Wuhanin virus

Brainwashed
Reactions:
Viestit: 13938
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Brainwashed »

Corto kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:31
Brainwashed kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:29
Corto kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:19
Damokles kirjoitti: 26 Tammi 2025, 09:21 CIA epäilee: Koronavirus peräisin laboratoriosta

CIA:n uusi arvio muodostui pian sen jälkeen, kun John Ratcliffe astui CIA:n johtajan virkaan torstaina.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on muuttanut virallisen kantansa Covid-19-viruksen alkuperästä. Lauantaina julkaistun, uuden arvion mukaan virus on todennäköisesti peräisin laboratoriosta. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

CIA:n uusi pääjohtaja John Ratcliffe astui virkaan torstaina. Kansallisen tiedustelupalvelun johtajana vuosina 2020–2021 toiminut Ratcliffe kertoi perjantaina ”ensimmäisen päivänsä ykkösprioriteetin” olevan arvioida Covidin alkuperää. CIA:n kannan muuttuminen ei kuitenkaan ole täysin Ratcliffen käsialaa, sillä taustalla on CIA:n edellisen johtajan tilaamat tiedustelutiedot.

Hypoteesi Covid-19 laboratoriovuodosta ei ylipäänsä ole uusi. Yhdysvaltojen tiedusteluraportti esitti jo vuonna 2021, että viruksen leviämistä laboratoriosta tulisi tutkia vakavana vaihtoehtona. USA:n silloisen raportin tietojen perusteella kolme tutkimuslaitoksen tutkijaa oli sairastunut influenssan kaltaiseen tautiin vakavasti jo marraskuussa 2019. Tapaukset olivat vaatineet sairaalahoitoa.

AFP:n yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan kannan muutos perustui CIA:n edellisen johtajan, William Burnsin tilaamaan uuteen olemassa olevien tiedustelutietojen analyysiin. Analyysi valmistui ennen Ratcliffen torstaista virkaan astumista.


Lepakot vai laboratorio?

Covid-19-viruksen on laajalti epäilty olevan lähtöisin lepakoista.

Kiinan viranomaiset ilmoittivat havainneensa ensimmäisen vahvistetun Covid-19 tapauksen 8. joulukuuta 2019. Ensimmäiset tapaukset havaittiin Kiinan Wuhanissa. Laboratoriovuodon hypoteesiä korostaa osaltaan se, että Wuhanissa sijaitsee Kiinan keskeinen koronaviruksen tutkimuskeskus.

SARS-viruksia kantavia lepakkopopulaatioita sen sijaan löytyy AFP:n mukaan noin 1 600 kilometrin päässä Wuhanista. Teoriaa siitä, että koronavirus olisi levinnyt ihmisiin lepakoista, on perusteltukin sillä, että tartunta olisi levinnyt myytävistä lepakoista wuhanilaiselta Huananin torilta. Yksi teoria on myös se, että tartunta olisi välittynyt kolmansien eläinten kautta.


Kyllä se on lähtösin USAn demokraattien johdosta jotka juovat lasten verta verikekkereissä. Lapsissa on paljon Covid-19 jo luonnostaan. Mitäs käyvät lastentarhoissa ja levittävät meihin terveisiin viruksia ja bakteereita. Eli lopetetaan lapset.
Tutkimustieto viittaa ainakin nyt selvästi siihen että eläimet olivat infektoituneet.

New research strengthens the case for a zoonotic origin of COVID-19

Käännös (kiitos, chat gpt) englanninkielisestä tekstistä:



Tammikuun 1. päivänä 2020, sen jälkeen kun eläimet oli poistettu ja vain tunteja markkinoiden sulkemisen jälkeen, Kiinan CDC:n tutkijat menivät markkinoille keräämään näytteitä. He ottivat pyyhkäisynäytteitä kojujen lattioista, seinistä ja muilta pinnoilta; muutaman päivän kuluttua he palasivat keskittyen erityisesti villieläimiä myyvien kojujen pintoihin, kuten häkkeihin ja eläinten kuljettamiseen käytettyihin kärryihin, ja keräsivät myös näytteitä viemäreistä ja jätevesistä.

