Suomen urheilu

[mies.suomesta]

Olisiko tämä nyt sitten muu tiedeaihe? Kesäolympialaiset meni penkin alle. Totta kyllä Suomella on alle 23-vuotiaiden sarjassa tulossa porukkaa, jotka ovat oman lajinsa maailman kärkeä. Olisiko tässä mitaliryhmä Losiin?

Eppäillä soppii, sano entinen mies. Näitä henkilöitä tarkemmin tuntematta ja ketään yksilötasolla kommentoimatta esitän seuraavaa: Suomelle ei tule arvokisamenestystä, koska suomalaiset urheilijat ovat vähän niin kuin nynnyjä. Suomalaiset pärjäävät nuorten sarjoissa, koska Suomessa on mahdollista keskittyä aika pitkälle urheiluun koulun kustannuksella, mutta sitten kun pitäisi siirtyä varsinaiseen aikuisten sarjaan, muut ajavat ohi. Tämä johtuu siitä, että siinä vaiheessa ulkomaalaiset laittavat KAIKKI peliin. He tietävät, että raha ei kasva puissa, ja koulu meni jo penkin alle. Suomalaiset sen sijaan alkavat opiskella, keskittyvät "omaan tekemiseen" tai omiin fiiliksiin ja oikeastaan edelleen harrasteurheilevat siinä vaiheessa, kun pitäisi olla valmis myymään oma mummonsa.

Olympiakomitean teoriaa urheiljan kaksoisurasta en ymmärrä ollenkaan. Silloin kun huippu-urheillaan, urheillaan. Jos treeni ei vie tarpeeksi aikaa, ajan voi käyttää kilpakumppanien ja omien suoritusten analysoimiseen, tai vaikkapa sponsorien hankkimiseen. Opiskelukykyä voi pitää yllä vaikkapa tekemällä 1-2 avoimen yliopiston kurssia vuodessa. Opiskelun aika pitäisi tulla huippu-urheilu-uran jälkeen.

Tietysti on niin, että KAIKEN peliin laittamisella on negatiiviset puolensa. Ei esim. ehdi nähdä tyttöystävää, ei ehdi käydä RUK:ta, ei voi dokailla. Niin, ja sitten voi joutua vaarantamaan terveytensä dopingilla. Minulla on se käsitys, että varsinkin voima- ja kestävyyslajeissa dopingin käyttö on erittäin yleistä. Voi olla, että meidän pitäisi käydä kansallinen keskustelu tästä ja myöntää, että arvokisamitaleja ei tule, koska emme halua vaatia urheilijoitamme tekemään rikoksia.

Joka tapauksessa ei käy kateeksi Petteri Kilpistä. Varsinaiseen kusiaispesään hyppäsi. Enkä usko, että seuraavistakaan kesäolympialaisista tulee mitaleita... ellei sitten Silja Kosonen näytä todellisen laatunsa!

[Märkäruuti]

Suomelle ei tule arvokisamenestystä, koska suomalaiset urheilijat ovat vähän niin kuin nynnyjä.

Vai voisko sekin vaikuttaa, että jopa maailman kymmenenneksi suurimmassa kaupungissakin on noin 3,4 kertaa enemmän asukkaita kuin koko Suomessa? Tokiossa asukkaita on lähes 33 kertaa se määrä kuin Suomessa. Nykyään Vinku-Intiassakin on mahdollisuus yleisurheiluun, joten yrittäjiä on aika paljon enemmän kuin Nurmen Paavon aikana.

Huipulle pääsee enää poikkeuslahjakkuus. Eikä niitä voi odottaa paljoa tulevan näinkin pienestä populaatiosta. Kun vielä huomioi sen, että nuorille on jokseenkin paljon miellyttävämpiä vaihtoehtoja viettää nuoruutensa, kuin satsata kaikki askeettiseen urheilijan elämään, niin luulen menestyksen olleen reaalisten odotusten mukainen.

Olin itsekin ollut SM mitalisti, joten jonkinlaista omakohtaista kokemusta asiasta on.

[mies.suomesta]

Märkäruuti hyvä, kukaan ei varmaan odota Suomelle 20 mitalia, mutta pienetkin maat voi pärjätä: Esim. Alankomaat 15 mitalia, Uusi-Seelanti 10, Unkari 6, Ruotsi 4, Norja 4, Irlanti 4. Pitäisi ehkä verrata kansantalouden eikä väestön kokoon?

