Homo Concepticus - Eli kuinka ihminen ymmärtää merkityksiä?

[Stadin öljylanne]

Kysyin:
Miten kirjan "Philosophical Foundations of Neuroscience" kirjoittajat määrittelevät konseptin käsitteen?

ChatGPT vastasi:
[nips] ...Wittgensteinilaisesta filosofiasta... [naps]

Vastaus herätti minussa monia vastaväitteitä. Tyydyttääkö tuo muita?

Mulla on noitten historiallisten jättiläisten ajattelua seuratessani sellainen ikuisen optimistin käsitys, että ehkä he kilpailivat aidosti eri tieteenalojen tutkijoita vastaan eliitin suomasta sosiaalisesta statuksesta. Jos esimerkiksi kielitieteilijä olisi lipsauttanut, että kieltä voi tutkia ja sen voi ymmärtää muillakin menetelmillä kuin lingvistisilla, ilman että oli itse muiden alojen asiantuntija, sosiaalinen status ja leipä pöydässä olisivat voineet helposti kadota. Ehkä heillä oli huomattavasti nykyaikaisemmat käsitykset oman alansa rajoitteista kuin julkisesti antoivat ymmärtää – tai jos ei, sekin saattoi johtua aikakauden kilpailuasetelmasta. Olen siis siinä luulossa, että poikkitieteelliset hankkeet ovat nykyään yleisempiä kuin aiemmin. Enkä sen takia, että tutkijat vain olisivat olleet tuolloin tämän päivän tutkijoita typerämpiä.

Mielenkiintoinen kommentti! Pohdit tutkijoiden sosiaalista statusta ja sen vaikutusta tieteen rajojen vartiointiin – hyvin ajankohtainen teema.

Nykyään poikkitieteellisyyttä ainakin puheiissa arvostetaan, mutta näetkö silti, että tieteenalan autonomian korostus ja status voi edelleen olla esteinä yhteistyölle?

Entä tarkoititko rationalismilla empirismin vastakohtaa, eli sitä, että nojaat enemmän teoreettiseen päättelyyn kuin empirismiin?

Ensivaikutelmani kirjasta "The Building Blocks of Thought" on, että empirismillä viitataan siinä ajatukseen, että ihmisellä ei ole mitään geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia, ja rationalismilla viitataan siinä ajatukseen, että ihmisillä on geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia. Esimerkiksi empiristit ovat kirjan mukaan sitä mieltä, että adaptaatioita, joiden varaan evoluutiopsykologia rakennetaan, ei voi empiirisesti tutkia, joten evoluutiopsykologia ei ole tiedettä, kun taas rationalistit (kuten kirjan kirjoittajatkin) ovat sitä mieltä, että voidaanpas tutkia. Tai tämän kaltaisesta kärjistyksestä lähdetään ikään kuin liikkeelle. Eli jonkinlaisesta koulukuntien välisestä taistelusta vaikuttaisi olevan kyse näin ensialkuun. Mutta ehkäpä tuossa päädytään loppua kohden jonkinlaiseen kombinaatioon molemmista. Tai sitten ei. Olen kirjassa kuitenkin vasta niin alkutekijöissä (olen sivulla 25 ja kirjassa on kaiken kaikkiaan 704 sivua), etten ole ihan varma tekeekö tämä ensivaikutelmani oikeutta kirjalle.

[Stadin öljylanne]

Mulla on noitten historiallisten jättiläisten ajattelua seuratessani sellainen ikuisen optimistin käsitys, että ehkä he kilpailivat aidosti eri tieteenalojen tutkijoita vastaan eliitin suomasta sosiaalisesta statuksesta. Jos esimerkiksi kielitieteilijä olisi lipsauttanut, että kieltä voi tutkia ja sen voi ymmärtää muillakin menetelmillä kuin lingvistisilla, ilman että oli itse muiden alojen asiantuntija, sosiaalinen status ja leipä pöydässä olisivat voineet helposti kadota. Ehkä heillä oli huomattavasti nykyaikaisemmat käsitykset oman alansa rajoitteista kuin julkisesti antoivat ymmärtää – tai jos ei, sekin saattoi johtua aikakauden kilpailuasetelmasta. Olen siis siinä luulossa, että poikkitieteelliset hankkeet ovat nykyään yleisempiä kuin aiemmin. Enkä sen takia, että tutkijat vain olisivat olleet tuolloin tämän päivän tutkijoita typerämpiä.

Mielenkiintoinen kommentti! Pohdit tutkijoiden sosiaalista statusta ja sen vaikutusta tieteen rajojen vartiointiin – hyvin ajankohtainen teema.

Nykyään poikkitieteellisyyttä ainakin puheiissa arvostetaan, mutta näetkö silti, että tieteenalan autonomian korostus ja status voi edelleen olla esteinä yhteistyölle?

En suoraan sanottuna osaa sanoa, toiveajatteluni mukaan tänä päivänä korkeintaan äänekäs vähemmistö pitää tieteen rajoista mustasukkaisesti kiinni, mutta että suurin osa tutkijoista pyrkivät selvittämään itseään kiinnostavan ilmiön mekanismit, tarvitsi niiden selvittämiseksi sitten millaista asiantuntemusta tahansa. Tosin toiveajatteluni harvoin osuu oikeaan, joten pessimismille olisi ehkä sittenkin enemmän aihetta.

[Purdue]

Heitetäänpäs hieman kierrepalloa tänne sekaan...

Eli mitä yhteistä on Marxilla, kansainvälisellä politiikalla ja kansallisen edun käsitteellä, konseptien psykologialla, ja todellisuudella?


Lueskelin tuossa Scott Burchillin kirjaa "The National Interest in International Relations Theory" (2005), ja siinä Burchill lainaa Marxin kirjoituksia seuraavasti (s. 12):

The production of ideas, of conceptions, of consciousness, is at first directly interwoven with the material activity and the material intercourse of men, the language of real life. Conceiving, thinking, the mental intercourse of men, appear at this stage as the direct efflux of their material behavior.

En tunnustaudu marxilaiseksi sentään, mutta huomasin että tuossa Marxin ajatuksessa on ihan sama logiikka kun tuossa mun käsityksessä sosiaalisesta todellisuudesta, jonka jaoin tässä ketjussa käydyssä keskustelussa aiemmin objektiiviseen ja subjektiiviseen todellisuuteen.

Eli se materiaalinen objektiivinen todellisuus, jossa oikeat fyysiset ihmiset vuorovaikuttavat, heijastuu näiden yksilöiden subjektiivisiin todellisuuskäsityksiin. (Toisaalta katson, että tämä subjektiivinen todellisuus vaikuttaa siihen millaiseksi se materiaalinen vuorovaikutus sitten muodostuu.)


Elikkä, ne konseptit joita ihmiset luovat subjektiivisissa todellisuuksissaan heijastelevat materiaalisen reaalisen maailman ilmiöitä. Tästä olen Marxin kanssa siis samaa mieltä.

Lisäksi voi ajatella, että konsepti ja termi nimeltä "kansallinen etu" viittaa tuon materiaalisen todellisuuden tapahtumiin, ja "kansallisen edun IDEA" on se subjektiivisen todellisuuden ilmentymä, joka heijastelee tuota materiaalista todellisuutta.


