Keskustelua Rahasta

[Naturalisti]

Kuulisin mielelläni lisää näistä uusista ajatuksistasi, miten näet SDR-järjestelmään perustuvan IMF:n institutionaalisen rakenteen muodostuvan tavalla, joka täyttää legitimiteetin vaatimukset – ja millaisia vaiheita tai mekanismeja siirtymä nykyjärjestelmästä siihen voisi edellyttää ilman, että globaali talous ajautuisi kaaokseen. Nostamasi kysymykset viittaavat juuri niihin ydinkohtiin, joiden tarkempi pohdinta voisi nostaa tämän keskustelun todelka uudelle tasolle.

Jään kiinnostuksella odottamaan jatkoa – ja erityisesti avaustasi SDR-M:n jakomekanismeista ja mahdollisista yhteisistä inflaatiotavoitteista!

Ensinnäkin niin kiitokset kattavasta ja asiantuntevasta analyysistä. Mukava lukea sun ajatuksista tähän SDR-Standardi ideaan liittyen. Ja kiitokset myös kannustavasta lähestymistavasta.

Mulla menee taas varmaankin tovi näitä asioita pohtiessa, joita nostit kommentissasi esiin, koska mulla ei tosiaankaan ole mitään valmista sapluunaa, vaan tämä idea kehittyy "lennossa" sitä mukaa kun näitä kommentteja olen kirjoitellut.

Tällä välin toivoisin kuitenkin, että jos viitsit niin ottaisit vielä kantaa tuohon mun edelliseen kommenttiin, jossa on tuo kahden valtion malli liitetiedostona. Onko se mielestäsi oikean suuntainen analyysi?

Lähtökohta on siis edelleen tuo dualistinen malli, jossa IMF kontrolloi kansainvälistä likviditeettiä ja rahan määrää, mutta samalla sallitaan rahoitustaseen epätasapainoihin liittyvät rahan määrän (M) muutokset kansallisesti, jotta se sopeutus vaihtotaseen osalta olisi helpompaa.

Olisiko tämä malli toimiva kun pohditaan tuota "sopeutus" puolta, eli sitä kuinka vaihtotaseiden epätasapainot saadaan hallintaan, ja vieläpä niin, että sekä alijäämä- että ylijäämämaat osallistuvat sopeutustalkoisiin?

Pannaan mietintämyssyyn. Kommentoin, kun luulen ymmärtäväni idean tai kysyn täsmennyksiä, jos joudun umpikujaan. Tähän saattaa mennä vähän aikaa.

Myös minä pallottelen vasta erilaisilla ajatuksia sitä mukaa, kun tämä keskustelu etenee. Uusilla vesillä liikutaan. Se aiemmin linkkaamani A-studionn keskustelu osoitti, että myös asiantuntijat ovat nyt ymmällään.

Jotenkin musta tuntuu, että tuohon sun visioimaan tilaan päästään vasta moninapaisen vaiheen kautta ja tätä välivaihetta varten EU:n tulisi kirjoittaa pelikirjansa kiireesti uudelleen. EU eron haikailun asemasta tarvitaan nyt Maario Draghin ehdotusten mukaista EU:n yhteistyön tiivistämistä.

[Purdue]

Sitten mulla heräsi tällainen kysymys siitä, että mikä olisi sopiva nimi tällaiselle kansainväliselle kauppa- ja reservivaluutalle, koskapa SDR nyt ei ole nimenä kovinkaan "seksikäs". Tarvitaan jokin helposti muistettava, osuva ja iskevä nimi.

Ja mä löysin sellaisen, koska tuo uusi kansainvälinen valuuttayksikkö olisi eräänlainen ankkuri kansallisille valuutoille, vaikka se olisikin päävaluutoista koostuva korivaluutta, ja yksittäiset valuutat kelluisivat suhteessa siihen.


Mutta tuossa siis tämä nimi latinaksi: ANCHORA


Anchora olisi siinä mielessä neutraali, ettei se olisi mikään olemassa oleva taikka historiallinen rahayksikkö (mun tietääkseni), ja vaikka se olisi latinan kielinen sana, niin se olisi helposti omaksuttavissa kaikkialla maailmassa.


Eli tässä meille "projektinimi" tälle SDR-Standardi valuutalle!

[Purdue]

1. Duaalinen rahapolitiikka – mahdollinen kompromissi?

Ajatus siitä, että IMF hallinnoi globaalia SDR-M -rahavarantoa ja siten kansainvälistä likviditeettiä, samalla kun kansalliset keskuspankit säilyttävät korko-ohjauksen, on teoriassa mahdollinen kompromissi. Tämä voisi olla eräänlainen rahapolitiikan "federalisointi", jossa periaate olisi hieman kuin EU:n sisällä toimivassa EKP:n ja kansallisten keskuspankkien yhteistyössä – mutta globaalilla tasolla.

Toimivuuden kannalta kriittistä olisi kuitenkin:
- miten IMF:n rahapolitiikka mitoitettaisiin (mikä inflaatiotavoite, mitä mittareita käytetään, miten päätöksenteko toimii),
- miten keskuspankkien korkopäätösten vaikutus rajoittuisi pääomavirtoihin ja vaihtotaseisiin, mutta ei valuuttavarantoihin tai rahamäärään.

Tämä duaalinen rakenne voisi jopa selkeyttää rooleja: IMF säätelee määrää, kansalliset keskuspankit säätävät hintaa (rahan hinta = korko).

2. Täysvarantojärjestelmä – ehdoton edellytys?

Kuten itsekin totesit, tämä malli edellyttää, että liikepankeilta poistetaan rahanluontioikeus. Muuten kansallinen M ei olisi kontrollissa IMF:n määräämän SDR-M:n rajoissa. Tässä tulee esiin se, että SDR-Standardi ei ole pelkkä valuuttakurssijärjestelmä, vaan samalla syvällinen muutos koko rahajärjestelmän rakenteeseen – siis myös pankkijärjestelmään.

Tämä tekee siitä radikaalimman kuin esimerkiksi Bretton Woods tai kultakanta, koska se edellyttää täysin uutta instituutiorakennetta myös kansallisella tasolla.

Laitanpa muutaman hätäisen huomion näistä esille.


Tuo sun ensimmäinen kysymys IMF:n rahapolitiikan mitoituksesta on erittäin relevantti, eikä mulla ole siihen antaa suoralta kädeltä selkeää vastausta. Tämä on "Work in Progress" niin sanotusti.

Mutta selvää on se että pitäisi olla jokin globaali inflaatiotavoite. IMF:n pitäisi vähintäänkin pystyä kontrolloimaan globaalia rahamäärän (SDR-M) kasvua.

Mutta kuten tuossa edellä pohdin tuota mahdollista sopeutusta rahoitustaseen kautta, niin yksi vaihtoehto olisi se, että olisi pieni kansallinen liikkumavara SDR-M rahan määrässä (joka liittyy rahoitustaseisiin), ja toisaalta eri mailla voi olla erilaiset tarpeet erilaisille inflaatio prosenteille. On vaikea nähdä maailmaa, jossa kaikilla mailla on yksi ja sama inflaatioprosentti.

Eli IMF:n SDR allokaatiot globaalisti, sekä mahdolliset rahamäärän muutokset rahoitustaseisiin liittyen voisivat tuoda pientä kansallista liikkumavaraa.

Mutta selvää olisi se, että IMF:n Johtokunnalla pitäisi olla jokin "kaava" taikka metodi, jolla nämä rahamäärän muutokset saataisiin jaettua globaalisti eri keskuspankeille, ja niin että jako on oikeudenmukainen.


Tuo sun toinen kysymys, eli "miten keskuspankkien korkopäätösten vaikutus rajoittuisi pääomavirtoihin ja vaihtotaseisiin, mutta ei valuuttavarantoihin tai rahamäärään", niin ajattelin että tää olisi kytköksissä tuohon täysvarantojärjestelmään eli siihen että liikepankit eivät voisi luoda uutta rahaa tyhjästä. Ja siihen, että globaalia rahamäärää SDR-M kontrolloisi IMF keskitetysti.

Toisaalta olen edelleen huolissani siitä, että jos liikepankeilta viedään pois rahan luontioikeus, niin riittääkö lainoja kaikille halukkaille? Järjestelmän pitäisi olla sellainen, että:
- kaikille halukkaille, maksukykyisille ja luottokelpoisille henkilöille riittää lainoja
- pankkien riskit minimoitaisiin
- luottojen myöntäminen ei vaikuttaisi rahamäärään

Tietty aina on sekin mahdollisuus, että tuo kansallisesti liikepankkien luoma uusi rahamäärä (M) steriloitaisiin Keskuspankin toimesta jotenkin. Esimerkiksi niin, että Keskuspankilla olisi hallussaan valtion joukkovelkakirjoja kotimaan rahassa arvostettuna, ja kun pankit myöntäisivät luottoja, ja syntyisi uutta rahaa, niin Keskuspankki myisi hallussaan olevia valtion velkakirjoja pois. Tämä Keskuspankille tuleva kotimaan raha, jonka se saisi velkakirjojen myynnistä, niin jäisi Keskuspankille, jolloinka rahan määrä (M) taloudessa pysyisi vakiona.

Katselin tuossa Suomen Pankin tilastoja kotitalouksien lainoista ja talletuksista:
- Lainakanta on noin 140 miljardia euroa
- Talletukset on noin 110 miljardia euroa
>> Eli lainoja on 30 miljardia enemmän kuin talletuksia

- Valtion velka on nyt noin 175 miljardia eur

>> Eli tuossa skenaariossa keskuspankki myisi 30 miljardin euron edestä valtionlainoja, ja pitäisi tämän rahan (M) poissa kierrosta.

Tuosta puuttuu yritysten lainakanta, jonka on päälle 100 miljardia, ja muutoinkin tuo homma vaikuttaa siltä, että tämä ei taida olla ihan sellainen vaihtoehto, joka olisi toteutettavissa käytännössä, koska Keskuspankki joutuisi pitämään hallussaan huomattavaa osaa valtion velasta.

Ellei tätä sitten yhdistettäisi jollakin tapaa tuohon sun paljon mainostamaasi rahareformiin? Mutta tästä puolesta sulla on varmaankin enemmän tietoa ja näkemystä kuin minulla.

Joka tapauksessa vaihtoehtoina olisi täysvarantojärjestelmä taikka jokin yllä olevan kuvauksen tapainen järjestely, jolla varmistettaisiin se, että uuden SDR-M rahan luonti olisi IMF:n hyppysissä, ja täten se myös kontrolloisi kansallisten valuuttojen määrä (M) talouskierrossa.


Eli tuossa nyt joitakin pohdintoja noihin sun kysymyksiisi liittyen. Odotan mielenkiinnolla sun näkemyksiä liittyen tähän kommenttiin ja siihen kahden valtion malliin tuossa edellä. Sano vaan suoraan jos ajattelussani jokin mättää sun mielestä. En edelleenkään ole ammatti taloustieteilijä, joten en välttämättä osaa ottaa huomioon kaikkia yksityiskohtia, jotka voivat olla relevantteja näiden pohdintojen kannalta.

[Naturalisti]

Trump pelaa vaarallista peliä keskus­pankin kanssa – ”Seuraukset voivat olla hyvin vakavia”

https://www.hs.fi/talous/art-2000011179801.html

Tiivistelmä:

• Presidentti Donald Trump on arvostellut ankarasti keskuspankin pääjohtajaa Jerome Powellia ja uhannut erottavansa hänet.

• Taloustieteilijöiden mukaan Trumpin puuttuminen keskuspankin toimintaan on vaarallista ja voi johtaa vakaviin seurauksiin.

• Keskuspankki on varoittanut, että kauppasota hidastaa talouskasvua ja kiihdyttää inflaatiota.

[Purdue]

Heitetäänpä tästä rahan määrästä ja tarjonnasta tällainen kuvio pohdittavaksi. Eli tuossa on eri osapuolet hahmoteltu rahan luonnin ja määrän näkökulmasta SDR-Standardissa:

Money_Supply_190425a.png

Mä lähtisin siitä liikkeelle, että SDR-M = M. Elikkä globaali SDR-M:ien allokaatio ja määrä olisi aina yhtä suuri kuin kansallisten valuuttojen määrä (M).

Jos liikepankeilla olisi täysvaranto velvoite lainojen myöntämisessä, niin IMF pystyisi kontrolloimaan globaalia SDR-M määrää, vaikka kansallisesti SDR-M rahan ja kansallisen valuutan M määrässä voisikin olla vaihtelua.

Pohdittavaa tässä on se, että millä mekanismilla IMF:n Keskuspankeille allokoima uusi raha SDR-M muutettaisiin kansalliseksi rahaksi M, eli mikä olisi Liikepankkien, Valtion sekä Yksityisen sektorin rooli?

