Mitä aivot tekevät ja mitä ne eivät tee?

[Naturalisti]

Joskus aivot yllättää.
Keskiviikkona kun kävin kusella 22 aikaan pitkän työpäivän jälkeen kävi mielessä että vieläköhän isäpuoleni 35 vuoden takaa on hengissä. Eilen tuli sitten viesti puhelimeen, että oli sisko oli juuri tullut sen hautajaisissa (isänsä siis). En ole tällä vuosituhannella antanut yhtäkään mikrosekunnin ajatusta kyseiselle paskanaamalle ennen tuota. Pitäisiköhän kysyä minä päivänä kuoli ja mihin aikaan, tai milloin sisko sai siitä tiedon.
Sattumaahan tuollaiset ei ole missään nimessä, koska se ei vain ole mahdollista.

Näistä henkimaailman asioista on käynnissä keskustelua myös täällä:

viewtopic.php?p=239518#p239518

Olisko sulla mielessä joku teoria siitä, miten aivot tekevät tällaisia tepposia?

Mun sisko on sukua ja jos se ajattelee tosi kovaa jotain, niin minä kuulen sen etäisyydestä välittämättä.

Tuota kykyä lienee tukahdutettu, jotta ei mene elämä pilalle, joten vain läheisten kesken isosti vaikuttavat kuuluu läpi.

Treenaamalla voi varmaan lukea kaikkien ajatukset kerralla ja koko ajan, mutta se tekisi hulluksi.

Mulla on kuusi sisarusta; jos joku vaikka äkisti kuolisi, olen satavarma että sen tuntisi joko heti tai kun näkee oudon tai tutun numeron soittavan yllättäen. Sen vain tietäisi heti.

Fysiikalla ei liene pitävää selitystä vielä, mutta tulossa on. Koska kyllä koko universumi on yhteuäydessä monin tavoin. Vain herkkyys aistia ja ymmärtää aistimassa vaihtelee.

Ja mitään yliluonnollista tai luonnotonta siinä ei ole, mutta olemme vasta taaperoita henkisesti ja jatkuvasti opimme lisää maailmasta ja sen toimimisesta.

Luulisin.

Tuollaisia kykyjä on yritetty käsittääkseni tutkia pitkään myös tieteellisesti, mutta siitä ei ilmeisesti ole onnistuttu saamaan toistaiseksi mitään tieteellistä näyttöä.

Lisää tietoa ja keskustelukanavia aiheesta löytynee esimerkiksi Skepsis ry:stä.

https://www.skepsis.fi/Yhteystiedot

Veikkaan että väärin tutkittu.

Ok, tämä on sinun filosofinen näkemyksesi. "Uskotteko telepaattiseen yhteyteen?" -ketjussa käydään keskustelua tästä näkökökulmasta.

viewtopic.php?p=239518#p239518

[Minimus Yahves]

Joskus aivot yllättää.
Keskiviikkona kun kävin kusella 22 aikaan pitkän työpäivän jälkeen kävi mielessä että vieläköhän isäpuoleni 35 vuoden takaa on hengissä. Eilen tuli sitten viesti puhelimeen, että oli sisko oli juuri tullut sen hautajaisissa (isänsä siis). En ole tällä vuosituhannella antanut yhtäkään mikrosekunnin ajatusta kyseiselle paskanaamalle ennen tuota. Pitäisiköhän kysyä minä päivänä kuoli ja mihin aikaan, tai milloin sisko sai siitä tiedon.
Sattumaahan tuollaiset ei ole missään nimessä, koska se ei vain ole mahdollista.

Näistä henkimaailman asioista on käynnissä keskustelua myös täällä:

viewtopic.php?p=239518#p239518

Olisko sulla mielessä joku teoria siitä, miten aivot tekevät tällaisia tepposia?

Mun sisko on sukua ja jos se ajattelee tosi kovaa jotain, niin minä kuulen sen etäisyydestä välittämättä.

Tuota kykyä lienee tukahdutettu, jotta ei mene elämä pilalle, joten vain läheisten kesken isosti vaikuttavat kuuluu läpi.

Treenaamalla voi varmaan lukea kaikkien ajatukset kerralla ja koko ajan, mutta se tekisi hulluksi.

