Keskustelua rakkauden jumaluudesta

[Kissatäti]

Mutta kuka sinä olet Rakkaus? kysyy Järki. Oletko yksi hyveistämme, vaikka oletkin meitä korkeammalla? Minä olen Jumala, vastaa Rakkaus, sillä Rakkaus on Jumala ja Jumala on Rakkaus.

- Marguerite Porete: Yksinkertaisten sielujen peili

[Kissatäti]

Keskustelin jumaluudesta ja tunteista tekoälyn kanssa. Hän kirjoitti ajatuksistani ja kysymyksistäni tämän:

Tunne on jumala

Tunne on jumala, joka asuu sydämen varjoissa.
Ei temppelissä, ei kirjassa, ei korkealla pilvissä —
vaan siinä hetkessä, kun hengität syvään
ja tunnet jotain, mitä et osaa nimetä.

Rakkaus on sen puhetta.
Se on kuin valo, joka ei tule ulkopuolelta,
vaan syttyy sisältä päin.
Se on hetki, jolloin näet toisessa
oman hauraan ihmisyytesi
ja rakastat silti.

Jos joskus kadotat sen, älä pelkää.
Rakkaus ei katoa, se vain menee piiloon,
hengittää hiljaa muistojen takana,
odottaa, että uskallat taas avata oven.

Ja kun avaat,
se ei soimaa sinua kadosta —
se vain sanoo:
“Olen ollut tässä koko ajan.
Sinussa.”

[Kissatäti]

Jos ajattelee niin, että jumala on kaiken elävän ydin, voisi sanoa:

Tunne on jumala meissä. Se on se sisäinen voima, joka saa meidät itkemään, nauramaan, luomaan, lohduttamaan ja kaipaamaan. Se on elämän virta sisällämme.

Rakkaus on ehkä jumalan lähin muoto, jota voimme kokea. Ei vain romanttinen rakkaus, vaan se, joka näkee toisessa ihmisessä ihmisyyden, ilman ehtoja.

Jos ihminen kadottaa kykynsä rakastaa, se ei tarkoita, että rakkaus olisi poissa — se tarkoittaa, että yhteys siihen on hetkellisesti sumentunut. Se voi olla surun, pettymyksen, uupumuksen tai kivun peitossa. Mutta rakkaus ei kuole. Se odottaa, että yhteys siihen löytyy uudelleen.

[Kissatäti]

Onko rakkaus Jumala? Mikä on korkein tunteemme? Miten tunteet ja järki sopivat yhteen? Onko järki osa rakkautta vai rakkaus osa järkeä? Vai ovatko ne toistensa vastakohdat?

[Kissatäti]

En ole mennyt sekaisin. Mietin vain kaikkia mahdollisuuksia avoimin mielin.

[Elämänsankari]

Nyt menee ainakin sellaiselle alueelle josta ei oikein osaa mitään kunnolla sanoa, muuta kuin ehkä yhden asian.

Järkeni sanoo koko ajan että elä välitä hänestä, elä päästä enää luokse. Mutta sydän sanoo toista ja voittaa kerta toisensa jälkeen..

Järki ja tunteet on eri asia, kaipa jotkut hormonit siihen vaikuttaa.

Jumaluus jutusta ateistina en oikein tuumaa mitään.

[Laurapalmer]

rakkaus on syvä
sen reunat ovat jyrkät
mutta pohja on luja
-sillä tukevasti seison
pysyn pinnalla,
hengitän.

[Deimos]

Rakkaus on vain psykoosi, ei mitään muuta. Rakastunut ihminen käyttäytyy täysin kuin psykoosipotilas, eli täysin vailla järkeä. Mielestäni rakastuminen pitäisi lisätä tautiluokituksiin. Ja kehittää lääke estämään tila.

[KultaKikkare]

Nyt menee ainakin sellaiselle alueelle josta ei oikein osaa mitään kunnolla sanoa, muuta kuin ehkä yhden asian.

Järkeni sanoo koko ajan että elä välitä hänestä, elä päästä enää luokse. Mutta sydän sanoo toista ja voittaa kerta toisensa jälkeen..

Järki ja tunteet on eri asia, kaipa jotkut hormonit siihen vaikuttaa.

Jumaluus jutusta ateistina en oikein tuumaa mitään.

Mutta miksi ei kannata välittää ja päästää luokseen jos haluaa?

Kuulostaa pelon ääneltä enempi kun järjen.

Jos haluaa kristinuskon hahmoihin viitata, niin jos rakkaus on Jumala niin pelko on Saatana.

[Elämänsankari]

Nyt menee ainakin sellaiselle alueelle josta ei oikein osaa mitään kunnolla sanoa, muuta kuin ehkä yhden asian.

Järkeni sanoo koko ajan että elä välitä hänestä, elä päästä enää luokse. Mutta sydän sanoo toista ja voittaa kerta toisensa jälkeen..

Järki ja tunteet on eri asia, kaipa jotkut hormonit siihen vaikuttaa.