[Purdue]

2. Täysvarantojärjestelmä – ehdoton edellytys?

Kuten itsekin totesit, tämä malli edellyttää, että liikepankeilta poistetaan rahanluontioikeus. Muuten kansallinen M ei olisi kontrollissa IMF:n määräämän SDR-M:n rajoissa. Tässä tulee esiin se, että SDR-Standardi ei ole pelkkä valuuttakurssijärjestelmä, vaan samalla syvällinen muutos koko rahajärjestelmän rakenteeseen – siis myös pankkijärjestelmään.

Tämä tekee siitä radikaalimman kuin esimerkiksi Bretton Woods tai kultakanta, koska se edellyttää täysin uutta instituutiorakennetta myös kansallisella tasolla.

Tämä asia mua edelleen askarruttaa. Tuo malli nykymuodossaan todellakin edellyttää täysvarantojärjestelmää, jotta IMF tai Keskuspankit voivat kontrolloida kansallisen rahan (M) määrä.

Mutta toisaalta olen taloushistoriaan vedoten (esim. 1930-luvun opetukset) myös sitä mieltä, että tuo täysvarantojärjestelmä on potentiaalisesti sellainen ettei se pysty luomaan tarpeeksi velkarahaa, ja totuushan on se että niin yritykset kuin yksityiset ihmisetkin tarvitsevat velkaa investoidakseen esim. asuntoihin tai ottaakseen kulutusluottoja.

Täysvarantojärjestelmä (Full Reserve Banking) siis potentiaalisesti kutistaisi talouskasvua ja ihmisten mahdollisuuksia ottaa lainaa. Toisaalta vähimmäisvarantojärjestelmä (Fractional Reserve Banking) on altis finanssikriiseille, ja sille että pankit menevät konkurssiin, mikä on uhka koko rahoitusjärjestelmälle.

Onko näille vaihtoehtoja?

Kuinka olisi "Katetun Varannon Järjestelmä" (Covered Reserve Banking)?

Tää voisi toimia siten, että toimitaan kuten vähimmäisvarantojärjestelmässä, eli pankeilla olisi vaikkapa vaatimus että omaa pääomaa pitäisi olla se 10% suhteessa ulos annettuihin lainoihin.

Mutta tämä oma pääoma pitäisi antaa vakuudeksi keskuspankille, ja tällöin keskuspankki myöntäisi tuolle pankille tuon lopun 90% jonkinlaisena velkapaperina, josta ei välttämättä perittäisi korkoa.

Tai se voitaisiin nähdä pääoman lisänä Liikepankin taseessa. Eli se Pääoma Liikepankin taseessa koostuisikin Omasta Pääomasta ja Vieraasta Pääomasta, joka olisi Keskuspankin antamaa Pääomaa.

Näin ollen tuo pankin ulos antama laina olisi katettu sataprosenttisesti.

Ja voisi olla niin, että keskuspankki kontrolloisi noita katettuja reservejä sekä niiden kasvua. Tässä voisi olla jokin rooli IMF:llä ja niin, että se pystyisi kontrolloimaan rahan määrää kuten edellä on ajateltu.


Mutta siis, periaate tuossa katetun varannon järjestelmässä olisi se, että Keskuspankista tulisi Liikepankkien antamien lainojen takaaja. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että jos Liikepankki hoitaisi asiansa huonosti ja se joutuisi vaikeuksiin huonosti myönnettyjen lainojen takia, niin tuo pankki ei menisi konkurssiin, koska sillä olisi tuo 90% katettu varanto ulos annettujen lainojen vakuutena.

Mutta jos pankki joutuisi vaikeuksiin luottotappioiden takia, niin Keskuspankki ottaisi osan Liikepankin omasta pääomasta itselleen. Eli Liikepankin osakkeenomistajilla olisi riski menettää pääomansa ja sijoituksensa jos pankki hoitaisi asiansa huonosti.

Ajatellaan tilanne, jossa Liikepankilla on omaa Pääomaa +100 M ja se on myöntänyt lainoja ulos +1000 M, jolloin +900 M kuvaa tuota katettua varantoa.

Nyt jos Liikepankki tekee luottotappioita -100 M edestä, niin Keskuspankki omistaakin +10 M verran tuota pankin omaa Pääomaa. Liikepankin hallussa oleva oma pääoma ei välttämättä laske, mutta sen omistus siirtyy osin Keskuspankille. (Joka tietysti pyrkii myymään tämän pois markkinoille jossakin vaiheessa.)


Eli tässä toimittaisiin siten, että:
- Liikepankin osakkeenomistajilla olisi mahdollisuus menettää omistuksensa jos pankki hoitaisi asiansa huonosti.
- Katettu varanto takaisi sen, että toimittaisiin ikään kuin täysvarantojärjestelmässä.
- Tällöin pankkien aiheuttama riski yhteiskunnalle ja taloudelle minimoitaisiin.
- Liikepankki voisi luottotappioista huolimatta jatkaa toimintaansa, mutta tällöin sen omistus siirtyisi vähintäänkin osin yhteiskunnalle.


Eli kyseessä olisi jonkinlainen "Katetun Varannon Järjestelmä" taikka "Täydennetyn Pääoman Järjestelmä".

Miltäs tällainen idea Naturalistista kuulostaa? Idea on vasta aivan alkuvaiheessa, mutta voisiko tällainen järjestely mielestäsi toimia?

[Naturalisti]

2. Täysvarantojärjestelmä – ehdoton edellytys?

Kuten itsekin totesit, tämä malli edellyttää, että liikepankeilta poistetaan rahanluontioikeus. Muuten kansallinen M ei olisi kontrollissa IMF:n määräämän SDR-M:n rajoissa. Tässä tulee esiin se, että SDR-Standardi ei ole pelkkä valuuttakurssijärjestelmä, vaan samalla syvällinen muutos koko rahajärjestelmän rakenteeseen – siis myös pankkijärjestelmään.

Tämä tekee siitä radikaalimman kuin esimerkiksi Bretton Woods tai kultakanta, koska se edellyttää täysin uutta instituutiorakennetta myös kansallisella tasolla.

Tämä asia mua edelleen askarruttaa. Tuo malli nykymuodossaan todellakin edellyttää täysvarantojärjestelmää, jotta IMF tai Keskuspankit voivat kontrolloida kansallisen rahan (M) määrä.

Mutta toisaalta olen taloushistoriaan vedoten (esim. 1930-luvun opetukset) myös sitä mieltä, että tuo täysvarantojärjestelmä on potentiaalisesti sellainen ettei se pysty luomaan tarpeeksi velkarahaa, ja totuushan on se että niin yritykset kuin yksityiset ihmisetkin tarvitsevat velkaa investoidakseen esim. asuntoihin tai ottaakseen kulutusluottoja.

Täysvarantojärjestelmä (Full Reserve Banking) siis potentiaalisesti kutistaisi talouskasvua ja ihmisten mahdollisuuksia ottaa lainaa. Toisaalta vähimmäisvarantojärjestelmä (Fractional Reserve Banking) on altis finanssikriiseille, ja sille että pankit menevät konkurssiin, mikä on uhka koko rahoitusjärjestelmälle.

Onko näille vaihtoehtoja?

Kuinka olisi "Katetun Varannon Järjestelmä" (Covered Reserve Banking)?

Tää voisi toimia siten, että toimitaan kuten vähimmäisvarantojärjestelmässä, eli pankeilla olisi vaikkapa vaatimus että omaa pääomaa pitäisi olla se 10% suhteessa ulos annettuihin lainoihin.

Mutta tämä oma pääoma pitäisi antaa vakuudeksi keskuspankille, ja tällöin keskuspankki myöntäisi tuolle pankille tuon lopun 90% jonkinlaisena velkapaperina, josta ei välttämättä perittäisi korkoa.

Tai se voitaisiin nähdä pääoman lisänä Liikepankin taseessa. Eli se Pääoma Liikepankin taseessa koostuisikin Omasta Pääomasta ja Vieraasta Pääomasta, joka olisi Keskuspankin antamaa Pääomaa.

Näin ollen tuo pankin ulos antama laina olisi katettu sataprosenttisesti.

Ja voisi olla niin, että keskuspankki kontrolloisi noita katettuja reservejä sekä niiden kasvua. Tässä voisi olla jokin rooli IMF:llä ja niin, että se pystyisi kontrolloimaan rahan määrää kuten edellä on ajateltu.


Mutta siis, periaate tuossa katetun varannon järjestelmässä olisi se, että Keskuspankista tulisi Liikepankkien antamien lainojen takaaja. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että jos Liikepankki hoitaisi asiansa huonosti ja se joutuisi vaikeuksiin huonosti myönnettyjen lainojen takia, niin tuo pankki ei menisi konkurssiin, koska sillä olisi tuo 90% katettu varanto ulos annettujen lainojen vakuutena.

Mutta jos pankki joutuisi vaikeuksiin luottotappioiden takia, niin Keskuspankki ottaisi osan Liikepankin omasta pääomasta itselleen. Eli Liikepankin osakkeenomistajilla olisi riski menettää pääomansa ja sijoituksensa jos pankki hoitaisi asiansa huonosti.

Ajatellaan tilanne, jossa Liikepankilla on omaa Pääomaa +100 M ja se on myöntänyt lainoja ulos +1000 M, jolloin +900 M kuvaa tuota katettua varantoa.

Nyt jos Liikepankki tekee luottotappioita -100 M edestä, niin Keskuspankki omistaakin +10 M verran tuota pankin omaa Pääomaa. Liikepankin hallussa oleva oma pääoma ei välttämättä laske, mutta sen omistus siirtyy osin Keskuspankille. (Joka tietysti pyrkii myymään tämän pois markkinoille jossakin vaiheessa.)


Eli tässä toimittaisiin siten, että:
- Liikepankin osakkeenomistajilla olisi mahdollisuus menettää omistuksensa jos pankki hoitaisi asiansa huonosti.
- Katettu varanto takaisi sen, että toimittaisiin ikään kuin täysvarantojärjestelmässä.
- Tällöin pankkien aiheuttama riski yhteiskunnalle ja taloudelle minimoitaisiin.
- Liikepankki voisi luottotappioista huolimatta jatkaa toimintaansa, mutta tällöin sen omistus siirtyisi vähintäänkin osin yhteiskunnalle.


Eli kyseessä olisi jonkinlainen "Katetun Varannon Järjestelmä" taikka "Täydennetyn Pääoman Järjestelmä".

Miltäs tällainen idea Naturalistista kuulostaa? Idea on vasta aivan alkuvaiheessa, mutta voisiko tällainen järjestely mielestäsi toimia?

Vastaan nyt kootusti kaikkiin edellä esittämiisi kiinnostaviin ja rakentaviin ajatuksiin. Yritän tiivistää tässä omaa ymmärrystäni ehdotuksistasi ja samalla heittää sinulle joitakin jatkokysymyksiä, joiden kautta asiaa voisi ehkä kehittää vielä pidemmälle – joko konseptuaalisesti tai vaikkapa esimerkkimaata simuloiden.

1. SDR-M-järjestelmä ja kansalliset liikkumavarat
Näen, että olet rakentamassa mallia, jossa IMF hoitaa globaalin rahan tarjonnan (SDR-M), mutta kansallisille keskuspankeille jätetään tietty liikkumavara – esimerkiksi vaihteluvälien, sterilointimekanismien tai katettujen reservien kautta.
→ Voisitko hahmotella, millaisia institutionaalisia sääntöjä IMF:n ja kansallisten keskuspankkien välille olisi luotava, jotta tämä monitasoinen kontrolli olisi mahdollinen ja läpinäkyvä?

2. Korkopäätökset ja rahamäärä
Ehdotat, että rahan määrän ja korkotason säätely eriytettäisiin – joko täysvarantojärjestelmällä tai vastaavalla. Tämä edellyttää uudenlaista institutionaalista työnjakoa keskuspankkien ja valtion välillä.
→ Miten näet EKP:n roolin tällaisessa järjestelmässä? Mitä sen pitäisi tehdä eri tavalla nykyiseen verrattuna?

3. Sterilointimekanismi ja valtionvelka
Esität, että keskuspankit voisivat sterilisoida liikepankkien luomaa rahaa valtionvelalla – tämä tuo mieleen MMT:n ja Keltonin linjaukset.
→ Voisitko tarkentaa, miten tämä mekanismi toimii silloin, kun valtio ei itse ole rahasuvereeni (esim. euroalueen jäsen)?

4. Katetun varannon järjestelmä (CVB)
Tämä on mielestäni erityisen kiinnostava osa ehdotustasi: malli, joka yhdistää täysvarannon kurinalaisuuden ja liikepankkitoiminnan dynaamisuuden.
→ Millä tavoin CVB-järjestelmä voisi olla yhteensopiva Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksen sekä EKP:n nykyisten mandaattien kanssa?
→ Missä määrin tämä järjestelmä vaatisi EU-tasoisia perussopimusmuutoksia?