Mulla on kuusi sisarusta; jos joku vaikka äkisti kuolisi, olen satavarma että sen tuntisi joko heti tai kun näkee oudon tai tutun numeron soittavan yllättäen. Sen vain tietäisi heti.

Fysiikalla ei liene pitävää selitystä vielä, mutta tulossa on. Koska kyllä koko universumi on yhteuäydessä monin tavoin. Vain herkkyys aistia ja ymmärtää aistimassa vaihtelee.

Ja mitään yliluonnollista tai luonnotonta siinä ei ole, mutta olemme vasta taaperoita henkisesti ja jatkuvasti opimme lisää maailmasta ja sen toimimisesta.

Luulisin.

Tuollaisia kykyjä on yritetty käsittääkseni tutkia pitkään myös tieteellisesti, mutta siitä ei ilmeisesti ole onnistuttu saamaan toistaiseksi mitään tieteellistä näyttöä.

Lisää tietoa ja keskustelukanavia aiheesta löytynee esimerkiksi Skepsis ry:stä.

https://www.skepsis.fi/Yhteystiedot

Veikkaan että väärin tutkittu.

Ok, tämä on sinun filosofinen näkemyksesi. "Uskotteko telepaattiseen yhteyteen?" -ketjussa käydään keskustelua tästä näkökökulmasta.

viewtopic.php?p=239518#p239518

Olisi voinut olla hyvä ketju, muttei ollut. Luin.

Toi on vähän ku sanoisi ettei lottovoitto ole mahdollinen, koska vaikka tutkijat ostaisivat vuosia kuponkeja, ei vain osu täysosuma valvotusti ostetussa ja tarkastetussa kupongissa.

Telepaattiset ilmiöt liittyvät yleensä tilanteisiin, joita on hyvin vaiikeaa ennustaa, eikä moraslisäännöstöt salli äärikokeita, kuten kaksosista toisen kiduttamista tai tappamista ym.

Kyllä varmaan tiedät Miksi ja miten tutkitaan väärin. Koko asetelma hakee tyhjää, ei oikeaa tulosta. Ja keinot ovat vääriä ja liian mietoja.

[Minimus Yahves]

Tehokas ja luotettava testi olisi ottaa sisaruksia ja etenkin kaksosia ja tutkia tuntevatko toistensa tuskan tai kuoleman

Käsittääkseni juuri tuollaisissa sukulaissuhteissa koetaan eniten telepaattisia ilmiöitä.

[Naturalisti]

Tehokas ja luotettava testi olisi ottaa sisaruksia ja etenkin kaksosia ja tutkia tuntevatko toistensa tuskan tai kuoleman

Käsittääkseni juuri tuollaisissa sukulaissuhteissa koetaan eniten telepaattisia ilmiöitä.

Skepsis saattaisi olla kiinnostunut esittämästäsi mahdollisuudesta. Ota ihmeessä sinne yhteyttä.
https://www.skepsis.fi/Yhteystiedot

[Minimus Yahves]

Tehokas ja luotettava testi olisi ottaa sisaruksia ja etenkin kaksosia ja tutkia tuntevatko toistensa tuskan tai kuoleman

Käsittääkseni juuri tuollaisissa sukulaissuhteissa koetaan eniten telepaattisia ilmiöitä.

Skepsis saattaisi olla kiinnostunut esittämästäsi mahdollisuudesta. Ota ihmeessä sinne yhteyttä.
https://www.skepsis.fi/Yhteystiedot

Ei kiitti. Ne on ikääntyneitä hörhöjä ja sydän vain pysähtyy tai päästä hajoaa valtimo jos näkevät jotain, jota eivät ymmärrä.

[siili suhonen]

Aivot ovat työkalu jolla keho reguloi homeostaattisia prosessejaan ja ennustaa homeostaattisia tarpeitaan.

Vai onko ruumis nyt materiaalisten aivojen työkalu? Toki aivot huolehtii myös tuon työkalusa kunnosta.

Onko sulla peräänkuuluttamiasi perusteluja tälle pohdin allesi niin nurinkuriselta se kuulostaa kaiken sen valossa mitä elämästä tiedämme. Evoluution ja biologian näkökulmasta ylipäätään tuossa ei olisi mitään järkeä.

