Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Avatar
Neutroni
Reactions:
Viestit: 13810
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:09

Re: Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Viesti Kirjoittaja Neutroni »

Wiesti kirjoitti: 13 Elo 2025, 08:03 Mistä löytyy tieto siitä, etteivät datakeskukset maksa käyttämästään vedestä mitään?
Poliitikkoihin kohdistamasi epäilyt ilman mitään todisteita ovat vainoharhaisia.
Siitä löytyy monenlaisia tapauksia, että kaupungit houkuttelevat suuryritysten tuotantolaitoksia antamalla niille rahanarvoisia etuja ilmaiseksi. Vedet, sähköt, tontit, kunnallistekniikka, veroedut ja vaikka mitä, mistä tavalliset kaupunkilaiset joutuvat maksamaan viimeisen päälle taksan mukaan. En tietysti voi todistaa juuri näissä tapauksissa, että niin on, mutta en näe mitään syytä uskoa, että tilanne on mitenkään muuttunut yleisistä käytännöistä. Poliitikot perustelevat sitä aina työllisyydella tai muilla eduilla, mutta yleensä ne jäävät toteutumatta ja unohtuvat heti kun sikafirma saa pytkinkinsä pystyyn ja alkaa jakaa kaupunkilaisten rahoja osinkoina omistajilleen.

Siitä on myös kasapäin todisteita, että vallanpitäjät ovat olleet aina alttiita korruptiolle kaikissa maissa ja kulttuureissa. En näe mitään syytä uskoa sitäkään, että juuri nyt meille suomalaisille olisi sattunut johtajaksi jotain superihmisiä, jotka ovat immuuneja inhimillisille heikkouksille. Jos ei se kelpaa todisteeksi korruptiosta, että nuo korporaatiot rälläävät vuosi vuodelta aina vain röyhkeämmin ja niiden omistajat rikastuvat eksponentiaalisesti ja tavallisten ihmisten elämä kallistuu ja kurjistuu kaikkialla maailmassa, niin en usko, että mikään riittää. Sellainen ihminen on ideologisesti sokea eliitin hyödyllinen idiootti, joka kuvittelee jollain taikakeinolla (tai ihan vain omalla erinomaisuudellaan) keplottelevansa itsensä kuormasta syöjien porukkaan. Tai sitten vaan pelkkä idiootti, joka ei tajua mistään mitään.

Rere kirjoitti: 13 Elo 2025, 08:35 Melkoisen hyviä palkanmaksajiakin nuo datakeskukset tai ainakin ulkomaisessa omistuksessa olevat keskukset ovat:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011242613.html
Keskipalkka ei kerro mitään, koska leijonanosa siitä menee muutamalle johtajalle, jotka keplottelevat ne hyvin todennäköisesti verottajan ulottumattomiin epämääräisillä yritysjärkestelyillä. Ja mediaani on tuon mukaan alan teollisuuden keskitasoa. Kaupunkilaisille tulisi paljon halvemmaksi maksaa nuo rahat noille työntekijöille tyhjän toimittamisesta kuin tuollaisen laitoksen kuluja ja harmeja seuraavat sata vuotta.

Tässä on esimerkki siitä mitä tapahtuu kun kaupungin hönöt poliitikot lähtevät veljeilemään korporaatiomafian kanssa. Sanokaa minun sanoneen, että ei mene kauaa ennen kuin nuo datakeskukset poikivat samanlaisia rahastustapauksia. Ja ihan turha sanoa, ettei tuon päätöksen nuijineille karkkilalaispoliitikoille olisi maksettu korruptiorahoja monen työmiehen vuosipalkan vertaa.

https://yle.fi/a/74-20174902
Avatar
Wiesti
Reactions:
Viestit: 1560
Liittynyt: 02 Touko 2025, 16:49

Re: Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Viesti Kirjoittaja Wiesti »

Neutroni kirjoitti: 13 Elo 2025, 09:03
Wiesti kirjoitti: 13 Elo 2025, 08:03 Mistä löytyy tieto siitä, etteivät datakeskukset maksa käyttämästään vedestä mitään?
Poliitikkoihin kohdistamasi epäilyt ilman mitään todisteita ovat vainoharhaisia.
Siitä löytyy monenlaisia tapauksia, että kaupungit houkuttelevat suuryritysten tuotantolaitoksia antamalla niille rahanarvoisia etuja ilmaiseksi. Vedet, sähköt, tontit, kunnallistekniikka, veroedut ja vaikka mitä, mistä tavalliset kaupunkilaiset joutuvat maksamaan viimeisen päälle taksan mukaan. En tietysti voi todistaa juuri näissä tapauksissa, että niin on, mutta en näe mitään syytä uskoa, että tilanne on mitenkään muuttunut yleisistä käytännöistä. Poliitikot perustelevat sitä aina työllisyydella tai muilla eduilla, mutta yleensä ne jäävät toteutumatta ja unohtuvat heti kun sikafirma saa pytkinkinsä pystyyn ja alkaa jakaa kaupunkilaisten rahoja osinkoina omistajilleen.

