Joo voin yhtyä moniin kohtiin, joita nostat esiin — ja näkemyserot lienevät pitkälti semanttisia. Teen muutamia tarkennuksia oman näkemykseni selkeyttämiseksi.Corto kirjoitti: ↑13 Syys 2025, 09:02kommentoin tätä nyt eka (ehkä myöhemmin muita). Kvalia on tuntumista. Se on raaka kokemusaines” (raw feels), kuten punaisuuden kokemus tai kivun tuntu. Sen edellytys on tajunnallisuus. Kvalia on jonkin ilmiön ilmenemisestä tajunnalle, joka puolestaan on ehto merkityksen ja maailman ilmenemiselle. Se luo kentän jos merkityksenanto tapahtuu. Mikäään aivotutkimus ei pysty tavoittamaan esim seuraavaa: "Henkilö seisoo lapsuudenkotinsa pihalla, joka on autioitunut. Hän katsoo omenapuuta, jonka juurelle hänen isänsä kerran istutti hänet polvelleen. Nyt hän kuulee takanaan lapsensa naurun. Kokemus on samanaikaisesti haikea, lohdullinen, kipeä ja toivoa herättävä." Kielen avulla voimme ehkä ymmärtää tätä kokemusta, mutta viimekädessä se on yksilöllinen merkitysrakenne. Tässä tajunnan kentässä ilmevän tapahtumisen redusoiminen aivoihin ei ole yksinkertaisesti uskottavaa. Sen jättäminen pelkäksi emegenssiksi on edelleen minusta vähän outo selitys ilmiölle, ikään kuin tuumattaisiin että "no, tommoistakin on mutta mennään eteen päin." Vauvalla tajunnallisuus on jo olemassa, samoin jo sikiöllä oleteaan sen olevan, aivorakenteiden kehittyneisyyden perusteella. Kristillisesti sitä voisi vaikka ajatella sielun ilmaantumisena yksilöön. Tajunnallisuuden selittäminen aivotutkimuksella puolestaan on tajunnan kentässä tapahtuvaa merkityksenantoa. Meillä ei ole pääsyä oman tajunnan ulkopuolelle.Naturalisti kirjoitti: ↑12 Syys 2025, 15:19
Kiitos vastauksestasi, Corto. Oli kiinnostavaa lukea, että elektrodit todella viedään hiiren aivojen sisään — ja että ne ovat niin ohuita ja tarkasti sijoitettuja, että kudosvauriot jäävät vähäisiksi. Toisinsanoen, nuo “neuropikselien” arvot ovat suuren tutkijayhteisön mittaustuloksista laskettuja, tiettyyn koejärjestelyn kontekstiin liittyviä arvoja, jotka on sijoitettu hiiren aivojen kolmiulotteiseen tilaan. Ne kertovat, miten aktiivisuus leviää tietyssä tehtävässä — mutta eivät vielä sitä mekanismia, miten päätöksenteko tapahtuu.
Mainitsit lyhytkestoisen muistin olevan hermoverkkojen aktivaatiota. Tämä on yhteensopiva tilakonehypoteesin kanssa, kun aktivaatio ymmärretään laajemman pylväistä muodostuneen tilakonejoukon käynnissäoloksi. Niin kauan kuin aktivoitu neuraalisten prosessien joukko on käynnissä, ovat myös siihen liittyvät lyhytaikaiset muistit — neuronien soomien aktivaatiotasot — toiminnan kutakin askelta kuvaavassa tilassa. Informaatio ei sisälly “tykitystasoon”, vaan tilakoneen sekvenssien askelluksen vaiheeseen.
Olet aivan oikeassa siinä, että tietoisuuden tutkimus on monimutkaista. Päivälehdet ja populaarijulkaisut antavat helposti ymmärtää, että värikkäät aivokuvantamiskuvat kertovat jotakin tietoisuuden mekanismeista, vaikka ne kertovat vain missä jotakin tapahtuu ja millä aktiivisuuden tasolla — ei sitä, mitä siellä tapahtuu. Tietoisuus on subjektiivinen kokemus, “jauhot joita myllystä tulee”, mutta kuvantaminen ei kerro myllyn mekanismista.
Totesit, ettet usko että tietoisuuden mysteeriä päästään lähemmäksi, vaikka ymmärrettäisiin kuinka hyvin aivojen toiminta. Minä taas uskon, ettei ole mitään periaatteellista estettä sille, että tutkimusten myötä voidaan kehittää asteittain yhä neuromorfisempia simulaattoreita, joita käyttäen on mahdollista ryhtyä kehittämään luonnonlakeihin, biologiaan ja memetiikkaan perustuvaa “empiiristä psykologiaa”. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten sinä olet perustellut tuon skeptisen kantasi itsellesi.
Kvaliat viriävät jo tiedostamattoman tason prosesseista ja tulkitaan tietoisella tasolla vasta memeettisellä tasolla. Pidän tietoisuuden “vaikeaa ongelmaa” keinotekoisena määrittelynä. P-tietoisuus on tiedostamattoman tason aistimus, joka tuottaa lajityypillisiä reaktioita — se ei ole vielä tietoista toimintaa. A-tietoisuus syntyy vasta, kun nämä aistimukset tulkitaan memeettisellä tasolla.