He suorittivat näytteille metatranskriptomisen sekvensoinnin, menetelmän, jonka avulla pyritään tunnistamaan kaikki RNA-sekvenssit (ja joka voi havaita myös DNA:ta) kaikista näytteissä olevista eliöistä – viruksista, bakteereista, kasveista, eläimistä ja ihmisistä. Liu Junin johtama Kiinan CDC:n tiimi julkaisi datansa ja tuloksensa vuonna 2023 Nature-lehdessä. Artikkeli jätti kuitenkin avoimeksi kysymyksen siitä, mitkä eläinlajit tarkalleen ottaen löytyivät datasta ja voisivat edustaa mahdollisia väli-isäntiä. Kiinan CDC jakoi sekvensointidatansa julkisilla ja avoimilla tietokannoilla.

Viimeisimpien Cell-lehdessä julkaistujen analyysien mukaan SARS-CoV-2-virusta esiintyi joillakin samoilla myyntikojuilla, joissa myytiin villieläimiä, kuten supikoiria (pieniä ketun kaltaisia eläimiä, joiden merkinnät muistuttavat pesukarhua) ja sivettikissoja (pieniä lihansyöjiä, jotka ovat sukua mangusteille ja hyeenoille). Joissakin tapauksissa SARS-CoV-2-viruksen ja näiden eläinten geneettistä materiaalia löydettiin jopa samoista näytteistä. Tietyt eläinlajit tunnistettiin näytteistä genotyypittämällä niiden mitokondriaaliset genomit.

"Monet keskeiset eläinlajit oli poistettu markkinoilta ennen kuin Kiinan CDC:n tiimit saapuivat, joten meillä ei voi olla suoraa todistetta siitä, että eläimet olivat saaneet tartunnan," sanoo Débarre. "Näemme näissä ympäristönäytteissä näiden eläinten DNA:n ja RNA:n 'haamuja', ja osa niistä on kojuilla, joissa SARS-CoV-2 havaittiin myös. Tämä vastaa odotuksia skenaariossa, jossa markkinoilla olisi ollut tartunnan saaneita eläimiä."

https://www.news-medical.net/news/20240 ... ID-19.aspx
Kommaripropagandaa.

8-)
Et saa provottua, mokomakin tieteenkieltäjä! :lol:
Ei ollut provo vaan faktan toteamista.

”The study is based on a new analysis of metatranscriptomic data released by the Chinese Center for Disease Control and Prevention (CDC).”

8-)
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”

- anonymous hater
Märkäruuti
Reactions:
Viestit: 10391
Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Märkäruuti »

Damokles kirjoitti: 26 Tammi 2025, 11:12 Siksi en ymmärrä mikä teidät muut saa jatkamaan tätä päivästä toiseen, mikä teissä tikittää???
Minulle suurin syy jatkaa ovat lapsenlapseni, mutta ei ainoa syy. Kohtuullisen hyviä päiviä on vieläkin enemmän kuin oikein huonoja, eikä enää ole vastuuta kuin omasta itsestään. Leinon sanoin: Mä tiedän, kyllä tulee kuolema, ja elon langan armaan poikki leikkaa..." Vaikka sen tiedostaakin, niin silti sinänsä väistämättömän kuoleman odottaminen eläkkeellä ollessa on useimmiten ihan mukavaa.
Vän
Reactions:
Viestit: 4465
Liittynyt: 31 Touko 2024, 08:08

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Vän »

Näinon0070 kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:26
Vän kirjoitti: 26 Tammi 2025, 10:57
Märkäruuti kirjoitti: 26 Tammi 2025, 10:42
Goswell kirjoitti: 26 Tammi 2025, 10:40 Kamala älämölö mokomasta nuhasta
Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Ja minun tätini. Uskoisin, että jokaisella suomalaisella on sukulainen tai tuttava, joka on kuollut koronaan, tai vähintään sukulaisen tai tuttavan tuttava tai sukulainen. Saakelin Trump, minkä teki, kun päästi koronan valloilleen.
Se on ilmeisesti hyvin paljon siitä mistä kulmasta katsoo.
Minun kulmasta älyttömästi riehaantuneita syöpiä ja veritulppia ihmisillä joilla tulppia ehkäisevä lääkitys :shock:
Ja itse todella huonolla suojauksella ja ilman rokotteita sain vuosi sitten olemattoman nuhan diaknoosina koronan.
Ja useilla aivan jäätävät sairasteluputket, ja yhdistävänä tekijänä koronapiikit.

