Onko sinulla irrationaalisia pelkoja?

[Kissatäti]

Onko sinulla irrationaalisia pelkoja?
Voi myös pohtia miten epätodennäköistä pelon toteutumisen tarvitsee olla, jotta siitä tulee irrationaalinen?

Minulla on
1. En uskalla nojata parvekkeiden kaiteisiin - nehän pettävät ilman muuta
2. Sairastun, menen tajuttomaksi ja lääkärit luulevat että kuolin. Herään eloon arkussa.
3. Kukaan ei rakasta minua.

[marjatta1]

Korkean paikan kammo ja se ilmeni Ukko-Kolin laella tässä muutama vuosi sitten.

[ID10T]

Jossain määrin korkean paikan kammo ja se, että olen unohtanut jotain tärkeää. Jälkimmäinen ei välttämättä liity mihinkään, se vaan on epämääräinen tunne "jostakin".

[KultaKikkare]

Anakrofobia ja akrofobia eli hämähäkit ja korkeat paikat.

Anakrofobia helpotti kyllä melkein kokonaan kun olin kerran pienellä jollalla sorsajahdissa, parkissa keskellä korkeaa kaislikkoa iltahämärässä.

Yhtäkkiä veneeseen tuli valtava parvi isoimpia hämähäkkejä mitä olen ikinä luonnossa nähnyt. Melkein pimeää ja näyttivät valkoista veneen pohjaa vasten ihan jättiläisiltä.

Ensin meinasin hypätä veneestä, sitten meinasin ampua niitä haulikolla, sitten istuin alas ja lamaannuin täysin.

Hämikset poistui yhtä nopeasti kun tulivatkin ja seuraavan kerran kun näin kotona perus pikkuhämiksen otin sen käteeni.

Akrofobia aiheutti vähän ongelmia kun piti korjailla 2krs talon päätyä ja päätypeltejä henkilönostimella. Testasin samaa lääkettä eli nostin itseni niin korkealle kun vehkeellä pääsi, n. 20metriä ja olin siellä kunnes polvet lakkas tärräämästä. Sen.jälkeen varsinainen työ noin 6-8m korkeudella sujui jo ilman ongelmia.

Pelkoihin on vain yksi lääke ja se on pelottavaa.

[KultaKikkare]

Onko sinulla irrationaalisia pelkoja?
Voi myös pohtia miten epätodennäköistä pelon toteutumisen tarvitsee olla, jotta siitä tulee irrationaalinen?

Minulla on
1. En uskalla nojata parvekkeiden kaiteisiin - nehän pettävät ilman muuta
2. Sairastun, menen tajuttomaksi ja lääkärit luulevat että kuolin. Herään eloon arkussa.
3. Kukaan ei rakasta minua.

No kommentoin nyt sun pelkojen todennäköisyyttä. Pelon todennäköisyyden lisäksi olennaista on mitä tapahtuu jos pelko toteutuu.


1. Ihmisiä on kuollut tolla tavalla kun vanha betonikaide kerrostalon parvekkeella on pettänyt. Mut uudennäköiset hyväkuntoiset kaiteet ei kyllä sorru.

Mut en mäkään koskaan ihan kokopainolla kaiteeseen nojaa korkealla. Miksi nojaisin, aina on olemassa mahdollisuus että siellä on joku rakennusvirhe jossain.

2. Täysin mahdoton skenaario nykypäivän Suomessa.

3. So what?

[Märkäruuti]

Testasin samaa lääkettä eli nostin itseni niin korkealle kun vehkeellä pääsi, n. 20metriä ja olin siellä kunnes polvet lakkas tärräämästä. Sen.jälkeen varsinainen työ noin 6-8m korkeudella sujui jo ilman ongelmia.

Pelkoihin on vain yksi lääke ja se on pelottavaa.

Kyseenalaistan korkeanpaikan kammosi tai ainakin sen vakavuuden. Minulla oli alaisena nuori kaveri, jolle mastotyöt olivat mahdottomia. Hän yritti kerta toisensa jälkeen kauhavalaisen nuoren miehen sisukkuudella, mutta kiipeäminen pysähtyi aina kolmeen- neljään metriin. Toinen kaveri kykeni kiipeämään pitkän harjoittelun jälkeen, mutta työnteosta ei tullut koskaan mitään. Nyrkkisääntö on, että jos kykenee kiipeämään puiden latvojen yläpuolelle, kykenee menemään miten ylös tahansa. Korkeuden tuntu ei juurikaan kasva. Esineet alhaalla vaan näyttävät pienemmiltä.

Olen itse työskennelyyt radiomastoissa paljonkin, mutta talvella emme kiivenneet, jos ei ollut pakko. Kun keväällä silpasi ensimmäistä kertaa mastoon, käsivarren lihakset olivat alas tultua kovat. Puristusta löytyi liikaakin, kunnes korkeuteen taas tottui.

[Teddy]

Korkean paikan kammoa on monen tasoista. Minä olen kärsinyt siitä koko ikäni. Vuosien mittaan tilanne on vain pahentunut. Nuorempana pystyin jopa ylittämään riippusiltoja - tosin polvet tutisten ja korvissa humisten. Nykyään pelkkä ajatuskin huimaa. Talousportaat ovat minulle liikaa. Kerrostalojen portaikot "imevät". Parvekkeet ovat kauhistus, paitsi omani, joka tuntuu turvalliselta betonilaatikolta kunhan ei mene liian lähelle kaidetta.

Kummallista kyllä, lentokoneessa minua ei pelota. Voin jopa istua ikkunan vieressä ja katsella maisemia allani.