Elikkä, summa summarum, tuo mun todellisuuskäsitys "sosiaalisen todellisuuden duaalisuudesta" eli jaosta objektiiviseen materiaaliseen todellisuuteen ja subjektiiviseen tulkittuun todellisuuteen, on siis yhteensopiva sen ajatuksen kanssa, että kansallinen etu viittaa sekä materiaaliseen todellisuuteen että tämän todellisuuden subjektiiviseen tulkintaan.

Kansallinen etu voidaan siis nähdä sekä osana materiaalista todellisuutta että subjektiivisena konseptuaalisena tulkintana tuosta materiaalisesta todellisuudesta.


Joo, ihan vaan kuriositeettina tämän tänne postasin. Asioilla tuppaa usein olemaan sellaisia yhteyksiä toisiin asioihin ja aiheisiin, joita niillä ei aina osaisi ajatella olevan.

Mielenkiintoinen haaste! Haluaisin ensin tarkentaa, voiko näkemyksesi tulkita seuraavasti:

Kuvaat, että kansallinen etu muodostuu kaksitasoisesti. Toisaalta sillä on objektiivinen ulottuvuus, joka pohjautuu materiaalisiin olosuhteisiin ja tapahtumiin, kuten taloudelliseen kilpailuun tai turvallisuustilanteeseen. Toisaalta sillä on subjektiivinen ulottuvuus, joka syntyy meemimäisenä tulkintana näistä olosuhteista, ja tämä tulkinta voi vaihdella yksilöiden ja tilanteiden mukaan. Lisäksi subjektiivinen tulkinta voi toimia aktiivisesti ja muokata takaisin materiaalista todellisuutta esimerkiksi poliittisten päätösten kautta.

Kytken tämän omaan aiempaan kuvaukseeni memeettisestä naturalismista, jossa aivot jaetaan kahteen pääosaan:
1. Lisko-aivot, jotka käsittelevät perustavia aistimuksia ja eloonjäämisvaistoja biologis-genetiivisen evoluution pohjalta.
2. Meemikone, joka neokorteksin alueella mahdollistaa oppimisen, tulkinnan ja kulttuuristen meemien välittämisen.

Memeettisen naturalismin mukaan meemit – kuten esimerkiksi kansallinen etu – ovat kulttuurisia rakennuspalikoita, jotka muokkaavat yksilöiden ja yhteisöjen käyttäytymistä, mutta elävät aina subjektiivisten mielten kautta. Ne eivät myöskään ole tarkkoja kopioita todellisuudesta, vaan muokkautuvia ja subjektiivisesti tulkittuja representaatioita.

Kysymys kuuluukin:
1. Voiko näkemyksesi nähdä tämän kuvauksen mukaisesti yhteensopivana memeettisen naturalismin kanssa?
2. Näetkö, että kansallinen etu on memeettinen konstruktio, joka sekä heijastaa materiaalista todellisuutta että aktiivisesti muokkaa sitä?

Miten hahmotat tämän ehdotuksen ajatustemme yhteensopivuudeesta ja mitä mahdollisia ongelmia siihen liittyy?

Joo, kaitpa tän mun ajatuksen saa sopimaan yhteen memeettisen naturalismin kanssakin.


Pointti tossa kuten edellä totesin on kuitenkin tuo "Dialektinen todellisuuskäsitys" jossa objektiivinen materiaalinen todellisuus jossa ihmiselämä käytännössä tapahtuu, ja toisaalta subjektiivinen tulkittu todellisuus, niin vuorovaikuttavat keskenään. Kumpaakaan ei ole olemassa ilman toista.

Tää on tuon sosiaalisen todellisuuden yin ja yang.


Mitä tulee kansalliseen etuun, niin olen vasta tuon Burchillin kirjan alussa. Sen verran on selvinnyt, että tämä duaalinen konsepti ja käsitys liittyy Marxin tapaan hahmottaa sosiaalista maailmaa. (Kirja käsittelee myös muita kansainvälisen politiikan lähestymistapoja sekä niiden suhdetta kansallisen edun käsitteeseen.)


Mua kiinnostaa tuo kansallinen etu lähinnä päätöksentekoprosessin kannalta, jota voisi kuvata näin:

Syyt (Miksi?) <> Intentiot (Mitä?) <> Keinot (Kuinka?) <> Toiminta <> Lopputulos <> Seuraukset


Kansallisen edun määritteleminen liittyy toiminnan syiden määrittelemiseen. Mä itse näen asian niin, ettei ole olemassa mitään yhtä keskeistä kansallista etua, vaan on olemassa joukko "tilannekohtaisia valtion etuja", jotka määrittyvät subjektiivisesti sen keskeisen ulkopoliittisen päätöksentekijän näkökulmasta.

Eli tässäkin toimii tuo dialektiikka. Ulkoinen materiaalinen todellisuus eli se mitä maailmassa tapahtuu ja mitä muut materiaaliset toimijat tekevät vaikuttavat siihen millaiseksi se valtion etu kussakin kontekstissa muodostuu.

Valtion edun mä taas määrittelen yksinkertaisesti hedonistisesti. Eli ne asiat jotka tuottavat valtiolle "hyvää" ovat sen edun mukaisia, ja ne asiat jotka tuottavat sille "pahaa" ovat edun vastaisia.


Tuo on siis se mun käsitys asiasta. Jään mielenkiinnolla odottamaan kuinka tuo kirja asiat näkee eri teoreettisten linssien läpi. Käsitin, että Burchill lopulta suhtautuu kriittisesti "kansallisen edun" käsitteeseen, mutta käytännön ulkopolitiikkaa tekevät ovat käyttäneet käsitettä jo satoja vuosia, joten mä näkisin että oikein määriteltynä se on edelleenkin varsin käyttökelpoinen konsepti.

[Purdue]

Heitetäänpäs hieman kierrepalloa tänne sekaan...

Eli mitä yhteistä on Marxilla, kansainvälisellä politiikalla ja kansallisen edun käsitteellä, konseptien psykologialla, ja todellisuudella?


Lueskelin tuossa Scott Burchillin kirjaa "The National Interest in International Relations Theory" (2005), ja siinä Burchill lainaa Marxin kirjoituksia seuraavasti (s. 12):

The production of ideas, of conceptions, of consciousness, is at first directly interwoven with the material activity and the material intercourse of men, the language of real life. Conceiving, thinking, the mental intercourse of men, appear at this stage as the direct efflux of their material behavior.

Haistan tässä jotain samaa flavööria, kuin aikaisemmin jakamassani lainauksessa:

Symbolisessa interaktionismissa tärkeä on Thomasin teoreemana tunnettu ajatus: "Ne tapahtumat, jotka ihmiset määrittelevät todellisiksi, ovat todellisia seurauksiltaan"

Heikkeneekö yhteys todellisuuteen luonteeltaan, mitä pienemmäksi tulee tarve tuottaa tapahtumia joilla on todellisia materialistisen tason seurauksia?

Eli samalla elämän merkitys kaventuu?

Hyviä kysymyksiä. Tää Thomasin teoreema ja toisaalta kysymys todellisuuden luonteesta tulee mun mielestä aika hyvin esiin kun pohditaan ihmisen suhdetta mahdolliseen jumalaan ja yliluonnolliseen.

Jos jumalat oikeasti määräävät sateesta ja viljasadosta, niin totta hitossahan se on pakko uhrata ja lepytellä niitä jumalia, ettei käy kehnosti!

