Tieteen tekeminen todellisuudessa

[mies.suomesta]

Olen kohta 20 vuotta tehnyt tutkimusta eri kokoonpanoissa. Suurin yllätys minulle on ollut, miten hierarkista toimintaa tieteentekeminen on. Tähän ajaa raha.

Ensimmäinen ongelma on, että monella tieteenalalla empirian tekeminen on ns. sikakallista. Tulee mieleen vanha nyrkkisääntö, että yhden genomin sekvensointi maksaa noin tonnin. Haluat varmaan ainakin noin 30 genomia, ennen kuin alat tehdä mitään johtopäätöksiä... jeps, ei siihen ole yksityisellä varaa.

Toinen ongelma on, että useimmissa tiedelehdissä on julkaisumaksut, tyypillisesti 2000-4000. Siis tutkija maksaa siitä, että saa juttunsa lehteen. Aika harva sitäkään on valmis maksamaan omasta pussistaan. On olemassa lehtiä, joissa ei ole julkaisumaksua, mutta niitä saa etsiä kun neulaa heinäsuovasta. Oman lisänsä tähän tuo JUFO-julkaisufoorumiluokitus, joka on mielestäni Itse Pirun keksintö. Lehtiä joilla ei ole JUFO-luokitusta, ei pidetä julkaisuluettelossa oikein minään. On erittäin vaikea löytää lehtiä, joilla on JUFO ja matalat julkaisumaksut.

Eli tieteen tekemiseen tarvitaan rahaa, ja rahaa sä saat tekemällä mitä sun pomo käskee. (Sori kaikille äidinkielenopettajille sä-passiivin käytöstä.) Toisin sanottuna sun pitää tehdä sellaista tutkimusta, mitä sun pomo haluaa, siinä aikataulussa mitä sun pomo haluaa.

Pomo saa tietysti rahansa siitä, että hänelle on myönnetty määrärahoja. Useimmilla tieteenaloilla rahoitusta myönnetään vain vanhemmille tutkijoille (väikkäri + sanotaan 5 v. kokemusta). Joillakin aloilla kuten taloustieteessä rahoitusta saa jo väitöskirjan tekijänä, mutta tähänkin tarvitaan professorin lausunto. Joka tapauksessa rahoituksesta on kova kilpailu, ja sen seurauksena pitää tehdä sellaista tutkimusta, mitä tiedeyhteisö haluaa. Tässä yritetään mielyttää "field leadereita" eli menestyneimpiä professoreita.

Se mielikuva, että ilmoittautumalla väitöskirjan tekijäksi saa avaimet yliopiston labraan ja mahdollisuuden tutkia mitä tahansa maan ja taivaan välistä on täysin väärä.

[Purdue]

Toinen ongelma on, että useimmissa tiedelehdissä on julkaisumaksut, tyypillisesti 2000-4000. Siis tutkija maksaa siitä, että saa juttunsa lehteen. Aika harva sitäkään on valmis maksamaan omasta pussistaan. On olemassa lehtiä, joissa ei ole julkaisumaksua, mutta niitä saa etsiä kun neulaa heinäsuovasta. Oman lisänsä tähän tuo JUFO-julkaisufoorumiluokitus, joka on mielestäni Itse Pirun keksintö. Lehtiä joilla ei ole JUFO-luokitusta, ei pidetä julkaisuluettelossa oikein minään. On erittäin vaikea löytää lehtiä, joilla on JUFO ja matalat julkaisumaksut.

Mitenkäs tämä oikein on noin laajemmin? Itse en ole tutkimusta tehnyt ja mitään siten julkaissut tieteellisissä lehdissä.

Mutta mulle tarjoutui mahdollisuus julkaista artikkeli taikka essee vertaisarvioidussa open access julkaisussa joka käsitteli kansainvälistä politiikkaa tossa vajaa pari vuotta sitten. Eräs amerikkalainen professori lupasi lisäksi suositella mun esseetä sille julkaisulle julkaistavaksi.

