Universumi: Olemmeko mustassa aukossa vai tietokonesimulaatiossa?

[Vän]

Voi olla että kosmologiassa on edessä suuria muutoksia. Jotakin on horsisontissa.

Alkaa olla kinthaalla. Löytyi jo oikea lähtökohta mutta tietysti lähti lapasesta. Mustassa aukossa ei ole ensimmäistäkään atomia, tietysti seuraavaksi väitetään että olemme mustassa aukossa, kuinkas muutenkaan.

Braian Coxia pidän arvossa ja olen katsonut hänen useita videoitaan. Lienee tutkijoiden kärkipäätä.

Pidän hyvin mahdollisena että olemme mustassa aukossa, siis sen sisäpuolella ja nimen omaan tapahtumahorisontin sisäpuolella. Koska se ratkaisee monia universumin arvoituksia joita ei ole kyetty tähän asti ratkaisemaan. Muunmuassa galaxien kätisyyden, pienin ehkä ongelmista. Mutta samalla se ratkaisisi sinunkin ongelmasi. Todellakin universumeja olisi käsittämätön määrä, jopa voisi sanoa että ääretön määrä.

Ehkä syytä katsoa tämäkin video.

Eiköhän tuo ääretön kuvaa riittävän hyvin universumien määrää, äärettömään kun mahtuu melkoinen määrä universumeja ja jostain syystä menee arvailuksi se universumien määrä kaikkeudessa.
Tuossa sisällä mustassa aukossa ajatuksessa tohtoreita sotkee se horisontti, se meidän havaintohorisontti on kyllä periaatteessa samanlainen informaation rajapinta mutta ei silti sinne päinkään kuin mitä se on mustassa aukossa oleva tapahtumahorisontti.
Mustassa aukossa rajapinnan ulospäin muodostaa mustaan aukkoon putoavien nopeus suhteessa kaikkialle ulos, tuo meidän havaitohorisontti on kyllä saman tapainen mutta se on suhteessa sisään, ero tulee siinä että mustassa aukossa se minne kaikki katoaa on mitättömän pieni, se voidaan kiertää ja katsoa sitä joka puolelta, tuo toinen taas on valtavan suuri eikä sen ulkopuolelle pääse koska se rajapinta liikkuu sinne yrittävän mukana, tosin niinhän se liikkuu mukana mustassa aukossakin mutta elämä alkaa loppua kun kaikki hajoaa suunnattomassa gravikentässä mitä siinä havaintohorisontissa ei tapahdu.

Se mitä tapahtumahorisontin toisella puolella tapahtuu on edelleenkin arvoitus. Nuo ovat sinun näkemyksiäsi. Itse seuraan aika tarkkaan (Tosin tutkimuksen huipulta lienee kestää useampi vuosia ennen kuin ne päätyvät maallikoiden tietoon.) mitä tieteen valtavirrassa myös tapahtuu ja lisäksi tutkijoiden filosofisia pohdintoja joita ei vielä voi todentaa millään keinolla.

En tiedä mitä tarkoitat tapahtumahorisontin ja havaintohorisontilla. Jos esimerkiksi meidän havaintomme universumin sisäpuolelta päättykin tuohon meidän universumimme tapahtumahorisonttiin jonka siis "Näkisimme" jos pysystyisimme meidän havaintomme päättyvät siihen. Emme koskaan pysty näkemään sisäpuolelta mitä meidän tapahtumahorisonttimme ulkopuolella on. Esimerkiksi 2,7 Kelvinin jälkihehkua on jo pohdittu uudesta näkökulmasta.

Mielestäni monessakin tieteessä elämme suurta murroksien aikaa. Myös kosmologiassa. Tietenkään Ollin fantasiat vaikka nyt eivät koskaan toteudu. Siinä riitelevät täysin uskonnollinen maailma ja täysi pseudotiede.

Mahdatko ollenkaan tajuta, mitä minä tarkoitan universumin fysiikasta? Siinä ei ole mitään uskonnollista eikä mitään pseudotiedettä. Vain yksi teoria muiden joukossa, että galaksien verkosto jatkuu samanlaisena myös siellä minne emme näe. Se on nykyisen tiedon pohjalta kaikista yksinkertaisin Occamin partaveitsen mukaan.

Onko meillä ja voiko meillä koskaan olla mitään empiiristä tietoa sieltä minne emme millään nykyisillä ja tulevilla fysikaalisilla mittausvälineillä "näe"?

Tuo riippuu siitä, miten määrittelet empiirisen tiedon. Jos empiirinen tieto on vain suoria havaintoja, silloin ei tietenkään. Jos emme "näe" jonnekin, emme saa sieltä havaintoja.

