Objektiivisen todellisuuden osatekijät

[Purdue]

It’s hard to separate the love of power from the power of love—they talk when you sleep, you know. The charitable view is that people eschew power out of a strict but misguided sense of morality. The less charitable view is that becoming strong is difficult, while saying that you love everyone costs you nothing. Being weak is actually protective: as long as you give people what they want, they won’t bother to hurt you [6]. Of course, love without power doesn’t heal the sick, give aid to the needy, or satisfy a partner, but you remind yourself that if you had power, you’d always do the right thing. Alas, you don’t, because of society. Oh well. Start a Twitter trend about it. “Alpha” and “beta” are silly ways to describe social status, but they have meaning in statistics: your alpha is your chance of a false positive error, your beta is your chance of a false negative. I’m not saying you should inject HGH and howl “cuck” at the moon, but there is a way to be confident that pays heed to the greater good.

Love is just as exploitable. Feeling loved = feeling understood. Children and puppies are lovable because they are simple; neotenous faces appear cute because they are hyper-expressive. The problem arises when synapse-challenged college kids adopt a puppy, spoil it, and get tired of caring for something that is no longer cute. The greater problem occurs when these people have kids. The obverse: people with dementia, retardation, or even a language barrier appear, in some horrible unavoidable way, inhuman. But time brings understanding: as you learn someone’s personal language, you grow to love them, it is unavoidable. (See also: Stockholm Syndrome.) It is possible to love someone based on nothing but their pattern of intubated breaths. It is possible to love someone whom you no longer even like.

Despite my mild distaste re: love, power, sex, human beings, I don’t want to harsh the vibe too much. Love can be beautiful, power can be noble, sex, I’m a fan, and all three of them make for great television.

However, if you want to be attractive, you need to understand the ways in which our prototypes are blind. Don’t hate the player, hate the lazy programming of a 200,000 year old meme generator. And the games of love and power have one glaring defect: it’s easy to win if you know how to act.
tumblr_inline_o25xj7NWn11sh6gwr_1280.jpg
Screenshot_20240517_150227.jpg

https://www.tumblr.com/hotelconcierge/1 ... attractive

Siellä siitä systeemi 1 ja 2 jotka olet ymmärtänyt täysin väärin. Tai oikeastaan et ole edes yrittänyt.

Daniel Kahnemanin teoria nopeasta ja hitaasta ajattelusta tarjoaa yhden kehyksen ymmärtää mielen ilmiöitä. Totesin aiemmin, että 'liskoaivot' ohjaavat nopeaa, vaistonvaraista reagointiamme, kun taas 'meemikone' – kulttuuriset ajatustottumukset – toteuttavat hitaampaa, rationaalista pohdintaa. Tämä oli minun oma tulkintani. Kahneman ei itse liitä ajatteluaan suoraan aivotoimintaan, vaan puhuu asiasta yleisemmällä tasolla.

Heitänpä pari huomiota tähän sekaan.


Ensinnäkin Bernard Baars toteaa kirjassa "Cognition, Brain, and Consciousness: Introduction to Cognitive Neuroscience" että:

"Rajoittuneet funktiot liittyvät läheisesti tietoiseen kokemukseen, ja suuren kapasiteetin funktiot ovat yleensä alitajuisia." (Oma suomennos kirjasta.)

Tuo kommentti liittyy siis muistiin ja eri tyyppiseen muistamiseen noin yleisesti, sekä kykyyn pitää asioita mielessä tässä hetkessä.


Toisaalta James T. Enns toteaa kirjassa "The Thinking Eye, The Seeing Brain: Explorations in Visual Cognition" seuraavaa:

"Yleinen taustaoletus on se, että havaitsemiseen liittyvien systeemien pääfunktio on rekisteröidä ja tallentaa informaatiota ympäristöstä, ja edelleen ohjata se systeemeille joiden tehtävänä on toimia korkeamman tason ajattelun ja kognition tasolla. Tutkimustulokset osoittavat, että tämä ajattelu on fundamentaalisesti väärässä. Suuri osa kognitiosta liittyy havaitsemiseen, ja käyttää samaa neuraalista koneistoa kuin aistit, vaikka joskus se sama neuraalinen koneisto toimii eri tavoin näkemisen ja ajattelun osalta." (Oma suomennos kirjan tekstistä.)