Siitä on myös kasapäin todisteita, että vallanpitäjät ovat olleet aina alttiita korruptiolle kaikissa maissa ja kulttuureissa. En näe mitään syytä uskoa sitäkään, että juuri nyt meille suomalaisille olisi sattunut johtajaksi jotain superihmisiä, jotka ovat immuuneja inhimillisille heikkouksille. Jos ei se kelpaa todisteeksi korruptiosta, että nuo korporaatiot rälläävät vuosi vuodelta aina vain röyhkeämmin ja niiden omistajat rikastuvat eksponentiaalisesti ja tavallisten ihmisten elämä kallistuu ja kurjistuu kaikkialla maailmassa, niin en usko, että mikään riittää. Sellainen ihminen on ideologisesti sokea eliitin hyödyllinen idiootti, joka kuvittelee jollain taikakeinolla (tai ihan vain omalla erinomaisuudellaan) keplottelevansa itsensä kuormasta syöjien porukkaan. Tai sitten vaan pelkkä idiootti, joka ei tajua mistään mitään.
On totta, että kunnat houkuttelevat isoja yrityksiä tarjoamalla niille etuja, jos ne asettuvat juuri heidän kuntaansa. Tätä voidaan arvostella, mutta ei sillä poliitikkojen lahjomisen kanssa ole mitään tekemistä.Jos kunta on Espoo, siellä on kokoomuksella merkittävästi valtaa, kun puoluetta kannattaa noin kolmasosa. Se mitä Espoo tarjoaa jollekin yritykselle, käsitellään ymmätääkseni valtuustossa. Ketä yritys siis lahjoo ja miksi?
Avatar
Neutroni
Reactions:
Viestit: 13810
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:09

Re: Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Viesti Kirjoittaja Neutroni »

Wiesti kirjoitti: 13 Elo 2025, 09:32 On totta, että kunnat houkuttelevat isoja yrityksiä tarjoamalla niille etuja, jos ne asettuvat juuri heidän kuntaansa. Tätä voidaan arvostella, mutta ri sillä poliitikkojen lahjomisen kanssa ole mitään tekemistä.Jos kunta on Espoo, siellä on kokoomuksella merkittävästi valtaa, kun puoluetta kannattaa noin kolmasosa. Se mitä Espoo tarjoaa jollekin yritykselle, käsitellään ymmätääkseni valtuustossa. Ketä yritys siis lahjoo ja miksi?
Isojen puolueiden valtuutetut noudattavat puoluekuria. Todellinen valta kunnissa on muutamalla isoimpien puolueiden isolla pampulla ja he ovat niitä lahjottavia. Tuo poliittinen eliitti, jossa ei Espoonkaan kokoisessa kaupungissa ole kuin ehkä kymmenkunta ihmistä, sopii rahaeliitin kanssa päätettävistä asioista ja riviedustajat saavat käskyn mitä äänestää ja jos alkaa sooloilla, niin sitten voi seuraavissa vaaleissa kysellä pääsisikö ehdokkaaksi Kristallipuolueen tai Kommunistisen työväenpuolueen listoille. Pienemmissä kunnissa isoillakin puoluella voi olla muutama totuuden torvi valtuustossa luomassa kulissia jonkinlaisesta aidosta keskustelusta, mutta heidän tie päättäviin kabinetteihin isojen rahojen äärelle on ummessa ja joo-joo-valtuutetut äänestävät heidät nurin.
Elämänsankari
Reactions:
Viestit: 1789
Liittynyt: 01 Touko 2025, 12:19

Re: Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Viesti Kirjoittaja Elämänsankari »

No suomessa on puoluekuri joka aiheuttaakin sen ettei todellisesta demokratiasta ole puhettakaan, silti tätä kutsutaan demokratiaksi.

Eikä meillä ole korruptiotakaan vaan maan tapa, ja kerta julkisella ei oikein todellista vastuuta ole niin voi tehdä ihan paskojakin sopimuksia ja virka säilyy. Ei sekään oikein kannusta työn kunnolla tekemiseen.

Tästä on jopa omaa kokemusta, sillei huonolla lailla.
Avatar
Wiesti
Reactions:
Viestit: 1560
Liittynyt: 02 Touko 2025, 16:49

Re: Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Viesti Kirjoittaja Wiesti »