Jos taas havaintojen pohjalta tehdyt loogiset päätelmätkin sallitaan empiiriseksi tiedoksi, silloin on mahdollista saada empiiristä tietoa paikoista, jonne emme "näe". Hypotettinen ajatusleikkiesimerkki: Sinulla on täysi korttipakka. Minä otan sokkona sieltä yhden kortin, suljen sen katsomatta sitä läpinäkymättömään kuoreen ja ammun sen mustaan aukkoon. Emme "näe" mustaan aukkoon millään mittausvälineillä. Mutta, kun katsot pakkasi läpi, huomaat, että herttaseiska puuttuu. Onko meillä nyt sitten empiiristä tietoa, että mustassa aukossa on herttaseiska, vaikka emme mitenkään "näe" sinne?

Jos sanot, että ei ole, päätelmät eivät ole empiiristä tietoa, samalla logiikalla lähes kaikki empiirinen tieto, jota meillä on universumista, ei oikeasti olekaan empiiristä tietoa. Vain suorat havainnot olisivat. Esimerkiksi kosmologia nollautuisi lähes täysin. Empiiristä tietoa olisi vain, että avaruudesta tulee sähkömagneettista säteilyä tietyin ominaisuuksin. Empiiristä tietoa ei olisi, että siellä on tähtiä, planeettoja, galakseja, tai että ne etääntyisivät tai että olisi ollut alkuräjähdys tai mitään muutakaan sellaista. Ne ovat vain päätelmiä meille näkyvästä sähkömagneettisesta säteilystä.

Oletan, että tarkoitat suoralla havainnolla tässä representaatiota – siis havaintoa, joka syntyy jonkin mittausvälineen tai aistikanavan kautta. Siinä tapauksessa ei siitä sen enempää.

Itse kannatan matematiikan ja logiikan osalta fiktionalistista filosofiaa: kaikki päättelykeinot ovat tulkintani mukaan kumuloitunutta empiriaa. Ne ovat hyödylliseksi osoittautuneita fiktioita, joiden toimivuus perustuu käytännön menestykseen, ei metafyysiseen totuuteen.

Mennään sitten tuohon herttaseiska-esimerkkiin. Voin hyväksyä ajatuksen, että kuvaamasi menettelyn jälkeen mustassa aukossa on jokin paperinen tai muovinen läpyskä, joka meidän järjestelmässämme tulkitaan herttaseiskaksi. Mutta onko siellä mitään, joka itsessään olisi "herttaseiska"? Vai onko kyse vain siitä, että me ulkopuolelta päättelemme sen olevan siellä – ja tulkintamme perustuu konventioon, ei suoraan havaintoon?

Olennaisempi kysymys kuitenkin on: onko musta aukko osa tätä universumia – vai erillinen universumi? Jos musta aukko on osa tätä universumia, silloin sen sisäpuolinen tila kuuluu samaan fysikaaliseen kokonaisuuteen kuin meidän havaintotodellisuutemme. Mutta jos musta aukko synnyttää uuden universumin, kuten jotkut hypoteesit esittävät, silloin sen sisäpuoli ei enää ole osa tätä universumia, vaan uuden kausaalisen rakenteen alku.

Tässä kohtaa kysymys ei ole enää vain empiirisen tiedon rajoista, vaan siitä, miten määrittelemme universumin rajat – ja mitä pidämme fysikaalisesti mielekkäänä jatkumona.

Ja tähän liittyen: en ole vielä saanut vastausta siihen, voiko muiden universumien olemassaolosta ylipäätään saada mitään empiiristä tietoa. Jos ne ovat kausaalisesti erillisiä, miten mikään havainto – edes epäsuora – voisi koskaan viitata niiden olemassaoloon?

Elementary, my dear Naturalisti. Kuten herttaseiska mustassa aukossa ajatusleikissä, voimme saada muista universumeista empiiristä tietoa, jos löydämme asian, jolle ei ole muuta selitystä kuin muut universumit. Kun olemme sulkeneet kaikki muut vaihtoehdot pois mahdottomina, jäljelle jäävä selitys on oikein, vaikka se kuulostaisi miten epätodennäköiseltä tahansa. En tiedä, voimmeko koskaan tällaista asiaa löytää, mutta periaatteessa se on mahdollista.