Mutta eikö tuossa juuri heikkene tuon ajatuksen yhteys materiaaliseen todellisuuteen?

Kun taas tuossa Marxin materialistisessa käsityksessä se on nimenomaan materiaalisen maailman "oikeat tapahtumat" jotka ohjaavat ihmisten todellisuuskäsityksiä, eikä siis usko johonkin yliluonnolliseen, joka onkin ihan pelkästään uskon varassa.

[Stadin öljylanne]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konspetit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Mielestäni silloin kun olosuhteet ovat oikeat, sen ei tarvitse olla rationaalista ollakseen rationaalista. Tosin minä tiedän vain, milloin omat olosuhteeni ovat oikeat. Ja koska en ole esimerkiksi sinä, en voi tietää sinun puolestasi, milloin omat olosuhteesi sitä edellyttävät. Kuten aiemmin vihjasin meistä itse kukin rakentaa omaa uniikkia narratiiviaan maailmankaikkeudesta.

[Purdue]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konseptit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Rationaalisuudellahan on monia merkityksiä, mutta tässä tapauksessa sen voisi määritellä siten, että rationaalista on toiminta joka perustuu oikeaan tietoon.

Toisaalta konseptit ovat se tapa jolla me käsittelemme tietoa, joten epätarkka konsepti voi hyvinkin vähentää päätösten rationaalisuutta?

Toisaalta jos puhutaan "teorioista" eli siitä kuinka ajattelemme maailman toimivan, niin silloinhan monet teoriat ovat yksinkertaistuksia "oikeasta maailmasta". Ne auttavat siis näkemään tiettyjä asioita, mutta peittävät toiset asiat pois näkyvistä.

Silti, mä näkisin että teorian taikka konseptin hyvyys on siinä kuinka se auttaa meitä luovimaan tosielämän tilanteissa.

Eli tarkkaa vastausta en osaa kysymykseesi antaa.

[Stadin öljylanne]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konseptit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Rationaalisuudellahan on monia merkityksiä, mutta tässä tapauksessa sen voisi määritellä siten, että rationaalista on toiminta joka perustuu oikeaan tietoon.

Toisaalta konseptit ovat se tapa jolla me käsittelemme tietoa, joten epätarkka konsepti voi hyvinkin vähentää päätösten rationaalisuutta?

Toisaalta jos puhutaan "teorioista" eli siitä kuinka ajattelemme maailman toimivan, niin silloinhan monet teoriat ovat yksinkertaistuksia "oikeasta maailmasta". Ne auttavat siis näkemään tiettyjä asioita, mutta peittävät toiset asiat pois näkyvistä.

Silti, mä näkisin että teorian taikka konseptin hyvyys on siinä kuinka se auttaa meitä luovimaan tosielämän tilanteissa.

Eli tarkkaa vastausta en osaa kysymykseesi antaa.

Jos pyrimme simuloimaan ihmisten heuristiikkoja saattaa olla tarpeellista kyetä simuloimaan irrationaalista järjestelmää. Mikäli se onnistuu, irrationaalisuus on rationaalista, sikäli kun tietokone, jolla simulaatio toteutetaan, toimii rationaalisesti eikä muuta voi.

[Stadin öljylanne]

^

[Naturalisti]

Kiitos kommentistasi ja mielipiteestäsi.
Olen rehellisesti huolestunut modernista nykykehityksestä ja en ole periaatteessa uudistusvastainen mutta olen ihmisten tietämättömyyden, pelkojen, halujen, hyväksikäytöstä loppujen lopuksi heille itselleen haitallisten uudistusten läpiviemiseen.

Sovitaan, että heitimme edellä molemmat läppää. Tästä mitä nyt sanot ole kanssasi samaa mieltä. Nykyiset kommunikaatio keinot tarjoavat tehokkaat välineet johtaa ihmisiä harhaan, mutta moniääninen informaatio on myös välttämätöntä, jotta voimme muodostaa käsityksemme todellisuudesta ja antaa asioille merkityksiä omaehtoisen pohdinnan perusteella. Tässä ketjussa on käsittääkseni tarkoitus pohtia sitä miten tämä käsitysten muodostuminen niin hyvässä kuin pahassa tapahtuu, eikä niinkään kiistellä siitä, mikä on oikeaa ja mikä väärää ajattelua. Miten sinun mielestä nämä meidän korvienväliset koneet näitä merkityksiä muodostavat ja muokkaavat?

[Purdue]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konseptit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Rationaalisuudellahan on monia merkityksiä, mutta tässä tapauksessa sen voisi määritellä siten, että rationaalista on toiminta joka perustuu oikeaan tietoon.

Toisaalta konseptit ovat se tapa jolla me käsittelemme tietoa, joten epätarkka konsepti voi hyvinkin vähentää päätösten rationaalisuutta?

Toisaalta jos puhutaan "teorioista" eli siitä kuinka ajattelemme maailman toimivan, niin silloinhan monet teoriat ovat yksinkertaistuksia "oikeasta maailmasta". Ne auttavat siis näkemään tiettyjä asioita, mutta peittävät toiset asiat pois näkyvistä.

Silti, mä näkisin että teorian taikka konseptin hyvyys on siinä kuinka se auttaa meitä luovimaan tosielämän tilanteissa.

Eli tarkkaa vastausta en osaa kysymykseesi antaa.

Jos pyrimme simuloimaan ihmisten heuristiikkoja saattaa olla tarpeellista kyetä simuloimaan irrationaalista järjestelmää. Mikäli se onnistuu, irrationaalisuus on rationaalista, sikäli kun tietokone, jolla simulaatio toteutetaan, toimii rationaalisesti eikä muuta voi.

Joo, rationaalisuutta voi lähestyä monestakin näkökulmasta. Taloustieteestä alkunsa saanut rationaalisen valinnan teoria olettaa tiukassa muodossaan esim. että päätöksentekijällä on käytettävissään täydellinen informaatio, hänellä on johdonmukaiset preferenssit, ja että hän pystyy laskemaan parhaan toimintavaihtoehdon.

Käyttäytymistaloustieteellinen koulukunta on osoittanut, että tällainen "täydellinen rationaalinen toimija" on fiktio, ja monesti päätöksentekijä käyttää heuristiikkoja apunaan päätöksenteossa, mutta ei aina.

Mutta pointti se, että tämän täydellisen rationaalisen toimijan näkökulmasta epärationaalista olisi se, ettei olemassa olevaa informaatiota käytettäisi täysin hyödyksi, että toimittaisiin vastoin omia preferenssejä, taikka että valittaisiin sellainen toimintavaihtoehto, joka ei maksimoisi odotettavissa olevaa hyötyä.


Mä olen itse kehitellyt tässä taustalla "hedonistisen valinnan teoriaa", jossa päätöksentekijä toimii "pääsääntöisen hedonismin" ohjaamana, eli hänellä voi olla kolme erilaista intentiota:
a) tavoitella hyötyjä
b) vältellä tappioita
c) hyväksyä tappiot

Hyötyjen tavoittelu ja tappioiden välttely on ihan standardi hedonismin ja egoismin kanssa yhteensopivaa ajattelua, mutta tappioiden hyväksyntä tarvitsee selityksen. Päätöksentekijä voi hyväksyä tappiot joko siirtäessään tarpeen tyydytystään tuonnemmaksi (delayed gratification), seuratessaan jotakin sääntöä taikka normia, tai altruistisista syistä jolloin päätöksentekijä hyväksyy itsellensä tappiot, jotta toinen osapuoli voi kokea hyötyjä.


