tässä tapauksessa se on noiden poliisien toiminta, joka luo sinulle sen objektiivisen todellisuuden. Ja jos et hyväksy tuota poliisien auktoriteettia asiassa, niin silläkin on todelliset materiaaliset seuraukset tosielämässä.

Sakottaminen sosiaalisena instituutiona esiintyy ihmisten mielissä, mutta ihmisten tulkintojen ja niiden perusteella tapahtuvan käyttäytymisen kautta se sakottaminen instituutiona saa materiaalisen fysikaalisen ilmenemismuodon.

Tätä tarkoittaa se kun sanotaan, että jokin sosiaalinen instituutio on objektiivinen taikka sosiaalinen fakta.

Kompabilismi käsittelee vapaata tahtoa. Perinteisesti vapaalla tahdolla on ajateltu olevan implikaatiota yksilön vastuuseen, kuten sakkojen tai palkintojen mielekkyyteen. Jos ihmisillä ei ole vapaata tahtoa, sakot ja palkinnot ovat moraalisesti väärin, mutta jos on, ne ovat moraalisesti oikein.

Ja se, että ihmiset uskovat vapaaseen tahtoon, merkitsee myös sitä, että sakkoinstituutio on käytössä.

Tosin tuon kaiken voi palauttaa hyödyn preferoimiseksi. Ei siis tarvitse puhua siitä onko joku moraalisesti oikein tai väärin. Voimme keskittyä siihen, onko jostain hyötyä vai ei ja millä perusteella insituutiot ylipäätään keksitään.

Tuolta löytyy lyhyt kuvaus kompatibilismista:
Wiki: Kompatibilismi

Ja tuolta vähän pidempi:
SEP: Compatibilism

Kompatibilismin mukainen tahdonvapauden määritelmä on, ettei vapaalla tahdolla tarkoiteta kykyä suorittaa valintoja aikaisemmista syistä riippumattomana toimijana, vaan toimijana, joka ei ole pakotettu tekemään jotain tiettyä valintaa. Näin kompatibilisti tai ”pehmeän determinismin” kannattaja määrittelee vapaan tahdon tavalla, joka ei liity kausaaliseen välttämättömyyteen. Kompatibilistille teko on vapaa, ellei siihen liity jonkun toisen henkilön suorittamaa pakottamista.

Tietyllä tavallahan sosiaaliset instituutiot ovat "vapaan tahdon ideaa" ja kompatibilismia vastaan. Sosiaalisen instituution idea on siinä, että se määrittelee jo etukäteen siinä institutionaalisessa kontekstissa vuorovaikuttavien yksilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Nämä voidaan tulkita myös käyttäytymiseen liittyvinä odotuksina.

Se riippuu sitten instituutiosta, että miten pakottava se on, mutta on monia instituutioita, joihin liittyviä sääntöjä yksilöt voivat rikkoa. Näistä sääntöjen rikkomisista seuraa kuitenkin erilaisia sanktioita eli seuraamuksia.


Ajatellaan vaikkapa instituutiota nimeltä "autoilu" jota säätelevät liikennesäännöt sekä monet muut lait. Tällöin autoilijoiden odotetaan noudattavan nopeusrajoituksia. Nopeusrajoitus ei ole kuitenkaan pakottava sääntö, vaan yksilöillä on vapaa tahto noudattaa sitä.

Silti, ylinopeudesta sakotetaan, ja tässä kohtaa se yksilön vapaa tahto loppuukin, koska poliisit voivat pakottaa hänet vastaanottamaan sen sakon. Poliisilla on siis olemassa pakkovaltaa tässä tilanteessa.


Mutta onko poliisin pakkovalta sakottamiseen liittyen sinun mielestäsi moraalisesti väärin, koska ihmiseltä viedään vapaa tahto tai sen vapaan tahdon ilmaus tässä tapauksessa?

Jos uskot näin olevan, niin sinun mielestäsi järjestäytyneen yhteiskunnan tulee olla moraalisesti väärin.

Ajatellaan vaikkapa rikoslakia ja murhaa. Jälleen kerran on useimmiten niin, ettei murhaa voida ennalta estää eli ihmisillä on suht vapaa tahto tappaa joku niin halutessaan. Mutta murhasta on seurauksia, eli elinkautinen tuomio vankilassa. Eli murhaajalta viedään vapaa tahto (sekä fyysinen vapaus) toimia sen jälkeen yhteiskunnassa haluamallaan tavalla.

Koko järjestäytyneen yhteiskunnan sekä sosiaalisten instituutioiden idea perustuu sille, että ihmisen vapaan tahdon ilmaisua rajoitetaan juurikin moraalisista syistä, jotta ihmiset saadaan toimimaan moraalisesti oikealla tavalla. Ja tässä moraali käsitetään kulttuurisesti määräytyneenä, jota toki voidaan tukea lainsäädännöllä.


Ajattelepa niin arkipäiväistä asiaa kuin se, että naapurisi sanoo sinulle aamulla sinut kohdatessaan "Huomenta". Tähän tervehtimis instituutioon kuuluu, että sinä vastaat hänelle myös, että "Huomenta".

Sinulla on tietty "vapaa tahto" olla vastaamatta naapurisi tervehdykseen, mutta tällaisella toiminnalla on negatiivisia seurauksia, ja välisi naapuriisi saattavat mennä tyystin poikki, jos jatkat tuota tervehtimättä jättämistä joka aamu.


Eli instituutioilla sekä ylläpidetään yhteiskunnan moraalisääntöjä että rajoitetaan ihmisten vapaan tahdon ilmaisua.

