Kumosivatko viikingit todella hunajaviiniä ”kuin vettä”?
Populaarikulttuurissa näkyvässä viikinkejä koskevassa stereotyyppisessä kuvastossa kuvataan usein suuria ruoan ja juoman täyteisiä railakkaita juhlia, joita viikinkijohtajat järjestävät kylissä ja kaupungeissaan milloin nyt minkänkin kunniaksi.
Parrakkaat, hypermaskuliiniset viikinkimiehet istuvat pyöreissä pöydissä, kertovat tarinoita, nauravat riemukkaasti, sikailevat, syövät lihaa ja juovat ahkerasti juomasarvista.
Monesti juomasarvissa on hunajaviiniä (engl. mead).
Hunajaviiniä on valmistettu ja juotu esihistoriallista ajoista lähtien eri puolilla maailmaa. Perusainesosat ovat hunaja, vesi ja hiiva.
Viime aikoina hunajaviini on kokenut jonkinlaisen uudelleensyntymän alkoholijuomana, kun juuri hunajaviiniin keskittyviä valmistajia on ilmestynyt juomamarkkinoille ympäri maailmaa sankoin joukoin.
Monet näistä valmistajista käyttävät tuotteissaan ja markkinoinnissaan populaarikulttuurin sanelemaa viikinkikuvastoa, kertoo aiheesta The Conversation -sivustolla kirjoittava Lontoon yliopiston historioitsija Simon Trafford.
Trafford pohtiikin kirjoituksessaan, että olisivatko viikingit juoneet hunajaviiniä oikeasti niin paljon (”kuin vettä”) kuin populaarikulttuurin kuvasto antaa ymmärtää.
Trafford nostaa kirjoituksessaan esille kolme mytologista tarinaa, jotka ovat voineet luoda vahvan populaarikulttuurissa nähdyn siteen viikinkien ja hunajaviinin, muinaisnorjaksi mjǫðr, välille.
Ensimmäinen on muinaisenglanniksi kirjoitettu sankariruno Beowulf, joka sijoittuu 500-luvun alun Etelä-Ruotsiin ja Tanskaan eli aikaan ennen viikinkejä.
Runossa on paljon samaa kuin myöhemmissä viikinkiaikaisissa tarinoissa, joissa kuvataan ”hyvää elämää”.
Runossa toistuvat juhlasaleissa vietetyt, viikinkijohtajien sotilaille järjestämät hulppeat pidot, joissa juotiin hunajaviiniä. Kuvailut ovat tunnepitoisia.
Toinen Traffordin mainitsema tarina esiintyy muinaisnorjalaisessa mytologiassa. Siinä viikinkien ylijumala Odin tarjoaa taisteluissa kuolleille urheille viikinkisotureille tuonpuoleisessa loputtomasti hunajaviiniä, jota valuu Heidrun-nimisen vuohen utareista.
Kolmas mytologinen tarina kertoo myös ylijumala Odinista. Siinä Odin varastaa kahdelta kääpiöltä jumalallisen ”runouden hunajaviinin”.
Sen juoja saa viisautta ja runotaitoa: ja totta kai Odin juo viinin heti sen kähvellettyään ja muuttuu sitten ylvääksi kotkaksi kääpiöitä pakoon päästen.
Vaikka tarinat luovatkin hunajaviinistä kuvaa myyttisten viikinkisankarien juomana ja korostavat sen vahvaa symbolista ja kulttuurillista merkitystä, on historioitsija Traffordin tuomio se, että hunajaviiniä juotiin viikinkien keskuudessa todennäköisesti todellisuudessa verrattain vähän verrattuna esimerkiksi pintahiivatyyppisiin oluisiin (engl. ale, muin. engl. ealu ja muin. nor. ǫl tai mungát), joista puhutaan paljon enemmän viikinkiajan arkisissa kuvauksissa.
Brittiläinen kielitutkija Christine Fell havaitsi 1970-luvulla tutkimuksissaan, että muinaisenglantilainen hunajaviiniä tarkoittava medu-sana ja sen johdokset esiintyvät huomattavasti useammin juuri runollisissa ja tunnepitoisissa teksteissä kuin esimerkiksi arkisissa asiateksteissä kuten viikinkiaikaisissa lakikirjauksissa tai peruskirjoissa.
Viikinkien arkielämään yhteydessä olevista muinaisenglanninkielisistä teksteistä löytyy selvästi enemmän mainintoja juuri ale-oluesta, tavanomaisesta viinistä ja mahdollisesti siideristä, Fell pani merkille.
Hän katsoi, että hunajaviinin mainintojen kohdalla kyse olisi enemmänkin nostalgisesta fiktiosta, jossa ihailtiin kuviteltua ja jonkinlaista mennyttä sotasankarikeskeistä ihannemaailmaa, jossa hunajaviiniä juotiin tämän tästä.
Yorkin yliopistosta vuonna 2007 väitelleen Jesus Fernando Guerrero Rodriguezin väitöskirjassa Fellin ajatukset saivat tukea muinaisnorjalaisesta kontekstista.
Muinaisnorjalaisissa viikinkiaikaisissa runomuotoisissa taruissa hunajaviini kyllä kuuluu, mutta ei niinkään tosielämästä kertovissa tarinoissa, Rodriguez huomasi.
Oluesta puhutaan huomattavasti enemmän käytännönläheisissä teksteissä.
Trafford ynnää tutkimusaineiston pohjalta sen, että ainakin 900-luvulta eteenpäin eli suunnilleen viikinkiajan keskivaiheilla (793–1066) hunajaviinin väitetty runsas kulutus etenkin viikinkiylimystön kesken olisi ollut soturiyhteiskunnan kunniaa kuvastava runollinen ja symbolinen ihannekuva eikä arkista todellisuutta.
Tavalliset viikingit joivat arjessaan olutta ja ylimystö enemmänkin ehkä Välimeren alueelta tullutta viiniä hunajaviinin sijasta juhlajuomana.
Hunajan saatavuuskin oli vähäistä Pohjois-Euroopassa viikinkiajalla, joka teki hunajaviinistä kalliin ja harvinaisen ylellisyystuotteen, Trafford huomauttaa kirjoituksessaan.
The post Kumosivatko viikingit todella hunajaviiniä ”kuin vettä”? appeared first on Tekniikan Maailma.
Lue alkuperäinen uutinen osoitteessa https://tekniikanmaailma.fi/kumosivatko ... uin-vetta/
