Onko sinulla pituudestasi negatiivisia ajatuksia vai oletko sinut pituutesi kanssa?
Olen kohtuu pitkä naiseksi 176cm tai 175,5 Kiitän onneani siitä että en ollut ala tai yläasteella luokkani pisin tyttö, vaan vasta neljänneksi pisin. Pituus oli lähinnä positiivinen asia, tai niin minä ajattelin. Vasta joskus keski-iän kynnyksellä aloin ajattelemaan että olisi kiva olla hieman lyhyempi ja saada käyttää naisellisia korkokenkiä ja olla sellainen ja tällainen mutta ei ihan näin pitkä. Nyt en enää mieti turhia pääasia että pää toimii
"Ikuisesti minun kuuni" syleilen kiireistä kuuta. "Ottakoon" he vain toteavat, kauniit aurinko ihmiset "jos se kerran on hänen kuunsa"
Lyhyehkö mies mutten liian lyhyt että se olisi ongelma. 178cm. 185 ois aika ideaali, liian pitkäkään en haluaisi olla.
Loppuunlopuksi 178 on aika saatanan hyvä koska tässä sitä ollaan onnellisena toista elämää elellessä.
Cinnamon kirjoitti: ↑19 Elo 2024, 20:51
Lyhyehkö mies mutten liian lyhyt että se olisi ongelma. 178cm. 185 ois aika ideaali, liian pitkäkään en haluaisi olla.
Loppuunlopuksi 178 on aika saatanan hyvä koska tässä sitä ollaan onnellisena toista elämää elellessä.
Hän on 177 eli sentin verran pidempi kuin minä. Isäni oli pitkä mies ja pojat ovat molemmat 189 cm pitkiä. Ilmeisesti sitten minun puolelta tulee tuo poikien pituus.
"Ikuisesti minun kuuni" syleilen kiireistä kuuta. "Ottakoon" he vain toteavat, kauniit aurinko ihmiset "jos se kerran on hänen kuunsa"
186, nykyään aika ok mitta. Nuoruudessa jotain ongelmaa löytää sopivaa vaatetusta. Jos housun mitta oli sopiva, niin housunkauluksesta olisi mennyt kaksi sisään. Samoin paidat ja takit, muuten sopivia, mutta hihat ylettyi ranteen yläosaan.
Mutta nykyään vaatteet löytyy helpommin, kun leveyttä tullut myös. Nykyään oikeastaan ainoa pituuden huomaava asia tai paikka on perikunnan Pohjanmaalla oleva -54 rakennettu rintamamiestalo. Jokaisen oviaukon kohdalla täytyy kumartua nöyrästi, muutoin kolahtaa kuuppaan. Ja petollisin on ulkosaunan oviaukko, monet tähdistöt on näkyneet, kun liian vähäisellä nöyryydellä yrittänyt puusylillisen kanssa siitä mennä.
183cm
Olen tyytyväinen tähän pituuteen, koska kovin suurta muutosta ei voi tulla.
Ellei sitten lasketa ikääntymisen mukanaan tuomaa nikamien lyttyynpainumisia
181 cm. Olen tyytyväinen. En ole lyhyt enkä huomiota herättävän pitkä. Olen ollut kaikkia tyttöystäviäni pidempi, mitä pidän ihan mieluisana. Peruskoulussa olin luokan toiseksi lyhin, mikä silloin kyllä harmitti. Sitten yhdeksännen luokan ja lukion välisellä kesälomalla kasvoin aika nopeasti. Esimerkiksi siskoni kaverit eivät tunnistaneet minua, muodonmuutos oli sen verran iso ja tapahtui niin nopeasti. Sen lisäksi, että kasvoin pituutta, niin lapsimainen pyöreys katosi. En ollut peruskoulussa lihava, mutta itseäni nuoremman näköinen. Tosi babyface.
Nykyään viisi - kuusi senttiä lyhyempi kuin mitä sotilaspassissa lukee. Degeneratiivinen välilevysairaus krymppää selkärankaa kasaan vielä enemmän, kuin mitä iän myötä normaali lyheneminen vaikuttaisi. Se selittää myös vyötärön kasvamisen. Jos pitkää pötkylää krymppää kasaan, niin johonkin sen massan pitää mennä.
Armeijassa olin 179 cm. En tiedä paljonko iän myötä lyttyyn painunut. Aikuisena olen miettinyt, että vähempikin riittäisi, koska julkiset kulkuneuvot ja tilat ovat usein ahtaita jo keskipituiselle miehelle. Lapsena olin lyhyt, luokan toiseksi tai kolmanneksi lyhin ja se otti päähän, koska poikaporukoissa asiat ratkottiin yleensä painimalla. Varsinainen kasvuspurtti tapahtui lukiossa Olin varmaan 10 cm yhtä nuorena kasvanutta kaveria lyhyempi, kun menin lukioon, mutta kymmenkunta senttiä pitempi, kuin kirjoitimme ylioppilaaksi.
Neutroni kirjoitti: ↑19 Elo 2024, 21:38
Armeijassa olin 179 cm. En tiedä paljonko iän myötä lyttyyn painunut. Aikuisena olen miettinyt, että vähempikin riittäisi, koska julkiset kulkuneuvot ja tilat ovat usein ahtaita jo keskipituiselle miehelle. Lapsena olin lyhyt, luokan toiseksi tai kolmanneksi lyhin ja se otti päähän, koska poikaporukoissa asiat ratkottiin yleensä painimalla. Varsinainen kasvuspurtti tapahtui lukiossa Olin varmaan 10 cm yhtä nuorena kasvanutta kaveria lyhyempi, kun menin lukioon, mutta kymmenkunta senttiä pitempi, kuin kirjoitimme ylioppilaaksi.
Minulla kävi päin vastoin. Olin luokillani isommasta päästä, mutta lukiossa kasvu pysähtyi 176:een ja olin lopulta voimistelutunnin rivissä kolmanneksi pienin.
Ei lyhyehköistä jaloista isompaa haittaa ole ollut, paitsi, että suojakelin umpihangessa olen aivan avuton.
Parimetrinen remonttimies penslasi maalia keittiömme kattoon ilman jakkaroita. Kun otin asian puheeksi totesi hän, että pituudesta ei ole apua muuta kuin tässä ja tuohen kiskonnassa. Nauratti.
Kiitän onneani siitä että en ollut ala tai yläasteella luokkani pisin tyttö, vaan vasta neljänneksi pisin. Pituus oli lähinnä positiivinen asia, tai niin minä ajattelin. Vasta joskus keski-iän kynnyksellä aloin ajattelemaan että olisi kiva olla hieman lyhyempi ja saada käyttää naisellisia korkokenkiä ja olla sellainen ja tällainen mutta ei ihan näin pitkä. Nyt en enää mieti turhia pääasia että pää toimii 