Tuo olikin nyt kysymys; miten perustelet oman väitteesi? Mitä sitten tulee evoluutiobiologiaan, niin tuskin kovin moni kaipaa enää mitään elonhenkeä elämän selitykseksi. Esimerkiksi solu on vain soluelinten vuorovaikutussysteemi.

Vastaavasti tietoinen mueli on vain aivojen neuraalisten prosessien vuorovaikutussysteemi, kuten olen reduktiivisen emergentismin avulla jo osoittanut, ja kulttuuri on tietoisen mielten vuorovaikutussysteemi.

Tästä näkökulmasta pidän myös tuota kysymystäni petusteltuna. Miten itse perustelet oman kantaasi?

Tuo olikin nyt kysymys; miten perustelet oman väitteesi? Mitä sitten tulee evoluutiobiologiaan, niin tuskin kovin moni kaipaa enää mitään elonhenkeä elämän selitykseksi.

Mistähän elonhengestä oikein puhut ja miten se liittyy esittämääni? Vai onko tuo vain meemikoneesi tuottama olkiukko? Selventänet.

Esimerkiksi solu on vain soluelinten vuorovaikutussysteemi.

Niin ja jos tuon vuorovaikutussysteemin homeostaattisen tasapainon kannalta oleelliset prosessit eivät toimi vaaditulla tavalla niin se on moro sille solulle. Mikähän oli pointtisi tässä?

Vastaavasti tietoinen mueli on vain aivojen neuraalisten prosessien vuorovaikutussysteemi, kuten olen reduktiivisen emergentismin avulla jo osoittanut

Missä sinä tällaista olet osoittanut? Ethän ole vielä edes onnistunut selventämään mitä tuolla reduktiivisella emergentismillä tarkoitat tai miten se eroaa muista tietoisuuden emergenteistä malleista. Tätäkään yksinkertaista kysymystä et ole vielä onnistunut selventämään: Onko tietoisuudeksi kutsumasi memeettinen illuusio sama asia kuin neuraaliset prosessit jotka sinun mukaasi eivät ole memeettinen illuusio

Tästä näkökulmasta pidän myös tuota kysymystäni petusteltuna. Miten itse perustelet oman kantaasi?

Biologialla perustelin. Ensin kerääntyi yhteen joukko soluja ja sitten kehittyi hermosto ja aivot koordinoimaan noiden solujen välistä yhteistyötä ja reguloimaan tämän monisoluisen organismin homeostaattisen tasapainon kannalta välttämättömiä prosesseja.
Onko tuossa jotain mitä et ymmärtänyt tai josta et ole samaa mieltä?
Miten ja mitä tarkoitusta varten sinun mielestäsi aivot sitten kehittyivät jos ei esittämälläni tavalla?

[siili suhonen]

Aivot eivät tee enempää kuin pakko.

Kuinka paljon on pakko ja kuka niitä pakottaa?

Uteliaisuus pakottaa.
viewtopic.php?p=242975#p242975

Uteliaisuus erittäin hyvä esimerkki kehon keinoista löytää uusia tapoja ja resursseja homeostaattisen tasapainonsa turvaamiseksi. Aivot työkaluna tässäkin siis.

Aivot tiedostavat oman olemassaolonsa perustana olevat biologiset tarpeet ja pitävät huolta tästä oman olemassaolonsa perustasta.

Näin metaforisia tarinoita voi kertoa monella tavalla. Olisko tässä sekaannuksessa kyse siitä subjekti-predikaatti-logiikasta, jonka sun piti selittää tarkemmin, mutta et selittänyt.

Jos ajattelet, ettei aivot ole tässä tietoinen osapuoli, vaan ruumis, joka käyttää aivoja työkalunaan, niin mikä silloi tekee ruumiista tietoisen kokijan ja toimijan?

