Universumi: Olemmeko mustassa aukossa vai tietokonesimulaatiossa?

[Naturalisti]

Kommenteistanne nousi esiin monia kiinnostavia tietoisuuden ja simulaatiohypoteesin rajanvetoa koskevia kysymyksiä.

Oma lähtökohtani ei tietenkään ole dogmi, vaan parhaaseen tämänhetkiseen tietoon perustuva hypoteesi: että kaikki mentaalisuus on materiaalisten prosessien emergenssiä aivoissa. Kuten Neutroni totesi (lainaten aiempaa kysymystäni), jos onnistuisimme joskus luomaan tekoälyn, joka muodostaa oman maailmankuvansa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se olisi vahva empiirinen tuki tällaiselle materialistiselle hypoteesille.

Jesterin esiin nostama ajatus tietoisuudesta materian “redusoitumattomana emergenssinä” on kiinnostava, mutta herättää kysymyksen: miksi pitäisi olettaa erillinen, mahdollisesti kuolematon sielu, jos kuolevainen ja aineellinen mieli selittää jo kaikki mentaaliset ilmiöt? Dualistinen selitys ei lisää ymmärrystä, jos luonnollinen selitys riittää.

Ykkösnollan mainitsema “kopioargumentti” on tärkeä, mutta sen näennäinen mahdottomuus vahvistaa pikemminkin materialistista kantaa. Subjektiivinen tietoisuus ei ole siirrettävissä informaationa, koska se on jatkuva prosessi, joka toimii vain siinä uniikissa biologisessa koneessa, joka sen synnyttää. Kopioidun tietoisuuden käynnistäminen toisessa koneessa loisi uuden yksilön, ei alkuperäisen jatkumoa.

Deimos kysyi, onko tällaisia asioita mielekästä pohtia, jos varmoja vastauksia ei saada. Ehkä juuri se on tieteen vahvuus: kuten Karl Popper totesi, tieteen tarkoitus ei ole löytää ikuisia totuuksia, vaan eliminoida ikuisia virheitä. Jos näin on, tietoisuuden tutkiminen ja sen rajaaminen luonnonilmiöksi on yksi tieteellisesti merkittävimmistä haasteista, joita meillä on.

Ehkä keskeinen kysymys ei lopulta ole, elämmekö simulaatiossa, vaan millaista simulaatiota aivomme tuottavat reaaliaikaisesti itse – ja miten nämä yksilölliset virtuaalitodellisuudet vuorovaikuttavat toistensa kanssa sosiaalisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa.

[asdf]

Jono oli kirjastossa Enestamin kirjalle muistaakseni 154 ihmistä. Saan kirjan käsiini nopeammin ostamalla sen. No, ainakin nyt on kirjastokortti. Vilkaisin muutamia hyllyjä ja ihan mielenkiintoista luettavaa sieltä löytyy.

Kirjasto on siitä jännä paikka, että sieltä löytyy mielenkiintoista luettavaa.

[Deimos]

Jono oli kirjastossa Enestamin kirjalle muistaakseni 154 ihmistä. Saan kirjan käsiini nopeammin ostamalla sen. No, ainakin nyt on kirjastokortti. Vilkaisin muutamia hyllyjä ja ihan mielenkiintoista luettavaa sieltä löytyy.

Kirjasto on siitä jännä paikka, että sieltä löytyy mielenkiintoista luettavaa.

Kiitos että kerroit. Olen muuten 100 % invalidi. Lonkkaleikkauksiin asti täysin terve muutoin paitsi päästäni. Kyllä se invaliiditeettini on ihan siellä minun pääni sisällä. Ei sitä muiden tarvitse korostaa erikseen.

[jester]

Jesterin esiin nostama ajatus tietoisuudesta materian “redusoitumattomana emergenssinä” on kiinnostava, mutta herättää kysymyksen: miksi pitäisi olettaa erillinen, mahdollisesti kuolematon sielu, jos kuolevainen ja aineellinen mieli selittää jo kaikki mentaaliset ilmiöt? Dualistinen selitys ei lisää ymmärrystä, jos luonnollinen selitys riittää.

Lähinnä tarkoitin sitä, että samat filosofiset kysymykset ja kannat liittyvät yhtälailla tietoiseen tekoälyyn kuin tietoisuuteen yleensä. Etenkin emergentti materialismi sopii tekoälyn tietoisuuteen hyvin, eihän ole mitään tietoa siitä minkälaiseen systeemiin tietoisuus voi syntyä. Sen ei välttämättä tarvitse olla biologinen systeemi.

