Tutkijan työstä

[mies.suomesta]

Jokin tässä (kvantitatiivisen eli "kvantin") tutkijan työssä on vikana. Joka kerta kun avaan omat mallini eli tietokonekoodin, tunnen suorastaan fyysistä kipua, koska jurppii niin kovasti. Työ ei etene mihinkään. Samat mallit joutuu ajamaan kymmeniä ja kymmeniä kertoja. 10 sivun kirjoittamiseen menee 2000 tuntia työtä. Jokainen sana pitää kirjoittaa moneen kertaan.

Usein epäilen, että seniorihenkilöt, eli ohjajaat, proffat jne. kiusaavat tahallaan, eli käskevät tahallaan muuttaa jotain yksityiskohtaa mallissa. Tosin mallia joutuu muuttamaan myös, kun huomaa tehneensä jonkun virheen. Minusta tuntuu, että proffat pyrkivät tekemään malleista tahallaan monimutkaisia, jolloin virheitä tulee väistämättä. Minusta vika on projektinjohtamisessa, joko tahallisesti tai tahattomasti. Toisaalta tunnen häpeää virheistä.

Samat projektit seuraavat vuosia perässä. Esim. jonkin artikkelin saattamiseen painokuntoon saattaa mennä kaksi vuotta (ja huom, se on se 10 sivua). Yleensä se ei koskaan mene ensimmäisellä yrittämällä läpi, vaan aina pitää muuttaa jotain lehteä varten. Mallit joutuu ajamaan uudestaan seuraavassa työpaikassa, omalla ajalla tietysti. Jos ei tee sitä, on ns. paska jätkä ja saa huonon maineen.

Mietin että olenko tyhmä. Todellisuudentaju katoaa. En pysty erottamaan tahallista kiusaamista toisen osapuolen Asperger-tyyppisestä pikkutarkkuudesta, enkä omasta tyhmyydestäni ja huonoudestani. Olin koulussa kympin oppilas, ja sain perustutkintoni tehtyä vitosen arvosanoilla ilman mitään kirkumista tai nyrkin hakkaamista seinään tai juomalasien paiskomista seinään. Ehkä tohtorintutkinto ja sitä seuraava tutkijanura on oikeasti vaikeampi kuin perustutkinto? Ehkä minun lahjakkuuteni raja kulkee siinä, että minun kannatti lukea maisteriksi, mutta ei olisi koskaan kannattanut väitellä tohtoriksi. Olisinpa tajunnut tämän nuorena.

Toisaalta ongelmat, mitä tulee vastaan, tuntuvat triviaaleilta. Kyse ei ole siitä, että en osaisi derivoida jotain kompleksifunktiota. Kyse on siitä, että olen jostain taulukosta katsonut väärän sarakeen, tämän seurauksena mallikaskadiin on mennyt väärä parametrin arvo aikaisessa vaiheessa, ja KAIKKI PITÄÄ TEHDÄ TAAS UUDELLEEN! Jokainen copy-paste, jokainen luku, jokainen tiedostonsiirto... Toisaalta niinhän hampurilaisravintolassakin pitää tehdä jokainen työvaihe aina uudelleen? Niin, mutta siinä valmistuu hampurilaisia, mutta minulta ei valmistu papereita! Tämä tietoisuusko tästä tekee niin SAATANAN tuskallista?^

Minusta vika on projektinjohtamisessa, mutta heidän mielestään vika on tietysti minussa.

Älkää missään tapauksessa ruvetko minkään alan tutkijoiksi, jos ette ole kiinnostuneita sellaisista asioista, kuin fontit (kursiivit on tosi tärkeitä), marginaalien leveys (näistä omat määräyksensä) ja vieraskielisten nimien litterointi. Lisäksi älkää ruvetko minkään kvantitatiivisen alan tutkijoiksi, jos ette ole kiinnostuneita sellaisista asioista kuin desimaalilukujen pyöristäminen ja prosenttiosuuksien mittaaminen pdf-kuvasta viivottimen kanssa. Tämä on surkeaa, pikkutarkkaa nyhjäämistä, joka on vienyt minut hulluuden partaalle.

[mies.suomesta]

Sitten kysytään vielä miksi jeppe juo...