Itse olen päätellyt, että kyse ei ole siitä, miten korkealla olen. Korkeat paikat vain imevät minua puoleensa. Tai se syvyys siis imee. Tiedostan pelossani tietyn itsetuhoisuuden kammon. Kuulostaako oudolta? Ovatko muut akrofoobikot kokeneet samankaltaisia tunteita?

[Brainwashed]

Jossain määrin korkean paikan kammo ja se, että olen unohtanut jotain tärkeää. Jälkimmäinen ei välttämättä liity mihinkään, se vaan on epämääräinen tunne "jostakin".

Ei korkean paikan kammo ole mielestäni irrationaalista per se, vaan irrationaalisia ovat pikemmin he jotka pystyvät olemaan korkeissa paikoissa hermostumatta/huolestumatta.

[Märkäruuti]

Kummallista kyllä, lentokoneessa minua ei pelota. Voin jopa istua ikkunan vieressä ja katsella maisemia allani.

Minulla oli nuorena purjelentoa harrastava kaveri, joka kertoi potevansa korkean paikan kammoa. kun ihmettelin asiaa, hänen selityksensä oli se, että purjekoneessa ollaan sisällä. Joo. Sentti lasikuitua penkin ja tyhjyyden välissä.
Mutta kuten otsikkokin sanoo, on kyse irrationaalisista peloista.

[Ertsu]

Jossain määrin korkean paikan kammo ja se, että olen unohtanut jotain tärkeää. Jälkimmäinen ei välttämättä liity mihinkään, se vaan on epämääräinen tunne "jostakin".

Ei korkean paikan kammo ole mielestäni irrationaalista per se, vaan irrationaalisia ovat pikemmin he jotka pystyvät olemaan korkeissa paikoissa hermostumatta/huolestumatta.

Minä työskentelin nuorena -70 luvulla torninosturin kuljettajana rakennuksilla. Alkuun se korkeus yhdistettynä nosturin heilumiseen pelotti, mutta kyllä siihen tottuu aika nopeasti.

[MooM]

Kummallista kyllä, lentokoneessa minua ei pelota. Voin jopa istua ikkunan vieressä ja katsella maisemia allani.

Minulla oli nuorena purjelentoa harrastava kaveri, joka kertoi potevansa korkean paikan kammoa. kun ihmettelin asiaa, hänen selityksensä oli se, että purjekoneessa ollaan sisällä. Joo. Sentti lasikuitua penkin ja tyhjyyden välissä.
Mutta kuten otsikkokin sanoo, on kyse irrationaalisista peloista.

Jos on tarpeeksi korkealla, siis kilometrejä, ei enää koe sitä samalla tavalla kuin ollessaan tyypillisellä putoamiskorkeudella .

Minulla on yksi painajaistyyppi, että olen jotenkin joutunut tilanteeseen, jossa olen korkealla, jollain ulokkeella istumassa/seisomassa, ja on vieläpä pkko liikkua pitkähkö matka pois päästäkseen. Olen ollut katoilla, näkötornien ulkoreunalla, kapella kallioseinämä polulla, huterilla tikapuilla jossain 9. kerroksessa ulkoseinällä jne.

[Susa]

Minä työskentelin nuorena -70 luvulla torninosturin kuljettajana rakennuksilla. Alkuun se korkeus yhdistettynä nosturin heilumiseen pelotti, mutta kyllä siihen tottuu aika nopeasti.

Kuinka paljon tuollainen nosturi heiluu?
Kuinka täyteen voi vaikkapa juomalasin täyttää ilman että se läikkyy yli?

[Ertsu]

Minä työskentelin nuorena -70 luvulla torninosturin kuljettajana rakennuksilla. Alkuun se korkeus yhdistettynä nosturin heilumiseen pelotti, mutta kyllä siihen tottuu aika nopeasti.

Kuinka paljon tuollainen nosturi heiluu?
Kuinka täyteen voi vaikkapa juomalasin täyttää ilman että se läikkyy yli?

En koskaan kokeillut täyttää juomalasia tai kahvimukia nosturissa, mutta kyllä se sen verran heiluu, ettei kannata kokeilla.

[Märkäruuti]

Minulla on yksi painajaistyyppi, että olen jotenkin joutunut tilanteeseen, jossa olen korkealla, jollain ulokkeella istumassa/seisomassa, ja on vieläpä pkko liikkua pitkähkö matka pois päästäkseen. Olen ollut katoilla, näkötornien ulkoreunalla, kapella kallioseinämä polulla, huterilla tikapuilla jossain 9. kerroksessa ulkoseinällä jne.

Saman tyyppisiä unia on ollut vuosia sitten minullakin. Kiipeän joko korkean rakennuksen seinällä tai luonnon jyrkänteellä ja juuri ennen ylös ja turvaan pääsyä lamaannun. Samalla iskee hirveä korkean paikan kammo. Outoa oli se, että mastotyössä en ikinä kokenut korkean paikan kammoa, mutta uniin se iski.

[Wisti]

Tämän ilkeää kertoa, kun selvisin voittajana.
Pelkäsin noin nelikymppiseksi pimeää. Ei minulla minnekään jäänyt menemättä sen takia, mutta yhtä kaikki pimeässä liikkuminen oli jotenkin epämiellyttävää ja olin ikäänkuin varpaillani hiukan.
Se, miten pelostani selvisin kertoo, kuinka yksinkertaisista värkeistä mies on tehty. Innostuin kovasti rautojen kolistelusta ja vahvistuin voimassa ja viisaudessa. Niinpä aloin pähkäillä, että minuahan pimeyden mörköjen ja pahisten on syytä peljätä eikä minun heitä.
Sen pituinen se.