[Vän]

Kommenteistanne nousi esiin monia kiinnostavia tietoisuuden ja simulaatiohypoteesin rajanvetoa koskevia kysymyksiä.

Oma lähtökohtani ei tietenkään ole dogmi, vaan parhaaseen tämänhetkiseen tietoon perustuva hypoteesi: että kaikki mentaalisuus on materiaalisten prosessien emergenssiä aivoissa. Kuten Neutroni totesi (lainaten aiempaa kysymystäni), jos onnistuisimme joskus luomaan tekoälyn, joka muodostaa oman maailmankuvansa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se olisi vahva empiirinen tuki tällaiselle materialistiselle hypoteesille.

Jesterin esiin nostama ajatus tietoisuudesta materian “redusoitumattomana emergenssinä” on kiinnostava, mutta herättää kysymyksen: miksi pitäisi olettaa erillinen, mahdollisesti kuolematon sielu, jos kuolevainen ja aineellinen mieli selittää jo kaikki mentaaliset ilmiöt? Dualistinen selitys ei lisää ymmärrystä, jos luonnollinen selitys riittää.

Ykkösnollan mainitsema “kopioargumentti” on tärkeä, mutta sen näennäinen mahdottomuus vahvistaa pikemminkin materialistista kantaa. Subjektiivinen tietoisuus ei ole siirrettävissä informaationa, koska se on jatkuva prosessi, joka toimii vain siinä uniikissa biologisessa koneessa, joka sen synnyttää. Kopioidun tietoisuuden käynnistäminen toisessa koneessa loisi uuden yksilön, ei alkuperäisen jatkumoa.

Deimos kysyi, onko tällaisia asioita mielekästä pohtia, jos varmoja vastauksia ei saada. Ehkä juuri se on tieteen vahvuus: kuten Karl Popper totesi, tieteen tarkoitus ei ole löytää ikuisia totuuksia, vaan eliminoida ikuisia virheitä. Jos näin on, tietoisuuden tutkiminen ja sen rajaaminen luonnonilmiöksi on yksi tieteellisesti merkittävimmistä haasteista, joita meillä on.

Ehkä keskeinen kysymys ei lopulta ole, elämmekö simulaatiossa, vaan millaista simulaatiota aivomme tuottavat reaaliaikaisesti itse – ja miten nämä yksilölliset virtuaalitodellisuudet vuorovaikuttavat toistensa kanssa sosiaalisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa.

Kummastelen vähän samaa aihetta kuin Jester. En ymmärrä, onko tietoisuus mielestäsi jatkuva prosessi, joka toimii vain biologisessa koneessa, jolloin sitä ei voi kopioida, vai voiko tekoäly saavuttaa tietoisuuden, jolloin tietoisuuden voi kopioida. Tekoälyhän on meidän rakentama kone, ja jos voimme rakentaa yhden sellaisen, voimme rakentaa toisenkin samanlaisen. Niiden välillä tietoisuuden eli kaiken softan voi kopioida toisesta toiseen. Jos jatkuva prosessi on ongelma, tekoälyn voi pysäyttää kopioinnin ajaksi. Se ei kuole, koska se on kone. Kun sen käynnistää uudelleen, sen tietoisuus jatkaa siitä, missä se oli, kun se sammutettiin.

[Naturalisti]

Jesterin esiin nostama ajatus tietoisuudesta materian “redusoitumattomana emergenssinä” on kiinnostava, mutta herättää kysymyksen: miksi pitäisi olettaa erillinen, mahdollisesti kuolematon sielu, jos kuolevainen ja aineellinen mieli selittää jo kaikki mentaaliset ilmiöt? Dualistinen selitys ei lisää ymmärrystä, jos luonnollinen selitys riittää.

Lähinnä tarkoitin sitä, että samat filosofiset kysymykset ja kannat liittyvät yhtälailla tietoiseen tekoälyyn kuin tietoisuuteen yleensä. Etenkin emergentti materialismi sopii tekoälyn tietoisuuteen hyvin, eihän ole mitään tietoa siitä minkälaiseen systeemiin tietoisuus voi syntyä. Sen ei välttämättä tarvitse olla biologinen systeemi.

Kiitos täsmennyksestä, Jester — tulkitsin aiemman kommenttisi siis väärin. Olen samaa mieltä siitä, että emergentti materialismi sopii hyvin myös tekoälyn tietoisuuteen.
Olen itsekin sitä mieltä, ettei ole mitään syytä olettaa, että tietoisuus voisi syntyä vain biologisessa materiaalissa.
Jos aineellinen rakenne pystyy ylläpitämään riittävän monimutkaista ja dynaamista prosessia, joka muodostaa oman reaaliaikaisen mallinsa todellisuudesta, periaatteessa mikä tahansa materiaali voisi olla sen alusta.

