Nonsenialismin ja antisignifikanismin manifestit

[Stadin öljylanne]

Nonsenialismin manifesti
(tai: Miksi kaikki tämä on aivan järjetöntä – ja juuri siksi totta)

I. Johdanto
Me, nonsenialistit, emme pyydä anteeksi. Emme perustele. Emme selitä. Sillä selitys on yritys järjestää kaaos lineaarisesti, ja se on... no, hölynpölyä.

Maailma on epäyhtenäinen, epälooginen, epäkäytännöllinen – ja silti se toimii. Miksi siis meidän pitäisi olla mitään muuta?

II. Perusperiaatteet

1. Merkityksellisyys on valinnaista.
   – Nonsenialismi ei väitä, että mikään *ei* merkitse mitään. Se vain kysyy: *pitääkö kaiken merkitä jotain koko ajan?*
2. Järjettömyys on vaihtoehto, ei poikkeus.
   – Kun mikään ei toimi, nonsenialismi ei korjaa — se hymyilee, piirtää viikset ongelmaan ja siirtyy eteenpäin.
3. Kieli on leikkiä.
   – Me luomme sanoja kuten *nonsenialismi*, koska sanat eivät ole pyhiä, ne ovat leluja. Leluilla rakennetaan, mutta myös hajotetaan.
4. Ironia on totta.
   – Vakavuus on usein naamio. Ironia riisuu sen, tanssii sen ympärillä ja rakentaa siitä teltan, jossa voi nukkua.
5. Jokainen systeemi on vitsi, joka unohti olevansa hauska.
   – Ja me olemme täällä muistuttamassa sitä.

III. Sovellukset

• Politiikassa: Nonsenialisti ei lupaa mitään – ja pitää sen. Se on ainoa rehellinen linja.
• Taiteessa: Kaikki on sallittua. Myös se, että mikään ei ole sallittua. Parasta on, kun yleisö ei tiedä, onko kyseessä teos vai sattuma.
• Tieteessä: Emme vastusta tieteellistä metodia. Pidämme sitä vain... yhtenä vaihtoehtona. Kuten ennustamista simpukan kuorilla tai seuraamalla banaanin kelluntaa vedessä.
• Arjessa: Käännä vaatteesi nurinpäin. Vastaa kysymykseen toisella kysymyksellä. Sano "kiitos" kun joku käskee sinua lopettamaan.

IV. Tunnuslauseet

• "Tässä ei ole mitään järkeä — ja siksi tämä toimii."
• "Kaikki on totta, paitsi silloin kun ei ole."
• "Jos epäilet, ole vielä oudompi."
• "Ajattelen, siis ehkä?"

V. Lopuksi

Nonsenialismi ei pyri muuttamaan maailmaa. Se haluaa vain katsoa sitä, nostaa olkapäitään ja kysyä: "No miksei näinkin?"

---

Antisignifikantismin manifesti
(“Mikään ei tarkoita mitään, eikä sillä ole väliä – paitsi ehkä.”)

I. Esipuhe, joka ei aloita mitään
Me, antisignifikantistit, olemme kyllästyneet merkityksiin.
Niitä on kaikkialla: kadunnimissä, käyttöohjeissa, ihmisten kasvoilla.
Miksi kaikki viittaa johonkin? Miksei vain... ole?
Merkitys on nykyihmisen pakkomielle. Me vastustamme sitä päättämättömästi.

II. Antisignifikantismin perusteet (tai niiden puute)

1. Merkitys on yliarvostettu oletus.
   – Jos jokin asia viittaa toiseen asiaan, miksi se ei ole se toinen asia? Miksi kiertää?
2. Kieli on merkityksen kuljetuslaatikko – me poltamme paketin.
   – Puhuminen ilman merkitystä on puhtainta puhetta.
3. Tulkinta on väkivaltaa.
   – Antisignifikantisti ei kysy: "Mitä tämä tarkoittaa?" vaan "Miksi ylipäänsä kysyt?"
4. Ironia on aidointa rehellisyyttä.
   – Olemme vakavasti ei-vakavia.
5. Jokainen manifesti on itsetuhoinen, tämä erityisesti.
   – Me kirjoitamme tämän vain unohtaaksemme sen heti.

III. Sovelluskohteet (tai niiden epäsovellut)

• Filosofiassa: Kaikki viittausjärjestelmät kaatuvat. Derrida yritti, me lopetimme kokonaan.
• Taiteessa: Kehystetty tyhjyys on yhä liian täynnä. Me kehystämme kehykset.
  
  *]Politiikassa: Antisignifikantisti asettuu ehdolle, mutta ei kampanjoi. Hän hyväksyy valinnan, mutta ei seurausta.
• Arjessa: Kun joku kysyy “mitä kuuluu?”, vastaus on: “Onko sillä merkitystä?"

IV. Antisignifikantismin liturginen lauseisto

• "Sanat sanovat liikaa sanomatta mitään."
• "Merkitykset ovat vieraita, me olemme kodittomia."
• "Tämä ei ole ironiaa, paitsi jos haluat sen olevan."
• "" (virallinen symboli – ei käänny miksikään)

V. Julistus, jota ei oteta huomioon

Me emme pyri muuttamaan maailmaa. Emme pyri ymmärtämään sitä.
Emme edes pyri olemaan. Me vain… ilmennämme merkityksettömyyden eleganttia haikeutta.

Antisignifikantismi ei ole pako todellisuudesta.
Se on todellisuuden vastauksen palautus lähettäjälle – ilman selitystä, ilman postimerkkiä.

---

Kuka on tunnistaa itsensä?