Jumaluus jutusta ateistina en oikein tuumaa mitään.

Mutta miksi ei kannata välittää ja päästää luokseen jos haluaa?

Kuulostaa pelon ääneltä enempi kun järjen.

Jos haluaa kristinuskon hahmoihin viitata, niin jos rakkaus on Jumala niin pelko on Saatana.

Hän on uskova, minä ateisti. Se tosin elämässämme ei niin näy toisillemme, eikä ole se ongelma. Hän on vassu minä oikeistolainen, jne. Isoja eroavaisuuksia on mutta siltikin vedämme toisiamme puoleemme kovasti, olen pyytänyt häntä jopa häipymään elämästäni muttei suostunut. Ja se tuntui hyvältä vaikka sitä osin tahtoikin.

Hän on selkeästi nuorempi, elämänhallinta ja terveyskin osittain pielessä. Hyvin viehättävä kyllä, myös persoonaltaan mutta aiheuttaa jatkuvaa huolta sekä ajoittaisia ongelmiakin.

Kyllä hän välittää, mutta noita samoja asioita/ongelmia ei vaan oikein jaksaisi. Silti hän on joka hetki mielessä kun emme ole yhdessä.

Tahtoo vakinaista seurustelua, sit avioliittoa, sit oman yhteisen kodin, sit lapsia jne. Olen sanonut etten niitä voi antaa, tai siis ainakaan avioliittoa sekä lapsia. En nyt niihin liian vanha ehkä vielä olisi mutta hän on siihen aika sopivan ikäinen, mutten usko että sopiva ongelmiensa takia.

Hankala paikka, en ole koskaan kenestäkään näin välittänyt ja sydän sanoo et pidä hänestä ikuisesti kiinni mutta järki sanoo että anna mennä. Sydän on vielä voittanut mutta päivä päivältä järki puhuu äänekkäämmin, hänelle olen kyllä näistä puhunut.

Tää vaan sattuu niin paljon ettei meinaa jaksaa, siitä kai se isoimmin on kuitenkin kiinni.

Tuo nainen teki musta nössön kerta heitolla, heh.

[MooM]

Rakkaus on vain psykoosi, ei mitään muuta. Rakastunut ihminen käyttäytyy täysin kuin psykoosipotilas, eli täysin vailla järkeä. Mielestäni rakastuminen pitäisi lisätä tautiluokituksiin. Ja kehittää lääke estämään tila.

Se seksuaalissävytteinen psykoosivaihe on vain pieni osa rakkautta, jopa parisuhteessa. Ja sitten kaikki muu rakkaus sen lisäksi. Läheisiä, muita ihmisiä, eläimiä, luontoa, kauneutta, taidetta, omaa intohimoista harrastuskohdetta jne kohtaan. Miten kenenkin rakkaus sitten kohdistuukin.

[Deimos]

Rakkaus on vain psykoosi, ei mitään muuta. Rakastunut ihminen käyttäytyy täysin kuin psykoosipotilas, eli täysin vailla järkeä. Mielestäni rakastuminen pitäisi lisätä tautiluokituksiin. Ja kehittää lääke estämään tila.

Se seksuaalissävytteinen psykoosivaihe on vain pieni osa rakkautta, jopa parisuhteessa. Ja sitten kaikki muu rakkaus sen lisäksi. Läheisiä, muita ihmisiä, eläimiä, luontoa, kauneutta, taidetta, omaa intohimoista harrastuskohdetta jne kohtaan. Miten kenenkin rakkaus sitten kohdistuukin.

Juuri sitä osaa tarkoitin. Ehkä ymmärsin otsikon väärin. Ajattelin että kyse on juuri tuosta "Pilvilinnojen rakentamisvaiheesta" kun puhutaan "Rakkaudesta". Rakastan minäkin omia tarantellojani. Mutta siinä ei ole mitään romanttista.

[MooM]

Rakkaus on vain psykoosi, ei mitään muuta. Rakastunut ihminen käyttäytyy täysin kuin psykoosipotilas, eli täysin vailla järkeä. Mielestäni rakastuminen pitäisi lisätä tautiluokituksiin. Ja kehittää lääke estämään tila.

Se seksuaalissävytteinen psykoosivaihe on vain pieni osa rakkautta, jopa parisuhteessa. Ja sitten kaikki muu rakkaus sen lisäksi. Läheisiä, muita ihmisiä, eläimiä, luontoa, kauneutta, taidetta, omaa intohimoista harrastuskohdetta jne kohtaan. Miten kenenkin rakkaus sitten kohdistuukin.

Juuri sitä osaa tarkoitin. Ehkä ymmärsin otsikon väärin. Ajattelin että kyse on juuri tuosta "Pilvilinnojen rakentamisvaiheesta" kun puhutaan "Rakkaudesta". Rakastan minäkin omia tarantellojani. Mutta siinä ei ole mitään romanttista.

