Ihmisen sisäiset osat

[Why]

Ajatus sisäisistä osista on keskeinen monessa psykologisessa ja terapeuttisessa suuntauksessa, erityisesti niin sanotussa osakeskeisessä työskentelyssä, kuten Internal Family Systems (IFS) -mallissa. Tässä lähestymistavassa ajatellaan, että jokaisessa ihmisessä on monia erilaisia osia tai puolia, joilla jokaisella on oma näkökulmansa, tunteensa, tarpeensa ja tapansa reagoida.

Osat tuntuvat joskus siltä kuin olisi erillisiä persoonallisuuksia sisällämme, jotka neuvottelevat tai voivat olla jopa ristiriidassa keskenään.

Osia voivat olla mm.
Sisäinen vanhempi (omantunnon ääni):
Avaa suunsa silloin kun käytös tai aikomukset ovat ristiriidassa sen kanssa mitä ihmiselle on erityisesti lapsuudessa opetettu.

Haavoittuneet osat:
Sisältävät menneisyyden kipua, kuten hylätyksi tulemista, pelkoa tai häpeää.

Vihainen osa:
Auttaa sinua pitämään puoliasi

Lapsiosa:
Joskus lepertelevä

Suojelija:
kova, vihainen, välinpitämätön

Eri tilanteet triggeröivät aina tilanteeseen sopivan osan "paikalle"

Traumatisoituneilla ihmisillä voi olla kymmeniä eri osia. Ne eivät toimi koordinoidusti yhteen, joten ne voivat riidellä voimakkaasti keskenään, syytellä, itkeä, pilkata ihmisen sisällä jolle hän ei voi mitään. Hänen päänsä sisällä käy jatkuva osien välinen keskustelu.

[jester]

Traumatisoituneilla ihmisillä voi olla kymmeniä eri osia. Ne eivät toimi koordinoidusti yhteen, joten ne voivat riidellä voimakkaasti keskenään, syytellä, itkeä, pilkata ihmisen sisällä jolle hän ei voi mitään. Hänen päänsä sisällä käy jatkuva osien välinen keskustelu.

Käsittääkseni voi olla myös niin, että jokin osa, yleensä ns. pääpersoona, ei tiedä muiden osien olemassaolosta. Mitään pään sisäistä keskustelua tai riitelyä ei siis voi silloin olla.

Nämä ns. dissosiatiiviset häiriöt ovat ehkä vähän huonosti tunnistettu mielenterveyshoidossa. Lienee tyypillistä, että ihminen saa monia diagnooseja ennen oikean löytymistä.

[Why]

Käsittääkseni voi olla myös niin, että jokin osa, yleensä ns. pääpersoona, ei tiedä muiden osien olemassaolosta. Mitään pään sisäistä keskustelua tai riitelyä ei siis voi silloin olla.

Nämä ns. dissosiatiiviset häiriöt ovat ehkä vähän huonosti tunnistettu mielenterveyshoidossa. Lienee tyypillistä, että ihminen saa monia diagnooseja ennen oikean löytymistä.

Jos ei ole saanut pätevää traumaterapiaa, niin ei tiedä osistaan - vaikkakin ne jatkuvasti ohjaavat alitajunnasta käsin ihmisen toimintaa ja riitelevät keskenään. Esim. riitely voi tuntua ahdistuksena. Myöhemmin terapiassa alkaa tiedostaa niiden olemassaoloaan esim kehotuntemuksina ym..

Joillakin kestää hyvin kauan, ennenkuin dissosiaatiohäiriö osataan diagnosoida. Hoito hyvässäkin terapiassa voi kestää kymmenkin vuotta- riippuen alkutilanteesta.