Nyt on "arvotaide" hinnoissaan!

[Kivikasvo]

Seinään teipatulla banaanilla on ihan hyvä hinta! https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010843125.html

Kun Tuulis olis älynnyt tuon, niin tuulimyllyrahat olisivat kasassa!

[Stalker]

GPT

[MooM]

GPT
Nimetön.png

Pointtihan tuossa on se, että banaani kokee näyttelyn aikana kypsymisen prosessin. Samalla se toimii kysymyksenä siitä, mikä on taidetta ja onko mikä tahansa taidetta, jos se esitetään taiteena. Lisäksi bisnesmalli teoksen myynnissä on nerokas. Koska siinä myydään ideaa eikä tiettyä banaania, sen voi myydä rajattoman monesti.

“The genius of Cattelan’s banana is that it draws out the mainstream media’s suspicion that all contemporary art is a type of emperor’s new clothes foisted on rich people,” Half Gallery owner and art dealer Bill Powers told me when we saw that work together at Basel. “Was it Warhol who said, ‘Art is whatever you can get away with’? Case in point.”

Did anyone buy it?

Yes—three buyers, in fact. It’s reported two editions went for $120,000 before the price was raised to $150,000.

How could three people buy the banana?

In this case, you aren’t actually buying the work itself—it’s a banana. It’s going to rot. What are you buying, then? The certificate of art. Essentially you bought the idea rather than the object.

When the banana goes bad, the owner can replace it, according to the artist’s instructions. It will still be considered a Cattelan.

[MooM]

Ja tarina jatkuu: (nämä kaikki lisäävät banaaniteoksen kuuluisuutta ja arvoakin)

Ugh, fine. So on Saturday, when the fair was at its most crowded, a man came up and ate the banana. Real casual like. Just went up, grabbed the fruit off the wall, and took a big bite.

It wasn’t some random passerby but performance artist David Datuna. He explained his actions on Instagram: “Art performance by me. I love Maurizio Cattelan artwork and I really love this installation. It’s very delicious.”

Q: Why...did he eat the banana?

I have no idea. So I called him and asked. “It was a big question mark for all of us—can this banana be an artwork?” he told me. “The same thing with Duchamp 100 years ago. With my performance, I put my question mark after his question mark. This is just a game between two artists.”

And yes, he ate the banana. But also: “Conceptually, I ate the concept of the banana.”

What did the banana—or the concept of the banana—taste like?

“It tasted like $120,000,” Datuna says. “It was delicious.”

[Stalker]

GPT
Nimetön.png

Voin myydä tähän kuvaan NFT:n, koska ei ole sama kuin aiempi teos, tässä on kehykset, alkuperäinen oli teipattu suoraan seinään.
Olikohan virhe laittaa tekoälyn tekemäksi

[vahva_virtanen]

Olikohan virhe laittaa tekoälyn tekemäksi

Voithan aina väittää olevasi taidehuijari ja kertoa että käytit tällä kerralla tosiälyä tekoälyn sijasta.

[Stadin öljylanne]

GPT
Nimetön.png

Samalla se toimii kysymyksenä siitä, mikä on taidetta ja onko mikä tahansa taidetta, jos se esitetään taiteena.

Tää on taideteoksissa kierrätetty vakioteema. Kerran viidessä vuodessa joku nimekäs taiteilija tai tunnettu taidegalleria/-museo sijoittaa näyttelyynsä/kokelmaansa tätä kysymystä tavalla tai toisella alleviivaaavan teoksen. Sitten siitä poristaaan mediassa muutama päivä ja loukkaannutaan somessa kolme kuuukautta. Sitten kukaan ei muista koko asiaa, kunnes taas joku nimekäs taiteilija tai nimekkään taidegallerian/taidemuseon sisäänostaja kokee jälleen juuri tämän kysymyksen olevan se millä, erottua kilpailijoista ja "teippaavat banaanin seinään".