En sitten kuitenkaan julkaissut, koska olin ns. "itsenäinen tutkija", ja mulle olisi koitunut noin puolentoista tonnin julkaisumaksu siitä hyvästä että saan kirjoitukseni julkaistua. Päälle olisi tullut lisäksi useiden satojen eurojen maksu englannin kielen tarkistuksesta ja oikoluvusta.

Mutta kuinkas tämä on tutkijamaailmassa? Eikös ne taustainstituutiot (yliopistot ynnä muut) maksa tutkijoiden julkaisumaksut tällaisissa tapauksissa?

Ja sitten on nämä perinteiset eri alojen arvovaltaiset tiedejulkaisut, jotka ilmestyy vielä painettunakin, ja joiden lukeminen maksaa. Eikös näissä se julkaiseminen ole pääsääntöisesti kirjoittajalle ilmaista, koska ne julkaisun kustannukset (vertaisarvioinnit, jne.) maksetaan niistä maksuista joita lukijat/tilaajat kuten yliopistot maksavat?

[mies.suomesta]

Jatkan samasta aiheesta. Koska professorit ja päätutkijat maksavat julkaisutoiminnan kulut (ja sellaisen maallisen pikkuasian kuin tutkijoiden palkat), he päättävät, miten, millä aikataululla ja missä kokoonpanossa tutkimusta tehdään. Tämän seurauksena useimpiin tutkimusprojekteihin pitää ottaa mukaan tuottamattomia vatipäitä. Usein sattuu, että jotain täysin epäoleellista analyysia pitää odottaa viikkotolkulla, koska naapuriosaston Seppo on lähtenyt vanhempainvapaalle. Vielä useammin sattuu, että artikkelin "kirjoittajiksi" pitää ottaa mukaan henkilöitä, jotka eivät tee mitään koko julkaisun eteen. Eipä heistä kyllä sitten ole mitään haittaakaan.

Tyypillisessä luonnontieteellisessä artikkelissa on tänä päivänä yli kymmenen "kirjoittajaa". Jokainen näkee siitä, että suurin osa on vatipäitä. Miksi he pääsevät "kirjoittajaksi" ja saavat ansion siitä? Tähän on kaksi syytä. He ovat joko proffan kavereita, tai sitten heillä on niin paljon valtaa, että proffa haluaa ottaa heidät mukaan. Proffa esim. ajattelee, että nämä henkilöt saattavat lukea seuraavan apurahahakemuksen.

Mielestäni suomalainen erikoispiirre on, että tieteelliset artikkelit ovat siirtyneet hyvin paljon laskennalliseen ja dataintensiiviseen suuntaan. Suomalainen haluaa laskea kaiken, kaikkien muuttujien kanssa! Tämä tarkoittaa, että se henkilö, joka oikeasti tekee tutkimuksen, joutuu olemaan vähintään keskitason koodaaja. Käytännössä rivitutkijan toimenkuva muistuttaa hyvin paljon software developerin toimenkuvaa. Lukeminen, kirjoittaminen, kriittinen ajattelu valuu hyvin paljon tutkimusryhmän vanhemmille jäsenille, usein pelkästään yhdelle päätutkijalle.

Uskomatonta kyllä, usein päätutkija on T. A. Ukki, joka ei ymmärrä otoskoon merkitystä. Tämän seurauksena tehdään analyyseja, jotka eivät voi teoriassakaan onnistua. Hiki hatussa koodaillaan. Sanoisin nyrkkisääntönä, että esim. biotieteissä on täysin turha tutkia mitään ilmiötä, jota on aiemmin tutkittu, alle sadan näytteen aineistolla. (Näin siksi, että pienellä aineistolla on mahdollista havaita vain vahvoja efektejä eli korrelaatioita. Jos ilmiötä on aiemmin tutkittu, kaikki vahvat korrelaatiot on todennäköisesti havaittu jo.)

[mies.suomesta]

Mitenkäs tämä oikein on noin laajemmin? Itse en ole tutkimusta tehnyt ja mitään siten julkaissut tieteellisissä lehdissä.