Tän viitekehyksen siirtäminen kansainväliseen politiikkaan olisi kiinnostavaa. Eli otettaisiin Klassisten Realistien tavoin jälleen tämä "Human Nature" aspekti huomioon. Tällainen "Hybridi Realismi" voisi teoreettisessa mielessä perustua kolmelle oletukselle:
1) Valtiokeskeisyys ja fokusoituminen kansainväliseen politiikkaan (teorian rajaus)
2) Oletus kansainvälisestä anarkiasta (järjestelmätason luonne)
3) Pääsääntöisesti hedonistiset päätöksentekijät (Päätöksentekotason luonne)

Ja erityisesti tässä olisi mielenkiintoista tarkastella tuon anarkian ja pääsääntöisesti hedonistisen päätöksenteon vuorovaikutusta ja niitä seurauksia mitä näillä oletuksilla yhteensä on.

Valtavirran kv. politiikan Realistinen teoria tekee nuo oletukset 1) ja 2) mutta kolmannen osalta olettaa valtiot rationaalisiksi toimijoiksi, mikä on tiettyjen kirjoittajien mielestä ongelmallinen oletus. Ja rationaalisuusoletus ei pysty selittämään sitä, miksi jokin valtio hyväksyisi altruistisesti itsellensä tappiot toisten kustannuksella, eli se ei pysty selittämään kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua esimerkiksi.

Lisäksi keskeinen konsepti Realisteille on valta (power), mutta vallan tavoittelun voi olettaa tuossa mun viitekehyksessä olevan seurausta oletuksista 2) ja 3).


Lisäksi tämä hedonistisen valinnan teoria on yhteensopiva psykologiasta tuttujen "expectancy x value" mallien kanssa.


No joo, meni ehkä hiukan off topic, mutta tuollaisia ajatuksia mulle heräsi tästä rationaalisuus kysymyksestä!

[Naturalisti]

Kysyin:
Miten kirjan "Philosophical Foundations of Neuroscience" kirjoittajat määrittelevät konseptin käsitteen?

ChatGPT vastasi:
[nips] ...Wittgensteinilaisesta filosofiasta... [naps]

Vastaus herätti minussa monia vastaväitteitä. Tyydyttääkö tuo muita?

Mulla on noitten historiallisten jättiläisten ajattelua seuratessani sellainen ikuisen optimistin käsitys, että ehkä he kilpailivat aidosti eri tieteenalojen tutkijoita vastaan eliitin suomasta sosiaalisesta statuksesta. Jos esimerkiksi kielitieteilijä olisi lipsauttanut, että kieltä voi tutkia ja sen voi ymmärtää muillakin menetelmillä kuin lingvistisilla, ilman että oli itse muiden alojen asiantuntija, sosiaalinen status ja leipä pöydässä olisivat voineet helposti kadota. Ehkä heillä oli huomattavasti nykyaikaisemmat käsitykset oman alansa rajoitteista kuin julkisesti antoivat ymmärtää – tai jos ei, sekin saattoi johtua aikakauden kilpailuasetelmasta. Olen siis siinä luulossa, että poikkitieteelliset hankkeet ovat nykyään yleisempiä kuin aiemmin. Enkä sen takia, että tutkijat vain olisivat olleet tuolloin tämän päivän tutkijoita typerämpiä.

Mielenkiintoinen kommentti! Pohdit tutkijoiden sosiaalista statusta ja sen vaikutusta tieteen rajojen vartiointiin – hyvin ajankohtainen teema.

Nykyään poikkitieteellisyyttä ainakin puheiissa arvostetaan, mutta näetkö silti, että tieteenalan autonomian korostus ja status voi edelleen olla esteinä yhteistyölle?

Entä tarkoititko rationalismilla empirismin vastakohtaa, eli sitä, että nojaat enemmän teoreettiseen päättelyyn kuin empirismiin?

Ensivaikutelmani kirjasta "The Building Blocks of Thought" on, että empirismillä viitataan siinä ajatukseen, että ihmisellä ei ole mitään geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia, ja rationalismilla viitataan siinä ajatukseen, että ihmisillä on geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia. Esimerkiksi empiristit ovat kirjan mukaan sitä mieltä, että adaptaatioita, joiden varaan evoluutiopsykologia rakennetaan, ei voi empiirisesti tutkia, joten evoluutiopsykologia ei ole tiedettä, kun taas rationalistit (kuten kirjan kirjoittajatkin) ovat sitä mieltä, että voidaanpas tutkia. Tai tämän kaltaisesta kärjistyksestä lähdetään ikään kuin liikkeelle. Eli jonkinlaisesta koulukuntien välisestä taistelusta vaikuttaisi olevan kyse näin ensialkuun. Mutta ehkäpä tuossa päädytään loppua kohden jonkinlaiseen kombinaatioon molemmista. Tai sitten ei. Olen kirjassa kuitenkin vasta niin alkutekijöissä (olen sivulla 25 ja kirjassa on kaiken kaikkiaan 704 sivua), etten ole ihan varma tekeekö tämä ensivaikutelmani oikeutta kirjalle.

Ok, olin näköjään täysin pihalla siitä mistä puhuit. Puhuin itse lainaamassasi kommentissa toisesta kirjasta ja tämä kirja tuli esiin mulle vasta tässä tässä kommentissa. Unohdetaan nyt se toinen kirja ja puhutaan tästä. Kirja ei ole mulle tuttu, mutta tuntuu ChatGPT:n antamien vastausten mukaan kiinnostavalta.

Kysymykseen "Miten kirja tulkitsee empirismin ja rationalismin käsitteet ja niiden suhteen?" se vastasi näin:

ChatGPT:
Christopher Molen teos *The Building Blocks of Thought* ei keskity eksplisiittisesti empirismin ja rationalismin filosofisten traditioiden määrittelyyn, mutta se käsittelee niiden välisiä jännitteitä kognitiotieteen ja mielen toiminnan tutkimuksen näkökulmasta. Mole pyrkii yhdistämään empiiriset havainnot ja rationaalisen päättelyn harmoniseksi kokonaisuudeksi selittäessään, miten ajattelu rakentuu ja kehittyy. Tässä tarkastellaan, miten teoksessa voidaan tulkita empirismin ja rationalismin suhde:

### **Empirismin rooli ajattelun rakennuspalikoissa**
Molen teorian mukaan ajattelun rakennuspalikat syntyvät aistihavainnoista ja vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa, mikä on klassisen empirismin ytimessä. Hän painottaa, että ihmismielen representaatiot – olivatpa ne symbolisia tai analogisia – perustuvat pitkälti kokemukselliseen tietoon, joka kerääntyy havaintojen kautta.

Empiristiseen perinteeseen liittyen Mole korostaa myös oppimisen ja ympäristön merkitystä. Ajattelun perustana olevat rakennuspalikat kehittyvät ja muovautuvat yksilön kokemusten myötä, mikä tekee ajattelusta joustavaa ja sopeutuvaa.

