Keskustelua Rahasta

[Purdue]

Rupesin tuossa miettimään tuota maksutasesopeutusta tarkemmin Anchoran kannalta.


Katselin ensinnäkin pari videota YouTubesta, jotka käsittelevät kansainvälistä taloutta ja nimenomaan valuuttakursseja sekä sopeutusta, ja videot on katsottavissa tuolta:

Intl Economics - Chapter 12: Exchange Rate Determination
Intl Economics - Chapter 13: Mechanisms of International Adjustment


Mulla tuli mieleen tässä, että me ollaan Anchoran suhteen keskusteltu melkein yksinomaan vaihtotaseen (CA) tasapainottamisesta, ja vähemmälle huomiolle on jäänyt sen vastinpari eli pääoma- ja rahoitustase (CFA). Näiden suhde siis on:

CA = CFA

Kun CA on alijäämäinen niin CFA on ylijäämäinen ja toisinpäin, jotta kokonais maksutase on tasapainossa.

Ja kun on kyseessä kelluvat valuuttakurssit, niin maa jolla on alijäämäinen vaihtotase niin sen valuuttakurssi devalvoituu suhteessa Anchoraan. Tämä pistää vaihtotaseen (CA) tasapainoon.

Samalla pitäisi CFA:n tasapainottua.


Mutta, jos valuuttakurssi muutokset laittavat CA:n tasapainoon, niin korkoerot eri maiden välillä taas vaikuttavat CFA:han siten, että jos kotimaan korkoero on positiivinen suhteessa ulkomaailmaan, niin se valuutta vahvistuu kun pääomaa virtaa kotimaahan. Tämä taas laittaa CA:n epätasapainoon, ja alijäämäiseksi.

Näitä asioita voi pohdiskella esim. tuon mun edellä esittämäni taulukon avulla:
Taulukko löytyy tästä kommentista edellä


Eli koron nosto tekee maasta CFA:n kannalta ylijäämämaan kun pääomia virtaa maahan, ja samalla valuuttakurssi vahvistuu. Tämä estää sopeutuksen CA:n kohdalla.

Eli kun puhutaan vaihtotaseen (CA) vajeista (tavarakauppa ja palvelukauppa), niin pitää analysoida johtuuko asia kenties reaalipalkkojen noususta, maiden välisestä korkoerosta, vaiko kenties liian löysästä finanssipolitiikasta!

Ja silloin jos siirryttäisiin Anchoran tapaiseen järjestelmään, niin itse asiassa tuo vaihtotase tasapainottuisi automaattisesti kelluvien valuuttakurssien ansiosta, mutta tähän vaikuttaisi pääomien liikkeet.

IMF:n mandaattiin on aina kuulunut auttaa maita, joilla on maksutasevaikeuksia vaihtotaseeseen CA liittyen, mutta sen mandaattiin ei ole kuulunut auttaa maita, joilla on ongelmia pääomataseeseen liittyen, vaikka se on ruvennutkin kiinnittämään tähän puoleen huomiota enemmän viime vuosina.

Olisiko Anchoran kannalta siis järkevää ajatella, että kansainvälisiä pääoma- ja rahoitustaseen (CFA) epätasapainoja sopeutettaisiin IMF:n toimesta automaattisesti ylijäämä- ja alijäämä maiden osalta?


Tuossa mun kuviossa näkyy selvästi esim. se, että kun maa keskuspankki nostaa korkoja, niin ulkomaailman A-M balanssi kutistuu kun maahan virtaa sisään Anchoraa, ja se päätyy keskuspankin haltuun, jonka A-M balanssin kasvavat.

Pitäisikö nämä balanssit tasata IMF:n (ja keskuspankkien) toimesta siten, että CFA ei olisi näiden maksutase epätasapainojen syy ja lähde, ja tällöin tuo vaihtotaseen CA tasapainotus valuuttakurssin muutosten avulla toimisi automaattisesti?

Voisiko tällainen järjestely toimia? Mitäpä tähän sanoo Naturalisti?


Ajatellaan vaikkapa USA:ta, jolla on CA:n alijäämä, valtion budjettialijäämä, ja CFA:n ylijäämä kun maahan virtaa pääomia, jotka johtavat siihen ettei dollarin kurssi suhteessa muihin valuuttoihin laske ja devalvoidu riittävästi, jotta CA tasapainottuisi. Tässä on siis tyypillinen esimerkki jossa CFA:n epätasapaino johtaa valuuttakurssin liian vahvaan arvoon, ja siten CA:n alijäämään.

Ja tuossa nyt ei otettu huomioon Kiinan epätasapainottavia toimia huomioon aiempina vuosina.

Mutta ajatellaan tilanne, jossa elettäisiin Anchora maailmassa, ja jossa kaikki pelaisivat reilua peliä toisiaan kohtaan. Kuinka USA siis saisi maksutase ongelmansa ratkaistua?

Jos lähdetään CFA:sta liikkeelle, niin kun USA:han virtaa pääomia ja dollari vahvistuu, niin tällöin keskuspankin hallussa olevat A-M eli Anchora reservit kasvavat. USA:n keskuspankki Fed siis möisi nämä kasvavat A-M reservinsä IMF:n välityksellä maille, joilla on CFA:n suhteen vaje, ja jotka menettävät Anchoraa keskuspankkiensa holveista ulkomaailmaan.

Tällöin dollari heikkenisi, pääomien virta maahan vähenisi, ja CA eli ulkomaan kauppa saataisiin tasapainoon.

Samalla tuonti kallistuisi vaikka sen volyymi suhteessa vientiin vähenisi. Tämä dollarin heikentymisen aiheuttama hintojen kallistuminen saattaisi johtaa siihen, että Fedin olisi nostettava korkoja suhteessa ulkomaailmaan, ja tämä edelleen pahentaisi tuota CFA:n ylijäämää ja CA:n alijäämää, mutta IMF ja keskuspankki myisivät maahan virtaavat A-M balanssit niille maille, joilla on alijäämä CFA:n osalta.

Täten USA:n vaihtotaseen tasapainottamien toimisi Anchora järjestelmässä siten, että:
- valuutat kelluisivat, joka toimisi CA:n automaattisena vakauttajana
- CFA:n osalta epätasapainot alijäämä- ja ylijäämämaiden kohdalla hoidettaisiin IMF:n ja keskuspankkien yhteistyöllä markkinaoperaatioilla, joilla neutralisoitaisiin pääomanliikkeisiin liittyvät valuuttakurssien muutokset, jotka haittaisivat CA:n tasapainottamista.
- USA:n liittovaltio pyrkisi tasapainoisempaan budjettiin


Eli tällä tavalla Anchora huolehtisi kansainvälisestä maksutaseiden tasapainosta. Kun ajatellaan tuota "trilemmaa", niin valuutat kelluisivat, pääomanliikkeet olisivat täysin vapaita ja seuraisivat korkoeroja, mutta ne neutralisoitaisiin kansainvälisellä yhteistyöllä valuuttakurssimuutosten osalta, ja mailla olisi suht vapaat kädet harrastaa sellaista rahapolitiikkaa että keskuspankki voisi ulkoisen tasapainon lisäksi pyrkiä ottamaan huomioon maan sisäisen taloudellisen suhdanteen eli business syklin, ja voisi edistää hintavakautta sekä työllisyyttä maksutasetasapainon ohella.

[Naturalisti]

Jään kuitenkin kaipaamaan vastausta siihen, mitä kysyin aikaisemmin. Kirjoitin:

“Missä kohdin näet tässä kiteytyvän perusvirheitä MMT-tyyppisten toimenpiteiden ja liukuvan rahareformin yhdistämisessä? Mitkä mekanismit sinun mielestäsi tarkemmin edellyttäisivät sääntelyä, jotta inflaatio, vaihtotaseet ja valuuttavakaus pysyisivät kestävällä pohjalla – sekä euroalueella että globaalisti Anchoran kautta?”

Tähän sun hahmotelmaan liittyen: Kommenttisi edellä


Niin mä näkisin, että se suurin kysymysmerkki Anchoran tyyppisen järjestelmän suhteen on "moral hazard" eli se ettei kaikki pelaa peliä yhteisillä säännöillä.

Mä luulen että Anchoran tapauksessa olisi helpompaa saada keskuspankit noudattamaan yhteisiin sääntöihin perustuvaa rahapolitiikkaa Anchoraan liittyen, jotta niitä valuuttakursseja ei manipuloitaisi.

Mutta tuo MMT-ajatteluun liittyvä rahan määrän laajennus on edelleen asia, jota olisi vaikea kontrolloida Anchora järjestelmässä. IMF:n on paljon helpompi toimia keskuspankkien kanssa.

Eli mä näkisin, että Anchora järjestelmä toimisi parhaiten siten, että rahan määrien laajennus (A-M, K-M) olisi IMF:n ja keskuspankkien hallussa, eikä valtioiden hallussa joilla olisi poliittisia paineita painaa rahaa varsinkin ennen vaaleja.

Ja se on todellakin tuo rahan määrän kasvu, joka edellyttäisi sääntelyä ja sitä että olisi käytössä mekanismeja, joilla sitä voitaisiin oikeasti säädellä. Täysvarantojärjestelmä Anchoran ja katettu varantojärjestelmä (CRB) kotimaisten valuuttojen suhteen helpottaisi tätä hommaa.

Ymmärrän, että Anchoran kaltaisten systeemien tarkastelu vaatii yksinkertaistamista ja juuri siksi kysyn, näetkö jonkin perustavan ristiriidan MMT-tyyppisen näkökulman rahareformin ja Anchoran yhdistämisessä?

En ole tätä asiaa kerennyt syvällisesti pohtimaan, mutta kaiketikin on niin että periaatteessa nämä järjestelmät olisivat yhdistettävissä. Se on sitten eri kysymys, että onko tällainen toivottavaa?

Nyt vaikutti siltä, että siirryit suoraan esittelemään omaa uutta lähestymistapaa ilman vastausta kysymyksiini. Se tuntuu vähän samalta kuin jos mä kommentoisin sun pohdintaa näin:

“Kiitos taulukosta. Mitä tulee spekulatiivisten Anchoran toimintamallien kehittelyyn, niin mä luulen että tällaiset pohdinnat on enemmän sun erityisaluetta.”

Ehkä säkin kokisit sen väistelynä? Tarkoitukseni ei ole torjua sun pohdintaa, päinvastoin, haluaisin jatkaa yhteistä yritystä ymmärtää tätä kokonaisuutta.

Tarkoitus ei ollut sinällään väistellä, mutta selvää on että sulla on tietoa tuosta MMT ja digieuro asiasta huomattavasti enemmän kuin mulla, joten olet pätevämpi sitä puolta analysoimaan.

Lisäksi mulla meni pari päivää tuota taulukkoa miettiessä kun pohdin mikä olisi paras tapa esittää tuo Anchoran logiikka taulukon muodossa.

Se taulukko on eräänlaista "komparatiivista statiikkaa" taulukon muodossa, eli jokainen rivi siinä keskittyy vain yhden muutoksen analysoimiseen samalla kun muut muuttujat pidetään vakiona.

Tästä olisi edelleen kiva saada myös sulta kommenttia.

Samalla toistan aiemman kysymykseni, koska musta ne on keskeisiä myös sun taulukon käytännön ymmärtämiselle:

– Miten sä itse rajaisit tai säätelisit inflaatiota, vaihtotaseita ja valuuttavakautta tässä systeemissä?
– Minkälaista sääntelyä tai institutionaalisia rakenteita Anchora edellyttäisi euroalueen sisällä?
– Miten globaalit tasapainottavat vaikutukset toteutuisivat eri kehitystasoilla olevien maiden välillä?

Jos sun vastaus on, että Anchora on täysvarantovaluutta ja kaikki sopeutuminen tapahtuu automaattisesti kelluvien kurssien, korkojen ja M2:n sääntelyn kautta, niin jään edelleen pohtimaan miten nykyinen keskeneräinen Eurojärjestelmä on sovitettavissa siihen ja miksei tähän kokonaisuuteen voisi sisältyä myös rahareformi ja MMT- teorian mukainen talouspolitiikka.

Tuo inflaation, vaihtotaseiden sekä valuuttavakauden sääntely tässä systeemissä edellyttäisi mun mielestä rahan määrän sääntelyä niin globaalisti kuin kansallisestikin IMF:n ja keskuspankkien toimesta.

Euroalueen sisäisistä muutostarpeista Anchoran kohdalla näkisin asian niin, että euroalueella pitäisi siirtyä CRB-järjestelmään luottojen kohdalla, jotta keskuspankilla olisi paremmat mahdollisuudet kontrolloida M2-rahan kasvua, joka olisi se mittari, jolla kansallisten valuuttojen kasvua/supistumista mitattaisiin, ja jonka mukaan myös Anchoran globaali määrä sovitettaisiin kulloisenkin inflaatiotavoitteen mukaisesti.

Kysyit myös eri kehitystasoilla olevien maiden tilanteesta. Mä näkisin, että kehitysmaiden kannalta Anchora olisi iso edistysaskel, koska tuonti olisi aina mahdollista maksaa Anchoralla.

Lisäksi koska keskuspankilla olisi periaatteessa (alkutilanne) Anchoran balansseja yhtä paljon kuin kotimaassa olisi kotimaan valuuttaa kierrossa, niin tämä mahdollistaisi pienelle maalle myös täyden "dollarisaation" jossa kotimaan yleisö vaihtaisi keskuspankissa kaiken kotimaan valuutan Anchoraan, ja käyttäisi sitä kansallisena valuuttana.

Mutta kiinteisiin valuuttakursseihin ei olisi kehitysmaillakaan paluuta.

Yhdistetty vastaus kahteen viimeisimpään kommenttiisi (tähän ja seuraavaan) – ja kiitos molemmista.

Huomiosi valuuttakurssin joustosta, vaihtotaseen dynamiikasta ja kotimaisen rahavarannon sekä korkotason vaikutuksista kelluvassa järjestelmässä syventävät ymmärrystä Anchoran mahdollisesta toiminnasta käytännössä. Samoin vaihtotaseen vajeen ja valuuttakurssin heikkenemisen välinen vuorovaikutus voi tuoda kelluvassa mallissa vakauttavia mekanismeja.

Kuitenkin oma painopisteeni on tässä vaiheessa edelleen rahareformiin liittyvien mahdollisuuksien arvioinnissa – erityisesti uudenlaisen keskuspankkirahan (kuten digivaluutan) avaamien mahdollisuuksien tutkimisessa rahatalouden ja kansantalouden vakauden hallinnassa.

En pidä mielekkäänä ryhtyä mallintamaan Anchoran kansainvälistä dynamiikkaa ennen kuin on pohdittu, kuinka rahareformi ja digivaluutta voisivat perustavanlaatuisesti muuttaa rahapolitiikan ja finanssipolitiikan mahdollisuuksia.

Rahareformikysymyksiä ei siis tulisi siirtää tarkastelun ulkopuolelle myöhempään vaiheeseen, vaan ne on sisällytettävä heti mukaan pohdittaessa myös järjestelmän ylätason rakenteita. Kansallisen tason järjestelmää ei tulisi automaattisesti mallintaa vain velkarahaan pohjautuvaksi.

Tiivistetysti: arvostan tuomiasi dynaamisia huomioita järjestelmän toimintaan, mutta haluan varmistaa, että rahareformin ja uuden rahateknologian mahdollisuudet otetaan huomioon jo heti alkuvaiheessa.


Tärkeimmät avoimet kysymykset ennen taulukon tarkempaa analyysia:

1. Moral hazard ja rahamäärän kontrolli
Olen samaa mieltä siitä, että moral hazard on keskeinen ongelma, erityisesti liikepankkien velkarahan luonnissa. Ehdotan siihen kahta rinnakkaista ratkaisua:
- Keskuspankkirahan (M1) määrän hallittu lisääminen velattomana rahana.
- Katetun varantojärjestelmän (CRB) käyttöönotto, jolloin luotonanto perustuisi pääosin todellisiin varantoihin.

Näin rahakierrossa olisi sekä velatonta keskuspankkirahaa että tiukemmin säädeltyä luottorahaa.

2. Anchora ja sääntelymekanismit
Näen Anchoran valtioiden välisessä maksuliikenteessä käytettävänä täysvarantorahamuotona, jota IMF hallinnoisi.
- Anchoran määrää säädeltäisiin globaalisti IMF:n kautta.
- Kansalliset keskuspankit säätäisivät omaa rahamääräänsä suhteessa Anchoraan – ensisijaisesti keskuspankkirahan määrän kautta, toissijaisesti CRB-pohjaisen luotonannon kautta.

Tähän kokonaisuuteen voitaisiin yhdistää myös esimerkiksi Tobinin veron kaltainen mekanismi.