Tietoisuus syntyy ruumiin ja aivojen yhteistyöstä toki muistaen että aivot ovat osa ruumista ei mikään siitä erillinen entiteetti.
Ja ruumis toki on se toimija ja kokija. Käteni on toimija nostaessaan omenan huulilleni. Kipu joka ilmoittaa homeostaattisen tasapinon kannalta epäedullisesta tapahtumasta nojatessani vahingossa kuumaan hellan levyyn tuntuu kädessäni ei aivoissani.
Toi erikoinen ajatuksesi että aivot olisi joku tirehtööri joka käyttää kehoa omiin tarpeisiinsa haiskahtaa kovasti vanhalta kunnon homunculus sieluoliolta jonka yrität pukea materialismin kaapuun, siinä kovin hyvin kylläkään onnistumatta. Kehomielestähän loppupeleissä kyse. Ei ne oo eroteltavissa. Tuo dualistinen ajattelusi varmaan pitkälti seurausta subjekti-predikaattikielestämme jolla on taipumus jakaa eri lokeroihin ilmiöt jotka eivät todellisuudessa ole jaettavissa. Keho ja mieli, aika ja avaruus, minä ja maailma jne.

Näin metaforisia tarinoita voi kertoa monella tavalla.

Vai metaforisia tarinoita. No mikäs on sinun metaforinen tarinasi. Mitä tarkoitusta varten sinun tarinassasi meille on tuo kyky uteliaisuudeksi kutsutun tunteen kokemiseen kehittynyt jos ei organismin homeostaattisia tarpeita varten? Onko se annettu jostain ylemmältä taholta vailla mitään funktiota vai miten näkisit asian?

[Kohina]

As a psychiatric patient, the narcissist is a prime candidate for interminable
analysis. He seeks in analysis a religion or way of life and hopes to find in the
therapeutic relationship external support for his fantasies of omnipotence and
eternal youth. The strength of his defenses, however, makes him resistant to
successful analysis. The shallowness of his emotional life often prevents him
from developing a close connection to the analyst, even though he “often uses
his intellectual insight to agree verbally with the analyst and recapitulates in his
own words what has been analysed in previous sessions.” He uses intellect in the service of evasion rather than self-discovery, resorting to some of the same
strategies of obfuscation that appear in the confessional writing of recent
decades. “The patient uses the analytic interpretations but deprives them quickly
of life and meaning, so that only meaningless words are left. The words are then
felt to be the patient’s own possession, which he idealizes and which give him a
sense of superiority.” Although psychiatrists no longer consider narcissistic
disorders inherently unanalyzable, few of them take an optimistic view of the
prospects for success.
According to Kernberg, the great argument for making the attempt at all, in
the face of the many difficulties presented by narcissistic patients, is the
devastating effect of narcissism on the second half of their lives—the certainty
of the terrible suffering that lies in store. In a society that dreads old age and
death, aging holds a special terror for those who fear dependence and whose
self-esteem requires the admiration usually reserved for youth, beauty, celebrity,
or charm. The usual defenses against the ravages of age—identification with
ethical or artistic values beyond one’s immediate interests, intellectual curiosity,
the consoling emotional warmth derived from happy relationships in the past—
can do nothing for the narcissist. Unable to derive whatever comfort comes from
identification with historical continuity, he finds it impossible, on the contrary,
“to accept the fact that a younger generation now possesses many of the
previously cherished gratifications of beauty, wealth, power and, particularly,
creativity. To be able to enjoy life in a process involving a growing identification
with other people’s happiness and achievements is tragically beyond the capacity
of narcissistic personalities.”

[Naturalisti]