Neutroni kirjoitti: 13 Elo 2025, 09:40
Wiesti kirjoitti: 13 Elo 2025, 09:32 On totta, että kunnat houkuttelevat isoja yrityksiä tarjoamalla niille etuja, jos ne asettuvat juuri heidän kuntaansa. Tätä voidaan arvostella, mutta ri sillä poliitikkojen lahjomisen kanssa ole mitään tekemistä.Jos kunta on Espoo, siellä on kokoomuksella merkittävästi valtaa, kun puoluetta kannattaa noin kolmasosa. Se mitä Espoo tarjoaa jollekin yritykselle, käsitellään ymmätääkseni valtuustossa. Ketä yritys siis lahjoo ja miksi?
Isojen puolueiden valtuutetut noudattavat puoluekuria. Todellinen valta kunnissa on muutamalla isoimpien puolueiden isolla pampulla ja he ovat niitä lahjottavia. Tuo poliittinen eliitti, jossa ei Espoonkaan kokoisessa kaupungissa ole kuin ehkä kymmenkunta ihmistä, sopii rahaeliitin kanssa päätettävistä asioista ja riviedustajat saavat käskyn mitä äänestää ja jos alkaa sooloilla, niin sitten voi seuraavissa vaaleissa kysellä pääsisikö ehdokkaaksi Kristallipuolueen tai Kommunistisen työväenpuolueen listoille. Pienemmissä kunnissa isoillakin puoluella voi olla muutama totuuden torvi valtuustossa luomassa kulissia jonkinlaisesta aidosta keskustelusta, mutta heidän tie päättäviin kabinetteihin isojen rahojen äärelle on ummessa ja joo-joo-valtuutetut äänestävät heidät nurin.
Tässä Espoosta tietoa.
”Microsoft rakentaa Espooseen, Hepokorvenkalliolle, uutta datakeskusta. Datakeskus on osa laajempaa, kolmen datakeskuksen kokonaisuutta, johon kuuluvat myös Vihdin ja Kirkkonummen keskukset. Hankkeen tavoitteena on lisätä datan tallennus- ja käsittelykapasiteettia sekä hyödyntää hukkalämpöä kaukolämmitykseen. ”

Minkälaisia väärinkäytöksiä hankkeeseen liittyy?
Avatar
Neutroni
Reactions:
Viestit: 13810
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:09

Re: Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Viesti Kirjoittaja Neutroni »

Wiesti kirjoitti: 13 Elo 2025, 09:51 Minkälaisia väärinkäytöksiä hankkeeseen liittyy?
Tuollaiset korkean tason väärinkäytökset eivät ole helposti esiin tuotavissa ja varsinkaan todistettavissa. Esiin tulee vain hyvin pieni jäävuoren huippu, yleensä silloin kun joku nousukas tallaa jotenkin rikkaampiensa varpaille intoillessaan. Jos haluat pitäytyä uskossa, että johtajat ovat aina rehellisiä ja kunniallisia ihmisiä, niin en voi todistaa mitään väärinkäytöksiä. Ihan sama kuin vaikka MAGA-porukoille on täysin mahdotonta todista Trumpin tekevän väärin, Putinisteille Putinin tekevän väärin tai uusnatseille natsien tehneen väärin. Ei tuollaisia asioita voi todistaa millään absoluuttisella tavalla.

Mutta jos meillä on ökyrikas firman omistaja ja pieni porukka poliittista valtaa käyttäviä ahneita ja rikkauksista haaveilevia poliittista valtaa käyttäviä poliitikkoja, niin hulluahan se olisi jos nuo eivät tekisi pimeitä molempia tahoja hyödyttäviä diilejä, koska sellaisia on nykyään älyttömän helppo tehtailla ilman mitään kiinnijäämisriskiä. Kiinni jäämisestäkään ei seuraa käytännössä yhtään mitään, poliitikko uhraa jonkun broilerin selittelemään poliittisesta vastuusta ja liikemies saa ehdollista, joka on ei mitään. Rahat on tietysti viranomaisten ulottumattomissa.

Mutta jos haluat uskoa, että sellaista pahaa tehdään vain ulkomailla, ei meillä impivaarassa, niin ole sitten vahva uskossasi.
Avatar
Wiesti
Reactions:
Viestit: 1560
Liittynyt: 02 Touko 2025, 16:49

Re: Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Viesti Kirjoittaja Wiesti »

Neutroni kirjoitti: 13 Elo 2025, 10:02

Paljonpa pahaa maailmassa tehdään niin ulkomailla kuin Suomessakin. Uskoni on siti vahva siihen, että poliitikot ovat enimmäkseen kelpo väkeä Sinun ja minun tapaan. Poikkeuksiakin tietenkin on. Kaavoitus lienee alue, joka on alttein pimeän rahan käytölle. Kuntien hankinnat poikivat lahjussyytteitä jatkuvasti. Syytettynä taitavat kuitenkin olla enimmäkseen virkamiehet.
Meillä on joka tapauksessa poliitikkojen rehellisyydestä eri käsitys. Ymmärrän, että Sinä näet poliitikot korruptuneina roistoina, jolloin kunnollinen poliitikko on poikkeus. Itse ajattelen asian olevan päin vastoin.
Avatar
apetteri
Reactions:
Viestit: 1462
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 13:26

Re: Datakeskuksia jäähdytetään juomakelpoisella vedellä

Viesti Kirjoittaja apetteri »

Wiesti kirjoitti: 13 Elo 2025, 10:40

Syyllistyyköhän lahjuksen antaja rikokseen, jos esim. ottaja tuomitaan vastaanotosta?
Suosittele ketjua Vastaa Viestiin