Pelien pelaaminen

[Elämänsankari]

Oon tainnu lopettaa pelaamisen aivan kokonaan, ihan huomaamatta.

Ei välttämättä paha asia.

On tossa tuo xbox mut en oo tainnu tänä vuonna edes käynnistää, itsekseen se käynnistyy ehkäpä kerran pariin kuukauteen.

Sama homma ton valokuituyhteyden kanssa, pitäsköhän luopua kummastakin..

Osa luopuu jo teini-iän jälkeen kokonaan pelaamisesta. Osa luopuu ennemmin tai myöhemmin. Joillakin se on osa elämäntyyliä.

Jos peleillä ei ole enää mitään annettavaa niin miksi sitten enää pelata? Jos elokuvilla ei ole mitään annetavaa niin miksi katsoa elokuvia? Jos taide ei enää sytytä miksi mennä vaikka Ateneumiin?

Elämä on hidasta kuolemista. Joka päivä ennen kuolemaa teet jonkin asian viimeistä kertaa elämässäsi.

Ois sitä pelattavaa mutta ne pelit joita olen enimmäkseen pelannut, ja niiden tyyliset, ovat tulleet tiensä päähän. Ja nää uudemmat ei innosta.

Esim Dead Space ja Bioshock oli mun juttuja, ja nhl pelikaveri muutti niin kauas ettei enää siihen tarpeeksi hyvää vastusta ole.

En mä teininä/nuorena paljoa pelannut, se alkoi oikeestaan vasta noin kolmikymppisenä.

Nuo kaksi mainitsemaasi esimerkkiä (Bioshockit ja Dead Spacet) eivät ole ollenkaan huonoja. NHL:llän sisälle en koskaan ole oikein päässyt. Se lienee juuri parasta ystävää vastaan kun ollaan samassa tilassa, huoneessa.

Itse olen alkanut löytää ja löytänyt indie-pelit. AAA-luokan mössö ei oikein kiinnosta ja isot pelitalot tekevät kuraa nykypäivänä. Yrittäen miellyttää suuria massoja koska siitä saa suuret määrät massia.

Remedyn pelit ovat siitä erikoisia että ovat hyvin arvostettuja, jopa ammattilaisten keskuudessa. Mutta eivät myy ihan astronomiasia määriä. Tuolla koulussa painotetaan erityisesti markkinointia ja tiimityötä. Joista en kummastakaan välitä tuon taivaallista. Kuitenkin välttämättömiä, kuulemma. Kyllähän se pelien kehittely ja opiskelu kotonakin maksaa. Laitteet, sähkö... Ilmaista lounasta ei ole. Jos jokin ihme tapahtuisi ja kehittäisin pelin joka vielä mielyttää pelaajakuntaa ei tavoitteeni olisi tulla miljonääriksi. Se riittää että selviä päivästä päivään. Ja ehkä kerron pelin muodossa mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän tarinan niille jotka pelaisivat peliäni. Jos pelaajat pitäisivät pelistäni olisi se paljon arvokkaampi palkinto kuin raha.

Esim juuri Dead Space ja Bioshock loivat ainakin itselle tunnelmaa jota harvoin saa muista peleistä, todellakin.

Dead Space on edelleenkin ainoa peli joka on itseäni säikäyttänyt, ja useamman kerran. Tätä asiaa arvostan.

Ensimmäiseksi tarina, sitten tunnelma ja vasta sen jälkeen kaikki muu. Esim grafiikka ei ole itselleni paskankaan tärkeää, jo 20v sitten se alkoi olla tarpeeksi hyvää, ei siitä haittaakaan tosin ole.

[Neutroni]

Osa luopuu jo teini-iän jälkeen kokonaan pelaamisesta. Osa luopuu ennemmin tai myöhemmin. Joillakin se on osa elämäntyyliä.

Kun minä katson isäni ikäpolven ihmisiä, niin suorastaan harmittaa, etteivät he ole kasvaneet tietokonepeleihin. He elävät tavattoman tylsää elämää (ei minun tulkinta vaan itse he sitä valittavat), vahtaavat normojen massaviihdettä ja välillä kinaavat somessa (ja valittavat sensurointia, rääväsuiset vanhat äijät). Minun on vaikea kuvitella tylsää vanhuutta niin kauan kun silmät näkevät ja kädet toimivat niin että pystyy pelaamaan. Minä pelaan niin hidastempoisia pelejä, että en tarvitse FPS-pelaajan reaktioita vaan kaikenlaiset apuvälineet tulevat toimimaan.