Jos instituutioita ei olisi, niin yhteiselämä toisten ihmisten kanssa olisi mahdotonta, koska ihmiset eivät pystyisi tulkitsemaan toistensa käyttäytymistä.


Ja Searlen kirja ei niinkään käsittele tätä vapaan tahdon problematiikkaa instituutioihin liittyen, vaikka tuo instituutioiden ja sosiaalisten faktojen objektiivisuus on nimenomaan se tekijä, joka yksilöiden vapaan tahdon ilmaisua rajoittaa.

Selitinkö tämän jotenkin epäselvästi. Vapaa tahto on siis kompabilistisessa mielessä olemassa, eli vain sen vuoksi, että ihmiset haluavat sen olevan olemassa. Tällä uskomuksella ja kenellä sellainen on, on sitten erilaiset seuraukset ihmisten käyttäytymiselle.

Raha- ja sakkoinstituutio ovat yhtälailla olemassa vain sen vuoksi, että ihmiset haluavat niiden olevan olemassa. Tällaisista uskomuksista ja keillä sellaisia on, on sitten erilaiset seuraukset ihmisten käyttäytymisille.

Kun ihmisten halu uskoa niihin loppuu, loppuu niiden olemassaolo.

[Stadin öljylanne]

^
Minusta sakkoinstituutio on objektiivisesti olemassa, sillä ihmisten uskomukset ovat uskomuksina konkreettisesti olemassa ja että noiden uskomusten rakenteista riippuen ne saavat ihmiset konkreettisesti toimimaan joskus jopa ennustettavalla tavalla.

Ongelmalliseksi tuon tekee kuitenkin Searlen sille tarjoama konteksti. Kirjassaan hän nimittäin ikään kuin esittäisi, että sakkoinstituutiouskomus tai Mount Everestin pinnalla olevat lumi ja jää -uskomus olisivat uskomuksina tippaakaan sen objektiivisempia kuin se, oliko Rembrandt parempi taitelija kuin joku toinen.

Nähdäkseni ainut ero uskomuksilla - olivat ne sitten mitä tahansa - on vain se, kuinka jaettu niistä mikäkin on ja keidenkin joukossa.

[Purdue]

Otetaanpa tuo funktion käsite käsittelyyn Searlen kirjasta luvusta 1 alaluvusta "The Assignment of function".


Funktion käsitettä on pyöritelty vuosikymmeniä, ja joskus sitä on syytetty teleologisuudesta ja telekausaalisuudesta. Yritän tässä hieman avata tuota funktion käsitettä ja sitä kuinka se voisi olla hyödyllinen sosiaalisen todellisuuden analyysissä.

Otetaan huomioon tuo Searlen toteamus: Funktiot ovat havaitsija riippuvia, eli funktioita voivat asettaa vain tietoiset toimijat!


1) Searle kritisoi Larry Wrightia, ja hänen näkemystään funktiosta:

X is there because it does Z

Tämä on näkemys funktiosta joka selittää X:n olemassaolon.


>> Toisaalta hieman myöhemmin Searle toteaa, että X:n funktio liittyy siihen että se on osa jotakin järjestelmää.


2) Tähän liittyen W.W. Isajiw on määritellyt funktion seuraavasti:

X has the function of A for system Y

X = osa järjestelmässä
Y = järjestelmä
A = järjestelmän tila tarpeentyydytyksen kannalta

Tämä näkemys muistuttaa siis sosiologista rakenteellista funktionalismia, jota kritisoitiin rankasti ja josta Giddens on mm. todennut ettei sosiaalisilla järjestelmillä ole tarpeita!


3) B. Malinowski puolestaan on esittänyt yksilökeskeisen funktion määritelmän:

Function = the satisfaction of an organic impulse by the appropriate act joka kääntyy muotoon:

Act X has the function of B

jossa B = yksilön tarpeen tyydytys


4) Miten tätä saisi sovellettua Searlen kaavan modifioituun muotoon:

Teko X kontekstissa C saa merkityksen Y.

Jos tuota soveltaa ja ottaa huomioon Malinowskin yksilökeskeisen lähestymistavan sekä Searlen näkemyksen siitä, että funktiot ovat havaitsijasta riippuvia, niin funktio voisi olla muotoa:

Deed/Object X in context C has the function Y for person Z

X = Teko taikka jokin objekti
C = Konteksti
Y = Teon taikka objektin X käyttöön liittyvä merkitys henkilölle Z
Z = Henkilö jolle teolla tai objektilla on käytännöllinen merkitys

Tuo Y eli tuon teon X funktio on siis se KÄYTÄNNÖLLINEN MERKITYS joka X:llä on henkilölle Z. Eli teolla taikka objektilla X on henkilölle Z välinearvo, jonka kautta hän pyrkii johonkin päämäärään. Se (Y, funktio) selittää mitä varten henkilö Z suorittaa teon X taikka minkä tarpeen teko X tyydyttää henkilön Z kannalta.


¤¤¤
Tuossa omia ajatuksiani liittyen tähän funktion käsitteeseen ja siihen liittyvään Searlen analyysiin. En ole ihan tyytyväinen siihen kuinka Searle alustavasti määrittelee funktion (osana järjestelmää), vaikka olen samaa mieltä siitä että funktio on havaitsijasta riippuva.

Joka tapauksessa, jos funktion avulla tyydytetään joitakin tarpeita, niin ne tarpeet ovat yksilöiden eikä järjestelmien tarpeita!

[Stadin öljylanne]

^
Mielestäni nuo kaikki ovat riippuvaisia siitä, kuka on henkilö Z.