Mutta mennään sillä että kyllä auttoi, mutta omana veikkauksena on että seuraava kierros ei juuri kenelleen kelpaa. Mutta tietenkin on poikkeusia, ehkä sen selittää tuon rokotteen ” lotto ominaisuus” mikä joutui noin 30%lla myös verenkiertoon.
Tuohan ei lienee tarkoitus, mutta rokotteena hieman hankalasti vältettävä ominaisuus.
Joo. Olisi tosi mielenkiintoista saada tietää, kuinka paljon Trump nettosi myrkyttämällä koronarokotteitakin. Mutta eihän me sitä saada tietää, koska USAn nykyhallitus salailee kaikki faktat.
Never trust the Government. Fuck the Government.
Märkäruuti
Reactions:
Viestit: 10391
Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Märkäruuti »

Näinon0070 kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:40 Eikö tälläiset olettamukset pitäisi tutkia ?
Eiköhän ne ole tutkittu, vai mitä luulet?
Koronarokotukset pyrittiin ensimmäisen kierroksen jälkeen ajoittamaan ennen uuden epidemian nousua. Koronaa alkoi ilmaantua samaan aikaan, kun rokotukset alkoivat. Syy kuolleisuuden nousuun oli koroina, ei rokotukset.
Mitä tulee kommenttiin "ihmisille on selvinnyt..." niin ihmisille oli silloin selvinnyt, että virus oli muuttuunut selvästi vähemmän vaaralliseksi ja siksi vain riskiryhmille suositeltiin enää rokotuksia.

Tiihonen ei tosiaan ole terävin kynä edes entiseksi persuksi. Tiihosen toljailut koronan tiimoilta ovat olleet hupaisaa luettavaa.
Avatar
MooM
Reactions:
Viestit: 10549
Liittynyt: 30 Marras 2022, 08:29

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja MooM »

Vän kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:06
Damokles kirjoitti: 26 Tammi 2025, 11:12 Siksi en ymmärrä mikä teidät muut saa jatkamaan tätä päivästä toiseen, mikä teissä tikittää??? Oletteko jotenkin harhaisia ja ette näe sitä mitä minä näen?
Omalla kohdallani se on sydämentahdistin. Kun kuolin ja lääkärit elvyttivät minut, he samalla laittoivat tahdistimen sisääni. Siellä se nyt tikittää ja pitää minut hengissä, halusin tai en.
No, siltä osin ainakin. Tosin ihan vaan haluamalla ei sydäntä saa pysähtymään sellainenkaan, jolla ei ole tahdistinta. Ja jos haluaa hengestään eroon ja on valmis aktiivisesti asiaa edistämään, ei se tahdistin sitä estä.

Mutta kysymykseen tikittämisestä. Varmaan läheiset ja se, että nettona tekee mieli nähdä, mitä tapahtuu ja on juttuja, joita odottaa.
While I had personally never felt the lack of a penis, I did admit that it was a handy thing to have along on a picnic…
D. Gabaldon
Märkäruuti
Reactions:
Viestit: 10391
Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Märkäruuti »

MooM kirjoitti: 26 Tammi 2025, 13:21 Varmaan läheiset ja se, että nettona tekee mieli nähdä, mitä tapahtuu ja on juttuja, joita odottaa.
Näin. :bueno:
Perustaksi tuo vaatii sen, että kykenee vielä nauttimaan läheisten seurasta ja omaksumaan saamaansa tietoa. Jos kognitiiviset kyvyt putoavat riittävän huonolle tasolle, elämä menettää mielestäni merkityksensä. Minulle myös kyky liikkua ja kyky itsenäiseen elämään ovat niitä Maslowin tarvehierarkian perusteita, joille mielekästä eläkeaikaa rakennetaan.
Avatar
Henry Borat
Reactions:
Viestit: 4820
Liittynyt: 13 Joulu 2022, 18:28