3. Valuuttakurssipolitiikka ja euroalue
En kannata kiinteitä valuuttakursseja.
Ehdotan järjestelmää, jossa keskuspankit voisivat tietyin ehdoin kiinnittää oman valuuttansa Anchoraan joustavasti.
Euroalueella tämä tarkoittaisi:
- Digieuron käyttöönottoa täysvarantojärjestelmän osana.
- CRB-pohjaisen luotonannon vahvistamista.
- Tiiviimpää yhteistyötä euroalueen keskuspankkien ja IMF:n välillä.

4. Kehitysmaiden asema
Anchora voisi antaa kehitysmaille uusia mahdollisuuksia:
- Mahdollisuus maksaa tuonti Anchoralla.
- Mahdollisuus joustavaan valuuttakurssipolitiikkaan Anchoraan nähden.
- Tarvittaessa jopa siirtyminen Anchoraan dollarisaation tapaan.

5. Dialogin kehittäminen
Koen, että olemme toistaiseksi kirjoittaneet enemmän rinnakkaisia monologeja kuin varsinaista dialogia.

Voidakseni edistää keskustelua, minun on ymmärrettävä, miten näet ehdotukseni – erityisesti rahareformin, MMT:n ja digieuron kehityspolun osalta.

Olen edelleen kiinnostunut kuulemaan tarkemmin ajatuksiasi ja näkemään, voisimmeko sovittaa näkemyksemme yhteen vai ovatko suuntamme perustavanlaatuisesti erilaiset.

Tähän asti koen, että olet varonut ottamasta kantaa rahareformiin ja euroalueen kehitykseen liittyviin ehdotuksiini, mikä vaikeuttaa rakentavaa keskustelua.

Lopuksi vielä lyhyt huomio:
Kiitos vielä tarkennuksestasi vaihtotaseen ja valuuttakurssien vuorovaikutuksesta – se tuo syvyyttä taulukon staattisempaan analyysiin. Samoin korkotason ja kotimaisen rahavarannon (M2) vaikutusten esiin nostaminen on tärkeä lisä.

Haluan kuitenkin painottaa, että molempien rahamuotojen, M1:n ja M2:n, vuorovaikutusta on tutkittava rinnakkain.

Erityisesti uuden keskuspankkirahan (digivaluutan) mahdollisuuksien arviointi on tässä vaiheessa ensisijainen kiinnostukseni kohde, koska se voisi olennaisesti muuttaa kansantalouksien vakauttamisen ja rahoituksen hallinnan mahdollisuuksia myös Anchoran kaltaisessa uudessa järjestelmässä.

Siksi en pidä tarkoituksenmukaisena siirtää rahareformiin liittyvää keskustelua myöhemmäksi, vaan näen sen olennaisena osana järjestelmän kehittämistä heti alusta asti.

[Purdue]

Jään kuitenkin kaipaamaan vastausta siihen, mitä kysyin aikaisemmin. Kirjoitin:

“Missä kohdin näet tässä kiteytyvän perusvirheitä MMT-tyyppisten toimenpiteiden ja liukuvan rahareformin yhdistämisessä? Mitkä mekanismit sinun mielestäsi tarkemmin edellyttäisivät sääntelyä, jotta inflaatio, vaihtotaseet ja valuuttavakaus pysyisivät kestävällä pohjalla – sekä euroalueella että globaalisti Anchoran kautta?”

Tähän sun hahmotelmaan liittyen: Kommenttisi edellä


Niin mä näkisin, että se suurin kysymysmerkki Anchoran tyyppisen järjestelmän suhteen on "moral hazard" eli se ettei kaikki pelaa peliä yhteisillä säännöillä.

Mä luulen että Anchoran tapauksessa olisi helpompaa saada keskuspankit noudattamaan yhteisiin sääntöihin perustuvaa rahapolitiikkaa Anchoraan liittyen, jotta niitä valuuttakursseja ei manipuloitaisi.

Mutta tuo MMT-ajatteluun liittyvä rahan määrän laajennus on edelleen asia, jota olisi vaikea kontrolloida Anchora järjestelmässä. IMF:n on paljon helpompi toimia keskuspankkien kanssa.

Eli mä näkisin, että Anchora järjestelmä toimisi parhaiten siten, että rahan määrien laajennus (A-M, K-M) olisi IMF:n ja keskuspankkien hallussa, eikä valtioiden hallussa joilla olisi poliittisia paineita painaa rahaa varsinkin ennen vaaleja.

Ja se on todellakin tuo rahan määrän kasvu, joka edellyttäisi sääntelyä ja sitä että olisi käytössä mekanismeja, joilla sitä voitaisiin oikeasti säädellä. Täysvarantojärjestelmä Anchoran ja katettu varantojärjestelmä (CRB) kotimaisten valuuttojen suhteen helpottaisi tätä hommaa.

Ymmärrän, että Anchoran kaltaisten systeemien tarkastelu vaatii yksinkertaistamista ja juuri siksi kysyn, näetkö jonkin perustavan ristiriidan MMT-tyyppisen näkökulman rahareformin ja Anchoran yhdistämisessä?

En ole tätä asiaa kerennyt syvällisesti pohtimaan, mutta kaiketikin on niin että periaatteessa nämä järjestelmät olisivat yhdistettävissä. Se on sitten eri kysymys, että onko tällainen toivottavaa?

Nyt vaikutti siltä, että siirryit suoraan esittelemään omaa uutta lähestymistapaa ilman vastausta kysymyksiini. Se tuntuu vähän samalta kuin jos mä kommentoisin sun pohdintaa näin:

“Kiitos taulukosta. Mitä tulee spekulatiivisten Anchoran toimintamallien kehittelyyn, niin mä luulen että tällaiset pohdinnat on enemmän sun erityisaluetta.”

Ehkä säkin kokisit sen väistelynä? Tarkoitukseni ei ole torjua sun pohdintaa, päinvastoin, haluaisin jatkaa yhteistä yritystä ymmärtää tätä kokonaisuutta.

Tarkoitus ei ollut sinällään väistellä, mutta selvää on että sulla on tietoa tuosta MMT ja digieuro asiasta huomattavasti enemmän kuin mulla, joten olet pätevämpi sitä puolta analysoimaan.

Lisäksi mulla meni pari päivää tuota taulukkoa miettiessä kun pohdin mikä olisi paras tapa esittää tuo Anchoran logiikka taulukon muodossa.

Se taulukko on eräänlaista "komparatiivista statiikkaa" taulukon muodossa, eli jokainen rivi siinä keskittyy vain yhden muutoksen analysoimiseen samalla kun muut muuttujat pidetään vakiona.

Tästä olisi edelleen kiva saada myös sulta kommenttia.

Samalla toistan aiemman kysymykseni, koska musta ne on keskeisiä myös sun taulukon käytännön ymmärtämiselle:

– Miten sä itse rajaisit tai säätelisit inflaatiota, vaihtotaseita ja valuuttavakautta tässä systeemissä?
– Minkälaista sääntelyä tai institutionaalisia rakenteita Anchora edellyttäisi euroalueen sisällä?
– Miten globaalit tasapainottavat vaikutukset toteutuisivat eri kehitystasoilla olevien maiden välillä?

Jos sun vastaus on, että Anchora on täysvarantovaluutta ja kaikki sopeutuminen tapahtuu automaattisesti kelluvien kurssien, korkojen ja M2:n sääntelyn kautta, niin jään edelleen pohtimaan miten nykyinen keskeneräinen Eurojärjestelmä on sovitettavissa siihen ja miksei tähän kokonaisuuteen voisi sisältyä myös rahareformi ja MMT- teorian mukainen talouspolitiikka.

Tuo inflaation, vaihtotaseiden sekä valuuttavakauden sääntely tässä systeemissä edellyttäisi mun mielestä rahan määrän sääntelyä niin globaalisti kuin kansallisestikin IMF:n ja keskuspankkien toimesta.

Euroalueen sisäisistä muutostarpeista Anchoran kohdalla näkisin asian niin, että euroalueella pitäisi siirtyä CRB-järjestelmään luottojen kohdalla, jotta keskuspankilla olisi paremmat mahdollisuudet kontrolloida M2-rahan kasvua, joka olisi se mittari, jolla kansallisten valuuttojen kasvua/supistumista mitattaisiin, ja jonka mukaan myös Anchoran globaali määrä sovitettaisiin kulloisenkin inflaatiotavoitteen mukaisesti.

Kysyit myös eri kehitystasoilla olevien maiden tilanteesta. Mä näkisin, että kehitysmaiden kannalta Anchora olisi iso edistysaskel, koska tuonti olisi aina mahdollista maksaa Anchoralla.

Lisäksi koska keskuspankilla olisi periaatteessa (alkutilanne) Anchoran balansseja yhtä paljon kuin kotimaassa olisi kotimaan valuuttaa kierrossa, niin tämä mahdollistaisi pienelle maalle myös täyden "dollarisaation" jossa kotimaan yleisö vaihtaisi keskuspankissa kaiken kotimaan valuutan Anchoraan, ja käyttäisi sitä kansallisena valuuttana.

Mutta kiinteisiin valuuttakursseihin ei olisi kehitysmaillakaan paluuta.

Yhdistetty vastaus kahteen viimeisimpään kommenttiisi (tähän ja seuraavaan) – ja kiitos molemmista.

Huomiosi valuuttakurssin joustosta, vaihtotaseen dynamiikasta ja kotimaisen rahavarannon sekä korkotason vaikutuksista kelluvassa järjestelmässä syventävät ymmärrystä Anchoran mahdollisesta toiminnasta käytännössä. Samoin vaihtotaseen vajeen ja valuuttakurssin heikkenemisen välinen vuorovaikutus voi tuoda kelluvassa mallissa vakauttavia mekanismeja.

Kuitenkin oma painopisteeni on tässä vaiheessa edelleen rahareformiin liittyvien mahdollisuuksien arvioinnissa – erityisesti uudenlaisen keskuspankkirahan (kuten digivaluutan) avaamien mahdollisuuksien tutkimisessa rahatalouden ja kansantalouden vakauden hallinnassa.

En pidä mielekkäänä ryhtyä mallintamaan Anchoran kansainvälistä dynamiikkaa ennen kuin on pohdittu, kuinka rahareformi ja digivaluutta voisivat perustavanlaatuisesti muuttaa rahapolitiikan ja finanssipolitiikan mahdollisuuksia.

Rahareformikysymyksiä ei siis tulisi siirtää tarkastelun ulkopuolelle myöhempään vaiheeseen, vaan ne on sisällytettävä heti mukaan pohdittaessa myös järjestelmän ylätason rakenteita. Kansallisen tason järjestelmää ei tulisi automaattisesti mallintaa vain velkarahaan pohjautuvaksi.

Tiivistetysti: arvostan tuomiasi dynaamisia huomioita järjestelmän toimintaan, mutta haluan varmistaa, että rahareformin ja uuden rahateknologian mahdollisuudet otetaan huomioon jo heti alkuvaiheessa.


Tärkeimmät avoimet kysymykset ennen taulukon tarkempaa analyysia:

1. Moral hazard ja rahamäärän kontrolli
Olen samaa mieltä siitä, että moral hazard on keskeinen ongelma, erityisesti liikepankkien velkarahan luonnissa. Ehdotan siihen kahta rinnakkaista ratkaisua:
- Keskuspankkirahan (M1) määrän hallittu lisääminen velattomana rahana.
- Katetun varantojärjestelmän (CRB) käyttöönotto, jolloin luotonanto perustuisi pääosin todellisiin varantoihin.

Näin rahakierrossa olisi sekä velatonta keskuspankkirahaa että tiukemmin säädeltyä luottorahaa.

2. Anchora ja sääntelymekanismit
Näen Anchoran valtioiden välisessä maksuliikenteessä käytettävänä täysvarantorahamuotona, jota IMF hallinnoisi.
- Anchoran määrää säädeltäisiin globaalisti IMF:n kautta.
- Kansalliset keskuspankit säätäisivät omaa rahamääräänsä suhteessa Anchoraan – ensisijaisesti keskuspankkirahan määrän kautta, toissijaisesti CRB-pohjaisen luotonannon kautta.

Tähän kokonaisuuteen voitaisiin yhdistää myös esimerkiksi Tobinin veron kaltainen mekanismi.

3. Valuuttakurssipolitiikka ja euroalue
En kannata kiinteitä valuuttakursseja.
Ehdotan järjestelmää, jossa keskuspankit voisivat tietyin ehdoin kiinnittää oman valuuttansa Anchoraan joustavasti.
Euroalueella tämä tarkoittaisi:
- Digieuron käyttöönottoa täysvarantojärjestelmän osana.
- CRB-pohjaisen luotonannon vahvistamista.
- Tiiviimpää yhteistyötä euroalueen keskuspankkien ja IMF:n välillä.

4. Kehitysmaiden asema
Anchora voisi antaa kehitysmaille uusia mahdollisuuksia:
- Mahdollisuus maksaa tuonti Anchoralla.
- Mahdollisuus joustavaan valuuttakurssipolitiikkaan Anchoraan nähden.
- Tarvittaessa jopa siirtyminen Anchoraan dollarisaation tapaan.

5. Dialogin kehittäminen
Koen, että olemme toistaiseksi kirjoittaneet enemmän rinnakkaisia monologeja kuin varsinaista dialogia.

Voidakseni edistää keskustelua, minun on ymmärrettävä, miten näet ehdotukseni – erityisesti rahareformin, MMT:n ja digieuron kehityspolun osalta.

Olen edelleen kiinnostunut kuulemaan tarkemmin ajatuksiasi ja näkemään, voisimmeko sovittaa näkemyksemme yhteen vai ovatko suuntamme perustavanlaatuisesti erilaiset.

Tähän asti koen, että olet varonut ottamasta kantaa rahareformiin ja euroalueen kehitykseen liittyviin ehdotuksiini, mikä vaikeuttaa rakentavaa keskustelua.

Lopuksi vielä lyhyt huomio:
Kiitos vielä tarkennuksestasi vaihtotaseen ja valuuttakurssien vuorovaikutuksesta – se tuo syvyyttä taulukon staattisempaan analyysiin. Samoin korkotason ja kotimaisen rahavarannon (M2) vaikutusten esiin nostaminen on tärkeä lisä.

Haluan kuitenkin painottaa, että molempien rahamuotojen, M1:n ja M2:n, vuorovaikutusta on tutkittava rinnakkain.

Erityisesti uuden keskuspankkirahan (digivaluutan) mahdollisuuksien arviointi on tässä vaiheessa ensisijainen kiinnostukseni kohde, koska se voisi olennaisesti muuttaa kansantalouksien vakauttamisen ja rahoituksen hallinnan mahdollisuuksia myös Anchoran kaltaisessa uudessa järjestelmässä.

Siksi en pidä tarkoituksenmukaisena siirtää rahareformiin liittyvää keskustelua myöhemmäksi, vaan näen sen olennaisena osana järjestelmän kehittämistä heti alusta asti.

Kiitokset jälleen kattavasta kommentista. Mutta kyllä se on todettava, että meidän näkemyksissä on edelleen eroja, ja meidän kiinnostuksen kohteet tässä suhteessa eroaa Anchoran suhteen hieman toisistaan.

Kirjoitat kommentissasi että:

Voidakseni edistää keskustelua, minun on ymmärrettävä, miten näet ehdotukseni – erityisesti rahareformin, MMT:n ja digieuron kehityspolun osalta.

Olen edelleen kiinnostunut kuulemaan tarkemmin ajatuksiasi ja näkemään, voisimmeko sovittaa näkemyksemme yhteen vai ovatko suuntamme perustavanlaatuisesti erilaiset.

Tähän asti koen, että olet varonut ottamasta kantaa rahareformiin ja euroalueen kehitykseen liittyviin ehdotuksiini, mikä vaikeuttaa rakentavaa keskustelua.

MMT:n puhtaassa muodossaan näen ongelmallisena, mutta digieuroon olen jo edellä suhtautunut myönteisesti.

Mitä tulee näkemystemme yhteen sovittamiseen, niin en näe tälle tarvetta. On ehkäpä parempi että kumpikin meistä pysyy omalla polullaan, koska mielenkiintomme kohteet eroavat toisistaan.

Mitä tulee siihen, etten olisi ottanut kantaa rahareformiin ja euroalueen kehitykseen liittyviin ehdotuksiisi, niin asia johtuu edelleen pitkältikin siitä, että:
- Mulla ei ole tästä puolesta niin syvällistä tietoa kuin sulla, ja koen että sä osaat aiheen huomattavasti paremmin kuin minä.
- Mun kiinnostuksen kohde tällä hetkellä kohdistuu kansainväliselle tasolle, mutta myös kansainvälisen ja kansallisen tason vuorovaikutukseen Anchora järjestelmässä. Esittämäsi euroalueen uudistukset ovat varmastikin tärkeitä, mutta ne ei ole mun mielenkiinnon kohteena tällä hetkellä mitenkään prioriteettilistan kärjessä.

Eli en edelleenkään ole taloustieteilijä, vaikka olenkin joskus aikoinaan lukenut taloustiedettä sivuaineena, ja olen myös perehtynyt IMF:n toimintaan sekä kansainvälisen valuuttajärjestelmän historiaan etenkin Bretton Woods aikakaudella. Mutta tästä on kulunut valovuosi aikaa.

