Tiesitkö? Ennen keinotekoista valoa ihmiset nukkuivat kahdessa pätkässä
Psykologia | 3.11.2025 Tiesitkö? Ennen keinotekoista valoa ihmiset nukkuivat kahdessa pätkässä TekstiJoni Nikkola
[url=mailto:?subject=Tiesitkö? Ennen keinotekoista valoa ihmiset nukkuivat kahdessa pätkässä&body=Linkki: https://tekniikanmaailma.fi/tiesitko-en ... -patkassa/] 
[/url] Monella on tapana herätä keskellä työtä kukkumaan ja murehtimaan, miksi uni ei tule. Ihmisen biologian kannalta yöunten nauttiminen yhdessä jaksossa on pikemminkin uusi ilmiö. Nykyinen tapa nukkua kahdeksan tuntia yhteen menoon on varsin uusi ilmiö ihmisen historiassa. Pitkään ihmiset jakoivat yöunensa kahteen pätkään. Kumpikin osa kesti useita tunteja, ja niiden väliin jäi usein tunnin tai kahden mittainen valvejakso, kertoo Keelen yliopiston kognitiivisen psykologian lehtori Darren Rhodes The Conversation -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa. Historialliset lähteet eri puolilta maailmaa kertovat, että perheet menivät nukkumaan auringonlaskun jälkeen ja heräsivät keskiyön aikaan ennen kuin palasivat lepäämään aamunkoitteeseen saakka. Yön jakaminen kahteen osaan muutti todennäköisesti myös ajan kokemista. Keskivaiheen selkeä hetki sai talviyöt tuntumaan vähemmän yhtäjaksoisilta ja teki niistä helpommin hallittavia. Valvejakso ei ollut hukkaan heitettyä aikaa, vaan se muokkasi kokemusta pitkästä yöstä. Ihmiset saattoivat nousta yöllä hoitamaan askareita esimerkiksi kohentamaan tulta tai käymään katsomassa kotieläimiä. Toiset taas pysyttelivät sängyssä rukoilemassa tai miettimässä näkemiään unia. Kirjeissä ja päiväkirjoissa kuvataan, kuinka hiljaisia tunteja käytettiin ennen teollista vallankumousta lukemiseen, kirjoittamiseen tai jopa rauhalliseen seurusteluun perheen tai naapureiden kanssa. Monet pariskunnat hyödynsivät yökukkumista intiimielämään. Kahteen unijaksoon jakautuvasta yöstä on mainintoja jo kreikkalaisen Homeroksen ja roomalaisen Vergiliuksen teoksissa. ”Toinen uni” on kadonnut kahdensadan viime vuoden aikana, kun yhteiskunta on muuttunut syvällisesti. Yksi keskeinen tekijä oli keinotekoinen valaistus. 1700- ja 1800-luvuilla öljylamput, kaasuvalo ja lopulta sähkövalo alkoivat muuttaa yön luonnetta. Ihmiset eivät enää menneet levolle auringonlaskun jälkeen, vaan valon avulla he saattoivat valvoa pidempään. Biologisesta näkökulmasta kirkas valo illalla siirtää myös sisäistä kelloa ja vähentää taipumusta herätä kesken yön. Valon ajoitus on ratkaisevaa, sillä tavallinen huonevalo ennen nukkumaanmenoa tukahduttaa ja viivästyttää melatoniinin eritystä, mikä siirtää unentarvetta myöhemmäksi. Teollinen vallankumous muutti paitsi työtä myös unta. Tehtaan rytmittämä työpäivä teki yhdestä pitkästä lepojaksosta normin. 1900-luvun alkuun mennessä kahteen osaan jakautunut uni oli korvautunut kahdeksan tunnin katkeamattomalla yöunella. Moniviikkoisissa unilaboratoriotutkimuksissa, jotka simuloivat pitkiä talviöitä ilman keinovaloa tai kelloja, ihmiset omaksuvat usein kahteen osaan jakautuvan unirytmin. Myös tutkimus Madagaskarilta vuodelta 2017 havaitsi, että yhteisö, jolla ei ollut sähkövaloa, noudatti edelleen enimmäkseen kahden unen mallia. Valo säätelee sisäistä kelloamme ja vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti koemme ajan kuluvan. Kun nämä vihjeet katoavat esimerkiksi talvella tai keinovalaistuksessa, ajantaju alkaa hämärtyä. Talvella myöhäisempi ja heikompi aamuvalo vaikeuttaa vuorokausirytmin sopeutumista. Aamun valolla on erityinen merkitys, varsinkin vuorokausirytmin säätelylle, sillä se sisältää runsaasti sinistä valoa, joka stimuloi kortisolin tuotantoa ja estää melatoniinia. Ajan ja valon yhteys on nähtävissä myös kokeellisissa tutkimuksissa. Kokeissa, joissa ihmiset ovat olleet viikkokausia ilman luonnonvaloa, kelloa ja jopa täydellisessä pimeydessä, he ovat laskeneet päivien kulumisen väärin. Samankaltaisia vääristymiä on havaittavissa napa-alueilla talvella, jolloin auringonnousuja tai -laskuja ei tapahdu. Kaamosaikana aika voi tuntua pysähtyneeltä. Asukkaat sopeutuvat paremmin esimerkiksi silloin, kun heidän yhteisöllään on säännöllinen päivärytmi. Vuonna 1993 tutkittiin islantilaisia ja heidän Kanadaan muuttaneita jälkeläisiään, ja heillä havaittiin poikkeuksellisen vähän kaamosmasennusta. Kyseisen tutkimuksen mukaan geenit saattoivat olla avuksi napa-alueen talven kestämisessä. Rhodesin johtaman laboratorion kokeissa osallistujat arvioivat kuutta 360 asteen virtuaalitodellisuusnäytettä. He arvelivat kohtaukset pidemmiksi, jos niissä oli ilta tai hämärä valaistus verrattuna kirkkaisiin päiväkohtauksiin. Vaikutus oli vahvin niillä tutkittavilla, jotka ilmoittivat mielialansa alhaiseksi. Lyhyet yöheräämiset ovat uniasiantuntijoiden mukaan normaaleja ja usein yhteydessä unen vaiheiden vaihtumiseen. Olennaista on se, miten niihin suhtautuu. Rhodes luonnehtii aivojen ajantajua joustavaksi: ahdistus, tylsyys tai hämäryys saavat ajan venymään, kun taas sitoutuminen ja rauhallisuus voivat tiivistää sitä. Jos yöllä herätessään ei tee mitään vaan odottaa vain unta, aika saattaa tuntua todellisuutta pidemmältä. Kognitiivis-behavioraalinen unettomuusterapia (CBT-I) neuvoo nousemaan sängystä, jos hereilläolo kestää yli 20 minuuttia. Silloin suositellaan tekemään jotain hiljaista himmeässä valossa ja palaamaan sänkyyn vasta, kun alkaa jälleen unettaa. Myös kellon peittäminen ja mittaamisesta irti päästäminen voivat auttaa. Rauhallinen suhtautuminen hereilläoloon ja ymmärrys siitä, miten mieli hahmottaa ajan, voivat olla paras tie takaisin uneen. The post Tiesitkö? Ennen keinotekoista valoa ihmiset nukkuivat kahdessa pätkässä appeared first on Tekniikan Maailma. Lue alkuperäinen uutinen osoitteessa https://tekniikanmaailma.fi/tiesitko-en ... -patkassa/