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Henry Borat »

Goswell kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:28
Corto kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:25
Goswell kirjoitti: 26 Tammi 2025, 10:50
Märkäruuti kirjoitti: 26 Tammi 2025, 10:42
Goswell kirjoitti: 26 Tammi 2025, 10:40 Kamala älämölö mokomasta nuhasta
Mokoma nuha tappoi hyvän kaverini, ennen kuin rokotteet olivat markkinoilla.
Niin ne tappaa influenssatkin. Hiton paljon rajumpia tauteja olen kokenut monta, mutta jos on jaettu huonommat kortit niin henki voi lähteä vähemmälläkin.
Monen kaveri on kuollut noihin rokotteisiinkin ja monen elämä on pilalla lopullisesti. Eikä ne rokotteet edes tehneet sitä mitä luvattiin.
Tekipä! Jossain ketjussa hain useampia meta-analyyseja (eli semmoinen tutkimusmenetelmä, jossa yhdistetään ja analysoidaan useiden aikaisempien tutkimusten tuloksia systemaattisesti) rokotteiden vaikutuksesta kuolleisuuteen. En nyt lähde etsimään niitä uudelleen.
Se piti estää tartunnat ja levittäminen, sillä sitä myytiin.
No ei. Vain helpottaa oireita herätetyn vastustuskyvyn kautta
Avatar
Henry Borat
Reactions:
Viestit: 4820
Liittynyt: 13 Joulu 2022, 18:28

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Henry Borat »

Nopeasti osa on unohtanut miten kaikkien sairaaloiden teho-osastot oli meilläkin täynnä ja osa ei päässyt edes hoitoon

Varmaan nykyinen selitys sille, että menivät all inclusive lomalle valtion rahoilla
Corto
Reactions:
Viestit: 1893
Liittynyt: 04 Elo 2024, 11:02

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Corto »

Brainwashed kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:48
Corto kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:31
Brainwashed kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:29
Corto kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:19
Damokles kirjoitti: 26 Tammi 2025, 09:21 CIA epäilee: Koronavirus peräisin laboratoriosta

CIA:n uusi arvio muodostui pian sen jälkeen, kun John Ratcliffe astui CIA:n johtajan virkaan torstaina.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on muuttanut virallisen kantansa Covid-19-viruksen alkuperästä. Lauantaina julkaistun, uuden arvion mukaan virus on todennäköisesti peräisin laboratoriosta. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

CIA:n uusi pääjohtaja John Ratcliffe astui virkaan torstaina. Kansallisen tiedustelupalvelun johtajana vuosina 2020–2021 toiminut Ratcliffe kertoi perjantaina ”ensimmäisen päivänsä ykkösprioriteetin” olevan arvioida Covidin alkuperää. CIA:n kannan muuttuminen ei kuitenkaan ole täysin Ratcliffen käsialaa, sillä taustalla on CIA:n edellisen johtajan tilaamat tiedustelutiedot.

Hypoteesi Covid-19 laboratoriovuodosta ei ylipäänsä ole uusi. Yhdysvaltojen tiedusteluraportti esitti jo vuonna 2021, että viruksen leviämistä laboratoriosta tulisi tutkia vakavana vaihtoehtona. USA:n silloisen raportin tietojen perusteella kolme tutkimuslaitoksen tutkijaa oli sairastunut influenssan kaltaiseen tautiin vakavasti jo marraskuussa 2019. Tapaukset olivat vaatineet sairaalahoitoa.

AFP:n yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan kannan muutos perustui CIA:n edellisen johtajan, William Burnsin tilaamaan uuteen olemassa olevien tiedustelutietojen analyysiin. Analyysi valmistui ennen Ratcliffen torstaista virkaan astumista.


Lepakot vai laboratorio?