Edit:

Ihmislaji on evolutiivisessa historiassaan oppinut järkeilemään asioita selviytymisen ja lisääntymisen kannalta olennaisiin asioihin keskittymällä. Ja koska jokainen ihminen syntyy aivoilla, joiden täytyy oppia noista tavoitteista suurin osa, voi ihmiset oppia nuo asiat vain oppimalla omien fyysisten ja kognitiivisten kykyjensä suhde maailmaan. Koska ihmiset ovat yksilöllisiä aistielintensä, fyysisten, kognitiivisten ja ympäristöllisten yksilöllisten ominaisuuksien vuoksi käsitykset, mistä asioista ja teoista seuraa mitäkin muita asioita ja missä järjestyksessä ja painoarvolla, kukin ihminen päättelee maailman syy-seurausketjuja toisistaan poikkeavilla tavoilla. Kun joku sanoo, että julkinen liikenne, kaikki ymmärtävät keskenään eri asian.

[Purdue]

^
Mielestäni nuo kaikki ovat riippuvaisia siitä, kuka on henkilö Z.


Edit:

Ihmislaji on evolutiivisessa historiassaan oppinut järkeilemään asioita selviytymisen ja lisääntymisen kannalta olennaisiin asioihin keskittymällä. Ja koska jokainen ihminen syntyy aivoilla, joiden täytyy oppia noista tavoitteista suurin osa, voi ihmiset oppia nuo asiat vain oppimalla omien fyysisten ja kognitiivisten kykyjensä suhde maailmaan. Koska ihmiset ovat yksilöllisiä aistielintensä, fyysisten, kognitiivisten ja ympäristöllisten yksilöllisten ominaisuuksien vuoksi käsitykset, mistä asioista ja teoista seuraa mitäkin muita asioita ja missä järjestyksessä ja painoarvolla, kukin ihminen päättelee maailman syy-seurausketjuja toisistaan poikkeavilla tavoilla. Kun joku sanoo, että julkinen liikenne, kaikki ymmärtävät keskenään eri asian.

Kyllä, näin ajattelee Searlekin jonka mukaan funktiot ovat "observer relative".

Tossa mun yllä olevassa kommentissa pohdin funktionaalisten selitystapojen eri muotoja, ja tuo neljäs versio johonka päädyin, niin on itse asiassa tuo Searlenkin tapa jäsentää "statusfunktiot", mutta hieman mukautettuna.

[Naturalisti]

Palaan tuon Searlen kasvan soveltamiseen tarkemmin kun olen ehtinyt lukea kirjaa vähän pidemmälle, mutta tuon voisiko ajatella, että ero kulminoituu siihen, miten määrittelemme maailman 3 olevaksi. Sä ehkä määrittelet sen maailman 1 sisiaslisten tapahtumien joukoksi. Mä ajattelen, että se on maailmaan 2 hajaantuneiden subjektiivisten käsitysten joukko, joka aiheuttaa maailmassa 1 ilmeneviä sosiaalisia tapahtumia?

Kyllä, me ajattelemme maailmasta 3 eri tavoin. Maailma 3 ei ole mullekaan materiaalisesti olemassa, mutta sen puitteissa kuvatut ilmiöt saavat ilmenemismuodon maailmassa 1.

Sen vuoksi sosiaaliset instituutiot kuten valtio, avioliitto tai vaikkapa kaupankäynti saavat objektiivisen olomuodon kuten Searle ajattelee.

Tässä nyt on se ongelma, että me ajatellaan tätä Popperin kolmen maailman kautta, ja Searle ajattelee että on olemassa vain yksi maailma eli tämä materiaalinen maailma, jossa myös sosiaalinen todellisuus on osa sitä maailmaa.


Tuo sun ajatus:

Mä ajattelen, että se [Maailma 3] on maailmaan 2 hajaantuneiden subjektiivisten käsitysten joukko, joka aiheuttaa maailmassa 1 ilmeneviä sosiaalisia tapahtumia?

Mä ajattelen tästä aika lailla samalla tavalla, ja nimenomaan se että tuo Maailmassa 2 oleva subjektiivisten käsitysten joukko aiheuttaa Maailmassa 1 tapahtumia, on se syy miksi Maailma 3 saa objektiivisen ja materiaalisen ilmenemismuodon Maailmassa 1.

Mä ajattelen Maailman 3 olevan enemmän taikka vähemmän intersubjektiivinen, ja se on KUVAUS TUOSTA MAAILMASSA 1 TAPAHTUVASTA FYYSISESTÄ VUOROVAIKUTUKSESTA!

Eli Maailma 3 on tässä mielessä sen sosiaalisen kontekstin kuvaus eli KONSTITUTIIVISTEN SÄÄNTÖJEN, ja niistä johdettujen käyttäytymistä koskevien ODOTUSTEN kuvaus.

Maailma 3 ilmenee siis intersubjektiivisina odotuksina Maailmassa 2 eli sosiaaliseen vuorovaikutukseen osallistuvien ihmisten mielissä.


Tätä voisi lähestyä siten, jos käytetään tuota Searlen muunneltua kaavaa:

Teko X kontekstissa C saa merkityksen Y


1) Maailmassa 1 havaitaan käden heilautus bussipysäkillä (teko X)

2) Maailma 3 määrittelee tekoon liittyvän kontekstin (konteksti C), eli sen että pysäkillä on bussiin mukaan kyytiin pyrkivä henkilö. Tämä konteksti määrittelee sekä matkustajan että bussikuskin oikeudet ja velvollisuudet, eli heidän käyttäytymiseensä liittyvät konstitutiiviset säännöt.

