Mikä sinua huolestuttaa eniten tulevaisuudessa?

[Elämänsankari]

Eniten huolestuttaa kaikki.

No hyvä ettei tuon enempää huolia ole..

[Phobos]

Olutta. Ei huoleta enää mikään. Ja jos apokalypse tulee niin sammuneena sitä on vaikea havaita. Voi jopa olla hauskaa humalassa.

[KultaKikkare]

a) et vanhenen liikaa ennenkö saan suunnitelmat toteutettua ja sit kaduttaa.
b) ei mikään
c) ydinsota tai et seuraava iso asteroidi tulee ennenkö ollaan valmiita.
d) ei kertakaikkiaan mikään, kellokoneisto raksuttaa tappavan tarkasti eteenpäin ja se ei ole mikrobien käsissä.

[KultaKikkare]

Vai onks asteroidit kuitenkin maailmankaikkeudellisia uhkia, kun tulevat planeetan ulkopuolelta. Siinä tapauksessa se siirtyy d) kohtaan.

[Kissatäti]

a Me natistaan liitoksissa. En tiedä kestääkö suhde kaiken tän mitä nyt käydään läpi. Hän tekee 12 tuntia päivässä töitä silloin kun ei ole oikeissa töissä ja minusta ei ole paljon apua. Asuminen tässä talossa alkaa käydä mahdottomaksi. Ehkä pitäisi muuttaa pikkumökkiin kuitenkin vaikka päätimme yrittää tässä. Juhannuksesta tulee kaaos. Jos joku juo jotain pelkään että kompuroi täällä ja loukkaa itsensä.
b. Tämä venäjän uhka suomelle on minulle vähän liikaa. Yritän olla ajattelematta mutta pelottaa omien miesten puolesta.
c. Kovin on levoton pallomme nyt, kaipaan rauhaa päälle maan. Ilmaston lämpeneminenkin vielä siinä kaupan päällä.
d. Jos avaruudessa olisi jokin uhka johon emme voi vaikuttaa niin mitä järkeä siitä olisi edes kertoa meille. Kaikki menisi vain sekaisin.

[JeeSe]

Huolestuttaa, että lakataanko me olemasta, kun huomaa sen totuuden ettei mitään oikeasti ole olemassa.

[Purdue]

Mikä sinua huolestuttaa eniten tulevaisuudessa?
a yksilötasolla - henkilökohtaisessa elämässäsi
b. kansallisella tasolla - Suomea ajatellen
c. globaalisti - koko maailmassamme
d. koko maailmankaikkeudessa

a) Kait se henkilökohtaisella tasolla on terveys.

b) Suomen kohtalonkysymys keskipitkällä aikavälillä on talous ja erityisesti valtion velkaantuminen.

c) Se ettei maailman kansat ja valtiot osaa tulla toimeen keskenään. Se ei pelkästään johdu ihmisistä, vaan siitä millainen maailma on ja millaista logiikkaa maailma noudattaa. Älä siis osoita syyttävällä sormella pelkkiä pelaajia, vaan huomioi myös itse peli!

d) Ei tällä hetkellä juuri mikään.

[Goswell]

Mikä sinua huolestuttaa eniten tulevaisuudessa?
a yksilötasolla - henkilökohtaisessa elämässäsi
b. kansallisella tasolla - Suomea ajatellen
c. globaalisti - koko maailmassamme
d. koko maailmankaikkeudessa

a) Kait se henkilökohtaisella tasolla on terveys.

b) Suomen kohtalonkysymys keskipitkällä aikavälillä on talous ja erityisesti valtion velkaantuminen.

c) Se ettei maailman kansat ja valtiot osaa tulla toimeen keskenään. Se ei pelkästään johdu ihmisistä, vaan siitä millainen maailma on ja millaista logiikkaa maailma noudattaa. Älä siis osoita syyttävällä sormella pelkkiä pelaajia, vaan huomioi myös itse peli!

d) Ei tällä hetkellä juuri mikään.

Peli syntyy ihimisistä ja siinäpä se suurin huoli onkin, ihmiskunta kusipäistyy vauhdilla.