5. Yhteys rahareformiin ja digieuroon
CVB näyttää luontevalta siltaratkaisulta kohti täysvarantojärjestelmää – tai vaihtoehtoiseen vakaaseen pysyvään malliin.
→ Voisitko hahmotella, miten digieuro voisi toimia tämän järjestelmän sisällä? Toimisiko se reservien siirtona, keskuspankkirahana vai kenties jonkinlaisena rajapintana SDR-M:n ja kansallisen talouden välillä?

Yhteenvetona:
Ehdotuksesi CVB-mallista, sen linkityksestä SDR-M-kerrosarkkitehtuuriin ja kansalliseen rahapolitiikkaan muodostaa erittäin mielenkiintoisen lähtökohdan uudelle rahapoliittiselle paradigmaalle. Näen tässä aineksia simuloitavaan, esimerkkimaan tasolla testattavaan järjestelmään, jonka avulla voisi tuoda konkretiaa myös eurokeskusteluun.
→ Minkälaisella rakennekaaviolla, institutionaalisella työnjaolla tai käytännön simulaatiolla tätä kannattaisi lähteä kuvaamaan tarkemmin?

[Purdue]

2. Täysvarantojärjestelmä – ehdoton edellytys?

Kuten itsekin totesit, tämä malli edellyttää, että liikepankeilta poistetaan rahanluontioikeus. Muuten kansallinen M ei olisi kontrollissa IMF:n määräämän SDR-M:n rajoissa. Tässä tulee esiin se, että SDR-Standardi ei ole pelkkä valuuttakurssijärjestelmä, vaan samalla syvällinen muutos koko rahajärjestelmän rakenteeseen – siis myös pankkijärjestelmään.

Tämä tekee siitä radikaalimman kuin esimerkiksi Bretton Woods tai kultakanta, koska se edellyttää täysin uutta instituutiorakennetta myös kansallisella tasolla.

Tämä asia mua edelleen askarruttaa. Tuo malli nykymuodossaan todellakin edellyttää täysvarantojärjestelmää, jotta IMF tai Keskuspankit voivat kontrolloida kansallisen rahan (M) määrä.

Mutta toisaalta olen taloushistoriaan vedoten (esim. 1930-luvun opetukset) myös sitä mieltä, että tuo täysvarantojärjestelmä on potentiaalisesti sellainen ettei se pysty luomaan tarpeeksi velkarahaa, ja totuushan on se että niin yritykset kuin yksityiset ihmisetkin tarvitsevat velkaa investoidakseen esim. asuntoihin tai ottaakseen kulutusluottoja.

Täysvarantojärjestelmä (Full Reserve Banking) siis potentiaalisesti kutistaisi talouskasvua ja ihmisten mahdollisuuksia ottaa lainaa. Toisaalta vähimmäisvarantojärjestelmä (Fractional Reserve Banking) on altis finanssikriiseille, ja sille että pankit menevät konkurssiin, mikä on uhka koko rahoitusjärjestelmälle.

Onko näille vaihtoehtoja?

Kuinka olisi "Katetun Varannon Järjestelmä" (Covered Reserve Banking)?

Tää voisi toimia siten, että toimitaan kuten vähimmäisvarantojärjestelmässä, eli pankeilla olisi vaikkapa vaatimus että omaa pääomaa pitäisi olla se 10% suhteessa ulos annettuihin lainoihin.

Mutta tämä oma pääoma pitäisi antaa vakuudeksi keskuspankille, ja tällöin keskuspankki myöntäisi tuolle pankille tuon lopun 90% jonkinlaisena velkapaperina, josta ei välttämättä perittäisi korkoa.

Tai se voitaisiin nähdä pääoman lisänä Liikepankin taseessa. Eli se Pääoma Liikepankin taseessa koostuisikin Omasta Pääomasta ja Vieraasta Pääomasta, joka olisi Keskuspankin antamaa Pääomaa.

Näin ollen tuo pankin ulos antama laina olisi katettu sataprosenttisesti.

Ja voisi olla niin, että keskuspankki kontrolloisi noita katettuja reservejä sekä niiden kasvua. Tässä voisi olla jokin rooli IMF:llä ja niin, että se pystyisi kontrolloimaan rahan määrää kuten edellä on ajateltu.


Mutta siis, periaate tuossa katetun varannon järjestelmässä olisi se, että Keskuspankista tulisi Liikepankkien antamien lainojen takaaja. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että jos Liikepankki hoitaisi asiansa huonosti ja se joutuisi vaikeuksiin huonosti myönnettyjen lainojen takia, niin tuo pankki ei menisi konkurssiin, koska sillä olisi tuo 90% katettu varanto ulos annettujen lainojen vakuutena.

Mutta jos pankki joutuisi vaikeuksiin luottotappioiden takia, niin Keskuspankki ottaisi osan Liikepankin omasta pääomasta itselleen. Eli Liikepankin osakkeenomistajilla olisi riski menettää pääomansa ja sijoituksensa jos pankki hoitaisi asiansa huonosti.

Ajatellaan tilanne, jossa Liikepankilla on omaa Pääomaa +100 M ja se on myöntänyt lainoja ulos +1000 M, jolloin +900 M kuvaa tuota katettua varantoa.

Nyt jos Liikepankki tekee luottotappioita -100 M edestä, niin Keskuspankki omistaakin +10 M verran tuota pankin omaa Pääomaa. Liikepankin hallussa oleva oma pääoma ei välttämättä laske, mutta sen omistus siirtyy osin Keskuspankille. (Joka tietysti pyrkii myymään tämän pois markkinoille jossakin vaiheessa.)


Eli tässä toimittaisiin siten, että:
- Liikepankin osakkeenomistajilla olisi mahdollisuus menettää omistuksensa jos pankki hoitaisi asiansa huonosti.
- Katettu varanto takaisi sen, että toimittaisiin ikään kuin täysvarantojärjestelmässä.
- Tällöin pankkien aiheuttama riski yhteiskunnalle ja taloudelle minimoitaisiin.
- Liikepankki voisi luottotappioista huolimatta jatkaa toimintaansa, mutta tällöin sen omistus siirtyisi vähintäänkin osin yhteiskunnalle.


Eli kyseessä olisi jonkinlainen "Katetun Varannon Järjestelmä" taikka "Täydennetyn Pääoman Järjestelmä".

Miltäs tällainen idea Naturalistista kuulostaa? Idea on vasta aivan alkuvaiheessa, mutta voisiko tällainen järjestely mielestäsi toimia?

Vastaan nyt kootusti kaikkiin edellä esittämiisi kiinnostaviin ja rakentaviin ajatuksiin. Yritän tiivistää tässä omaa ymmärrystäni ehdotuksistasi ja samalla heittää sinulle joitakin jatkokysymyksiä, joiden kautta asiaa voisi ehkä kehittää vielä pidemmälle – joko konseptuaalisesti tai vaikkapa esimerkkimaata simuloiden.

1. SDR-M-järjestelmä ja kansalliset liikkumavarat
Näen, että olet rakentamassa mallia, jossa IMF hoitaa globaalin rahan tarjonnan (SDR-M), mutta kansallisille keskuspankeille jätetään tietty liikkumavara – esimerkiksi vaihteluvälien, sterilointimekanismien tai katettujen reservien kautta.
→ Voisitko hahmotella, millaisia institutionaalisia sääntöjä IMF:n ja kansallisten keskuspankkien välille olisi luotava, jotta tämä monitasoinen kontrolli olisi mahdollinen ja läpinäkyvä?

2. Korkopäätökset ja rahamäärä
Ehdotat, että rahan määrän ja korkotason säätely eriytettäisiin – joko täysvarantojärjestelmällä tai vastaavalla. Tämä edellyttää uudenlaista institutionaalista työnjakoa keskuspankkien ja valtion välillä.
→ Miten näet EKP:n roolin tällaisessa järjestelmässä? Mitä sen pitäisi tehdä eri tavalla nykyiseen verrattuna?

3. Sterilointimekanismi ja valtionvelka
Esität, että keskuspankit voisivat sterilisoida liikepankkien luomaa rahaa valtionvelalla – tämä tuo mieleen MMT:n ja Keltonin linjaukset.
→ Voisitko tarkentaa, miten tämä mekanismi toimii silloin, kun valtio ei itse ole rahasuvereeni (esim. euroalueen jäsen)?

4. Katetun varannon järjestelmä (CVB)
Tämä on mielestäni erityisen kiinnostava osa ehdotustasi: malli, joka yhdistää täysvarannon kurinalaisuuden ja liikepankkitoiminnan dynaamisuuden.
→ Millä tavoin CVB-järjestelmä voisi olla yhteensopiva Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksen sekä EKP:n nykyisten mandaattien kanssa?
→ Missä määrin tämä järjestelmä vaatisi EU-tasoisia perussopimusmuutoksia?

5. Yhteys rahareformiin ja digieuroon
CVB näyttää luontevalta siltaratkaisulta kohti täysvarantojärjestelmää – tai vaihtoehtoiseen vakaaseen pysyvään malliin.
→ Voisitko hahmotella, miten digieuro voisi toimia tämän järjestelmän sisällä? Toimisiko se reservien siirtona, keskuspankkirahana vai kenties jonkinlaisena rajapintana SDR-M:n ja kansallisen talouden välillä?

Yhteenvetona:
Ehdotuksesi CVB-mallista, sen linkityksestä SDR-M-kerrosarkkitehtuuriin ja kansalliseen rahapolitiikkaan muodostaa erittäin mielenkiintoisen lähtökohdan uudelle rahapoliittiselle paradigmaalle. Näen tässä aineksia simuloitavaan, esimerkkimaan tasolla testattavaan järjestelmään, jonka avulla voisi tuoda konkretiaa myös eurokeskusteluun.
→ Minkälaisella rakennekaaviolla, institutionaalisella työnjaolla tai käytännön simulaatiolla tätä kannattaisi lähteä kuvaamaan tarkemmin?

Kiitos jälleen asiantuntevasta analyysistä. Olen todellakin pyrkinyt hahmottelemaan täysin uutta kansainvälistä raha-, valuutta-, ja velkajärjestelmää. Ja esitit itse asiassa niinkin asiantuntevia, hyviä ja relevantteja kysymyksiä ettei mulla näillä tiedoilla joita mulla on, niin ole mahdollisuuksia kaikkeen asiantuntevasti vastata. Silti nämä sun kysymykset kaipaavat vastauksia, joten on kait pakko pohtia jatkossa näitäkin seikkoja.

Tuosta "CVB" mallista, niin sekaannuksen välttämiseksi puhutaan jatkossa "CRB" (Covered Reserve Banking) mallista taikka järjestelmästä.


Mutta, muutama hätäinen huomio liittyen kysymyksiisi:

1. SDR-M-järjestelmä ja kansalliset liikkumavarat

Ensinnäkin, niin ei mulla ole mahdollisuuksia ideoinnin tässä vaiheessa mennä yksityiskohtaisesti ihan kaikkeen siihen millaisia järjestelyjä IMF:n ja Keskuspankkien välille tarvittaisiin. Pyrin siis pohdintojen tässä vaiheessa vain hahmottelemaan tuon mahdollisen järjestelmän perus periaatteet, en teknistä toteutusta. Toki tämä tekninen toteutuskin on tärkeä hahmottaa, mutta niin kauan kuin tuon järjestelmän perus periaatteetkin elävät, niin on kait turha mennä todella teknisiin yksityiskohtiin tämän suhteen.

Lähinnä mä ajattelisin juuri nyt niin, kun näitä on pohtinut, että IMF:n tehtävä olisi säädellä kansainvälistä likviditeettiä SDR-M:n avulla. Samalla sen olisi pystyttävä edistämään kansainvälistä maksutase sopeutusta niin, että sekä ylijäämä- että alijäämämaat osallistuvat sopeutukseen.

Eli ensinnä on kartoitettava järjestelmän vaatimukset. Se jälkeen ne periaatteet joilla nämä vaatimukset voidaan täyttää. Ja vasta tämän jälkeen on syytä miettiä ne tekniset yksityiskohdat, joilla järjestelmä saadaan käytännössä toimimaan halutulla tavalla.


2. Korkopäätökset ja rahamäärä

Olen tässä miettinyt, että jos kansallisella tasolla velkarahan suhteen siirryttäisiin CRB -tyyliseen järjestelmään, niin silloin rahan määrän ja korkotason säätelyä ei varmaankaan voitaisi eriyttää.

Muutoinkin olen ajatellut, että tuosta SDR-M valuutasta ei pitäisi luoda kansallisen tason pakkopaitaa, jotta jäsenvaltiot voisivat sen hyväksyä.

Tällöin olennaista olisi varmaankin se, että Keskuspankeilla olisi tietty kansallinen liikkumavara. Mutta tuo SDR-M:n ja kansallisen M:n suhde pitäisi miettiä, jotta IMF voisi todellakin kontrolloida kansainvälistä likviditeettiä, ja Kansalliset keskuspankit ehkäpä sitten kansallista korkotasoa.