Jotenkin tästä herää se ajatus, että jaottelu liskoaivoihin ja meemikoneeseen yksinkertaistaa asioita liikaa.

Toki olen aiemmissa keskusteluissa täällä palstalla itsekin erotellut "aistimaailman" ja "merkitysmaailman" erilaisiksi aivojen prosesseiksi. Minusta jaottelu on hyödyllinen, olkoonkin että nämä prosessit taitavat lomittua ja mennä osittain sekaisin oikeiden aivojen toiminnassa.

[Naturalisti]

It’s hard to separate the love of power from the power of love—they talk when you sleep, you know. The charitable view is that people eschew power out of a strict but misguided sense of morality. The less charitable view is that becoming strong is difficult, while saying that you love everyone costs you nothing. Being weak is actually protective: as long as you give people what they want, they won’t bother to hurt you [6]. Of course, love without power doesn’t heal the sick, give aid to the needy, or satisfy a partner, but you remind yourself that if you had power, you’d always do the right thing. Alas, you don’t, because of society. Oh well. Start a Twitter trend about it. “Alpha” and “beta” are silly ways to describe social status, but they have meaning in statistics: your alpha is your chance of a false positive error, your beta is your chance of a false negative. I’m not saying you should inject HGH and howl “cuck” at the moon, but there is a way to be confident that pays heed to the greater good.

Love is just as exploitable. Feeling loved = feeling understood. Children and puppies are lovable because they are simple; neotenous faces appear cute because they are hyper-expressive. The problem arises when synapse-challenged college kids adopt a puppy, spoil it, and get tired of caring for something that is no longer cute. The greater problem occurs when these people have kids. The obverse: people with dementia, retardation, or even a language barrier appear, in some horrible unavoidable way, inhuman. But time brings understanding: as you learn someone’s personal language, you grow to love them, it is unavoidable. (See also: Stockholm Syndrome.) It is possible to love someone based on nothing but their pattern of intubated breaths. It is possible to love someone whom you no longer even like.

Despite my mild distaste re: love, power, sex, human beings, I don’t want to harsh the vibe too much. Love can be beautiful, power can be noble, sex, I’m a fan, and all three of them make for great television.

However, if you want to be attractive, you need to understand the ways in which our prototypes are blind. Don’t hate the player, hate the lazy programming of a 200,000 year old meme generator. And the games of love and power have one glaring defect: it’s easy to win if you know how to act.
tumblr_inline_o25xj7NWn11sh6gwr_1280.jpg
Screenshot_20240517_150227.jpg

https://www.tumblr.com/hotelconcierge/1 ... attractive

Siellä siitä systeemi 1 ja 2 jotka olet ymmärtänyt täysin väärin. Tai oikeastaan et ole edes yrittänyt.

Daniel Kahnemanin teoria nopeasta ja hitaasta ajattelusta tarjoaa yhden kehyksen ymmärtää mielen ilmiöitä. Totesin aiemmin, että 'liskoaivot' ohjaavat nopeaa, vaistonvaraista reagointiamme, kun taas 'meemikone' – kulttuuriset ajatustottumukset – toteuttavat hitaampaa, rationaalista pohdintaa. Tämä oli minun oma tulkintani. Kahneman ei itse liitä ajatteluaan suoraan aivotoimintaan, vaan puhuu asiasta yleisemmällä tasolla.

Heitänpä pari huomiota tähän sekaan.


Ensinnäkin Bernard Baars toteaa kirjassa "Cognition, Brain, and Consciousness: Introduction to Cognitive Neuroscience" että:

"Rajoittuneet funktiot liittyvät läheisesti tietoiseen kokemukseen, ja suuren kapasiteetin funktiot ovat yleensä alitajuisia." (Oma suomennos kirjasta.)