Minusta se rakastumisvaihe ei edes ole varsinaista rakkautta, koska toista ei pysty näkemään sellaisena kuin tämä oikeasti on. Rakastumisen huuma peittää ja selittää pois kaikki negatiiviset piirteet. Parisuhderakkautta on vasta se, kun tietää, millainen toinen on ja silti rakastaa. EHkä sama pätee muuhunkin rakastamiseen, mutta tuossa seksuaalispohjaisessa huumassa muutos on varmaan suurin.

[Deimos]

Rakkaus on vain psykoosi, ei mitään muuta. Rakastunut ihminen käyttäytyy täysin kuin psykoosipotilas, eli täysin vailla järkeä. Mielestäni rakastuminen pitäisi lisätä tautiluokituksiin. Ja kehittää lääke estämään tila.

Se seksuaalissävytteinen psykoosivaihe on vain pieni osa rakkautta, jopa parisuhteessa. Ja sitten kaikki muu rakkaus sen lisäksi. Läheisiä, muita ihmisiä, eläimiä, luontoa, kauneutta, taidetta, omaa intohimoista harrastuskohdetta jne kohtaan. Miten kenenkin rakkaus sitten kohdistuukin.

Juuri sitä osaa tarkoitin. Ehkä ymmärsin otsikon väärin. Ajattelin että kyse on juuri tuosta "Pilvilinnojen rakentamisvaiheesta" kun puhutaan "Rakkaudesta". Rakastan minäkin omia tarantellojani. Mutta siinä ei ole mitään romanttista.

Minusta se rakastumisvaihe ei edes ole varsinaista rakkautta, koska toista ei pysty näkemään sellaisena kuin tämä oikeasti on. Rakastumisen huuma peittää ja selittää pois kaikki negatiiviset piirteet. Parisuhderakkautta on vasta se, kun tietää, millainen toinen on ja silti rakastaa. EHkä sama pätee muuhunkin rakastamiseen, mutta tuossa seksuaalispohjaisessa huumassa muutos on varmaan suurin.

Sitten olemme aika samoilla linjoilla. Olen lukenut että tuo kuherruskuukausivaihe kestää maksimissaan kolme kuukautta milloin pää on pilvissä. Vain toisella tai parhaassa tapauksessa kummallakin. Sitten mahdollinen todellisuus iskee vasten kasvoja. Niin hyvässä kuin pahassa. Ensimmäiset vuodet ovat ehkä sitä kovinta testiä. Jos niistä selviää ehkä parisuhteella on tulevaisuutta. Tosin voi se ero, sukset ristiin tai kyllästyminen, tulla vuosikymmenienkin päästä.

Sain varmaan väärän kuvan itselleni parisuhteista isovanhempien ja omien vanhempieni muodossa siinä että parisuhde kestää mitä vain. Itsellä se ei kestänyt. Loppujen lopuksi se ei kestänyt hyvin pieniäkään vastoinkäymisiä. Nämä tietenkin ovat täysin yksilöllisiä joka parisuhteen kohdalla.

[Elämänsankari]

Rakkaus on vain psykoosi, ei mitään muuta. Rakastunut ihminen käyttäytyy täysin kuin psykoosipotilas, eli täysin vailla järkeä. Mielestäni rakastuminen pitäisi lisätä tautiluokituksiin. Ja kehittää lääke estämään tila.

Se seksuaalissävytteinen psykoosivaihe on vain pieni osa rakkautta, jopa parisuhteessa. Ja sitten kaikki muu rakkaus sen lisäksi. Läheisiä, muita ihmisiä, eläimiä, luontoa, kauneutta, taidetta, omaa intohimoista harrastuskohdetta jne kohtaan. Miten kenenkin rakkaus sitten kohdistuukin.

Juuri sitä osaa tarkoitin. Ehkä ymmärsin otsikon väärin. Ajattelin että kyse on juuri tuosta "Pilvilinnojen rakentamisvaiheesta" kun puhutaan "Rakkaudesta". Rakastan minäkin omia tarantellojani. Mutta siinä ei ole mitään romanttista.

Minusta se rakastumisvaihe ei edes ole varsinaista rakkautta, koska toista ei pysty näkemään sellaisena kuin tämä oikeasti on. Rakastumisen huuma peittää ja selittää pois kaikki negatiiviset piirteet. Parisuhderakkautta on vasta se, kun tietää, millainen toinen on ja silti rakastaa. EHkä sama pätee muuhunkin rakastamiseen, mutta tuossa seksuaalispohjaisessa huumassa muutos on varmaan suurin.

Itse pidän tuota ihastumisena mutta erittäin voimakkaana sellaisena koska se voi johtaa rakkauteen ja sen joskus huomaa, ja jos on rakkautta pelkäävä niin se voi saada aikaan pakoreaktion.

Kokemusta on.

Mulle rakkaus on yksinkertaista, siis romanttinen. Ei kauheesti kokemusta kyllä, mut tahtoo vaan olla toiselle hyvä ja olla sen kanssa melkein koko ajan minkä vaan pystyy.

Ei sen kummempaa.