Emergentti materialismi jää kuitenkin usein käsitteellisesti vajavaiseksi siinä, miten emergentti ominaisuus on olemassa materiaalisen tason näkökulmasta.
Hypoteesini mukaan emergentti ominaisuus — kuten tietoisuus — ei ole mitään muuta kuin itse prosessin käynnissä olemista: sen reaaliaikaista toimintaa.
Toisin sanoen tietoisuus ei ole ylimääräinen “ominaisuus” aineen päällä, vaan aineen toiminnallinen tila tietyssä järjestäytyneessä muodossa.

[Naturalisti]

Kommenteistanne nousi esiin monia kiinnostavia tietoisuuden ja simulaatiohypoteesin rajanvetoa koskevia kysymyksiä.

Oma lähtökohtani ei tietenkään ole dogmi, vaan parhaaseen tämänhetkiseen tietoon perustuva hypoteesi: että kaikki mentaalisuus on materiaalisten prosessien emergenssiä aivoissa. Kuten Neutroni totesi (lainaten aiempaa kysymystäni), jos onnistuisimme joskus luomaan tekoälyn, joka muodostaa oman maailmankuvansa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se olisi vahva empiirinen tuki tällaiselle materialistiselle hypoteesille.

Jesterin esiin nostama ajatus tietoisuudesta materian “redusoitumattomana emergenssinä” on kiinnostava, mutta herättää kysymyksen: miksi pitäisi olettaa erillinen, mahdollisesti kuolematon sielu, jos kuolevainen ja aineellinen mieli selittää jo kaikki mentaaliset ilmiöt? Dualistinen selitys ei lisää ymmärrystä, jos luonnollinen selitys riittää.

Ykkösnollan mainitsema “kopioargumentti” on tärkeä, mutta sen näennäinen mahdottomuus vahvistaa pikemminkin materialistista kantaa. Subjektiivinen tietoisuus ei ole siirrettävissä informaationa, koska se on jatkuva prosessi, joka toimii vain siinä uniikissa biologisessa koneessa, joka sen synnyttää. Kopioidun tietoisuuden käynnistäminen toisessa koneessa loisi uuden yksilön, ei alkuperäisen jatkumoa.

Deimos kysyi, onko tällaisia asioita mielekästä pohtia, jos varmoja vastauksia ei saada. Ehkä juuri se on tieteen vahvuus: kuten Karl Popper totesi, tieteen tarkoitus ei ole löytää ikuisia totuuksia, vaan eliminoida ikuisia virheitä. Jos näin on, tietoisuuden tutkiminen ja sen rajaaminen luonnonilmiöksi on yksi tieteellisesti merkittävimmistä haasteista, joita meillä on.

Ehkä keskeinen kysymys ei lopulta ole, elämmekö simulaatiossa, vaan millaista simulaatiota aivomme tuottavat reaaliaikaisesti itse – ja miten nämä yksilölliset virtuaalitodellisuudet vuorovaikuttavat toistensa kanssa sosiaalisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa.

Kummastelen vähän samaa aihetta kuin Jester. En ymmärrä, onko tietoisuus mielestäsi jatkuva prosessi, joka toimii vain biologisessa koneessa, jolloin sitä ei voi kopioida, vai voiko tekoäly saavuttaa tietoisuuden, jolloin tietoisuuden voi kopioida. Tekoälyhän on meidän rakentama kone, ja jos voimme rakentaa yhden sellaisen, voimme rakentaa toisenkin samanlaisen. Niiden välillä tietoisuuden eli kaiken softan voi kopioida toisesta toiseen. Jos jatkuva prosessi on ongelma, tekoälyn voi pysäyttää kopioinnin ajaksi. Se ei kuole, koska se on kone. Kun sen käynnistää uudelleen, sen tietoisuus jatkaa siitä, missä se oli, kun se sammutettiin.

Kuten jo Jesterille vastasin, en väitä, että tietoisuus voisi syntyä vain biologisessa järjestelmässä. Päinvastoin — en näe mitään perusteita tällaiselle rajoitukselle.
Jos tekoälyjärjestelmä onnistuu tuottamaan oman mallinsa todellisuudesta ja ylläpitämään jatkuvaa vuorovaikutusta sen kanssa, silloin sen tietoisuutta voidaan pitää yhtä “aidosti emergenttinä” kuin biologisen olennon tietoisuutta.