[Brainwashed]

Tässä nähdään makkinoinnin arvo, kun aiemmin päiviteltiin MT ongelmaisen saamia huimia tukia pervoperformanssiensa tekemiseen, joihin kuului mm kesäkurpitsan perseeseensä tunkeminen, sen kuvaaminen ja nettiin lataaminen, niin tämä hemmo teippaa 50 senttiä maksavan banaanin seinään ja tienaa sillä tuplaten ja syö vieläpä kuormasta, joka puolestaan osoittaa kiistattomasti 95% säännön pätevyyden.

[Stadin öljylanne]

Tässä nähdään makkinoinnin arvo, kun aiemmin päiviteltiin MT ongelmaisen saamia huimia tukia pervoperformanssiensa tekemiseen, joihin kuului mm kesäkurpitsan perseeseensä tunkeminen, sen kuvaaminen ja nettiin lataaminen, niin tämä hemmo teippaa 50 senttiä maksavan banaanin seinään ja tienaa sillä tuplaten ja syö vieläpä kuormasta, joka puolestaan osoittaa kiistattomasti 95% säännön pätevyyden.

Nimettömät taiteilijat, galleriat ja museot ovat nimettömiä juuri sen vuoksi, että kaikki teoksensa kysyvät vain tätä kysymystä: "onko kaikki taidetta, jos sen taiteena esittää?"

[Stadin öljylanne]

Kävin vessassa. Tuli melkoinen luomus. Harmi, ettei mulla ole ilmastointiteippiä.

[Stadin öljylanne]

Vakavasti puhuen. Vastaus kysymykseen, mikä on taidetta tai riittääkö taiteeksi vain se, että se esitetään taiteena, riippuu yksinomaan kohderyhmästä, jolle kysymys esitetään. Jos koderyhmänä olemme tavalliset kuluttajat, teoksen tarvitsee olla riittävän populistinen, jotta se saa meiltä taiteellisia kehuja. Jos kohderyhmänä ovat alan harrastajat, sen ei tarvitse olla populistinen eli sen ei tarvitsekaan olla meille tavalliisille kuluttajille taidetta.

[ROOSTER]

Minusta eräs hienoimmista poikkeuksellisen tuntuisista taidepläjäyksistä on Khronoksen talo. Se ei ole väkipakolla tehty mutta on ajassa muuttuva ja puhutteleva "teos". Minusta se on vaikuttava ja sekä henkisesti, että esteettisesti kiehtova ja kytkeytyy myös kulutukseen, ihmisen elämään ja maapallon ja ilmaston muuttumiseen. Varmasti joka pennin arvoinen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Khronoksen_talo

Pinta-alaltaan vähän yli 2000 neliömetrin laajuinen, asumattomana ollut maalaistalon pihapiiri ympäröitiin vuonna 2016 teräsverkkoaidalla ja lahjoitettiin Pöytyän kunnalle.[4][12]

Ehtona lahjoitukselle oli kohteen rauhoittaminen joko luonnonsuojelu- tai rakennussuojelukohteena.[13] Rakennusta ei suojeltu. Ely-keskuksen mielestä Rakennuskokonaisuuden säilyminen voidaan turvata kunnan toimivallassa olevien keinojen, kuten kaavoituksen avulla.[14][15]
Dokumentointi
Khronoksen talo syyskuussa 2016. Kaivo.

Ennen aidan sulkemista tontti ja rakennukset laserkeilattiin virtuaalimallia varten. Samalla tehdään selvitykset tontin ja sen ympäristön geologiasta, arkeologiasta, elävästä luonnosta ja maisemahistoriasta sekä tontin ja talon rakennushistoriasta ja esineistöstä.[4][12][13]

Osana teosta dokumentoidaan myös kohteen suojeluun tähtäävä viranomaisprosessi, olipa sen tulos mikä tahansa.[13]
Esittely ja lopputuotteet
Khronoksen talo syyskuussa 2016. Näkymä sisältä.