Mutta mulle tarjoutui mahdollisuus julkaista artikkeli taikka essee vertaisarvioidussa open access julkaisussa joka käsitteli kansainvälistä politiikkaa tossa vajaa pari vuotta sitten. Eräs amerikkalainen professori lupasi lisäksi suositella mun esseetä sille julkaisulle julkaistavaksi.

En sitten kuitenkaan julkaissut, koska olin ns. "itsenäinen tutkija", ja mulle olisi koitunut noin puolentoista tonnin julkaisumaksu siitä hyvästä että saan kirjoitukseni julkaistua. Päälle olisi tullut lisäksi useiden satojen eurojen maksu englannin kielen tarkistuksesta ja oikoluvusta.

Mutta kuinkas tämä on tutkijamaailmassa? Eikös ne taustainstituutiot (yliopistot ynnä muut) maksa tutkijoiden julkaisumaksut tällaisissa tapauksissa?

Ja sitten on nämä perinteiset eri alojen arvovaltaiset tiedejulkaisut, jotka ilmestyy vielä painettunakin, ja joiden lukeminen maksaa. Eikös näissä se julkaiseminen ole pääsääntöisesti kirjoittajalle ilmaista, koska ne julkaisun kustannukset (vertaisarvioinnit, jne.) maksetaan niistä maksuista joita lukijat/tilaajat kuten yliopistot maksavat?

Kiitos kommenteista yhteiskuntatieteen puolelta! Itse en pidä kielentarkastusta ihan välttämättömänä, koska osaan mielestäni englantia aika hyvin. Joillakin yliopistolaitoksilla ja tutkimuslaitoksilla on tosiaan rahaa julkaisujen kulujen kattamiseen, mutta ei mitenkään kaikilla. Usein sitä pitää tosiaan kysyä pomolta. Kyllä minusta julkaisumaksut ovat tänä päivänä enemmän sääntö kuin poikkeus. Voi olla, että en ole lähettänyt kirjoituksiani tarpeeksi hyviin lehtiin.

[Purdue]

Mitenkäs tämä oikein on noin laajemmin? Itse en ole tutkimusta tehnyt ja mitään siten julkaissut tieteellisissä lehdissä.

Mutta mulle tarjoutui mahdollisuus julkaista artikkeli taikka essee vertaisarvioidussa open access julkaisussa joka käsitteli kansainvälistä politiikkaa tossa vajaa pari vuotta sitten. Eräs amerikkalainen professori lupasi lisäksi suositella mun esseetä sille julkaisulle julkaistavaksi.

En sitten kuitenkaan julkaissut, koska olin ns. "itsenäinen tutkija", ja mulle olisi koitunut noin puolentoista tonnin julkaisumaksu siitä hyvästä että saan kirjoitukseni julkaistua. Päälle olisi tullut lisäksi useiden satojen eurojen maksu englannin kielen tarkistuksesta ja oikoluvusta.

Mutta kuinkas tämä on tutkijamaailmassa? Eikös ne taustainstituutiot (yliopistot ynnä muut) maksa tutkijoiden julkaisumaksut tällaisissa tapauksissa?

Ja sitten on nämä perinteiset eri alojen arvovaltaiset tiedejulkaisut, jotka ilmestyy vielä painettunakin, ja joiden lukeminen maksaa. Eikös näissä se julkaiseminen ole pääsääntöisesti kirjoittajalle ilmaista, koska ne julkaisun kustannukset (vertaisarvioinnit, jne.) maksetaan niistä maksuista joita lukijat/tilaajat kuten yliopistot maksavat?

Kiitos kommenteista yhteiskuntatieteen puolelta! Itse en pidä kielentarkastusta ihan välttämättömänä, koska osaan mielestäni englantia aika hyvin. Joillakin yliopistolaitoksilla ja tutkimuslaitoksilla on tosiaan rahaa julkaisujen kulujen kattamiseen, mutta ei mitenkään kaikilla. Usein sitä pitää tosiaan kysyä pomolta. Kyllä minusta julkaisumaksut ovat tänä päivänä enemmän sääntö kuin poikkeus. Voi olla, että en ole lähettänyt kirjoituksiani tarpeeksi hyviin lehtiin.