[mies.suomesta]

No, nyt kun tässä on vähän rauhoittunut, täytyy todeta, että kaipa joku tästäkin jotain saa. Ihmeellistä kyllä, tunnen ihmisiä, jotka NAUTTIVAT koodaamisesta, olipa tutkimuskoodaamista tai muuta. Minusta tämä on aivan käsittämätöntä.

Uskon että minun kohdallani ongelma on siinä, että minut kasvatettiin pienestä asti siihen kympin oppilaan muottiin, vaikka siihen ei olisi ehkä ollut edellytyksiä. Tämä työ vaatii IHAN ÄLYTTÖMÄN suurta pikkutarkkuutta, ja veikkaan, että geenit minulla viittaavat johonkin muun tyyppiseen työhön.

[Tauko]

Tarinasi on mielenkiintoinen. En kuitenkaan pääse oikein jyvälle tilanteestasi. Kerrot senioreista ja proffista, joten ajattelin, että teet koodausta yliopistolla. Toisaalta sanot, että työnantaja vaihtuu.
Oletan, että ratkot fysiikan tai tekniikan mallia numeerisesti tietokoneella ja teet koodin itse. Onko se pohjalla oleva malli sinun mallisi vaiko selvität jonkun toisen tekemän mallin ratkaisuja.
Se on varmasti turhauttavaa, jos malli on jonkun toisen laatima ja jos malli elää ja muuttuu koko ajan projektin aikana. Se toisaalta on selvä, tieteellisestä tuloksesta halutaan "virheetön" ja siihen palaa aikaa. Yritysmaailman sovelluksissa taas hyväksytään se asia, että markkinat ei odota, vaan "tuote" on saatava markkinoille määrätyllä aikataululla.

[Neutroni]

Minusta vika on projektinjohtamisessa, mutta heidän mielestään vika on tietysti minussa.

En ole koskaan yliopistossa törmännyt toimivaan johtamiseen. Proffiksi valikoituu tuotteliaimmat tutkijat ja he kärsivät kun joutuvat siirtymään tutkimuksesta hallinnon, markkinoinnin ja ryhmien johtamisen puolelle. Toisille se sopii, toisille ei. Vaikuttaa siltä, että yritysten tiukemmin johdettu ja taloudelliseen päämäärään laadun ja detaljien kustannuksella pyrkivä kulttuuri voisi toimia sinulle. Jos olet vielä jatko-opinto- tai postdocvaiheessa ja koulutuksesi luonnontieteellistä, ei kun hakemuksia vetämään. Kyllä ne tuottavat samalla todennäköisyydellä kun tutkimusrahahakemukset.

Älkää missään tapauksessa ruvetko minkään alan tutkijoiksi, jos ette ole kiinnostuneita sellaisista asioista, kuin fontit (kursiivit on tosi tärkeitä), marginaalien leveys (näistä omat määräyksensä) ja vieraskielisten nimien litterointi. Lisäksi älkää ruvetko minkään kvantitatiivisen alan tutkijoiksi, jos ette ole kiinnostuneita sellaisista asioista kuin desimaalilukujen pyöristäminen ja prosenttiosuuksien mittaaminen pdf-kuvasta viivottimen kanssa. Tämä on surkeaa, pikkutarkkaa nyhjäämistä, joka on vienyt minut hulluuden partaalle.

En törmännyt tuollaiseen omissa jatko-opinnoissani. Lehdillä ja TKK:lla oli yleensä tietyt templatet Wordiin tai Latexiin, jossa nuo asiat oli valmiiksi säädetty. Ja jos ei ollut, niin ei kukaan ollut kiinnostunut tuollaisista detaljeista. Minulla hommassa tökki se saatanan rahoitus ja ajauduin sitten labrainssiksi leikkimään tutkijoiden leluilla ilman pakkoa kirjoittaa niitä saatanan papereita ja veivata niistä refereille kelpaavia. En minä tätäkään polkua voi suositella, vaikka sain elämäni ensimmäisen vakituisen työn jo vähän ennen viiden kympin ikää.