[Purdue]

Mikä sinua huolestuttaa eniten tulevaisuudessa?
a yksilötasolla - henkilökohtaisessa elämässäsi
b. kansallisella tasolla - Suomea ajatellen
c. globaalisti - koko maailmassamme
d. koko maailmankaikkeudessa

a) Kait se henkilökohtaisella tasolla on terveys.

b) Suomen kohtalonkysymys keskipitkällä aikavälillä on talous ja erityisesti valtion velkaantuminen.

c) Se ettei maailman kansat ja valtiot osaa tulla toimeen keskenään. Se ei pelkästään johdu ihmisistä, vaan siitä millainen maailma on ja millaista logiikkaa maailma noudattaa. Älä siis osoita syyttävällä sormella pelkkiä pelaajia, vaan huomioi myös itse peli!

d) Ei tällä hetkellä juuri mikään.

Peli syntyy ihimisistä ja siinäpä se suurin huoli onkin, ihmiskunta kusipäistyy vauhdilla.

Toki. Mutta toisaalta pelin säännöt ja logiikka ohjaavat niitä ihmisiä. Ihmiset eivät ole täysin vapaita toimimaan haluamallaan tavalla missään pelissä, vaan mukana on aina rajoitteita.

Kansainvälisellä tasolla pelin logiikka syntyy "anarkiasta" eli siitä ettei valtioiden yläpuolella ole tahoa, joka voisi ne pakottaa toimimaan rauhanomaisesti. Tämä logiikka syntyy siis siitä, että valtiot ovat itsenäisiä suvereeneja toimijoita. Ja kun valtioilla on kaikilla kyky sotilaalliseen aggressioon (varsinkin suurvallat) toisiaan kohtaan, eivätkä valtiot voi luottaa toistensa aikeisiin ja pyrkimyksiin, niin ajaudutaan siihen maailmaan jossa me nyt elämme.

Ihmisten kusipäisyys on vain sivutuote tuossa koko sopassa, mutta olet kyllä oikeassa siinä, että kyllä silläkin on merkitystä kuinka sitä peliä pelataan.

Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

[Märkäruuti]

Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

Vaan kun pitäisi olla.
Tämä on tietenkin utopiaa, mutta jospa joskus tulisi aika, jolloin osaisimme laatia kansainväliset pelisäännöt kattavasti ja sitoutua riittävän laajasti niitä noudattamaan.
Sillon "maailmanhallitus" voisi valvoa sääntöjen noudattamista ja jos joku rikkoo niitä räikeästi, niin määräenemmistön päätöksellä maa voitaisiin julistaa jäähylle, eli esimerkiksi täydelliseen kauppasaartoon. Kyllä ihmiset tietävät, että sodat ovat pahinta perseilyä, on tekosyy mikä tahansa. Riittävän kattavalla sopimuksilla uskottavin sanktioin ne voitaisiin estää.

Haaveilin joskus työporukan saunaillassa ääneen YK:n alaisista joukoista, jotka voisivat pakottaa sotivat osapuolet rauhaan. Työkaverit sanoivat ajatusta mahdottomaksi. Mutta kun NL kaatui ja Venäjä oli heikko, entisen Jugoslavian alueella suoritettiin "rauhaan pakottaminen". En sano, että se olisi hoidettu mallikelpoisesti, mutta silloin toteutui jossain muodossa se, mitä skapparituttavani pitivät mahdottomana haaveiluna. Nykyisessä tilanteessa se kai taas olisi sitä; mahdotonta haaveilua. Mutta jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunta viisastuisi kollektiivisesti. Ei tarvittaisi aseellista rauhaan pakottamista, kun totaalinen taloudellinen ja sosiaalinenkin eristys riittäisi edellyttäen, että se olisi pitävä.

Toinen viinilasi jo puolessa ja henkioppaani Wahva Henki eli itse Spititus Fortis kuiskii korvaani utopistisia ajatuksia paremmasta maailmasta, missä valtioidenkin tasolla paha saisi palkkaansa maan ydinasearsenaalista huolimatta.
Juicen sanoin se kehottaa minua uskomaan maailmanrauhaan ja Joulupukkiin. Uskoni on vaan kovin heikko sen suhteen. Mutta ainahan saa haaveilla....