Eri mailla on erilaisia tarpeita, ja jotkin maat ovat korkeamman inflaation maita, ja tällöin "one-size-fits-all" tyyliset politiikat eivät tule onnistumaan.

Samoin tuo Keynesin Bancor idean soveltaminen niin, että ylijäämämaiden vaihtotaseeseen liittyvät ylijäämät siirrettäisiin IMF:n välityksellä alijäämämaiden käyttöön, olisi oleellinen osa tätä järjestelmää. Ajattelisin edelleen niin, että nämä vaihtotaseeseen, eli kansainväliseen tavara- ja palvelukauppaan liittyvät rahavirrat "steriloitaisiin" tällä tavalla IMF:n ja Keskuspankkien toimesta.

Tällöin kansallinen korkopolitiikka ja rahoitustase olisi se väylä, jonka kautta makrotaloudellista sopeutusta haettaisiin. Samalla valuuttakurssit suhteessa SDR:ään eläisivät.


3. Sterilointimekanismi ja valtionvelka

Liikepankkien luoman rahan sterilointi valtion velalla oli yksi idea, mutta jos siirryttäisiin kohti CRB-tyylistä järjestelmää, niin tämä ei olisi tarpeen.

Rahan määrää (M) taloudessa kasvaisi liikepankkien luodessa velkarahaa, ja tällöin pitäisi miettiä myös uusiksi SDR-M:n ja M:n välinen kytkös.

Ajattelin ekaksi että SDR-M = M, mutta tässä uudessa ajattelussa, jota olen yllä hahmotellut, niin tämä ei olisi mahdollista.

Mutta mitäpä tuumaat ajatuksesta, että kun IMF määräisi SDR-M:n määrätason eli kansainvälisen likviditeetin, niin silloin kansainvälisen kauppa- ja reservivaluutan määrä eli tarjonta olisi kullakin hetkellä määrätty ja rajoitettua globaalin inflaatiotavoitteen tms. mukaisesti.

Kun sitten markkinoilla esim. noususuhdanteen aikana syntyisi liikakysyntää SDR:stä niin IMF joko allokoisi lisää SDR:iä taikka sitten kävisi niin, että kansalliset valuutat kokonaisuudessaan devalvoituisivat suhteessa SDR:ään.

Eli kun SDR:ien kysyntä ylittäisi tarjonnan, niin SDR:n arvo suhteessa kansallisiin valuuttoihin kasvaisi. Tarjonnan ylittäessä kysynnän SDR:n arvo suhteessa kansallisiin valuuttoihin laskisi.

Millaisia vaikutuksia tällä olisi kansainväliseen kauppaan ja talouteen? Tuossahan vain kansallisten valuuttojen arvo suhteessa SDR:iin muuttuisi, mutta periaatteessa kansallisten valuuttojen keskinäinen arvo pysyisi tasaisempana.

Eli vaikuttaisiko tuo inflatorisesti laskusuhdanteessa ja deflatorisesti noususuhdanteessa? Ja IMF:n tehtävä olisi myös hallinnoida tätä.


4. Katetun varannon järjestelmä (CVB) << CRB

Mukava nähdä, että suhtaudut myönteisesti tähän ajatukseen katetun varannon järjestelmästä eli CRB:stä. Selvää on se, että tällainen järjestelmä vaatisi muutoksia EU:n ja EKP:n sääntöihin. Jätän nämä tekniset ja lailliset pohdinnat tällä hetkellä taloustieteilijöille ja lakimiehille.


5. Yhteys rahareformiin ja digieuroon
Tätä asiaa en ole vielä pohtinut lainkaan. Mun pitää jossakin vaiheessa tutustua tähänkin asiaan tarkemmin. Silti, tää liittyy noihin pohdintoihin, joita tuossa edellä toin esiin tuon Rahan Tarjonta kuvion muodossa, jossa siis oli eritelty IMF, Keskuspankki, Valtio, Liikepankit sekä Yksityinen sektori.

Selvästikin tämä digieuro liittyy Keskuspankin sekä Yksityisen sektorin suhteeseen. Enempää en lähde analysoimaan tässä vaiheessa.

¤¤¤
Elikkä tässä on hieman muuttunut ja kehittynyt tuo mun ajattelu matkan varrella. Yksi selvä jatkopohdinnan paikka on se, että jos IMF kontrolloi suoraan vain kansainvälistä likviditeettiä, koska kansainvälinen kauppa käytäisiin käyttämällä SDR (Anchora) valuuttaa, niin kuinka suuri liikkumavara esim. Kansallisilla keskuspankeilla ja hallituksilla olisi harjoittaa esim. korkean inflaation politiikkaa, koska periaatteessa tämä voisi nostaa SDR-M:n nimellistä kysyntää markkinoilla?

Tuo järjestelmä todellakin tarvitsee tuekseen joukon sääntöjä, joilla varmistetaan se, että kaikki pelaajat pelaavat samaa peliä, ja samoilla säännöillä.

Tällaisen sääntöpohjaisen järjestelmän luominen ei ole helppo tavoite. Ja olisi siis löydettävä tasapaino järjestelmän joustavuuden ja joustamattomuuden välillä.


¤¤¤
Eli yhteenvetona totean, että tää SDR-M:n ja Anchoran ideointi koostuu:
1) Järjestelmän vaatimusten kartoittamisesta
2) Järjestelmän periaatteiden kartoittamisesta, joilla vaatimukset täytetään
3) Järjestelmän teknisen toteuttamisen kartoittamisesta, joilla vaatimukset ja periaatteet pannaan täytäntöön

Olen itse vasta tasoilla 1) ja 2) tämän idean kartoittamisessa. Taso 3) lisäksi on sen verran asiantuntemusta vaativa taso, että voi olla että mun tietotaito loppuu jo kauan ennen sitä kuin pääsen maaliin tässä suhteessa.

Mutta jos onnistun kartoittamaan järjestelmän vaatimukset ja periaatteet, joilla se voisi toimia, niin se on sitten mahdollisesti ammattilaisten tehtävä pohtia tuota teknistä puolta.

Lisäksi tällä hetkellä tämä ideahan on eräänlainen utopia taikka kaukainen horisontti, jonka toteuttaminen nykymaailmassa vaatisi sellaista poliittista tahtoa varsinkin suurvalloilta jollaista niillä ei juuri nyt taida olla.


Mutta siis, mielelläni luen kommenttejasi myös yllä oleviin hahmotelmiin liittyen.

[Purdue]

5. Yhteys rahareformiin ja digieuroon

CVB näyttää luontevalta siltaratkaisulta kohti täysvarantojärjestelmää – tai vaihtoehtoiseen vakaaseen pysyvään malliin.
→ Voisitko hahmotella, miten digieuro voisi toimia tämän järjestelmän sisällä? Toimisiko se reservien siirtona, keskuspankkirahana vai kenties jonkinlaisena rajapintana SDR-M:n ja kansallisen talouden välillä?

Tää onkin itse asiassa mielenkiintoinen kysymys. Rupesin juuri lukemaan talousnobelisti Paul Krugmanin kirjaa "End This Depression Now!" vuodelta 2012, joka käsittelee vuonna 2007 alkaneen taantuman ja finanssikriisin hoitoa.

Krugman tuo kirjassaan esiin sen, että loppupeleissä taantumassa on kysymys liian vähäisestä kysynnästä. Tämä kysyntä on puolestaan kytköksissä ihmisten tuloihin ja ostovoimaan.

Lamassa kun ihmisiä joutuu työttömäksi, niin ihmisten ostovoima laskee, ja tuota finanssikriisiä oli todella vaikea hoitaa myöskään rahapolitiikalla, koska ihmisillä ei ollut juurikaan varaa ottaa pankeista uutta lainaa, vaikka korot laskettiin nollille.

Perinteiset tavat hoitaa taantumia on rahapolitiikka (Keskuspankki, korot, rahan määrä) ja finanssipolitiikka (Valtion menot, julkiset investoinnit, lainaaminen).

Tuo digieuro itse asiassa tarjoaa Keskuspankille potentiaalisesti uuden tavan tukea ihmisten ostovoimaa ja täten kokonaiskysyntää. Eli puhutaan "digitaalisesta tulopolitiikasta".

BKT:han koostuu pääaisassa yksityisestä kulutuksesta, yksityisistä investoinneista sekä julkisista menoista (viennin ja tuonnin erotus on minimaalinen), ja tämä BKT myös kuvaa kansantuloa tuotannon ohella.


Tää kytkös digieuroon voisi toimia niin, että kun kokonaiskysyntä laskee (BKT), ja ihmisten palkkatulojen summa laskee, ja ihmisiä joutuu työttömäksi, niin EKP laittaisi ihmisten digieurotilille pikkuisia summia lisärahaa kuukausittain, ja tämä raha ei olisi verotettavissa taikka laskettavissa tuloiksi esim. sosiaaliturvan maksatuksia laskettaessa.

Eli puhutaan paljon puhutusta "Helikopterirahasta".

Tää voisi potentiaalisesti olla toimenpide, joka toteutettaisiin tietynlaisissa tilanteissa osana raha- ja finanssipoliittisia toimenpiteitä.

Eli kun puhutaan Keskuspankista, Liikepankeista, Valtiosta ja Yksityisistä ihmisistä, niin helikopteriraha lisäisi ihmisten ostovoimaa, ja siten yksityistä kulutusta suoraan. Sillä voisi olla inflatoorisia vaikutuksia, ja korot voisivat nousta, mutta toisaalta valtio saisi verotuloja, ja yritykset palkkaisivat uutta työvoimaa, koska kysyntä elpyisi. Samalla lainojen kysyntä liikepankeista elpyisi.


Joo, pitääpä funtsata tätä vaihtoehtoa hieman tarkemmin. Huomaan, että tää SDR-Standardi ja CRB-järjestelmä pitävät sisällään elementtejä tuosta talousdemokraattien ajamasta rahareformista ja keskuspankin digieurosta, mutta toisaalta suuria erojakin on.

Itse ajattelisin, että SDR-Standardin puitteissa rahan luonti voisi olla edelleen liikepankkien hallussa CRB-järjestelmän ja Keskuspankkien myötävaikutuksella. Mutta tuo kysymys taantumien hoitamisesta "Helikopterirahalla" digieuron avulla on mielenkiintoinen, koska se tarjoaa Liikepankkien reservien, avomarkkinaoperaatioiden ja korkopolitiikan lisäksi uuden tavan vaikuttaa rahan määrään taloudessa.


Lopuksi on sanottava, että kun katselee Suomen taloustilannetta, ja hallituksen toimia, niin Krugmanin kirjan näkökulmasta homma on hoidettu epätyydyttävällä tavalla. Osalta kansaa on viety ostovoimaa pois. Samoin se tapa jolla inflaatiota hoidettiin muutama vuosi sitten on jättänyt pysyvän lommon ihmisten ostovoimaan Suomessa. Tämä vähentää kokonaiskysyntää, taloudellista kasvua, ja syö valtion verotulojen kasvua.

Me olemme siis osittain itse ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa valtion alijäämä tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta.

[Purdue]

Otetaanpa tuohon digieuroon ja helikopterirahaan kantaa. Eli paljonko sitä tarvittaisiin?


Jos lähdettään siitä, että:
- BKT on 266 mrd eur (100%) (2022)
- Yksityinen kulutus C on 134 mrd eur (50%/BKT))
- Julkinen kulutus ja investoinnit 75 mrd eur (28%/BKT)


Nyt jos helikopterirahaa digieuroina saisi laittaa tileille VAIN kun BKT laskee, ja sitä annettaisiin Suomen työvoimalle (työlliset + työttömät) jota on noin 2,8 miljoonaa henkilöä.

Lähdetään siitä, että BKT laskee 1% eli 2,66 mrd eur, josta:
- Yksityisen kulutuksen C osuus on 50% eli 1,33 mrd eur
- Julkisten menojen G osuus on 28% eli 0,75 mrd eur

Tämän verran yksityistä ja julkista kysyntää pitäisi siis lisätä. Valtio siis lisäisi menoja 750 miljoonalla eurolla, ja yksityisille työvoimaan kuuluville (palkansaajat ja työttömät) annettaisiin EKP:n digirahaa helikopterirahana seuraavasti:
- Yhteensä 1,33 mrd/vuosi
- 2,8 miljoonalle henkilölle
- Eli 475 eur/vuosi per henkilö

- Helikopterirahaa voitaisiin antaa siis vaikkapa 3 kk välein 120 eur/henkilö!


Mistään todella suurista summista siis ei olisi kysymys, mutta tuolla Helikopterirahalla voitaisiin siis paikata 50% BKT:n menetyksestä alle 0-tason, jos BKT laskisi 1%.