As a psychiatric patient, the narcissist is a prime candidate for interminable
analysis. He seeks in analysis a religion or way of life and hopes to find in the
therapeutic relationship external support for his fantasies of omnipotence and
eternal youth. The strength of his defenses, however, makes him resistant to
successful analysis. The shallowness of his emotional life often prevents him
from developing a close connection to the analyst, even though he “often uses
his intellectual insight to agree verbally with the analyst and recapitulates in his
own words what has been analysed in previous sessions.” He uses intellect in the service of evasion rather than self-discovery, resorting to some of the same
strategies of obfuscation that appear in the confessional writing of recent
decades. “The patient uses the analytic interpretations but deprives them quickly
of life and meaning, so that only meaningless words are left. The words are then
felt to be the patient’s own possession, which he idealizes and which give him a
sense of superiority.” Although psychiatrists no longer consider narcissistic
disorders inherently unanalyzable, few of them take an optimistic view of the
prospects for success.
According to Kernberg, the great argument for making the attempt at all, in
the face of the many difficulties presented by narcissistic patients, is the
devastating effect of narcissism on the second half of their lives—the certainty
of the terrible suffering that lies in store. In a society that dreads old age and
death, aging holds a special terror for those who fear dependence and whose
self-esteem requires the admiration usually reserved for youth, beauty, celebrity,
or charm. The usual defenses against the ravages of age—identification with
ethical or artistic values beyond one’s immediate interests, intellectual curiosity,
the consoling emotional warmth derived from happy relationships in the past—
can do nothing for the narcissist. Unable to derive whatever comfort comes from
identification with historical continuity, he finds it impossible, on the contrary,
“to accept the fact that a younger generation now possesses many of the
previously cherished gratifications of beauty, wealth, power and, particularly,
creativity. To be able to enjoy life in a process involving a growing identification
with other people’s happiness and achievements is tragically beyond the capacity
of narcissistic personalities.”

Pyysin sinua kuvaamaan pelkkien sitaattien asemasta omaa ajatteluasi ihan ominsanoin, mutta taas tuli vain sitaatti.

Mihin tämä liittyy? Selitätkö tuon lähdeviitteettömän sitaatin avulla nyt omaa ajatteluasi?

Totesit aiemmassa viestissä näin: "Olen siitä Free energy principlestä linkannut jo miljoona kertaa."

Minä kerroin jo, mitä ajattelen tästä vapaan energian teoriasta, täällä:

viewtopic.php?p=243066#p243066

Voitko vasta siihen mielellään pelkkien sitaattien asemasta ihan omin sanoin?

[Kohina]

As a psychiatric patient, the narcissist is a prime candidate for interminable
analysis. He seeks in analysis a religion or way of life and hopes to find in the
therapeutic relationship external support for his fantasies of omnipotence and
eternal youth. The strength of his defenses, however, makes him resistant to
successful analysis. The shallowness of his emotional life often prevents him
from developing a close connection to the analyst, even though he “often uses
his intellectual insight to agree verbally with the analyst and recapitulates in his
own words what has been analysed in previous sessions.” He uses intellect in the service of evasion rather than self-discovery, resorting to some of the same
strategies of obfuscation that appear in the confessional writing of recent
decades. “The patient uses the analytic interpretations but deprives them quickly
of life and meaning, so that only meaningless words are left. The words are then
felt to be the patient’s own possession, which he idealizes and which give him a
sense of superiority.” Although psychiatrists no longer consider narcissistic
disorders inherently unanalyzable, few of them take an optimistic view of the
prospects for success.
According to Kernberg, the great argument for making the attempt at all, in
the face of the many difficulties presented by narcissistic patients, is the
devastating effect of narcissism on the second half of their lives—the certainty
of the terrible suffering that lies in store. In a society that dreads old age and
death, aging holds a special terror for those who fear dependence and whose
self-esteem requires the admiration usually reserved for youth, beauty, celebrity,
or charm. The usual defenses against the ravages of age—identification with
ethical or artistic values beyond one’s immediate interests, intellectual curiosity,
the consoling emotional warmth derived from happy relationships in the past—
can do nothing for the narcissist. Unable to derive whatever comfort comes from
identification with historical continuity, he finds it impossible, on the contrary,
“to accept the fact that a younger generation now possesses many of the
previously cherished gratifications of beauty, wealth, power and, particularly,
creativity. To be able to enjoy life in a process involving a growing identification
with other people’s happiness and achievements is tragically beyond the capacity
of narcissistic personalities.”

Pyysin sinua kuvaamaan pelkkien sitaattien asemasta omaa ajatteluasi ihan ominsanoin, mutta taas tuli vain sitaatti.

Mihin tämä liittyy? Selitätkö tuon lähdeviitteettömän sitaatin avulla nyt omaa ajatteluasi?

Totesit aiemmassa viestissä näin: "Olen siitä Free energy principlestä linkannut jo miljoona kertaa."