[mies.suomesta]

Ja vielä... Ite oon esim. muuttanut "tieteen" (lue: kusisen nollatutkimuksen) perässä kolme kertaa. Urheilija joka ei ole valmis muuttamaan urheilun perässä ei ole mikään huippu-urheilija. Noin esimerkiksi.

[Rere]

Pesäpallossa Suomi on vielä ykkönen. Tosin Bangladesh kärkkyy jo ihan kannoilla ja on voittanutkin Suomen silloin tällöin.

https://www.is.fi/pesapallo/art-2000006326904.html

Eukonkannossa Suomi on menettänyt johtoasemansa jo aikoja sitten. Suomen kannattaisi satsata nyt kiipeilyyn. Onhan Suomella erinomainen kiipeilijä Anna Kontula, joka voisi hoitaa valmennuspuolen. Kiipeily on nykyään myös olympialaji.

[JMe1]

Kesäolympialaiset meni penkin alle.

Jälkiviisaus on mielestäni yksi ihmisen parhaista ominaisuuksista. Jos sitä uskaltaa käyttää sosiaalisista paineista välittämättä, Suomen urheilun ongelmakin ratkeaa.

Homma menee näin: Kun kisat ovat ohi, haukutaan kaikki ja kaikkea. Kun on rauhoituttu, mietitään "jos minä olisin ollut johdossa, olisimme saaneet ainakin X mitalia". Sitten vaan mietitään kenellä olisi ominaisuuksiensa puolesta ollut mahdollisuudet voittaa, ja mitä tämän henkilön olisi pitänyt tehdä menneet 20 vuotta.

Jos urapolku taaksepäin mietittynä tuntuu liian askeettiselta, sitä pitää muuttaa houkuttelevammaksi. Miten nuori saadaan nousemaan aamuviideltä uintitreeneihin ? Miten urheilijapolulle lähteneen uran jälkeinen toimeentulo taataan ? Urheilussa palautuminen on keskeisessä roolissa, nuo välit pitää kyetä täyttämään mielekkäällä tekemisellä. Opiskelu sopii tähän mainiosti.

Miten kymmenvuotiaista tunnistetaan "tulevaisuuden olympiavoittajat" ? Pitäisi kyetä ennustamaan kuka tulevaisuudessa tulee nauttimaan suunnattomasti valokeilassa olemisesta.

Ilmavoimien lentäjävalinnoissa ja miksei siviilipuolellakin ollaan tavallaan samanlaisen ongelman äärellä : kuka tulee suoriutumaan vaativasta tehtävästä seuraavat 30 vuotta ? Pää läpivalaistaan, tutkitaan miten työskentely sujuu painetilanteessa. Samoin keho : selän pitää kestää g-voimat. Mielestäni tästä voisi rakentaa "huippu-urheilijan testin". Pitäisikö se sitten tehdä urheilijanalulle vai hänen vanhemmilleen ?

Ja lopuksi : mihin Suomella on mahdollisuuksia tällä väestömäärällä ja näillä geneettisillä ominaisuuksilla ? Tämäkin ratkeaa kun katsoo ketkä ne mitalit veivät - olisiko Suomesta voinut löytyä 20 vuotta sitten USEITA vastaavia joiden ominaisuudet olisivat riittäneet ?

Ja yllä olevastahan me voimme huomata että tilanteen korjaamiseen menee pari vuosikymmentä.

[Neutroni]

Suomalaiset pärjäävät nuorten sarjoissa, koska Suomessa on mahdollista keskittyä aika pitkälle urheiluun koulun kustannuksella, mutta sitten kun pitäisi siirtyä varsinaiseen aikuisten sarjaan, muut ajavat ohi. Tämä johtuu siitä, että siinä vaiheessa ulkomaalaiset laittavat KAIKKI peliin. He tietävät, että raha ei kasva puissa, ja koulu meni jo penkin alle. Suomalaiset sen sijaan alkavat opiskella, keskittyvät "omaan tekemiseen" tai omiin fiiliksiin ja oikeastaan
edelleen harrasteurheilevat siinä vaiheessa, kun pitäisi olla valmis myymään oma mummonsa.