[Purdue]

Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

Vaan kun pitäisi olla.
Tämä on tietenkin utopiaa, mutta jospa joskus tulisi aika, jolloin osaisimme laatia kansainväliset pelisäännöt kattavasti ja sitoutua riittävän laajasti niitä noudattamaan.
Sillon "maailmanhallitus" voisi valvoa sääntöjen noudattamista ja jos joku rikkoo niitä räikeästi, niin määräenemmistön päätöksellä maa voitaisiin julistaa jäähylle, eli esimerkiksi täydelliseen kauppasaartoon. Kyllä ihmiset tietävät, että sodat ovat pahinta perseilyä, on tekosyy mikä tahansa. Riittävän kattavalla sopimuksilla uskottavin sanktioin ne voitaisiin estää.

Haaveilin joskus työporukan saunaillassa ääneen YK:n alaisista joukoista, jotka voisivat pakottaa sotivat osapuolet rauhaan. Työkaverit sanoivat ajatusta mahdottomaksi. Mutta kun NL kaatui ja Venäjä oli heikko, entisen Jugoslavian alueella suoritettiin "rauhaan pakottaminen". En sano, että se olisi hoidettu mallikelpoisesti, mutta silloin toteutui jossain muodossa se, mitä skapparituttavani pitivät mahdottomana haaveiluna. Nykyisessä tilanteessa se kai taas olisi sitä; mahdotonta haaveilua. Mutta jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunta viisastuisi kollektiivisesti. Ei tarvittaisi aseellista rauhaan pakottamista, kun totaalinen taloudellinen ja sosiaalinenkin eristys riittäisi edellyttäen, että se olisi pitävä.

Toinen viinilasi jo puolessa ja henkioppaani Wahva Henki eli itse Spititus Fortis kuiskii korvaani utopistisia ajatuksia paremmasta maailmasta, missä valtioidenkin tasolla paha saisi palkkaansa maan ydinasearsenaalista huolimatta.
Juicen sanoin se kehottaa minua uskomaan maailmanrauhaan ja Joulupukkiin. Uskoni on vaan kovin heikko sen suhteen. Mutta ainahan saa haaveilla....

Toki itsekin toivoisin, että saataisiin aikaan pysyvä maailmanrauha, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. En usko, että suurvallat kuten USA, Venäjä taikka Kiina tulevat koskaan hyväksymään mitään sellaista auktoriteettia, joka ne voisi pakottaa toimimaan yhteisillä pelisäännöillä.

Kansainvälisen politiikan tutkimus akateemisena oppiaineena sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan vanavedessä, ja se peruskysymys josta koko tieteenala sai alkunsa oli se, että mitkä ovat sotien syyt, ja kuinka niitä voitaisiin ehkäistä.


Tarjolla on kolme mallia.

Ensimmäinen on "realistinen" malli, joka perustuu voimatasapainoon, eli siihen että kun joku suurvalta kasvaa liian voimakkaaksi, niin muut suurvallat liittoutuvat tätä yhtä vastaan luoden vastavoiman. Tätä sovellettiin 1800-luvulla, mutta eipä se estänyt ensimmäistä maailmasotaa.

Toinen on "liberaali" malli, jossa keskiöön nousevat kansainväliset instituutiot, taloudellinen keskinäisriippuvuus kaupankäynnin kautta, ja se että demokratiat eivät juuri sodi toisiaan vastaan. Lisätään tähän "kollektiivisen turvallisuuden" käsite.

Kollektiivista turvallisuutta yritettiin soveltaa Kansainliiton kautta maailmansotien välisenä aikana, mutta se epäonnistui, ja kaatui utopistisena viritelmänä. Silti, YK:ssa on joitakin piirteitä tästä, mutta käytännössä se YK:n kollektiivisen turvallisuuden aspekti on jäänyt aika laihaksi.

Liberaalia mallia on yritetty myös suhteessa Venäjään Kylmän sodan päättymisen jälkeen, mutta eipä kaupalliset seikat taikka kansainväliset säännöt ja instituutiot juurikaan estäneet Venäjää hyökkäämästä Ukrainaan.

Kolmas malli on sitten "konstruktivistinen" eli siinä kiinnitetään huomiota valtioiden identiteettiin ja arvoihin. Alexander Wendt on esimerkiksi erotellut anarkian kulttuureista hobbesilaisen, lockelaisen ja kantilaisen anarkian, joita leimaavat vihollisuus, kilpailu ja ystävyys.


