Objektiivinen moraali
Lähetetty: 10 Elo 2024, 03:48
Eli tällainen oksymoron tällä kertaa.
Sam Harrisin kirjasta "Moraalinen maisema" inspiroituneena pohdin, voisiko moraalisia hyveitä valita objektiivisesti. Harris näyttää valitsevan hyveitä utilitarismin avulla ja tutkii niiden saavuttamista tieteellisesti, mutta mietin, voisiko hyveiden valinta perustua objektiivisempiin kriteereihin.
Ihminen oppii tyydyttämään tarpeensa kokemusten kautta, aluksi sattumanvaraisesti, mutta ajan myötä hän oppii valitsemaan toimivia tapoja. Ihmisen aivot kehittyvät pitkälle aikuisuuteen erottamaan yhä hienovaraisempia yksityiskohtia asioista, mikä tekee tavoitemielentiloista monimutkaisempia ja tilannekohtaisia. Ihmisen ajattelu perustuisi tässä käsitykseen, että siinä pyritän kohti tavoiteltuja mielentiloja.
Vaikka jokainen ihminen kokee oikean mielentilan ehkä eri tavoin, priorisoisin tässä välitöntä ongelmanratkaisua, joka tuo oikean mielentilan, sillä näkisin, että seuraava mielentila on aina reaktio edeltävään mielentilaan ja pitkää harkintaa edellyttävä pohdinta eroaa nopeasta harkinnasta tässä mielessä vain siinä, että mielentiloja on matkan varrella enemmän. Totuusarvo voisi näin liittyä mielentilaan, jossa dopamiinitasot ovat oikeat, stressitekijät vähäisiä tai ylipäätään jonkinlainen mielentila, jossa kognitiivista dissonanssia koetaan riittävän vähän.
Tavoitteen mukaiset mielentilat assosioituvat moraaliseen hyvään, kun taas tavoitteen vastaiset tilat koetaan pahoina. Samassa tilanteessa voi tietysti olla monia moraalisesti hyviä toimintatapoja, sikäli kun ne kaikki vain toimivat mielentilan saavuttamiseksi. Ehkäpä tämä tapa valita hyveet ei olisi sidottu niinkään mihinkään moraalisfilosofiaan vaan määräytyisi yksilöllisesti, oli ihmisellä mitään filosofiaa tai sitten ei.
Voisin siis väittää, että moraaliset väittämät tällä tavoin liitettynä mielentiloihin heijastavat viimekädessä esittäjänsä käsitystä maailman toiminnasta, ja niillä käsityksillä todennäköisesti jo on objektiivinen totuusarvo, vaikka niitä käsityksiä ei väitteiden mukana ääneen lausuttaisikaan. Voisin näin ollen väittää myös, että kaikki tosiasiaväittämät ovat niin ikään moraalisia väittämiä. Ei kai valehtelijoita muutoin niin pahoina ihmisinä pidettäisi.
Tämäkään tapa yrittää sisällyttää objektiivisuutta moraalisten hyveiden valintaan ei ole kokonaan ongelmatonta. Jokaisen kokemus moraalisesta hyvästä ei aina vastaa todellista hyötyä. Ihminen ei ole täysin rationaalinen, vaan toimii usein lyhyen tähtäimen pragmaattisuuden tai ylipäätään lajityypillisten ajatteluvinoumiensa harhauttamana, mikä voi johtaa väärien toimintatapojen omaksumiseen.
Kokemukseni on myös sen suuntainen, että ihmisille on tärkeämpää, että muut toimivat ympärillään moraalisesti oikein kuin tieteellisesti oikein. Eli vaikka tietäisimmekin, mikä olisi milloin missäkin asiayhteydessä objektiivisesti oikea moraali, sillä tuskin olisi mitään merkitystä, sillä ihmiset eivät edellytä ympäristöltään objektiivisuutta vaan riittävää toimivuutta ts. mukavuutta arkensa pyörittämisessä.
Tosin saatan tehdä myös itse saman perusteettoman moraalisen oletuksen kuin Harris. En ole kovin pitkälle pohtinut tämän ajatelmani sokeita kulmia enkä maallikkona osaisi niitä omin avuin kaikkia edes löytääkään, mutta jonkin sellaisen kritiikin voisin kai edelleen itselleni esittää, että onko moraalisesti oikein selvittää/määrittä moraaliset hyveet juuri esittämälläni tavalla. Eli en pääse tällä sekoilullani todennäköisesti tippaakaan lähemmäs moraalin objektiivisuutta kuin Harriskaan. Mikä voi olla itsestään selvää jo monilla muillakin tavoilla, jotka eivät vain sivistystasoni puutteen vuoksi ole minulle näkyvissä.
Onko tämä siis ihan hölmöä ajattelua? Tai onhan tämä, mutta millä kaikilla eri tavoilla? Entä olisiko tässä jotain säästettävissä; edes pienellä viilailulla? Onko kellään omia ajatuksia, millä tavoin moraalista voitaisiin rakentaa objektiivisesti mittava ilmiö (edes periaatteessa)? Tai vain yleistä kritiikkiä tällaisia yrityksiä kohtaan?
