Miten suhtaudutte wanhenemiseen?

[Why]

Osaatteko olla sinut sen kanssa? Kun katsotte peillin, niin näettekö sieltä hieman jotakin muuta kuin mitä odotatte? Häiritseekö vuosi vuodelta lisääntyvät vuosirenkaat?

Toki lohduttaa se, että iän myötä myös saa asioita, ei vain menetä. Mutta riittäkö se kompensoimaan kehollista rapistumista?
Kun tietää, että aikaa ei ole loputtomasti, monet asiat kirkastuvat. Mitä arvostat? Mihin haluat käyttää aikasi? Kuka olet, kun et enää ole se, joka "suoriutuu"?

Loppuviimeksi, mitä haluatte tästä elämästä jäävän enemmän käteen: aineellista hyvää vai kokemuksia? Tai kumman keräämiseen olette elämänne aikana enemmän keskittyneet?

[Sepeteus!]

Välttelen peiliä, katson peiliin vain silloin kun ajan partaa Onko muilla tällaista peilikammoa?

[Tauko]

Välttelen peiliä, katson peiliin vain silloin kun ajan partaa Onko muilla tällaista peilikammoa?

Ei mulla peileistä kammoa ole, mutta ennen olivat parempia. Parran kyllä ajan ihan näppituntumalla, siis naaman sileäksi.

[Elämänsankari]

Toki ikää ei vielä kovin kauheesti ole joten ehkä vähän hankala asiaan vastata, ei oo tullu vielä kummemmin asiaa mietittyä.

Luulisin et niin kauan kun jonkinlainen terveys säilyy niin tokkopa ikääntyminen niin haittaa, mutta ehkäpä sen myöhemmin paremmin tajuaa kun ikää vielä lisää tulee.

[Kissatäti]

Minä katselin kysymyksen luettuani itseäni peilistä. Olen jotenkin hailakka. Ja paksu. Ja isonenäinen. Paksuuteen voi vaikuttaa ja työskentelen sen parissa kovasti juuri nyt, taas, ikuisuusprojekti. Isolle nenälle ei voi mitään mutta olen tottunut siihen. Hiukset meinaan värjätä tän värisiksi, loppuu se haileus



Terveys on mitä on, nyt tuntuu kyllä muuten sujuvan, varvaskin on hieman parempi mutta mielen vetää levottomaksi elämäntilanne. Kaikesta huolimatta ei tunnu yhtään niin vanhalta kuin mitä on ja näyttää Sisäisyys on tärkeintä.

[Why]

Kukaan ei kuitenkaan tunnu halunneen palata nuoruuteen takaisin (jos olisi mahdollista), joten eiköhän ihmiset pääasiallisesti ole tyytyväisiä ikäänsä tai siitä huolimatta tyytyväisiä.

[Phobos]

Ehkä tuossa neljänkymmenen ikävuoden jälkeen alkoi huomaamaan muutoksia. Viidenkymmenen ikävuoden jälkeen vielä enemmän. Ei jaksa enää kahdeksan tunnin pelimaratoneja tai sitä pidempiä. Yleensä suorittaa pari tehtävää ja huomaakin että on aika rätti. En osaa sanoa mihin kuntoon vielä pääsen kun lonkka on parantunut täysin. Siis fyysiseen kuntoon mutta aion yrittää kaikkeni sen suhteen. Pää luultavasti pelaa mutta siinä muut henkilöt lienevät parempia tuomareita kuin itse minä. Pelien puzzlet ratkeavat edelleen nopeasti ja vaivattomasti. No, niitähän on harjoiteltu 13-vuotiaasta lähtien. Jung taisi sanoa että elämä ennen neljääkymmentä ikävuotta on vain harjoittelua ja oikea elämä alkaa vasta sen jälkeen. Olen aikalailla samaa mieltä.

[Pattinero]

Hyvä väri Kissatäti.

Yleensä en ikääntymistä funtsi, mutta ajoittain kyllä. Ja kas, juuri tänään tuntuu kroppa olevan paljon vanhempi kuin vielä eilen. Kaikenlaista pientä kremppaa on, ja ne aiheuttavat vanhenemisen tunnetta. Ja kovin tuntuu krempat aaltoilevan. Välillä on paremmin, ja toisinaan huonommin.

Sen ikäinen jo olen, että kyllä pitäisi jo voida eläkkeellekin jäädä. Mutta ei, siihen on vielä liikaa aikaa. Töissä on käytävä, ellei lottopottia tule.

[Pilvipouta]

Osaatteko olla sinut sen kanssa? Kun katsotte peillin, niin näettekö sieltä hieman jotakin muuta kuin mitä odotatte? Häiritseekö vuosi vuodelta lisääntyvät vuosirenkaat?

Toki lohduttaa se, että iän myötä myös saa asioita, ei vain menetä. Mutta riittäkö se kompensoimaan kehollista rapistumista?
Kun tietää, että aikaa ei ole loputtomasti, monet asiat kirkastuvat. Mitä arvostat? Mihin haluat käyttää aikasi? Kuka olet, kun et enää ole se, joka "suoriutuu"?