### **Rationalismin merkitys ajattelussa**
Samalla Mole tunnistaa, että pelkät havainnot eivät riitä selittämään ajattelun monimutkaisuutta. Ajatteluun liittyy aina jokin prosessi, joka järjestää ja yhdistää havaintoja loogisella tavalla. Tämä rationaalisen päättelyn ja abstrahoinnin kyky on rationalismin mukainen ajattelutapa. Mole osoittaa, että esimerkiksi päättely, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko nojaavat usein rakenteisiin, jotka ylittävät pelkän kokemuksellisen tiedon.

Rationalismi näkyy erityisesti siinä, miten mieli käyttää abstrakteja konsepteja ja sääntöjä, joita ei voida suoraan palauttaa havaintoaineistoon. Näin mieli luo uudenlaisia yhteyksiä ja mahdollistaa luovan ajattelun, joka ylittää sen, mitä on aiemmin havaittu.

### **Empirismi ja rationalismi täydentävinä voimina**
Molen teoksessa empirismi ja rationalismi eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä voimia. Hän esittää, että ajattelun rakennuspalikat koostuvat sekä kokemuksellisista että loogisista komponenteista, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Esimerkiksi oppimisessa empiiriset havainnot antavat tarvittavaa tietoa, mutta rationaalinen prosessointi järjestää sen mielekkääksi kokonaisuudeksi. Toisaalta rationaalinen ajattelu edellyttää aina jonkinlaista empiiristä pohjaa toimiakseen, ja sen tehokkuus riippuu siitä, kuinka hyvin se pystyy hyödyntämään havaintoihin perustuvaa tietoa.

### **Kritiikki ja synteesi**
Mole kritisoi perinteisiä filosofisia jakoja empirismin ja rationalismin välillä, koska ne eivät hänen mukaansa riitä selittämään ihmisen ajattelun moniulotteisuutta. Sen sijaan hän ehdottaa synteesiä, jossa empiiriset havainnot ja rationaaliset prosessit nähdään saman järjestelmän osina. Tämä lähestymistapa heijastaa kognitiotieteen yleistä pyrkimystä yhdistää filosofiset, psykologiset ja neurotieteelliset näkökulmat yhtenäiseksi ajattelun malliksi.

### **Johtopäätös**
Molen käsittelyssä empirismi ja rationalismi eivät ole erillisiä tai kilpailevia lähestymistapoja, vaan niiden yhdistäminen on välttämätöntä ajattelun kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Empiirinen tieto antaa ajattelulle sen raaka-aineen, kun taas rationaalinen prosessointi järjestää sen toiminnallisiksi ja mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tämä näkemys korostaa, että ajattelu on dynaaminen prosessi, joka hyödyntää molempia perinteitä saumattomasti.

----
Tuntuuko tämä vastsus lukemasi perusteella oikeaan osuvalta?

Tämän perusteella kirjan ajatukset resonoivat hyvin memeettisen naturalismin kanssa. Voin samaistaa nuo rakennuspalikat meemeiksi, joita on kahta sorttia: reaalimaailman representaatioita ja rationaalisia fiktioita, ajatustottumuksia, joita voidaan käyttää ajattelun apuvälineinä, mutta joilla ei ole vastinetta mielen prosessien ulkopuolisessa todellisuudessa.

[Stadin öljylanne]

----
Tuntuuko tämä vastsus lukemasi perusteella oikeaan osuvalta?

Mä luulen, että ChatGPT tietää kirjasta enemmän kuin minä, mutta noiden reilun parin kymmenen sivun perusteella ChatGPT:n kuvaukset ovat täysin mahdollisia. Varsinkin kun hieman ounastelinkin, että kirjassa kaiketi yritetään löytää kaikkia tyydyttävä ratkaisu ainakin noiden kahden koulukunnan väliseen debattiin.

Tämän perusteella kirjan ajatukset resonoivat hyvin memeettisen naturalismin kanssa. Voin samaistaa nuo rakennuspalikat meemeiksi, joita on kahta sorttia: reaalimaailman representaatioita ja rationaalisia fiktioita, ajatustottumuksia, joita voidaan käyttää ajattelun apuvälineinä, mutta joilla ei ole vastinetta mielen prosessien ulkopuolisessa todellisuudessa.

Minulla ei ole kritisoitavaa ChatCPT:n kuvauksissa ja jos ne kuulostavat mielestäsi järkeviltä memeettisen naturalismin näkökulmasta niin eipä minulla ole siihen nokan koputtamista

[Purdue]

Kysyin:
Miten kirjan "Philosophical Foundations of Neuroscience" kirjoittajat määrittelevät konseptin käsitteen?

ChatGPT vastasi:
[nips] ...Wittgensteinilaisesta filosofiasta... [naps]

Vastaus herätti minussa monia vastaväitteitä. Tyydyttääkö tuo muita?

Mulla on noitten historiallisten jättiläisten ajattelua seuratessani sellainen ikuisen optimistin käsitys, että ehkä he kilpailivat aidosti eri tieteenalojen tutkijoita vastaan eliitin suomasta sosiaalisesta statuksesta. Jos esimerkiksi kielitieteilijä olisi lipsauttanut, että kieltä voi tutkia ja sen voi ymmärtää muillakin menetelmillä kuin lingvistisilla, ilman että oli itse muiden alojen asiantuntija, sosiaalinen status ja leipä pöydässä olisivat voineet helposti kadota. Ehkä heillä oli huomattavasti nykyaikaisemmat käsitykset oman alansa rajoitteista kuin julkisesti antoivat ymmärtää – tai jos ei, sekin saattoi johtua aikakauden kilpailuasetelmasta. Olen siis siinä luulossa, että poikkitieteelliset hankkeet ovat nykyään yleisempiä kuin aiemmin. Enkä sen takia, että tutkijat vain olisivat olleet tuolloin tämän päivän tutkijoita typerämpiä.

Mielenkiintoinen kommentti! Pohdit tutkijoiden sosiaalista statusta ja sen vaikutusta tieteen rajojen vartiointiin – hyvin ajankohtainen teema.

Nykyään poikkitieteellisyyttä ainakin puheiissa arvostetaan, mutta näetkö silti, että tieteenalan autonomian korostus ja status voi edelleen olla esteinä yhteistyölle?

Entä tarkoititko rationalismilla empirismin vastakohtaa, eli sitä, että nojaat enemmän teoreettiseen päättelyyn kuin empirismiin?

Ensivaikutelmani kirjasta "The Building Blocks of Thought" on, että empirismillä viitataan siinä ajatukseen, että ihmisellä ei ole mitään geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia, ja rationalismilla viitataan siinä ajatukseen, että ihmisillä on geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia. Esimerkiksi empiristit ovat kirjan mukaan sitä mieltä, että adaptaatioita, joiden varaan evoluutiopsykologia rakennetaan, ei voi empiirisesti tutkia, joten evoluutiopsykologia ei ole tiedettä, kun taas rationalistit (kuten kirjan kirjoittajatkin) ovat sitä mieltä, että voidaanpas tutkia. Tai tämän kaltaisesta kärjistyksestä lähdetään ikään kuin liikkeelle. Eli jonkinlaisesta koulukuntien välisestä taistelusta vaikuttaisi olevan kyse näin ensialkuun. Mutta ehkäpä tuossa päädytään loppua kohden jonkinlaiseen kombinaatioon molemmista. Tai sitten ei. Olen kirjassa kuitenkin vasta niin alkutekijöissä (olen sivulla 25 ja kirjassa on kaiken kaikkiaan 704 sivua), etten ole ihan varma tekeekö tämä ensivaikutelmani oikeutta kirjalle.