Jos peleillä ei ole enää mitään annettavaa niin miksi sitten enää pelata? Jos elokuvilla ei ole mitään annetavaa niin miksi katsoa elokuvia? Jos taide ei enää sytytä miksi mennä vaikka Ateneumiin?

Tuo on tietysti totta, ettei tuollaisia asioita kannata tehdä väkisin. Se on ikävä kohtalo, jos telkkarin suoltama normojen massaviihde on ainoa viihdemuoto.

[Deimos]

Osa luopuu jo teini-iän jälkeen kokonaan pelaamisesta. Osa luopuu ennemmin tai myöhemmin. Joillakin se on osa elämäntyyliä.

Kun minä katson isäni ikäpolven ihmisiä, niin suorastaan harmittaa, etteivät he ole kasvaneet tietokonepeleihin. He elävät tavattoman tylsää elämää (ei minun tulkinta vaan itse he sitä valittavat), vahtaavat normojen massaviihdettä ja välillä kinaavat somessa (ja valittavat sensurointia, rääväsuiset vanhat äijät). Minun on vaikea kuvitella tylsää vanhuutta niin kauan kun silmät näkevät ja kädet toimivat niin että pystyy pelaamaan. Minä pelaan niin hidastempoisia pelejä, että en tarvitse FPS-pelaajan reaktioita vaan kaikenlaiset apuvälineet tulevat toimimaan.

Sama minulla ja en ole enää vuosikymmeniin ottanut aihetta esiin isäni läsnäolleassa. Hänellä palaa jos puhun aiheesta täysin käämit ja näkee punaista. Jo nuorena asia oli näin. Kyseli kovasti miksi tuhlaan aikaa lapsien leikkeihin. Tosin myös ohjelmoin samaan aikaan tehden kortisto-ohjemia itselleni, tekstiseikkailuja BASIC-kielellä ja vähän shoot'em uppeja assembly-kielellä. Tosin kun tein kaiken yksin ja en ollut kuulutkaan demoskenestä ja ryhmistä niin kehitys jäi puutteelliseksi. Ja kova pala hänelle kun tiedän tietotekniikasta harrastuksen, työn ja opiskelun takia aika paljon ja kyse on siis ollut pelkästä leikkimisestä. Taisi kerran erään tietoteknisen ongelman edessä vihjaista että munako tässä opettaa kanaa? Ikävä kyllä asia oli juuri niin mutta kun sitä on mahdoton vain isän itselleen myöntää. Heille oikea työ oli sitä että selkä oli hiestä märkä, paikat paskana ja kämmenet ja sormet rakoilla sekä känsillä.

Kun pelejä, riippuu tietysti peleistä joita pelaa mielestäni ihmisen täytyy olla todella hyvin sivistynyt että pelit aukeavat. On valtavasti viitttauksia toisiin peleihin, kirjallisuuteen, historiaan, taiteeseen, elokuviin, politiikkaan, ajankohtaisiin asioihin jne... Myös loogista päättelykyä pitää olla ja todella hyvä muisti. Ja kumpaakin pelaaminen pitää yllä jos ei peräti kehitä. Yhdessä pelissä oli kaksi vaihtoehtoa pulman ratkaisemiseen. Joko jos osasit muodostaa yhtälöitä homma oli todella helppo. Toinen aikaa vievempi ratkaisu oli brute force mutta kumpikin siis toimi. Pelaan jonkin verran reaktiopelejä. Mutta tärkeämpi on tarina ja ongelmien ratkaisu. Jossakin vaiheessa nuoruudessa tärkeää oli myös fotorealistinen maailma mutta nykyään tärkeämpää on että grafiikka on taiteellisesti tehty, ei se että se kuvaa tätä meidän todellisuutta 1/1. Itsellä myös tavoite pelata niin kauan kuin näen näyttöön asti ja sormilla pystyy ohjamaan ohjainta tai näppäimistöä/hiirtä.

Jos peleillä ei ole enää mitään annettavaa niin miksi sitten enää pelata? Jos elokuvilla ei ole mitään annetavaa niin miksi katsoa elokuvia? Jos taide ei enää sytytä miksi mennä vaikka Ateneumiin?