Hanketta esitellään sen kestäessä Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseon galleriassa.[16] Koululais- ja opiskelijaryhmille järjestetään hankkeeseen liittyviä työpajoja.[17]

Vuosien 2017–2018 aikana hankkeesta luodaan virtuaalitodellisuus- ja peliympäristö, jossa hanketta dokumentoidaan siinä tuotettujen luonnontieteellisten ja humanististen tieteiden alaan kuuluvien selvitysten perusteella.[6]

Khronoksen talosta tuli osa Pöytyän kulttuurihistoriallista polkua.[18]

Kaikki pöhinä taloon liittyen dokumentoidaan ja se on osa taideteosta. Teos siis muokkautuu myös siltä osin jatkuvasti.

[MooM]

Vakavasti puhuen. Vastaus kysymykseen, mikä on taidetta tai riittääkö taiteeksi vain se, että se esitetään taiteena, riippuu yksinomaan kohderyhmästä, jolle kysymys esitetään. Jos koderyhmänä olemme tavalliset kuluttajat, teoksen tarvitsee olla riittävän populistinen, jotta se saa meiltä taiteellisia kehuja. Jos kohderyhmänä ovat alan harrastajat, sen ei tarvitse olla populistinen eli sen ei tarvitsekaan olla meille tavalliisille kuluttajille taidetta.

Mutta on käsitys, että taviksille taide/taiteilijastaus vaatii selkeästi poikkeuksellista taitavuutta. Jos teos on "tuon olisi voinut tehdä kuka vaan", sitä ei arvosteta, vaikka pointti saattaa olla se, että se on tehty, ei se lopputuloksen toteutuksen taidokkuus. Siksi modernia taidetta usein vähätellään.

Esimerkiksi tämä:

Analyysia:

The picture exemplifies his subtly tactile form of abstraction, which depends much more than might be expected on the inflexions of tone and texture brought about by the hand and eye of the artist. Much of this is missed in reproduction, which tends to flatten the effect of Mondrian's compositions, turning them into blandly uniform grids.

But pay attention to the real thing, the canvas itself, divided into nine polygons of varying sizes, and it soon becomes apparent that the artist's world of form and colour is anything but impersonal: on the contrary, it is homespun and handmade.

On close inspection, Mondrian's rectangles of pure white turn out to be distinctly impure, shot through here and there with patchy suggestions of a dirtier grey, and rendered throughout in highly visible brushstrokes, so that what seems at first to be a flat plane is actually more imperfect and alive: a bit ragged, almost like a housepainter's first coat, but more vibrant than that, evoking mist or the pulsing light on the inside of a cloud.

That vertical band of yellow is likewise impure and shopworn. The red square in the top-right corner buzzes and vibrates. The blue square below is filled with implications of hidden depths, like the sea. Even the black lines forming the partitions that subdivide the canvas are irregular, uneven in width, each unlike the other. Nothing can be taken for granted.

[MooM]

Vähän sama kuin se muinainen sähkömies, joka tuli korjaamaan oikuttelevaa televisiota. Hän katseli viallista kuvaa, ja sitten löi napakasti nyrkillä laitteen sivuun. Kuva korjaantui. Laskun saatuaan asiakas kauhistui, että satanen parin sekunnin työstä. Korjaaja totesi, että joo, se isku maksaa viitosen, mutta sen tietäminen, mihin kohti pitää lyödä ja miten kovaa, on 95.

Vitsissä on tuulahdus analogista aikakautta, kuvaputken sirinää, ja hinnatkin lienevät markkoja.

[MooM]

Sen sijaan kukaan ei kyseenalaista esim Caravaggion taiteilijuutta, vaikka hänen aiheensa ovat sellaisia, joita ykysin saadaan dokumentoitua huonollakin kännykällä. Tai AI:lla