Tietoisuus sana viittaa reflektiivisen kyvyn kehittymiseen ja se vasta korkeampi kehitysaskel. Tietoisuuden kehitysaskelten jäljittäminen on enemmän empirian puolella oleva asia. Sitä voidaan järkevästi tutkia.
Kvaliaa kuvaat osuvasti “raakana kokemusaineksena”, kuten punaisuuden tai kivun tuntuna. Sen edellytyksenä on tajunnallisuus, joka puolestaan luo kentän, jossa merkityksenanto voi tapahtua. Tässä olen pitkälti samaa mieltä. Täsmennän kuitenkin, että kvalia virittyy limbisen järjestelmän tuottamista sisäisistä tuntemuksista ja ulkoisten aistimusten synnyttämistä mielikuvista — mielen kolmiulotteisessa virtuaalitodellisuudessa. Tämä aistimusten ja tuntemusten virta ei tallennu tiedostamattomalla tasolla minnekään, vaan toimii geneettisesti määräytyneiden reaktioiden pohjana.
Kehittyneemmät eläimet — ihminen mukaan lukien — voivat kuitenkin tallentaa tätä virtaa tottumuksina, ei filminä, vaan kykynä tuottaa kokemusten kaltaisia tapahtumasekvenssejä uudelleen. Tämä tapahtuu joko vastaavissa tilanteissa tai mielikuvituksessa tulevia toimia suunnitellessa.
Olet aivan oikeassa siinä, että mikään aivotutkimus ei pysty tavoittamaan kokemusta, kuten:
"Henkilö seisoo lapsuudenkotinsa pihalla, joka on autioitunut. Hän katsoo omenapuuta, jonka juurelle hänen isänsä kerran istutti hänet polvelleen. Nyt hän kuulee takanaan lapsensa naurun. Kokemus on samanaikaisesti haikea, lohdullinen, kipeä ja toivoa herättävä."
Tämä on subjektiivinen merkitysrakenne, eikä meillä ole pääsyä toisen tajunnan sisään — emme edes lajikumppaneiden, saati lepakoiden. Voimme kuitenkin perustellusti olettaa, että kyllä se tuntuu. Tällaisen kokemuksen pyörittely mielen virtuaalitodellisuudessa tapahtuu meemeinä — ajattelua ja käyttäytymistä tuottavina tottumuksina. Toistat mielessäsi meemeiksi tallentuneita tapahtumasekvenssejä ja koet uudelleen elimistön tuottamia vasteita. Sama mekanismi toimii myös rationaalisessa ajattelussa, jossa syntyy vakuuttuneisuuden tuntemuksia. Tässä mielessä tieto- ja tunneteoriaa ei pitäisi erottaa toisistaan.
Sanot, että pelkkä emergenssi ei riitä selitykseksi — ikään kuin tuumattaisiin “no, tommoistakin on mutta mennään eteenpäin.” Olen tästäkin melkein samaa mieltä. Vaikka aivot ovat kapellimestari, orkesterina toimii koko organismi ja sen tuottamat tuntemukset. Kukin kokee ajatuksensa ja tuntemuksensa omalla tavallaan. Olemme vain oppineet ilmaisemaan mielikuva-ajatteluamme kielellisen symbolisen ajattelun avulla — enemmän tai vähemmän yhteensopivasti.
Toteat, että vauvalla tajunnallisuus on jo olemassa, ja että sitä oletetaan olevan jo sikiölläkin. Kristillisesti tätä voisi ajatella sielun ilmaantumisena. Tajunnallisuuden selittäminen aivotutkimuksella on merkityksenantoa tajunnan kentässä, ja meillä ei ole pääsyä oman tajunnan ulkopuolelle.
Tässä kohtaa kysyn: voisiko kyse olla määrittelykysymyksestä? Onko tajunnallisuus jo tietoisuutta? Liittyykö siihen kyky ymmärtää, että asiat voisivat olla toisin? Itse määrittelisin tietoisuuden niin, että sen edellytyksenä on kyky ymmärtää itsensä erilliseksi ympäristössä toimivaksi yksiköksi. Ymmärtääkseni tämä kyky kehittyy vasta vähän syntymän jälkeen.
Lopuksi toteat, että tietoisuus viittaa reflektiivisen kyvyn kehittymiseen ja että sen kehitysaskelten jäljittäminen on enemmän empirian puolella. Tässä olen täysin samaa mieltä. Tietoisuuden kehitystä voidaan järkevästi tutkia — ja juuri siksi on tärkeää, että meillä on erilaisia näkökulmia, joita voidaan vertailla ja testata.
Jäin vielä ihmettelemään sitä, miten tajunnallisuus ja tietoisuus eroavat — tai miten ne kytkeytyvät toisiinsa kehityksellisesti. Olen ymmärtänyt, että yksilö käy ontogeneesissä läpi fylogeneesin vaiheet ja mietin nyt missä vaiheessa tietoisuus katsotaan kehittyneeksi. Onko tästä tiedeyhteisön yleisesti hyväksymiä määritelmiä?