Suomalaiset joutuvat tekemään valinnan ilman varasuunnitelmaa. Monissa hyvin menestyneissä maissa on yliopistoja ja koulutusohjelmia, joissa ammattimaisesti treenaava urheilija saa koulutuksen siinä sivussa. Koulutus on mukautettu urheilun vaatimuksiin. Siellä on myös lääketieteellistä ja teknistä tietoa paljon enemmän ja nuoria urheilijoita ohjataan treenaamaan tehokaasti ja loukkaantumisia välttäen. Suomalaiset hullut repivät itsensä rikki järjettömissä treeneissään.

Se on kaikki kiinni rahasta. En sano, että valtion on mitenkään järkevää satsata huippu-urheiluun enkä itse toivo sitä, mutta jos ministerit haluavat menestystä, sitten on kaivettava miljardeja viulujen maksamiseen ja tehtävä homma 100 % tieteellisesti ja ammattimaisesti - unohtamatta sitä, että urheilijan ura voi loppua koska tahansa ja silloin hänelle pitää olla toimiva suunnitelma B.

Suomessa on järjetöntä panostaa huippu-urheiluun ja jos esim. oma lapseni haaveilisikaan sellaisesta, tekisin kaikkeni saadakseni puhuttua järkeä päähän. Voitot ovat joku lätkä kaapissa ja nimi lehdessä 1 miljoonasta todennäköisyydellä ja hinta syrjäytyminen, vammautuminen ja katkera loppuikä 80-90 % todennäköisyydellä.

Enkä usko, että seuraavistakaan kesäolympialaisista tulee mitaleita... ellei sitten Silja Kosonen näytä todellisen laatunsa!

Joskus joku korvessa repijä yllättää isolla tuurilla, mutta mitään isompaa menestystä ei tule. Suomen urheilu on huipputasolla leppoisia lahjavikoja ja hunajaa tihkuvia hillotolppia. Oikea kysymys ei ole kuka pitäisi vaihtaa organisaation johtoon vaan se miksi me ylläpidämme suurta herra organisaatiota harrastelijatason puuhastelulle. Olympiakomitea ja muu urheilujohto pitäisi olla tällä tulostasolla herroille harrastus, jonka kaikki kulut he maksavat omasta pussistaan eivätkä tienaa mitään. Työpaikkoja, kokouspalkkioita, maksettuja matkoja ym. voisi alkaa miettiä vasta sitten, kun vakiotaso on sellaiset 5-10 mitalia sekä kesä- että talviolympialaisista. Jos joku haluaa urheilujohtamisesta uran, niin voi tähdätä urheiluliiketoiminnan puolelle. Siellä on tulosvastuu kohdallaan ja mono paukkuu takamukseen hyvin pian jos ei tulosta ja rahaa tule ovista ja ikkunoista.

[Neutroni]

Jälkiviisaus on mielestäni yksi ihmisen parhaista ominaisuuksista. Jos sitä uskaltaa käyttää sosiaalisista paineista välittämättä, Suomen urheilun ongelmakin ratkeaa.

Se on totta. Virheistä oppiminen on tärkeä taito. Eikä kaikkia virheitä tarvitse tehdä itse, myös toisten virheistä voi oppia.

Jos urapolku taaksepäin mietittynä tuntuu liian askeettiselta, sitä pitää muuttaa houkuttelevammaksi. Miten nuori saadaan nousemaan aamuviideltä uintitreeneihin ? Miten urheilijapolulle lähteneen uran jälkeinen toimeentulo taataan ? Urheilussa palautuminen on keskeisessä roolissa, nuo välit pitää kyetä täyttämään mielekkäällä tekemisellä. Opiskelu sopii tähän mainiosti.

Tuo on totta. Urheilijoille pitäisi voida maksaa normaali palkka ja järjestää koulutusohjelmat, joissa he saavat ammatin tai tutkinnon urheilun ohessa.

Miten kymmenvuotiaista tunnistetaan "tulevaisuuden olympiavoittajat" ? Pitäisi kyetä ennustamaan kuka tulevaisuudessa tulee nauttimaan suunnattomasti valokeilassa olemisesta.