3) Teko X saa kontekstissa C merkityksen Y, joka on intersubjektiivinen ja siis matkustajan sekä bussikusikin tulkitsema (Maailma 2) eli teko tulkitaan mentaalisella aspektilla.


4) Teon X seurauksena kontekstissa C tehty tulkinta Y johtaa siihen, että matkustajan kädenheilautus bussipysäkillä johtaa bussikuskin vastatekoon (teko X2) ja se tapahtuu Maailmassa 1.


Koko homman pointti on se, että tämä bussipysäkki "näytelmä" näytellään Maailmassa 1 eli fysikaalisessa todellisuudessa, ja tätä näytelmää ohjaavat sekä matkustajan että bussikuskin subjektiiviset tulkinnat (Maailma 2) tämän kontekstin (Maailma 3) puitteissa tehdyistä teoista.

Se on nimenomaan tuo Maailma 3 joka määrittelee sen, että bussipysäkillä tapahtuva käden heilautus tarkoittaa sen henkilön pyrkimystä päästä bussiin kyytiin. Käden heilautuksia (Maailma 1) on monenlaisia eli tästä teosta voidaan tehdä monenlaisia tulkintoja (Maailma 2). Ja se on Maailma 3 eli konteksti, joka määrittelee sen kuinka yksilöt Maailmassa 2 tulkitsevat sitä tekoa X Maailmassa 1.


Edelleen, katson Searlen tavoin että on olemassa vain yksi maailma, jossa on eri aspekteja kuten fysikaalinen, mentaalinen ja sosiaalinen. Nämä eivät ole Popperin tavoin itsenäisiä maailmoja, vaan vain aspekteja joidenka kautta tuota yhtä ainoata maailmaa jossa kaikki tapahtuu voidaan siis tulkita.

Näyttää siltä, että olemme samaa mieltä monista asioista, mutta käsityksemme eroavat muutamissa keskeisissä kohdissa. Pohditaanpa nyt yhteisiä näkemyksiämme ja eroavaisuuksiamme sekä mahdollisia uusia näkökulmia:

Yhteisymmärrys maailman 3 osalta:

Olemme yhtä mieltä siitä, että maailma 3 ei ole materiaalisesti olemassa, mutta sen puitteissa kuvatut ilmiöt saavat ilmenemismuodon maailmassa 1. Tämä tarkoittaa, että sosiaaliset instituutiot, kuten valtio, avioliitto ja kaupankäynti, ilmenevät maailman 1 objektiivisina tapahtumina.

Jos ymmärrämme todellisuuden presentismin näkökulmasta – menneisyyttä ei enää ole, tulevaisuutta ei vielä ole, joten on vain nyt – herää kysymys, miten menneisyyden tapahtumavirta voi vaikuttaa tulevaisuuden tapahtumiin.

Oma vastaukseni on, että menneisyys jättää jälkiä nykyisyyteen, joita mieli voi käyttää tulevien tekojen ohjaukseen. Näitä jälkiä voidaan jättää sekä mielen ulkopuoliseen että sisäiseen todellisuuteen. Sosiaalinen todellisuus voi olla materiaalisesti olemassa mielen prosessien toiminnan ohjaukseen jätettyinä jälkinä.

Eroavaisuudet maailman 3 määrittelyssä:

Kuten mainitsit, me ajattelemme maailmasta 3 eri tavoin. Sinä ajattelet, että maailma 3 on kuvaus maailmassa 1 tapahtuvasta fyysisestä vuorovaikutuksesta ja sosiaalisen kontekstin määrittelystä, mukaan lukien konstitutiiviset säännöt ja käyttäytymistä koskevat odotukset.

Tästä herää kysymys: vaikka sosiaalinen todellisuus ilmenee maailman 1 tapahtumien virtana, niin miten se on ontologisesti olemassa?

Itse ajattelen, että menneisyyden tapahtumien virrasta on jäätävä jälkiä nykyisyyteen, jotta sosiaalinen todellisuus voisi olla olemassa. Toisin sanoen maailma 3 on subjektiivisten käsitysten joukko, joka hajaantuu maailman 2 dynaamisiksi käyttäytymistä ja ajattelua ohjaaviksi prosesseiksi (meemeiksi), joiden fenotyypit ilmenevät maailman 1 sosiaalisina tapahtumina.

Sosiaalinen vuorovaikutus:

Olemme molemmat kiinnostuneita siitä, miten sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu maailmassa 1 fyysisessä todellisuudessa ja miten subjektiiviset tulkinnat (maailma 2) vaikuttavat tähän vuorovaikutukseen. Sinä näet kontekstiin (maailma 3) liittyvien konstitutiivisten sääntöjen ja odotusten määrittelevän sosiaalisen vuorovaikutuksen.

Tästä herää kuitenkin kysymys: miten ja missä nämä sosiaalista vuorovaikutusta ohjaavat konstitutiiviset säännöt ja odotukset ovat ontologisesti olemassa? Itse ajattelen, että myös ne ovat olemassa subjektiivisten mielten sisältöinä eli meemien toimintoina.

Searlen analyysi:

On totta, että Searle keskittyy enemmän institutionaalisen todellisuuden loogiseen rakenteeseen kuin sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ajattelen intuitiivisesti, että ehdottamani malli huomioi nämä molemmat näkökulmat, mutta tämä on asia, joka vaatii vielä syventämistä ja tarkempaa analyysia.

