Humalaisten totuudet

[Kissatäti]

Missä määrin pitää jaksaa humalaisen ihmisen totuuksia. Kuinka kauan, kuinka monta vuotta? Jos joskus on tehnyt virheen, heitetään nyt vaikka 20 vuotta sitten. Onko oikein että siitä saa monen kymmenen vuoden rangaistuksen suhteessa? Tai jos on ollut sekaisin vaikka 15 vuotta, onko oikein että asiasta muistutetaan joka kerta kun suhteessa terveenä osapuolena ollut saa tipan viinaa.

Viime sunnuntaina mies kysyi minulta että kuinka paljon koet olevasi velkaa minulle. En osannut vastata, lukkiuduin, ja hän jatkoi että "et mitään tietenkään koska olet ahne jolle vain raha merkitsee." Silloin tajusin että Hän ei rakasta minua vaan omistaa minut.

[Märkäruuti]

Humalaisten jutut ovat humalaisten juttuja. Niille ei liikaa painoarvoa kannattaisi laittaa. En tosin tunne sinun tilannettasi, mutta yleisesti on näin.

[asdf]

Humalaisen ystävän humalaisia totuuksia pitää sietää seitsemän minuutta. Jos humalainen totuuksien laukoja on puoliso, siltä kannattaa kysyä seuraavana aamuna vakavalla äänen sävyllä, että oletko edelleen samaa mieltä. Jos puoliso on, hänet kannattaa jättää. Maailma on tulvillaan parempia puolisojia.

[Kissatäti]

Humalaisten jutut ovat humalaisten juttuja. Niille ei liikaa painoarvoa kannattaisi laittaa. En tosin tunne sinun tilannettasi, mutta yleisesti on näin.

Siis tämä on monipiipuinen juttu. Haluaisin ihan rehellisiä mielipiteitä monelta kantilta mietittynä. Tosiasiahan siis on tämä. Olin enemmän tai vähemmän pihalla kuin lintulauta yli 15 vuotta. Psykooseja, mielisairaalajaksoja ym kaikkea ei kivaa. Koko ajan mies huolehti perheestä, kahdesta pojasta, minusta ja perheen toimeentulosta. Uhrasi elämänsä olemalla "kunnon mies". Rakastan ja kunnioitan häntä suuresti mutta hänen rakkaus minuun on ymmärrettävästi muuttunut omistamiseksi kaiken tämän epäreilun elämäntilanteen takia. Miten voin korvata 15 vuotta jonka mies on uhrannut elämästään? En mitenkään, ei kai sellaista rahasummaa ole. Tosaalta minä omistan kokonaan tämän talon missä asumme, talo on tärkeämpi ja rakkaampi hänelle kuin minulle. Siispä mietin että jos vain häipyisi numeroa tekemättä ja jättäisi talon Hänelle ja pojille. Vai mitä te minun asemassa tekisitte?

Ongelma on vain se että miten minä sitten pärjään koska tuloni ovat perin vähäiset. Tuskin saan mitään tukiakaan koska minulla on siis omaisuutta vaikka ei suuria tuloja.

[Kissatäti]

Haluaisin niin olla tämän tarinan hyvis mutta en sitä välttämättä ole. En tietenkään tahallani sairastunut masennukseen joka johti psykooseihin ja olen miettinyt kuinka olisin voinut välttää koko homman. Elämässä vain tapahtuu joskus asioita jotka käsittelemättöminä voivat johtaa tilanteisiin kuten psykoottinen masennus. Eli minulla on trauma masennukseni taustalla. Traumaan johtuneet tapahtumatkin olisi ehkä voinut välttää jos ei olisi ollut niin saakelin nuori ja naiivi. Mutta se on turhaa miettimistä, ajassa kun ei pääse edes taaksepäin kuten olemme palstalla useasti todenneet.

En kuitenkaan ole hevosenselässä elämäni kanssa. Yritän saada välillemme jonkinlaista keskustelua asiasta kunhan Hän palaa työmatkalta. Joulu on aina ollut meille kaikille tärkeä juhla. Nautitaan siitä jos kohtalo sallii ja mietitään sitten tulevaa.

[Neutroni]

Siis tämä on monipiipuinen juttu. Haluaisin ihan rehellisiä mielipiteitä monelta kantilta mietittynä.

Ei kai tuossa muiden miettimisillä ole väliä. Sinä joudut kuitenkin tekemään itse kompromissisi.