Itse kannatan tänään nihilististä filosofiaa. Myös tuo, että matematiikka ja logiikka olisivat vain hyödyllistä fiktiota, on vain hyödyllistä fiktiota. Ja samoin myös kaikki empiria. Sekin on vain hyödyllistä fiktiota. Tietoisuus ja ajattelukin ovat vain hyödyllistä fiktiota. Millään ei ole mitään vastinetta reaalitodellisuudessa, joka sekin on vain hyödyllistä fiktiota.

[Naturalisti]

Joo, aika villi ajatus. Sitä on helppo pitää huuhaana, mutta onko meillä ja voiko meillä koskaan olla empiiristä tietoa noista muista universumeista?

Minulle tuli tuosta mieleen Hugh Everettin esittämä monimaailmatulkinta, jossa mittaustapahtuma jakaa maailman kahdeksi eri kopioksi ts. kvanttifysiikan molemmat mahdollisuudet toteutuvat, mutta maailma jakautuu. Everettin monimaailmatulkinta ei käsittääkseni ole sama kuin Fred Adamsin markkinoima multiversumitulkinta, jossa eri alkuräjähdyksistä syntyy maailmankaikkeuksia.

Myönnän heti alkuun, että tietoni näistä asioista ovat hatarat – liikun enemmän mielikuvien varassa. Mutta käsitykseni mukaan Everettin monimaailmatulkinta ja kosmologinen multiversumihypoteesi ovat eri asioita, vaikka molemmat käsittelevät rinnakkaisia todellisuuksia. Everettin tulkinnassa kvanttimekaaninen mittaustapahtuma jakaa todellisuuden eri haaroihin, kun taas multiversumihypoteesissa puhutaan kokonaan erillisistä maailmankaikkeuksista, jotka syntyvät esimerkiksi eri alkuräjähdyksistä tai inflaation variaatioista.

Juuri tästä syystä haluaisin palata alkuperäiseen kysymykseeni: onko meillä – tai voiko meillä ylipäätään olla – mitään empiiristä näyttöä muiden universumien olemassaolosta? Tai edes periaatteellista mahdollisuutta saada sellaista?

Jos ei ole, jääkö kyseessä olevien mallien asema lopulta enemmän metafyysiseksi kuin tieteelliseksi – vai pitäisikö meidän laajentaa käsitystämme siitä, mitä pidämme empiirisenä tietona?

[HuuHaata]

Olisimme mustassa aukossa, mutta äärieliittimme yrittää pakottaa siitä tietokonesimulaation.

[Goswell]

Olisimme mustassa aukossa, mutta äärieliittimme yrittää pakottaa siitä tietokonesimulaation.

Ei maar, tuokin ajatus että olisimme mustassa aukossa on niin maan perkeleen sekopäinen että oksat pois. Miten voi sekoittaa ihan erilaiset horisontit noin pahasti.

[Naturalisti]

Olisimme mustassa aukossa, mutta äärieliittimme yrittää pakottaa siitä tietokonesimulaation.

Tunnustan oman näkemykseni: me kaikki elämme jossain määrin harhaisessa, subjektiivisen mielen rakentamassa virtuaalitodellisuudessa. Tietoteoreettisesti tätä kutsutaan epäsuoraksi realismiksi eli representalismiksi – todellisuus ei koskaan näyttäydy meille sellaisenaan, vaan aina jonkin mielen sisäisen tulkinnan kautta.

Mutta kiinnostaisi kuulla, mitä tarkalleen tarkoitat omalla harhallasi. Kun puhut mustasta aukosta ja äärieliitin simulaatiosta, millaisessa todellisuuskäsityksessä tuo väite saa merkityksensä? Jos avaat hieman, voin sen jälkeen perustella omani tarkemmin.

[Märkäruuti]

onko meillä – tai voiko meillä ylipäätään olla – mitään empiiristä näyttöä muiden universumien olemassaolosta? Tai edes periaatteellista mahdollisuutta saada sellaista?

Minun mielestäni ei ole, mutta tiedän mielipiteni perustuvan maallikon yksinkertaiseen näkemykseen maailmankaikkeudesta.
Penrose uskoi havainneensa kosmisessa taustassa jälkiä, jotka olisivat voineet olla peräisin toisesta maailmankaikkeudesta. En tiedä, mitä sille spekulaatiolle nykyään kuuluu, mutta Penrosen maineen tietäen kyse ei ole aivan huuhaasta. Sekä Everettin että Adamsin rinnakkaiset maailmankaikkeudet eivät käsittääkseni voi olla kausaalisessa yhteydessä tähän, jossa nyt elämme, eli siitä näkövinkkelistä ei myöskään empiiristä tietoa voi saada.

Näitä voi olla kiva mähkiä, kunhan pitää samalla jalat maassa. Scifiäkin voi katsella ilman, että siihen uskoo.