Kysynkin, missä määrin voisimme olla tästä esitetystä analyysistä samaa mieltä? Olen samaa mieltä siitä, että maailman 3 vuorovaikutus ilmenee maailman 1 tapahtumavirtana. Entä näetkö jonkin esteen sille, että tätä toimintaa ohjaava mekanismi on olemassa maailman 2 dynaamisten prosessien toiminnanohjauksena?

Mielestäni olemme jo varsin lähellä yhteistä näkemystä siitä, miten sosiaaliset tapahtumat syntyvät subjektiivisten käsitysten kautta ja ilmentyvät fyysisessä todellisuudessa.

[Purdue]

Palaan tuon Searlen kasvan soveltamiseen tarkemmin kun olen ehtinyt lukea kirjaa vähän pidemmälle, mutta tuon voisiko ajatella, että ero kulminoituu siihen, miten määrittelemme maailman 3 olevaksi. Sä ehkä määrittelet sen maailman 1 sisiaslisten tapahtumien joukoksi. Mä ajattelen, että se on maailmaan 2 hajaantuneiden subjektiivisten käsitysten joukko, joka aiheuttaa maailmassa 1 ilmeneviä sosiaalisia tapahtumia?

Kyllä, me ajattelemme maailmasta 3 eri tavoin. Maailma 3 ei ole mullekaan materiaalisesti olemassa, mutta sen puitteissa kuvatut ilmiöt saavat ilmenemismuodon maailmassa 1.

Sen vuoksi sosiaaliset instituutiot kuten valtio, avioliitto tai vaikkapa kaupankäynti saavat objektiivisen olomuodon kuten Searle ajattelee.

Tässä nyt on se ongelma, että me ajatellaan tätä Popperin kolmen maailman kautta, ja Searle ajattelee että on olemassa vain yksi maailma eli tämä materiaalinen maailma, jossa myös sosiaalinen todellisuus on osa sitä maailmaa.


Tuo sun ajatus:

Mä ajattelen, että se [Maailma 3] on maailmaan 2 hajaantuneiden subjektiivisten käsitysten joukko, joka aiheuttaa maailmassa 1 ilmeneviä sosiaalisia tapahtumia?

Mä ajattelen tästä aika lailla samalla tavalla, ja nimenomaan se että tuo Maailmassa 2 oleva subjektiivisten käsitysten joukko aiheuttaa Maailmassa 1 tapahtumia, on se syy miksi Maailma 3 saa objektiivisen ja materiaalisen ilmenemismuodon Maailmassa 1.

Mä ajattelen Maailman 3 olevan enemmän taikka vähemmän intersubjektiivinen, ja se on KUVAUS TUOSTA MAAILMASSA 1 TAPAHTUVASTA FYYSISESTÄ VUOROVAIKUTUKSESTA!

Eli Maailma 3 on tässä mielessä sen sosiaalisen kontekstin kuvaus eli KONSTITUTIIVISTEN SÄÄNTÖJEN, ja niistä johdettujen käyttäytymistä koskevien ODOTUSTEN kuvaus.

Maailma 3 ilmenee siis intersubjektiivisina odotuksina Maailmassa 2 eli sosiaaliseen vuorovaikutukseen osallistuvien ihmisten mielissä.


Tätä voisi lähestyä siten, jos käytetään tuota Searlen muunneltua kaavaa:

Teko X kontekstissa C saa merkityksen Y


1) Maailmassa 1 havaitaan käden heilautus bussipysäkillä (teko X)

2) Maailma 3 määrittelee tekoon liittyvän kontekstin (konteksti C), eli sen että pysäkillä on bussiin mukaan kyytiin pyrkivä henkilö. Tämä konteksti määrittelee sekä matkustajan että bussikuskin oikeudet ja velvollisuudet, eli heidän käyttäytymiseensä liittyvät konstitutiiviset säännöt.

3) Teko X saa kontekstissa C merkityksen Y, joka on intersubjektiivinen ja siis matkustajan sekä bussikusikin tulkitsema (Maailma 2) eli teko tulkitaan mentaalisella aspektilla.


4) Teon X seurauksena kontekstissa C tehty tulkinta Y johtaa siihen, että matkustajan kädenheilautus bussipysäkillä johtaa bussikuskin vastatekoon (teko X2) ja se tapahtuu Maailmassa 1.


Koko homman pointti on se, että tämä bussipysäkki "näytelmä" näytellään Maailmassa 1 eli fysikaalisessa todellisuudessa, ja tätä näytelmää ohjaavat sekä matkustajan että bussikuskin subjektiiviset tulkinnat (Maailma 2) tämän kontekstin (Maailma 3) puitteissa tehdyistä teoista.

Se on nimenomaan tuo Maailma 3 joka määrittelee sen, että bussipysäkillä tapahtuva käden heilautus tarkoittaa sen henkilön pyrkimystä päästä bussiin kyytiin. Käden heilautuksia (Maailma 1) on monenlaisia eli tästä teosta voidaan tehdä monenlaisia tulkintoja (Maailma 2). Ja se on Maailma 3 eli konteksti, joka määrittelee sen kuinka yksilöt Maailmassa 2 tulkitsevat sitä tekoa X Maailmassa 1.


Edelleen, katson Searlen tavoin että on olemassa vain yksi maailma, jossa on eri aspekteja kuten fysikaalinen, mentaalinen ja sosiaalinen. Nämä eivät ole Popperin tavoin itsenäisiä maailmoja, vaan vain aspekteja joidenka kautta tuota yhtä ainoata maailmaa jossa kaikki tapahtuu voidaan siis tulkita.