Mä näkisin, että kielentarkistus on aina hyvä tehdä. Itsekin pidän englannin kielen taitoani melko hyvänä, mutta aina sieltä jotakin korjattavaa löytyy.

Mä itse asiassa kirjoittelin juuri kevään-kesän-alkusyksyn aikana tollasen päälle 70-sivuisen esseen englanniksi, joka käsittelee elämänfilosofiaa ja etiikkaa. Kielen tarkistuksen toteutin itsenäisesti Grammarlyn avulla. Paljoa ei korjattavaa löytynyt, mutta ne pienetkin virheet särähtävät kieltä äidinkielenään puhuvan korvaan pahasti, jos niitä löytyy.

Jos ei siis ole mahdollisuuksia antaa kielentarkistusta jollekin kaupalliselle toimijalle, niin Grammarly jo ilmaisversionakin kattaa perus kieliopin ja kirjoitusvirheiden tarkistuksen. Maksullinen versio kattaa paljon ihan kirjoitustyyliin liittyviä vihjeitä. Ja tuota Grammarlyä käyttävät hyväkseen ihan jo englantia äidinkielenään puhuvat tutkijat ja kirjoittajat, joten suosittelen ainakin tutustumaan tuohon:

Grammarly

Ja tuon saa tarvittaessa integroitua nykyään vaikka mihin. Esim. sähköpostien kirjoittamisen tarkistuskin taitaa onnistua lennosta tuon avulla, mutta tätä ominaisuutta en ole itse kokeillut.

[Corto]

Toinen ongelma on, että useimmissa tiedelehdissä on julkaisumaksut, tyypillisesti 2000-4000. Siis tutkija maksaa siitä, että saa juttunsa lehteen. Aika harva sitäkään on valmis maksamaan omasta pussistaan. On olemassa lehtiä, joissa ei ole julkaisumaksua, mutta niitä saa etsiä kun neulaa heinäsuovasta. Oman lisänsä tähän tuo JUFO-julkaisufoorumiluokitus, joka on mielestäni Itse Pirun keksintö. Lehtiä joilla ei ole JUFO-luokitusta, ei pidetä julkaisuluettelossa oikein minään. On erittäin vaikea löytää lehtiä, joilla on JUFO ja matalat julkaisumaksut.

open access maksaa, koska lehtiä ei juuri tilailla vaan ne ovat kaikkien nähtävinä netissä (mikä tietty on hyvä asia). Mutta yleensä (en tiedä muualla) sen maksaa laitos tai tutkimusyksikkö. Luoja paratkoon että itse pitäisi maksaa. Taitaa olla kuitenkin alakohtaista missä suhteessa maksuttomia / maksullisia lehtiä on (?).
Toi Jufo-luokituksen saaminen näyttää myös kestävän, voi kai olla ihan ok lehti, mutta sille nyt ei sitä luokitusta ole vain tullut, vielä.

[mies.suomesta]

@Purdue, ehdottomasti kannattaa käyttää jotain softaa. Itsekin aina neuvon muille tutkijoille, että käyttäkää edes sitä Wordin autocorrectia, kun tämäkään ei näytä olevan kaikille selvä.

Tarkoitin että en itse käytä maksullista kielentarkastuspalvelua. Pari kertaa on tällaisista kokemusta, ja muutokset ovat olleet hyvin pieniä/kosmeettisia, tyyliin kirjoitatko jonkun sanan väliviivan kanssa vai erikseen. Tässä tosin on tieteenalojen välillä eroja. Lunnontieteissä pärjää hyvin suppealla sanavarastolla ja yksinkertaisilla lauserakenteilla, ihmistieteissä taas tekstin eleganssi voi olla osa sen tieteellisiä ansioita. Esim. tuo 70-sivuinen esseesi kuulostaa siltä.