Koko tuon homman paikkaaminen helikopterirahalla merkitsisi 240 euron panostusta per työvoimaan kuuluva henkilö aina 3 kk välein. (Siis 80 eur per henkilö per kuukausi.)'


Ei tuo nyt mitenkään kovasti kasvattaisi suomen rahan tarjontaa, eikä edes olisi kovasti inflaatiota kasvattava summa.

[Naturalisti]

5. Yhteys rahareformiin ja digieuroon

CVB näyttää luontevalta siltaratkaisulta kohti täysvarantojärjestelmää – tai vaihtoehtoiseen vakaaseen pysyvään malliin.
→ Voisitko hahmotella, miten digieuro voisi toimia tämän järjestelmän sisällä? Toimisiko se reservien siirtona, keskuspankkirahana vai kenties jonkinlaisena rajapintana SDR-M:n ja kansallisen talouden välillä?

Tää onkin itse asiassa mielenkiintoinen kysymys. Rupesin juuri lukemaan talousnobelisti Paul Krugmanin kirjaa "End This Depression Now!" vuodelta 2012, joka käsittelee vuonna 2007 alkaneen taantuman ja finanssikriisin hoitoa.

Krugman tuo kirjassaan esiin sen, että loppupeleissä taantumassa on kysymys liian vähäisestä kysynnästä. Tämä kysyntä on puolestaan kytköksissä ihmisten tuloihin ja ostovoimaan.

Lamassa kun ihmisiä joutuu työttömäksi, niin ihmisten ostovoima laskee, ja tuota finanssikriisiä oli todella vaikea hoitaa myöskään rahapolitiikalla, koska ihmisillä ei ollut juurikaan varaa ottaa pankeista uutta lainaa, vaikka korot laskettiin nollille.

Perinteiset tavat hoitaa taantumia on rahapolitiikka (Keskuspankki, korot, rahan määrä) ja finanssipolitiikka (Valtion menot, julkiset investoinnit, lainaaminen).

Tuo digieuro itse asiassa tarjoaa Keskuspankille potentiaalisesti uuden tavan tukea ihmisten ostovoimaa ja täten kokonaiskysyntää. Eli puhutaan "digitaalisesta tulopolitiikasta".

BKT:han koostuu pääaisassa yksityisestä kulutuksesta, yksityisistä investoinneista sekä julkisista menoista (viennin ja tuonnin erotus on minimaalinen), ja tämä BKT myös kuvaa kansantuloa tuotannon ohella.


Tää kytkös digieuroon voisi toimia niin, että kun kokonaiskysyntä laskee (BKT), ja ihmisten palkkatulojen summa laskee, ja ihmisiä joutuu työttömäksi, niin EKP laittaisi ihmisten digieurotilille pikkuisia summia lisärahaa kuukausittain, ja tämä raha ei olisi verotettavissa taikka laskettavissa tuloiksi esim. sosiaaliturvan maksatuksia laskettaessa.

Eli puhutaan paljon puhutusta "Helikopterirahasta".

Tää voisi potentiaalisesti olla toimenpide, joka toteutettaisiin tietynlaisissa tilanteissa osana raha- ja finanssipoliittisia toimenpiteitä.

Eli kun puhutaan Keskuspankista, Liikepankeista, Valtiosta ja Yksityisistä ihmisistä, niin helikopteriraha lisäisi ihmisten ostovoimaa, ja siten yksityistä kulutusta suoraan. Sillä voisi olla inflatoorisia vaikutuksia, ja korot voisivat nousta, mutta toisaalta valtio saisi verotuloja, ja yritykset palkkaisivat uutta työvoimaa, koska kysyntä elpyisi. Samalla lainojen kysyntä liikepankeista elpyisi.


Joo, pitääpä funtsata tätä vaihtoehtoa hieman tarkemmin. Huomaan, että tää SDR-Standardi ja CRB-järjestelmä pitävät sisällään elementtejä tuosta talousdemokraattien ajamasta rahareformista ja keskuspankin digieurosta, mutta toisaalta suuria erojakin on.

Itse ajattelisin, että SDR-Standardin puitteissa rahan luonti voisi olla edelleen liikepankkien hallussa CRB-järjestelmän ja Keskuspankkien myötävaikutuksella. Mutta tuo kysymys taantumien hoitamisesta "Helikopterirahalla" digieuron avulla on mielenkiintoinen, koska se tarjoaa Liikepankkien reservien, avomarkkinaoperaatioiden ja korkopolitiikan lisäksi uuden tavan vaikuttaa rahan määrään taloudessa.


Lopuksi on sanottava, että kun katselee Suomen taloustilannetta, ja hallituksen toimia, niin Krugmanin kirjan näkökulmasta homma on hoidettu epätyydyttävällä tavalla. Osalta kansaa on viety ostovoimaa pois. Samoin se tapa jolla inflaatiota hoidettiin muutama vuosi sitten on jättänyt pysyvän lommon ihmisten ostovoimaan Suomessa. Tämä vähentää kokonaiskysyntää, taloudellista kasvua, ja syö valtion verotulojen kasvua.

Me olemme siis osittain itse ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa valtion alijäämä tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta.

Kehitit viimeisimmissä kommenteissasi ideaasi edelleen todella kiinnostavalla tavalla. En kuitenkaan vielä hahmota kokonaisuutta riittävän selkeästi, jotta voisin ottaa kantaa kaikkiin esittämiisi konkreettisiin kysymyksiin.

Sen sijaan mietin, voisiko visiotasi lähestyä myös käytännön toteutuksen näkökulmasta. Trumpin aiheuttama sääntöpohjaisen globaalin yhteistyön hajoaminen näyttäisi johtavan ainakin väliaikaisesti moninapaiseen järjestelmään. Tällainen siirtymävaihe voisi pitkällä aikavälillä avata tilaa juuri sellaiselle globaalille mallille, jota visioit.

Yksi keskeinen kysymys liittyy euroon: voisiko siitä tulla houkutteleva vaihtoehtoinen reservivaluutta dollarille – ja jos voisi, niin millä keinoin? Tämä voisi olla myös askel kohti uudenlaista globaalia rahoitusjärjestelmää.

Toinen pohdintani liittyy rahan luontiin: pitäisikö uuden järjestelmän olla täysvarantojärjestelmä (kuten CRB), vai voisiko liikepankeilla edelleen olla mahdollisuus luoda rahaa, mutta tiukemmin säännellysti? Ja voisiko tarvittavat muutokset toteuttaa jo euroalueen sisällä, ilman että tarvitaan täyttä globaalin järjestelmän remonttia?

Vaikka mainitsemasi Krugmanin kirja ei käsittele digieuroa tai rahareformeja, se tarjoaa silti hyvää taustaa keskustelulle keskuspankkirahasta ja makrotaloudellisesta vakauttamisesta – eli kontekstille, jossa nämä uudet ideat nousevat esiin.

Jos ajatellaan, että CRB (Covered Reserve Banking) olisi tulevaisuuden rakenne, niin digieuro voisi toimia siinä seuraavilla tavoilla:

1. Digieuro keskuspankkirahana:
- Suora pääsy turvalliseen rahaan: Digieuro olisi EKP:n liikkeelle laskemaa keskuspankkirahaa, jota yksityishenkilöt ja yritykset voisivat käyttää ilman liikepankkien välikäsiä.
- Likviditeetin stabiloija: Kun liikepankit toimisivat lähinnä varainvälittäjinä, digieuro tarjoaisi kansalaisille vakauden ja turvallisuuden tunteen etenkin kriisitilanteissa.

2. Digieuro rajapintana SDR-M:n ja kansallisen talouden välillä:
- Arvonsiirtomekanismi: Digieuron arvo suhteessa SDR-M:ään voisi määräytyä markkinoilla tai EKP:n sääntelyn kautta.
- Sääntöpohjainen linkki: EKP voisi hallita tarjontaa suhteessa SDR-M-kurssiin hillitäkseen inflaatio- tai deflaatiopaineita.
- Kansallinen sopeutumiskanava: Digieuro voisi tarjota jäsenvaltioille joustoa ilman, että koko valuutta-alueen vakaus järkkyy.

3. Digieuro ja julkinen rahoitus:
- Ilman liikepankkien välikäsiä: Valtio voisi rahoittaa investointeja tai esimerkiksi perustuloa digieuron avulla, EKP:n sääntelyn puitteissa.
- Kohti "positive money" -ajattelua: Tämä lisäisi rahapolitiikan läpinäkyvyyttä ja kansalaisdemokraattisuutta rahanluonnissa.

Yhteenveto:
Digieuro CRB-järjestelmässä voisi toimia
- suorana keskuspankkirahana kansalaisille,
- kansallisena vakausmuotona SDR-M:n rinnalla,
- julkisen rahoituksen vakauttajana ilman velkaantumista,
- sekä politiikkainstrumenttina, jonka sääntöpohjaa EKP ja IMF yhdessä hallinnoivat.

Lopuksi haluaisin kuulla sinun näkemyksesi:
Minkälainen tulisi digieuron aseman olla suhteessa IMF:ään, EKP:hen, liikepankkeihin ja yksityissektoriin?

[Purdue]

Kehitit viimeisimmissä kommenteissasi ideaasi edelleen todella kiinnostavalla tavalla. En kuitenkaan vielä hahmota kokonaisuutta riittävän selkeästi, jotta voisin ottaa kantaa kaikkiin esittämiisi konkreettisiin kysymyksiin.

Joo, tämä homma elää minunkin mielessäni vielä. Yritän tässä pohdiskella tätä kokonaisuutta ensin, jotta eri palaset loksahtelevat kohdilleen. Tässä saattaa siis mennä pidemmän aikaa, eikä tämä homma valmistu varmastikaan päivässä taikka parissa.

Mutta hahmottelin tätä kokonaisuutta "so far" tuolla tavalla:

Anchora_System_210425a.png

Tuossa kuviossa siis:
- Ylempi laatikko kuvaa kansainvälistä tasoa, jossa IMF kontrolloi suoraan SDR valuutan määrää.
- Alempi laatikko kuvaa kansallista tasoa, jonka puitteissa Keskuspankki vaikuttaa kansallisen rahan M määrään.

Alempi laatikko on jaettu:
- Sisäiseen sektoriin (laatikon alaosa)
- Ulkoisen sektoriin (laatikon yläosa)

IMF:n tehtävä on ylläpitää kansainvälistä likviditeettiä ja edistää vaihtotaseisiin (ja maksutaseisiin) liittyvää sopeutusta ylijäämä- ja alijäämämaiden kesken.

Kansallisella tasolla Keskuspankki vaikuttaa koroilla, avomarkkinaoperaatioilla, CRB-toiminnalla, sekä digitaalisella helikopterirahalla kansallisen valuutan (M) määrään.

Kansallisen valuutan M ja SDR:n välinen valuuttakurssi määräytyy vapaasti markkinoilla, eli siihen vaikuttaa liikepankkien, yksityisen sektorin sekä valtion toimet ja transaktiot kansainvälisesti. Sekä tietysti esim. kansainvälisten sijoittajien toimet.

Liikepankeilla, yksityisellä sektorilla ja valtiolla voi olla hallussaan sekä SDR että M balansseja, ja Keskuspankin tehtävä on tarvittaessa vaihtaa näitä balansseja, jotta SDR:t saa vaihdettua M:ään ja toisinpäin.

IMF sterilisoi vaihtotaseeseen liittyvät rahaliikkeet (SDR) ylijäämä- ja alijäämä maiden kesken. Keskuspankki vaikuttaa korkopolitiikallaan rahoitustaseeseen ja kansainvälisiin pääomanliikeisiin, sekä kansalliseen taloudelliseen aktiviteettiin ja rahan hintaan/määrään, jotta vaihtotaseen epätasapainot saadaan korjattua.


IMF siis vastaa kansainvälisestä tasosta ja SDR:n allokaatiosta, eli kansainvälisestä likviditeetistä ja maksutasesopeutuksen avustamisesta.

Keskuspankki taas vastaa kansallisesta rahan M määrästä. Sillä on hallussaan myös mittavat SDR reservit, jotka voisivat esim. vastata kansallisen rahan M määrää (esim. lavea raha). Tällöin se pystyy aina vaihtamaan SDR:t M:iin taikka M:t SDR:iin.

Globaalisti SDR:n määrä on siis kullakin hetkellä vakio, mutta kansallisesti "yleisö" (eli liikepankit, yksityinen sektori ja valtio) voi pitää hallussaan sekä SDR että M balansseja. Periaatteessa yleisö voisi vaihtaa koko M rahamäärän SDR:iin, jolloin tapahtuisi kansallinen "dollarisaatio", mutta käytännössä M kasvaisi kun liikepankit myöntäisivät CRB-luottoja yksityiselle sektorille.