Minä kerroin jo, mitä ajattelen tästä vapaan energian teoriasta, täällä:

viewtopic.php?p=243066#p243066

Voitko vasta siihen mielellään pelkkien sitaattien asemasta ihan omin sanoin?

Siirtele niitä maalitolppia yksinäsi.

[Kohina]

Narsisti on narsisti on narsisti.

[Naturalisti]

(...)

Tuo olikin nyt kysymys; miten perustelet oman väitteesi? Mitä sitten tulee evoluutiobiologiaan, niin tuskin kovin moni kaipaa enää mitään elonhenkeä elämän selitykseksi.

Mistähän elonhengestä oikein puhut ja miten se liittyy esittämääni? Vai onko tuo vain meemikoneesi tuottama olkiukko? Selventänet.

[1] Aikaisemmin ajateltiin, että elävissä objekteissa oli materian lisäksi myös elonhenki. Liittyy kohtaan [3]

Esimerkiksi solu on vain soluelinten vuorovaikutussysteemi.

Niin ja jos tuon vuorovaikutussysteemin homeostaattisen tasapainon kannalta oleelliset prosessit eivät toimi vaaditulla tavalla niin se on moro sille solulle. Mikähän oli pointtisi tässä?

[2] Nyt ajatellaan, ettei sellaista tarvitse olettaa olevaksi. Elävä olio on vain materiaalisten osiensa vuorovaikutussysteemi. Liittyy kohtaan [3]

Vastaavasti tietoinen mieli on vain aivojen neuraalisten prosessien vuorovaikutussysteemi, kuten olen reduktiivisen emergentismin avulla jo osoittanut

Missä sinä tällaista olet osoittanut? Ethän ole vielä edes onnistunut selventämään mitä tuolla reduktiivisella emergentismillä tarkoitat tai miten se eroaa muista tietoisuuden emergenteistä malleista. Tätäkään yksinkertaista kysymystä et ole vielä onnistunut selventämään: Onko tietoisuudeksi kutsumasi memeettinen illuusio sama asia kuin neuraaliset prosessit jotka sinun mukaasi eivät ole memeettinen illuusio

[3] Elämää ylläpitävät homeostaattiset prosessit eivät kuitenkaan vielä riitä tietoisen mielen selvittämiseen. Elämää voi ylläpitää pelkkä refleksisysteemi, kuten aiemmin esittämäni meriruisku-esimerkki osoittaa. Biologinen evoluutio tuotti sitten meemikoneen, joka toteuttaa mielen aivojen materiaalisten prosessien käynnissä olemisena.

Mieli on olemassa vain niin kauan kuin prosessit ovat käynnissä. Tässä ei ole kysymys kartesiolaisesta dualismista. Mieli ei ole henkimaailman olio vaan aivojen materiaalinen prosessi. Tämä on reduktiivisen emergentismin selitys mielelle. Muissa emergentin materialismin selityksissä tämä jätetään määrittelemättä.

Mielen virtuaalitodellisuus on esimerkiksi Antti Revonsuon käyttämää termi. Se liittyy epäsuoraan realismiin, joka on kognitiivisessa neurotieteessä vallitseva käsitys. Emme koe todellisuutta suoraan vaan muodostamme siitä representaatioita eli elämme ajatuksissamme näiden representaatioiden muodostamassa virtuaalitodellusuudessa, mihin sinä viittaat termillä memeettinen illuusio.

Tämä illuusio on olemassa ensimmäisen persoonan kokemuksena ja se on olemassa myös materiaalisessa todellisuudessa prosessina, joka tuon kokemuksen tuottaa. Epäsuoran realismin mukaan mieli ei koe kokemukset tuottavan prosessin materiaalisen todellisuuden toimintaa suoraan kuten se ei koe mitään muutakaan objektiivisesta todellisuudesta.

Materiaalisen mielen tuottavat prosessit ovat siis olemassa sellaisena kuin ovat riippumatta siitä minkälaisia subjektiivisia kokemuksia ne tuottaa, mutta vain niin kauan kuin prosessit ovat käynnissä.

Tästä näkökulmasta pidän myös tuota kysymystäni petusteltuna. Miten itse perustelet oman kantaasi?