[Neutroni]

Vakavasti puhuen tarkoitan suoralla havainnoilla aistimuksia ja mittaustuloksia. Eli sitä, mitä yksilö näkee, kuulee, tuntee, haistaa ja maistaa, sekä sitä, mitä mittari mittaa. Molemmissa tapauksissa varsinaista havaittua fyysistä signaalia muokataan ja prosessoidaan matkalla tietoisuuteemme, mutta nuo ovat mielestäni suorimmat havainnot, mitä on mahdollista saada.

Aistihavainnot ovat suorimpia havaintoja, mutta ne ovat tunnetusti äärimmäisen epäluotettavia. Aistit tuottavat virheitä, niiden signaalien tulkinta aivoissa tuottaa paljon virheitä ja aivot voivat tuottaa monista syistä täysin harhaisia ajatuksia, joita ei voi erottaa aistihavainnoista. Siksi tieteellinen menetelmä painottaa objektiivisuutta niin vahvasti, että tuollaiset virheet löydetään. Ja monista maailmamme toiminnan ymmärtämisen kannalta keskeisistä ilmiöistä ei voi saada havaintoja mitenkään aistein. Ne ovat liian heikkoja tai tuottavat sellaisia signaaleja, joille meillä ei ole ollenkaan aistinelimiä.

[Naturalisti]

Onko meillä ja voiko meillä koskaan olla mitään empiiristä tietoa sieltä minne emme millään nykyisillä ja tulevilla fysikaalisilla mittausvälineillä "näe"?

Tuo riippuu siitä, miten määrittelet empiirisen tiedon. Jos empiirinen tieto on vain suoria havaintoja, silloin ei tietenkään. Jos emme "näe" jonnekin, emme saa sieltä havaintoja.

Jos taas havaintojen pohjalta tehdyt loogiset päätelmätkin sallitaan empiiriseksi tiedoksi, silloin on mahdollista saada empiiristä tietoa paikoista, jonne emme "näe". Hypotettinen ajatusleikkiesimerkki: Sinulla on täysi korttipakka. Minä otan sokkona sieltä yhden kortin, suljen sen katsomatta sitä läpinäkymättömään kuoreen ja ammun sen mustaan aukkoon. Emme "näe" mustaan aukkoon millään mittausvälineillä. Mutta, kun katsot pakkasi läpi, huomaat, että herttaseiska puuttuu. Onko meillä nyt sitten empiiristä tietoa, että mustassa aukossa on herttaseiska, vaikka emme mitenkään "näe" sinne?

Jos sanot, että ei ole, päätelmät eivät ole empiiristä tietoa, samalla logiikalla lähes kaikki empiirinen tieto, jota meillä on universumista, ei oikeasti olekaan empiiristä tietoa. Vain suorat havainnot olisivat. Esimerkiksi kosmologia nollautuisi lähes täysin. Empiiristä tietoa olisi vain, että avaruudesta tulee sähkömagneettista säteilyä tietyin ominaisuuksin. Empiiristä tietoa ei olisi, että siellä on tähtiä, planeettoja, galakseja, tai että ne etääntyisivät tai että olisi ollut alkuräjähdys tai mitään muutakaan sellaista. Ne ovat vain päätelmiä meille näkyvästä sähkömagneettisesta säteilystä.

Oletan, että tarkoitat suoralla havainnolla tässä representaatiota – siis havaintoa, joka syntyy jonkin mittausvälineen tai aistikanavan kautta. Siinä tapauksessa ei siitä sen enempää.

Itse kannatan matematiikan ja logiikan osalta fiktionalistista filosofiaa: kaikki päättelykeinot ovat tulkintani mukaan kumuloitunutta empiriaa. Ne ovat hyödylliseksi osoittautuneita fiktioita, joiden toimivuus perustuu käytännön menestykseen, ei metafyysiseen totuuteen.

Mennään sitten tuohon herttaseiska-esimerkkiin. Voin hyväksyä ajatuksen, että kuvaamasi menettelyn jälkeen mustassa aukossa on jokin paperinen tai muovinen läpyskä, joka meidän järjestelmässämme tulkitaan herttaseiskaksi. Mutta onko siellä mitään, joka itsessään olisi "herttaseiska"? Vai onko kyse vain siitä, että me ulkopuolelta päättelemme sen olevan siellä – ja tulkintamme perustuu konventioon, ei suoraan havaintoon?