Eli ymmärrät varmastikin sen että en vastaa ihan kaikkiin kysymyksiisi pitkillä vastauksilla, koska multa puuttuu joko a) tietoa aiheesta taikka b) mielenkiinto aiheeseen.


Ehdotankin, että jatketaan kuten ennenkin. Konsensuksen rakentaminen väkisin taikka keskustelun rajaaminen euroalueelle ja rahareformiin on siis turhan rajoittavaa mielestäni.

Olen tän jo edellä todennut, että mielelläni luen sun kommenttejasi myös euroalueeseen ja rahareformiin liittyen mitä tulee Anchoraan. Mielelläni myös luen kommenttejasi siitä kuinka näet puolestaan mun kirjoittamat kommentit!


Me tuskin tehdään monetaarista vallankumousta Anchoran avulla tämän keskustelun puitteissa, jotenka tässä suhteessa mun mielestä ei haittaa vaikka keskustelu ei tässä vaiheessa menisikään Anchoran toteutuksen yksityiskohtiin, vaan riittää että pohdimme tällaisen järjestelmän toimintaa ja periaatteita.

[Naturalisti]

Rupesin tuossa miettimään tuota maksutasesopeutusta tarkemmin Anchoran kannalta.


Katselin ensinnäkin pari videota YouTubesta, jotka käsittelevät kansainvälistä taloutta ja nimenomaan valuuttakursseja sekä sopeutusta, ja videot on katsottavissa tuolta:

Intl Economics - Chapter 12: Exchange Rate Determination
Intl Economics - Chapter 13: Mechanisms of International Adjustment


Mulla tuli mieleen tässä, että me ollaan Anchoran suhteen keskusteltu melkein yksinomaan vaihtotaseen (CA) tasapainottamisesta, ja vähemmälle huomiolle on jäänyt sen vastinpari eli pääoma- ja rahoitustase (CFA). Näiden suhde siis on:

CA = CFA

Kun CA on alijäämäinen niin CFA on ylijäämäinen ja toisinpäin, jotta kokonais maksutase on tasapainossa.

Ja kun on kyseessä kelluvat valuuttakurssit, niin maa jolla on alijäämäinen vaihtotase niin sen valuuttakurssi devalvoituu suhteessa Anchoraan. Tämä pistää vaihtotaseen (CA) tasapainoon.

Samalla pitäisi CFA:n tasapainottua.


Mutta, jos valuuttakurssi muutokset laittavat CA:n tasapainoon, niin korkoerot eri maiden välillä taas vaikuttavat CFA:han siten, että jos kotimaan korkoero on positiivinen suhteessa ulkomaailmaan, niin se valuutta vahvistuu kun pääomaa virtaa kotimaahan. Tämä taas laittaa CA:n epätasapainoon, ja alijäämäiseksi.

Näitä asioita voi pohdiskella esim. tuon mun edellä esittämäni taulukon avulla:
Taulukko löytyy tästä kommentista edellä


Eli koron nosto tekee maasta CFA:n kannalta ylijäämämaan kun pääomia virtaa maahan, ja samalla valuuttakurssi vahvistuu. Tämä estää sopeutuksen CA:n kohdalla.

Eli kun puhutaan vaihtotaseen (CA) vajeista (tavarakauppa ja palvelukauppa), niin pitää analysoida johtuuko asia kenties reaalipalkkojen noususta, maiden välisestä korkoerosta, vaiko kenties liian löysästä finanssipolitiikasta!

Ja silloin jos siirryttäisiin Anchoran tapaiseen järjestelmään, niin itse asiassa tuo vaihtotase tasapainottuisi automaattisesti kelluvien valuuttakurssien ansiosta, mutta tähän vaikuttaisi pääomien liikkeet.

IMF:n mandaattiin on aina kuulunut auttaa maita, joilla on maksutasevaikeuksia vaihtotaseeseen CA liittyen, mutta sen mandaattiin ei ole kuulunut auttaa maita, joilla on ongelmia pääomataseeseen liittyen, vaikka se on ruvennutkin kiinnittämään tähän puoleen huomiota enemmän viime vuosina.

Olisiko Anchoran kannalta siis järkevää ajatella, että kansainvälisiä pääoma- ja rahoitustaseen (CFA) epätasapainoja sopeutettaisiin IMF:n toimesta automaattisesti ylijäämä- ja alijäämä maiden osalta?


Tuossa mun kuviossa näkyy selvästi esim. se, että kun maa keskuspankki nostaa korkoja, niin ulkomaailman A-M balanssi kutistuu kun maahan virtaa sisään Anchoraa, ja se päätyy keskuspankin haltuun, jonka A-M balanssin kasvavat.

Pitäisikö nämä balanssit tasata IMF:n (ja keskuspankkien) toimesta siten, että CFA ei olisi näiden maksutase epätasapainojen syy ja lähde, ja tällöin tuo vaihtotaseen CA tasapainotus valuuttakurssin muutosten avulla toimisi automaattisesti?

Voisiko tällainen järjestely toimia? Mitäpä tähän sanoo Naturalisti?


Ajatellaan vaikkapa USA:ta, jolla on CA:n alijäämä, valtion budjettialijäämä, ja CFA:n ylijäämä kun maahan virtaa pääomia, jotka johtavat siihen ettei dollarin kurssi suhteessa muihin valuuttoihin laske ja devalvoidu riittävästi, jotta CA tasapainottuisi. Tässä on siis tyypillinen esimerkki jossa CFA:n epätasapaino johtaa valuuttakurssin liian vahvaan arvoon, ja siten CA:n alijäämään.

Ja tuossa nyt ei otettu huomioon Kiinan epätasapainottavia toimia huomioon aiempina vuosina.

Mutta ajatellaan tilanne, jossa elettäisiin Anchora maailmassa, ja jossa kaikki pelaisivat reilua peliä toisiaan kohtaan. Kuinka USA siis saisi maksutase ongelmansa ratkaistua?

Jos lähdetään CFA:sta liikkeelle, niin kun USA:han virtaa pääomia ja dollari vahvistuu, niin tällöin keskuspankin hallussa olevat A-M eli Anchora reservit kasvavat. USA:n keskuspankki Fed siis möisi nämä kasvavat A-M reservinsä IMF:n välityksellä maille, joilla on CFA:n suhteen vaje, ja jotka menettävät Anchoraa keskuspankkiensa holveista ulkomaailmaan.

Tällöin dollari heikkenisi, pääomien virta maahan vähenisi, ja CA eli ulkomaan kauppa saataisiin tasapainoon.

Samalla tuonti kallistuisi vaikka sen volyymi suhteessa vientiin vähenisi. Tämä dollarin heikentymisen aiheuttama hintojen kallistuminen saattaisi johtaa siihen, että Fedin olisi nostettava korkoja suhteessa ulkomaailmaan, ja tämä edelleen pahentaisi tuota CFA:n ylijäämää ja CA:n alijäämää, mutta IMF ja keskuspankki myisivät maahan virtaavat A-M balanssit niille maille, joilla on alijäämä CFA:n osalta.

Täten USA:n vaihtotaseen tasapainottamien toimisi Anchora järjestelmässä siten, että:
- valuutat kelluisivat, joka toimisi CA:n automaattisena vakauttajana
- CFA:n osalta epätasapainot alijäämä- ja ylijäämämaiden kohdalla hoidettaisiin IMF:n ja keskuspankkien yhteistyöllä markkinaoperaatioilla, joilla neutralisoitaisiin pääomanliikkeisiin liittyvät valuuttakurssien muutokset, jotka haittaisivat CA:n tasapainottamista.
- USA:n liittovaltio pyrkisi tasapainoisempaan budjettiin


Eli tällä tavalla Anchora huolehtisi kansainvälisestä maksutaseiden tasapainosta. Kun ajatellaan tuota "trilemmaa", niin valuutat kelluisivat, pääomanliikkeet olisivat täysin vapaita ja seuraisivat korkoeroja, mutta ne neutralisoitaisiin kansainvälisellä yhteistyöllä valuuttakurssimuutosten osalta, ja mailla olisi suht vapaat kädet harrastaa sellaista rahapolitiikkaa että keskuspankki voisi ulkoisen tasapainon lisäksi pyrkiä ottamaan huomioon maan sisäisen taloudellisen suhdanteen eli business syklin, ja voisi edistää hintavakautta sekä työllisyyttä maksutasetasapainon ohella.

Tämä on taas yhdistetty vastaus kahteen kommenttiisi; tähän ja seuraavaan.

Yritän perustella kantaani nyt vähän laajemmin – euroalueen ongelmien huomiointi jo tässä vaiheessa laventaa (ei kavenna) ongelmakenttää. Sen sijaan pitäytyminen vain dollarin vaikutusten tarkasteluun ei nosta esiin mitään uusia näkökulmia.

Laadin esimerkin siitä, miten euroalueella voisi toimia maksutaseen ja rahamäärän sopeutus Anchoran järjestelmässä, hyödyntäen sekä keskuspankkirahan (M1) että nykyistä tarkemmin säädellyn liikepankkirahan (M2/CRB) hallintaa, ja huomioiden myös mahdollisen digieuron käyttöönoton vaikutukset sekä miten MMT-teoria tukee ongelmien ratkaisua ja miten ne suhtautuvat Mario Draghin tekemiin esityksiin.

Mitä ajattelet näistä asioista? Ovatko ne yhteensopiva oman ajattelusi kanssa?

Euroalueen tilanne Anchora-järjestelmässä

Kuvitellaan, että euroalueella vallitsee vaihtotaseen epätasapaino: vaikkapa alue tarvitsee ulkomailta energiaa, jolloin tuonti ylittää viennin ja vaihtotase on alijäämäinen. Vaihtotaseen vajetta rahoitetaan pääomataseen kautta, eli ulkomailta virtaa pääomaa euroalueelle. Tämä toteaa myös maksutaseen kaksoiskirjanpidon periaate: jos vaihtotase on alijäämäinen (debit), pääomatase on ylijäämäinen (credit) ja päinvastoin. Esimerkiksi jos Eurooppa tuottaa enemmän vientituotteita kuin kuluttaa, tästä kertyy vaihto­taseen ylijäämää ja pääomavirtoja lähtee ulos, kun taas tuontivaje vaatii sisäänpäin suuntautuvaa pääomaa.

Kelluva valuuttakurssi Anchoraan nähden

Anchora-järjestelmässä euroalueen valuutta (euro) kelluu globaalia ankkurivaluuttaa (Anchoraa) vastaan. Tällöin markkinoiden kysyntä ja tarjonta määräävät kurssin. Jos euroalueen vienti heikkenee tai tuonti kasvaa (kysyntä eurolle laskee), euro heikkenee suhteessa Anchoraan. Vastavuoroisesti korkea kysyntä arvostaa euroa. Yksinkertaisena esimerkkinä, jos ulkomainen kysyntä eurosta on suurta (esim. viennin kasvu tai korkeat korot vetovoimatekijänä), euron arvo nousee; jos euroon kohdistuva kysyntä on vähäistä, sen arvo laskee. Tämän vuoksi vaihtotaseen vaje painaa euron kurssia ja vastaavasti ylijäämä vahvistaa sitä.

Esimerkki: Euroalueen vaihtotase on -3 % BKT:stä. Pääomatase ylijäämäinen +3 %. EU-kansalaisten eurosaldoja vaihdetaan ulkomaanvaluuttoihin, joten euron tarjonta kasvaa ja kysyntä vähenee ⇒ euro heikkenee suhteessa Anchoraan. Heikentyvä valuutta tekee viennistä kilpailukykyisempää ja kääntää osaltaan vaihtotasetta kohti tasapainoa.

Keskuspankki voi puuttua valuuttakurssiin esimerkiksi myymällä tai ostamalla valuuttaa, mutta vapaasti kelluvassa järjestelmässä valuutan muutokset tapahtuvat lähinnä markkinaliikkeiden mukaan. Olkootpa Anchoraan nähden kelluvat kurssit, kuten dollarilla euroryhmässä, se mahdollistaa sen, että valuuttakurssin avulla makrotasapaino sopeutuu: heikko euro laskee vajeen kustannuksia tuonnista ja vahvistaa vientikysyntää.

Rahapoliittiset työkalut: M1 ja M2/CRB

Ankkurijärjestelmässä EKP voi hallita sekä kapeaa keskuspankkirahaa (M1) että laajempaa pankkirahaa (M2). Euroalueen M1-rahavaranto koostuu käteisestä ja yön yli -talletuksista, johon digitaalinen euro lukeutuu. M2-kokonaisuus puolestaan kattaa M1:n lisäksi määräaikaistalletukset ja muut likvidit pankkitalletukset.

- M1:n säätely: Koska digieuro on keskuspankin sitoumus, EKP voi suoraan muuttaa M1:n määrää joko laskemamalla digieurojaan liikkeelle tai vetämällä niitä pois kierrosta. Esimerkiksi keskuspankki voisi nostaa digieuron talletuskoron tai asettaa talletuskaton, mikä vähentäisi keskuspankkirahan kysyntää ja supistaisi M1-kantaa. Vastaavasti alhaisempi korko lisäisi M1-kantaa. Digitaalisuuden myötä EKP:llä on enemmän keinoja vaikuttaa suoraan asukkaiden ja yritysten kassavaroihin.

- M2/CRB:n (säädellyn velkarahan) säätely: Laajemman rahanhallinnan tärkein väline on ohjauskorko ja pankkien varantovaatimukset. Korkojen nostaminen tekee lainanannosta kalliimpaa, mikä supistaa pankkien lainakantaa ja siten M2-rahamäärää. Pankkien vaatimukset tai maksuvalmiusjärjestelmät voivat myös kytkeä luotonmäärän kasvun. Näin EKP voi hillitä inflaatiota tai valuuttakurssien heilahteluja ohjaamalla M2:n kasvua.

Esimerkki sopeutuksesta
Oletetaan, että ulkoinen kysyntä ajoi euron heikkenemään ja tuonnin hinnat nostivat inflaatiopaineita. EKP voisi tällöin tiukentaa rahapolitiikkaa: nostaa ohjauskorkoa, mikä supistaa pankkilainoja (pienentää M2) ja samalla vähentää esimerkiksi käteisen kysyntää (M1) ohjaamalla digieuron ehtoja. Tämä tasaantaisi hinnanäkymiä ja hillitsisi inflaatiota. Jos taas vaihtotase olisi ylijäämäinen (liikaa kapasiteettia vientiin), vastaava elvytyspolitiikka – korkojen lasku ja M1:n lisäys – helpottaisi sisäistä kysyntää. M1:n ja M2:n eriytetty ohjaus antaa keskuspankille joustavuutta: digieuro-linjauksilla voidaan vaikuttaa suoraan ihmisten ostovoimaan ja säästöön, kun taas pankkitalletuksiin kohdistuva politiikka kohdentuu laajemmin rahoitusmarkkinoihin.

M1:n ja M2:n erotus näkyy myös rahapolitiikassa: M1 (keskuspankkiraha) reagoi välittömästi digieuroon ja käteiseen, kun taas M2 (deposiittirahat) muuttuu pankkien luottotoiminnan kautta. Tämä tarkoittaa, että digieuron käyttöönotto laajentaa EKP:n mahdollisuuksia: se voi lisätä tai vetää pois suoraan raha-alueen rajapinnoista (koti- ja yritystilien saldoilta), eikä se jää pelkästään pankkien välikäden varaan. Digitaalinen valuutta kytkee keskuspankin tarjonnan tiukemmin kuluttajakäyttäytymiseen, ja näin inflaatiotavoitteiden tai ulkoinen tasapainon tavoittelun instrumentit toimivat tehokkaammin kuin nykyjärjestelmässä, jossa valtaosa rahasta syntyy liikepankkien luotoista.

IMF ja Anchora-järjestelmän tuki

Kansainvälisessä ankkurijärjestelmässä merkittävä rooli on IMF:llä ja yhteisellä valuuttajärjestelmällä. Yhteistä maailmankaupan tilannetta seuraava ankkurivaluutta tarjoaa valtioille vakauden lähteen. Kuten IMF:n julkaisu muistuttaa, kansainvälisen rahan tehtävät valtion tasolla ovat ennen kaikkea vaihtokurssin ankkurointi ja reservivaluutan rooli. Anchora olisi tällainen kansainvälinen referenssi, jota pidetään varannoissa. Valtioiden odotetaan pitävän riittävästi Anchora-varantoja tai -luottoja turvatakseen makrotalouden vakauden.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että euroalue voi koota Anchora-valuuttavarantoja (solmimalla lainasopimuksia tai käyttämällä IMF:n erityisvetoomarkkoja) tasaamaan vaihtotaseen kuormitusta. IMF voisi tarjota euroalueelle vertailukelpoista likviditeettiä eli lainata ankkurivaluuttaa kriisiaikoina, mikä antaa aikaa tehdä rakenteellisia sopeutuksia. Lisäksi IMF valvoisi, että euroalue pyrkii poliittisilla toimilla (budjettikuri, kilpailukyky) sopeuttamaan kansantalouttaan, jotta vaihtotaseen epätasapainot pienenevät.

