No, en löytänyt hakusanalla suoraan omaa keskustelua revontulista.
Nuorison kanssa retkeillessä koimme upeita revontulia ja koitin hieman kertoa mitä niistä itse tiedän.
Kerroin myös että olen itse kuullut revontulien "äänen".
Tietysti kerroin, että äänet eivät mitenkään tule suoraan revontulista niin korkealta ilmakehästä.
Me emme kuulleet tälläkertaa, matkailuautossa kulkeminen jätti korvat 'soimaan' ja ainoat äänet tulivat luonnosta. Tunturipuron solina.
Esitin oman näkemykseni että sihisevä, rätisevä ääni voi muodustua melko lähellä maanpintaa, ilmassa olevissa jääkiteissä.
Itse koin äänet kun muistaakseni 98 talvella paukkupakkasissa oli voimakkaita aurinkomyrskyjä.
Tuona yönä ilmassa oli juuri runsaasti jääkiteitä.
Toki kerroin myös psykologisesta ilmiöstä, kun hiljaisuudessa tarkkailee jotain ilmiötä keskittyneesti, voi vaikkapa kuuloaisti virittyä herkemmäksi.
Onko muilla kokemuksia? Äänet ovat kyllä ihan yleisessä kerronnassa ilmiönä.
Käytännössä tarkoittaisi että aurinkomyrskyjen aikana energiaa tulisi myös maanpinnalle!
Tätähän ei oikeasti ole ihan kauaa tutkittu eikä mitattu- minusta tuolla energialla on varmasti ihan globaali merkitys ilmakehän lämpötiloille.
Revontulet
- John Carter
- Käyttäjätunnus suljettu
- Reactions:
- Viestit: 18146
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Revontulet
Hyvä aiheeseen liittyvä kirja on Lucy Jago- REVONTULET : Kristian Birkelandin Elämä. Siinä kerrotaan aiheesta aika kattavasti.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
- Laurapalmer
- Reactions:
- Viestit: 224
- Liittynyt: 04 Loka 2023, 13:12
Re: Revontulet
Kah, kiitti. Kirjastosta.
Toki keskustelu ja muiden kokemukset kiinnostaa aiheesta.
Toki keskustelu ja muiden kokemukset kiinnostaa aiheesta.
- John Carter
- Käyttäjätunnus suljettu
- Reactions:
- Viestit: 18146
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Revontulet
Joo, olen kuvannut noita revontulia jonkun verran ja kyllä niistä ääniä voi kuulua.
17 vuoden tutkimuksen aikana Laine tutkimusryhmineen on saanut selville, että revontulten aikana taivaalta kantautuu hyvin monenlaisia ääniä. Päidemme yläpuolelta voi kuulua pamauksia, jaksottaista rätinää ja teräviä räsähdyksiä. Ihmiskorva saattaa kuulla myös humisevaa, jatkuvaa ääntä.
17 vuoden tutkimuksen aikana Laine tutkimusryhmineen on saanut selville, että revontulten aikana taivaalta kantautuu hyvin monenlaisia ääniä. Päidemme yläpuolelta voi kuulua pamauksia, jaksottaista rätinää ja teräviä räsähdyksiä. Ihmiskorva saattaa kuulla myös humisevaa, jatkuvaa ääntä.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Revontulet
Revontuli = ketun orgasmi.
Näin siis pahkasikalogiikan mukaan.
Näin siis pahkasikalogiikan mukaan.