Kopioitumiskysymyksessä viittasin aiemmin ykkösnollalle biologisen olennon tietoisuuteen, jonka yksilöllinen rakenne on seurausta sekä geneettisestä että memeettisestä kehityksestä.
Näiden yhdistelmä tekee jokaisesta ihmisestä rakenteellisesti ja toiminnallisesti ainutkertaisen, minkä vuoksi hänen tietoisuuttaan ei voi siirtää tai kopioida toiseen järjestelmään.
Tekoälyn tapauksessa tilanne on erilainen: jos prosessi voidaan määritellä täysin "ohjelmallisesti", sen tila on mahdollista kopioida ja käynnistää toisessa identtisessä koneessa.

Tällöin voidaan sanoa, että kopio jatkaa tietoisuuttaan samasta tilasta, mutta sen jälkeen kumpikin yksilöityy omaksi kokemukselliseksi jatkumokseen — aivan kuten identtiset kaksoset kehittyvät eri suuntiin ympäristövuorovaikutuksen myötä.
Tätä kautta tekoälyn monistaminen voisi olla realistinen tapa luoda useita “jatkumollisesti eriytyviä” tietoisuuksia, joilla on sama alkuperä mutta eri historia.

[Vän]

Kommenteistanne nousi esiin monia kiinnostavia tietoisuuden ja simulaatiohypoteesin rajanvetoa koskevia kysymyksiä.

Oma lähtökohtani ei tietenkään ole dogmi, vaan parhaaseen tämänhetkiseen tietoon perustuva hypoteesi: että kaikki mentaalisuus on materiaalisten prosessien emergenssiä aivoissa. Kuten Neutroni totesi (lainaten aiempaa kysymystäni), jos onnistuisimme joskus luomaan tekoälyn, joka muodostaa oman maailmankuvansa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se olisi vahva empiirinen tuki tällaiselle materialistiselle hypoteesille.

Jesterin esiin nostama ajatus tietoisuudesta materian “redusoitumattomana emergenssinä” on kiinnostava, mutta herättää kysymyksen: miksi pitäisi olettaa erillinen, mahdollisesti kuolematon sielu, jos kuolevainen ja aineellinen mieli selittää jo kaikki mentaaliset ilmiöt? Dualistinen selitys ei lisää ymmärrystä, jos luonnollinen selitys riittää.

Ykkösnollan mainitsema “kopioargumentti” on tärkeä, mutta sen näennäinen mahdottomuus vahvistaa pikemminkin materialistista kantaa. Subjektiivinen tietoisuus ei ole siirrettävissä informaationa, koska se on jatkuva prosessi, joka toimii vain siinä uniikissa biologisessa koneessa, joka sen synnyttää. Kopioidun tietoisuuden käynnistäminen toisessa koneessa loisi uuden yksilön, ei alkuperäisen jatkumoa.

Deimos kysyi, onko tällaisia asioita mielekästä pohtia, jos varmoja vastauksia ei saada. Ehkä juuri se on tieteen vahvuus: kuten Karl Popper totesi, tieteen tarkoitus ei ole löytää ikuisia totuuksia, vaan eliminoida ikuisia virheitä. Jos näin on, tietoisuuden tutkiminen ja sen rajaaminen luonnonilmiöksi on yksi tieteellisesti merkittävimmistä haasteista, joita meillä on.

Ehkä keskeinen kysymys ei lopulta ole, elämmekö simulaatiossa, vaan millaista simulaatiota aivomme tuottavat reaaliaikaisesti itse – ja miten nämä yksilölliset virtuaalitodellisuudet vuorovaikuttavat toistensa kanssa sosiaalisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa.

Kummastelen vähän samaa aihetta kuin Jester. En ymmärrä, onko tietoisuus mielestäsi jatkuva prosessi, joka toimii vain biologisessa koneessa, jolloin sitä ei voi kopioida, vai voiko tekoäly saavuttaa tietoisuuden, jolloin tietoisuuden voi kopioida. Tekoälyhän on meidän rakentama kone, ja jos voimme rakentaa yhden sellaisen, voimme rakentaa toisenkin samanlaisen. Niiden välillä tietoisuuden eli kaiken softan voi kopioida toisesta toiseen. Jos jatkuva prosessi on ongelma, tekoälyn voi pysäyttää kopioinnin ajaksi. Se ei kuole, koska se on kone. Kun sen käynnistää uudelleen, sen tietoisuus jatkaa siitä, missä se oli, kun se sammutettiin.