Näyttää siltä, että olemme samaa mieltä monista asioista, mutta käsityksemme eroavat muutamissa keskeisissä kohdissa. Pohditaanpa nyt yhteisiä näkemyksiämme ja eroavaisuuksiamme sekä mahdollisia uusia näkökulmia:

Yhteisymmärrys maailman 3 osalta:

Olemme yhtä mieltä siitä, että maailma 3 ei ole materiaalisesti olemassa, mutta sen puitteissa kuvatut ilmiöt saavat ilmenemismuodon maailmassa 1. Tämä tarkoittaa, että sosiaaliset instituutiot, kuten valtio, avioliitto ja kaupankäynti, ilmenevät maailman 1 objektiivisina tapahtumina.

Jos ymmärrämme todellisuuden presentismin näkökulmasta – menneisyyttä ei enää ole, tulevaisuutta ei vielä ole, joten on vain nyt – herää kysymys, miten menneisyyden tapahtumavirta voi vaikuttaa tulevaisuuden tapahtumiin.

Oma vastaukseni on, että menneisyys jättää jälkiä nykyisyyteen, joita mieli voi käyttää tulevien tekojen ohjaukseen. Näitä jälkiä voidaan jättää sekä mielen ulkopuoliseen että sisäiseen todellisuuteen. Sosiaalinen todellisuus voi olla materiaalisesti olemassa mielen prosessien toiminnan ohjaukseen jätettyinä jälkinä.

Eroavaisuudet maailman 3 määrittelyssä:

Kuten mainitsit, me ajattelemme maailmasta 3 eri tavoin. Sinä ajattelet, että maailma 3 on kuvaus maailmassa 1 tapahtuvasta fyysisestä vuorovaikutuksesta ja sosiaalisen kontekstin määrittelystä, mukaan lukien konstitutiiviset säännöt ja käyttäytymistä koskevat odotukset.

Tästä herää kysymys: vaikka sosiaalinen todellisuus ilmenee maailman 1 tapahtumien virtana, niin miten se on ontologisesti olemassa?

Itse ajattelen, että menneisyyden tapahtumien virrasta on jäätävä jälkiä nykyisyyteen, jotta sosiaalinen todellisuus voisi olla olemassa. Toisin sanoen maailma 3 on subjektiivisten käsitysten joukko, joka hajaantuu maailman 2 dynaamisiksi käyttäytymistä ja ajattelua ohjaaviksi prosesseiksi (meemeiksi), joiden fenotyypit ilmenevät maailman 1 sosiaalisina tapahtumina.

Sosiaalinen vuorovaikutus:

Olemme molemmat kiinnostuneita siitä, miten sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu maailmassa 1 fyysisessä todellisuudessa ja miten subjektiiviset tulkinnat (maailma 2) vaikuttavat tähän vuorovaikutukseen. Sinä näet kontekstiin (maailma 3) liittyvien konstitutiivisten sääntöjen ja odotusten määrittelevän sosiaalisen vuorovaikutuksen.

Tästä herää kuitenkin kysymys: miten ja missä nämä sosiaalista vuorovaikutusta ohjaavat konstitutiiviset säännöt ja odotukset ovat ontologisesti olemassa? Itse ajattelen, että myös ne ovat olemassa subjektiivisten mielten sisältöinä eli meemien toimintoina.

Searlen analyysi:

On totta, että Searle keskittyy enemmän institutionaalisen todellisuuden loogiseen rakenteeseen kuin sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ajattelen intuitiivisesti, että ehdottamani malli huomioi nämä molemmat näkökulmat, mutta tämä on asia, joka vaatii vielä syventämistä ja tarkempaa analyysia.

Kysynkin, missä määrin voisimme olla tästä esitetystä analyysistä samaa mieltä? Olen samaa mieltä siitä, että maailman 3 vuorovaikutus ilmenee maailman 1 tapahtumavirtana. Entä näetkö jonkin esteen sille, että tätä toimintaa ohjaava mekanismi on olemassa maailman 2 dynaamisten prosessien toiminnanohjauksena?

Mielestäni olemme jo varsin lähellä yhteistä näkemystä siitä, miten sosiaaliset tapahtumat syntyvät subjektiivisten käsitysten kautta ja ilmentyvät fyysisessä todellisuudessa.

Kyllä, olemme aika lähellä, mutta tuo sun kommentti tuolla toisessa ketjussa selventää sun ajattelua paljonkin:

Joo, tuo ensimmäinen malli vasta lähinnä mun ajattelua, jos ajatellaan asiaa kausaalisuuden näkökulmasta, mutta lisäisin siihen vielä ontologisen näkökulman piirtämällä nuo laatikot sisäkkäin:

- Materiaalinen maailma (maailma 1 ) sisältää kaiken olevan eli kaikki materian objektit ja niiden vuorovaikutusprosessit mukaan lukien myös mentaalisen maailman, joka pitäisi piirtää lohkoksi materiaalisen maailman lohkon sisään.

- Mentaalinen maailma (maailma 2) sisältää aivojen subjektiiviset informaatioprosessit. Mieli on olemassa näiden prosessien käynnissä olemisena. Käsitys sosiaalisesta maailmasta on osa mentaalista maailmaa, joka pitäisi piirtää lohkoksi mentaalisen maailman lohkon sisään.

- Sosiaalinen maailma (maailma 3) sisältää aivojen intersubjektiiviset prosessit, jotka tuottavat subjektiiviset käsitykset sosiaalisesta todellisuudesta.

Tässä nyt pitäisi kenties Searlen tapaan päästä eroon tuosta Popperin kolmen maailman ajattelusta jos sillä tarkoitetaan sitä, että kaikki kolme maailmaa ovat jotenkin olemassa?