Olisi hienoa, jos valtiot voisivat nähdä toisensa ystävinä tai edes kilpailijoina, mutta eivät vihollisina. Mutta tämän esteenä on monta asiaa.

Ensinnäkin maailma on todellakin anarkkinen, eli valtioiden yläpuolella ei ole hallitusta, joa ne voisi pakottaa rauhaan. Valtiot ovat itsenäisiä suvereeneja toimijoita, ja tästä nousee "self-help" logiikka.

Toisekseen ainakin kaikilla suurvalloilla on sotilaallinen kyky toimia aggressiivisesti toisia valtioita vastaan.

Ja kolmanneksi valtiot eivät voi koskaan olla varmoja toisten valtioiden intentioista ja päämääristä. Tämän päivän kumppani ja ystävä voi olla huomisen vihollinen.


Kun siis elämme tällaisessa maailmassa, niin sota tulee jatkossakin olemaan tekijä, josta ihmiskunta tulee kärsimään.

Itse uskon kuitenkin siihen, että ydinaseet ovat se tekijä joka pidättelee nimenomaan suurvaltoja käymästä toisiaan vastaan. Emme ole nähneet toisen maailmansodan jälkeen ensimmäistäkään sotaa, jota olisivat käyneet keskenään kaksi ydinasein varustettua suurvaltaa.

Sen sijaan tulemme jatkossakin näkemään sotia, joita käyvät suurvallat pienempiä valtioita vastaan (Venäjä vs Ukraina) tai pienemmät valtiot toisiaan vastaan (Israel vs Iran).


Muutama sana vielä politiikasta, ja kuinka kansallisen tason politiikka eroaa kansainvälisestä politiikasta.

Politiikka voidaan määritellä toiminnaksi, jota määrittävät:
- Päätöksenteko
- Konflikti päämääristä
- Valta

Politiikassa siis tehdään päätöksiä, ja eri ryhmät haluaisivat niiden päätösten sisällön olevan erilaisia perustuen kunkin ryhmän etuihin, arvoihin, päämääriin ja ideologiaan. Ja jotta niitä päätöksiä voidaan tehdä tarvitaan valtaa eli vaikutusvaltaa, jonka avulla niitä päätöksiä voidaan tehdä.

Kansallisella tasolla demokraattisissa vaaleissa valitaan erilaisista päämääristä, ja annetaan tietyille puolueille valta tehdä päätöksiä, jotka ovat sitovia ja jotka valtio voi tarvittaessa saattaa pakkokeinoin toimeen.

Kansainvälisellä tasolla ei ole mitään tällaista. Päätökset ovat sopimuksia valtioiden välillä, ja jos ne sopimukset eivät ole jonkin suurvallan edun mukaisia, niin se suurvalta pyrkii muuttamaan niitä sopimuksia taikka lakkaa noudattamasta niitä.

Ja sitten on se puoli, että niitä päämääriä ja päätöksiä ajaakseen valtiot tarvitsevat valtaa (sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, diplomaattinen, jne.), ja tästä syntyy kilpailu valtioiden välille.

Ja tässä kilpailussa turhan usein käy myös niin, että niitä omia päämääriä ja itselle mieluisia päätöksiä ajetaan sotilaallisesti.

Tämä juontaa juurensa siitä, kun ei ole sellaista legitiimiä tahoa joka voisi sanella ne päätökset ja panna ne toimeen, vaan valtiot kilpailevat vallasta, niin valtiot ajautuvat eturistiriitoihin, jotka pitkittyessään ovat hyvinkin vaikeita ratkaista.


Eli tuossa lyhyt yhteenveto siitä, että miksi sodat tulevat jatkossakin olemaan osa kansainvälistä todellisuutta.

[Goswell]

Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

Vaan kun pitäisi olla.
Tämä on tietenkin utopiaa, mutta jospa joskus tulisi aika, jolloin osaisimme laatia kansainväliset pelisäännöt kattavasti ja sitoutua riittävän laajasti niitä noudattamaan.
Sillon "maailmanhallitus" voisi valvoa sääntöjen noudattamista ja jos joku rikkoo niitä räikeästi, niin määräenemmistön päätöksellä maa voitaisiin julistaa jäähylle, eli esimerkiksi täydelliseen kauppasaartoon. Kyllä ihmiset tietävät, että sodat ovat pahinta perseilyä, on tekosyy mikä tahansa. Riittävän kattavalla sopimuksilla uskottavin sanktioin ne voitaisiin estää.