Kuten jo Jesterille vastasin, en väitä, että tietoisuus voisi syntyä vain biologisessa järjestelmässä. Päinvastoin — en näe mitään perusteita tällaiselle rajoitukselle.
Jos tekoälyjärjestelmä onnistuu tuottamaan oman mallinsa todellisuudesta ja ylläpitämään jatkuvaa vuorovaikutusta sen kanssa, silloin sen tietoisuutta voidaan pitää yhtä “aidosti emergenttinä” kuin biologisen olennon tietoisuutta.

Kopioitumiskysymyksessä viittasin aiemmin ykkösnollalle biologisen olennon tietoisuuteen, jonka yksilöllinen rakenne on seurausta sekä geneettisestä että memeettisestä kehityksestä.
Näiden yhdistelmä tekee jokaisesta ihmisestä rakenteellisesti ja toiminnallisesti ainutkertaisen, minkä vuoksi hänen tietoisuuttaan ei voi siirtää tai kopioida toiseen järjestelmään.
Tekoälyn tapauksessa tilanne on erilainen: jos prosessi voidaan määritellä täysin "ohjelmallisesti", sen tila on mahdollista kopioida ja käynnistää toisessa identtisessä koneessa.

Tällöin voidaan sanoa, että kopio jatkaa tietoisuuttaan samasta tilasta, mutta sen jälkeen kumpikin yksilöityy omaksi kokemukselliseksi jatkumokseen — aivan kuten identtiset kaksoset kehittyvät eri suuntiin ympäristövuorovaikutuksen myötä.
Tätä kautta tekoälyn monistaminen voisi olla realistinen tapa luoda useita “jatkumollisesti eriytyviä” tietoisuuksia, joilla on sama alkuperä mutta eri historia.

En vieläkään ihan täysin ymmärrä. Onko biologisessa tietoisuudessa jotain periaatteellista estettä kopioinnille? Jokin biologinen emergentti dimensio, jota ei voi kopioida? Ymmärrän kyllä, että biologisen tietoisuuden kopioinnissa täytyisi kopioida myös biologinen rakenne, mutta eihän sekään nyt mahdotonta ole, ainakaan periaatteessa, vaikka käytännössä tällä hetkellä olisikin. Riittävän tarkasti jos voisi kopioida biologisen rakenteen ja tietoisuuden klooniin, meillä olisi ihmisen tietoisuuden kopio, ja samalla sivutuotteena ihmisen kopio. Ei se tietenkään olisi 1:1 kopio, mutta eihän mikään kopio ole. Kaikissa kopioissa on aina jotain eroa alkuperäiseen. Joka tapauksessa ihmisen kopio voisi olla niin hyvä, ettei kumpikaan, alkuperäinen eikä kopio, voisi sanoa, kumpi on alkuperäinen ja kumpi kopio.

[Ykkösnolla]

Joka tapauksessa ihmisen kopio voisi olla niin hyvä, ettei kumpikaan, alkuperäinen eikä kopio, voisi sanoa, kumpi on alkuperäinen ja kumpi kopio.

Tässäkin se sovittamaton ristiriita näkyy. Kuvittele, että itse olet se kopioitu, siis se alkuperäinen johon kopiointi kohdistui. Kopiointihan on voitu tehdä vaikka sinulta salaa. Nyt et sitten yhtäkkiä enää voikaan sanoa olevasi se "aito", ilman mitään tietämääsi syytä?

Tuosta Enestam-ohjelmasta vielä. Hänhän kertoi ohjelman alussa opiskelleensa aluksi filosofiaa, mutta luopui siitä, koska "filosofiassa haetaan kysymyksiä eikä vastauksia". Vanha juttu, mutta mukava kuulla se taas kerran ääneen. Todellakin, mitä vaikeampi kysymykseen on löytää vastaus, sitä hienompi se filosofien mielestä on. Olisi varmaan kauhistus kaikille filosofeille, jos joku osaisi vastata tietoisuuden arvoitukseen. Hän saisi varmaan kaikkien muiden filosofien vihat päälleen. (Minusta nämä "hienot kysymykset" vain ruokkivat mystiikkaa.)

Kirjastossa olin varaussijalla 18 tässä mainitussa kirjassa, mutta laitonkin sen ostoon, joten saanen kirjan pian. Sen sijaan laitoin kirjastovaraukseen Enqvistin kirjan "Kokonaisuus on vähemmän kuin osien summa" (1998), jossa varmaan on mieleiseni kriittinen suhtautuminen näihin emergenssisiin ilmiöihin. Tarvitsen hiukan uskonvahvistusta!