Olennaisempi kysymys kuitenkin on: onko musta aukko osa tätä universumia – vai erillinen universumi? Jos musta aukko on osa tätä universumia, silloin sen sisäpuolinen tila kuuluu samaan fysikaaliseen kokonaisuuteen kuin meidän havaintotodellisuutemme. Mutta jos musta aukko synnyttää uuden universumin, kuten jotkut hypoteesit esittävät, silloin sen sisäpuoli ei enää ole osa tätä universumia, vaan uuden kausaalisen rakenteen alku.

Tässä kohtaa kysymys ei ole enää vain empiirisen tiedon rajoista, vaan siitä, miten määrittelemme universumin rajat – ja mitä pidämme fysikaalisesti mielekkäänä jatkumona.

Ja tähän liittyen: en ole vielä saanut vastausta siihen, voiko muiden universumien olemassaolosta ylipäätään saada mitään empiiristä tietoa. Jos ne ovat kausaalisesti erillisiä, miten mikään havainto – edes epäsuora – voisi koskaan viitata niiden olemassaoloon?

Elementary, my dear Naturalisti. Kuten herttaseiska mustassa aukossa ajatusleikissä, voimme saada muista universumeista empiiristä tietoa, jos löydämme asian, jolle ei ole muuta selitystä kuin muut universumit. Kun olemme sulkeneet kaikki muut vaihtoehdot pois mahdottomina, jäljelle jäävä selitys on oikein, vaikka se kuulostaisi miten epätodennäköiseltä tahansa. En tiedä, voimmeko koskaan tällaista asiaa löytää, mutta periaatteessa se on mahdollista.

Itse kannatan tänään nihilististä filosofiaa. Myös tuo, että matematiikka ja logiikka olisivat vain hyödyllistä fiktiota, on vain hyödyllistä fiktiota. Ja samoin myös kaikki empiria. Sekin on vain hyödyllistä fiktiota. Tietoisuus ja ajattelukin ovat vain hyödyllistä fiktiota. Millään ei ole mitään vastinetta reaalitodellisuudessa, joka sekin on vain hyödyllistä fiktiota.

Tämä sivuaa monin tavoin aiempia keskustelujamme, mutta myönnän, etten ole vieläkään päässyt täysin perille siitä, miten ajattelusi rakentuu. Siksi pyytäisin sinua tarkentamaan muutamaa kohtaa.

Ensinnäkin: kun sanot, että voimme saada empiiristä tietoa muista universumeista, jos jokin ilmiö ei selity muuten kuin niiden olemassaololla – millä perusteella tuo jäljelle jäävä selitys olisi "oikea"? Eikö kyse ole silloin enemmänkin abductiivisesta päättelystä kuin varsinaisesta empiirisestä tiedosta? Ja miten varmistamme, että kaikki muut vaihtoehdot on todella suljettu pois?

Toiseksi: nihilistinen kanta, jonka mukaan kaikki – myös empiria, logiikka ja tietoisuus – ovat vain hyödyllistä fiktiota, on sinänsä johdonmukainen, mutta samalla se tekee keskustelusta ontologisesti tyhjää. Jos mikään ei vastaa mitään, millä perusteella voimme ylipäätään puhua "selityksistä" tai "tiedosta"? Eikö silloin myös väite muiden universumien olemassaolosta ole yhtä lailla vailla merkitystä?

Ajattelen, ettei ole tarvetta sortua täydelliseen nihilismiin, jos empiiristen kokemustemme mukaiset representaatiot käyttäytyvät kuitenkin johdonmukaisesti niistä muodostamiemme mallien mukaisesti. Tämä ei tietenkään takaa mitään metafyysistä totuutta, mutta se antaa sille pragmaattisen perustan , mitä voimme kutsua efektiiviseksi tiedoksi – ja juuri siksi keskustelu esimerkiksi multiversumista voi olla mielekästä, vaikka emme pääsisikään sen täydelliseen empiiriseen varmistamiseen.

Olisi kiinnostavaa kuulla, miten itse rajaat sen, mikä on mielekästä ja mikä ei. Missä kohtaa hyödyllinen fiktio muuttuu merkityksettömäksi? Ja millä perusteella jokin selitys voi olla "oikea", jos mikään ei vastaa mitään?

[Märkäruuti]

Ja monista maailmamme toiminnan ymmärtämisen kannalta keskeisistä ilmiöistä ei voi saada havaintoja mitenkään aistein.

Ihmisen havaintoikkuna on auttamattoman kapea, kun luonnon tutkimisesta on kyse. Siihen tiede on tuonut valtavasti lisää laajuutta ja tarkkuutta jo Galilein ajoista lähtien. Nykyään esimerkiksi Webbin "näkökyky" ja LIGO:n tarkkuus on tekniikan ihmisellekin täysin käsittämätön. Voidaanko puhua suorasta havainnosta? Riippuu kai siitä, mihin raja vedetään. Kuten totesit, aistihavaintojakaan ei voi pitää suorina havaintoina, jos tarkkoja ollaan.