Tuo kommentti liittyy siis muistiin ja eri tyyppiseen muistamiseen noin yleisesti, sekä kykyyn pitää asioita mielessä tässä hetkessä.


Toisaalta James T. Enns toteaa kirjassa "The Thinking Eye, The Seeing Brain: Explorations in Visual Cognition" seuraavaa:

"Yleinen taustaoletus on se, että havaitsemiseen liittyvien systeemien pääfunktio on rekisteröidä ja tallentaa informaatiota ympäristöstä, ja edelleen ohjata se systeemeille joiden tehtävänä on toimia korkeamman tason ajattelun ja kognition tasolla. Tutkimustulokset osoittavat, että tämä ajattelu on fundamentaalisesti väärässä. Suuri osa kognitiosta liittyy havaitsemiseen, ja käyttää samaa neuraalista koneistoa kuin aistit, vaikka joskus se sama neuraalinen koneisto toimii eri tavoin näkemisen ja ajattelun osalta." (Oma suomennos kirjan tekstistä.)


Jotenkin tästä herää se ajatus, että jaottelu liskoaivoihin ja meemikoneeseen yksinkertaistaa asioita liikaa.

Toki olen aiemmissa keskusteluissa täällä palstalla itsekin erotellut "aistimaailman" ja "merkitysmaailman" erilaisiksi aivojen prosesseiksi. Minusta jaottelu on hyödyllinen, olkoonkin että nämä prosessit taitavat lomittua ja mennä osittain sekaisin oikeiden aivojen toiminnassa.

Joo, olemme sivunneet tätä aihetta aikaisemminkin. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että käsitteet 'liskoaivot' ja 'meemikone' ovat yksinkertaistuksia, jotka eivät likimainkaan kata aivojen toiminnan monimutkaisuutta. Baarsin ja Ennsin teokset saattavat tarjota kiinnostavia näkökulmia tietoisuuden, alitajunnan, havaitsemisen ja kognition kietoutumisesta, mikä herättää uteliaisuuteni: miten nämä ajatukset voisivat liittyä tai täydentää omaa yksinkertaistettua malliani?

Olen pyrkinyt yksinkertaistamaan aivojen toimintaa näiden pelkistävien käsitteiden kautta, mutta tiedostan todellisuuden monimutkaisuuden. Minkälaista kritiikkiä tai ajatuksia sinulla on tähänastisesta keskustelustamme? Voisitko myös avata vähän enemmän miten nuo sitaattiisi liittyvät omaan ajatteluusi ja miten ne suhteutuvat näkemyksesi mukaan meidän molempien ajatteluun?

[Purdue]

It’s hard to separate the love of power from the power of love—they talk when you sleep, you know. The charitable view is that people eschew power out of a strict but misguided sense of morality. The less charitable view is that becoming strong is difficult, while saying that you love everyone costs you nothing. Being weak is actually protective: as long as you give people what they want, they won’t bother to hurt you [6]. Of course, love without power doesn’t heal the sick, give aid to the needy, or satisfy a partner, but you remind yourself that if you had power, you’d always do the right thing. Alas, you don’t, because of society. Oh well. Start a Twitter trend about it. “Alpha” and “beta” are silly ways to describe social status, but they have meaning in statistics: your alpha is your chance of a false positive error, your beta is your chance of a false negative. I’m not saying you should inject HGH and howl “cuck” at the moon, but there is a way to be confident that pays heed to the greater good.

Love is just as exploitable. Feeling loved = feeling understood. Children and puppies are lovable because they are simple; neotenous faces appear cute because they are hyper-expressive. The problem arises when synapse-challenged college kids adopt a puppy, spoil it, and get tired of caring for something that is no longer cute. The greater problem occurs when these people have kids. The obverse: people with dementia, retardation, or even a language barrier appear, in some horrible unavoidable way, inhuman. But time brings understanding: as you learn someone’s personal language, you grow to love them, it is unavoidable. (See also: Stockholm Syndrome.) It is possible to love someone based on nothing but their pattern of intubated breaths. It is possible to love someone whom you no longer even like.