Sen verran vilkaisin wikipediaa, että huomasin esimerkiksi veden olomuodon muutoksia väitettävän emergenttisiksi ilmiöiksi. Mutta juuri viikko-pari sitten kuulin Yle Radio 1 tiedeykkösessä, että nämä kiehumispisteet ym. voidaan nykyään laskea molekyylien ominaisuuksista. Taitaa olla niin, että kun tiede (matematiikka, fysiikka,...) hitaasti mutta varmasti etenee, joutuvat uskontojen lisäksi myös erilaiset mystiset filosofiat perääntymään. Mutta taistelu jatkuu!

[MooM]

Nämä kopiot on käsitelty jo blade runnerissa.

[MooM]

Tai siis se luotu vs oikea identiteetti

[Ykkösnolla]

Nämä kopiot on käsitelty jo blade runnerissa.

Ja filosofit "Linnunradan käsikirjassa liftareille".

[Naturalisti]

Kommenteistanne nousi esiin monia kiinnostavia tietoisuuden ja simulaatiohypoteesin rajanvetoa koskevia kysymyksiä.

Oma lähtökohtani ei tietenkään ole dogmi, vaan parhaaseen tämänhetkiseen tietoon perustuva hypoteesi: että kaikki mentaalisuus on materiaalisten prosessien emergenssiä aivoissa. Kuten Neutroni totesi (lainaten aiempaa kysymystäni), jos onnistuisimme joskus luomaan tekoälyn, joka muodostaa oman maailmankuvansa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se olisi vahva empiirinen tuki tällaiselle materialistiselle hypoteesille.

Jesterin esiin nostama ajatus tietoisuudesta materian “redusoitumattomana emergenssinä” on kiinnostava, mutta herättää kysymyksen: miksi pitäisi olettaa erillinen, mahdollisesti kuolematon sielu, jos kuolevainen ja aineellinen mieli selittää jo kaikki mentaaliset ilmiöt? Dualistinen selitys ei lisää ymmärrystä, jos luonnollinen selitys riittää.

Ykkösnollan mainitsema “kopioargumentti” on tärkeä, mutta sen näennäinen mahdottomuus vahvistaa pikemminkin materialistista kantaa. Subjektiivinen tietoisuus ei ole siirrettävissä informaationa, koska se on jatkuva prosessi, joka toimii vain siinä uniikissa biologisessa koneessa, joka sen synnyttää. Kopioidun tietoisuuden käynnistäminen toisessa koneessa loisi uuden yksilön, ei alkuperäisen jatkumoa.

Deimos kysyi, onko tällaisia asioita mielekästä pohtia, jos varmoja vastauksia ei saada. Ehkä juuri se on tieteen vahvuus: kuten Karl Popper totesi, tieteen tarkoitus ei ole löytää ikuisia totuuksia, vaan eliminoida ikuisia virheitä. Jos näin on, tietoisuuden tutkiminen ja sen rajaaminen luonnonilmiöksi on yksi tieteellisesti merkittävimmistä haasteista, joita meillä on.

Ehkä keskeinen kysymys ei lopulta ole, elämmekö simulaatiossa, vaan millaista simulaatiota aivomme tuottavat reaaliaikaisesti itse – ja miten nämä yksilölliset virtuaalitodellisuudet vuorovaikuttavat toistensa kanssa sosiaalisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa.

Kummastelen vähän samaa aihetta kuin Jester. En ymmärrä, onko tietoisuus mielestäsi jatkuva prosessi, joka toimii vain biologisessa koneessa, jolloin sitä ei voi kopioida, vai voiko tekoäly saavuttaa tietoisuuden, jolloin tietoisuuden voi kopioida. Tekoälyhän on meidän rakentama kone, ja jos voimme rakentaa yhden sellaisen, voimme rakentaa toisenkin samanlaisen. Niiden välillä tietoisuuden eli kaiken softan voi kopioida toisesta toiseen. Jos jatkuva prosessi on ongelma, tekoälyn voi pysäyttää kopioinnin ajaksi. Se ei kuole, koska se on kone. Kun sen käynnistää uudelleen, sen tietoisuus jatkaa siitä, missä se oli, kun se sammutettiin.

Kuten jo Jesterille vastasin, en väitä, että tietoisuus voisi syntyä vain biologisessa järjestelmässä. Päinvastoin — en näe mitään perusteita tällaiselle rajoitukselle.
Jos tekoälyjärjestelmä onnistuu tuottamaan oman mallinsa todellisuudesta ja ylläpitämään jatkuvaa vuorovaikutusta sen kanssa, silloin sen tietoisuutta voidaan pitää yhtä “aidosti emergenttinä” kuin biologisen olennon tietoisuutta.