Silti, kansallisesti olisi sekä SDR että M markkinat. Ja juuri korkopolitiikalla Keskuspankki voisi vaikuttaa Rahoitustaseeseen, koska korkoa nostamalla kansalliset liikepankit maksaisivat SDR balansseille korkeampaa korkoa (kuin vaikkapa naapuri maassa), jolloinka maahan virtaisi pääomia SDR:n muodossa ulkomaisilta sijoittajilta.

Korkeampi korko siis vaikuttaisi pääomavirtojen myötä valuuttakurssia vahvistavasti. Toisaalta koron nosto hidastaisi talouskasvua ja velkaantumista, eli M:n kasvua.

Keskuspankilla voisi siis olla sisäisen inflaatiotavoitteen lisäksi sellainen päämäärä, että se pyrkisi kontrolloimaan "velkarahan" kasvua, eli pankkien luotonlaajennusta yksityissektorille. Eli ei M1 tai M3/4 vaan ihan suoraan katsottaisiin luotonlaajennuksen nopeutta taloudessa. Tämän kontrollin välineenä olisivat CRB -reservit.

IMF puolestaan valvoisi globaalia inflaatiota, ja sitä kuinka SDR:n arvo suhteessa kansallisiin valuuttoihin kokonaisuutena muuttuisi. Eli kasvaisiko arvo vai laskisiko se arvo, eli olisiko kyseessä inflatorinen vaiko deflatorinen vaikutus.

Lopulta tarkoitus olisi edistää tasapainoista kansainvälistä kauppaa, ja ylläpitää vapaita kansainvälisiä pääomanliikkeitä, maksutaseen sopeutusta, sekä valuuttakurssien joustavuutta.

Ja lopuksi on todettava, että tämä olisi kahden tason (SDR ja M) Fiat raha järjestelmä, jossa valuuttojen arvoa ei olisi sidottu kultaan taikka hyödykkeisiin.

SDR olisi korivaluutta, jonka arvo perustuisi markkinoilla muutaman suurimman globaalin kauppamaan valuuttojen painotettuun keskiarvoon. Toisaalta tähän keskiarvoon ja korivaluutan arvoon vaikuttaisi SDR-allokaatioiden globaali määrä Keskuspankkien ja yleisön keskuudessa.

SDR:n uskottavuutta ylläpidettäisiin sillä, että sen määrää kontrolloitaisiin IMF:n puolelta, se olisi vaihdettavissa kaikkiin valuuttoihin, ja samalla ylläpidettäisiin riittävää kansainvälistä likviditeettiä.

Kansainvälistä kauppaa käytäisiin tyystin SDR:ien välityksellä. Siltikin, kansainväliset valuutta- ja pääomamarkkinat olisivat olemassa. Kuitenkin niin, että kansallisten valuuttojen arvo suhteessa SDR:ään määräytyisi tyystin kansallisilla markkinoilla.

Ei olisi siis tarvetta sille, että Lontoossa taikka New Yorkissa käytäisiin kauppaa euroilla. Päin vastoin, UK hoitaisi kaiken SDR/Punta kaupan, USA SDR/dollari kaupan, ja Euroa vaihdettaisiin SDR:iin euroalueella Euroopassa.

Tämä järjestely takaisi sen, ettei IMF:n tarvitsisi taata yksittäisten valuuttojen vaihdettavuutta SDR:iin. Se vastuu olisi kansallisilla Keskuspankeilla joille olisi allokoitu SDR valuuttaa sen verran ettei se loppuisi kesken.

Keskuspankki siis vaihtaisi aina pyydettäessä kaiken SDR-valuutan kansalliseen M valuuttaan ja toisinpäin. SDR valuutta siis ei loppuisi koskaan Keskuspankilta kesken suhteessa M valuuttaan.


Elikkä auttoiko tuo sua yhtään hahmottamaan tätä kokonaisuutta. Tuossa siis pääpiirteissään mun tämän hetkinen hahmotelma kansainväliselle "Anchora valuutalle".

[Purdue]

Jos ajatellaan, että CRB (Covered Reserve Banking) olisi tulevaisuuden rakenne, niin digieuro voisi toimia siinä seuraavilla tavoilla:

1. Digieuro keskuspankkirahana:
- Suora pääsy turvalliseen rahaan: Digieuro olisi EKP:n liikkeelle laskemaa keskuspankkirahaa, jota yksityishenkilöt ja yritykset voisivat käyttää ilman liikepankkien välikäsiä.
- Likviditeetin stabiloija: Kun liikepankit toimisivat lähinnä varainvälittäjinä, digieuro tarjoaisi kansalaisille vakauden ja turvallisuuden tunteen etenkin kriisitilanteissa.

2. Digieuro rajapintana SDR-M:n ja kansallisen talouden välillä:
- Arvonsiirtomekanismi: Digieuron arvo suhteessa SDR-M:ään voisi määräytyä markkinoilla tai EKP:n sääntelyn kautta.
- Sääntöpohjainen linkki: EKP voisi hallita tarjontaa suhteessa SDR-M-kurssiin hillitäkseen inflaatio- tai deflaatiopaineita.
- Kansallinen sopeutumiskanava: Digieuro voisi tarjota jäsenvaltioille joustoa ilman, että koko valuutta-alueen vakaus järkkyy.

3. Digieuro ja julkinen rahoitus:
- Ilman liikepankkien välikäsiä: Valtio voisi rahoittaa investointeja tai esimerkiksi perustuloa digieuron avulla, EKP:n sääntelyn puitteissa.
- Kohti "positive money" -ajattelua: Tämä lisäisi rahapolitiikan läpinäkyvyyttä ja kansalaisdemokraattisuutta rahanluonnissa.

Yhteenveto:
Digieuro CRB-järjestelmässä voisi toimia
- suorana keskuspankkirahana kansalaisille,
- kansallisena vakausmuotona SDR-M:n rinnalla,
- julkisen rahoituksen vakauttajana ilman velkaantumista,
- sekä politiikkainstrumenttina, jonka sääntöpohjaa EKP ja IMF yhdessä hallinnoivat.

Lopuksi haluaisin kuulla sinun näkemyksesi:
Minkälainen tulisi digieuron aseman olla suhteessa IMF:ään, EKP:hen, liikepankkeihin ja yksityissektoriin?

Joo, paljon ideoita sulla digieuroon liittyen. Mutta mä ajattelen niin tämän digieuron ja Anchora/SDR-Standardin suhteen, että:

Digieuron jakaminen taantumassa voisi olla "Heynesiläistä talouspolitiikkaa". Eli mitä on Heynesiläisyys? Se tulee sanoista "Helikopteri Keynesiläisyys".

"Demand managementistä olisi kysymys". Jos ajatellaan tuota mun kuviota tuossa edellä, jossa kotimaassa on keskuspankki, ja sitten on kolme sektoria, jotka liittyvät laman hoitoon näin:
1) Liikepankit (monetarismi, korot, ja rahan määrä)
2) Valtio (keynesiläisyys, julkiset menot ja investoinnit)
3) Yksityinen sektori (Heynesiläisyys, digivaluutta)

Jos ajatellaan perinteistä Keynesiläisyyttä, niin siinähän kysyntää yritetään ylläpitää valtion menojen ja velkaantumisen kautta, joka on ajanut valtiot velkakierteeseen.

Jos ajatellaan monetarismia, ja että lamaa yritetään poistaa vain korkoja alentamalla, ja toivomalla että porukka ottaa enemmän lainaa kulutukseen, niin tämä politiikka ei juurikaan toiminut viime vuosikymmenellä. Lisäksi se perustuu ajatukseen, että yksityinen sektori velkaantuu lisää, vaikka usein noususuhdanteen jälkeen se on ylivelkaantunut, ja tarvitsisi pienen hengähdystauon, jotta velkasuhde kääntyy laskuun.

Heynesiläisyys puolestaan perustuu ajatukselle että laskenutta kokonaiskysyntää, josta suurin osa muodostuu yksityisestä kulutuksesta, niin stimuloidaan suoraan antamalla helikopterirahaa (tai digivaluuttaa) yksityishenkilöille.

Tällöin rahan määrä taloudessa kasvaa, valtio ei velkaannu, kansalaiset pääsevät rauhassa kuittaamaan pois vanhoja velkojaan, ja yksityinen kulutus piristää ja pitää yllä taloudellista kasvua.

Eli idea siinä olisi se, ettei talouskasvua edistettäisi yksityisellä velkarahalla (monetarismi) tai julkisella velkarahalla (keynesiläisyys), vaan helikopterirahalla (Heynesiläisyys), jossa siis rahan määrää M kasvatettaisiin suoraan yksityishenkilöiden tuloja buustaamalla. Ja tätä buusti ei otettaisi verotuksessa ja tulonsiirroissa huomioon, joten siitä hyötyisi kaikki.

Laskeskelin, että jos pelkän työvoiman sijaan tuota helikopterirahaa annettaisiin lähes koko aikuiselle väestölle, niin 1% lasku BKT:ssa olisi kuitattu noin 55 euron kuukausittaisella siirrolla per henkilö. 2% laskun kompensoiminen edellyttäisi 110 euron kuukausittaista helikopterirahaa.

Järjestelmä voisi toimia vaikkapa siten, että helikopterirahaa ruvetaan maksamaan kun talouskasvu on tippunut nollaan. Ja maksatuksia voitaisiin maksaa vaikkapa 3% / BKT asti (eli kun kasvu tippuisi -3%/BKT tasolle), eli Suomessa 2022 noin 2,6-7,8 mrd eur per vuosi. Tämä toisi alv kertymänä myös valtion kassaan 0,5-1,5 mrd eur / vuosi.


Elikkä, kun Suomen M2 rahan määrä on luokkaa 160 mrd eur, niin tuo vuotuinen helikopterirahan lisäys lisäisi rahan määrää M2 noin 1,5-4,5%, mikä ei vielä merkitsisi mitään suurta inflaatiohyppäystä siinä tilanteessa.


SDR/Anchora maailmassa tuo pieni inflaatiohyppäys varmastikin laskisi valuuttakurssia, tekisi tuonnista kalliinpaa, ja laittaisi vaihtotasetta tasapainoon, jos se olisi ollut alijäämäinen.

Mutta julkisia menoja ja velkaantumista ei tarvitsisi lisätä juurikaan tuon laman takia. Toisaalta jos korot olisivat nousussa samaan aikaan keskuspankin tiukentuneen rahapolitiikan ansiosta, niin se hillitsisi inflaatiota ja velkarahan kasvua, mikä tervehdyttäisi taloutta. Samalla kun korot nousisivat, niin se houkuttelisi maahan SDR valuuttaa, mikä taas hillitsisi valuuttakurssin laskua.


Kaiken kaikkiaan tämä malli vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. Olen kovaa vauhtia muuttumassa "Heynesiläiseksi" ajattelussani, jonka puitteissa toki keynesiläisyydellä ja monetarismilla on paikkansa.

Keynesiläinen finanssipolitiikka voitaisiin siis ottaa avuksi vasta kun Heynesiläinen rahapolitiikka ei riitä pitämään yllä kansallista kulutusta (BKT), ja jos lama/kriisi on tarpeeksi suuri.


Eli tässä taas Naturalistille lisää pohdittavaa ja mietittävää digivaluuttaan/digieuroon liittyen.

[Naturalisti]

Kehitit viimeisimmissä kommenteissasi ideaasi edelleen todella kiinnostavalla tavalla. En kuitenkaan vielä hahmota kokonaisuutta riittävän selkeästi, jotta voisin ottaa kantaa kaikkiin esittämiisi konkreettisiin kysymyksiin.

Joo, tämä homma elää minunkin mielessäni vielä. Yritän tässä pohdiskella tätä kokonaisuutta ensin, jotta eri palaset loksahtelevat kohdilleen. Tässä saattaa siis mennä pidemmän aikaa, eikä tämä homma valmistu varmastikaan päivässä taikka parissa.

Mutta hahmottelin tätä kokonaisuutta "so far" tuolla tavalla:

Anchora_System_210425a.png


Tuossa kuviossa siis:
- Ylempi laatikko kuvaa kansainvälistä tasoa, jossa IMF kontrolloi suoraan SDR valuutan määrää.
- Alempi laatikko kuvaa kansallista tasoa, jonka puitteissa Keskuspankki vaikuttaa kansallisen rahan M määrään.

Alempi laatikko on jaettu:
- Sisäiseen sektoriin (laatikon alaosa)
- Ulkoisen sektoriin (laatikon yläosa)

IMF:n tehtävä on ylläpitää kansainvälistä likviditeettiä ja edistää vaihtotaseisiin (ja maksutaseisiin) liittyvää sopeutusta ylijäämä- ja alijäämämaiden kesken.

Kansallisella tasolla Keskuspankki vaikuttaa koroilla, avomarkkinaoperaatioilla, CRB-toiminnalla, sekä digitaalisella helikopterirahalla kansallisen valuutan (M) määrään.