Despite my mild distaste re: love, power, sex, human beings, I don’t want to harsh the vibe too much. Love can be beautiful, power can be noble, sex, I’m a fan, and all three of them make for great television.

However, if you want to be attractive, you need to understand the ways in which our prototypes are blind. Don’t hate the player, hate the lazy programming of a 200,000 year old meme generator. And the games of love and power have one glaring defect: it’s easy to win if you know how to act.
tumblr_inline_o25xj7NWn11sh6gwr_1280.jpg
Screenshot_20240517_150227.jpg

https://www.tumblr.com/hotelconcierge/1 ... attractive

Siellä siitä systeemi 1 ja 2 jotka olet ymmärtänyt täysin väärin. Tai oikeastaan et ole edes yrittänyt.

Daniel Kahnemanin teoria nopeasta ja hitaasta ajattelusta tarjoaa yhden kehyksen ymmärtää mielen ilmiöitä. Totesin aiemmin, että 'liskoaivot' ohjaavat nopeaa, vaistonvaraista reagointiamme, kun taas 'meemikone' – kulttuuriset ajatustottumukset – toteuttavat hitaampaa, rationaalista pohdintaa. Tämä oli minun oma tulkintani. Kahneman ei itse liitä ajatteluaan suoraan aivotoimintaan, vaan puhuu asiasta yleisemmällä tasolla.

Heitänpä pari huomiota tähän sekaan.


Ensinnäkin Bernard Baars toteaa kirjassa "Cognition, Brain, and Consciousness: Introduction to Cognitive Neuroscience" että:

"Rajoittuneet funktiot liittyvät läheisesti tietoiseen kokemukseen, ja suuren kapasiteetin funktiot ovat yleensä alitajuisia." (Oma suomennos kirjasta.)

Tuo kommentti liittyy siis muistiin ja eri tyyppiseen muistamiseen noin yleisesti, sekä kykyyn pitää asioita mielessä tässä hetkessä.


Toisaalta James T. Enns toteaa kirjassa "The Thinking Eye, The Seeing Brain: Explorations in Visual Cognition" seuraavaa:

"Yleinen taustaoletus on se, että havaitsemiseen liittyvien systeemien pääfunktio on rekisteröidä ja tallentaa informaatiota ympäristöstä, ja edelleen ohjata se systeemeille joiden tehtävänä on toimia korkeamman tason ajattelun ja kognition tasolla. Tutkimustulokset osoittavat, että tämä ajattelu on fundamentaalisesti väärässä. Suuri osa kognitiosta liittyy havaitsemiseen, ja käyttää samaa neuraalista koneistoa kuin aistit, vaikka joskus se sama neuraalinen koneisto toimii eri tavoin näkemisen ja ajattelun osalta." (Oma suomennos kirjan tekstistä.)


Jotenkin tästä herää se ajatus, että jaottelu liskoaivoihin ja meemikoneeseen yksinkertaistaa asioita liikaa.

Toki olen aiemmissa keskusteluissa täällä palstalla itsekin erotellut "aistimaailman" ja "merkitysmaailman" erilaisiksi aivojen prosesseiksi. Minusta jaottelu on hyödyllinen, olkoonkin että nämä prosessit taitavat lomittua ja mennä osittain sekaisin oikeiden aivojen toiminnassa.

Joo, olemme sivunneet tätä aihetta aikaisemminkin. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että käsitteet 'liskoaivot' ja 'meemikone' ovat yksinkertaistuksia, jotka eivät likimainkaan kata aivojen toiminnan monimutkaisuutta. Baarsin ja Ennsin teokset saattavat tarjota kiinnostavia näkökulmia tietoisuuden, alitajunnan, havaitsemisen ja kognition kietoutumisesta, mikä herättää uteliaisuuteni: miten nämä ajatukset voisivat liittyä tai täydentää omaa yksinkertaistettua malliani?