Tällöin maailmojen 1, 2 ja 3 ei tarvitse olla ontologisesti olemassa, vaan ne ovat vain yhden ja saman todellisuuden aspekteja taikka näkökulmia tähän yhteen ainoaan todellisuuteen.

Kysyt:

Tästä herää kuitenkin kysymys: miten ja missä nämä sosiaalista vuorovaikutusta ohjaavat konstitutiiviset säännöt ja odotukset ovat ontologisesti olemassa? Itse ajattelen, että myös ne ovat olemassa subjektiivisten mielten sisältöinä eli meemien toimintoina.

Mä näkisin aivan samoin, että säännöt ja odotukset ovat olemassa mielten sisältöinä. Mutta kuten Searlekin toteaa, niin ihmiset eivät yleensä ole tietoisia näistä säännöistä. Searle kutsuu tätä termillä "Background" ja Giddens "Practical Consciousness" erotuksena "Diskursiiviselle tietoisuudelle", jonka henkilö pystyy sanoin kuvaamaan.

Liittyen edelliseen, niin meillä on vain yksi yhteinen maailma jolla on fyysinen perusta, jonka puitteissa "mentaalinen" on olemassa. Tuolle mentaaliselle voidaan antaa joko materiaalinen taikka idealistinen tulkinta. Riittää, että voimme todeta että ihmisillä on mieli, joka vaikuttaa fyysisessä maailmassa tapahtuvaan vuorovaikutukseen.

Lisäksi olen valmis hyväksymään laillasi sen, että maailma 3 on tallentuneena ihmisten subjektiivisissa tietoisuuksissa eli maailmassa 2.


Mutta mä näkisin ennemminkin niin, ettei ole tarpeen olettaa että maailma 3 on ontologisesti olemassa, vaan se on "todellisuuden kuvauksen taso" jonka avulla on mahdollista:
a) antaa maailman 1 fysikaaliselle vuorovaikutukselle holistinen sosiaalinen kuvaus, ja
b) kuvata useiden mielten intersubjektiivista vuorovaikutusta

Maailma 3 on siis tulkinta reaalimaailmassa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta, eli se merkityksellistää maailman 1.

Maailma 2 on sen sijaan se mekanismi jonka avulla tuo reaalimaailman merkityksellistäminen tapahtuu.


Kysyt:

vaikka sosiaalinen todellisuus ilmenee maailman 1 tapahtumien virtana, niin miten se on ontologisesti olemassa?

Mä näkisin, että maailma 3 on istutettu maailmaan 1, ja se ilmenee maailman 1 tapahtumina, mutta myös maailman 2 mentaalisina tapahtumina. Sosiaalinen todellisuus on siis yhtä aikaa olemassa maailmassa 1 sekä 2. Tätä olen koko ajan pyrkinyt argumentoimaan. Itsenäisenä maailmana maailmaa 3 ei ole olemassa, vaan se on vain sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvien odotusten holistinen kuvaus.

Maailma 1 ei ole itsessään ymmärrettävissä, ja maailma 2 avautuu yksittäisten mielten tasolla yksi mieli kerrallaan.


Maailman 3 "ontologia" ei siis ole oikeastaan materiaalinen jos ei idealistinenkaan, vaan se on sosiaalinen. Tällaista ontologiaa ei filosofia kuitenkaan tunne. Maailma 3 on abstraktio SEKÄ maailmassa 1 tapahtuvasta vuorovaikutuksesta ETTÄ maailmassa 2 tapahtuvista intersubjektiivisista prosesseista.


Mä näkisin, että meidän näkemykset on kyllä aika lähellä toisiaan, ja onko tarpeen edes saavuttaa täyttä yhteisymmärrystä?

Selvästikin sulle maailma 3 näyttäytyy individualistisesta intersubjektiivisesta näkökulmasta, kun mä taas haluan sisällyttää siihen sosiaalisen holistisen aspektin.

Osin tuo meidän näkemysero juontaa juurensa siitä, että meidän malleilla on hieman eri käyttötarkoitus. Vaikka sinun mallisi kuvaa hyvin aivojen materiaalisen tason ja mielen tason suhdetta materialaisesta näkökulmasta lähtien, ja vaikka se kuvaa intersubjektiivisia prosesseja, niin katson että sun mallissa maailma 3 redusoituu maailmaan 2, eli käytännössä sun malli on eräällä tapaa vain kahden maailman malli.


Loppupeleissä voisi todeta, että maailma 3 ilmenee siten, että maailmassa 1 tapahtunut vuorovaikutus "merkityksellistetään" maailman 2 mentaalisten prosessien avulla.

Searlen tapaan: X saa statusfunktion Y kontekstissa C

Eli vaikka näin: seteli (X) saa merkityksen raha (Y) kontekstissa C henkilölle Z


Tuossa konteksti C edustaa maailmaa 3, seteli X maailmaa 1, ja henkilö Z sekä raha Y maailmaa 2

[Purdue]

Näyttää siltä, että olemme samaa mieltä monista asioista, mutta käsityksemme eroavat muutamissa keskeisissä kohdissa. Pohditaanpa nyt yhteisiä näkemyksiämme ja eroavaisuuksiamme sekä mahdollisia uusia näkökulmia:

Mulle tuli tänään postissa Searlen uudempi kirja (2011) "Making the Social World: The Structure of Human Civilization", jota Searle pitää yleisenä teoriana verrattuna tähän meidän käsittelemäämme kirjaan "The Construction of Social Reality", jota Searle pitää erityisenä teoriana joka on tuon yleisemmän uudemman teorian osa.