IMF:n mukaan ankkurivaluutan pitäminen luotettavana edellyttää riittäviä valuuttareservejä. Euroalueen on siis huolehdittava siitä, että sillä on tarpeeksi Anchoraa turvanaan – esimerkiksi koroilla vakuutettuja lainoja tai muita vastaavia järjestelyjä – jotta se voi käyttää aikaa sisäisen tasapainon palauttamiseen ilman paniikkiratkaisuja. Yhteenvetona: Ankkurijärjestelmässä vaihtokurssit kelluvat, mutta keskuspankki voi hyödyntää sekä oman valuutan määrää (M1) että pankkirahaa (M2) sopeutuakseen. Kun lisäksi IMF/Anchora-järjestelmä tarjoaa luotto- ja resurssipuskuria, euroalue pystyy säilyttämään inflaatiotavoitteen ja maksutaseen tasapainon paremmin kuin pelkästään kansallisten toimien varassa.



MMT-teorian mukainen talouspolitiikka Anchora-järjestelmässä

Moderni rahateoria (MMT) korostaa, että suvereenilla valuutan liikkeellelaskijalla ei ole rahoitusrajoitetta omassa valuutassaan: se voi aina luoda rahaa menojensa rahoittamiseksi ja saavuttaa täystyöllisyyden tavoitteet, kunhan se hallitsee inflaatiota. Anchora-järjestelmässä, jossa euro kelluu ankkurivaluutan suhteen ja EKP hallitsee sekä M1:stä (digieurot) että laajempaa pankkirahaa (M2), MMT-periaatteet voisivat toteutua käytännössä seuraavasti:

1. Täystyöllisyys- ja hintavakaustavoitteet etusijalla

Euroalue voisi harjoittaa budjettipolitiikkaa ilman rajoitteita, jotka liittyvät lainanottokykyyn yksityisiltä markkinoilta: euroalueen hallitukset voisivat yhdessä EKP:n kanssa (tai euroalueen yhteisen valtiovarainministeriön kautta) rahoittaa julkisia menoja suoraan liikkeelle lasketuilla euroilla.

- Jos työttömyyttä on, julkisia menoja lisättäisiin (esim. investointeja, julkisia palveluja, perustulo-ohjelmia) suoraan luomalla uusia digieuroja ilman tarvetta "rahoittaa" menoja veroilla tai velanotolla markkinoilta.
- Verotus kohdistuisi ensisijaisesti inflaation hallintaan ja kysynnän ohjaamiseen, ei menojen rahoittamiseen. Tarvittaessa veroja nostettaisiin tai julkisia menoja leikattaisiin, jos inflaatiopaineet nousisivat.

2. Vaihtotase ja valuuttakurssi reagoivat automaattisesti

Koska euro kelluu Anchoraan nähden, ulkomaankaupan epätasapainot näkyisivät valuuttakurssissa:

- Jos julkinen kysyntä (elvytys) kasvattaisi tuontia liikaa ja aiheuttaisi vaihtotaseen alijäämän, euro heikkenisi suhteessa Anchoraan.
- Tämä euron heikkeneminen parantaisi viennin kilpailukykyä ja kallistaisi tuontia, korjaten vaihtotasetta ajan myötä.

→ Toisin kuin kiinteän kurssin järjestelmässä, euroalueen ei tarvitsisi supistaa julkisia menoja (deflaatiopolitiikka) vaihtotaseen alijäämän takia. Vaihtotase sopeutuisi valuuttakurssin avulla.

3. Keskuspankin rooli rahan tarjonnan ja inflaation säätelyssä

EKP:n tehtävä olisi:

- Hallita M1-rahakantaa (digieuron määrää ja ehtoja) joustavasti:
- Jos inflaatio kiihtyy, EKP voisi kiristää digieuron talletusehtoja, nostaa korkoja tai rajata saldoja.
- Jos kysyntä on liian heikkoa, EKP voisi alentaa digieuron korkoja, jakaa uusia digieuroja ohjelmien kautta tai poistaa talletusrajoja.
- Säädellä pankkirahaa (M2) ohjauskoroilla ja varantovaatimuksilla:
- Tiukempi rahapolitiikka rajoittaisi yksityistä luotonantoa, jos kokonaiskysyntä kasvaa liikaa.
- Löysempi rahapolitiikka kannustaisi lainanottoon ja investointeihin taantumassa.

Näin EKP voisi tukea julkisen sektorin elvyttävää politiikkaa säilyttäen silti inflaation maltillisena, ilman että se joutuisi suoraan rahoittamaan budjetteja "painamalla rahaa liikaa" hallitsemattomasti.

4. IMF/Anchora-puskuri ulkoisten kriisien varalta

Jos valuuttakurssin heikkeneminen aiheuttaisi ulkoisen maksuvaikeuden (esim. energiakriisi nostaa tuonnin kustannuksia voimakkaasti), euroalue voisi turvautua:

- IMF:n luottoihin ja valuuttavarantoihin, jotka auttaisivat ostamaan aikaa sisäisten sopeutusten tekemiseksi.
- Sopeutuskeinoina voisivat olla veroratkaisut (esim. luksustuontiverot), energiainvestoinnit, tuotannon rakenteen muuttaminen, ei suora taantuman aiheuttaminen kysyntää leikkaamalla.

Näin vältyttäisiin klassiselta "kansainvälisen rahan puutteesta" aiheutuvalta lamapolitiikalta, joka historiallisesti on tuhonnut työllisyyttä.


Yhteenveto (Ongelmat ja Ratkaisut)

Anchora-järjestelmässä MMT:n mukainen talouspolitiikka voisi toimia näin:

• Työttömyys: Julkisia menoja lisätään suoraan luodulla rahalla täystyöllisyyden saavuttamiseksi

• Inflaatio: Verotusta kiristetään ja rahapolitiikkaa tiukennetaan hillitsemään liiallista kysyntää.

• Vaihtotaseen vaje: Valuuttakurssi kelluu ja automaattinen vientikilpailukyvyn paraneminen sopeuttaa tilanteen.

• Ulkoinen kriisi: IMF/Anchora-varannot ja yhteiset puskurit estävät rahoituskriisit, mahdollistaen hallitun sopeutuksen.

Toisinsanoen: Fiskaalinen suvereniteetti, rahapoliittinen hintavakauden tavoittelu, valuuttakurssin mukautuminen, ja globaali ankkurituki yhdessä luovat pohjan täystyöllisyyteen ja taloudelliseen vakauteen ilman rahoituksellista austerity-pakkoa.


Euroalueen Anchora-järjestelmä, MMT-ajattelu ja Mario Draghin ehdotukset – yhteiset linjat ja yhteensopivuus

Euroalueen talousjärjestelmän haasteet ovat pitkään liittyneet jäsenvaltioiden rajalliseen talouspoliittiseen liikkumavaraan, yhteiseen rahapolitiikkaan ja puutteelliseen finanssipoliittiseen koordinaatioon. Keskustelu uudistustarpeista on voimistunut 2020-luvulla, ja erityisen kiinnostavaa on verrata kolmea lähestymistapaa: kuvitteellista Anchora-järjestelmää, Modernin rahateorian (MMT) mukaista talouspolitiikkaa ja Mario Draghin tuoreita ehdotuksia Euroopan unionille.

Näiden kolmen lähestymistavan välillä on yllättävän paljon yhteisiä piirteitä, vaikka painotukset ja näkökulmat hieman vaihtelevat. Tämä essee tarkastelee, miten nämä ideat täydentävät toisiaan ja voisivat yhdessä muodostaa pohjan Euroopan talouspolitiikan uudelle aikakaudelle.


1. Anchora-järjestelmä ja Euroalue

Anchora-järjestelmässä valuutat kelluvat vapaasti ja kansainväliset pääomavirrat ovat vapaat, mutta pääomaliikkeiden epätasapainoa tasapainotetaan aktiivisesti keskuspankkien ja IMF:n kaltaisen koordinaattorin avulla. Tavoitteena on estää pääomavirtojen liialliset vaikutukset valuuttakursseihin, jotka voisivat estää vaihtotaseiden (CA) luonnollisen sopeutumisen.

Euroalueen kannalta tämä tarkoittaisi, että myös jäsenmaiden sisäiset makrotaloudelliset erot — kuten Saksan ylijäämä ja Etelä-Euroopan alijäämät — voisivat tasapainottua automaattisemmin, ilman että valuuttakurssimuutosten puute (yhteinen euro) estäisi sopeutusta. Anchora-järjestelmä ei siis vaatisi yhteisestä valuutasta luopumista, mutta edellyttäisi paljon aktiivisempaa pääomavirtojen hallintaa ja tukea jäsenvaltioille maksutaseongelmissa.

Anchora-ajattelun mukaan myös rahapolitiikka ja budjettipolitiikka voisivat olla nykyistä vapaampia, koska automaattiset sopeutusmekanismit (valuuttakurssi + pääomatasapainotus) ehkäisisivät epäterveitä kierteitä, kuten velkadeflaatiota.


2. MMT ja Anchora-järjestelmä

Moderni rahateoria (MMT) korostaa, että suvereenin valuutan liikkeellelaskija ei voi joutua maksukyvyttömäksi omassa valuutassaan. MMT ehdottaa, että valtioiden tulisi käyttää finanssipolitiikkaa täystyöllisyyden ja hintavakauden saavuttamiseen ilman liiallista huolta budjettivajeista tai velkasuhteista — niin kauan kuin inflaatio pysyy hallinnassa.

Anchora-järjestelmä tukee tätä lähestymistapaa, koska kansainväliset pääomavirrat eivät pääsisi häiritsemään kansallista talouspolitiikkaa yhtä helposti. Jos pääomavirrat ja valuuttakurssit pidetään hallinnassa, maat voivat turvallisemmin harjoittaa aktiivista finanssipolitiikkaa ilman rahoituskriisien pelkoa.

Euroalueella tämä tarkoittaisi, että jäsenmaat voisivat omaksua enemmän MMT-tyyppistä ajattelua: budjettipolitiikan ensisijaisena tavoitteena olisi työllisyys ja kasvu, ei mekaaninen velka- tai alijäämäsääntöjen noudattaminen. Anchora-järjestelmän tarjoama vakaampi ulkoinen ympäristö tekisi tämän mahdolliseksi ilman että finanssipoliittinen aktivismi johtaisi nopeasti ulkomaankaupan epätasapainon kautta valuuttapaineisiin tai korkopiikkeihin.


3. Mario Draghin ehdotukset ja niiden suhde Anchora ja MMT-ajatteluun

Mario Draghi on viime vuosina korostanut, että Euroopan tulevaisuus edellyttää mittavaa yksityisten ja julkisten investointien kasvua erityisesti uusilla strategisilla aloilla, kuten vihreässä siirtymässä, puolustuksessa ja digitaalisessa teknologiassa. Hän on peräänkuuluttanut uudenlaista yhteistä rahoituskapasiteettia ja aktiivisempaa talouspoliittista koordinaatiota Euroopan tasolla.

Draghin ajattelu sopii hyvin Anchora-järjestelmän ja MMT:n kehykseen:

- Anchora-järjestelmä tarjoaisi ulkoisen vakauden, joka mahdollistaa suuremmat investoinnit ilman pääomapakojen riskiä.
- MMT-ajattelu tukee ideaa siitä, että investoinnit voidaan rahoittaa suoraan liikkeellelaskemalla rahaa (tai velkaa), ilman että budjettirajoitteita tulkitaan liian tiukasti.
- Draghi puolestaan näkee, että EU:n pitää luoda uusia yhteisiä rahoitusmekanismeja ("EU-tason velkaa" ja investointirahastoja) sekä sallia kansallisten investointiohjelmien laajeneminen strategisilla aloilla.

Kaikkien kolmen lähestymistavan yhteinen viesti on, että Euroopan talouspolitiikan tulee siirtyä pois budjettikuriajattelusta ja siirtyä kohti aktiivista investointilähtöistä strategiaa, jossa ulkoinen tasapaino ja sisäinen kasvu kulkevat käsi kädessä.


4. Johtopäätökset: kohti uutta eurooppalaista mallia?

Anchora-järjestelmän kaltainen rakenne mahdollistaisi valuuttojen kellumisen, pääomaliikkeiden vapauden ja samalla ulkoisen tasapainon ylläpidon aktiivisella koordinoinnilla. MMT tarjoaisi ideologisen pohjan aktiivisemmalle finanssipolitiikalle, ja Draghin ehdotukset toisivat käytännön poliittiset ja institutionaaliset ratkaisut tämän toteuttamiseksi Euroopassa.

Näiden ajatusten yhdistelmä voisi johtaa uudenlaiseen eurooppalaiseen malliin: vakaaseen, investointeja tukevaan ja sosiaalisesti vastuulliseen talousalueeseen, jossa ei enää jouduttaisi toistuvasti kamppailemaan velkakriisien, epätasapainojen ja poliittisen hajaannuksen kanssa.

Tämä vaatisi rohkeita päätöksiä — mutta nykyisten geopoliittisten ja taloudellisten paineiden alla se näyttää yhä välttämättömämmältä.

[Purdue]

Rupesin tuossa miettimään tuota maksutasesopeutusta tarkemmin Anchoran kannalta.


Katselin ensinnäkin pari videota YouTubesta, jotka käsittelevät kansainvälistä taloutta ja nimenomaan valuuttakursseja sekä sopeutusta, ja videot on katsottavissa tuolta:

Intl Economics - Chapter 12: Exchange Rate Determination
Intl Economics - Chapter 13: Mechanisms of International Adjustment


Mulla tuli mieleen tässä, että me ollaan Anchoran suhteen keskusteltu melkein yksinomaan vaihtotaseen (CA) tasapainottamisesta, ja vähemmälle huomiolle on jäänyt sen vastinpari eli pääoma- ja rahoitustase (CFA). Näiden suhde siis on:

CA = CFA

Kun CA on alijäämäinen niin CFA on ylijäämäinen ja toisinpäin, jotta kokonais maksutase on tasapainossa.

Ja kun on kyseessä kelluvat valuuttakurssit, niin maa jolla on alijäämäinen vaihtotase niin sen valuuttakurssi devalvoituu suhteessa Anchoraan. Tämä pistää vaihtotaseen (CA) tasapainoon.

Samalla pitäisi CFA:n tasapainottua.


Mutta, jos valuuttakurssi muutokset laittavat CA:n tasapainoon, niin korkoerot eri maiden välillä taas vaikuttavat CFA:han siten, että jos kotimaan korkoero on positiivinen suhteessa ulkomaailmaan, niin se valuutta vahvistuu kun pääomaa virtaa kotimaahan. Tämä taas laittaa CA:n epätasapainoon, ja alijäämäiseksi.

Näitä asioita voi pohdiskella esim. tuon mun edellä esittämäni taulukon avulla:
Taulukko löytyy tästä kommentista edellä


Eli koron nosto tekee maasta CFA:n kannalta ylijäämämaan kun pääomia virtaa maahan, ja samalla valuuttakurssi vahvistuu. Tämä estää sopeutuksen CA:n kohdalla.

Eli kun puhutaan vaihtotaseen (CA) vajeista (tavarakauppa ja palvelukauppa), niin pitää analysoida johtuuko asia kenties reaalipalkkojen noususta, maiden välisestä korkoerosta, vaiko kenties liian löysästä finanssipolitiikasta!

Ja silloin jos siirryttäisiin Anchoran tapaiseen järjestelmään, niin itse asiassa tuo vaihtotase tasapainottuisi automaattisesti kelluvien valuuttakurssien ansiosta, mutta tähän vaikuttaisi pääomien liikkeet.

IMF:n mandaattiin on aina kuulunut auttaa maita, joilla on maksutasevaikeuksia vaihtotaseeseen CA liittyen, mutta sen mandaattiin ei ole kuulunut auttaa maita, joilla on ongelmia pääomataseeseen liittyen, vaikka se on ruvennutkin kiinnittämään tähän puoleen huomiota enemmän viime vuosina.

Olisiko Anchoran kannalta siis järkevää ajatella, että kansainvälisiä pääoma- ja rahoitustaseen (CFA) epätasapainoja sopeutettaisiin IMF:n toimesta automaattisesti ylijäämä- ja alijäämä maiden osalta?


Tuossa mun kuviossa näkyy selvästi esim. se, että kun maa keskuspankki nostaa korkoja, niin ulkomaailman A-M balanssi kutistuu kun maahan virtaa sisään Anchoraa, ja se päätyy keskuspankin haltuun, jonka A-M balanssin kasvavat.

Pitäisikö nämä balanssit tasata IMF:n (ja keskuspankkien) toimesta siten, että CFA ei olisi näiden maksutase epätasapainojen syy ja lähde, ja tällöin tuo vaihtotaseen CA tasapainotus valuuttakurssin muutosten avulla toimisi automaattisesti?