Biologialla perustelin. Ensin kerääntyi yhteen joukko soluja ja sitten kehittyi hermosto ja aivot koordinoimaan noiden solujen välistä yhteistyötä ja reguloimaan tämän monisoluisen organismin homeostaattisen tasapainon kannalta välttämättömiä prosesseja.
Onko tuossa jotain mitä et ymmärtänyt tai josta et ole samaa mieltä?
Miten ja mitä tarkoitusta varten sinun mielestäsi aivot sitten kehittyivät jos ei esittämälläni tavalla?

Perustelet tässä vain elämää ylläpitävien prosessien toimintaa, mutta ei tietoisen mielen toimintaa. Mikään ennalta määrätty teleologinen tarkoitus ei johtanut aivojen kehittymiseen. Ne syntyivät evoluution tuloksena. Biologisen evoluution tuloksena aivoihin kehittyi sitten kyky muistella menneitä ja suunnitella sen avulla tulevaa eli saimme korvienväliin myös meemikoneen. Tästä käynnistyi kulttuurien memeettinen evoluutio.

[Naturalisti]

Aivot eivät tee enempää kuin pakko.

Kuinka paljon on pakko ja kuka niitä pakottaa?

Uteliaisuus pakottaa.
viewtopic.php?p=242975#p242975

Uteliaisuus erittäin hyvä esimerkki kehon keinoista löytää uusia tapoja ja resursseja homeostaattisen tasapainonsa turvaamiseksi. Aivot työkaluna tässäkin siis.

Aivot tiedostavat oman olemassaolonsa perustana olevat biologiset tarpeet ja pitävät huolta tästä oman olemassaolonsa perustasta.

Näin metaforisia tarinoita voi kertoa monella tavalla. Olisko tässä sekaannuksessa kyse siitä subjekti-predikaatti-logiikasta, jonka sun piti selittää tarkemmin, mutta et selittänyt.

Jos ajattelet, ettei aivot ole tässä tietoinen osapuoli, vaan ruumis, joka käyttää aivoja työkalunaan, niin mikä silloi tekee ruumiista tietoisen kokijan ja toimijan?

Tietoisuus syntyy ruumiin ja aivojen yhteistyöstä toki muistaen että aivot ovat osa ruumista ei mikään siitä erillinen entiteetti.
Ja ruumis toki on se toimija ja kokija. Käteni on toimija nostaessaan omenan huulilleni. Kipu joka ilmoittaa homeostaattisen tasapinon kannalta epäedullisesta tapahtumasta nojatessani vahingossa kuumaan hellan levyyn tuntuu kädessäni ei aivoissani.
Toi erikoinen ajatuksesi että aivot olisi joku tirehtööri joka käyttää kehoa omiin tarpeisiinsa haiskahtaa kovasti vanhalta kunnon homunculus sieluoliolta jonka yrität pukea materialismin kaapuun, siinä kovin hyvin kylläkään onnistumatta. Kehomielestähän loppupeleissä kyse. Ei ne oo eroteltavissa. Tuo dualistinen ajattelusi varmaan pitkälti seurausta subjekti-predikaattikielestämme jolla on taipumus jakaa eri lokeroihin ilmiöt jotka eivät todellisuudessa ole jaettavissa. Keho ja mieli, aika ja avaruus, minä ja maailma jne.

Näin metaforisia tarinoita voi kertoa monella tavalla.

Vai metaforisia tarinoita. No mikäs on sinun metaforinen tarinasi. Mitä tarkoitusta varten sinun tarinassasi meille on tuo kyky uteliaisuudeksi kutsutun tunteen kokemiseen kehittynyt jos ei organismin homeostaattisia tarpeita varten? Onko se annettu jostain ylemmältä taholta vailla mitään funktiota vai miten näkisit asian?

"Tietoisuus syntyy ruumiin ja aivojen yhteistyöstä toki muistaen että aivot ovat osa ruumista ei mikään siitä erillinen entiteetti."

Juuri näin mitään kartesiolaista henkiseen ulottuvuuteen sijoittuvaa sielua ei tarvitse olettaa. Mielen olemassaolo on aivojen materiaalisten prosessien käynnissä olemista.