Kansallisen valuutan M ja SDR:n välinen valuuttakurssi määräytyy vapaasti markkinoilla, eli siihen vaikuttaa liikepankkien, yksityisen sektorin sekä valtion toimet ja transaktiot kansainvälisesti. Sekä tietysti esim. kansainvälisten sijoittajien toimet.

Liikepankeilla, yksityisellä sektorilla ja valtiolla voi olla hallussaan sekä SDR että M balansseja, ja Keskuspankin tehtävä on tarvittaessa vaihtaa näitä balansseja, jotta SDR:t saa vaihdettua M:ään ja toisinpäin.

IMF sterilisoi vaihtotaseeseen liittyvät rahaliikkeet (SDR) ylijäämä- ja alijäämä maiden kesken. Keskuspankki vaikuttaa korkopolitiikallaan rahoitustaseeseen ja kansainvälisiin pääomanliikeisiin, sekä kansalliseen taloudelliseen aktiviteettiin ja rahan hintaan/määrään, jotta vaihtotaseen epätasapainot saadaan korjattua.


IMF siis vastaa kansainvälisestä tasosta ja SDR:n allokaatiosta, eli kansainvälisestä likviditeetistä ja maksutasesopeutuksen avustamisesta.

Keskuspankki taas vastaa kansallisesta rahan M määrästä. Sillä on hallussaan myös mittavat SDR reservit, jotka voisivat esim. vastata kansallisen rahan M määrää (esim. lavea raha). Tällöin se pystyy aina vaihtamaan SDR:t M:iin taikka M:t SDR:iin.

Globaalisti SDR:n määrä on siis kullakin hetkellä vakio, mutta kansallisesti "yleisö" (eli liikepankit, yksityinen sektori ja valtio) voi pitää hallussaan sekä SDR että M balansseja. Periaatteessa yleisö voisi vaihtaa koko M rahamäärän SDR:iin, jolloin tapahtuisi kansallinen "dollarisaatio", mutta käytännössä M kasvaisi kun liikepankit myöntäisivät CRB-luottoja yksityiselle sektorille.

Silti, kansallisesti olisi sekä SDR että M markkinat. Ja juuri korkopolitiikalla Keskuspankki voisi vaikuttaa Rahoitustaseeseen, koska korkoa nostamalla kansalliset liikepankit maksaisivat SDR balansseille korkeampaa korkoa (kuin vaikkapa naapuri maassa), jolloinka maahan virtaisi pääomia SDR:n muodossa ulkomaisilta sijoittajilta.

Korkeampi korko siis vaikuttaisi pääomavirtojen myötä valuuttakurssia vahvistavasti. Toisaalta koron nosto hidastaisi talouskasvua ja velkaantumista, eli M:n kasvua.

Keskuspankilla voisi siis olla sisäisen inflaatiotavoitteen lisäksi sellainen päämäärä, että se pyrkisi kontrolloimaan "velkarahan" kasvua, eli pankkien luotonlaajennusta yksityissektorille. Eli ei M1 tai M3/4 vaan ihan suoraan katsottaisiin luotonlaajennuksen nopeutta taloudessa. Tämän kontrollin välineenä olisivat CRB -reservit.

IMF puolestaan valvoisi globaalia inflaatiota, ja sitä kuinka SDR:n arvo suhteessa kansallisiin valuuttoihin kokonaisuutena muuttuisi. Eli kasvaisiko arvo vai laskisiko se arvo, eli olisiko kyseessä inflatorinen vaiko deflatorinen vaikutus.

Lopulta tarkoitus olisi edistää tasapainoista kansainvälistä kauppaa, ja ylläpitää vapaita kansainvälisiä pääomanliikkeitä, maksutaseen sopeutusta, sekä valuuttakurssien joustavuutta.

Ja lopuksi on todettava, että tämä olisi kahden tason (SDR ja M) Fiat raha järjestelmä, jossa valuuttojen arvoa ei olisi sidottu kultaan taikka hyödykkeisiin.

SDR olisi korivaluutta, jonka arvo perustuisi markkinoilla muutaman suurimman globaalin kauppamaan valuuttojen painotettuun keskiarvoon. Toisaalta tähän keskiarvoon ja korivaluutan arvoon vaikuttaisi SDR-allokaatioiden globaali määrä Keskuspankkien ja yleisön keskuudessa.

SDR:n uskottavuutta ylläpidettäisiin sillä, että sen määrää kontrolloitaisiin IMF:n puolelta, se olisi vaihdettavissa kaikkiin valuuttoihin, ja samalla ylläpidettäisiin riittävää kansainvälistä likviditeettiä.

Kansainvälistä kauppaa käytäisiin tyystin SDR:ien välityksellä. Siltikin, kansainväliset valuutta- ja pääomamarkkinat olisivat olemassa. Kuitenkin niin, että kansallisten valuuttojen arvo suhteessa SDR:ään määräytyisi tyystin kansallisilla markkinoilla.

Ei olisi siis tarvetta sille, että Lontoossa taikka New Yorkissa käytäisiin kauppaa euroilla. Päin vastoin, UK hoitaisi kaiken SDR/Punta kaupan, USA SDR/dollari kaupan, ja Euroa vaihdettaisiin SDR:iin euroalueella Euroopassa.

Tämä järjestely takaisi sen, ettei IMF:n tarvitsisi taata yksittäisten valuuttojen vaihdettavuutta SDR:iin. Se vastuu olisi kansallisilla Keskuspankeilla joille olisi allokoitu SDR valuuttaa sen verran ettei se loppuisi kesken.

Keskuspankki siis vaihtaisi aina pyydettäessä kaiken SDR-valuutan kansalliseen M valuuttaan ja toisinpäin. SDR valuutta siis ei loppuisi koskaan Keskuspankilta kesken suhteessa M valuuttaan.


Elikkä auttoiko tuo sua yhtään hahmottamaan tätä kokonaisuutta. Tuossa siis pääpiirteissään mun tämän hetkinen hahmotelma kansainväliselle "Anchora valuutalle".

Kiitos selventävästä hahmotelmastasi – Anchora-järjestelmä alkaa hahmottua jo vähän konkreettisempana kokonaisuutena. Rupesin samalla pohtimaan, miten tällainen järjestelmä toimisi käytännössä jonkin isomman globaalin häiriön aikana, kuten esimerkiksi Ylen artikkelissa "Kaiken tullisekoilun keskellä on yksi selvä asia: Trump kohtasi voittajansa" ( https://yle.fi/a/74-20155423) kuvatun episodin yhteydessä.

Voisiko tällainen "Trump-tason episodi" edetä Anchora-järjestelmässä samalla tavalla kuin nykyisessä dollarihegemoniaan perustuvassa järjestelmässä? Vai olisiko tilanne muuttunut olennaisesti? Tässä muutama ajatus siitä, miten vastaava tilanne (ehkä?) voisi kehittyä Anchora-maailmassa:

1. Ulkomaankauppa käydään SDR/Anchora-valuutassa, ei dollareissa
Anchora-järjestelmässä kansainvälinen kauppa tapahtuisi yksinomaan IMF:n liikkeeseen laskemassa SDR-valuutassa – ei enää minkään yksittäisen kansallisen valuutan, kuten dollarin, kautta. Tämä tarkoittaisi:

- USA:n sisäpolitiikalla (esim. tullitempauksilla) ei olisi suoraa vaikutusta kaupan rahoitusvälineeseen.
- Yritysten ja valtioiden ei tarvitsisi enää hankkia dollareita kansainväliseen kauppaan – SDR:t riittäisivät, ja kaikilla keskuspankeilla olisi pääsy niihin.

2. Dollarin asema turvasatamana heikkenisi merkittävästi
Artikkelin mukaan Trumpin aiheuttama epävarmuus lisäsi dollarikysyntää – koska dollari toimii yhä globaalina turvasatamana, valuuttavarantona ja swap-linjaresurssina. Anchora-järjestelmässä tämä dynamiikka olisi muuttunut:

- Turvasatamaksi nousisi SDR, jonka vakauden takaisivat usean valuutan yhdistelmä ja IMF:n ohjaus.
- Globaalit rahoitusvirrat jakautuisivat tasaisemmin eikä Yhdysvaltojen valuuttapolitiikka dominoisi kokonaisuutta.
- USA ei voisi käyttää dollarin asemaa geopoliittisena työkaluna (esim. pakotteet tai pääsyn estäminen dollariin).

3. Valuuttamarkkinat kansallistuisivat – globaali rooli väistyisi
Artikkelissa kuvattu dollaripaniikki heijastui koko maailmantalouteen. Anchora-järjestelmässä:

- Valuuttakauppa tapahtuisi kansallisilla markkinoilla (esim. eurot SDR:iksi Euroopan keskuspankin kautta).
- New Yorkissa ei enää vaihdettaisi euroja – kunkin maan keskuspankki vastaisi oman valuuttansa vaihdettavuudesta SDR:n kanssa.
- Tämä loisi hajautetun mutta koordinoidun valuuttajärjestelmän, jossa yhden maan poliittinen epävakaus ei suoraan uhkaisi koko järjestelmän vakautta.

4. USA ei enää voisi ulkoistaa alijäämiään maailmalle
Trumpin politiikka nojasi siihen, että USA pystyi ylläpitämään kroonista vaihtotasealijäämää, koska dollarilla oli jatkuva globaali kysyntä. Anchora-järjestelmässä:

- IMF seuraisi maksutaseiden tasapainoa ja vaatisi sopeutumista – USA ei voisi enää automaattisesti "viedä" alijäämäänsä maailmalle.
- SDR:t eivät virtailisi Yhdysvaltoihin vain siksi, että dollaria pidetään turvasatamana.
- Tämä loisi painetta USA:n budjettikuriin ja teollisen pohjan vahvistamiseen – ja rajoittaisi talouden käyttöä poliittisena aseena.

Yhteenveto:
Trumpin kaltaisen presidentin vaikutus kansainväliseen rahoitusjärjestelmään olisi huomattavasti rajallisempi Anchora-järjestelmässä:

- Yksittäinen maa ei voisi enää dominoida globaalia valuuttajärjestelmää.
- IMF koordinoisi globaalia likviditeettiä ja vakauttaisi järjestelmää.
- Sijoittajien turvasatama ei olisi enää dollari, vaan IMF:n hallinnoima valuuttakori (SDR).
- Valuuttaspekulaation ja poliittisen manipuloinnin mahdollisuudet vähenisivät, kun kansainvälinen kauppa olisi irrotettu kansallisista valuutoista.

Olisi kiinnostavaa kuulla, näetkö tämänkaltaisen kehityskulun mahdollisena Anchora-kehikossa – ja jos et, niin miksi ei?

[Purdue]

Kehitit viimeisimmissä kommenteissasi ideaasi edelleen todella kiinnostavalla tavalla. En kuitenkaan vielä hahmota kokonaisuutta riittävän selkeästi, jotta voisin ottaa kantaa kaikkiin esittämiisi konkreettisiin kysymyksiin.

Joo, tämä homma elää minunkin mielessäni vielä. Yritän tässä pohdiskella tätä kokonaisuutta ensin, jotta eri palaset loksahtelevat kohdilleen. Tässä saattaa siis mennä pidemmän aikaa, eikä tämä homma valmistu varmastikaan päivässä taikka parissa.

Mutta hahmottelin tätä kokonaisuutta "so far" tuolla tavalla:

Anchora_System_210425a.png


Tuossa kuviossa siis:
- Ylempi laatikko kuvaa kansainvälistä tasoa, jossa IMF kontrolloi suoraan SDR valuutan määrää.
- Alempi laatikko kuvaa kansallista tasoa, jonka puitteissa Keskuspankki vaikuttaa kansallisen rahan M määrään.

Alempi laatikko on jaettu:
- Sisäiseen sektoriin (laatikon alaosa)
- Ulkoisen sektoriin (laatikon yläosa)

IMF:n tehtävä on ylläpitää kansainvälistä likviditeettiä ja edistää vaihtotaseisiin (ja maksutaseisiin) liittyvää sopeutusta ylijäämä- ja alijäämämaiden kesken.

Kansallisella tasolla Keskuspankki vaikuttaa koroilla, avomarkkinaoperaatioilla, CRB-toiminnalla, sekä digitaalisella helikopterirahalla kansallisen valuutan (M) määrään.

Kansallisen valuutan M ja SDR:n välinen valuuttakurssi määräytyy vapaasti markkinoilla, eli siihen vaikuttaa liikepankkien, yksityisen sektorin sekä valtion toimet ja transaktiot kansainvälisesti. Sekä tietysti esim. kansainvälisten sijoittajien toimet.

Liikepankeilla, yksityisellä sektorilla ja valtiolla voi olla hallussaan sekä SDR että M balansseja, ja Keskuspankin tehtävä on tarvittaessa vaihtaa näitä balansseja, jotta SDR:t saa vaihdettua M:ään ja toisinpäin.