Voisiko tällainen järjestely toimia? Mitäpä tähän sanoo Naturalisti?


Ajatellaan vaikkapa USA:ta, jolla on CA:n alijäämä, valtion budjettialijäämä, ja CFA:n ylijäämä kun maahan virtaa pääomia, jotka johtavat siihen ettei dollarin kurssi suhteessa muihin valuuttoihin laske ja devalvoidu riittävästi, jotta CA tasapainottuisi. Tässä on siis tyypillinen esimerkki jossa CFA:n epätasapaino johtaa valuuttakurssin liian vahvaan arvoon, ja siten CA:n alijäämään.

Ja tuossa nyt ei otettu huomioon Kiinan epätasapainottavia toimia huomioon aiempina vuosina.

Mutta ajatellaan tilanne, jossa elettäisiin Anchora maailmassa, ja jossa kaikki pelaisivat reilua peliä toisiaan kohtaan. Kuinka USA siis saisi maksutase ongelmansa ratkaistua?

Jos lähdetään CFA:sta liikkeelle, niin kun USA:han virtaa pääomia ja dollari vahvistuu, niin tällöin keskuspankin hallussa olevat A-M eli Anchora reservit kasvavat. USA:n keskuspankki Fed siis möisi nämä kasvavat A-M reservinsä IMF:n välityksellä maille, joilla on CFA:n suhteen vaje, ja jotka menettävät Anchoraa keskuspankkiensa holveista ulkomaailmaan.

Tällöin dollari heikkenisi, pääomien virta maahan vähenisi, ja CA eli ulkomaan kauppa saataisiin tasapainoon.

Samalla tuonti kallistuisi vaikka sen volyymi suhteessa vientiin vähenisi. Tämä dollarin heikentymisen aiheuttama hintojen kallistuminen saattaisi johtaa siihen, että Fedin olisi nostettava korkoja suhteessa ulkomaailmaan, ja tämä edelleen pahentaisi tuota CFA:n ylijäämää ja CA:n alijäämää, mutta IMF ja keskuspankki myisivät maahan virtaavat A-M balanssit niille maille, joilla on alijäämä CFA:n osalta.

Täten USA:n vaihtotaseen tasapainottamien toimisi Anchora järjestelmässä siten, että:
- valuutat kelluisivat, joka toimisi CA:n automaattisena vakauttajana
- CFA:n osalta epätasapainot alijäämä- ja ylijäämämaiden kohdalla hoidettaisiin IMF:n ja keskuspankkien yhteistyöllä markkinaoperaatioilla, joilla neutralisoitaisiin pääomanliikkeisiin liittyvät valuuttakurssien muutokset, jotka haittaisivat CA:n tasapainottamista.
- USA:n liittovaltio pyrkisi tasapainoisempaan budjettiin


Eli tällä tavalla Anchora huolehtisi kansainvälisestä maksutaseiden tasapainosta. Kun ajatellaan tuota "trilemmaa", niin valuutat kelluisivat, pääomanliikkeet olisivat täysin vapaita ja seuraisivat korkoeroja, mutta ne neutralisoitaisiin kansainvälisellä yhteistyöllä valuuttakurssimuutosten osalta, ja mailla olisi suht vapaat kädet harrastaa sellaista rahapolitiikkaa että keskuspankki voisi ulkoisen tasapainon lisäksi pyrkiä ottamaan huomioon maan sisäisen taloudellisen suhdanteen eli business syklin, ja voisi edistää hintavakautta sekä työllisyyttä maksutasetasapainon ohella.

Tämä on taas yhdistetty vastaus kahteen kommenttiisi; tähän ja seuraavaan.

Yritän perustella kantaani nyt vähän laajemmin – euroalueen ongelmien huomiointi jo tässä vaiheessa laventaa (ei kavenna) ongelmakenttää. Sen sijaan pitäytyminen vain dollarin vaikutusten tarkasteluun ei nosta esiin mitään uusia näkökulmia.

Laadin esimerkin siitä, miten euroalueella voisi toimia maksutaseen ja rahamäärän sopeutus Anchoran järjestelmässä, hyödyntäen sekä keskuspankkirahan (M1) että nykyistä tarkemmin säädellyn liikepankkirahan (M2/CRB) hallintaa, ja huomioiden myös mahdollisen digieuron käyttöönoton vaikutukset sekä miten MMT-teoria tukee ongelmien ratkaisua ja miten ne suhtautuvat Mario Draghin tekemiin esityksiin.

Mitä ajattelet näistä asioista? Ovatko ne yhteensopiva oman ajattelusi kanssa?

Euroalueen tilanne Anchora-järjestelmässä

Kuvitellaan, että euroalueella vallitsee vaihtotaseen epätasapaino: vaikkapa alue tarvitsee ulkomailta energiaa, jolloin tuonti ylittää viennin ja vaihtotase on alijäämäinen. Vaihtotaseen vajetta rahoitetaan pääomataseen kautta, eli ulkomailta virtaa pääomaa euroalueelle. Tämä toteaa myös maksutaseen kaksoiskirjanpidon periaate: jos vaihtotase on alijäämäinen (debit), pääomatase on ylijäämäinen (credit) ja päinvastoin. Esimerkiksi jos Eurooppa tuottaa enemmän vientituotteita kuin kuluttaa, tästä kertyy vaihto­taseen ylijäämää ja pääomavirtoja lähtee ulos, kun taas tuontivaje vaatii sisäänpäin suuntautuvaa pääomaa.

Kelluva valuuttakurssi Anchoraan nähden

Anchora-järjestelmässä euroalueen valuutta (euro) kelluu globaalia ankkurivaluuttaa (Anchoraa) vastaan. Tällöin markkinoiden kysyntä ja tarjonta määräävät kurssin. Jos euroalueen vienti heikkenee tai tuonti kasvaa (kysyntä eurolle laskee), euro heikkenee suhteessa Anchoraan. Vastavuoroisesti korkea kysyntä arvostaa euroa. Yksinkertaisena esimerkkinä, jos ulkomainen kysyntä eurosta on suurta (esim. viennin kasvu tai korkeat korot vetovoimatekijänä), euron arvo nousee; jos euroon kohdistuva kysyntä on vähäistä, sen arvo laskee. Tämän vuoksi vaihtotaseen vaje painaa euron kurssia ja vastaavasti ylijäämä vahvistaa sitä.

Esimerkki: Euroalueen vaihtotase on -3 % BKT:stä. Pääomatase ylijäämäinen +3 %. EU-kansalaisten eurosaldoja vaihdetaan ulkomaanvaluuttoihin, joten euron tarjonta kasvaa ja kysyntä vähenee ⇒ euro heikkenee suhteessa Anchoraan. Heikentyvä valuutta tekee viennistä kilpailukykyisempää ja kääntää osaltaan vaihtotasetta kohti tasapainoa.

Keskuspankki voi puuttua valuuttakurssiin esimerkiksi myymällä tai ostamalla valuuttaa, mutta vapaasti kelluvassa järjestelmässä valuutan muutokset tapahtuvat lähinnä markkinaliikkeiden mukaan. Olkootpa Anchoraan nähden kelluvat kurssit, kuten dollarilla euroryhmässä, se mahdollistaa sen, että valuuttakurssin avulla makrotasapaino sopeutuu: heikko euro laskee vajeen kustannuksia tuonnista ja vahvistaa vientikysyntää.

Rahapoliittiset työkalut: M1 ja M2/CRB

Ankkurijärjestelmässä EKP voi hallita sekä kapeaa keskuspankkirahaa (M1) että laajempaa pankkirahaa (M2). Euroalueen M1-rahavaranto koostuu käteisestä ja yön yli -talletuksista, johon digitaalinen euro lukeutuu. M2-kokonaisuus puolestaan kattaa M1:n lisäksi määräaikaistalletukset ja muut likvidit pankkitalletukset.

- M1:n säätely: Koska digieuro on keskuspankin sitoumus, EKP voi suoraan muuttaa M1:n määrää joko laskemamalla digieurojaan liikkeelle tai vetämällä niitä pois kierrosta. Esimerkiksi keskuspankki voisi nostaa digieuron talletuskoron tai asettaa talletuskaton, mikä vähentäisi keskuspankkirahan kysyntää ja supistaisi M1-kantaa. Vastaavasti alhaisempi korko lisäisi M1-kantaa. Digitaalisuuden myötä EKP:llä on enemmän keinoja vaikuttaa suoraan asukkaiden ja yritysten kassavaroihin.

- M2/CRB:n (säädellyn velkarahan) säätely: Laajemman rahanhallinnan tärkein väline on ohjauskorko ja pankkien varantovaatimukset. Korkojen nostaminen tekee lainanannosta kalliimpaa, mikä supistaa pankkien lainakantaa ja siten M2-rahamäärää. Pankkien vaatimukset tai maksuvalmiusjärjestelmät voivat myös kytkeä luotonmäärän kasvun. Näin EKP voi hillitä inflaatiota tai valuuttakurssien heilahteluja ohjaamalla M2:n kasvua.

Esimerkki sopeutuksesta
Oletetaan, että ulkoinen kysyntä ajoi euron heikkenemään ja tuonnin hinnat nostivat inflaatiopaineita. EKP voisi tällöin tiukentaa rahapolitiikkaa: nostaa ohjauskorkoa, mikä supistaa pankkilainoja (pienentää M2) ja samalla vähentää esimerkiksi käteisen kysyntää (M1) ohjaamalla digieuron ehtoja. Tämä tasaantaisi hinnanäkymiä ja hillitsisi inflaatiota. Jos taas vaihtotase olisi ylijäämäinen (liikaa kapasiteettia vientiin), vastaava elvytyspolitiikka – korkojen lasku ja M1:n lisäys – helpottaisi sisäistä kysyntää. M1:n ja M2:n eriytetty ohjaus antaa keskuspankille joustavuutta: digieuro-linjauksilla voidaan vaikuttaa suoraan ihmisten ostovoimaan ja säästöön, kun taas pankkitalletuksiin kohdistuva politiikka kohdentuu laajemmin rahoitusmarkkinoihin.

M1:n ja M2:n erotus näkyy myös rahapolitiikassa: M1 (keskuspankkiraha) reagoi välittömästi digieuroon ja käteiseen, kun taas M2 (deposiittirahat) muuttuu pankkien luottotoiminnan kautta. Tämä tarkoittaa, että digieuron käyttöönotto laajentaa EKP:n mahdollisuuksia: se voi lisätä tai vetää pois suoraan raha-alueen rajapinnoista (koti- ja yritystilien saldoilta), eikä se jää pelkästään pankkien välikäden varaan. Digitaalinen valuutta kytkee keskuspankin tarjonnan tiukemmin kuluttajakäyttäytymiseen, ja näin inflaatiotavoitteiden tai ulkoinen tasapainon tavoittelun instrumentit toimivat tehokkaammin kuin nykyjärjestelmässä, jossa valtaosa rahasta syntyy liikepankkien luotoista.

IMF ja Anchora-järjestelmän tuki

Kansainvälisessä ankkurijärjestelmässä merkittävä rooli on IMF:llä ja yhteisellä valuuttajärjestelmällä. Yhteistä maailmankaupan tilannetta seuraava ankkurivaluutta tarjoaa valtioille vakauden lähteen. Kuten IMF:n julkaisu muistuttaa, kansainvälisen rahan tehtävät valtion tasolla ovat ennen kaikkea vaihtokurssin ankkurointi ja reservivaluutan rooli. Anchora olisi tällainen kansainvälinen referenssi, jota pidetään varannoissa. Valtioiden odotetaan pitävän riittävästi Anchora-varantoja tai -luottoja turvatakseen makrotalouden vakauden.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että euroalue voi koota Anchora-valuuttavarantoja (solmimalla lainasopimuksia tai käyttämällä IMF:n erityisvetoomarkkoja) tasaamaan vaihtotaseen kuormitusta. IMF voisi tarjota euroalueelle vertailukelpoista likviditeettiä eli lainata ankkurivaluuttaa kriisiaikoina, mikä antaa aikaa tehdä rakenteellisia sopeutuksia. Lisäksi IMF valvoisi, että euroalue pyrkii poliittisilla toimilla (budjettikuri, kilpailukyky) sopeuttamaan kansantalouttaan, jotta vaihtotaseen epätasapainot pienenevät.

IMF:n mukaan ankkurivaluutan pitäminen luotettavana edellyttää riittäviä valuuttareservejä. Euroalueen on siis huolehdittava siitä, että sillä on tarpeeksi Anchoraa turvanaan – esimerkiksi koroilla vakuutettuja lainoja tai muita vastaavia järjestelyjä – jotta se voi käyttää aikaa sisäisen tasapainon palauttamiseen ilman paniikkiratkaisuja. Yhteenvetona: Ankkurijärjestelmässä vaihtokurssit kelluvat, mutta keskuspankki voi hyödyntää sekä oman valuutan määrää (M1) että pankkirahaa (M2) sopeutuakseen. Kun lisäksi IMF/Anchora-järjestelmä tarjoaa luotto- ja resurssipuskuria, euroalue pystyy säilyttämään inflaatiotavoitteen ja maksutaseen tasapainon paremmin kuin pelkästään kansallisten toimien varassa.



MMT-teorian mukainen talouspolitiikka Anchora-järjestelmässä

Moderni rahateoria (MMT) korostaa, että suvereenilla valuutan liikkeellelaskijalla ei ole rahoitusrajoitetta omassa valuutassaan: se voi aina luoda rahaa menojensa rahoittamiseksi ja saavuttaa täystyöllisyyden tavoitteet, kunhan se hallitsee inflaatiota. Anchora-järjestelmässä, jossa euro kelluu ankkurivaluutan suhteen ja EKP hallitsee sekä M1:stä (digieurot) että laajempaa pankkirahaa (M2), MMT-periaatteet voisivat toteutua käytännössä seuraavasti:

1. Täystyöllisyys- ja hintavakaustavoitteet etusijalla

Euroalue voisi harjoittaa budjettipolitiikkaa ilman rajoitteita, jotka liittyvät lainanottokykyyn yksityisiltä markkinoilta: euroalueen hallitukset voisivat yhdessä EKP:n kanssa (tai euroalueen yhteisen valtiovarainministeriön kautta) rahoittaa julkisia menoja suoraan liikkeelle lasketuilla euroilla.

- Jos työttömyyttä on, julkisia menoja lisättäisiin (esim. investointeja, julkisia palveluja, perustulo-ohjelmia) suoraan luomalla uusia digieuroja ilman tarvetta "rahoittaa" menoja veroilla tai velanotolla markkinoilta.
- Verotus kohdistuisi ensisijaisesti inflaation hallintaan ja kysynnän ohjaamiseen, ei menojen rahoittamiseen. Tarvittaessa veroja nostettaisiin tai julkisia menoja leikattaisiin, jos inflaatiopaineet nousisivat.

2. Vaihtotase ja valuuttakurssi reagoivat automaattisesti

Koska euro kelluu Anchoraan nähden, ulkomaankaupan epätasapainot näkyisivät valuuttakurssissa:

- Jos julkinen kysyntä (elvytys) kasvattaisi tuontia liikaa ja aiheuttaisi vaihtotaseen alijäämän, euro heikkenisi suhteessa Anchoraan.
- Tämä euron heikkeneminen parantaisi viennin kilpailukykyä ja kallistaisi tuontia, korjaten vaihtotasetta ajan myötä.

→ Toisin kuin kiinteän kurssin järjestelmässä, euroalueen ei tarvitsisi supistaa julkisia menoja (deflaatiopolitiikka) vaihtotaseen alijäämän takia. Vaihtotase sopeutuisi valuuttakurssin avulla.

3. Keskuspankin rooli rahan tarjonnan ja inflaation säätelyssä

EKP:n tehtävä olisi:

- Hallita M1-rahakantaa (digieuron määrää ja ehtoja) joustavasti:
- Jos inflaatio kiihtyy, EKP voisi kiristää digieuron talletusehtoja, nostaa korkoja tai rajata saldoja.
- Jos kysyntä on liian heikkoa, EKP voisi alentaa digieuron korkoja, jakaa uusia digieuroja ohjelmien kautta tai poistaa talletusrajoja.
- Säädellä pankkirahaa (M2) ohjauskoroilla ja varantovaatimuksilla:
- Tiukempi rahapolitiikka rajoittaisi yksityistä luotonantoa, jos kokonaiskysyntä kasvaa liikaa.
- Löysempi rahapolitiikka kannustaisi lainanottoon ja investointeihin taantumassa.

Näin EKP voisi tukea julkisen sektorin elvyttävää politiikkaa säilyttäen silti inflaation maltillisena, ilman että se joutuisi suoraan rahoittamaan budjetteja "painamalla rahaa liikaa" hallitsemattomasti.