Covid-19-viruksen on laajalti epäilty olevan lähtöisin lepakoista.

Kiinan viranomaiset ilmoittivat havainneensa ensimmäisen vahvistetun Covid-19 tapauksen 8. joulukuuta 2019. Ensimmäiset tapaukset havaittiin Kiinan Wuhanissa. Laboratoriovuodon hypoteesiä korostaa osaltaan se, että Wuhanissa sijaitsee Kiinan keskeinen koronaviruksen tutkimuskeskus.

SARS-viruksia kantavia lepakkopopulaatioita sen sijaan löytyy AFP:n mukaan noin 1 600 kilometrin päässä Wuhanista. Teoriaa siitä, että koronavirus olisi levinnyt ihmisiin lepakoista, on perusteltukin sillä, että tartunta olisi levinnyt myytävistä lepakoista wuhanilaiselta Huananin torilta. Yksi teoria on myös se, että tartunta olisi välittynyt kolmansien eläinten kautta.


Kyllä se on lähtösin USAn demokraattien johdosta jotka juovat lasten verta verikekkereissä. Lapsissa on paljon Covid-19 jo luonnostaan. Mitäs käyvät lastentarhoissa ja levittävät meihin terveisiin viruksia ja bakteereita. Eli lopetetaan lapset.
Tutkimustieto viittaa ainakin nyt selvästi siihen että eläimet olivat infektoituneet.

New research strengthens the case for a zoonotic origin of COVID-19

Käännös (kiitos, chat gpt) englanninkielisestä tekstistä:



Tammikuun 1. päivänä 2020, sen jälkeen kun eläimet oli poistettu ja vain tunteja markkinoiden sulkemisen jälkeen, Kiinan CDC:n tutkijat menivät markkinoille keräämään näytteitä. He ottivat pyyhkäisynäytteitä kojujen lattioista, seinistä ja muilta pinnoilta; muutaman päivän kuluttua he palasivat keskittyen erityisesti villieläimiä myyvien kojujen pintoihin, kuten häkkeihin ja eläinten kuljettamiseen käytettyihin kärryihin, ja keräsivät myös näytteitä viemäreistä ja jätevesistä.

He suorittivat näytteille metatranskriptomisen sekvensoinnin, menetelmän, jonka avulla pyritään tunnistamaan kaikki RNA-sekvenssit (ja joka voi havaita myös DNA:ta) kaikista näytteissä olevista eliöistä – viruksista, bakteereista, kasveista, eläimistä ja ihmisistä. Liu Junin johtama Kiinan CDC:n tiimi julkaisi datansa ja tuloksensa vuonna 2023 Nature-lehdessä. Artikkeli jätti kuitenkin avoimeksi kysymyksen siitä, mitkä eläinlajit tarkalleen ottaen löytyivät datasta ja voisivat edustaa mahdollisia väli-isäntiä. Kiinan CDC jakoi sekvensointidatansa julkisilla ja avoimilla tietokannoilla.

Viimeisimpien Cell-lehdessä julkaistujen analyysien mukaan SARS-CoV-2-virusta esiintyi joillakin samoilla myyntikojuilla, joissa myytiin villieläimiä, kuten supikoiria (pieniä ketun kaltaisia eläimiä, joiden merkinnät muistuttavat pesukarhua) ja sivettikissoja (pieniä lihansyöjiä, jotka ovat sukua mangusteille ja hyeenoille). Joissakin tapauksissa SARS-CoV-2-viruksen ja näiden eläinten geneettistä materiaalia löydettiin jopa samoista näytteistä. Tietyt eläinlajit tunnistettiin näytteistä genotyypittämällä niiden mitokondriaaliset genomit.

"Monet keskeiset eläinlajit oli poistettu markkinoilta ennen kuin Kiinan CDC:n tiimit saapuivat, joten meillä ei voi olla suoraa todistetta siitä, että eläimet olivat saaneet tartunnan," sanoo Débarre. "Näemme näissä ympäristönäytteissä näiden eläinten DNA:n ja RNA:n 'haamuja', ja osa niistä on kojuilla, joissa SARS-CoV-2 havaittiin myös. Tämä vastaa odotuksia skenaariossa, jossa markkinoilla olisi ollut tartunnan saaneita eläimiä."

https://www.news-medical.net/news/20240 ... ID-19.aspx
Kommaripropagandaa.