Miten voin korvata 15 vuotta jonka mies on uhrannut elämästään? En mitenkään, ei kai sellaista rahasummaa ole. Tosaalta minä omistan kokonaan tämän talon missä asumme, talo on tärkeämpi ja rakkaampi hänelle kuin minulle. Siispä mietin että jos vain häipyisi numeroa tekemättä ja jättäisi talon Hänelle ja pojille. Vai mitä te minun asemassa tekisitte?

Ei tuollaiset asiat ole korvattavissa rahalla. En rehellisesti sanoen tiedä mitä tekisin tuollaisten äärikokemusten jälkeen. Sitä on hyvin voivana ihan turha spekuloida. Olen kuitenkin taipuvainen tottumaan vallitsevaan tilanteeseen ja karttamaan riskipitoisia valintoja, joten varmaan sinnittelisin onnettomassa suhteessa niin pitkään, että katkeroituisin läpikotaisin ja vihaisin ex-puolisoani lopun ikääni. Varsinkin jos eroon liittyisi isoja taloudellisia uhkia niin kuin sinun tapauksessa.

Ei taloa voi niin vain jättää häipymällä, koska se on kiinteistörekisteriin rekisteröityä omaisuutta. Se voi johtaa teille molemmille monimutkaisiin byrokraattisiin ongelmiin, kun sinä olet yhteiskunnan silmissä edelleen talon omistaja (mikä vaikuttaa esim. tukiin) ja miehesi taas ei voisi päättää monesta virallista byrokratiaa vaativasta asiasta, koska ei ole kiinteistön omistaja.

[Brainwashed]

Kissatädille antaisin sellaisen neuvon että suo Hänellekin oikeus oikutella välillä, jos sitten pikku hiprakassa, niin ihan sama, koska kyllä hänkin on kestänyt sinuun hulluuttasi kaikesta päätellen vuosikymmenien ajan kuin mies, ja sellaisia ei joka oksassa saatikka puussa kasva. Jos eroat Hänestä niin sinä olet kusessa, ei Hän, ja tämän totean ihan kaikella ystävyydellä.

[Märkäruuti]

Koko ajan mies huolehti perheestä, kahdesta pojasta, minusta ja perheen toimeentulosta. Uhrasi elämänsä olemalla "kunnon mies".

En pitäisi tätä uhrauksena. Olen itse huolehtinut kolmesta lapsesta YH isäksi jäätyäni. Olihan se tiukkaa, kun kämppä lähti ja velat jäivät. Mutta siitäkin ajasta minulla on enimmäkseen hyviä muistoja ja niin on aikuisikään päässeillä lapsillanikin. Kodistani tuli vielä lasten kavereidenkin "sijaiskoti", kun meille voi tulla vapaasti ja olla vapaasti, kun ei paikkoja rikkonut.

Et pysty korvaamaan 15 vuotta, äläkä edes yritä. Jos nyt saat parisuhteen pelaamaan edes miehesi ollessa selvänä, niin ei siitä kannata lähteä ainakaan huonon omantunnon takia. Psyykkinen sairaus on sairaus siinä kuin somaattinenkin, eikä se pääsääntöisesti ole ihmisen oma vika. On turha syyllistää itseään asiasta, jolle ei ole itse mitään voinut.

Olet yksi tämän palstan helmistä. Tsemppiä sinulle.

[ID10T]

Humalaisten jutut ovat humalaisten juttuja. Niille ei liikaa painoarvoa kannattaisi laittaa. En tosin tunne sinun tilannettasi, mutta yleisesti on näin.

Siis tämä on monipiipuinen juttu. Haluaisin ihan rehellisiä mielipiteitä monelta kantilta mietittynä. Tosiasiahan siis on tämä. Olin enemmän tai vähemmän pihalla kuin lintulauta yli 15 vuotta. Psykooseja, mielisairaalajaksoja ym kaikkea ei kivaa. Koko ajan mies huolehti perheestä, kahdesta pojasta, minusta ja perheen toimeentulosta. Uhrasi elämänsä olemalla "kunnon mies". Rakastan ja kunnioitan häntä suuresti mutta hänen rakkaus minuun on ymmärrettävästi muuttunut omistamiseksi kaiken tämän epäreilun elämäntilanteen takia. Miten voin korvata 15 vuotta jonka mies on uhrannut elämästään? En mitenkään, ei kai sellaista rahasummaa ole. Tosaalta minä omistan kokonaan tämän talon missä asumme, talo on tärkeämpi ja rakkaampi hänelle kuin minulle. Siispä mietin että jos vain häipyisi numeroa tekemättä ja jättäisi talon Hänelle ja pojille. Vai mitä te minun asemassa tekisitte?

