Olen kirjoittanut sanoja, joihin tekoäly on säveltänyt musiikin. Minulle tämä on ollut leikkiä, kokeilua ja ihmeellistä kuulla omia sanojani laulettuna – aivan kuin sanat olisivat saaneet uuden elämän.
En osaa säveltää, sovittaa enkä laula, mutta minulla on tarve luoda ja kertoa asioita musiikin muodossa. Tekoäly on ollut minulle väline siihen, ei korvike ihmiselle.
Ymmärrän, että tekoäly herättää monenlaisia tunteita. Mutta minun kohdallani kyse ei ole kilpailusta kenenkään kanssa, eikä tarkoitus ole vähätellä ihmisten tekemää musiikkia. Päinvastoin – arvostan sitä syvästi. Tämä on vain minun tapani osallistua siihen maailmaan, jota rakastan, omista lähtökohdistani käsin.
Minulle tärkeintä on tunne, joka syntyy, kun sanat alkavat elää musiikissa. Jos se tunne välittyy edes yhdelle kuulijalle, olen onnistunut. Jotkut kokevat, että tekoälyn säveltämä musiikki ei voi “tuntea”, ja siksi se olisi kylmää tai sielutonta. Mutta tämä riippuu täysin kuulijasta.
Minulle tämä on tapa toteuttaa itseäni. En kilpaile kenenkään kanssa, vaan jaan iloa ja uteliaisuutta. Tekoäly ei ole korvannut minua – se on antanut minulle äänen, jota en ennen saanut kuuluviin.
Aiemmin musiikin tekeminen vaati teknisiä taitoja ja kalliita välineitä. Nyt myös sanoittaja tai runoilija, voi kuulla, miltä hänen sanansa voisivat kuulostaa laulettuina. Tämä on kulttuurisesti tasa-arvoistavaa. Tekoäly on vain väline. Ilman sanoja ja ideaa ei olisi mitään sävellettävää.
Minulla ei ole sävellystaitoa, mutta haluan silti luoda. Onko väärin, että käytän uutta välinettä siihen, mihin ihmisellä aina on ollut tarve – ilmaista tunteita ja tarinoita?
"Ikuisesti minun kuuni" syleilen kiireistä kuuta. "Ottakoon" he vain toteavat, kauniit aurinko ihmiset "jos se kerran on hänen kuunsa"
Taitaa vain kadota sitten jos käännökseni ovat kömpelöitä 