Haaveilin joskus työporukan saunaillassa ääneen YK:n alaisista joukoista, jotka voisivat pakottaa sotivat osapuolet rauhaan. Työkaverit sanoivat ajatusta mahdottomaksi. Mutta kun NL kaatui ja Venäjä oli heikko, entisen Jugoslavian alueella suoritettiin "rauhaan pakottaminen". En sano, että se olisi hoidettu mallikelpoisesti, mutta silloin toteutui jossain muodossa se, mitä skapparituttavani pitivät mahdottomana haaveiluna. Nykyisessä tilanteessa se kai taas olisi sitä; mahdotonta haaveilua. Mutta jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunta viisastuisi kollektiivisesti. Ei tarvittaisi aseellista rauhaan pakottamista, kun totaalinen taloudellinen ja sosiaalinenkin eristys riittäisi edellyttäen, että se olisi pitävä.

Toinen viinilasi jo puolessa ja henkioppaani Wahva Henki eli itse Spititus Fortis kuiskii korvaani utopistisia ajatuksia paremmasta maailmasta, missä valtioidenkin tasolla paha saisi palkkaansa maan ydinasearsenaalista huolimatta.
Juicen sanoin se kehottaa minua uskomaan maailmanrauhaan ja Joulupukkiin. Uskoni on vaan kovin heikko sen suhteen. Mutta ainahan saa haaveilla....

Toki itsekin toivoisin, että saataisiin aikaan pysyvä maailmanrauha, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. En usko, että suurvallat kuten USA, Venäjä taikka Kiina tulevat koskaan hyväksymään mitään sellaista auktoriteettia, joka ne voisi pakottaa toimimaan yhteisillä pelisäännöillä.

Kansainvälisen politiikan tutkimus akateemisena oppiaineena sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan vanavedessä, ja se peruskysymys josta koko tieteenala sai alkunsa oli se, että mitkä ovat sotien syyt, ja kuinka niitä voitaisiin ehkäistä.


Tarjolla on kolme mallia.

Ensimmäinen on "realistinen" malli, joka perustuu voimatasapainoon, eli siihen että kun joku suurvalta kasvaa liian voimakkaaksi, niin muut suurvallat liittoutuvat tätä yhtä vastaan luoden vastavoiman. Tätä sovellettiin 1800-luvulla, mutta eipä se estänyt ensimmäistä maailmasotaa.

Toinen on "liberaali" malli, jossa keskiöön nousevat kansainväliset instituutiot, taloudellinen keskinäisriippuvuus kaupankäynnin kautta, ja se että demokratiat eivät juuri sodi toisiaan vastaan. Lisätään tähän "kollektiivisen turvallisuuden" käsite.

Kollektiivista turvallisuutta yritettiin soveltaa Kansainliiton kautta maailmansotien välisenä aikana, mutta se epäonnistui, ja kaatui utopistisena viritelmänä. Silti, YK:ssa on joitakin piirteitä tästä, mutta käytännössä se YK:n kollektiivisen turvallisuuden aspekti on jäänyt aika laihaksi.

Liberaalia mallia on yritetty myös suhteessa Venäjään Kylmän sodan päättymisen jälkeen, mutta eipä kaupalliset seikat taikka kansainväliset säännöt ja instituutiot juurikaan estäneet Venäjää hyökkäämästä Ukrainaan.

Kolmas malli on sitten "konstruktivistinen" eli siinä kiinnitetään huomiota valtioiden identiteettiin ja arvoihin. Alexander Wendt on esimerkiksi erotellut anarkian kulttuureista hobbesilaisen, lockelaisen ja kantilaisen anarkian, joita leimaavat vihollisuus, kilpailu ja ystävyys.


Olisi hienoa, jos valtiot voisivat nähdä toisensa ystävinä tai edes kilpailijoina, mutta eivät vihollisina. Mutta tämän esteenä on monta asiaa.