Ok, olin näköjään täysin pihalla siitä mistä puhuit. Puhuin itse lainaamassasi kommentissa toisesta kirjasta ja tämä kirja tuli esiin mulle vasta tässä tässä kommentissa. Unohdetaan nyt se toinen kirja ja puhutaan tästä. Kirja ei ole mulle tuttu, mutta tuntuu ChatGPT:n antamien vastausten mukaan kiinnostavalta.

Kysymykseen "Miten kirja tulkitsee empirismin ja rationalismin käsitteet ja niiden suhteen?" se vastasi näin:

ChatGPT:
Christopher Molen teos *The Building Blocks of Thought* ei keskity eksplisiittisesti empirismin ja rationalismin filosofisten traditioiden määrittelyyn, mutta se käsittelee niiden välisiä jännitteitä kognitiotieteen ja mielen toiminnan tutkimuksen näkökulmasta. Mole pyrkii yhdistämään empiiriset havainnot ja rationaalisen päättelyn harmoniseksi kokonaisuudeksi selittäessään, miten ajattelu rakentuu ja kehittyy. Tässä tarkastellaan, miten teoksessa voidaan tulkita empirismin ja rationalismin suhde:

### **Empirismin rooli ajattelun rakennuspalikoissa**
Molen teorian mukaan ajattelun rakennuspalikat syntyvät aistihavainnoista ja vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa, mikä on klassisen empirismin ytimessä. Hän painottaa, että ihmismielen representaatiot – olivatpa ne symbolisia tai analogisia – perustuvat pitkälti kokemukselliseen tietoon, joka kerääntyy havaintojen kautta.

Empiristiseen perinteeseen liittyen Mole korostaa myös oppimisen ja ympäristön merkitystä. Ajattelun perustana olevat rakennuspalikat kehittyvät ja muovautuvat yksilön kokemusten myötä, mikä tekee ajattelusta joustavaa ja sopeutuvaa.

### **Rationalismin merkitys ajattelussa**
Samalla Mole tunnistaa, että pelkät havainnot eivät riitä selittämään ajattelun monimutkaisuutta. Ajatteluun liittyy aina jokin prosessi, joka järjestää ja yhdistää havaintoja loogisella tavalla. Tämä rationaalisen päättelyn ja abstrahoinnin kyky on rationalismin mukainen ajattelutapa. Mole osoittaa, että esimerkiksi päättely, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko nojaavat usein rakenteisiin, jotka ylittävät pelkän kokemuksellisen tiedon.

Rationalismi näkyy erityisesti siinä, miten mieli käyttää abstrakteja konsepteja ja sääntöjä, joita ei voida suoraan palauttaa havaintoaineistoon. Näin mieli luo uudenlaisia yhteyksiä ja mahdollistaa luovan ajattelun, joka ylittää sen, mitä on aiemmin havaittu.

### **Empirismi ja rationalismi täydentävinä voimina**
Molen teoksessa empirismi ja rationalismi eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä voimia. Hän esittää, että ajattelun rakennuspalikat koostuvat sekä kokemuksellisista että loogisista komponenteista, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Esimerkiksi oppimisessa empiiriset havainnot antavat tarvittavaa tietoa, mutta rationaalinen prosessointi järjestää sen mielekkääksi kokonaisuudeksi. Toisaalta rationaalinen ajattelu edellyttää aina jonkinlaista empiiristä pohjaa toimiakseen, ja sen tehokkuus riippuu siitä, kuinka hyvin se pystyy hyödyntämään havaintoihin perustuvaa tietoa.

### **Kritiikki ja synteesi**
Mole kritisoi perinteisiä filosofisia jakoja empirismin ja rationalismin välillä, koska ne eivät hänen mukaansa riitä selittämään ihmisen ajattelun moniulotteisuutta. Sen sijaan hän ehdottaa synteesiä, jossa empiiriset havainnot ja rationaaliset prosessit nähdään saman järjestelmän osina. Tämä lähestymistapa heijastaa kognitiotieteen yleistä pyrkimystä yhdistää filosofiset, psykologiset ja neurotieteelliset näkökulmat yhtenäiseksi ajattelun malliksi.

### **Johtopäätös**
Molen käsittelyssä empirismi ja rationalismi eivät ole erillisiä tai kilpailevia lähestymistapoja, vaan niiden yhdistäminen on välttämätöntä ajattelun kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Empiirinen tieto antaa ajattelulle sen raaka-aineen, kun taas rationaalinen prosessointi järjestää sen toiminnallisiksi ja mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tämä näkemys korostaa, että ajattelu on dynaaminen prosessi, joka hyödyntää molempia perinteitä saumattomasti.

----
Tuntuuko tämä vastsus lukemasi perusteella oikeaan osuvalta?

Tämän perusteella kirjan ajatukset resonoivat hyvin memeettisen naturalismin kanssa. Voin samaistaa nuo rakennuspalikat meemeiksi, joita on kahta sorttia: reaalimaailman representaatioita ja rationaalisia fiktioita, ajatustottumuksia, joita voidaan käyttää ajattelun apuvälineinä, mutta joilla ei ole vastinetta mielen prosessien ulkopuolisessa todellisuudessa.

Puhuttekohan te nyt samasta kirjasta.

Mä olin siinä käsityksessä että Stadin öljylanne kommentoi tätä teosta:

The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts

Tuon ovat kirjoittaneet Stephen Laurence and Eric Margolis.

Tuosta yllä olevasta linkistä myös löytyy linkki Open Access vaihtoehtoon siitä oikealta yläkulmasta, josta teoksen saa ladattua PDF muodossa itselleen täysin ilmaiseksi.


Mä siis käsitin, että Stadin öljylanne kommentoi tätä pumaskaa noissa kommenteissaan?!

Jos näin on, niin sulla Naturalisti on analyysi väärästä kirjasta!

[Stadin öljylanne]

Kysyin:
Miten kirjan "Philosophical Foundations of Neuroscience" kirjoittajat määrittelevät konseptin käsitteen?

ChatGPT vastasi:
[nips] ...Wittgensteinilaisesta filosofiasta... [naps]

Vastaus herätti minussa monia vastaväitteitä. Tyydyttääkö tuo muita?

Mulla on noitten historiallisten jättiläisten ajattelua seuratessani sellainen ikuisen optimistin käsitys, että ehkä he kilpailivat aidosti eri tieteenalojen tutkijoita vastaan eliitin suomasta sosiaalisesta statuksesta. Jos esimerkiksi kielitieteilijä olisi lipsauttanut, että kieltä voi tutkia ja sen voi ymmärtää muillakin menetelmillä kuin lingvistisilla, ilman että oli itse muiden alojen asiantuntija, sosiaalinen status ja leipä pöydässä olisivat voineet helposti kadota. Ehkä heillä oli huomattavasti nykyaikaisemmat käsitykset oman alansa rajoitteista kuin julkisesti antoivat ymmärtää – tai jos ei, sekin saattoi johtua aikakauden kilpailuasetelmasta. Olen siis siinä luulossa, että poikkitieteelliset hankkeet ovat nykyään yleisempiä kuin aiemmin. Enkä sen takia, että tutkijat vain olisivat olleet tuolloin tämän päivän tutkijoita typerämpiä.

