Tuokin on totta. Rasismivouhotus on mennyt överiksi ja sitä käytetään leimaamaan kaikenlaista epämiellyttävää keskustelua, vaikka sen yhteyksiä eri rotuisten sortamiseen on hyvin vaikea nähdä. Mutta noin ihmisen yhteiskunnat kehittyvät, ensin sikaillaan estoitta, sitten vedetään homma täysin överiksi toiseen suuntaan ja sitten aaltoilu vähitellen vaimenee, jolloin onkin jo keksitty jotain uutta ja uusi kriisi on päällä.KultaKikkare kirjoitti: ↑23 Heinä 2023, 15:12 Sen sijaan että kysyy, voiko rasismista olla hyötyä, olisi ehkä parempi kysyä onko rasismin totaalikiellosta jotain haittaa. Koska rasismista sinällään tuskin on mitään hyötyä, mutta rasismiin vedoten voidaan kieltää jotakin joka voi olla hyödyllistä. Asioiden miettimistä ei koskaan tulisi kieltää rasistisina, joitakin tekoja on hyvä kieltää kansainvälisillä sopimuksilla rasismiin vedoten mutta keskustelua ei.
Rasismi
Re: Rasismi
Re: Rasismi
Pitää yksilöidä ketkä perseilevät estoitta. Minä esimerkiksi en ole ansainnut Suomen kammottavan surkeaa itseään täynnä olevaa lehdistöä.
Onkos se sitten edes kehitystä, kun älyvapaat perseilee estoitta meille kaikille rajuja ongelmia? Eikös olisi kehittyneempää, jos älyvapaa osaisi pitää äärietuoiketetun leipäläpensä joskus myös kiinni?
Aiemmin ihmiset olivat kehittyneempiä, mutta teknologia ja tiedon määrä vähäisempää.
-
Brainwashed
- Reactions:
- Viestit: 13938
- Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28
Re: Rasismi
Kannatetaan. Ei nappaa osallistua sentilläkään ylimääräisellä tämän nykyisen Suomalaisen yhteiskunnan "hyvinvoinnin" ylläpitämiseksi. Jos tilanne olisi toisin, eli järkevää yhteiskunta ja talouspolitiikkaa, niin mielelläni osallistun, mutta en tähän nykyiseen perseilyyn, pitäköön tunkkinsa ja minä pidän omani.KultaKikkare kirjoitti: ↑23 Heinä 2023, 15:13Niin ja eniten oikeistolaiset yrittäjät varmasti huijaavat verottajaa, se on yleisesti hyväksyttyä.KultaKikkare kirjoitti: ↑23 Heinä 2023, 14:59 Mä luulen että poliittinen suuntautuminen ei korreloi kovin vahvasti rehellisyyden kanssa. Vasurit kyllä saattavat huijata enempi sossua ja oikeistolaiset asiakkaita.![]()
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”
- anonymous hater
- anonymous hater
Re: Rasismi
Siitä on jokaisella aina omat mielipiteensä. Ja eniten perseilevät ovat mielestään kaikkein puhtaimpia.
Sinulla on onneksi hyvin helposti ratkeava ensimmäisen maailman näennäisongelma. Älä osta ja lue suomalaisia lehtiä. Ei niitä kukaan pakkotuputa ja jos jossain maassa on parempia, niitä on helppoakin helpompi tilata.
Aiemmin älyvapaa eliitti aukoi leipäläpeään täysin vapaasti ja muut pitivät turpansa kiinni ja tekivät niin kuin käskettiin. Jos se tuntuu omalta meiningiltä, sitten vaan tehtailemaan Tehtaankadulle oleskelulupa-anomusta.Eikös olisi kehittyneempää, jos älyvapaa osaisi pitää äärietuoiketetun leipäläpensä joskus myös kiinni?
Aiemmin ihmiset olivat kehittyneempiä, mutta teknologia ja tiedon määrä vähäisempää.
Re: Rasismi
Ongelma ei ole helposti ratkeava, koska ydinsota aiheuttaisi eniten klikkauksia. Näin ollen mediaeliitti pyrkii sitä kohti.
Ydinpommitus Lontooseen jaOnlyfans "supertähdeltä" vilahti jo liikaa ovat parin vuoden päässä olevat otsikot.