Kopioitumiskysymyksessä viittasin aiemmin ykkösnollalle biologisen olennon tietoisuuteen, jonka yksilöllinen rakenne on seurausta sekä geneettisestä että memeettisestä kehityksestä.
Näiden yhdistelmä tekee jokaisesta ihmisestä rakenteellisesti ja toiminnallisesti ainutkertaisen, minkä vuoksi hänen tietoisuuttaan ei voi siirtää tai kopioida toiseen järjestelmään.
Tekoälyn tapauksessa tilanne on erilainen: jos prosessi voidaan määritellä täysin "ohjelmallisesti", sen tila on mahdollista kopioida ja käynnistää toisessa identtisessä koneessa.

Tällöin voidaan sanoa, että kopio jatkaa tietoisuuttaan samasta tilasta, mutta sen jälkeen kumpikin yksilöityy omaksi kokemukselliseksi jatkumokseen — aivan kuten identtiset kaksoset kehittyvät eri suuntiin ympäristövuorovaikutuksen myötä.
Tätä kautta tekoälyn monistaminen voisi olla realistinen tapa luoda useita “jatkumollisesti eriytyviä” tietoisuuksia, joilla on sama alkuperä mutta eri historia.

En vieläkään ihan täysin ymmärrä. Onko biologisessa tietoisuudessa jotain periaatteellista estettä kopioinnille? Jokin biologinen emergentti dimensio, jota ei voi kopioida? Ymmärrän kyllä, että biologisen tietoisuuden kopioinnissa täytyisi kopioida myös biologinen rakenne, mutta eihän sekään nyt mahdotonta ole, ainakaan periaatteessa, vaikka käytännössä tällä hetkellä olisikin. Riittävän tarkasti jos voisi kopioida biologisen rakenteen ja tietoisuuden klooniin, meillä olisi ihmisen tietoisuuden kopio, ja samalla sivutuotteena ihmisen kopio. Ei se tietenkään olisi 1:1 kopio, mutta eihän mikään kopio ole. Kaikissa kopioissa on aina jotain eroa alkuperäiseen. Joka tapauksessa ihmisen kopio voisi olla niin hyvä, ettei kumpikaan, alkuperäinen eikä kopio, voisi sanoa, kumpi on alkuperäinen ja kumpi kopio.

Sen, mitä yritän sanoa, voisi ehkä havainnollistaa näin: ajatellaan tietylle prosessorityypille kirjoitettua ohjelmaa, esimerkiksi assembly-tasolla. Et voi ajaa sitä ohjelmaa suoraan toisella, erilaista arkkitehtuuria käyttävällä prosessorilla — se ei yksinkertaisesti toimi, vaikka saisit koodin kopioitua bitilleen oikein.

Ihmisen tapauksessa tilanne on vielä monimutkaisempi. Geenit “rakentavat prosessorin”, mutta sosiaalinen vuorovaikutus ja kulttuurinen oppiminen ohjelmoivat sitä memeettisesti.
Tämän seurauksena jokaisen yksilön aivoihin kehittyy uniikki “prosessorirakenne”, joka on viritetty juuri hänen kehityshistoriaansa ja kokemuksiinsa.
Vaikka mielensisäiset “ohjelmat” eli memetiikka voitaisiin teoriassa tallentaa, niitä ei voisi ajaa toisessa yksilössä — prosessorit eivät ole keskenään yhteensopivia.

Tätä voidaan havainnollistaa myös kielen avulla. Kommunikaatiossa käytämme yhteistä kieltä, joka toimii kuin ohjelmoinnin korkean tason lausekieli. Jokainen vastaanottaja kuitenkin “kääntää” tämän viestin omaan mielenkieleensä — ikään kuin assembly-tasolle — ennen kuin voi prosessoida ja ymmärtää sen merkityksen.
Tämä mielen sisäinen kieli on jokaisella erilainen, koska se on rakentunut yksilöllisen kokemushistorian ja oppimisen kautta.
Siksi jokainen pelaa omia kielipelejään omilla muuttuvilla säännöillään. Viestintä toimii vain sikäli kuin näiden yksilöllisten kielipelien säännöt hetkellisesti kohtaavat ja resonoivat toistensa kanssa.

Tekoälyn kohdalla tilanne on eri, koska sekä “prosessorin” että “ohjelman” rakenne on ihmisen määriteltävissä ja monistettavissa.
Siksi tekoälyn tietoisuus on periaatteessa kopioitavissa, vaikka kopioiden elinkaaret ja kokemukset eriytyisivät ajan myötä omiksi yksilöikseen — aivan kuten ihmisilläkin käy, mutta keinotekoisessa tapauksessa arkkitehtuuri ja kääntäjä ovat yhteiset.