Ensinnäkin maailma on todellakin anarkkinen, eli valtioiden yläpuolella ei ole hallitusta, joa ne voisi pakottaa rauhaan. Valtiot ovat itsenäisiä suvereeneja toimijoita, ja tästä nousee "self-help" logiikka.

Toisekseen ainakin kaikilla suurvalloilla on sotilaallinen kyky toimia aggressiivisesti toisia valtioita vastaan.

Ja kolmanneksi valtiot eivät voi koskaan olla varmoja toisten valtioiden intentioista ja päämääristä. Tämän päivän kumppani ja ystävä voi olla huomisen vihollinen.


Kun siis elämme tällaisessa maailmassa, niin sota tulee jatkossakin olemaan tekijä, josta ihmiskunta tulee kärsimään.

Itse uskon kuitenkin siihen, että ydinaseet ovat se tekijä joka pidättelee nimenomaan suurvaltoja käymästä toisiaan vastaan. Emme ole nähneet toisen maailmansodan jälkeen ensimmäistäkään sotaa, jota olisivat käyneet keskenään kaksi ydinasein varustettua suurvaltaa.

Sen sijaan tulemme jatkossakin näkemään sotia, joita käyvät suurvallat pienempiä valtioita vastaan (Venäjä vs Ukraina) tai pienemmät valtiot toisiaan vastaan (Israel vs Iran).


Muutama sana vielä politiikasta, ja kuinka kansallisen tason politiikka eroaa kansainvälisestä politiikasta.

Politiikka voidaan määritellä toiminnaksi, jota määrittävät:
- Päätöksenteko
- Konflikti päämääristä
- Valta

Politiikassa siis tehdään päätöksiä, ja eri ryhmät haluaisivat niiden päätösten sisällön olevan erilaisia perustuen kunkin ryhmän etuihin, arvoihin, päämääriin ja ideologiaan. Ja jotta niitä päätöksiä voidaan tehdä tarvitaan valtaa eli vaikutusvaltaa, jonka avulla niitä päätöksiä voidaan tehdä.

Kansallisella tasolla demokraattisissa vaaleissa valitaan erilaisista päämääristä, ja annetaan tietyille puolueille valta tehdä päätöksiä, jotka ovat sitovia ja jotka valtio voi tarvittaessa saattaa pakkokeinoin toimeen.

Kansainvälisellä tasolla ei ole mitään tällaista. Päätökset ovat sopimuksia valtioiden välillä, ja jos ne sopimukset eivät ole jonkin suurvallan edun mukaisia, niin se suurvalta pyrkii muuttamaan niitä sopimuksia taikka lakkaa noudattamasta niitä.

Ja sitten on se puoli, että niitä päämääriä ja päätöksiä ajaakseen valtiot tarvitsevat valtaa (sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, diplomaattinen, jne.), ja tästä syntyy kilpailu valtioiden välille.

Ja tässä kilpailussa turhan usein käy myös niin, että niitä omia päämääriä ja itselle mieluisia päätöksiä ajetaan sotilaallisesti.

Tämä juontaa juurensa siitä, kun ei ole sellaista legitiimiä tahoa joka voisi sanella ne päätökset ja panna ne toimeen, vaan valtiot kilpailevat vallasta, niin valtiot ajautuvat eturistiriitoihin, jotka pitkittyessään ovat hyvinkin vaikeita ratkaista.


Eli tuossa lyhyt yhteenveto siitä, että miksi sodat tulevat jatkossakin olemaan osa kansainvälistä todellisuutta.

Kehottaisin sinuakin miettimään miksi se Venäjä hyökkäsi, kenet pitäisi laittaa jäähyaitioon, mielellään ikuisesti.

[Purdue]

Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

Vaan kun pitäisi olla.
Tämä on tietenkin utopiaa, mutta jospa joskus tulisi aika, jolloin osaisimme laatia kansainväliset pelisäännöt kattavasti ja sitoutua riittävän laajasti niitä noudattamaan.
Sillon "maailmanhallitus" voisi valvoa sääntöjen noudattamista ja jos joku rikkoo niitä räikeästi, niin määräenemmistön päätöksellä maa voitaisiin julistaa jäähylle, eli esimerkiksi täydelliseen kauppasaartoon. Kyllä ihmiset tietävät, että sodat ovat pahinta perseilyä, on tekosyy mikä tahansa. Riittävän kattavalla sopimuksilla uskottavin sanktioin ne voitaisiin estää.