Re: Rasismi
Ei eliitti aiemmin ollut yhtä älyvapaata. Nykyään lehdistö on lisännyt valtaansa. Sen myötä sivistyksen määrä mielipide-eliitissä on romahtanut. Eli toimittaja aivopieruttaa ja etsii vimmaisesti tahoja tukemaan älyvapaita agendojaan.
Re: Rasismi
Millä ihmeen perusteella asemansa perineet ja lapsesta asti eristyksissä normaalielämästä eläneet ovat sinusta olleet älykkäitä? Nuohan saivat oppiarvonsa ja muut tittelinsä isän nimellä. Ja kun sitä oli jatkunut muutama sukupolvi, en ihmettele, että jo sen aikaiset ihmettelivät miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan.
Re: Rasismi
Rasismi keskustelu on nyt alkanut, ja saadaan rasismi määriteltyä ja poistettua yhteiskunnan johtopaikoilta demokratiassa.
Tämä on hyödyllinen yhteiskunnallinen keskustelu. Samoin keskustelu vihapuheesta ja homojen ym. oikeuksien ja uskonvapauden välisestä ristiriidasta.
Tämä on hyödyllinen yhteiskunnallinen keskustelu. Samoin keskustelu vihapuheesta ja homojen ym. oikeuksien ja uskonvapauden välisestä ristiriidasta.
https://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Re: Rasismi
Kyllähän netistä löytää esimerkiksi 30-vuotta vanhoja TV-ohjelmia. Niissä vaikka haastateltiin filosofia eikä yhdellekään toimittajalle tullut mieleenkään huutaa päälle omia vammaisia näkökantojaan yli oikeasti sivistyneen ihmisen. Toisin on laita nykyään.Neutroni kirjoitti: ↑23 Heinä 2023, 16:07Millä ihmeen perusteella asemansa perineet ja lapsesta asti eristyksissä normaalielämästä eläneet ovat sinusta olleet älykkäitä? Nuohan saivat oppiarvonsa ja muut tittelinsä isän nimellä. Ja kun sitä oli jatkunut muutama sukupolvi, en ihmettele, että jo sen aikaiset ihmettelivät miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan.
Toimittajat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vasta saaneet perseilynsä percek vauhdille.
Re: Rasismi
No tuollainen muutos yleisessä keskustelukulttuurissamme on valitettvasti tapahtunut. Mutta siitä vedetyt tuhoskenaariot ovat kovin hataralla pohjalla. Ei filosofeja ole kukaan oikeasti kuunnellut satoihin vuosiin. Ja muutkin sivistyneet on valjastettu tuottamaan voittoja eliitin viikunanlehtien taa.HuuHaata kirjoitti: ↑23 Heinä 2023, 16:16 Kyllähän netistä löytää esimerkiksi 30-vuotta vanhoja TV-ohjelmia. Niissä vaikka haastateltiin filosofia eikä yhdellekään toimittajalle tullut mieleenkään huutaa päälle omia vammaisia näkökantojaan yli oikeasti sivistyneen ihmisen. Toisin on laita nykyään.
Toimittajat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vasta saaneet perseilynsä percek vauhdille.
Re: Rasismi
Wisti kirjoitti: ↑23 Heinä 2023, 15:01Arvelin, että henkilö, joka moneen kertaan on rinnastanut afrikkalaiset apinoiksi pitää itseään - kenties hyvänä sellaisena - mutta rasistina kuitenkin.
Moni pitää persuja myös natseina, eikä sekään pidä paikaansa.
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
https://www.facebook.com/reel/316640184 ... tid=Ls6BEq
https://www.facebook.com/reel/316640184 ... tid=Ls6BEq
Re: Rasismi
Miksi olisivat mekanismi on mitä yksinkertaisin: ei talouskasvua --> romahtaa varmasti ja ainoa kysymys on milloin. Se talouskasvu taas mahdollistuisi vaan sillä, että tarpeeksi suuri osa sekopää huudattajista olisi katsomossa ihmettelemässä poissa manipuloimasta ihmisiä jonninjoutavaan perseilyyn.