[mies.suomesta]

Tarinasi on mielenkiintoinen. En kuitenkaan pääse oikein jyvälle tilanteestasi. Kerrot senioreista ja proffista, joten ajattelin, että teet koodausta yliopistolla. Toisaalta sanot, että työnantaja vaihtuu.
Oletan, että ratkot fysiikan tai tekniikan mallia numeerisesti tietokoneella ja teet koodin itse. Onko se pohjalla oleva malli sinun mallisi vaiko selvität jonkun toisen tekemän mallin ratkaisuja.
Se on varmasti turhauttavaa, jos malli on jonkun toisen laatima ja jos malli elää ja muuttuu koko ajan projektin aikana. Se toisaalta on selvä, tieteellisestä tuloksesta halutaan "virheetön" ja siihen palaa aikaa. Yritysmaailman sovelluksissa taas hyväksytään se asia, että markkinat ei odota, vaan "tuote" on saatava markkinoille määrätyllä aikataululla.

Olen tietoisesti halunnut hämärtää kuvaa siitä, mitä teen ja missä. Sanotaan näin, että teen tietokoneella laskennallisia malleja eri tieteenaloja varten. Tämä on ollut toimenkuvani yli 10 vuotta. Periaatteessa mallit rakennetaan yhdessä, mutta käytännössä tietysti pomon sana ratkaisee. Mallit joita teen, eivät yleensä ole mitään aaltoyhtälöitä tms. jotka perustuvat vankkaan fysikaaliseen teoriaan, vaan niissä on aina tulkinnanvara.

[mies.suomesta]

En ole koskaan yliopistossa törmännyt toimivaan johtamiseen. Proffiksi valikoituu tuotteliaimmat tutkijat ja he kärsivät kun joutuvat siirtymään tutkimuksesta hallinnon, markkinoinnin ja ryhmien johtamisen puolelle. Toisille se sopii, toisille ei. Vaikuttaa siltä, että yritysten tiukemmin johdettu ja taloudelliseen päämäärään laadun ja detaljien kustannuksella pyrkivä kulttuuri voisi toimia sinulle. Jos olet vielä jatko-opinto- tai postdocvaiheessa ja koulutuksesi luonnontieteellistä, ei kun hakemuksia vetämään. Kyllä ne tuottavat samalla todennäköisyydellä kun tutkimusrahahakemukset.

Kiitos kannustuksesta. Itseasiassa minulla on pari hakemusta vetämässä.

Älkää missään tapauksessa ruvetko minkään alan tutkijoiksi, jos ette ole kiinnostuneita sellaisista asioista, kuin fontit (kursiivit on tosi tärkeitä), marginaalien leveys (näistä omat määräyksensä) ja vieraskielisten nimien litterointi. Lisäksi älkää ruvetko minkään kvantitatiivisen alan tutkijoiksi, jos ette ole kiinnostuneita sellaisista asioista kuin desimaalilukujen pyöristäminen ja prosenttiosuuksien mittaaminen pdf-kuvasta viivottimen kanssa. Tämä on surkeaa, pikkutarkkaa nyhjäämistä, joka on vienyt minut hulluuden partaalle.

En törmännyt tuollaiseen omissa jatko-opinnoissani. Lehdillä ja TKK:lla oli yleensä tietyt templatet Wordiin tai Latexiin, jossa nuo asiat oli valmiiksi säädetty. Ja jos ei ollut, niin ei kukaan ollut kiinnostunut tuollaisista detaljeista. Minulla hommassa tökki se saatanan rahoitus ja ajauduin sitten labrainssiksi leikkimään tutkijoiden leluilla ilman pakkoa kirjoittaa niitä saatanan papereita ja veivata niistä refereille kelpaavia. En minä tätäkään polkua voi suositella, vaikka sain elämäni ensimmäisen vakituisen työn jo vähän ennen viiden kympin ikää.

Henkisesti laiskan ihmisen vaihtoehto olisi varmaan vain hyväksyä tämä tyhjän nyhjääminen. Minä ajan samaa mallia uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Entä sitten? Se on siistiä sisätyötä, eikä työntunteja tule liian paljon. Mutta kun tässä on taustalla pelko, että kukaan ei enää palkkaa minua, jos en saa julkaistua mitään (puhumattakaan sellaisesta lapsena opitusta ajatuksesta, että työn pitäisi tuottaa jotain). Labrainssinä sellaista pelkoa ei kai sitten ole.