Haaveilin joskus työporukan saunaillassa ääneen YK:n alaisista joukoista, jotka voisivat pakottaa sotivat osapuolet rauhaan. Työkaverit sanoivat ajatusta mahdottomaksi. Mutta kun NL kaatui ja Venäjä oli heikko, entisen Jugoslavian alueella suoritettiin "rauhaan pakottaminen". En sano, että se olisi hoidettu mallikelpoisesti, mutta silloin toteutui jossain muodossa se, mitä skapparituttavani pitivät mahdottomana haaveiluna. Nykyisessä tilanteessa se kai taas olisi sitä; mahdotonta haaveilua. Mutta jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunta viisastuisi kollektiivisesti. Ei tarvittaisi aseellista rauhaan pakottamista, kun totaalinen taloudellinen ja sosiaalinenkin eristys riittäisi edellyttäen, että se olisi pitävä.

Toinen viinilasi jo puolessa ja henkioppaani Wahva Henki eli itse Spititus Fortis kuiskii korvaani utopistisia ajatuksia paremmasta maailmasta, missä valtioidenkin tasolla paha saisi palkkaansa maan ydinasearsenaalista huolimatta.
Juicen sanoin se kehottaa minua uskomaan maailmanrauhaan ja Joulupukkiin. Uskoni on vaan kovin heikko sen suhteen. Mutta ainahan saa haaveilla....

Toki itsekin toivoisin, että saataisiin aikaan pysyvä maailmanrauha, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. En usko, että suurvallat kuten USA, Venäjä taikka Kiina tulevat koskaan hyväksymään mitään sellaista auktoriteettia, joka ne voisi pakottaa toimimaan yhteisillä pelisäännöillä.

Kansainvälisen politiikan tutkimus akateemisena oppiaineena sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan vanavedessä, ja se peruskysymys josta koko tieteenala sai alkunsa oli se, että mitkä ovat sotien syyt, ja kuinka niitä voitaisiin ehkäistä.


Tarjolla on kolme mallia.

Ensimmäinen on "realistinen" malli, joka perustuu voimatasapainoon, eli siihen että kun joku suurvalta kasvaa liian voimakkaaksi, niin muut suurvallat liittoutuvat tätä yhtä vastaan luoden vastavoiman. Tätä sovellettiin 1800-luvulla, mutta eipä se estänyt ensimmäistä maailmasotaa.

Toinen on "liberaali" malli, jossa keskiöön nousevat kansainväliset instituutiot, taloudellinen keskinäisriippuvuus kaupankäynnin kautta, ja se että demokratiat eivät juuri sodi toisiaan vastaan. Lisätään tähän "kollektiivisen turvallisuuden" käsite.

Kollektiivista turvallisuutta yritettiin soveltaa Kansainliiton kautta maailmansotien välisenä aikana, mutta se epäonnistui, ja kaatui utopistisena viritelmänä. Silti, YK:ssa on joitakin piirteitä tästä, mutta käytännössä se YK:n kollektiivisen turvallisuuden aspekti on jäänyt aika laihaksi.

Liberaalia mallia on yritetty myös suhteessa Venäjään Kylmän sodan päättymisen jälkeen, mutta eipä kaupalliset seikat taikka kansainväliset säännöt ja instituutiot juurikaan estäneet Venäjää hyökkäämästä Ukrainaan.

Kolmas malli on sitten "konstruktivistinen" eli siinä kiinnitetään huomiota valtioiden identiteettiin ja arvoihin. Alexander Wendt on esimerkiksi erotellut anarkian kulttuureista hobbesilaisen, lockelaisen ja kantilaisen anarkian, joita leimaavat vihollisuus, kilpailu ja ystävyys.


Olisi hienoa, jos valtiot voisivat nähdä toisensa ystävinä tai edes kilpailijoina, mutta eivät vihollisina. Mutta tämän esteenä on monta asiaa.