Mielenkiintoinen kommentti! Pohdit tutkijoiden sosiaalista statusta ja sen vaikutusta tieteen rajojen vartiointiin – hyvin ajankohtainen teema.

Nykyään poikkitieteellisyyttä ainakin puheiissa arvostetaan, mutta näetkö silti, että tieteenalan autonomian korostus ja status voi edelleen olla esteinä yhteistyölle?

Entä tarkoititko rationalismilla empirismin vastakohtaa, eli sitä, että nojaat enemmän teoreettiseen päättelyyn kuin empirismiin?

Ensivaikutelmani kirjasta "The Building Blocks of Thought" on, että empirismillä viitataan siinä ajatukseen, että ihmisellä ei ole mitään geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia, ja rationalismilla viitataan siinä ajatukseen, että ihmisillä on geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia. Esimerkiksi empiristit ovat kirjan mukaan sitä mieltä, että adaptaatioita, joiden varaan evoluutiopsykologia rakennetaan, ei voi empiirisesti tutkia, joten evoluutiopsykologia ei ole tiedettä, kun taas rationalistit (kuten kirjan kirjoittajatkin) ovat sitä mieltä, että voidaanpas tutkia. Tai tämän kaltaisesta kärjistyksestä lähdetään ikään kuin liikkeelle. Eli jonkinlaisesta koulukuntien välisestä taistelusta vaikuttaisi olevan kyse näin ensialkuun. Mutta ehkäpä tuossa päädytään loppua kohden jonkinlaiseen kombinaatioon molemmista. Tai sitten ei. Olen kirjassa kuitenkin vasta niin alkutekijöissä (olen sivulla 25 ja kirjassa on kaiken kaikkiaan 704 sivua), etten ole ihan varma tekeekö tämä ensivaikutelmani oikeutta kirjalle.

Ok, olin näköjään täysin pihalla siitä mistä puhuit. Puhuin itse lainaamassasi kommentissa toisesta kirjasta ja tämä kirja tuli esiin mulle vasta tässä tässä kommentissa. Unohdetaan nyt se toinen kirja ja puhutaan tästä. Kirja ei ole mulle tuttu, mutta tuntuu ChatGPT:n antamien vastausten mukaan kiinnostavalta.

Kysymykseen "Miten kirja tulkitsee empirismin ja rationalismin käsitteet ja niiden suhteen?" se vastasi näin:

ChatGPT:
Christopher Molen teos *The Building Blocks of Thought* ei keskity eksplisiittisesti empirismin ja rationalismin filosofisten traditioiden määrittelyyn, mutta se käsittelee niiden välisiä jännitteitä kognitiotieteen ja mielen toiminnan tutkimuksen näkökulmasta. Mole pyrkii yhdistämään empiiriset havainnot ja rationaalisen päättelyn harmoniseksi kokonaisuudeksi selittäessään, miten ajattelu rakentuu ja kehittyy. Tässä tarkastellaan, miten teoksessa voidaan tulkita empirismin ja rationalismin suhde:

### **Empirismin rooli ajattelun rakennuspalikoissa**
Molen teorian mukaan ajattelun rakennuspalikat syntyvät aistihavainnoista ja vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa, mikä on klassisen empirismin ytimessä. Hän painottaa, että ihmismielen representaatiot – olivatpa ne symbolisia tai analogisia – perustuvat pitkälti kokemukselliseen tietoon, joka kerääntyy havaintojen kautta.

Empiristiseen perinteeseen liittyen Mole korostaa myös oppimisen ja ympäristön merkitystä. Ajattelun perustana olevat rakennuspalikat kehittyvät ja muovautuvat yksilön kokemusten myötä, mikä tekee ajattelusta joustavaa ja sopeutuvaa.

### **Rationalismin merkitys ajattelussa**
Samalla Mole tunnistaa, että pelkät havainnot eivät riitä selittämään ajattelun monimutkaisuutta. Ajatteluun liittyy aina jokin prosessi, joka järjestää ja yhdistää havaintoja loogisella tavalla. Tämä rationaalisen päättelyn ja abstrahoinnin kyky on rationalismin mukainen ajattelutapa. Mole osoittaa, että esimerkiksi päättely, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko nojaavat usein rakenteisiin, jotka ylittävät pelkän kokemuksellisen tiedon.

Rationalismi näkyy erityisesti siinä, miten mieli käyttää abstrakteja konsepteja ja sääntöjä, joita ei voida suoraan palauttaa havaintoaineistoon. Näin mieli luo uudenlaisia yhteyksiä ja mahdollistaa luovan ajattelun, joka ylittää sen, mitä on aiemmin havaittu.

### **Empirismi ja rationalismi täydentävinä voimina**
Molen teoksessa empirismi ja rationalismi eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä voimia. Hän esittää, että ajattelun rakennuspalikat koostuvat sekä kokemuksellisista että loogisista komponenteista, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Esimerkiksi oppimisessa empiiriset havainnot antavat tarvittavaa tietoa, mutta rationaalinen prosessointi järjestää sen mielekkääksi kokonaisuudeksi. Toisaalta rationaalinen ajattelu edellyttää aina jonkinlaista empiiristä pohjaa toimiakseen, ja sen tehokkuus riippuu siitä, kuinka hyvin se pystyy hyödyntämään havaintoihin perustuvaa tietoa.

### **Kritiikki ja synteesi**
Mole kritisoi perinteisiä filosofisia jakoja empirismin ja rationalismin välillä, koska ne eivät hänen mukaansa riitä selittämään ihmisen ajattelun moniulotteisuutta. Sen sijaan hän ehdottaa synteesiä, jossa empiiriset havainnot ja rationaaliset prosessit nähdään saman järjestelmän osina. Tämä lähestymistapa heijastaa kognitiotieteen yleistä pyrkimystä yhdistää filosofiset, psykologiset ja neurotieteelliset näkökulmat yhtenäiseksi ajattelun malliksi.

### **Johtopäätös**
Molen käsittelyssä empirismi ja rationalismi eivät ole erillisiä tai kilpailevia lähestymistapoja, vaan niiden yhdistäminen on välttämätöntä ajattelun kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Empiirinen tieto antaa ajattelulle sen raaka-aineen, kun taas rationaalinen prosessointi järjestää sen toiminnallisiksi ja mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tämä näkemys korostaa, että ajattelu on dynaaminen prosessi, joka hyödyntää molempia perinteitä saumattomasti.

----
Tuntuuko tämä vastsus lukemasi perusteella oikeaan osuvalta?

Tämän perusteella kirjan ajatukset resonoivat hyvin memeettisen naturalismin kanssa. Voin samaistaa nuo rakennuspalikat meemeiksi, joita on kahta sorttia: reaalimaailman representaatioita ja rationaalisia fiktioita, ajatustottumuksia, joita voidaan käyttää ajattelun apuvälineinä, mutta joilla ei ole vastinetta mielen prosessien ulkopuolisessa todellisuudessa.

Puhuttekohan te nyt samasta kirjasta.

Mä olin siinä käsityksessä että Stadin öljylanne kommentoi tätä teosta:

The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts

Tuon ovat kirjoittaneet Stephen Laurence and Eric Margolis.