Tuo on tietysti totta, ettei tuollaisia asioita kannata tehdä väkisin. Se on ikävä kohtalo, jos telkkarin suoltama normojen massaviihde on ainoa viihdemuoto.

Ehkä syy on juuri siinä että pelit nähdään vain viihteenä ja leikkinä. Sen puoleen onhan F-35 simulaattorinkin leikkiä mutta luulen ettei kukaan päästä sinua ihan suoraan f-35 hävittäjän puikkoihin. Eikös jo 1970-luvulla puhuttu TV:n aivoja mädättävästä vaikutuksesta? Mädättää se edelleen ja nyt myös some. Pelithän ovat nykyään kuin elokuvia. Sillä erolla että kun elokuva kuitenkin on passiivista viihdettä peleissä vaikutat peliin koko ajan ja joskus myös radikaalisti pelin lopputulokseen. Ei siinä mitään. Ei minulla ole ainuttakaan turhaa elokuvaa myöskään hyllyssäni. Kyllä jokaisessa elokuvassa jonka omistan on jokin syvällinen pointti itselleni. Samoin kirjoissa.

[Neutroni]

Kun pelejä, riippuu tietysti peleistä joita pelaa mielestäni ihmisen täytyy olla todella hyvin sivistynyt että pelit aukeavat.

Pelaaminen on monipuolista. Tuo on yksi tapa, mutta ihan yhtä hyvin voi pelata vain viihteellisesti tai vaikka kilpailullisesti ilman sivistystä tai viittauksia.

Ehkä syy on juuri siinä että pelit nähdään vain viihteenä ja leikkinä.

Minäkin näen pelit viihteenä. Niillä voi tietysti olla jotain vaikutusta johonkin, mutta terveydellisesti varmasti enemmän istumisen tuottamia haittoja kuin mitään hyötyjä. Mutta minä jaan myös roomalaisten käsityksen ihmisten perustarpeista. Viihde on ihan yhtä tärkeä asia kuin ruoka, jos tavoitellaan mielekästä elämisen arvoista elämää. Pelit, jossa rakennetaan logistiikkaa ja tuotantoa, nyt sattuvat toimimaan minulle, koska en oikein lämpene tarinoille ja haluan rakentaa omia maailmoja. Mutta jokaisella on joku viihdemuoto, on se sitten pelit, perinteinen viihdeteollisuus tai vaikka uskonyhteisön tapahtumat.

Sen puoleen onhan F-35 simulaattorinkin leikkiä mutta luulen ettei kukaan päästä sinua ihan suoraan f-35 hävittäjän puikkoihin.

En sanoisi. Lentäjien koulutussimulaattoreilla ei leikitä. Niiden käyttäjillä on aina selvä ulkoa asetettu tavoite oppia joku asia tai hioa sitä toistoilla lihasmuistiin. F-35-simulaattorin tuntikustannukset ovat sitä luokkaa, että en usko niitä juuri käytettävän viihteellisiin asioihin, esim. sen testaamiseen voiko jotain pähkähulluja temppuja toteuttaa. Sen sijaan pelaamisessa erilaiset "mitä jos" -skenaariot ovat ainakin minulla tärkeä asia suoraviivaisen tavoitteen tavoittelun ohessa. Jos minulla olisi F-35-simulaattori, voisin kokeilla onnistunko tuhoamaan vihollisen lentämällä vain selkälentoa pelkällä konekiväärillä (en tiedä onko F-35:ssä edes konetykkiä, se ei taida olla tarkoitettu ilmataisteluihin).

Eikös jo 1970-luvulla puhuttu TV:n aivoja mädättävästä vaikutuksesta? Mädättää se edelleen ja nyt myös some.

Konservatiivit ovat aina vastustaneet uusia asioita älyttömillä väitteillä. Nuo ovat samaa sarjaa kuin junien tullessa esitetty väite, että 30 km/h nopeus vilistää niin, että ihminen saa aivovaurioita matkustaessaan "nopeilla" junilla. Eikä noiden aivopierujen töräyttelijöitä haitannut yhtään se, että ratsastajat olivat selviytyneet 50-60 km/h nopeuksista ihan hyvin, jos eivät sattuneet putoamaan satulasta.