Olen pyrkinyt yksinkertaistamaan aivojen toimintaa näiden pelkistävien käsitteiden kautta, mutta tiedostan todellisuuden monimutkaisuuden. Minkälaista kritiikkiä tai ajatuksia sinulla on tähänastisesta keskustelustamme? Voisitko myös avata vähän enemmän miten nuo sitaattiisi liittyvät omaan ajatteluusi ja miten ne suhteutuvat näkemyksesi mukaan meidän molempien ajatteluun?

Joo, "liskoaivot ja meemikone" ovat yksinkertaistuksia siinä missä "aistimaailma ja merkitysmaailma". Mä itse näkisin kyllä, että tällaiset yksinkertaistukset ovat hyödyllisiä. Vaikka ne yksinkertaistavatkin todellisuutta, niin ne auttavat jäsentämään sitä.

Noista Baarsin ja Ennsin teoksista sen verran, että olen kummankin kohdalla vasta lukuprojektin alussa, ja tässä saattaa mennä hetki ennen kuin saan ne luettua. Mulla on koko ajan työn alla siis samanaikaisesti noin 10 kirjaa...

Yksi kirjoista joita luen myös tällä hetkellä on Bence Nanayn "Perception: The Basics". Siinä hän toteaa Havaitsemista ja Toimintaa käsittelevässä luvussa, että sellaiset mieleen liittyvät käsitteet kuten "uskomukset ja halut" eivät ole yhtä lailla hyödyllisiä kuin mentaalisen representaation käsite.

Usein on niin, että havaitsemiseen liittyvä prosessointi johtaa havaitsemiseen liittyviin representaatioihin, jotka itsessään ohjaavat toimintaa ja käyttäytymistä.

Eli aistimaailman tulkinnat taikka liskoaivot hoitavat homman ilman merkitysmaailman tulkintoja ja meemikonetta. Näin siis osassa käyttäytymistä. Toki on tilanteita joissa merkitysmaailman representaatiot ja meemikone ohjaavat sitten sitä toimintaa.

Mutta asiaa voisi ajatella myös niin, että uskomukset ja halut ovat se subjektiivinen kokemus siitä kuinka henkilö maailman näkee mielessään. Toki sitten aivotutkijat puhuvat näiden sijaan representaatioista ja havaitsemiseen liittyvästä prosessoinnista.

[Naturalisti]

Heitänpä pari huomiota tähän sekaan.


Ensinnäkin Bernard Baars toteaa kirjassa "Cognition, Brain, and Consciousness: Introduction to Cognitive Neuroscience" että:

"Rajoittuneet funktiot liittyvät läheisesti tietoiseen kokemukseen, ja suuren kapasiteetin funktiot ovat yleensä alitajuisia." (Oma suomennos kirjasta.)

Tuo kommentti liittyy siis muistiin ja eri tyyppiseen muistamiseen noin yleisesti, sekä kykyyn pitää asioita mielessä tässä hetkessä.


Toisaalta James T. Enns toteaa kirjassa "The Thinking Eye, The Seeing Brain: Explorations in Visual Cognition" seuraavaa:

"Yleinen taustaoletus on se, että havaitsemiseen liittyvien systeemien pääfunktio on rekisteröidä ja tallentaa informaatiota ympäristöstä, ja edelleen ohjata se systeemeille joiden tehtävänä on toimia korkeamman tason ajattelun ja kognition tasolla. Tutkimustulokset osoittavat, että tämä ajattelu on fundamentaalisesti väärässä. Suuri osa kognitiosta liittyy havaitsemiseen, ja käyttää samaa neuraalista koneistoa kuin aistit, vaikka joskus se sama neuraalinen koneisto toimii eri tavoin näkemisen ja ajattelun osalta." (Oma suomennos kirjan tekstistä.)


Jotenkin tästä herää se ajatus, että jaottelu liskoaivoihin ja meemikoneeseen yksinkertaistaa asioita liikaa.

Toki olen aiemmissa keskusteluissa täällä palstalla itsekin erotellut "aistimaailman" ja "merkitysmaailman" erilaisiksi aivojen prosesseiksi. Minusta jaottelu on hyödyllinen, olkoonkin että nämä prosessit taitavat lomittua ja mennä osittain sekaisin oikeiden aivojen toiminnassa.