Ei mitenkään. Tuollainen kvartaalitalouden ahneeseen henkeen sopiva uskomus on yksi syy sille miksi Suomella menee huonosti jokseenkin kaikilla osa-alueilla. Kukaan ei osaa sanoa nuoresta mihin kyvyt ja halut riittävät. Siksi monille pitäisi antaa mahdollisuus ja pitäisi myös antaa mahdollisuus myöntää virheensä ja muuttaa urapolkujaan. Suomessa hullut valmentajat rääkkäävät jo lapset vammaisiksi ahneiden vanhempien kannustaessa NHL-pokaalien tai olympiamitalien kuvat silmissään, vaikka jokaisessa järkevässä maassa lapset otettaisiin huostaan, valmentajat ja vanhemmat laitettaisiin linnaan törkeistä pahoinpitelyistä (en sano, että tässä maailmassa on järkeviä maita, ensin pitäisi olla järkeviä ihmisiä).

Ja lopuksi : mihin Suomella on mahdollisuuksia tällä väestömäärällä ja näillä geneettisillä ominaisuuksilla ? Tämäkin ratkeaa kun katsoo ketkä ne mitalit veivät - olisiko Suomesta voinut löytyä 20 vuotta sitten USEITA vastaavia joiden ominaisuudet olisivat riittäneet ?

Kyllä jotkut pienet maat, joissa asiat tehdään oikein, saavat hyvän satsin mitaleja joka kisoista. Pienuus sinänsä on huono tekosyy.

Ja yllä olevastahan me voimme huomata että tilanteen korjaamiseen menee pari vuosikymmentä.

Ei tuo tilanne tule korjaantumaan. Meidän johtamiskulttuuri on muuttunut niin, että urheilujohtaminen on johtajille bisnes ja reitti helppoon ja vastuuttomaan luksuselämään eikä siinä mietitä enää mitä minä voin tehdä ja antaa Suomen urheilulle ja urheilijoille. Rahat menevät turhaan hankehumppaan, jossa johtajat ja byrokraatit tekevät itseään tärkeiksi oma egoaan kiillottamalla. Tilanteen korjaamiseen pitäisi löytää systeemiin, sekä ministeiröihin että urheilujärjestöihin, pyytettömiä epäitsekkäitä ihmisiä, joille urheilumenestys on paljon omaa luksuselämää tärkeämpää. Urheilijoita tulee ja kehittyy kyllä, jos systeemi suosii sitä. Joillain on vain pakkomielle olla paras liikunnallisissa asioissa.

[HuuHaata]

Olympiakomitean teoriaa urheiljan kaksoisurasta en ymmärrä ollenkaan. Silloin kun huippu-urheillaan, urheillaan. Jos treeni ei vie tarpeeksi aikaa, ajan voi käyttää kilpakumppanien ja omien suoritusten analysoimiseen

Lisäksi voi nukkua enempi, ja rentoutua täyshömpällä ymmärtäen että oikeassa suhteessa nuo tukevat tekemistä.

Hyvä aloitus. Suomessa ei tosiaan ymmärretä maailman todellisuutta. Urheilun lisäksi koskee muutakin. Eli tyypillinen suomalainen maisteri vaikkapa kuvittelee, että hän on tohtorin osaamisen voittaja noin kylmiltään. Vaikka sillä hyvälaatuisella tohtorilla, joita Suomessa on nykyään melko vähän, tutkijanura alkoi asumalla pari vuotta tutkijakammiossa. Josta tuli se pohja olla maailman huippua omassa erikoistumisalueessaan.

Urheilussa huipulla jo oleva voi ottaa esimerkiksi opintoja loppu-uran siitä erityisemmin kärsimättä. Ilman kaikki peliin vaihetta huippua ei oikein pysty mitenkään saavuttamaan.

[HuuHaata]

Urheilu on siinä mielessä erittäin hyvä juttu, että siinä on hyvin selkeästi mitattava tulos, jolloin ihmistyypillisesti ei pääse harhamaailmaan, jossa jotain kuvittelee olevansa olematta.

[Tomijk]

Ampumahiihto, pitkästä aikaa suomalainen palkintopallilla, Suvi Minkkinen kolmas Kontiolahdella.

[Pattinero]

Suomelle ei tule arvokisamenestystä, koska suomalaiset urheilijat ovat vähän niin kuin nynnyjä.

Vai voisko sekin vaikuttaa, että jopa maailman kymmenenneksi suurimmassa kaupungissakin on noin 3,4 kertaa enemmän asukkaita kuin koko Suomessa? Tokiossa asukkaita on lähes 33 kertaa se määrä kuin Suomessa. Nykyään Vinku-Intiassakin on mahdollisuus yleisurheiluun, joten yrittäjiä on aika paljon enemmän kuin Nurmen Paavon aikana.