Jos nyt muistelen omaa lapsuutta ja nuorutta 80-luvulla, niin silloin jaksettiin marmattaa siitä miten nuoriso on turmiolla, rälläävät ja rötöstelevät yökaudet ulkona, ryyppäävät kuin sienet, polttavat kuin korsteenit, panevat kuin kanit ja saavat tauteja ja vauvoja ja mitä niitä nyt oli. Jos joku olisi silloin sanonut, että 40 vuoden päästä nuo ongelmat ovat lieventyneet murto-osaan, niin olisi varmaan joutunut psykiatrien juttusille, että onko todellisudentajusta edes rippeitä jäljellä. No, nyt ne ongelmat ovat murto-osa entisestä, koska nuoret tuijottavat aamusta iltaan ruutujaan. Ja ulina on valtavaa miten ruudut turmelevat kaiken.

Pelithän ovat nykyään kuin elokuvia. Sillä erolla että kun elokuva kuitenkin on passiivista viihdettä peleissä vaikutat peliin koko ajan ja joskus myös radikaalisti pelin lopputulokseen.

Minä en tykkää tuosta kehityksestä. Nykyaikaisissa elokuvamaisissa AAA-peleissä on yleensä vain yksi putki, jota pitkin joutuu etenemään, tai parhaimmillaan pari vaihtoehtoa. Tykkään ennemmin peleistä, joissa on valtava maailma, jossa voi liikkua ja kehitellä vapaasti taktiikoita tilanteiden ratkomiseksi.

[Deimos]

Joo, ei siinä mitään. Pointtia tuossa F-35 simulaattorikommentissa. Pidän muuten simulaattoreistakin. Mutta parhain muisto on edelleenkin lienee Apache-taistelukopteri "Simulaattori". Ja kun puhutaan vuosituhannen vaihteesta voi kuvitella millaista 3D-grafiikka oli siihen aikaan. Mutta se oli erittäin toimiva. Olen myös kokeillut nykyistä Microsoftin Flight Simulator (Oliko se 2024-versio) ja pörrännyt kylämme yllä. Muutama rakennus on jopa mallinnettu "Oikein". Tiet ovat ilmeisesti kaikki hiekkaa. Suurista kaupungeista ja nähtävyyksistäkin on aika tarkat maalinnukset. Pari lentotikkua löytyy.

Avoimessa maailmassa ja putkimaailmassa on kummassakin etunsa ja oikeastaan kehittäjän tehtävä on päättää kumpi toimii paremmin missäkin pelissä. Alan Wakea suunniteltiin avoimeen maailmaan. Sam Lake kuitenkin totesi ja huomasi ettei homma toiminut ja päätyi putkiversioon, hieman avoimella maailmalla. Skyrimit, Falloutit, GTA:t... Onhan noita pelejä paljon joissa on missä vaellella. On videoita ja sivustoja joissa on jopa neliökilometrit mitä avoimet maailmat kattavat. Osa on jo järjettömän suuria. Itselläni vaikka Horizon Zero Dawn ja Horizon Forbidden West ovat neliökilometreiltään vielä järjellisen kokoisia. Eikä GTA V kartta-alue ole ihan mahdoton. Aika äkkiä kaupungissa ja saarella oppii suunnistamaan ilman karttaa ja tietää missä on.

Tässä hieman karttoja ja niiden kokoja neliömaileissa:

The 35 Biggest Open World Maps in Video Game History

https://gaminggorilla.com/biggest-open-world-maps/

If you’ve not paid much attention to video game maps before, then this is going to blow your mind!

Some of the maps on this list are bigger than earth. Wait; what?! Are you kidding me?

Nope! We almost couldn’t believe it ourselves.

So, without further ado, here’s a list of the 35 biggest open-world maps in video game history.

[Sulervo]

Pelaaminen on monipuolista. Tuo on yksi tapa, mutta ihan yhtä hyvin voi pelata vain viihteellisesti tai vaikka kilpailullisesti ilman sivistystä tai viittauksia.

Olen kertonut täällä pelaavani esim. GTA V:tä verkossa - ja minähän siis olen eläkeläinen - mutta kun tuo monipuolisuus mainittiin, niin ylivoimaisesti monipuolisin on ollut Machiavelli-lautapelin variantti, johon laadin uuden pelikentän, säännöt sekä PHP & MySql-verkkosovelluksen, johon pelaajat - alussa kaikkiaan 11 kpl - saattoivat syöttää siirtonsa kullakin pelikierroksella ja joka sitten tuomaroi tapahtumat. Pelin läpivienti kesti aika tarkkaan vuoden, mikä tietysti oli haasteellista, koska osallistujien piti sitoutua peliin näin pitkäksi ajaksi. Siirrot syötettiin sovellukseen 1 - 2 kertaa viikossa. Monipuoliseksi tämän teki se, että minun piti ottaa selvää Italian alueen ja lähiseutujen valtioiden rajoista, historiasta, hallitsijoista ja heidän vaakunoistaan, jotta kaikki olisi mahdollisimman realistista, ja toisaalta opetella Apachen, PHP:n ja MySql:n käyttö ynnä lataukset serverille yms. Kartan, säännöstön, HTML-pelisivuston ja grafiikan tekemisessä oli omat kuvionsa.