Joo, olemme sivunneet tätä aihetta aikaisemminkin. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että käsitteet 'liskoaivot' ja 'meemikone' ovat yksinkertaistuksia, jotka eivät likimainkaan kata aivojen toiminnan monimutkaisuutta. Baarsin ja Ennsin teokset saattavat tarjota kiinnostavia näkökulmia tietoisuuden, alitajunnan, havaitsemisen ja kognition kietoutumisesta, mikä herättää uteliaisuuteni: miten nämä ajatukset voisivat liittyä tai täydentää omaa yksinkertaistettua malliani?

Olen pyrkinyt yksinkertaistamaan aivojen toimintaa näiden pelkistävien käsitteiden kautta, mutta tiedostan todellisuuden monimutkaisuuden. Minkälaista kritiikkiä tai ajatuksia sinulla on tähänastisesta keskustelustamme? Voisitko myös avata vähän enemmän miten nuo sitaattiisi liittyvät omaan ajatteluusi ja miten ne suhteutuvat näkemyksesi mukaan meidän molempien ajatteluun?

Joo, "liskoaivot ja meemikone" ovat yksinkertaistuksia siinä missä "aistimaailma ja merkitysmaailma". Mä itse näkisin kyllä, että tällaiset yksinkertaistukset ovat hyödyllisiä. Vaikka ne yksinkertaistavatkin todellisuutta, niin ne auttavat jäsentämään sitä.

Voisko sanoa, että liskoaivot tuottaa aistimaailman kokemusvirran ja meemikone tuottaa merkitysmaailman kokemusvirran ja niiden summana syntyy tajunnanvirtaa, jossa on aina mukana tuntemukset (quqliat) ja merkitykset (kognitiot)?

Noista Baarsin ja Ennsin teoksista sen verran, että olen kummankin kohdalla vasta lukuprojektin alussa, ja tässä saattaa mennä hetki ennen kuin saan ne luettua. Mulla on koko ajan työn alla siis samanaikaisesti noin 10 kirjaa...

Nosta sieltä keskusteluun kiinnostavia kysymyksiä sitä mukaan, kun lukeminen edistyy.

Yksi kirjoista joita luen myös tällä hetkellä on Bence Nanayn "Perception: The Basics". Siinä hän toteaa Havaitsemista ja Toimintaa käsittelevässä luvussa, että sellaiset mieleen liittyvät käsitteet kuten "uskomukset ja halut" eivät ole yhtä lailla hyödyllisiä kuin mentaalisen representaation käsite.

Mä olen yrittänyt yleistää tätä asiaa mielessäni niin, että kaikki kulttuurinen aines on subjektiivisten mielten uskomuksia oli ne sitten arkielämän ajattelua, tieteellisiä teorioita, uskonnollisia uskomuksia, tai mitä tahansa. Osalla näistä uskomuksista on vastine reaalitodellusuudessa ja osalla ei. Ne on joko hyödyllisiä fiktioita (esim. matematiikka) osa muita fiktioita (esim. kirjallisuuden hahmoja) ja nämä kaikki ovat representaatioita.

Usein on niin, että havaitsemiseen liittyvä prosessointi johtaa havaitsemiseen liittyviin representaatioihin, jotka itsessään ohjaavat toimintaa ja käyttäytymistä.

Eikö aina käy niin, jos havainto johonkin johtaa.

Eli aistimaailman tulkinnat taikka liskoaivot hoitavat homman ilman merkitysmaailman tulkintoja ja meemikonetta. Näin siis osassa käyttäytymistä. Toki on tilanteita joissa merkitysmaailman representaatiot ja meemikone ohjaavat sitten sitä toimintaa.

Joo, osa hoituu lajityypillisillä geneettisesti määräytyneillä primitiiveillä ja osa käynnistää meemikoneen meemit toimimaan, mutta tällöinkin toiminta seuraa usein totuttuja rutiineita. Vasta silloin, kun rutiinit ei toimi, käynnistyy rationaainen pohdinta.