Sam Harrisin kirjasta "Moraalinen maisema" inspiroituneena pohdin, voisiko moraalisia hyveitä valita objektiivisesti. Harris näyttää valitsevan hyveitä utilitarismin avulla ja tutkii niiden saavuttamista tieteellisesti, mutta mietin, voisiko hyveiden valinta perustua objektiivisempiin kriteereihin.
Ihminen oppii tyydyttämään tarpeensa kokemusten kautta, aluksi sattumanvaraisesti, mutta ajan myötä hän oppii valitsemaan toimivia tapoja. Ihmisen aivot kehittyvät pitkälle aikuisuuteen erottamaan yhä hienovaraisempia yksityiskohtia asioista, mikä tekee tavoitemielentiloista monimutkaisempia ja tilannekohtaisia. Ihmisen ajattelu perustuisi tässä käsitykseen, että siinä pyritän kohti tavoiteltuja mielentiloja.
Vaikka jokainen ihminen kokee oikean mielentilan ehkä eri tavoin, priorisoisin tässä välitöntä ongelmanratkaisua, joka tuo oikean mielentilan, sillä näkisin, että seuraava mielentila on aina reaktio edeltävään mielentilaan ja pitkää harkintaa edellyttävä pohdinta eroaa nopeasta harkinnasta tässä mielessä vain siinä, että mielentiloja on matkan varrella enemmän. Totuusarvo voisi näin liittyä mielentilaan, jossa dopamiinitasot ovat oikeat, stressitekijät vähäisiä tai ylipäätään jonkinlainen mielentila, jossa kognitiivista dissonanssia koetaan riittävän vähän.
Tavoitteen mukaiset mielentilat assosioituvat moraaliseen hyvään, kun taas tavoitteen vastaiset tilat koetaan pahoina. Samassa tilanteessa voi tietysti olla monia moraalisesti hyviä toimintatapoja, sikäli kun ne kaikki vain toimivat mielentilan saavuttamiseksi. Ehkäpä tämä tapa valita hyveet ei olisi sidottu niinkään mihinkään moraalisfilosofiaan vaan määräytyisi yksilöllisesti, oli ihmisellä mitään filosofiaa tai sitten ei.
Voisin siis väittää, että moraaliset väittämät tällä tavoin liitettynä mielentiloihin heijastavat viimekädessä esittäjänsä käsitystä maailman toiminnasta, ja niillä käsityksillä todennäköisesti jo on objektiivinen totuusarvo, vaikka niitä käsityksiä ei väitteiden mukana ääneen lausuttaisikaan. Voisin näin ollen väittää myös, että kaikki tosiasiaväittämät ovat niin ikään moraalisia väittämiä. Ei kai valehtelijoita muutoin niin pahoina ihmisinä pidettäisi.
Tämäkään tapa yrittää sisällyttää objektiivisuutta moraalisten hyveiden valintaan ei ole kokonaan ongelmatonta. Jokaisen kokemus moraalisesta hyvästä ei aina vastaa todellista hyötyä. Ihminen ei ole täysin rationaalinen, vaan toimii usein lyhyen tähtäimen pragmaattisuuden tai ylipäätään lajityypillisten ajatteluvinoumiensa harhauttamana, mikä voi johtaa väärien toimintatapojen omaksumiseen.
Kokemukseni on myös sen suuntainen, että ihmisille on tärkeämpää, että muut toimivat ympärillään moraalisesti oikein kuin tieteellisesti oikein. Eli vaikka tietäisimmekin, mikä olisi milloin missäkin asiayhteydessä objektiivisesti oikea moraali, sillä tuskin olisi mitään merkitystä, sillä ihmiset eivät edellytä ympäristöltään objektiivisuutta vaan riittävää toimivuutta ts. mukavuutta arkensa pyörittämisessä.
Tosin saatan tehdä myös itse saman perusteettoman moraalisen oletuksen kuin Harris. En ole kovin pitkälle pohtinut tämän ajatelmani sokeita kulmia enkä maallikkona osaisi niitä omin avuin kaikkia edes löytääkään, mutta jonkin sellaisen kritiikin voisin kai edelleen itselleni esittää, että onko moraalisesti oikein selvittää/määrittä moraaliset hyveet juuri esittämälläni tavalla. Eli en pääse tällä sekoilullani todennäköisesti tippaakaan lähemmäs moraalin objektiivisuutta kuin Harriskaan. Mikä voi olla itsestään selvää jo monilla muillakin tavoilla, jotka eivät vain sivistystasoni puutteen vuoksi ole minulle näkyvissä.
Onko tämä siis ihan hölmöä ajattelua? Tai onhan tämä, mutta millä kaikilla eri tavoilla? Entä olisiko tässä jotain säästettävissä; edes pienellä viilailulla? Onko kellään omia ajatuksia, millä tavoin moraalista voitaisiin rakentaa objektiivisesti mittava ilmiö (edes periaatteessa)? Tai vain yleistä kritiikkiä tällaisia yrityksiä kohtaan?