Asiaa tuntemattomille: pelikenttä oli tällainen esim. kierroksella 3 ("Kevät 1486"), kun pelaajat olivat hankkineet joukkonsa (pienensin kuvaa, mutta jonkinlaisen käsityksen siitä saanee :

Kausi46.gif (47.41 KiB) Katsottu 267 kertaa

[Deimos]

Pelaaminen on monipuolista. Tuo on yksi tapa, mutta ihan yhtä hyvin voi pelata vain viihteellisesti tai vaikka kilpailullisesti ilman sivistystä tai viittauksia.

Olen kertonut täällä pelaavani esim. GTA V:tä verkossa - ja minähän siis olen eläkeläinen - mutta kun tuo monipuolisuus mainittiin, niin ylivoimaisesti monipuolisin on ollut Machiavelli-lautapelin variantti, johon laadin uuden pelikentän, säännöt sekä PHP & MySql-verkkosovelluksen, johon pelaajat - alussa kaikkiaan 11 kpl - saattoivat syöttää siirtonsa kullakin pelikierroksella ja joka sitten tuomaroi tapahtumat. Pelin läpivienti kesti aika tarkkaan vuoden, mikä tietysti oli haasteellista, koska osallistujien piti sitoutua peliin näin pitkäksi ajaksi. Siirrot syötettiin sovellukseen 1 - 2 kertaa viikossa. Monipuoliseksi tämän teki se, että minun piti ottaa selvää Italian alueen ja lähiseutujen valtioiden rajoista, historiasta, hallitsijoista ja heidän vaakunoistaan, jotta kaikki olisi mahdollisimman realistista, ja toisaalta opetella Apachen, PHP:n ja MySql:n käyttö ynnä lataukset serverille yms. Kartan, säännöstön, HTML-pelisivuston ja grafiikan tekemisessä oli omat kuvionsa.

Asiaa tuntemattomille: pelikenttä oli tällainen esim. kierroksella 3 ("Kevät 1486"), kun pelaajat olivat hankkineet joukkonsa (pienensin kuvaa, mutta jonkinlaisen käsityksen siitä saanee :

Kausi46.gif

Tuo on jo positiivisella tavalla aika nörttiä. Näkee että olet paneutunut asiaan. Minulla kuitenkin GTA V single playerinä vaikka ehkä tylsempää. Tuo on aika hidastempoinen jos siirtoja on yksi-kaksi viikossa mikä on juuri ehkä se juttu.

Ja tuohon Elämänsankarin Dead Space kommenttiin. Minulle on se remake ja onko se siis Dead Space II. Tunnelma pimeissä käytävissä on todella ahdistava ja klaustrofobinen. Hieman samaa löytyy Calisto Protocolista. Noita "Jump Scare" pelejä on muitakin. Alan Wake II onnistuu siinä myös hyvin. Tunnelma on aiva eri kuin Alan Wake I pelissä.

Itselleni kaikkein ahdistavimmat pelit lienevät:

Martha Is Dead
The Town Of Light
Outlast I ja II

Martha Is Dead ja The Town Of Light kertovan skitsofreniasta. Martha Is Dead mihin se voi pahimmillaan johtaa. The Town Of Light millaista elämä sairaalassa oli 1940-luvulla, ei poikkea nykypäivästä paljoa. Noita en tällä hetkellä voi pelata koska psyyke ei kestä niitä. Varsinkin Martha Is Dead pelissä pimeään metsään meno jossa on mahdollisesti White Lady on sietämätön. Joskus olen pelannut hyvin väsyneenä noita pelejä aamuyön tunteina. Jopa Alan Wake II on välillä psyykkeelle liikaa.