[Neutroni]

Mahdatko ollenkaan tajuta, mitä minä tarkoitan universumin fysiikasta? Siinä ei ole mitään uskonnollista eikä mitään pseudotiedettä.

Kyllä me tajuamma suunnilleen mitä ajat takaa. Ongelma on siinä, että sinä yrität määriellä fysiikan uudelleen omiin tarkoituksiisi sopivaksi. Sinun teoriaksi väittämäsi tekele ei ole fysiikkaa sanan vakiintuneessa merkityksessä. Fysiikka on tieteenala, ja perustuu tieteen filosofiaan ja tieteelliseen menelmään. Se mitä sinä väität "fysiikaksi" tai "tieteeksi" ei täytä tuota määritelmää ja ei siten ole tieteellinen käsitys. Koska se väittää todellisuutta koskevia väitteitä, joilla ei ole tieteellisiä perusteita, silloin se on uskonnollinen käsitys. Ei uskonto ole vain jumalataruja vaan myös perusteettomia uskomuksia siitä mitä fysikaalisen maailman asiat ovat perustavimmilla tasoilla. Ja koska väität uskonnollisia sepustuksiasi "tieteelliseksi", vaikka niiden tieteellistä laatua ei ole tieteellisesti vertaisarvioitu, niin teet niistä pseudotietettä.

Eikä sinun tarvitse vängätä vastaan. Tiedän, että sinulla on eri käsitys tieteestä ja fysiikasta, mutta tällä palstalla mennään tieteenfilsofisilla valtavirtakäsityksillä. Jos ne eivät kelpaa, etsi joku toinen palsta omien harhaoppiesi julistamiselle.

[Vän]

Onko meillä ja voiko meillä koskaan olla mitään empiiristä tietoa sieltä minne emme millään nykyisillä ja tulevilla fysikaalisilla mittausvälineillä "näe"?

Tuo riippuu siitä, miten määrittelet empiirisen tiedon. Jos empiirinen tieto on vain suoria havaintoja, silloin ei tietenkään. Jos emme "näe" jonnekin, emme saa sieltä havaintoja.

Jos taas havaintojen pohjalta tehdyt loogiset päätelmätkin sallitaan empiiriseksi tiedoksi, silloin on mahdollista saada empiiristä tietoa paikoista, jonne emme "näe". Hypotettinen ajatusleikkiesimerkki: Sinulla on täysi korttipakka. Minä otan sokkona sieltä yhden kortin, suljen sen katsomatta sitä läpinäkymättömään kuoreen ja ammun sen mustaan aukkoon. Emme "näe" mustaan aukkoon millään mittausvälineillä. Mutta, kun katsot pakkasi läpi, huomaat, että herttaseiska puuttuu. Onko meillä nyt sitten empiiristä tietoa, että mustassa aukossa on herttaseiska, vaikka emme mitenkään "näe" sinne?

Jos sanot, että ei ole, päätelmät eivät ole empiiristä tietoa, samalla logiikalla lähes kaikki empiirinen tieto, jota meillä on universumista, ei oikeasti olekaan empiiristä tietoa. Vain suorat havainnot olisivat. Esimerkiksi kosmologia nollautuisi lähes täysin. Empiiristä tietoa olisi vain, että avaruudesta tulee sähkömagneettista säteilyä tietyin ominaisuuksin. Empiiristä tietoa ei olisi, että siellä on tähtiä, planeettoja, galakseja, tai että ne etääntyisivät tai että olisi ollut alkuräjähdys tai mitään muutakaan sellaista. Ne ovat vain päätelmiä meille näkyvästä sähkömagneettisesta säteilystä.

Oletan, että tarkoitat suoralla havainnolla tässä representaatiota – siis havaintoa, joka syntyy jonkin mittausvälineen tai aistikanavan kautta. Siinä tapauksessa ei siitä sen enempää.

Itse kannatan matematiikan ja logiikan osalta fiktionalistista filosofiaa: kaikki päättelykeinot ovat tulkintani mukaan kumuloitunutta empiriaa. Ne ovat hyödylliseksi osoittautuneita fiktioita, joiden toimivuus perustuu käytännön menestykseen, ei metafyysiseen totuuteen.