Mutta asiaa voisi ajatella myös niin, että uskomukset ja halut ovat se subjektiivinen kokemus siitä kuinka henkilö maailman näkee mielessään. Toki sitten aivotutkijat puhuvat näiden sijaan representaatioista ja havaitsemiseen liittyvästä prosessoinnista.

Mä ajattelen niin, että halut ja uskomukset ovat molemmat aina mukana mielen toiminnassa. Halut viriää liskoaivoista ja uskomukset meemikoneen tottumuksista. Kaikista sisäisistä ja ulkoisista aistimuksista virtaa informaatiota ylöspäin ja kaikista uskomuksista virtaa toiminnanohjauksia alaspäin. Liskoaivot ja meemikone muodostavat yhdessä monitasoisen toiminnallisen hierarkkian, jossa hommat hoidetaan aina niin matalalla tasolla kuin mahdollista.

[Purdue]

Nosta sieltä keskusteluun kiinnostavia kysymyksiä sitä mukaan, kun lukeminen edistyy.

No joo, nostetaanpa heti tuosta James T. Ennsin teoksesta "The Thinking Eye, The Seeing Brain" esiin muutama myytti jotka hän torppaa. Nuo 4 myyttiä ovat:

1) The myth that seeing provides a faithful record of the world in front of us.
Elikkä ensimmäinen myytti jonka hän puhkoo on se, että näköaistimus olisi ulkoisen maailman uskollinen rekonstruktio. Ei ole.

2) The myth that seeing occurs automatically and without any thoughtful activity on our part.
Toinen myytti on se, että näkeminen olisi passiivinen prosessi. Näkeminen edellyttää silmän liikkeitä, ja se eroaa lisäksi yksilöstä toiseen. Tämä johtuu siitä, että näkö liikkuu yhdestä objektista toiseen kerrallaan.

3) The myth that our eyes are responsible for our sight.
Havainnot syntyvät silmien ja aivojen yhteistyönä. Ja aivoissakin näköhavaintojen prosessointi on hajautunut useille eri alueille.

4) The myth that we can think without using our senses.
Suuri osa kognitioista on havaitsemiseen liittyviä. Kun kuvittelet esim. oman kotisi olohuonetta, niin samat aivoalueet aktivoituvat kuin silloin kun teet aktuaalisia näköhavaintoja siellä.


Laitetaan tähän loppuun boonuksena Bence Nanayn kirjasta "Perception" muutama ajatus.

Jos lähdetään siitä, että universaali havaitseminen on kanssa myytti, ja kulttuuriset erot vaikuttavat siihen mitä ihmiset näkevät kun he katsovat jotakin tilannetta. Eli Top-Down prosessointi ja odotukset vaikuttavat siihen mitä näemme.

Lisäksi tähän liittyy tuo Ennsin toinen myytti. Kun puhutaan visuaalisesta huomiokyvystä (visual attention) niin länsimaalaiset eroavat itä-aasialaisista siinä mielessä, että länsimaalaiset kiinnittävät huomionsa enemmän siihen mitä etualalla tapahtuu, ja itä-aasialaiset enemmän siihen mitä taustalla tapahtuu.


Eli siinäpä muutama arkipäivän myytti näkemisestä, ja selitykset sille miksi "those myths are busted"!

[Naturalisti]

Nosta sieltä keskusteluun kiinnostavia kysymyksiä sitä mukaan, kun lukeminen edistyy.

No joo, nostetaanpa heti tuosta James T. Ennsin teoksesta "The Thinking Eye, The Seeing Brain" esiin muutama myytti jotka hän torppaa. Nuo 4 myyttiä ovat:

1) The myth that seeing provides a faithful record of the world in front of us.
Elikkä ensimmäinen myytti jonka hän puhkoo on se, että näköaistimus olisi ulkoisen maailman uskollinen rekonstruktio. Ei ole.