Ensinnäkin maailma on todellakin anarkkinen, eli valtioiden yläpuolella ei ole hallitusta, joa ne voisi pakottaa rauhaan. Valtiot ovat itsenäisiä suvereeneja toimijoita, ja tästä nousee "self-help" logiikka.

Toisekseen ainakin kaikilla suurvalloilla on sotilaallinen kyky toimia aggressiivisesti toisia valtioita vastaan.

Ja kolmanneksi valtiot eivät voi koskaan olla varmoja toisten valtioiden intentioista ja päämääristä. Tämän päivän kumppani ja ystävä voi olla huomisen vihollinen.


Kun siis elämme tällaisessa maailmassa, niin sota tulee jatkossakin olemaan tekijä, josta ihmiskunta tulee kärsimään.

Itse uskon kuitenkin siihen, että ydinaseet ovat se tekijä joka pidättelee nimenomaan suurvaltoja käymästä toisiaan vastaan. Emme ole nähneet toisen maailmansodan jälkeen ensimmäistäkään sotaa, jota olisivat käyneet keskenään kaksi ydinasein varustettua suurvaltaa.

Sen sijaan tulemme jatkossakin näkemään sotia, joita käyvät suurvallat pienempiä valtioita vastaan (Venäjä vs Ukraina) tai pienemmät valtiot toisiaan vastaan (Israel vs Iran).


Muutama sana vielä politiikasta, ja kuinka kansallisen tason politiikka eroaa kansainvälisestä politiikasta.

Politiikka voidaan määritellä toiminnaksi, jota määrittävät:
- Päätöksenteko
- Konflikti päämääristä
- Valta

Politiikassa siis tehdään päätöksiä, ja eri ryhmät haluaisivat niiden päätösten sisällön olevan erilaisia perustuen kunkin ryhmän etuihin, arvoihin, päämääriin ja ideologiaan. Ja jotta niitä päätöksiä voidaan tehdä tarvitaan valtaa eli vaikutusvaltaa, jonka avulla niitä päätöksiä voidaan tehdä.

Kansallisella tasolla demokraattisissa vaaleissa valitaan erilaisista päämääristä, ja annetaan tietyille puolueille valta tehdä päätöksiä, jotka ovat sitovia ja jotka valtio voi tarvittaessa saattaa pakkokeinoin toimeen.

Kansainvälisellä tasolla ei ole mitään tällaista. Päätökset ovat sopimuksia valtioiden välillä, ja jos ne sopimukset eivät ole jonkin suurvallan edun mukaisia, niin se suurvalta pyrkii muuttamaan niitä sopimuksia taikka lakkaa noudattamasta niitä.

Ja sitten on se puoli, että niitä päämääriä ja päätöksiä ajaakseen valtiot tarvitsevat valtaa (sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, diplomaattinen, jne.), ja tästä syntyy kilpailu valtioiden välille.

Ja tässä kilpailussa turhan usein käy myös niin, että niitä omia päämääriä ja itselle mieluisia päätöksiä ajetaan sotilaallisesti.

Tämä juontaa juurensa siitä, kun ei ole sellaista legitiimiä tahoa joka voisi sanella ne päätökset ja panna ne toimeen, vaan valtiot kilpailevat vallasta, niin valtiot ajautuvat eturistiriitoihin, jotka pitkittyessään ovat hyvinkin vaikeita ratkaista.


Eli tuossa lyhyt yhteenveto siitä, että miksi sodat tulevat jatkossakin olemaan osa kansainvälistä todellisuutta.

Kehottaisin sinuakin miettimään miksi se Venäjä hyökkäsi, kenet pitäisi laittaa jäähyaitioon, mielellään ikuisesti.

En minä tässä ketään puolustele. Totean vain sen kuinka maailma toimii.

Tuo mun selostukseni tuossa edellä on aika lailla linjassa sen kanssa kuinka alan ammattilaiset varsinkin Yhdysvalloissa asiat näkevät.

Kaikki suurvallat ovat johtajineen enemmän taikka vähemmän realisteja, ja noudattavat tuota logiikkaa jonka tuossa yllä kuvasin.

Se maailma jonka kuvasin tuossa ei ole se maailma jossa haluaisimme elää, mutta vanha sanonta kuuluu, että "Life's a bitch, and then you die!"

Kaikkea ei voi muuttaa, vaikka halu olisikin.