[JMe1]

ja KAIKKI PITÄÄ TEHDÄ TAAS UUDELLEEN! Jokainen copy-paste, jokainen luku, jokainen tiedostonsiirto...

Joskus tällaisesta pääsee eroon sillä että lopputuleman voi tulostaa muodossa jossa sitä voi muuttaa skripteillä. Tehdään ikäänkuin export, muokataan koodilla, tehdään import. Tämän jälkeen tiedoston kuvan paikka on muuttunut.

Jos tuon saa toimimaan, avautuu ikkuna jossa pomon kommentti "tee kaikki uudestaan" muuttuu vitutuksesta sellaiseksi että marssit officeesi, teet automaatioon pienen muutoksen, ajat proseduurin läpi ja toteat "heh, helppoa".

[MooM]

ja KAIKKI PITÄÄ TEHDÄ TAAS UUDELLEEN! Jokainen copy-paste, jokainen luku, jokainen tiedostonsiirto...

Joskus tällaisesta pääsee eroon sillä että lopputuleman voi tulostaa muodossa jossa sitä voi muuttaa skripteillä. Tehdään ikäänkuin export, muokataan koodilla, tehdään import. Tämän jälkeen tiedoston kuvan paikka on muuttunut.

Jos tuon saa toimimaan, avautuu ikkuna jossa pomon kommentti "tee kaikki uudestaan" muuttuu vitutuksesta sellaiseksi että marssit officeesi, teet automaatioon pienen muutoksen, ajat proseduurin läpi ja toteat "heh, helppoa".

Juuri näin. Ja käytännössä aina, vaikka kuvittelee ajavansa jonkun vain kerran, siihen kannattaa heti alussa rakentaa ympärille himmeli, jolla se on helppo ajaa uudelleen, vaikka se on tavallaan lisätyö. Koska kumminkin siihen tulee muutoksia.

[Neutroni]

Mutta kun tässä on taustalla pelko, että kukaan ei enää palkkaa minua, jos en saa julkaistua mitään (puhumattakaan sellaisesta lapsena opitusta ajatuksesta, että työn pitäisi tuottaa jotain). Labrainssinä sellaista pelkoa ei kai sitten ole.

Jos olet huolestuvaa sorttia, pelon kanssa on vain opittava elämään. Vain kuolema vapauttaa siitä paskasta. Yliopistojen bisnesvouhotuksien sokaisemalla johdolla on kova hinku päästä eroon kaikesta tukihenkilökunnasta ja varmaan me lähdetään ensimmäisinä, jos joku apinahallitus vie loputkin rahat. On se vähän sellaista työtä, että ei sillä ole väliä kuinka hyvin hommasi teet, mutta minusta se on kiinnostavaa, kun hommia on hyvin laajasti suunnittelusta ja mallintamisesta sorvaamiseen ja ruuvaamiseen ja voi edes yrittää tehdä asioita omasta mielestä kunnolla. Firmassa olisi pakko suuntautua johonkin yhteen kapeaan osa-alueeseen ja tuottaa surkeaa paskaa, joka hädin tuskin toimii takuuajan. Valitettavasti typerä halpuutustrendi on pahasti levinnyt kuluttajapuolelta tutkimus- ja teollisuuslaitteiden valmistamiseen. Ja mitään varmuutta ei tietenkään ole missään työssä. Sellaista erikoisosaamista, joka tekee työntekijän korvaamattomaksi, on aika vaikea opetella tietoisesti. Siinä käy helposti niin, että kun masteroit homman, se on vanhentunutta tekniikkaa.

[MooM]

Jokin tässä (kvantitatiivisen eli "kvantin") tutkijan työssä on vikana. Joka kerta kun avaan omat mallini eli tietokonekoodin, tunnen suorastaan fyysistä kipua, koska jurppii niin kovasti. Työ ei etene mihinkään. Samat mallit joutuu ajamaan kymmeniä ja kymmeniä kertoja. 10 sivun kirjoittamiseen menee 2000 tuntia työtä. Jokainen sana pitää kirjoittaa moneen kertaan.