4. IMF/Anchora-puskuri ulkoisten kriisien varalta

Jos valuuttakurssin heikkeneminen aiheuttaisi ulkoisen maksuvaikeuden (esim. energiakriisi nostaa tuonnin kustannuksia voimakkaasti), euroalue voisi turvautua:

- IMF:n luottoihin ja valuuttavarantoihin, jotka auttaisivat ostamaan aikaa sisäisten sopeutusten tekemiseksi.
- Sopeutuskeinoina voisivat olla veroratkaisut (esim. luksustuontiverot), energiainvestoinnit, tuotannon rakenteen muuttaminen, ei suora taantuman aiheuttaminen kysyntää leikkaamalla.

Näin vältyttäisiin klassiselta "kansainvälisen rahan puutteesta" aiheutuvalta lamapolitiikalta, joka historiallisesti on tuhonnut työllisyyttä.


Yhteenveto (Ongelmat ja Ratkaisut)

Anchora-järjestelmässä MMT:n mukainen talouspolitiikka voisi toimia näin:

• Työttömyys: Julkisia menoja lisätään suoraan luodulla rahalla täystyöllisyyden saavuttamiseksi

• Inflaatio: Verotusta kiristetään ja rahapolitiikkaa tiukennetaan hillitsemään liiallista kysyntää.

• Vaihtotaseen vaje: Valuuttakurssi kelluu ja automaattinen vientikilpailukyvyn paraneminen sopeuttaa tilanteen.

• Ulkoinen kriisi: IMF/Anchora-varannot ja yhteiset puskurit estävät rahoituskriisit, mahdollistaen hallitun sopeutuksen.

Toisinsanoen: Fiskaalinen suvereniteetti, rahapoliittinen hintavakauden tavoittelu, valuuttakurssin mukautuminen, ja globaali ankkurituki yhdessä luovat pohjan täystyöllisyyteen ja taloudelliseen vakauteen ilman rahoituksellista austerity-pakkoa.


Euroalueen Anchora-järjestelmä, MMT-ajattelu ja Mario Draghin ehdotukset – yhteiset linjat ja yhteensopivuus

Euroalueen talousjärjestelmän haasteet ovat pitkään liittyneet jäsenvaltioiden rajalliseen talouspoliittiseen liikkumavaraan, yhteiseen rahapolitiikkaan ja puutteelliseen finanssipoliittiseen koordinaatioon. Keskustelu uudistustarpeista on voimistunut 2020-luvulla, ja erityisen kiinnostavaa on verrata kolmea lähestymistapaa: kuvitteellista Anchora-järjestelmää, Modernin rahateorian (MMT) mukaista talouspolitiikkaa ja Mario Draghin tuoreita ehdotuksia Euroopan unionille.

Näiden kolmen lähestymistavan välillä on yllättävän paljon yhteisiä piirteitä, vaikka painotukset ja näkökulmat hieman vaihtelevat. Tämä essee tarkastelee, miten nämä ideat täydentävät toisiaan ja voisivat yhdessä muodostaa pohjan Euroopan talouspolitiikan uudelle aikakaudelle.


1. Anchora-järjestelmä ja Euroalue

Anchora-järjestelmässä valuutat kelluvat vapaasti ja kansainväliset pääomavirrat ovat vapaat, mutta pääomaliikkeiden epätasapainoa tasapainotetaan aktiivisesti keskuspankkien ja IMF:n kaltaisen koordinaattorin avulla. Tavoitteena on estää pääomavirtojen liialliset vaikutukset valuuttakursseihin, jotka voisivat estää vaihtotaseiden (CA) luonnollisen sopeutumisen.

Euroalueen kannalta tämä tarkoittaisi, että myös jäsenmaiden sisäiset makrotaloudelliset erot — kuten Saksan ylijäämä ja Etelä-Euroopan alijäämät — voisivat tasapainottua automaattisemmin, ilman että valuuttakurssimuutosten puute (yhteinen euro) estäisi sopeutusta. Anchora-järjestelmä ei siis vaatisi yhteisestä valuutasta luopumista, mutta edellyttäisi paljon aktiivisempaa pääomavirtojen hallintaa ja tukea jäsenvaltioille maksutaseongelmissa.

Anchora-ajattelun mukaan myös rahapolitiikka ja budjettipolitiikka voisivat olla nykyistä vapaampia, koska automaattiset sopeutusmekanismit (valuuttakurssi + pääomatasapainotus) ehkäisisivät epäterveitä kierteitä, kuten velkadeflaatiota.


2. MMT ja Anchora-järjestelmä

Moderni rahateoria (MMT) korostaa, että suvereenin valuutan liikkeellelaskija ei voi joutua maksukyvyttömäksi omassa valuutassaan. MMT ehdottaa, että valtioiden tulisi käyttää finanssipolitiikkaa täystyöllisyyden ja hintavakauden saavuttamiseen ilman liiallista huolta budjettivajeista tai velkasuhteista — niin kauan kuin inflaatio pysyy hallinnassa.

Anchora-järjestelmä tukee tätä lähestymistapaa, koska kansainväliset pääomavirrat eivät pääsisi häiritsemään kansallista talouspolitiikkaa yhtä helposti. Jos pääomavirrat ja valuuttakurssit pidetään hallinnassa, maat voivat turvallisemmin harjoittaa aktiivista finanssipolitiikkaa ilman rahoituskriisien pelkoa.

Euroalueella tämä tarkoittaisi, että jäsenmaat voisivat omaksua enemmän MMT-tyyppistä ajattelua: budjettipolitiikan ensisijaisena tavoitteena olisi työllisyys ja kasvu, ei mekaaninen velka- tai alijäämäsääntöjen noudattaminen. Anchora-järjestelmän tarjoama vakaampi ulkoinen ympäristö tekisi tämän mahdolliseksi ilman että finanssipoliittinen aktivismi johtaisi nopeasti ulkomaankaupan epätasapainon kautta valuuttapaineisiin tai korkopiikkeihin.


3. Mario Draghin ehdotukset ja niiden suhde Anchora ja MMT-ajatteluun

Mario Draghi on viime vuosina korostanut, että Euroopan tulevaisuus edellyttää mittavaa yksityisten ja julkisten investointien kasvua erityisesti uusilla strategisilla aloilla, kuten vihreässä siirtymässä, puolustuksessa ja digitaalisessa teknologiassa. Hän on peräänkuuluttanut uudenlaista yhteistä rahoituskapasiteettia ja aktiivisempaa talouspoliittista koordinaatiota Euroopan tasolla.

Draghin ajattelu sopii hyvin Anchora-järjestelmän ja MMT:n kehykseen:

- Anchora-järjestelmä tarjoaisi ulkoisen vakauden, joka mahdollistaa suuremmat investoinnit ilman pääomapakojen riskiä.
- MMT-ajattelu tukee ideaa siitä, että investoinnit voidaan rahoittaa suoraan liikkeellelaskemalla rahaa (tai velkaa), ilman että budjettirajoitteita tulkitaan liian tiukasti.
- Draghi puolestaan näkee, että EU:n pitää luoda uusia yhteisiä rahoitusmekanismeja ("EU-tason velkaa" ja investointirahastoja) sekä sallia kansallisten investointiohjelmien laajeneminen strategisilla aloilla.

Kaikkien kolmen lähestymistavan yhteinen viesti on, että Euroopan talouspolitiikan tulee siirtyä pois budjettikuriajattelusta ja siirtyä kohti aktiivista investointilähtöistä strategiaa, jossa ulkoinen tasapaino ja sisäinen kasvu kulkevat käsi kädessä.


4. Johtopäätökset: kohti uutta eurooppalaista mallia?

Anchora-järjestelmän kaltainen rakenne mahdollistaisi valuuttojen kellumisen, pääomaliikkeiden vapauden ja samalla ulkoisen tasapainon ylläpidon aktiivisella koordinoinnilla. MMT tarjoaisi ideologisen pohjan aktiivisemmalle finanssipolitiikalle, ja Draghin ehdotukset toisivat käytännön poliittiset ja institutionaaliset ratkaisut tämän toteuttamiseksi Euroopassa.

Näiden ajatusten yhdistelmä voisi johtaa uudenlaiseen eurooppalaiseen malliin: vakaaseen, investointeja tukevaan ja sosiaalisesti vastuulliseen talousalueeseen, jossa ei enää jouduttaisi toistuvasti kamppailemaan velkakriisien, epätasapainojen ja poliittisen hajaannuksen kanssa.

Tämä vaatisi rohkeita päätöksiä — mutta nykyisten geopoliittisten ja taloudellisten paineiden alla se näyttää yhä välttämättömämmältä.

Ihan hyvää analyysiä sulta, johon mulla ei ole paljoakaan huomautettavaa.

Mutta mä lähtisin siitä, että EKP ja keskuspankit eivät tarvitsisi IMF:ltä mitään resursseja lainaksi, koska Anchoran määrä keskuspankin hallussa vastaisi aika hyvin M2 rahan määrää.

Valtio voisi siis aina kaikissa tilanteissa rahoittaa myös alijäämäisen vaihtotaseen (CA) ainakin hetkellisesti Anchoralla kunnes valuuttakurssi devalvoituu ja hoitaa tilanteen automaattisesti kelluvien kurssien osalta.

Ongelma olisi tietysti pääomavirrat eli pääoma- ja rahoitustase (CFA), ja tätä varten esitinkin sulle kysymyksen, että pitäisikö tämän tasapainon saavuttamiseksi IMF:n ja keskuspankkien yhteistyönä siirrellä Anchora balansseja CFA ylijäämämailta CFA alijäämämaille?

Kuinka tällainen järjestely voisi toimia, ja kuinka se auttaisi yleistä maksutasetasapainon tavoitetta maailmassa?!

Selvää on se, että kansainvälisiä pääoman liikkeitä tarvitaan, mutta mikä olisi paras tapa neutralisoida CFA:n epätasapinojen vaikutus vaihtotaseen CA epätasapainojen korjaamisen suhteen kelluvien kurssien Anchora maailmassa?!


Muutoin ihan hienoa ja pätevää analyysiä sulta Anchoraan liittyen! Kiitos että jaksoit nähdä vaivaa tämän suhteen. Mun pitää perehtyä tähän sun kommenttiin vielä tarkemmin kunhan kerkeän.

[Naturalisti]

Rupesin tuossa miettimään tuota maksutasesopeutusta tarkemmin Anchoran kannalta.


Katselin ensinnäkin pari videota YouTubesta, jotka käsittelevät kansainvälistä taloutta ja nimenomaan valuuttakursseja sekä sopeutusta, ja videot on katsottavissa tuolta:

Intl Economics - Chapter 12: Exchange Rate Determination
Intl Economics - Chapter 13: Mechanisms of International Adjustment


Mulla tuli mieleen tässä, että me ollaan Anchoran suhteen keskusteltu melkein yksinomaan vaihtotaseen (CA) tasapainottamisesta, ja vähemmälle huomiolle on jäänyt sen vastinpari eli pääoma- ja rahoitustase (CFA). Näiden suhde siis on:

CA = CFA

Kun CA on alijäämäinen niin CFA on ylijäämäinen ja toisinpäin, jotta kokonais maksutase on tasapainossa.

Ja kun on kyseessä kelluvat valuuttakurssit, niin maa jolla on alijäämäinen vaihtotase niin sen valuuttakurssi devalvoituu suhteessa Anchoraan. Tämä pistää vaihtotaseen (CA) tasapainoon.

Samalla pitäisi CFA:n tasapainottua.


Mutta, jos valuuttakurssi muutokset laittavat CA:n tasapainoon, niin korkoerot eri maiden välillä taas vaikuttavat CFA:han siten, että jos kotimaan korkoero on positiivinen suhteessa ulkomaailmaan, niin se valuutta vahvistuu kun pääomaa virtaa kotimaahan. Tämä taas laittaa CA:n epätasapainoon, ja alijäämäiseksi.

Näitä asioita voi pohdiskella esim. tuon mun edellä esittämäni taulukon avulla:
Taulukko löytyy tästä kommentista edellä


Eli koron nosto tekee maasta CFA:n kannalta ylijäämämaan kun pääomia virtaa maahan, ja samalla valuuttakurssi vahvistuu. Tämä estää sopeutuksen CA:n kohdalla.

Eli kun puhutaan vaihtotaseen (CA) vajeista (tavarakauppa ja palvelukauppa), niin pitää analysoida johtuuko asia kenties reaalipalkkojen noususta, maiden välisestä korkoerosta, vaiko kenties liian löysästä finanssipolitiikasta!

Ja silloin jos siirryttäisiin Anchoran tapaiseen järjestelmään, niin itse asiassa tuo vaihtotase tasapainottuisi automaattisesti kelluvien valuuttakurssien ansiosta, mutta tähän vaikuttaisi pääomien liikkeet.

IMF:n mandaattiin on aina kuulunut auttaa maita, joilla on maksutasevaikeuksia vaihtotaseeseen CA liittyen, mutta sen mandaattiin ei ole kuulunut auttaa maita, joilla on ongelmia pääomataseeseen liittyen, vaikka se on ruvennutkin kiinnittämään tähän puoleen huomiota enemmän viime vuosina.

Olisiko Anchoran kannalta siis järkevää ajatella, että kansainvälisiä pääoma- ja rahoitustaseen (CFA) epätasapainoja sopeutettaisiin IMF:n toimesta automaattisesti ylijäämä- ja alijäämä maiden osalta?


Tuossa mun kuviossa näkyy selvästi esim. se, että kun maa keskuspankki nostaa korkoja, niin ulkomaailman A-M balanssi kutistuu kun maahan virtaa sisään Anchoraa, ja se päätyy keskuspankin haltuun, jonka A-M balanssin kasvavat.

Pitäisikö nämä balanssit tasata IMF:n (ja keskuspankkien) toimesta siten, että CFA ei olisi näiden maksutase epätasapainojen syy ja lähde, ja tällöin tuo vaihtotaseen CA tasapainotus valuuttakurssin muutosten avulla toimisi automaattisesti?

Voisiko tällainen järjestely toimia? Mitäpä tähän sanoo Naturalisti?


Ajatellaan vaikkapa USA:ta, jolla on CA:n alijäämä, valtion budjettialijäämä, ja CFA:n ylijäämä kun maahan virtaa pääomia, jotka johtavat siihen ettei dollarin kurssi suhteessa muihin valuuttoihin laske ja devalvoidu riittävästi, jotta CA tasapainottuisi. Tässä on siis tyypillinen esimerkki jossa CFA:n epätasapaino johtaa valuuttakurssin liian vahvaan arvoon, ja siten CA:n alijäämään.

Ja tuossa nyt ei otettu huomioon Kiinan epätasapainottavia toimia huomioon aiempina vuosina.

Mutta ajatellaan tilanne, jossa elettäisiin Anchora maailmassa, ja jossa kaikki pelaisivat reilua peliä toisiaan kohtaan. Kuinka USA siis saisi maksutase ongelmansa ratkaistua?

Jos lähdetään CFA:sta liikkeelle, niin kun USA:han virtaa pääomia ja dollari vahvistuu, niin tällöin keskuspankin hallussa olevat A-M eli Anchora reservit kasvavat. USA:n keskuspankki Fed siis möisi nämä kasvavat A-M reservinsä IMF:n välityksellä maille, joilla on CFA:n suhteen vaje, ja jotka menettävät Anchoraa keskuspankkiensa holveista ulkomaailmaan.

Tällöin dollari heikkenisi, pääomien virta maahan vähenisi, ja CA eli ulkomaan kauppa saataisiin tasapainoon.

Samalla tuonti kallistuisi vaikka sen volyymi suhteessa vientiin vähenisi. Tämä dollarin heikentymisen aiheuttama hintojen kallistuminen saattaisi johtaa siihen, että Fedin olisi nostettava korkoja suhteessa ulkomaailmaan, ja tämä edelleen pahentaisi tuota CFA:n ylijäämää ja CA:n alijäämää, mutta IMF ja keskuspankki myisivät maahan virtaavat A-M balanssit niille maille, joilla on alijäämä CFA:n osalta.

Täten USA:n vaihtotaseen tasapainottamien toimisi Anchora järjestelmässä siten, että:
- valuutat kelluisivat, joka toimisi CA:n automaattisena vakauttajana
- CFA:n osalta epätasapainot alijäämä- ja ylijäämämaiden kohdalla hoidettaisiin IMF:n ja keskuspankkien yhteistyöllä markkinaoperaatioilla, joilla neutralisoitaisiin pääomanliikkeisiin liittyvät valuuttakurssien muutokset, jotka haittaisivat CA:n tasapainottamista.
- USA:n liittovaltio pyrkisi tasapainoisempaan budjettiin


Eli tällä tavalla Anchora huolehtisi kansainvälisestä maksutaseiden tasapainosta. Kun ajatellaan tuota "trilemmaa", niin valuutat kelluisivat, pääomanliikkeet olisivat täysin vapaita ja seuraisivat korkoeroja, mutta ne neutralisoitaisiin kansainvälisellä yhteistyöllä valuuttakurssimuutosten osalta, ja mailla olisi suht vapaat kädet harrastaa sellaista rahapolitiikkaa että keskuspankki voisi ulkoisen tasapainon lisäksi pyrkiä ottamaan huomioon maan sisäisen taloudellisen suhdanteen eli business syklin, ja voisi edistää hintavakautta sekä työllisyyttä maksutasetasapainon ohella.