Loppuviimeksi, mitä haluatte tästä elämästä jäävän enemmän käteen: aineellista hyvää vai kokemuksia? Tai kumman keräämiseen olette elämänne aikana enemmän keskittyneet?

Rypyt ja/tai läskit ei häiritse. Se ettei pysty liikkumaan kuten nuorempana, harmittaa tai suorastaan surettaa.

Kaikkein eniten arvostan hyvänä säilyneitä ihmissuhteita. Jäljellä olevan ajan haluaisin käyttää nimenomaan rakkaiden ihmisten kanssa hengaillen. Olen kyllä se sama, vaikka suoriudunkin kävelystä huonommin kuin "silloin ennen".

Elämästä ei jää mitään käteen. Kun se on loppu, se on loppu.

[Märkäruuti]

Minulla tapahtui jonkinlainen romahdus kuusvitosen kieppeillä. Liikunnan suhteen rajoittuneesti syyntakeisena ajoin itseni pahaan ylikuntoon, josta ei enää entiselleni päässyt. Kun liike väheni ja aktiiviliike lähes lakkasi, vuodessa tuli 10 kg lisää painoa. Silloin hävetti katsoa peiliin ja silloin kai koin jonkinlaisen kriisin. Nyt olen oppinut elämään sen kanssa. Tai ehkä vaan ymmärsin vasta nyt mummoni sanonnan: "Kyl maailma tassii, jos ei muuta ni hiljaa kävelemmää."

Vaikka pääsin tasapainoon liikuntahulluuden suhteen, niin kaikenlaista kremppaa on tullut. Monipuolinen ja jopa rikas allergiani on selvästi pahentunut. Syöpädiagnoosi tehtiin reilu 2,5 vuotta sitten ja sen homman piti olla jo ohi, mutta taas sitä odottellaan patologin lausuntoa. Tuliskohan jo tällä viikolla. Eikä degeneratiivinen välilevysairauskaan tunnu itsestään parantuneen.

Olisin varmaan nelikymppisenä panikoinut syöpädiagnoosia ja kironnut nykyistä kuntoani, mutta nyt en paljoa korviani lotkauta. Kuten vanha työkaverini sanoi, niin meille laskeutumisvalot näkyvät jo. Elämä vissiin opettaa tajuamaan sen katoavaisuuden. Toisaalta kun tietää, ettei vuosia ole enää kovin paljoa jäljellä, osaa ehkä paremmin nauttia hetkistä.

On vanhenemisessa paljon hyvääkin. Ei tarvitse edes yrittää olla enempää kuin on. Jätin jopa partani kesannolle, niin ei tarvii miettiä tekeekö ajamaton sänki minut miten paljon pultsarin näköiseksi. Ja kun tässä iässä on jo selvää, että mitä enemmin naamasta on piilossa, sitä tyylikkäämmältä näyttää.

[E-M]

Kukaan ei kuitenkaan tunnu halunneen palata nuoruuteen takaisin (jos olisi mahdollista), joten eiköhän ihmiset pääasiallisesti ole tyytyväisiä ikäänsä tai siitä huolimatta tyytyväisiä.

Minäpä haluasin sekä itseni että plsoni psta. Voimamme kun ovat vähenneet uusien parantumatt. sairauksien myötä melkenpä samanaikasesti lyhyen ajan sisällä. Itselläni 2. sydäninfarktin jälkeen reilu v sitten ja lonkkatapaturman ja proteesin vain vajaa v edellisestä. Parkinsonkin ja muut jalkakivut tuntuvat pahentuneen näissä alamäissa ja kun ei voi enää turvautua toiseen jsskin asioissa. Miehen kuulokin mennyt niin huonoksi, ettemme osaa enää keskustella... Kaihileikkaukset ovat sentään jo jonkinverran helpottaneet elämääni , viele kun saisi uudet silmälasitkin lukemista ym. helpottaakseen!

[Brainwashed]

En suhtaudu mitenkään, koska sille vanhenemiselle ei kuitenkaan mitään mahda. Naamasta näkyy ajetut kilsat, ja hyvä niin.

[Phobos]

Annetaan vanha 20 805 päivää käytetty keho jollekin. Varaosat vaihdettu. Ei takuuta. Peräpää reistailee ja nivelissä väljyyttä. Öljyt vaihdetaan pariin kertaan viikossa (Olutta). Savuttaa (Aski päivässä).

[Goswell]

Annetaan vanha 20 805 päivää käytetty keho jollekin. Varaosat vaihdettu. Ei takuuta. Peräpää reistailee ja nivelissä väljyyttä. Öljyt vaihdetaan pariin kertaan viikossa (Olutta). Savuttaa (Aski päivässä).

Kunhan ei merkkaa reviiriä niin hyvä vielä.

[marjatta1]

Ikää tulee ja se alkaa jo heti syntymästä. Ennen olin nuor ja nätti, mutta nyt vaan enää nätti...

Jaatinen.jpg (26.1 KiB) Katsottu 250 kertaa