Luulen että monilla on omia kauhukokokemuksia eri peleistä ja niitä voi lisätä listaan. Outlast II pelin uskonnolinen dystopiamaailma on aika rankka. Ja muistelen Outlast I olleen aika vaikea peli. Kumpikin on jatkuvaa hiipimistä ja varuillaan oloa. No, eivät Souls sarjan pelitkään ja Elden Ring ole erityisen iloisia kokemuksia. Lisään vielä Fatal Framen josta tuli tai tulee jatko-osa.

[Elämänsankari]

Callisto protocol on kans aika hyvä, ja ostin sen aikoinaan tämän takia.

"Peliä kehittäneen Striking Distance Studios on perustanut Glen Schofield, joka oli aiemmin mukana luomassa Dead Space -sarjaa."

[Deimos]

Callisto protocol on kans aika hyvä, ja ostin sen aikoinaan tämän takia.

"Peliä kehittäneen Striking Distance Studios on perustanut Glen Schofield, joka oli aiemmin mukana luomassa Dead Space -sarjaa."

Kun ensi kertaa näet Callisto Protocolissa Jupiterin on se kyllä mahtava näky. Varsinkin isosta töllöstä.

[Deimos]

Edessä olisi aika paha paikka. Boss fight. Tämä kohta on vielä helppo. Final Transmission.

[Sulervo]

Tuo on aika hidastempoinen jos siirtoja on yksi-kaksi viikossa mikä on juuri ehkä se juttu.

Pelitempo saattaa näyttää hitaalta, mutta enempään ei mitenkään olisi mahdollisuuksia, kun pelataan etänä ja töissäkin pitää käydä tai opiskella. Pelaajat joutuvat näet ahkerasti neuvottelemaan keskenään ja miettimään sen perusteella siirtojaan: kenen kanssa liittoudun, ketä petän, minne hyökkään yms. Yksin ei pärjää. Peliin kuului myös "virallinen lehti", jonne sai lähettää viestejä omalla pelinimellään tai anonyymisti. Nämä jutut olivat suorastaan pelin suola.

[Deimos]

Tuo on aika hidastempoinen jos siirtoja on yksi-kaksi viikossa mikä on juuri ehkä se juttu.

Pelitempo saattaa näyttää hitaalta, mutta enempään ei mitenkään olisi mahdollisuuksia, kun pelataan etänä ja töissäkin pitää käydä tai opiskella. Pelaajat joutuvat näet ahkerasti neuvottelemaan keskenään ja miettimään sen perusteella siirtojaan: kenen kanssa liittoudun, ketä petän, minne hyökkään yms. Yksin ei pärjää. Peliin kuului myös "virallinen lehti", jonne sai lähettää viestejä omalla pelinimellään tai anonyymisti. Nämä jutut olivat suorastaan pelin suola.

Vaikuttaa että peliin täytyy sitoutua aika paljon. Ja kuten kerroit ovat taustatiedot vaikka historiasta olennaisia. Mutta luulen ymmärtäväni miksi panostat tuohon peliin paljon.

Tiedän kyllä syyt minkä takia kammoan online- , multiplayer ja yhteisölllisiä pelejä. Käsittääkseni, oli sitten vaikka joku Fortnite ja sinulla on oma tiimi niin silloinhan pelaamiselle ja tiimille täytyy olla aikataulut ja sovitut tapaamiset milloin pelataan (Onlineympäristössä). Sitten peliyhteisöt ovat täynnä alaikäisiä räkänokkia jotka eivät osaa käytöstapoja. Nyypiöitä ei nopeatempoisissa moninpeleissä katsota hyvällä kun mokailee pilaten tiimin pelin, tämän olen aikoinaan kokenut omakohtaisesti.

Oikeastaan kokemukseni, ja ne positiiviset, ovat niinkin kaukaa kuin jostain Quaken täysin aivottomasta sinkohipasta tai siitä vuosituhannen vaihteen Unreal Tournamentista. Kammoan ajatusta että päässä olisi headsetti ja joutuis kommunikoimaan ja kuuntelemaan muiden vittuilua. Ja muutenkin kun olen ihminen joka lähinnä vastaan yksin omista tekemisistään eikä halua ottaa vastuuta muiden tekemisistä niin singleplayer pelit ovat se mun juttu.