8-)
Et saa provottua, mokomakin tieteenkieltäjä! :lol:
Ei ollut provo vaan faktan toteamista.

”The study is based on a new analysis of metatranscriptomic data released by the Chinese Center for Disease Control and Prevention (CDC).”

8-)
Eli arvelet että kiinalaisten jakama data (näytteitä Wuhanista), jota toinen tutkijaryhmä on käyttänyt, olisi nyt jollain konstilla manipuloitu niin, että noiden eläinten "DNA-haamuja" ilmenee. En ole asiantuntija, mutta voin vilkaista, esim. kysymyllä, miten tämä on tehty, noin niinkuin teknisesti?

https://pbs.twimg.com/card_img/18802810 ... name=small
Kuva

Edellisiltä sivuilta myös MrKAtin linkkaama erittäin yksityiskohtainne tutkimus sairastuneitten paikannuksesesta. Wuhanin marketin ympärillä kuljetaan.
Avatar
asdf
Reactions:
Viestit: 6527
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 15:04

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja asdf »

Päivästä toiseen saa jatkamaan läheiset, paneminen, hyvä ruoka ja sen laittaminen, liikunta, juopottelu, kulttuuriharrastukset, työ. Noi ainakin ja ovat varmaan tärkeysjärjestyksessä. Joitakin pystyy yhdistelemään.
Mene mene tekel upharsin.
Vän
Reactions:
Viestit: 4465
Liittynyt: 31 Touko 2024, 08:08

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Vän »

MooM kirjoitti: 26 Tammi 2025, 13:21
Vän kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:06
Damokles kirjoitti: 26 Tammi 2025, 11:12 Siksi en ymmärrä mikä teidät muut saa jatkamaan tätä päivästä toiseen, mikä teissä tikittää??? Oletteko jotenkin harhaisia ja ette näe sitä mitä minä näen?
Omalla kohdallani se on sydämentahdistin. Kun kuolin ja lääkärit elvyttivät minut, he samalla laittoivat tahdistimen sisääni. Siellä se nyt tikittää ja pitää minut hengissä, halusin tai en.
No, siltä osin ainakin. Tosin ihan vaan haluamalla ei sydäntä saa pysähtymään sellainenkaan, jolla ei ole tahdistinta. Ja jos haluaa hengestään eroon ja on valmis aktiivisesti asiaa edistämään, ei se tahdistin sitä estä.

Mutta kysymykseen tikittämisestä. Varmaan läheiset ja se, että nettona tekee mieli nähdä, mitä tapahtuu ja on juttuja, joita odottaa.
En olisi ihan varma siitä. Muutaman kerran läheisen sairastuttua valavasti lääkäri on sanonut, että toipuminen on elämänhalusta kiinni. Eli tahdosta. Muutenkin mieli, tahto, usko, millä nimellä sitä nyt haluaa kutsua, vaikuttaa terveyteen paljon, kuten tiedämme esimerkiksi plasebo-vaikutuksesta.
Never trust the Government. Fuck the Government.
Näinon0070
Reactions:
Viestit: 2641
Liittynyt: 18 Joulu 2022, 18:07

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Näinon0070 »

Märkäruuti kirjoitti: 26 Tammi 2025, 13:05
Näinon0070 kirjoitti: 26 Tammi 2025, 12:40 Eikö tälläiset olettamukset pitäisi tutkia ?
Eiköhän ne ole tutkittu, vai mitä luulet?
Koronarokotukset pyrittiin ensimmäisen kierroksen jälkeen ajoittamaan ennen uuden epidemian nousua. Koronaa alkoi ilmaantua samaan aikaan, kun rokotukset alkoivat. Syy kuolleisuuden nousuun oli koroina, ei rokotukset.
Mitä tulee kommenttiin "ihmisille on selvinnyt..." niin ihmisille oli silloin selvinnyt, että virus oli muuttuunut selvästi vähemmän vaaralliseksi ja siksi vain riskiryhmille suositeltiin enää rokotuksia.