Sen verran selasin tämän uudemman kirjan alkua, että Searle puhuu painokkaasti sen puolesta, että on olemassa vain yksi maailma, eikä esimerkiksi kaksi taikka kolme maailmaa.

Alan itsekin olemaan sitä mieltä, että todellisuuden jakaminen kolmeen ontologisesti olemassa olevaan maailmaan vain turhaan monimutkaistaa analyysiä ja vaadittavaa ajattelua. Toisaalta tässä yhdessä ainoassa todellisuudessa on materiaalisia, mentaalisia sekä sosiaalisia ilmiöitä.


Voisiko ratkaisu tähän olla se, että ajatellaan ontologisesti olevaksi vain materiaalinen fysikaalinen maailma? Eli monistinen käsitys maailmasta.

Mutta että tuo maailma ilmenee kolmen erilaisen aspektin kautta, jotka ovat materiaalinen, mentaalinen sekä sosiaalinen aspekti.

Näiden aspektien tutkimiseksi tarvitaan erilaisia epistemologisia näkökulmia, eli maailma näyttäisi tältä:

a) Ontologinen monismi: vain yksi maailma ja todellisuus
b) Yhdellä maailmalla on kolme aspektia
c) Näiden aspektien analyysi edellyttää epistemologista pluralismia


Kuinka me voitaisiin tulkita tämä yksi maailma monistisesti edellä käydyn keskustelun perusteella?

Jos lähdetään liikkeelle materiaalisesta todellisuudesta, ja siitä että on mieli on materiaalinen aivojen prosessi, joka tuottaa tietoisen kokemisen ilmiönä.

Sosiaalinen aspekti puolestaan ilmenee näiden kahden edellä mainitun aspektin kautta, mutta sitä voidaan myös kuvata teoreettisesti ja abstraktisti kuvaamalla materiaalisessa aspektissa tapahtuvaa vuorovaikutusta niiden merkitysten kautta, joita vuorovaikuttavat subjektit sille antavat.


Tässä tuo ajattelu nyt yksinkertaistettuna. Miltäs tuo noin niin kuin kuulostaa? Olisiko siinä yhteisen ajattelun jonkinlainen lähtökohta?

[Purdue]

Pohditaanpa hieman tuota "todellisuutta" ja Searlehan pohtii todellisuutta myös realismia käsittelevissä kirjan luvuissa 7 ja 8, joista mulla tosiaan työn alla vasta tuo seitsemäs luku.

Mutta mulle heräsi mietteitä siitä, että kuinka voimme olettaa itsestämme ulkoisen maailman olemassaolon, jos kaikki se mitä voimme kokea on epäsuoran realismin mukaisesti aivojen tuottamia representaatioita.


Mun oma vastaus pohdittavaksi tästä on "Inferential Interactionism" eli "Päättelyyn perustuva interaktionismi".

Eli mitä tuo tarkoittaa?

Miten voimme siis olettaa, että on olemassa meistä ja meidän aistien representaatioista ulkoinen maailma? Mun argumentti menee näin:

Lähdetään siitä, että aistimme tuottavat meille aistidataa, josta aivomme tekevät meille representaatioita. Mielemme taikka tietoisuutemme täyttää siis "intentionaalisuus" eli se kohdistuu näihin mielen objekteihin, jotka ovat aistiemme tuottamia representaatioita.

Kun me vuorovaikutamme näiden aistien tuottamien mielen objektien kanssa, niin nämä vuorovaikutukset muokkaavat aistiemme meille tuottamia representaatioita. Tällöin voimme päätellä, että tietyt vuorovaikutukset aiheuttavat tietynlaisia seurauksia mielemme representaatioissa.

Eli vuorovaikutuksemme mielemme representaatioiden kanssa tuottaa meille evidenssiä näiden vuorovaikutusten seurauksista, jotka koemme aistiemme välityksellä tietoisina representaatioina.

Loppupeleissä meillä on pääsy vain näihin aistiemme sekä mielemme tuottamiin representaatioihin. Mutta vuorovaikuttamalla näiden representaatioiden kanssa huomaamme että näillä vuorovaikutuksilla on tiettyjä seurauksia, josta voimme päätellä että nämä mielemme representaatiot ovat "meille todellisia".

Ja tästä on lyhyt matka sen huomaamiseen, että jos nämä representaatiot vaikuttavat olevan oman kehomme ulkopuolella, niin ne sitä myös ovat. En esimerkiksi pysty koskettamaan mieleni representaatioiden luomiin objekteihin, jotka vaikuttavat olevan käsieni ulottumattomissa. (Eli jälleen päättely perustuen vuorovaikutukseen representaatioiden kautta.)


Eli tässä mun järkeily siitä, että voimme olettaa että mielemme ulkopuolella on olemassa todellisuus, jonka kanssa voimme vuorovaikuttaa. Se on nimenomaan näiden vuorovaikutustemme välityksellä, joidenka kautta maailman todellisuus meille avautuu.

Eli "Päättelyyn Perustuva Interaktionismi" on se ajattelumalli, jonka avulla voimme päätellä ulkoisen maailman olemassaolon. Ja tuo päättely koskee sekä materiaalisen fysikaalisen maailman olemassaoloa että sosiaalista todellisuutta. Kummatkin aukeavat meidän tietoisuuteemme sen vuorovaikutuksen välityksellä, jota käymme mielemme representoimien mielen sisäisten objektien kanssa.


Miltäs tämä keskustelijoista kuulostaa? Tämä ei ole suoraan Searlen kirjasta lainattua, mutta nämä ajatukset heräsivät mulle tuota Searlen selostusta lukiessa.