Ongelma on vain se että miten minä sitten pärjään koska tuloni ovat perin vähäiset. Tuskin saan mitään tukiakaan koska minulla on siis omaisuutta vaikka ei suuria tuloja.

Aito rakkaus on pyyteetöntä, ei velkasuhde.

[KultaKikkare]

Missä määrin pitää jaksaa humalaisen ihmisen totuuksia. Kuinka kauan, kuinka monta vuotta? Jos joskus on tehnyt virheen, heitetään nyt vaikka 20 vuotta sitten. Onko oikein että siitä saa monen kymmenen vuoden rangaistuksen suhteessa? Tai jos on ollut sekaisin vaikka 15 vuotta, onko oikein että asiasta muistutetaan joka kerta kun suhteessa terveenä osapuolena ollut saa tipan viinaa.

Viime sunnuntaina mies kysyi minulta että kuinka paljon koet olevasi velkaa minulle. En osannut vastata, lukkiuduin, ja hän jatkoi että "et mitään tietenkään koska olet ahne jolle vain raha merkitsee." Silloin tajusin että Hän ei rakasta minua vaan omistaa minut.

[KultaKikkare]

Humalaisten jutut ovat humalaisten juttuja. Niille ei liikaa painoarvoa kannattaisi laittaa. En tosin tunne sinun tilannettasi, mutta yleisesti on näin.

Siis tämä on monipiipuinen juttu. Haluaisin ihan rehellisiä mielipiteitä monelta kantilta mietittynä. Tosiasiahan siis on tämä. Olin enemmän tai vähemmän pihalla kuin lintulauta yli 15 vuotta. Psykooseja, mielisairaalajaksoja ym kaikkea ei kivaa. Koko ajan mies huolehti perheestä, kahdesta pojasta, minusta ja perheen toimeentulosta. Uhrasi elämänsä olemalla "kunnon mies". Rakastan ja kunnioitan häntä suuresti mutta hänen rakkaus minuun on ymmärrettävästi muuttunut omistamiseksi kaiken tämän epäreilun elämäntilanteen takia. Miten voin korvata 15 vuotta jonka mies on uhrannut elämästään? En mitenkään, ei kai sellaista rahasummaa ole. Tosaalta minä omistan kokonaan tämän talon missä asumme, talo on tärkeämpi ja rakkaampi hänelle kuin minulle. Siispä mietin että jos vain häipyisi numeroa tekemättä ja jättäisi talon Hänelle ja pojille. Vai mitä te minun asemassa tekisitte?

Ongelma on vain se että miten minä sitten pärjään koska tuloni ovat perin vähäiset. Tuskin saan mitään tukiakaan koska minulla on siis omaisuutta vaikka ei suuria tuloja.

Et todellakaan anna sille taloasi, myydä voit jos se haluaa siitä maksaa käyvän hinnan etkä itse halua pitää.

[KultaKikkare]

Voit kysyä siltä, että mitä se ajattelee sun olevan velkaa, mitä se haluaa. Kun selvästikään ei osaa sitä itse kertoa, ja silti joku risoo ja pahasti.

[KultaKikkare]

Rakastan ja kunnioitan häntä suuresti mutta hänen rakkaus minuun on ymmärrettävästi muuttunut omistamiseksi kaiken tämän epäreilun elämäntilanteen takia. Miten voin korvata 15 vuotta jonka mies on uhrannut elämästään?

Ei se mene noin. Rakkaus ei muutu omistamiseksi ihan sama mikä olis, ootko varma ettei se ole omistanut sua alusta saakka? Nyt se vaan paljastuu kun sitä ei enää kiinnosta.

[Cinnamon]

Kännipuheille arvosana 0.
Suosittelen että ette juopottele.
Jos juopottelette niin anna hevonpaskapuheiden valua pois kuin vesi hanhen selästä.

Meillä samankaltainen ongelma kun vaimoni pääsee liian känniin niin puheet menee niin typeriksi että kyseessä on eri ihminen melkeinpä, olen ilmoittanut että sitä persoonaa en halua enää nähdä. Lopetimme juopottelun.
Muutaman voi ottaa siellätäällä, hilpeä nousuhumala on eri juttu kun syvä paskakänni. Aika iso voitto elämälle tuo lopettaminen..

[KultaKikkare]

Tässähän ei Kissatäti ole kyse vaan tästä yhdestä kännipuheesta. Mieti kokonaisuutta.

Pärjäätkö ilman sitä? Eikö se nytkin ole pois suurimman osan ajasta?

Onko ajat ilman sitä parempia kuin ajat sen kanssa?

Sä et ole sille mitään velkaa.

Sä et valinnut sairastua.