IMF sterilisoi vaihtotaseeseen liittyvät rahaliikkeet (SDR) ylijäämä- ja alijäämä maiden kesken. Keskuspankki vaikuttaa korkopolitiikallaan rahoitustaseeseen ja kansainvälisiin pääomanliikeisiin, sekä kansalliseen taloudelliseen aktiviteettiin ja rahan hintaan/määrään, jotta vaihtotaseen epätasapainot saadaan korjattua.


IMF siis vastaa kansainvälisestä tasosta ja SDR:n allokaatiosta, eli kansainvälisestä likviditeetistä ja maksutasesopeutuksen avustamisesta.

Keskuspankki taas vastaa kansallisesta rahan M määrästä. Sillä on hallussaan myös mittavat SDR reservit, jotka voisivat esim. vastata kansallisen rahan M määrää (esim. lavea raha). Tällöin se pystyy aina vaihtamaan SDR:t M:iin taikka M:t SDR:iin.

Globaalisti SDR:n määrä on siis kullakin hetkellä vakio, mutta kansallisesti "yleisö" (eli liikepankit, yksityinen sektori ja valtio) voi pitää hallussaan sekä SDR että M balansseja. Periaatteessa yleisö voisi vaihtaa koko M rahamäärän SDR:iin, jolloin tapahtuisi kansallinen "dollarisaatio", mutta käytännössä M kasvaisi kun liikepankit myöntäisivät CRB-luottoja yksityiselle sektorille.

Silti, kansallisesti olisi sekä SDR että M markkinat. Ja juuri korkopolitiikalla Keskuspankki voisi vaikuttaa Rahoitustaseeseen, koska korkoa nostamalla kansalliset liikepankit maksaisivat SDR balansseille korkeampaa korkoa (kuin vaikkapa naapuri maassa), jolloinka maahan virtaisi pääomia SDR:n muodossa ulkomaisilta sijoittajilta.

Korkeampi korko siis vaikuttaisi pääomavirtojen myötä valuuttakurssia vahvistavasti. Toisaalta koron nosto hidastaisi talouskasvua ja velkaantumista, eli M:n kasvua.

Keskuspankilla voisi siis olla sisäisen inflaatiotavoitteen lisäksi sellainen päämäärä, että se pyrkisi kontrolloimaan "velkarahan" kasvua, eli pankkien luotonlaajennusta yksityissektorille. Eli ei M1 tai M3/4 vaan ihan suoraan katsottaisiin luotonlaajennuksen nopeutta taloudessa. Tämän kontrollin välineenä olisivat CRB -reservit.

IMF puolestaan valvoisi globaalia inflaatiota, ja sitä kuinka SDR:n arvo suhteessa kansallisiin valuuttoihin kokonaisuutena muuttuisi. Eli kasvaisiko arvo vai laskisiko se arvo, eli olisiko kyseessä inflatorinen vaiko deflatorinen vaikutus.

Lopulta tarkoitus olisi edistää tasapainoista kansainvälistä kauppaa, ja ylläpitää vapaita kansainvälisiä pääomanliikkeitä, maksutaseen sopeutusta, sekä valuuttakurssien joustavuutta.

Ja lopuksi on todettava, että tämä olisi kahden tason (SDR ja M) Fiat raha järjestelmä, jossa valuuttojen arvoa ei olisi sidottu kultaan taikka hyödykkeisiin.

SDR olisi korivaluutta, jonka arvo perustuisi markkinoilla muutaman suurimman globaalin kauppamaan valuuttojen painotettuun keskiarvoon. Toisaalta tähän keskiarvoon ja korivaluutan arvoon vaikuttaisi SDR-allokaatioiden globaali määrä Keskuspankkien ja yleisön keskuudessa.

SDR:n uskottavuutta ylläpidettäisiin sillä, että sen määrää kontrolloitaisiin IMF:n puolelta, se olisi vaihdettavissa kaikkiin valuuttoihin, ja samalla ylläpidettäisiin riittävää kansainvälistä likviditeettiä.

Kansainvälistä kauppaa käytäisiin tyystin SDR:ien välityksellä. Siltikin, kansainväliset valuutta- ja pääomamarkkinat olisivat olemassa. Kuitenkin niin, että kansallisten valuuttojen arvo suhteessa SDR:ään määräytyisi tyystin kansallisilla markkinoilla.

Ei olisi siis tarvetta sille, että Lontoossa taikka New Yorkissa käytäisiin kauppaa euroilla. Päin vastoin, UK hoitaisi kaiken SDR/Punta kaupan, USA SDR/dollari kaupan, ja Euroa vaihdettaisiin SDR:iin euroalueella Euroopassa.

Tämä järjestely takaisi sen, ettei IMF:n tarvitsisi taata yksittäisten valuuttojen vaihdettavuutta SDR:iin. Se vastuu olisi kansallisilla Keskuspankeilla joille olisi allokoitu SDR valuuttaa sen verran ettei se loppuisi kesken.

Keskuspankki siis vaihtaisi aina pyydettäessä kaiken SDR-valuutan kansalliseen M valuuttaan ja toisinpäin. SDR valuutta siis ei loppuisi koskaan Keskuspankilta kesken suhteessa M valuuttaan.


Elikkä auttoiko tuo sua yhtään hahmottamaan tätä kokonaisuutta. Tuossa siis pääpiirteissään mun tämän hetkinen hahmotelma kansainväliselle "Anchora valuutalle".

Kiitos selventävästä hahmotelmastasi – Anchora-järjestelmä alkaa hahmottua jo vähän konkreettisempana kokonaisuutena. Rupesin samalla pohtimaan, miten tällainen järjestelmä toimisi käytännössä jonkin isomman globaalin häiriön aikana, kuten esimerkiksi Ylen artikkelissa "Kaiken tullisekoilun keskellä on yksi selvä asia: Trump kohtasi voittajansa" ( https://yle.fi/a/74-20155423) kuvatun episodin yhteydessä.

Voisiko tällainen "Trump-tason episodi" edetä Anchora-järjestelmässä samalla tavalla kuin nykyisessä dollarihegemoniaan perustuvassa järjestelmässä? Vai olisiko tilanne muuttunut olennaisesti? Tässä muutama ajatus siitä, miten vastaava tilanne (ehkä?) voisi kehittyä Anchora-maailmassa:

1. Ulkomaankauppa käydään SDR/Anchora-valuutassa, ei dollareissa
Anchora-järjestelmässä kansainvälinen kauppa tapahtuisi yksinomaan IMF:n liikkeeseen laskemassa SDR-valuutassa – ei enää minkään yksittäisen kansallisen valuutan, kuten dollarin, kautta. Tämä tarkoittaisi:

- USA:n sisäpolitiikalla (esim. tullitempauksilla) ei olisi suoraa vaikutusta kaupan rahoitusvälineeseen.
- Yritysten ja valtioiden ei tarvitsisi enää hankkia dollareita kansainväliseen kauppaan – SDR:t riittäisivät, ja kaikilla keskuspankeilla olisi pääsy niihin.

2. Dollarin asema turvasatamana heikkenisi merkittävästi
Artikkelin mukaan Trumpin aiheuttama epävarmuus lisäsi dollarikysyntää – koska dollari toimii yhä globaalina turvasatamana, valuuttavarantona ja swap-linjaresurssina. Anchora-järjestelmässä tämä dynamiikka olisi muuttunut:

- Turvasatamaksi nousisi SDR, jonka vakauden takaisivat usean valuutan yhdistelmä ja IMF:n ohjaus.
- Globaalit rahoitusvirrat jakautuisivat tasaisemmin eikä Yhdysvaltojen valuuttapolitiikka dominoisi kokonaisuutta.
- USA ei voisi käyttää dollarin asemaa geopoliittisena työkaluna (esim. pakotteet tai pääsyn estäminen dollariin).

3. Valuuttamarkkinat kansallistuisivat – globaali rooli väistyisi
Artikkelissa kuvattu dollaripaniikki heijastui koko maailmantalouteen. Anchora-järjestelmässä:

- Valuuttakauppa tapahtuisi kansallisilla markkinoilla (esim. eurot SDR:iksi Euroopan keskuspankin kautta).
- New Yorkissa ei enää vaihdettaisi euroja – kunkin maan keskuspankki vastaisi oman valuuttansa vaihdettavuudesta SDR:n kanssa.
- Tämä loisi hajautetun mutta koordinoidun valuuttajärjestelmän, jossa yhden maan poliittinen epävakaus ei suoraan uhkaisi koko järjestelmän vakautta.

4. USA ei enää voisi ulkoistaa alijäämiään maailmalle
Trumpin politiikka nojasi siihen, että USA pystyi ylläpitämään kroonista vaihtotasealijäämää, koska dollarilla oli jatkuva globaali kysyntä. Anchora-järjestelmässä:

- IMF seuraisi maksutaseiden tasapainoa ja vaatisi sopeutumista – USA ei voisi enää automaattisesti "viedä" alijäämäänsä maailmalle.
- SDR:t eivät virtailisi Yhdysvaltoihin vain siksi, että dollaria pidetään turvasatamana.
- Tämä loisi painetta USA:n budjettikuriin ja teollisen pohjan vahvistamiseen – ja rajoittaisi talouden käyttöä poliittisena aseena.

Yhteenveto:
Trumpin kaltaisen presidentin vaikutus kansainväliseen rahoitusjärjestelmään olisi huomattavasti rajallisempi Anchora-järjestelmässä:

- Yksittäinen maa ei voisi enää dominoida globaalia valuuttajärjestelmää.
- IMF koordinoisi globaalia likviditeettiä ja vakauttaisi järjestelmää.
- Sijoittajien turvasatama ei olisi enää dollari, vaan IMF:n hallinnoima valuuttakori (SDR).
- Valuuttaspekulaation ja poliittisen manipuloinnin mahdollisuudet vähenisivät, kun kansainvälinen kauppa olisi irrotettu kansallisista valuutoista.

Olisi kiinnostavaa kuulla, näetkö tämänkaltaisen kehityskulun mahdollisena Anchora-kehikossa – ja jos et, niin miksi ei?

Kyllä, olet mielestäni ymmärtänyt Anchora/SDR -järjestelmän perusperiaatteet täydellisesti, ja soveltanut niitä erittäin mielenkiintoisella tavalla.

Tässä järjestelmässä USA olisi valtio muiden joukossa. Kansainväliset valuuttamarkkinat olisivat edelleen olemassa, mutta ne olisi hajautettu kansallisesti kunkin maan valuuttamarkkinoiksi oman valuuttansa suhteen.

Paljon tuohon USA:n asemaan tuossa Anchora järjestelmässä vaikuttaisi ensinnäkin se a) kuinka se mahdollistasi USA:n vaihtotaseen tasapainottamisen, josta USA itse asiassa hyötyisi, ja b) millaista korkopolitiikkaa Fed ylläpitäisi, koska se vaikuttaisi paitsi dollarin/SDR:n kurssiin, niin myös rahoitustaseeseen, elikkä investointipääomien virtoihin USA:han.

Veikkaan, että USA olisi edelleen merkittävä kansainvälinen investointikohde (NYSE, Nasdaq, jne.), mutta sitten kun dollarin asema maailman keskeisenä valuuttana päättyisi, niin myös öljy ja kaikki raaka-aineet hinnoiteltaisiin SDR:issä.

Eli maailman raaka-aine pörssit siirtyisivät käyttämään SDR:ää valuuttanaan.

Samoin kansainväliset valuuttamarkkinat olisivat edelleen olemassa, mutta hajautetusti. Kansainväliset pankit joutuisivat käymään kauppaa eri valuutoilla paikallisten haarakonttoriensa/tytärpankkiensa kautta, ja silloin ei olisi mitään tarvetta siirrellä kansallisia valuuttoja maasta toiseen. Vain SDR virrat siirtyisivät maasta toiseen.


Mutta joo, paljon muuttuisi maailmassa. Ja mä luulen, että tuossa siirtymävaiheessa nykyisestä järjestelmästä kohti Anchora Monetary System (AMS) järjestelmää, niin pitäisi varmaankin tehdä niin, että olemassa olevat keskuspankki reservit muutettaisiin SDR-valuutaksi.

Toisaalta näkisin asian niin, että SDR-M:n tarjonnan globaalisti pitäisi heijastella globaalia kansallisten valuuttojen määrää. Yhdessä riittävän valuuttavarannon ja kelluvien kurssien kanssa Keskuspankkien ei pitäisi pelätä "spekulatiivisia rahan liikkeitä".


Loppujen lopuksi eläisimme maailmassa, jossa pääomilla on vapaa liikkuvuus, valuuttakurssit kelluvat, ja jossa eri mailla säilyisi aika pitkälle itsenäinen rahapolitiikka.

Globaalia rahan tarjontaa, likviditeettiä ja sopeutusta hallinnoitaisiin yhteisesti yhteisillä päätöksillä IMF:n puitteissa.