--

Toisaalta ongelmat, mitä tulee vastaan, tuntuvat triviaaleilta. Kyse ei ole siitä, että en osaisi derivoida jotain kompleksifunktiota. Kyse on siitä, että olen jostain taulukosta katsonut väärän sarakeen, tämän seurauksena mallikaskadiin on mennyt väärä parametrin arvo aikaisessa vaiheessa, ja KAIKKI PITÄÄ TEHDÄ TAAS UUDELLEEN! Jokainen copy-paste, jokainen luku, jokainen tiedostonsiirto... Toisaalta niinhän hampurilaisravintolassakin pitää tehdä jokainen työvaihe aina uudelleen? Niin, mutta siinä valmistuu hampurilaisia, mutta minulta ei valmistu papereita! Tämä tietoisuusko tästä tekee niin SAATANAN tuskallista?^

--

Älkää missään tapauksessa ruvetko minkään alan tutkijoiksi, jos ette ole kiinnostuneita sellaisista asioista, kuin fontit (kursiivit on tosi tärkeitä), marginaalien leveys (näistä omat määräyksensä) ja vieraskielisten nimien litterointi. Lisäksi älkää ruvetko minkään kvantitatiivisen alan tutkijoiksi, jos ette ole kiinnostuneita sellaisista asioista kuin desimaalilukujen pyöristäminen ja prosenttiosuuksien mittaaminen pdf-kuvasta viivottimen kanssa. Tämä on surkeaa, pikkutarkkaa nyhjäämistä, joka on vienyt minut hulluuden partaalle.

Minusta tämä kuulostaa siltä, että sinut on jatko-opiskelijana heitetty hommiin ilman asianmukaista tukea. Nuoren tutkija pitäisi saada heti alussa vierihoitoa eri osa-alueet tuntevielta tutkijakoulutettavilta ja vastaväitelleisltä. Ja miksei vanhemmiltakin.

Kuten jo sanoin, jos mallintaminen on se päätyö, siitä koodataan pois kaikki mahdollinen käsityö, jotta saadaan optimointi/testaus/muutosten ajaminen nopeaksi. Yleensä samaa himmeliä muokkaamalla saadaan seuraava projektikin nopeasti pystyyn. Laskenta-aika lyhennetään tarvittaessa viemällä duuni isommille myllyille, mikä sekin vaatii vähän duunia, mutta tekee siitä testauksesta/optimoinnista nopeampaa.

Fontit ja muu formatointi tehdään alusta asti niin kuin ohje määrää, ja käytetään dokumentteihin templaatteja, jos niitä on. Jos ei ole, ainakin omaan käyttöön luodaan sellainen, ettei joka kerta tarvitse säätää käsin. Desimaaliluvut pyöristetään ohjeiden mukaan, ja ohje valitaan sen mukaan, minkä alan tuloksia julkaistaan. Noista on turha nikotella, helpommalla pääsee, kun tekee kerralla oikein. Mikä tietysti vaatii taas sen ohjauksen, että nuori tutkija tietää alusta lähtien, miten ne pitää tehdä.

Kanssa-kirjoittajilta ja ohjaajilta tuleva jatkuva, itsensä kanssa ristiriitainen kommentiien, muutospyytöjen ja lisäanalyysien vaatimusten tulva on ikuisuusongelma, ihan kaikilla. Siinä pitää olla diplomaattinen, mutta jämäkkä ja karsia turhanpäiväinen nipotus ja loputtomat muokkaukset, mutta tajuta asiat jotka oikeasti parantavat tutkimuksen laatua. Osa tutkijakoulutusta sekin, että pystyy vetämään artikkeliprojektin julkaisuun asti.

[mies.suomesta]

ja KAIKKI PITÄÄ TEHDÄ TAAS UUDELLEEN! Jokainen copy-paste, jokainen luku, jokainen tiedostonsiirto...

Joskus tällaisesta pääsee eroon sillä että lopputuleman voi tulostaa muodossa jossa sitä voi muuttaa skripteillä. Tehdään ikäänkuin export, muokataan koodilla, tehdään import. Tämän jälkeen tiedoston kuvan paikka on muuttunut.

Jos tuon saa toimimaan, avautuu ikkuna jossa pomon kommentti "tee kaikki uudestaan" muuttuu vitutuksesta sellaiseksi että marssit officeesi, teet automaatioon pienen muutoksen, ajat proseduurin läpi ja toteat "heh, helppoa".