Tämä on taas yhdistetty vastaus kahteen kommenttiisi; tähän ja seuraavaan.

Yritän perustella kantaani nyt vähän laajemmin – euroalueen ongelmien huomiointi jo tässä vaiheessa laventaa (ei kavenna) ongelmakenttää. Sen sijaan pitäytyminen vain dollarin vaikutusten tarkasteluun ei nosta esiin mitään uusia näkökulmia.

Laadin esimerkin siitä, miten euroalueella voisi toimia maksutaseen ja rahamäärän sopeutus Anchoran järjestelmässä, hyödyntäen sekä keskuspankkirahan (M1) että nykyistä tarkemmin säädellyn liikepankkirahan (M2/CRB) hallintaa, ja huomioiden myös mahdollisen digieuron käyttöönoton vaikutukset sekä miten MMT-teoria tukee ongelmien ratkaisua ja miten ne suhtautuvat Mario Draghin tekemiin esityksiin.

Mitä ajattelet näistä asioista? Ovatko ne yhteensopiva oman ajattelusi kanssa?

Euroalueen tilanne Anchora-järjestelmässä

Kuvitellaan, että euroalueella vallitsee vaihtotaseen epätasapaino: vaikkapa alue tarvitsee ulkomailta energiaa, jolloin tuonti ylittää viennin ja vaihtotase on alijäämäinen. Vaihtotaseen vajetta rahoitetaan pääomataseen kautta, eli ulkomailta virtaa pääomaa euroalueelle. Tämä toteaa myös maksutaseen kaksoiskirjanpidon periaate: jos vaihtotase on alijäämäinen (debit), pääomatase on ylijäämäinen (credit) ja päinvastoin. Esimerkiksi jos Eurooppa tuottaa enemmän vientituotteita kuin kuluttaa, tästä kertyy vaihto­taseen ylijäämää ja pääomavirtoja lähtee ulos, kun taas tuontivaje vaatii sisäänpäin suuntautuvaa pääomaa.

Kelluva valuuttakurssi Anchoraan nähden

Anchora-järjestelmässä euroalueen valuutta (euro) kelluu globaalia ankkurivaluuttaa (Anchoraa) vastaan. Tällöin markkinoiden kysyntä ja tarjonta määräävät kurssin. Jos euroalueen vienti heikkenee tai tuonti kasvaa (kysyntä eurolle laskee), euro heikkenee suhteessa Anchoraan. Vastavuoroisesti korkea kysyntä arvostaa euroa. Yksinkertaisena esimerkkinä, jos ulkomainen kysyntä eurosta on suurta (esim. viennin kasvu tai korkeat korot vetovoimatekijänä), euron arvo nousee; jos euroon kohdistuva kysyntä on vähäistä, sen arvo laskee. Tämän vuoksi vaihtotaseen vaje painaa euron kurssia ja vastaavasti ylijäämä vahvistaa sitä.

Esimerkki: Euroalueen vaihtotase on -3 % BKT:stä. Pääomatase ylijäämäinen +3 %. EU-kansalaisten eurosaldoja vaihdetaan ulkomaanvaluuttoihin, joten euron tarjonta kasvaa ja kysyntä vähenee ⇒ euro heikkenee suhteessa Anchoraan. Heikentyvä valuutta tekee viennistä kilpailukykyisempää ja kääntää osaltaan vaihtotasetta kohti tasapainoa.

Keskuspankki voi puuttua valuuttakurssiin esimerkiksi myymällä tai ostamalla valuuttaa, mutta vapaasti kelluvassa järjestelmässä valuutan muutokset tapahtuvat lähinnä markkinaliikkeiden mukaan. Olkootpa Anchoraan nähden kelluvat kurssit, kuten dollarilla euroryhmässä, se mahdollistaa sen, että valuuttakurssin avulla makrotasapaino sopeutuu: heikko euro laskee vajeen kustannuksia tuonnista ja vahvistaa vientikysyntää.

Rahapoliittiset työkalut: M1 ja M2/CRB

Ankkurijärjestelmässä EKP voi hallita sekä kapeaa keskuspankkirahaa (M1) että laajempaa pankkirahaa (M2). Euroalueen M1-rahavaranto koostuu käteisestä ja yön yli -talletuksista, johon digitaalinen euro lukeutuu. M2-kokonaisuus puolestaan kattaa M1:n lisäksi määräaikaistalletukset ja muut likvidit pankkitalletukset.

- M1:n säätely: Koska digieuro on keskuspankin sitoumus, EKP voi suoraan muuttaa M1:n määrää joko laskemamalla digieurojaan liikkeelle tai vetämällä niitä pois kierrosta. Esimerkiksi keskuspankki voisi nostaa digieuron talletuskoron tai asettaa talletuskaton, mikä vähentäisi keskuspankkirahan kysyntää ja supistaisi M1-kantaa. Vastaavasti alhaisempi korko lisäisi M1-kantaa. Digitaalisuuden myötä EKP:llä on enemmän keinoja vaikuttaa suoraan asukkaiden ja yritysten kassavaroihin.

- M2/CRB:n (säädellyn velkarahan) säätely: Laajemman rahanhallinnan tärkein väline on ohjauskorko ja pankkien varantovaatimukset. Korkojen nostaminen tekee lainanannosta kalliimpaa, mikä supistaa pankkien lainakantaa ja siten M2-rahamäärää. Pankkien vaatimukset tai maksuvalmiusjärjestelmät voivat myös kytkeä luotonmäärän kasvun. Näin EKP voi hillitä inflaatiota tai valuuttakurssien heilahteluja ohjaamalla M2:n kasvua.

Esimerkki sopeutuksesta
Oletetaan, että ulkoinen kysyntä ajoi euron heikkenemään ja tuonnin hinnat nostivat inflaatiopaineita. EKP voisi tällöin tiukentaa rahapolitiikkaa: nostaa ohjauskorkoa, mikä supistaa pankkilainoja (pienentää M2) ja samalla vähentää esimerkiksi käteisen kysyntää (M1) ohjaamalla digieuron ehtoja. Tämä tasaantaisi hinnanäkymiä ja hillitsisi inflaatiota. Jos taas vaihtotase olisi ylijäämäinen (liikaa kapasiteettia vientiin), vastaava elvytyspolitiikka – korkojen lasku ja M1:n lisäys – helpottaisi sisäistä kysyntää. M1:n ja M2:n eriytetty ohjaus antaa keskuspankille joustavuutta: digieuro-linjauksilla voidaan vaikuttaa suoraan ihmisten ostovoimaan ja säästöön, kun taas pankkitalletuksiin kohdistuva politiikka kohdentuu laajemmin rahoitusmarkkinoihin.

M1:n ja M2:n erotus näkyy myös rahapolitiikassa: M1 (keskuspankkiraha) reagoi välittömästi digieuroon ja käteiseen, kun taas M2 (deposiittirahat) muuttuu pankkien luottotoiminnan kautta. Tämä tarkoittaa, että digieuron käyttöönotto laajentaa EKP:n mahdollisuuksia: se voi lisätä tai vetää pois suoraan raha-alueen rajapinnoista (koti- ja yritystilien saldoilta), eikä se jää pelkästään pankkien välikäden varaan. Digitaalinen valuutta kytkee keskuspankin tarjonnan tiukemmin kuluttajakäyttäytymiseen, ja näin inflaatiotavoitteiden tai ulkoinen tasapainon tavoittelun instrumentit toimivat tehokkaammin kuin nykyjärjestelmässä, jossa valtaosa rahasta syntyy liikepankkien luotoista.

IMF ja Anchora-järjestelmän tuki

Kansainvälisessä ankkurijärjestelmässä merkittävä rooli on IMF:llä ja yhteisellä valuuttajärjestelmällä. Yhteistä maailmankaupan tilannetta seuraava ankkurivaluutta tarjoaa valtioille vakauden lähteen. Kuten IMF:n julkaisu muistuttaa, kansainvälisen rahan tehtävät valtion tasolla ovat ennen kaikkea vaihtokurssin ankkurointi ja reservivaluutan rooli. Anchora olisi tällainen kansainvälinen referenssi, jota pidetään varannoissa. Valtioiden odotetaan pitävän riittävästi Anchora-varantoja tai -luottoja turvatakseen makrotalouden vakauden.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että euroalue voi koota Anchora-valuuttavarantoja (solmimalla lainasopimuksia tai käyttämällä IMF:n erityisvetoomarkkoja) tasaamaan vaihtotaseen kuormitusta. IMF voisi tarjota euroalueelle vertailukelpoista likviditeettiä eli lainata ankkurivaluuttaa kriisiaikoina, mikä antaa aikaa tehdä rakenteellisia sopeutuksia. Lisäksi IMF valvoisi, että euroalue pyrkii poliittisilla toimilla (budjettikuri, kilpailukyky) sopeuttamaan kansantalouttaan, jotta vaihtotaseen epätasapainot pienenevät.

IMF:n mukaan ankkurivaluutan pitäminen luotettavana edellyttää riittäviä valuuttareservejä. Euroalueen on siis huolehdittava siitä, että sillä on tarpeeksi Anchoraa turvanaan – esimerkiksi koroilla vakuutettuja lainoja tai muita vastaavia järjestelyjä – jotta se voi käyttää aikaa sisäisen tasapainon palauttamiseen ilman paniikkiratkaisuja. Yhteenvetona: Ankkurijärjestelmässä vaihtokurssit kelluvat, mutta keskuspankki voi hyödyntää sekä oman valuutan määrää (M1) että pankkirahaa (M2) sopeutuakseen. Kun lisäksi IMF/Anchora-järjestelmä tarjoaa luotto- ja resurssipuskuria, euroalue pystyy säilyttämään inflaatiotavoitteen ja maksutaseen tasapainon paremmin kuin pelkästään kansallisten toimien varassa.



MMT-teorian mukainen talouspolitiikka Anchora-järjestelmässä

Moderni rahateoria (MMT) korostaa, että suvereenilla valuutan liikkeellelaskijalla ei ole rahoitusrajoitetta omassa valuutassaan: se voi aina luoda rahaa menojensa rahoittamiseksi ja saavuttaa täystyöllisyyden tavoitteet, kunhan se hallitsee inflaatiota. Anchora-järjestelmässä, jossa euro kelluu ankkurivaluutan suhteen ja EKP hallitsee sekä M1:stä (digieurot) että laajempaa pankkirahaa (M2), MMT-periaatteet voisivat toteutua käytännössä seuraavasti:

1. Täystyöllisyys- ja hintavakaustavoitteet etusijalla

Euroalue voisi harjoittaa budjettipolitiikkaa ilman rajoitteita, jotka liittyvät lainanottokykyyn yksityisiltä markkinoilta: euroalueen hallitukset voisivat yhdessä EKP:n kanssa (tai euroalueen yhteisen valtiovarainministeriön kautta) rahoittaa julkisia menoja suoraan liikkeelle lasketuilla euroilla.

- Jos työttömyyttä on, julkisia menoja lisättäisiin (esim. investointeja, julkisia palveluja, perustulo-ohjelmia) suoraan luomalla uusia digieuroja ilman tarvetta "rahoittaa" menoja veroilla tai velanotolla markkinoilta.
- Verotus kohdistuisi ensisijaisesti inflaation hallintaan ja kysynnän ohjaamiseen, ei menojen rahoittamiseen. Tarvittaessa veroja nostettaisiin tai julkisia menoja leikattaisiin, jos inflaatiopaineet nousisivat.

2. Vaihtotase ja valuuttakurssi reagoivat automaattisesti

Koska euro kelluu Anchoraan nähden, ulkomaankaupan epätasapainot näkyisivät valuuttakurssissa:

- Jos julkinen kysyntä (elvytys) kasvattaisi tuontia liikaa ja aiheuttaisi vaihtotaseen alijäämän, euro heikkenisi suhteessa Anchoraan.
- Tämä euron heikkeneminen parantaisi viennin kilpailukykyä ja kallistaisi tuontia, korjaten vaihtotasetta ajan myötä.

→ Toisin kuin kiinteän kurssin järjestelmässä, euroalueen ei tarvitsisi supistaa julkisia menoja (deflaatiopolitiikka) vaihtotaseen alijäämän takia. Vaihtotase sopeutuisi valuuttakurssin avulla.

3. Keskuspankin rooli rahan tarjonnan ja inflaation säätelyssä

EKP:n tehtävä olisi:

- Hallita M1-rahakantaa (digieuron määrää ja ehtoja) joustavasti:
- Jos inflaatio kiihtyy, EKP voisi kiristää digieuron talletusehtoja, nostaa korkoja tai rajata saldoja.
- Jos kysyntä on liian heikkoa, EKP voisi alentaa digieuron korkoja, jakaa uusia digieuroja ohjelmien kautta tai poistaa talletusrajoja.
- Säädellä pankkirahaa (M2) ohjauskoroilla ja varantovaatimuksilla:
- Tiukempi rahapolitiikka rajoittaisi yksityistä luotonantoa, jos kokonaiskysyntä kasvaa liikaa.
- Löysempi rahapolitiikka kannustaisi lainanottoon ja investointeihin taantumassa.

Näin EKP voisi tukea julkisen sektorin elvyttävää politiikkaa säilyttäen silti inflaation maltillisena, ilman että se joutuisi suoraan rahoittamaan budjetteja "painamalla rahaa liikaa" hallitsemattomasti.

4. IMF/Anchora-puskuri ulkoisten kriisien varalta

Jos valuuttakurssin heikkeneminen aiheuttaisi ulkoisen maksuvaikeuden (esim. energiakriisi nostaa tuonnin kustannuksia voimakkaasti), euroalue voisi turvautua:

- IMF:n luottoihin ja valuuttavarantoihin, jotka auttaisivat ostamaan aikaa sisäisten sopeutusten tekemiseksi.
- Sopeutuskeinoina voisivat olla veroratkaisut (esim. luksustuontiverot), energiainvestoinnit, tuotannon rakenteen muuttaminen, ei suora taantuman aiheuttaminen kysyntää leikkaamalla.

Näin vältyttäisiin klassiselta "kansainvälisen rahan puutteesta" aiheutuvalta lamapolitiikalta, joka historiallisesti on tuhonnut työllisyyttä.


Yhteenveto (Ongelmat ja Ratkaisut)

Anchora-järjestelmässä MMT:n mukainen talouspolitiikka voisi toimia näin:

• Työttömyys: Julkisia menoja lisätään suoraan luodulla rahalla täystyöllisyyden saavuttamiseksi

• Inflaatio: Verotusta kiristetään ja rahapolitiikkaa tiukennetaan hillitsemään liiallista kysyntää.

• Vaihtotaseen vaje: Valuuttakurssi kelluu ja automaattinen vientikilpailukyvyn paraneminen sopeuttaa tilanteen.

• Ulkoinen kriisi: IMF/Anchora-varannot ja yhteiset puskurit estävät rahoituskriisit, mahdollistaen hallitun sopeutuksen.

Toisinsanoen: Fiskaalinen suvereniteetti, rahapoliittinen hintavakauden tavoittelu, valuuttakurssin mukautuminen, ja globaali ankkurituki yhdessä luovat pohjan täystyöllisyyteen ja taloudelliseen vakauteen ilman rahoituksellista austerity-pakkoa.


Euroalueen Anchora-järjestelmä, MMT-ajattelu ja Mario Draghin ehdotukset – yhteiset linjat ja yhteensopivuus

Euroalueen talousjärjestelmän haasteet ovat pitkään liittyneet jäsenvaltioiden rajalliseen talouspoliittiseen liikkumavaraan, yhteiseen rahapolitiikkaan ja puutteelliseen finanssipoliittiseen koordinaatioon. Keskustelu uudistustarpeista on voimistunut 2020-luvulla, ja erityisen kiinnostavaa on verrata kolmea lähestymistapaa: kuvitteellista Anchora-järjestelmää, Modernin rahateorian (MMT) mukaista talouspolitiikkaa ja Mario Draghin tuoreita ehdotuksia Euroopan unionille.

Näiden kolmen lähestymistavan välillä on yllättävän paljon yhteisiä piirteitä, vaikka painotukset ja näkökulmat hieman vaihtelevat. Tämä essee tarkastelee, miten nämä ideat täydentävät toisiaan ja voisivat yhdessä muodostaa pohjan Euroopan talouspolitiikan uudelle aikakaudelle.


1. Anchora-järjestelmä ja Euroalue

Anchora-järjestelmässä valuutat kelluvat vapaasti ja kansainväliset pääomavirrat ovat vapaat, mutta pääomaliikkeiden epätasapainoa tasapainotetaan aktiivisesti keskuspankkien ja IMF:n kaltaisen koordinaattorin avulla. Tavoitteena on estää pääomavirtojen liialliset vaikutukset valuuttakursseihin, jotka voisivat estää vaihtotaseiden (CA) luonnollisen sopeutumisen.