Huipulle pääsee enää poikkeuslahjakkuus. Eikä niitä voi odottaa paljoa tulevan näinkin pienestä populaatiosta. Kun vielä huomioi sen, että nuorille on jokseenkin paljon miellyttävämpiä vaihtoehtoja viettää nuoruutensa, kuin satsata kaikki askeettiseen urheilijan elämään, niin luulen menestyksen olleen reaalisten odotusten mukainen.

Olin itsekin ollut SM mitalisti, joten jonkinlaista omakohtaista kokemusta asiasta on.

Ei siellä Tokiossakaan sentään 33 kertaa Suomen väkilukua ole, vaikka paljon populaa onkin. Kerroin taitaa olla joku 7. Riippunee siitä, että mistä asiaa katsoo. Koko Japanin väkiluku on n. 124,5 miljoonaa, joka on 22 kertaa Suomen väkiluku. Eikä niitä japsejakaan joka lajissa huipulla sen enempää näy.

Jos väkilukua pidettäisiin ainoana menestyskriteerinä, kaikki menestyjät olisivat kiinalaisia ja intialaisia. Suurin mitalirohmu olympialaisissa on kuitenkin yleensä kai USA. Siellä väkeä on 61-kertainen määrä Suomeen verrattuna.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Japani

[mies.suomesta]

Jos urapolku taaksepäin mietittynä tuntuu liian askeettiselta, sitä pitää muuttaa houkuttelevammaksi. Miten nuori saadaan nousemaan aamuviideltä uintitreeneihin ? Miten urheilijapolulle lähteneen uran jälkeinen toimeentulo taataan ? Urheilussa palautuminen on keskeisessä roolissa, nuo välit pitää kyetä täyttämään mielekkäällä tekemisellä. Opiskelu sopii tähän mainiosti.

Sopii ja ei sovi. Korkeakoulututkinnot on periaatteessa työtä 40h viikossa. Jos tämän ottaa vakavasti, se väistämättä kuormittaa urheilua. Tietysti tutkinnon voi tehdä vasemmalla kädellä, mutta tuleeko siitä stressiä sitten... Mielestäni parempi vaihtoehto olisi tehdä urheilu-uran aikana opintoja esim. avoimessa, aikuislukiossa, kansalaisopistossa tms.

Tietysti tuli mieleen, että joku urheilija saattaa tarvita opintotukea ja -lainaa toimeentuloon. Näin ei saisi olla huipputasolla.

[mies.suomesta]

Suomessa on järjetöntä panostaa huippu-urheiluun ja jos esim. oma lapseni haaveilisikaan sellaisesta, tekisin kaikkeni saadakseni puhuttua järkeä päähän. Voitot ovat joku lätkä kaapissa ja nimi lehdessä 1 miljoonasta todennäköisyydellä ja hinta syrjäytyminen, vammautuminen ja katkera loppuikä 80-90 % todennäköisyydellä.

En usko, että entisissä urheilijoissa on syrjäytyneitä sen enempää kuin muissakaan ihmisissä. Olen kuitenkin sen verran samoilla linjoilla kanssasi, että en listannut "urheiljaa" kolmen kärkeen, kun mietin, mitkä ammatit olisivat parhaita minun mielestäni. Kuitenkin jos oma lapseni tavoittelisi urheilu-uraa, en varmaan lähtisi kieltämään häntä, vaan enemmänkin kannustaisin.

[mies.suomesta]

Hyvä aloitus. Suomessa ei tosiaan ymmärretä maailman todellisuutta. Urheilun lisäksi koskee muutakin. Eli tyypillinen suomalainen maisteri vaikkapa kuvittelee, että hän on tohtorin osaamisen voittaja noin kylmiltään. Vaikka sillä hyvälaatuisella tohtorilla, joita Suomessa on nykyään melko vähän, tutkijanura alkoi asumalla pari vuotta tutkijakammiossa. Josta tuli se pohja olla maailman huippua omassa erikoistumisalueessaan.

Useimmilla suomalaisilla tutkijoilla se kyllä alkaa juomalla 6-7 vuotta kaljaa vanhempien rahoilla ja pelaamalla lautapelejä. Sitten kun omia lapsia alkaa tulemaan, porukka on ihan ihmeissään: "Ai niin, tästä pitäis saada rahaakin..."