[jester]

Emergentti materialismi jää kuitenkin usein käsitteellisesti vajavaiseksi siinä, miten emergentti ominaisuus on olemassa materiaalisen tason näkökulmasta.
Hypoteesini mukaan emergentti ominaisuus — kuten tietoisuus — ei ole mitään muuta kuin itse prosessin käynnissä olemista: sen reaaliaikaista toimintaa.
Toisin sanoen tietoisuus ei ole ylimääräinen “ominaisuus” aineen päällä, vaan aineen toiminnallinen tila tietyssä järjestäytyneessä muodossa.

Ei se emergentti materialismi vajavaiseksi jää, vaan sen pointti on juuri siinä, että tietoisuutta ei voi selittää materian prosesseina. Tietoisuuden vaikea ongelma on edelleen ratkaisematon, miksi ja miten aivotoiminta synnyttää subjektiiviset kokemukset. Kokemusten subjektiivisuus ei tee niitä olemattomiksi, vaan päinvastoin kokemukset ovat olemassaolon lähtökohta, joiden välityksellä koko todellisuus meille näyttäytyy. Virtuaalitodellisuudesta en kuitenkaan puhuisi.

[Naturalisti]

Emergentti materialismi jää kuitenkin usein käsitteellisesti vajavaiseksi siinä, miten emergentti ominaisuus on olemassa materiaalisen tason näkökulmasta.
Hypoteesini mukaan emergentti ominaisuus — kuten tietoisuus — ei ole mitään muuta kuin itse prosessin käynnissä olemista: sen reaaliaikaista toimintaa.
Toisin sanoen tietoisuus ei ole ylimääräinen “ominaisuus” aineen päällä, vaan aineen toiminnallinen tila tietyssä järjestäytyneessä muodossa.

Ei se emergentti materialismi vajavaiseksi jää, vaan sen pointti on juuri siinä, että tietoisuutta ei voi selittää materian prosesseina. Tietoisuuden vaikea ongelma on edelleen ratkaisematon, miksi ja miten aivotoiminta synnyttää subjektiiviset kokemukset. Kokemusten subjektiivisuus ei tee niitä olemattomiksi, vaan päinvastoin kokemukset ovat olemassaolon lähtökohta, joiden välityksellä koko todellisuus meille näyttäytyy. Virtuaalitodellisuudesta en kuitenkaan puhuisi.

Kiitos täsmennyksestä, Jester. Olemme keskustelleet tästä aiheesta aiemminkin, ja muistan, että olimme silloin yhtä mieltä siitä, että tietoisuuden ontologinen ongelma ratkeaa sen prosessiluonteisuuden kautta. Sen sijaan kysymys siitä, miksi tietoisuus tuntuu joltain, jäi vielä avoimeksi.

Olen sittemmin päätynyt seuraavaan näkemykseen: tietoisuuden ontologinen puoli tulee esiin prosessin käynnissäolon kautta. Juuri tässä prosessissa tapahtuu tuntemusten reflektointi eri tilanteissa – niiden suhteuttaminen toisiinsa. Se, että “tuntuu joltain”, tarkoittaa kokonaisaistimusta, jonka avulla yksilö kykenee vertailemaan eri tilanteiden tuntemuksia ja tunnistamaan niiden samankaltaisuuksia ja eroja. Tietoisuus ei siis ole erillinen “lisäaine” materian päällä, vaan rationaalinen, itseään reflektoiva prosessi.

Aivojen vanhemmat rakenteet kyllä tuottavat aistimusvirran, mutta se ei vielä muodosta tietoista toimintaa; niihin reagoidaan lajityypillisesti. Tietoisuus syntyy vasta, kun yksilö osaa reflektoida tuntemuksiaan ja tunnistaa ne suhteessa aiempiin kokemuksiinsa.

Tämä reflektoiva taso on välttämätön rationaaliselle toiminnalle, ja juuri siksi se vie pohjan niin sanotulta “zombi-argumentilta”: tietoinen toiminta ei ole mahdollista ilman, että yksilö tunnistaa aistimuksensa ja kykenee liittämään ne merkityksellisiin kokemuksiin.

Näin ymmärrettynä “vaikea ongelma” ei ole ratkaisematon mysteeri, vaan tietoisen toiminnan luonnollinen ja välttämätön perusta — kyky erotella ja jäsentää tuntemuksiaan. Kokemukset tuntuvat joltain juuri siksi, että ne ovat reflektoitavia. Mitään metafyysistä lisäselitystä tälle ei tarvita.