Tuosta yllä olevasta linkistä myös löytyy linkki Open Access vaihtoehtoon siitä oikealta yläkulmasta, josta teoksen saa ladattua PDF muodossa itselleen täysin ilmaiseksi.


Mä siis käsitin, että Stadin öljylanne kommentoi tätä pumaskaa noissa kommenteissaan?!

Jos näin on, niin sulla Naturalisti on analyysi väärästä kirjasta!

Varmaan johtuu siitä, että minä olen onnistunut poimimaan kirjan alusta vain linkkisi takana olevan kolmannen ranskalaisen viivan ylhäältä lukien, joka menee näin: "Offers a complete rethinking of the rationalism-empiricism debate concerning the developmental origins of psychological traits". Eli aikalailla muu on mennyt minulta ohi jos siitä on ollut joku koherenti kuvaus tuossa alussa. Eli minun piikkiin menee, jos kirjasta on väärä luonnehdinta palstalla.

[Naturalisti]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konseptit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Rationaalisuudellahan on monia merkityksiä, mutta tässä tapauksessa sen voisi määritellä siten, että rationaalista on toiminta joka perustuu oikeaan tietoon.

Toisaalta konseptit ovat se tapa jolla me käsittelemme tietoa, joten epätarkka konsepti voi hyvinkin vähentää päätösten rationaalisuutta?

Toisaalta jos puhutaan "teorioista" eli siitä kuinka ajattelemme maailman toimivan, niin silloinhan monet teoriat ovat yksinkertaistuksia "oikeasta maailmasta". Ne auttavat siis näkemään tiettyjä asioita, mutta peittävät toiset asiat pois näkyvistä.

Silti, mä näkisin että teorian taikka konseptin hyvyys on siinä kuinka se auttaa meitä luovimaan tosielämän tilanteissa.

Eli tarkkaa vastausta en osaa kysymykseesi antaa.

Jos pyrimme simuloimaan ihmisten heuristiikkoja saattaa olla tarpeellista kyetä simuloimaan irrationaalista järjestelmää. Mikäli se onnistuu, irrationaalisuus on rationaalista, sikäli kun tietokone, jolla simulaatio toteutetaan, toimii rationaalisesti eikä muuta voi.

Joo, rationaalisuutta voi lähestyä monestakin näkökulmasta. Taloustieteestä alkunsa saanut rationaalisen valinnan teoria olettaa tiukassa muodossaan esim. että päätöksentekijällä on käytettävissään täydellinen informaatio, hänellä on johdonmukaiset preferenssit, ja että hän pystyy laskemaan parhaan toimintavaihtoehdon.

Käyttäytymistaloustieteellinen koulukunta on osoittanut, että tällainen "täydellinen rationaalinen toimija" on fiktio, ja monesti päätöksentekijä käyttää heuristiikkoja apunaan päätöksenteossa, mutta ei aina.

Mutta pointti se, että tämän täydellisen rationaalisen toimijan näkökulmasta epärationaalista olisi se, ettei olemassa olevaa informaatiota käytettäisi täysin hyödyksi, että toimittaisiin vastoin omia preferenssejä, taikka että valittaisiin sellainen toimintavaihtoehto, joka ei maksimoisi odotettavissa olevaa hyötyä.


Mä olen itse kehitellyt tässä taustalla "hedonistisen valinnan teoriaa", jossa päätöksentekijä toimii "pääsääntöisen hedonismin" ohjaamana, eli hänellä voi olla kolme erilaista intentiota:
a) tavoitella hyötyjä
b) vältellä tappioita
c) hyväksyä tappiot

Hyötyjen tavoittelu ja tappioiden välttely on ihan standardi hedonismin ja egoismin kanssa yhteensopivaa ajattelua, mutta tappioiden hyväksyntä tarvitsee selityksen. Päätöksentekijä voi hyväksyä tappiot joko siirtäessään tarpeen tyydytystään tuonnemmaksi (delayed gratification), seuratessaan jotakin sääntöä taikka normia, tai altruistisista syistä jolloin päätöksentekijä hyväksyy itsellensä tappiot, jotta toinen osapuoli voi kokea hyötyjä.


Tän viitekehyksen siirtäminen kansainväliseen politiikkaan olisi kiinnostavaa. Eli otettaisiin Klassisten Realistien tavoin jälleen tämä "Human Nature" aspekti huomioon. Tällainen "Hybridi Realismi" voisi teoreettisessa mielessä perustua kolmelle oletukselle:
1) Valtiokeskeisyys ja fokusoituminen kansainväliseen politiikkaan (teorian rajaus)
2) Oletus kansainvälisestä anarkiasta (järjestelmätason luonne)
3) Pääsääntöisesti hedonistiset päätöksentekijät (Päätöksentekotason luonne)

Ja erityisesti tässä olisi mielenkiintoista tarkastella tuon anarkian ja pääsääntöisesti hedonistisen päätöksenteon vuorovaikutusta ja niitä seurauksia mitä näillä oletuksilla yhteensä on.

Valtavirran kv. politiikan Realistinen teoria tekee nuo oletukset 1) ja 2) mutta kolmannen osalta olettaa valtiot rationaalisiksi toimijoiksi, mikä on tiettyjen kirjoittajien mielestä ongelmallinen oletus. Ja rationaalisuusoletus ei pysty selittämään sitä, miksi jokin valtio hyväksyisi altruistisesti itsellensä tappiot toisten kustannuksella, eli se ei pysty selittämään kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua esimerkiksi.

Lisäksi keskeinen konsepti Realisteille on valta (power), mutta vallan tavoittelun voi olettaa tuossa mun viitekehyksessä olevan seurausta oletuksista 2) ja 3).


Lisäksi tämä hedonistisen valinnan teoria on yhteensopiva psykologiasta tuttujen "expectancy x value" mallien kanssa.


No joo, meni ehkä hiukan off topic, mutta tuollaisia ajatuksia mulle heräsi tästä rationaalisuus kysymyksestä!

Rationalismista vielä arkipäivän näkemys, joka sotketaan usein sen filosofiseen merkitykseen.

Jokapäiväisessä keskustelussa rationaalisuus ymmärretään usein arkisessa merkityksessä viittaamaan johdonmukaiseen, perusteltuun ja "järkevään" ajatteluun, riippumatta siitä, nojaako tämä ajattelu empirismiin (kokemuksiin ja havaintoihin) vai rationalismiin (loogiseen päättelyyn ja abstraktioihin). Tämä käytännönläheinen tulkinta on paljon laajempi kuin filosofinen määritelmä.

Filosofisessa keskustelussa rationalismi ja empirismi on perinteisesti asetettu vastakkain. Rationalismi korostaa tiedon olevan peräisin järjen ja loogisen päättelyn kautta, kun taas empirismi painottaa havaintojen ja kokemusten merkitystä. Arkiajattelussa molemmat tavat ymmärtää maailmaa mielletään osaksi rationaalista ajattelua.

Tuon tämän esiin siksi, että oma ajatteluni perustuu empirismiin; tietoa todellisuudesta saa vain empiiristen kokemusten avulla. Rationaalisesti voi vain organisoida empiiristä tietoa. Rationaaliset konseptit ovat siten olemassa vain aivojen materiaslisina prosesseina. Niillä ei ole vastinetta näiden mielen prosessien ulkopuolella kuten reaalimaailman representaatioilla on.

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filo ... tionalismi

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:empirismi