Mennään sitten tuohon herttaseiska-esimerkkiin. Voin hyväksyä ajatuksen, että kuvaamasi menettelyn jälkeen mustassa aukossa on jokin paperinen tai muovinen läpyskä, joka meidän järjestelmässämme tulkitaan herttaseiskaksi. Mutta onko siellä mitään, joka itsessään olisi "herttaseiska"? Vai onko kyse vain siitä, että me ulkopuolelta päättelemme sen olevan siellä – ja tulkintamme perustuu konventioon, ei suoraan havaintoon?

Olennaisempi kysymys kuitenkin on: onko musta aukko osa tätä universumia – vai erillinen universumi? Jos musta aukko on osa tätä universumia, silloin sen sisäpuolinen tila kuuluu samaan fysikaaliseen kokonaisuuteen kuin meidän havaintotodellisuutemme. Mutta jos musta aukko synnyttää uuden universumin, kuten jotkut hypoteesit esittävät, silloin sen sisäpuoli ei enää ole osa tätä universumia, vaan uuden kausaalisen rakenteen alku.

Tässä kohtaa kysymys ei ole enää vain empiirisen tiedon rajoista, vaan siitä, miten määrittelemme universumin rajat – ja mitä pidämme fysikaalisesti mielekkäänä jatkumona.

Ja tähän liittyen: en ole vielä saanut vastausta siihen, voiko muiden universumien olemassaolosta ylipäätään saada mitään empiiristä tietoa. Jos ne ovat kausaalisesti erillisiä, miten mikään havainto – edes epäsuora – voisi koskaan viitata niiden olemassaoloon?

Elementary, my dear Naturalisti. Kuten herttaseiska mustassa aukossa ajatusleikissä, voimme saada muista universumeista empiiristä tietoa, jos löydämme asian, jolle ei ole muuta selitystä kuin muut universumit. Kun olemme sulkeneet kaikki muut vaihtoehdot pois mahdottomina, jäljelle jäävä selitys on oikein, vaikka se kuulostaisi miten epätodennäköiseltä tahansa. En tiedä, voimmeko koskaan tällaista asiaa löytää, mutta periaatteessa se on mahdollista.

Itse kannatan tänään nihilististä filosofiaa. Myös tuo, että matematiikka ja logiikka olisivat vain hyödyllistä fiktiota, on vain hyödyllistä fiktiota. Ja samoin myös kaikki empiria. Sekin on vain hyödyllistä fiktiota. Tietoisuus ja ajattelukin ovat vain hyödyllistä fiktiota. Millään ei ole mitään vastinetta reaalitodellisuudessa, joka sekin on vain hyödyllistä fiktiota.

Tämä sivuaa monin tavoin aiempia keskustelujamme, mutta myönnän, etten ole vieläkään päässyt täysin perille siitä, miten ajattelusi rakentuu. Siksi pyytäisin sinua tarkentamaan muutamaa kohtaa.

Ensinnäkin: kun sanot, että voimme saada empiiristä tietoa muista universumeista, jos jokin ilmiö ei selity muuten kuin niiden olemassaololla – millä perusteella tuo jäljelle jäävä selitys olisi "oikea"? Eikö kyse ole silloin enemmänkin abductiivisesta päättelystä kuin varsinaisesta empiirisestä tiedosta? Ja miten varmistamme, että kaikki muut vaihtoehdot on todella suljettu pois?

Toiseksi: nihilistinen kanta, jonka mukaan kaikki – myös empiria, logiikka ja tietoisuus – ovat vain hyödyllistä fiktiota, on sinänsä johdonmukainen, mutta samalla se tekee keskustelusta ontologisesti tyhjää. Jos mikään ei vastaa mitään, millä perusteella voimme ylipäätään puhua "selityksistä" tai "tiedosta"? Eikö silloin myös väite muiden universumien olemassaolosta ole yhtä lailla vailla merkitystä?

Ajattelen, ettei ole tarvetta sortua täydelliseen nihilismiin, jos empiiristen kokemustemme mukaiset representaatiot käyttäytyvät kuitenkin johdonmukaisesti niistä muodostamiemme mallien mukaisesti. Tämä ei tietenkään takaa mitään metafyysistä totuutta, mutta se antaa sille pragmaattisen perustan , mitä voimme kutsua efektiiviseksi tiedoksi – ja juuri siksi keskustelu esimerkiksi multiversumista voi olla mielekästä, vaikka emme pääsisikään sen täydelliseen empiiriseen varmistamiseen.

Olisi kiinnostavaa kuulla, miten itse rajaat sen, mikä on mielekästä ja mikä ei. Missä kohtaa hyödyllinen fiktio muuttuu merkityksettömäksi? Ja millä perusteella jokin selitys voi olla "oikea", jos mikään ei vastaa mitään?