-
AimoJortikka
- Reactions:
- Viestit: 4861
- Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14
Re: Rasismi
Rodunjalostus ja rodunjalostus. Mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Mutta esimerkiksi Suomessa on sisäsiittoisuudesta johtuvia perinnöllisiä sairauksia, mitä muualla ei tunneta. Tietysti niistä vakavimmat olisi hyvä saada karsittua pois. Mutta ongelma noidenkin suhteen on eettinen. Kenellä on oikeus sanoa että "Sinulla ei ole oikeutta hankkia lapsia"?KultaKikkare kirjoitti: ↑23 Heinä 2023, 14:57Mitä olet mieltä olisiko rodunjalostus hyödyllistä myös ihmisillä, jos se tehdään asianmukaisesti perinnöllisiä sairauksia karsien?
Sitten taas olisiko hyötyä jne. Niin jos nyt ajatellaan, että olisi tarkoitus esimerkiksi jalostaa pitkiä ja laihoja ihmisiä. Niin ongelma on tekninen. Nyt jos ajatellaan kotieläinjalostusta, niin siellä yleensä valitaan emälinja ja isälinja, joiden tuloksena saadaan toivottavasti haluttu lopputulos. Tärleämpi on isälinja, koska jälkeläisten määrä voi olla niin paljon suurempi. Mutta siinä on riskinsä. Jos ajatellaan, että halutaan niitä pitkiä ja laihoja ihmisiä. Niin valitaan se yksi sukkasillaan 205 oleva mies isälinjan pohjaksi. Heti ensimmäinen ongelma on, että vaikka kyseinen henkilö on 205 pitkä, niin saattaa olla, että sattuma geenilotossa teki hänet pitkäksi, todellisuudessa geenistö on 175-senttisen geenistö mutta sattuma. Sioilla tällaiset virhevalinnat selviävät 2 vuodessa, naudoilla 3-4 vuodessa. Ja ei kun uutta isälinjaa valitsemaan. Ihmisillä tuo selviää 15-20 vuodessa, kovasti pitkään saattaa siis mennä virheelliseen suuntaan. Nautapuolella ns genomivalinta on lyhentänyt tuota aikaa ja parantanut valinnan varmuutta Pitäisi vain saada selvitetty ihmisen genomi. Ja siinäkin saattaa tulla yllätyksiä. Kaikkihan muistavat (?) koulun biologian tunneilta, että sinisilmäisuuden geeni on resessiivinen ja ruskeasilmäisyyden dominoiva. Tarkoittaa sitä, että kaksi sinisilmäistä ei voi saada ruskeasilmäistä lasta. Mutta itsekin tunnen ruskeasilmäiset sisarukset, joiden molemmat vanhemmat ovat sinisilmäisiä. On tietysti mahdollista, että vaimo on käynyt rikastuttamassa geenipohjaa, mutta ovat niin uskonnollisia että en oikein usko. Samoin miehen tuntien niin jos hänellä olisi pienikin epäilys että lapset eivät ole hänen niin perhe ei olisi pysynyt koossa.
Mutta että. Ihmisten jalostuksessa tulisi eteen melkoisia haasteita, suurin on tuo sukupolvikierron hitaus. Merkittävisä tuloksia eli toivottua edistystä saadaan noin 4-5 sukupolvessa. JOS on satuttu valitsemaan oikea isälinja lähdössä. Eli 120-150 vuotta? En kähtisi.
Tämä ei sitten päde noihin perinnöllisiin sairauksiin, ne saataisiin melko helpostikin karsittua estämällä geeniä kantavien lisääntyminen. Siinä taas tulee tuo eettinen puoli.
Re: Rasismi
Miksi sinä olli jatkuvasti syyllistyt vihapuheeseen perussuomalaisia kohtaan.OlliS kirjoitti: ↑23 Heinä 2023, 16:13 Rasismi keskustelu on nyt alkanut, ja saadaan rasismi määriteltyä ja poistettua yhteiskunnan johtopaikoilta demokratiassa.
Tämä on hyödyllinen yhteiskunnallinen keskustelu. Samoin keskustelu vihapuheesta ja homojen ym. oikeuksien ja uskonvapauden välisestä ristiriidasta.
Re: Rasismi
Todella vakuuttavaa lähdekritiikkiä ja tutkivaa journalismia.
Myötähäpeä verovaroin rahoitettua Yleä kohtaan kasvaa.
Tarvitsisiko jotain tehdä disinfirmaation leikkaamiseksi?
Hienorakennevakio vapausasteista: (1⁰+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

