Mites nyt onkaan tämä maahanmuutto sen hyödyt ja haitat???
"Maahanmuuttajat eivät ole julkistaloudellinen rasite, vaan päinvastoin erityisesti työllisinä he tuottavat enemmän kuin kuluttavat, Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) uusi tilastolliseen vertailuun perustuva tutkimus kertoo.
Diakin mukaan tutkimus tarjoaa koko väestön sisältävän tilastotarkastelun maahanmuuttajista, heidän maksamistaan veroista ja saaduista tulonsiirroista.
– Julkaisu on ensimmäinen kattava tilastollinen tarkastelu maahanmuuttajien vaikutuksesta julkistalouteen ja työmarkkinoihin koko väestön tasolla, kertoo Diakin tutkija ja raportin toinen kirjoittaja Sakari Kainulainen Diakin tiedotteessa.
Diakin mukaan tutkimusraportti kumoaa maahanmuuttajien työllisyyteen ja toimeentuloon liittyviä myyttejä. Sen mukaan vieraskielisten työllisyysaste ja aktiivisuusosuus ovat korkeammat (61 prosenttia) kuin kotimaisia kieliä puhuvilla (50 prosenttia).
Diak ei kerro sitä, että Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaistaustaisten työllisyysasteet ovat kaikissa ikäryhmissä matalammat kuin suomalaistaustaisten. Työllisyysaste oli vuonna 2024 korkein (81 %) ryhmässä EU, Efta ja Pohjois-Amerikka. Matalin se oli Lähi-itä- ja Pohjois-Afrikka-taustaisilla (53 %).
Vieraskieliset maksoivat enemmän veroja kuin saivat tulonsiirtoja
Toinen raportin kirjoittajista, Pekka Myrskylä sanoo, että vieraskielisten osuus väestöstä on noin kymmenen prosenttia, mutta heidän osuutensa tulonsiirroista on vain viisi prosenttia, mikä hänen mukaansa osoittaa yleisen käsityksen maahanmuuttajien julkistaloudellisesta rasitteesta virheelliseksi.
Vieraskielisten taloudellinen huoltosuhde on lähes sama kuin kotimaisia kieliä puhuvalla väestöllä, mikä tarkoittaa, että he eivät merkittävästi lisää työllisten huoltotakkaa.
– Aiempi mielikuva maahanmuuttajista julkistaloudellisena taakkana on ollut tietoisesti negatiivinen, mutta sille ei ole perusteita tutkimuksemme mukaan, Kainulainen toteaa.
Vieraskielisten osuus verokertymästä on tutkijoiden mukaan myös merkittävä.
– Vuonna 2023 vieraskieliset maksoivat veroja 2,7 miljardia euroa ja saivat tulonsiirtoja 2,4 miljardia, jolloin heidän nettosaldonsa jäi 225 miljoonaa euroa plussalle. Kotimaisia kieliä puhuvan väestön vastaava saldo oli 5 miljardia euroa miinuksella, Diakin tiedotteessa todetaan.
Maahanmuutto on ollut syksyn aikana kiistelty kysymys poliittisesti.
– Siksi on entistä tärkeämpää, että keskustelu perustuu tutkittuun tietoon eikä mielikuviin, Kainulainen sanoo.
Hänen mukaansa raportti tarjoaa tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Tuloksia voivat hyödyntää poliitikot, media ja viranomaiset, kun arvioidaan maahanmuuton roolia yhteiskunnan kestävyyden kannalta.
– Tilastokeskuksen tietoja tulisi hyödyntää maahanmuuttokeskustelussa ja -politiikassa enemmän, ja poliitikkojen tulisi pidättäytyä lietsomasta negatiivista suhtautumista maahanmuuttajia kohtaan. Maahanmuutto on keskeinen tekijä Suomen väestökehityksen ja työvoiman ylläpitämisessä, Kainulainen sanoo.
VTM Pekka Myrskylä on eläkkeellä oleva Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö, joka toimi aikanaan Suomen rekisteripohjaisen tilastojärjestelmän pääarkkitehtina. VTM Sakari Kainulainen on dosentti, joka toimii tutkijana Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Hän on tutkinut 30 vuotta hyvinvointia ja huono-osaisuutta."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9 ... 71d10edc36