2) The myth that seeing occurs automatically and without any thoughtful activity on our part.
Toinen myytti on se, että näkeminen olisi passiivinen prosessi. Näkeminen edellyttää silmän liikkeitä, ja se eroaa lisäksi yksilöstä toiseen. Tämä johtuu siitä, että näkö liikkuu yhdestä objektista toiseen kerrallaan.

3) The myth that our eyes are responsible for our sight.
Havainnot syntyvät silmien ja aivojen yhteistyönä. Ja aivoissakin näköhavaintojen prosessointi on hajautunut useille eri alueille.

4) The myth that we can think without using our senses.
Suuri osa kognitioista on havaitsemiseen liittyviä. Kun kuvittelet esim. oman kotisi olohuonetta, niin samat aivoalueet aktivoituvat kuin silloin kun teet aktuaalisia näköhavaintoja siellä.

1) joo, ei ole rekonntruksio vaan representaatio.

2) näkeminen on todella monimutkainen dynaaminen prosessi. Kulloinkin aktiiviseen kontekstiin liittyvää virtuaslitodelisuuden dynaamista 360° freskoa päivitetään aktiivisesti. Siitä on kulloinkin näkökentässä vartalon etenkin pään asennoista riippuva näkökenttä ja silmien sakkadiset liikkeet liikkeet päivittävät tätä freskoa täplämaalarin tavoin. Näiden täplien kohdistamiseen liittyy monimutkainen motoriikka.

3) Jo silmässä tapahtuu monenlaista prosessointia kuten esimerkiksi adaptoitumista erilaisiin valaistusolosuhteisiin. Primaarilla aistialueella kukin sakkadinen stillkuva hajotetaan lukuisiksi piirteiksi, jotka sitten kootaan ylemmillä tasoilla tietoisuutena ilmeneväksi mielikuvien virraksi.

4) Samat prosessit toimivat niin attiivisessa ympäristön tarkkailussa kun niiden miettimisessä. Mielen kyky tuottaa uudelleen tiettyyn kontekstiin liittyvä mielikuva on pohjana myös aktiivisessa havainnoinnissa. Aktiivinen havainnointi vain täydentää visuaalista näkymää ja samalla päivittää sitä tarpeen mukaan.

Laitetaan tähän loppuun boonuksena Bence Nanayn kirjasta "Perception" muutama ajatus.

Jos lähdetään siitä, että universaali havaitseminen on kanssa myytti, ja kulttuuriset erot vaikuttavat siihen mitä ihmiset näkevät kun he katsovat jotakin tilannetta. Eli Top-Down prosessointi ja odotukset vaikuttavat siihen mitä näemme.

Ensinnäkin olemassa on vain partikulaareja. Universaalit ovat vain ajattelun apuneuvoja. Se, että havaitsemme todellisuuden naiivin suoran realismin mukaisesti on todellakin myytti. Näkökokemuksemne on mielen rakentama todellisuuden representaatio.

Aistimusten muodostuksessa on käynnissä kokoajan kaksi prosessia. Bottom-Up prosessissa virtaa aisti-informaatiota ylöspäin ja Top-Down prosessissa virtaa ajatustottumusten eli meemien tuottamia toiminnanohjauksia alaspäin, jotka vaikuttavat aistimusten tulkintaan. Voimme näin ääritapauksessa nähdä sen minkä haluamme nähdä.

Lisäksi tähän liittyy tuo Ennsin toinen myytti. Kun puhutaan visuaalisesta huomiokyvystä (visual attention) niin länsimaalaiset eroavat itä-aasialaisista siinä mielessä, että länsimaalaiset kiinnittävät huomionsa enemmän siihen mitä etualalla tapahtuu, ja itä-aasialaiset enemmän siihen mitä taustalla tapahtuu.

Eli siinäpä muutama arkipäivän myytti näkemisestä, ja selitykset sille miksi "those myths are busted"!

Kulttuuriset ajattelu perinteet eli ajatustottumukset eli meemit ohjaavat ajatteluamme. Tämäkin vahvistaa edellistä näkemystä, että näemme niitä asioita, joihin kiinnitämme huomion ja suodatamme siten yksityiskohtia huomiomme ulkopuolelle.