Tiihonen ei tosiaan ole terävin kynä edes entiseksi persuksi. Tiihosen toljailut koronan tiimoilta ovat olleet hupaisaa luettavaa.
No eipä taida olla :shock:

https://x.com/RealDrJaneRuby/status/1883254824726356273

En ole ainakaan kuulut että rokottamatonta minääni verrataisi rokotettujen sairastavuuteen tulevaisuudessa?
Miksi muuten näin ei tehdä jos siinä ei kerran kummallisuuksia paljastu?
Märkäruuti
Reactions:
Viestit: 10391
Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Märkäruuti »

Näinon0070 kirjoitti: 26 Tammi 2025, 19:44 Miksi muuten näin ei tehdä jos siinä ei kerran kummallisuuksia paljastu?
Eri sairauksien yleisyyttä seurataan jatkuvasti. Jos jossain ilmenee selvää nousua, aletaan varmasti tutkia, mistä se johtuu.
Harvaa rokotetta on seurattu yhtä intensiivisesti kuin koronarokotetta. Koko rokotteiden käytön aikana ei ole ollut toista läheskään yhtä massiivista rokotekamppaniaa. Mitään outoa ei seurannasta huolimatta (ja huuhareiden väitteistä huolimatta) ole havaittu.

Ei ole niitä ruumiskasojakaan kaduilla, joita piti ensin tulla muutamassa viikossa rokotteiden ottamisen jälkeen ja sitten puolessa vuodessa, eikä se parin vuoden ennstekaan tunnu toteutuvan. Eikä se 5G verkon kautta rokotteen mikrosiruihin vaikuttava mielenhallintakaan tunnut tehoavan.

Jokohan sitä foliohatun uskaltaisi riisua?
Brainwashed
Reactions:
Viestit: 13938
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Brainwashed »

Märkäruuti kirjoitti: 26 Tammi 2025, 20:18
Näinon0070 kirjoitti: 26 Tammi 2025, 19:44 Miksi muuten näin ei tehdä jos siinä ei kerran kummallisuuksia paljastu?
Eri sairauksien yleisyyttä seurataan jatkuvasti. Jos jossain ilmenee selvää nousua, aletaan varmasti tutkia, mistä se johtuu.
Harvaa rokotetta on seurattu yhtä intensiivisesti kuin koronarokotetta. Koko rokotteiden käytön aikana ei ole ollut toista läheskään yhtä massiivista rokotekamppaniaa. Mitään outoa ei seurannasta huolimatta (ja huuhareiden väitteistä huolimatta) ole havaittu.

Ei ole niitä ruumiskasojakaan kaduilla, joita piti ensin tulla muutamassa viikossa rokotteiden ottamisen jälkeen ja sitten puolessa vuodessa, eikä se parin vuoden ennstekaan tunnu toteutuvan. Eikä se 5G verkon kautta rokotteen mikrosiruihin vaikuttava mielenhallintakaan tunnut tehoavan.

Jokohan sitä foliohatun uskaltaisi riisua?
Unohdit mainita sen että meren pinnat eivät ole nousseet ja vesimassat hukuttaneet saaria eikä Afrikka muuttunut autiomaaksi.

Kannatta pitää aina käden ulottuvilla 24/7.

8-)
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”

- anonymous hater
Märkäruuti
Reactions:
Viestit: 10391
Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22

Re: Wuhanin virus

Viesti Kirjoittaja Märkäruuti »

Brainwashed kirjoitti: 26 Tammi 2025, 20:41 Unohdit mainita sen että meren pinnat eivät ole nousseet ja vesimassat hukuttaneet saaria eikä Afrikka muuttunut autiomaaksi.
Pitikö rokotteiden aiheuttaa tuotakin? En ole kuullutkaan aikaisemmin.
Ettei sinulla vaan nyt vähän sirittäisi päässä. :mrgreen:
Suosittele ketjua Vastaa Viestiin