Nihilismi todellakin on melko hedelmätön kanta eikä johda oikein mihinkään. Siksi en jaksa sitä yleensä kovin kauan puolustaa, vaan siirryn pragmatismiin. Se mikä toimii, on oikein ja todellista. Mielekkyys on taas tunne, ja ailahtelevana luonteena asiat ovat minulle välillä enemmän mielekkäitä ja välillä vähemmän.

Ilman muuta multiversumissa kyseessä on abduktiivinen päättely, kuten useimmissa tieteellisissä teorioissa ylipäätään. Emme pysty todistamaan tieteellisiä teorioita tosiksi, vaan pystymme vain falsifioimaan niitä. Aina on mahdollista, että löytyy uusia havaintoja, jotka falsifioivat teorian. Teoria on hyvä, jos sitä ei ole onnistuttu falsifioimaan ja se on paras selitys havaituille faktoille. Eli abduktiivinen päättely. Occamin partaveitsi on hyvä tapa tehdä abduktiivista päättelyä myös. En tiedä, onko sellaisia faktoja mahdollista löytää, joiden paras selitys olisi multiversumi, mutta pidän sitä silti mahdollisena.

[Vän]

Vakavasti puhuen tarkoitan suoralla havainnoilla aistimuksia ja mittaustuloksia. Eli sitä, mitä yksilö näkee, kuulee, tuntee, haistaa ja maistaa, sekä sitä, mitä mittari mittaa. Molemmissa tapauksissa varsinaista havaittua fyysistä signaalia muokataan ja prosessoidaan matkalla tietoisuuteemme, mutta nuo ovat mielestäni suorimmat havainnot, mitä on mahdollista saada.

Aistihavainnot ovat suorimpia havaintoja, mutta ne ovat tunnetusti äärimmäisen epäluotettavia. Aistit tuottavat virheitä, niiden signaalien tulkinta aivoissa tuottaa paljon virheitä ja aivot voivat tuottaa monista syistä täysin harhaisia ajatuksia, joita ei voi erottaa aistihavainnoista. Siksi tieteellinen menetelmä painottaa objektiivisuutta niin vahvasti, että tuollaiset virheet löydetään. Ja monista maailmamme toiminnan ymmärtämisen kannalta keskeisistä ilmiöistä ei voi saada havaintoja mitenkään aistein. Ne ovat liian heikkoja tai tuottavat sellaisia signaaleja, joille meillä ei ole ollenkaan aistinelimiä.

Joo, näin on. Siksipä tieteessä luotetaankin niin paljon erilaisiin mittareihin. Toki mittareitakin käytettäessä tarvitsemme aistit mukaan. Emmehän muuten voi havaita edes mittareiden lukemia, mikä tekisi suorien havaintojen tekemisestä kohtalaisen vaikeaa. Mittarit saattaisivat yhä mitata, mutta me emme tietäisi siitä mitään.

[Neutroni]

Joo, näin on. Siksipä tieteessä luotetaankin niin paljon erilaisiin mittareihin. Toki mittareitakin käytettäessä tarvitsemme aistit mukaan. Emmehän muuten voi havaita edes mittareiden lukemia, mikä tekisi suorien havaintojen tekemisestä kohtalaisen vaikeaa. Mittarit saattaisivat yhä mitata, mutta me emme tietäisi siitä mitään.

Mittarin etu on siinä, että sen lukeman tulkinta on paljon objektiivisempi kuin esim. nähdyn ilmiön tai kuvan tulkinta. Ja mittaustulokset voi tallettaa ja jakaa vertaisarvioitavaksi.

[Goswell]

Joo, näin on. Siksipä tieteessä luotetaankin niin paljon erilaisiin mittareihin. Toki mittareitakin käytettäessä tarvitsemme aistit mukaan. Emmehän muuten voi havaita edes mittareiden lukemia, mikä tekisi suorien havaintojen tekemisestä kohtalaisen vaikeaa. Mittarit saattaisivat yhä mitata, mutta me emme tietäisi siitä mitään.

Mittarin etu on siinä, että sen lukeman tulkinta on paljon objektiivisempi kuin esim. nähdyn ilmiön tai kuvan tulkinta. Ja mittaustulokset voi tallettaa ja jakaa vertaisarvioitavaksi.

Kyllä se mittarien lukutaito on nähty.

[Märkäruuti]

Kyllä se mittarien lukutaito on nähty.

Missä? Osaatko kertoa lähemmin, mitä tarkoitat?