"Ja ruumis toki on se toimija ja kokija. Käteni on toimija nostaessaan omenan huulilleni."

Näin on. Täsmallisemmin ilmaistuna aivot ovat kokeva ja toimijuutta tuottava ruumiinosa. Käsi sen sijaan on toimielin.

"Kipu joka ilmoittaa homeostaattisen tasapinon kannalta epäedullisesta tapahtumasta nojatessani vahingossa kuumaan hellan levyyn tuntuu kädessäni ei aivoissani."

Tässä sulla taisi yhdistyä vahingossa refleksien ja homeostaasin toiminta.

"Toi erikoinen ajatuksesi että aivot olisi joku tirehtööri joka käyttää kehoa omiin tarpeisiinsa haiskahtaa kovasti vanhalta kunnon homunculus sieluoliolta jonka yrität pukea materialismin kaapuun, siinä kovin hyvin kylläkään onnistumatta. Kehomielestähän loppupeleissä kyse. Ei ne oo eroteltavissa."

Ei oo erotettavissa . Tämä korvienväliin ilmestynyt tirehtööri on materiaalisen mielen käynnissä oleva prosessi; ei mikään sieluolio (homunculus). Keho mieli, jos tuota termiä haluat käyttää, on aivojen käynnissä oleva prosessi, jonka olemassaolo päättyy aivokuolemassa.

"Tuo dualistinen ajattelusi varmaan pitkälti seurausta subjekti-predikaattikielestämme jolla on taipumus jakaa eri lokeroihin ilmiöt jotka eivät todellisuudessa ole jaettavissa. "

Kuten on jo todettu, kyseessä ei ole karteesiolaisen dualismi. Mitään sielua ei oleteta. Sen korvaa materiaalinen mieli.

"Keho ja mieli, aika ja avaruus, minä ja maailma jne.
Näin metaforisia tarinoita voi kertoa monella tavalla.
Vai metaforisia tarinoita. No mikäs on sinun metaforinen tarinasi."

Keho ja mieli, aika ja avaruus, minä ja maailma jne. ovat ihmiselle luontaisia tapoja jäsentää todellisuutta, Tämän taisi jo Kant oivaltaa. Kaikki kommunikoitavissa olevat käsityksemme ovat tarinoita, joissa metaforilla on ratkaisevan tärkeä rooli. Ymmärrämme kuitenkin kaikki nämä tarinat omalla enemmän tai vähemmän muiden kanssa yhtäpitävällä tavalla. Pelaamme siis kaikki kielipelejä omilla säännöillämme.

"Mitä tarkoitusta varten sinun tarinassasi meille on tuo kyky uteliaisuudeksi kutsutun tunteen kokemiseen kehittynyt jos ei organismin homeostaattisia tarpeita varten? Onko se annettu jostain ylemmältä taholta vailla mitään funktiota vai miten näkisit asian?"

Tuo uteliaisuus on itseasiassa ihmisten lisäksi liikkeellepaneva syy kaikkien muidenkin eläinten kohdalla. Voit havaita sen jo kotieläimistä. Kaikki uudet asiat valpastavat ja aktivoivat ne toimimaan välittömästi. Aivotutkimuksissa on todettu, että neuronit tuottavat aktiopotentiaalipulsseja myös spontaanisti. Toisinsanoen toiminnan käynnistäjänä ei tarvita aina aistiherätteitä. Homeostaattiset tarpeet ovat vain yksi ja usein tiedostamattomien aivotoimintojen herätteiden lähde. Kognitiiviset toiminnat käynnistyvät useimmiten aistimuksista, spontaaneista mielleyhtymistä ja niiden yhdistelmistä.

[Machrihanish]

Aivot voivat mennä joskus myös solmuun.
"Sanna Marin teki biletyksellään koko kansakunnalle palveluksen" - Anteeksi mutta mitä ihmettä

[Naturalisti]

Aivot voivat mennä joskus myös solmuun.
"Sanna Marin teki biletyksellään koko kansakunnalle palveluksen" - Anteeksi mutta mitä ihmettä

Ymmärrän, että Sanna on pannut sun aivosi solmuun, mutta älä julista sitä ihan jokaisessa ketjussa.