En tiedä mikä vaivaa. Kaksi kuukautta meni Xboxilla ja PlayStationilla sellaisella 70 saavutuksen keskiarvolla. Nyt en oikeastaan ole pelannut mitään. Ehkä aivot kaipaavat lepoa. Ja opiskelu. Ehkä palstakirjoittelukin on tekosyy vältellä paneutumista siihen. Muutama luento nyt syksyllä on tullut käytyä. Kymmenestä käydystä luennosta tulee yksi opintopiste. Onneksi ensi vuosi jatkuu samalla tavalla eli ei muutoksia. Ehkä se tekstiseikkailun tekeminen olisi helppo nakki eikä se työkaluosiokaan ole mahdoton. Aikaa on niin kauan kun sitten hallitus ehkä ajaa avoimen yliopiston täysin alas. Mikä nyt ei tulisi suurena yllätyksenä. Hinta on vielä kohtuullinen, ennen ilmainen, mutta jos kuukausimaksu nousee vaikka 50 euroon niin ehkä parempi jättää leikki sikseen.

[Sulervo]

Käsittääkseni, oli sitten vaikka joku Fortnite ja sinulla on oma tiimi niin silloinhan pelaamiselle ja tiimille täytyy olla aikataulut ja sovitut tapaamiset milloin pelataan (Onlineympäristössä). Sitten peliyhteisöt ovat täynnä alaikäisiä räkänokkia jotka eivät osaa käytöstapoja.

Tuohon Machiavelliin kutsuin tuttuja, jotka tiesin sitoutuvan peliin, ja tutuntuttuja, joilta tenttasin, ymmärtävätkö he varmasti mihin ovat ryhtymässä vuoden ajaksi. Sittenkin aina joku pelaaja jätti leikin kesken, mikä on ymmärrettävää koska pelaajia tarvittiin 11, ja lisäksi puolueeton tuomari. Pelit voitiin silti viedä läpi, mutta olihan se vähän epistä, koska tuon poistuneen pelaajan valtio jäi vapaaksi riistaksi naapureille. Pelissä näet piti kasvattaa omaa valtiota liittämällä siihen vieraita alueita.

[Deimos]

Käsittääkseni, oli sitten vaikka joku Fortnite ja sinulla on oma tiimi niin silloinhan pelaamiselle ja tiimille täytyy olla aikataulut ja sovitut tapaamiset milloin pelataan (Onlineympäristössä). Sitten peliyhteisöt ovat täynnä alaikäisiä räkänokkia jotka eivät osaa käytöstapoja.

Tuohon Machiavelliin kutsuin tuttuja, jotka tiesin sitoutuvan peliin, ja tutuntuttuja, joilta tenttasin, ymmärtävätkö he varmasti mihin ovat ryhtymässä. Sittenkin aina joku pelaaja jätti leikin kesken, mikä on ymmärrettävää koska pelaajia tarvittiin 11, ja lisäksi puolueeton tuomari.

Juuri tuota sitoutumista tarkoitan. En olisi ehkä huolissani muista jos olisi oma ryhmä vaan itsestäni. Olisinko se ryhmän heikoin lenkki joka luistaa sovitusta pelitapaamisesta.

Kun pelaa yksinpelejä niin tuota huolta ei ole. Tosin kaikki sosiaalisuus puuttuu mikä tulee tuon kaltaisten pelien myötä. Lisäksi harvoin enää jaksan 6-12 tunnin pelimaratoneja edes yksinpeleissä. Jos peli on hyvä, syvällinen ja imee minut pelimaailmaan niin käy edelleenkin vaikka hinta on kova. Pelasin yhden pelin hankkien kaikki pelin saavutukset 13 tunnissa putkeen pelaamalla. Kerran siis läpi ja sitten collect-modessa loput puuttuvat saavutukset joita jäi muutama koko pelin läpäisyn jälkeen.

Mutta olen jutellut ihmisten kanssa jotka pelaavat vaikka Minecraftia tai Fortniteä ja heillä on hyvät tiimit. Silloin se on ilmeisesti hyvin antoisaa. Ja varmasti peleissä joissa täytyy tiimin kanssa pohtia ja rakentaa eri strategioita.

[ID10T]

Ehkä tässä itsekin pääsee vähän uudempien pelien kimppuun, kun kone vaihtuu uudempaan

Ei ihan "cutting edge" -tasoa, mutta prossu vaihtuu Intel core i3:sta i5:een ja näyttis integroidusta Intel HD Graphics 620:sta Geforce RTX 3050:een. Muisti kasvaa 8 gigasta 12 gigaan.