Tämä on varmaan helpompi toteuttaa esim. LaTeX/emacs/Linux-ympäristössä, missä kaikki perustuu lähtökohtaisesti koodaamiseen. Minun tapauksessani pitäisi saada toimimaan ohjelmointiympäristö, Word ja Excel yhteen. Ei se mahdotonta ole, mutta pitäisi alkaa väsätä makroja. Ei ole ollut energiaa lähteä tähän.

[mies.suomesta]

Minusta tämä kuulostaa siltä, että sinut on jatko-opiskelijana heitetty hommiin ilman asianmukaista tukea. Nuoren tutkija pitäisi saada heti alussa vierihoitoa eri osa-alueet tuntevielta tutkijakoulutettavilta ja vastaväitelleisltä. Ja miksei vanhemmiltakin.

Minut tosiaan heitettiin tuollaiseen tilanteeseen jatko-opiskelijana yli kymmenen vuotta sitten. Proffa pisti kirjoittamaan koodia ja oli viikkoja teillä tietämättömillä. Lisäksi hänellä ei ehkä ollut ne parhaat käytännöt ja parhaat ohjelmointikielet käytössä. (En muista ikinä nähneeni hänen kommentoivan mitään koodia.) Tämän seurauksena en oikeastaan oppinut juurikaan mallintamisen koodaamispuolta väitöskirjan aikana.

Kanssa-kirjoittajilta ja ohjaajilta tuleva jatkuva, itsensä kanssa ristiriitainen kommentiien, muutospyytöjen ja lisäanalyysien vaatimusten tulva on ikuisuusongelma, ihan kaikilla. Siinä pitää olla diplomaattinen, mutta jämäkkä ja karsia turhanpäiväinen nipotus ja loputtomat muokkaukset, mutta tajuta asiat jotka oikeasti parantavat tutkimuksen laatua. Osa tutkijakoulutusta sekin, että pystyy vetämään artikkeliprojektin julkaisuun asti.

Olen kyllä vienyt useita artikkeliprojekteja maaliin. Jos hommat tehtäisiin minun tavallani, uskon että saisimme julkaistua useita papereita vuodessa... mutta ei.

[Tuulispää]

Koen oman työni maailmanhistorian ensimmäisessä aidosti toimivassa tuulienergiaa hyöntyvässä pyörivässä koneessa paljon mielenkiintoisemmaksi. Joskaan tästä ei kukaan mitään maksa ja aikaa on kulunut 10 vuotta. Elän pelkästä nautinnosta nähdä sen aina toimivan ( eri tavalla ). Oma mieli on kuitenkin puhdas kun on huomannut että Jumala auttaa ja ilmastonmuutos tällä ainakin saadaan varmuudella hävitettyä.

Hyvää jatkoa vaan tuohon huuhaa tehtailuun.

[mies.suomesta]

Jos olet huolestuvaa sorttia, pelon kanssa on vain opittava elämään. Vain kuolema vapauttaa siitä paskasta.

En tiedä, tarkoititko näillä lauseilla mitään sen syvällisempää, mutta minut ne saivat ajattelemaan seuraavaa: Loppujen lopuksi pelkään rahojen loppumista, ja pelkään sitä kahdesta syystä: 1. Koska ei ole varaa tehdä lapsia. (Tämä on erittäin kontraversiaali väite, voidaan keskustella tästä, jos se tuntuu teistä mielekkäältä. ) 2. Omat vanhempani tuomitsevat minut.

Jos luopuisin tavoitteesta saada perheen - mikä ei ole ollut mikään varma ja vahva tavoite - ja panisin välit poikki vanhempiini, mitä pelättävää minulla olisi? Minulle kyllä riittää yksiö + patja lattialla + nuudelia + tonnikalaa, ja ne kyllä annetaan Suomessa jokaiselle riippumatta, onko työssä vai työtön, ja onko ansiosidonnainen päällä. Täällä on lisäksi hyvät julkiset kirjastot ja liikuntapaikat. Uskon että voisin olla pitkäaikaistyöttömänä tosi onnellinen. Lisäksi olen pitkään miettinyt, että haluaisin kokeilla jotain duunariammattia ja ehkä mennä ammattikouluun. Pitäisi vain uskaltaa murtautua irti porvarillisista arvoista.