Euroalueen kannalta tämä tarkoittaisi, että myös jäsenmaiden sisäiset makrotaloudelliset erot — kuten Saksan ylijäämä ja Etelä-Euroopan alijäämät — voisivat tasapainottua automaattisemmin, ilman että valuuttakurssimuutosten puute (yhteinen euro) estäisi sopeutusta. Anchora-järjestelmä ei siis vaatisi yhteisestä valuutasta luopumista, mutta edellyttäisi paljon aktiivisempaa pääomavirtojen hallintaa ja tukea jäsenvaltioille maksutaseongelmissa.

Anchora-ajattelun mukaan myös rahapolitiikka ja budjettipolitiikka voisivat olla nykyistä vapaampia, koska automaattiset sopeutusmekanismit (valuuttakurssi + pääomatasapainotus) ehkäisisivät epäterveitä kierteitä, kuten velkadeflaatiota.


2. MMT ja Anchora-järjestelmä

Moderni rahateoria (MMT) korostaa, että suvereenin valuutan liikkeellelaskija ei voi joutua maksukyvyttömäksi omassa valuutassaan. MMT ehdottaa, että valtioiden tulisi käyttää finanssipolitiikkaa täystyöllisyyden ja hintavakauden saavuttamiseen ilman liiallista huolta budjettivajeista tai velkasuhteista — niin kauan kuin inflaatio pysyy hallinnassa.

Anchora-järjestelmä tukee tätä lähestymistapaa, koska kansainväliset pääomavirrat eivät pääsisi häiritsemään kansallista talouspolitiikkaa yhtä helposti. Jos pääomavirrat ja valuuttakurssit pidetään hallinnassa, maat voivat turvallisemmin harjoittaa aktiivista finanssipolitiikkaa ilman rahoituskriisien pelkoa.

Euroalueella tämä tarkoittaisi, että jäsenmaat voisivat omaksua enemmän MMT-tyyppistä ajattelua: budjettipolitiikan ensisijaisena tavoitteena olisi työllisyys ja kasvu, ei mekaaninen velka- tai alijäämäsääntöjen noudattaminen. Anchora-järjestelmän tarjoama vakaampi ulkoinen ympäristö tekisi tämän mahdolliseksi ilman että finanssipoliittinen aktivismi johtaisi nopeasti ulkomaankaupan epätasapainon kautta valuuttapaineisiin tai korkopiikkeihin.


3. Mario Draghin ehdotukset ja niiden suhde Anchora ja MMT-ajatteluun

Mario Draghi on viime vuosina korostanut, että Euroopan tulevaisuus edellyttää mittavaa yksityisten ja julkisten investointien kasvua erityisesti uusilla strategisilla aloilla, kuten vihreässä siirtymässä, puolustuksessa ja digitaalisessa teknologiassa. Hän on peräänkuuluttanut uudenlaista yhteistä rahoituskapasiteettia ja aktiivisempaa talouspoliittista koordinaatiota Euroopan tasolla.

Draghin ajattelu sopii hyvin Anchora-järjestelmän ja MMT:n kehykseen:

- Anchora-järjestelmä tarjoaisi ulkoisen vakauden, joka mahdollistaa suuremmat investoinnit ilman pääomapakojen riskiä.
- MMT-ajattelu tukee ideaa siitä, että investoinnit voidaan rahoittaa suoraan liikkeellelaskemalla rahaa (tai velkaa), ilman että budjettirajoitteita tulkitaan liian tiukasti.
- Draghi puolestaan näkee, että EU:n pitää luoda uusia yhteisiä rahoitusmekanismeja ("EU-tason velkaa" ja investointirahastoja) sekä sallia kansallisten investointiohjelmien laajeneminen strategisilla aloilla.

Kaikkien kolmen lähestymistavan yhteinen viesti on, että Euroopan talouspolitiikan tulee siirtyä pois budjettikuriajattelusta ja siirtyä kohti aktiivista investointilähtöistä strategiaa, jossa ulkoinen tasapaino ja sisäinen kasvu kulkevat käsi kädessä.


4. Johtopäätökset: kohti uutta eurooppalaista mallia?

Anchora-järjestelmän kaltainen rakenne mahdollistaisi valuuttojen kellumisen, pääomaliikkeiden vapauden ja samalla ulkoisen tasapainon ylläpidon aktiivisella koordinoinnilla. MMT tarjoaisi ideologisen pohjan aktiivisemmalle finanssipolitiikalle, ja Draghin ehdotukset toisivat käytännön poliittiset ja institutionaaliset ratkaisut tämän toteuttamiseksi Euroopassa.

Näiden ajatusten yhdistelmä voisi johtaa uudenlaiseen eurooppalaiseen malliin: vakaaseen, investointeja tukevaan ja sosiaalisesti vastuulliseen talousalueeseen, jossa ei enää jouduttaisi toistuvasti kamppailemaan velkakriisien, epätasapainojen ja poliittisen hajaannuksen kanssa.

Tämä vaatisi rohkeita päätöksiä — mutta nykyisten geopoliittisten ja taloudellisten paineiden alla se näyttää yhä välttämättömämmältä.

Ihan hyvää analyysiä sulta, johon mulla ei ole paljoakaan huomautettavaa.

Mutta mä lähtisin siitä, että EKP ja keskuspankit eivät tarvitsisi IMF:ltä mitään resursseja lainaksi, koska Anchoran määrä keskuspankin hallussa vastaisi aika hyvin M2 rahan määrää.

Valtio voisi siis aina kaikissa tilanteissa rahoittaa myös alijäämäisen vaihtotaseen (CA) ainakin hetkellisesti Anchoralla kunnes valuuttakurssi devalvoituu ja hoitaa tilanteen automaattisesti kelluvien kurssien osalta.

Ongelma olisi tietysti pääomavirrat eli pääoma- ja rahoitustase (CFA), ja tätä varten esitinkin sulle kysymyksen, että pitäisikö tämän tasapainon saavuttamiseksi IMF:n ja keskuspankkien yhteistyönä siirrellä Anchora balansseja CFA ylijäämämailta CFA alijäämämaille?

Kuinka tällainen järjestely voisi toimia, ja kuinka se auttaisi yleistä maksutasetasapainon tavoitetta maailmassa?!

Selvää on se, että kansainvälisiä pääoman liikkeitä tarvitaan, mutta mikä olisi paras tapa neutralisoida CFA:n epätasapinojen vaikutus vaihtotaseen CA epätasapainojen korjaamisen suhteen kelluvien kurssien Anchora maailmassa?!


Muutoin ihan hienoa ja pätevää analyysiä sulta Anchoraan liittyen! Kiitos että jaksoit nähdä vaivaa tämän suhteen. Mun pitää perehtyä tähän sun kommenttiin vielä tarkemmin kunhan kerkeän.

Kiitos palautteesta, jatkokysymyksestä ja laajemman vastauksen lupauksesta!

Olen samaa mieltä, ettei EKP ja keskuspankit tarvitse Anchora-järjestelmässä IMF:ltä lainaresursseja perinteisessä mielessä. Jos keskuspankin hallussa oleva Anchoran määrä vastaisi suunnilleen M2:n laajuista rahamäärää, valtio voisi kaikissa olosuhteissa rahoittaa myös vaihtotaseen alijäämän suoraan Anchoralla – ainakin niin kauan kuin valuuttakurssi saa reagoida vapaasti (devalvoitumalla) ja sopeuttaa tilannetta.

Pääomavirrat (CFA) muodostavat tosiaan erillisen haasteen. Ymmärrän kysymyksesi niin, että haet mekanismia, jolla CFA-ylijäämämaiden Anchoroita siirrettäisiin CFA-alijäämämaille siten, että vältetään pakottavat tai liian rajut vaihtokurssiliikkeet ja mahdollistetaan tasapainoinen globaali maksutasejärjestelmä.

Voisiko sen toteuttaa esimerkiksi näin:
- IMF tai jokin uusi "Anchoran hallintainstituutio" loisi koordinoidun ohjelman, jossa CFA-ylijäämämaat sitoutuvat siirtämään osan Anchoran ylijäämistään rahavarastoihin, joista CFA-alijäämämaat voisivat saada tilapäistä rahoitusta ilman, että ne joutuvat heti devalvoimaan valuuttojaan hallitsemattomasti.
- Tämä voisi olla lähes automaattinen "tasapainotusmekanismi", joka estää tarpeettomat kriisit CFA-alijäämämaissa ja tukisi kelluvien kurssien maltillista sopeutumista.

Järjestelmä vaatisi tietysti selkeät ehdot:
- Siirrot olisivat tilapäisiä ja edellyttäisivät, että vastaanottajat korjaavat rakenteelliset epätasapainot (esimerkiksi kilpailukyky-, investointi- ja säästötoimilla).
- Devalvaatiopaineen annettaisiin kuitenkin toimia pitkällä aikavälillä ankkurina, ettei järjestelmä muuttuisi pysyväksi tulonsiirtomekanismiksi.

Näin pääomavirrat eivät vaarantaisi kelluvien kurssien sopeutumiskykyä eikä aiheuttaisi pysyviä CA-epätasapainoja.

Siihen lupaamaasi laajempaan vastaukseesi liittyen toivon sinun kommentoivan erityisesti sitä, mitä mieltä olet M1- ja M2-rahojen erillisten säätelymahdollisuuksien hyödyistä ja haitoista Anchora-järjestelmässä?

Ajattelen itse, että se toisi lisäjoustoa rahapolitiikkaan (kuten spekulatiivisten pääomavirtojen hallintaan ja erikseen reaalitalouden tukemiseen), mutta kenties siinä piilee myös riskejä, joita en ole tullut vielä ajatelleeksi. Olen erityisen kiinnostunut kuulemaan näkemyksesi tästä.

Odotan siis innolla lupaamaasi tarkempaa analyysiä.

[Purdue]

Mitä ajattelet näistä asioista? Ovatko ne yhteensopiva oman ajattelusi kanssa?

Euroalueen tilanne Anchora-järjestelmässä

Kuvitellaan, että euroalueella vallitsee vaihtotaseen epätasapaino: vaikkapa alue tarvitsee ulkomailta energiaa, jolloin tuonti ylittää viennin ja vaihtotase on alijäämäinen. Vaihtotaseen vajetta rahoitetaan pääomataseen kautta, eli ulkomailta virtaa pääomaa euroalueelle. Tämä toteaa myös maksutaseen kaksoiskirjanpidon periaate: jos vaihtotase on alijäämäinen (debit), pääomatase on ylijäämäinen (credit) ja päinvastoin. Esimerkiksi jos Eurooppa tuottaa enemmän vientituotteita kuin kuluttaa, tästä kertyy vaihto­taseen ylijäämää ja pääomavirtoja lähtee ulos, kun taas tuontivaje vaatii sisäänpäin suuntautuvaa pääomaa.

Olet itse asiassa ymmärtänyt Anchoran toiminnan ja dynamiikan väärin. Olet painottanut analyyseissäsi Euroaluetta ja kansallista tasoa, ja sinulta on jäänyt huomaamatta muutama tärkeä pointti.

On totta että maksutaseeseen sovelletaan kaksoiskirjanpidon periaatetta, mutta yhtä totta on myös se, että varsinkin kiinteiden kurssien osalta kehitysmaat ovat joutuneet turvautumaan IMF:n lainoihin, jotta vaihtotaseen (CA) vaje on saatu pääoma- ja rahoitustaseen (CFA) avulla tasapainoon.

Mutta katsotaanpa tarkemmin kuinka CA:n sopeutus tapahtuu Anchora järjestelmässä, ja kuinka CFA siihen liittyy. Tuon tässä esiin jälleen kerran tuon mun taulukon edeltä:

Anchora_Tase8_250425a.png

Tuo taulukko on siis nähtävä taulukon muodossa esitettynä komparatiivisena statiikkana jossa vain yhden muuttujan muutosta tarkastellaan yksi kerrallaan.

Lähdetään siitä, että on 2) Vaihtotaseen vaje, ja katsotaan kuinka se vaikuttaa Anchoran määrään, kansallisen valuutan M2 määrään sekä, maksutaseeseen.

1) Ensiksi kansallisella tasolla yleisön hallussa oleva kansallinen valuutta K-M (M2) vähenee, kun tuontiyritykset vaihtavat K-M varantojaan keskuspankissa Anchoraan A-M.
2) Keskuspankin hallussa oleva K-M kasvaa.
3) Keskuspankin hallussa oleva Anchoran määrä vähenee.
4) Kotimaan tuontiyritysten hallussa oleva Anchoran määrä kasvaa aluksi.
5) Mutta lopulta vaikutus on neutraali kotimaan Anchora määrän kannalta (0), kun tuontiyritykset maksavat näillä Anchoroilla tuonnin ulkomailta.
6) Ulkomaailman hallussa oleva Anchoran määrä kasvaa.
7) CFA:han tällä ei ole suoraa vaikutusta, mutta CA vaihtuu alijäämäiseksi.

Kyllä, CA:n alijäämä ei automaattisesti tarkoita CFA:n ylijäämää, ja näin ei itse asiassa käy, vaan CFA pysyy ennallaan (0). Tässä siis kierrossa olevan kotimaan valuutan K-M (M2) määrä laskee kotimaan yleisön keskuudessa, ja keskuspankin hallussa oleva Anchoran määrä myös vähenee vastaavasti. Ja käy niin, että muun maailman hallussa olevan Anchoran määrä kasvaa.

Mutta tämän vaihdannan aikana kotimaan valuutta devalvoituu kun kotimaan tuontiyritykset vaihtavat kotimaan valuuttaa Anchoraan keskuspankista maksaakseen tuonnin. Eli tapahtuu samanaikainen devalvoituminen, joka on kuitenkin taulukossa kuvattu komparatiivisen statiikan mukaan eri rivillä 3). Tällä on päinvastaiset vaikutukset Anchoran sekä K-M:n virtoihin sekä vaihtotaseeseen CA.

Huomaa että missään vaiheessa CFA ei muuttunut positiiviseksi jos ei negatiiviseksikaan, koskapa esim. korkoero, joka olisi vaikuttanut pääomavirtoihin, oli nollassa eli kummassakin maassa oli sama korko (eli muut muuttujat pidettiin vakiona).


Huomaa siis, että Anchoran tapauksessa CA:n alijäämää ei tarvitse rahoittaa CFA:n ylijäämällä, vaan homma voidaan hoitaa valuuttakurssimuutoksin (taulukossa rivit 2) sekä 3) yhtä aikaa). Tässä siis kulkee rahavirtoja vain vaihtotaseen CA kautta, ja keskuspankin sekä kotimaan tuontiyritysten hallussaan pitämät Anchora sekä K-M balanssit muuttuvat. Samalla Anchoraa virtaa sisään ja ulos kotimaahan.

Tuo kohta 3) eli Devalvoituminen tarkoittaa siis sitä, että maan vientiyrityksillä menee paremmin ja tämä laittaa CA:n tasapainoon.


Anchoran tapauksessa kun Anchoraa on aina saatavilla (kansainvälinen likviditeetti) ja valuuttakurssi on kelluva eli joustaa, niin CA:n sopeutus on automaattista.

Se mikä järjestelmässä aiheuttaa mahdollisesti sitä, että CA ei sopeudukkaan, taikka että CFA:ssa on suuria epätasapainoja johtuu pääasiassa korkoeroista eri maiden välillä.

Tämä on asia, joka pitäisi hoitaa kuntoon esim. ylijäämiä ja alijäämiä siirtelemällä eri keskuspankkien välillä, koska muuten vaarana on se, että CFA:n epätasapainot estävät CA:n automaattisen sopeutuksen.


¤¤¤
Mutta mitä tulee sinun tulkintaasi Anchorasta ja vaihtotaseen sopeutuksesta, niin katsoisin että se ei ihan vastaa sitä millainen Anchoran on tarkoitus olla. Maksutaseen kaksoiskirjanpito toimii kyllä Anchorassakin, mutta CA:n sopeutuksen kannalta jos ei huomioida CFA:n liikkeitä, niin keskeistä on Anchoran sekä K-M:n balanssien muutokset sekä valuuttakurssimuutokset, jotka tasapainottavat CA:n ilman että maahan täytyy tuoda sisään pääomia CFA:n kautta jotta maksutase saadaan tasapainoon.

Eli passitan sut tässä suhteessa takaisin koulun penkille. Yritäpä tutkia tuota mun taulukkoa tarkemmin, ja apuna siinä toimii tuo 7 kohdan erittely yllä sen suhteen kuinka erilaiset balanssit muuttuvat kun syntyy vaihtotaseen CA alijäämä. Ja sitten devalvaatio itse asiassa korjaa tämän alijäämän tasapainoon.

Tässä ei siis tarvita pääomavirtoja (CFA) ollenkaan tasapainottamaan CA:ta, koska muuttuvat balanssit ja valuuttakurssit hoitavat sopeutuksen. Maasta siis virtaa CA:n kautta ulos Anchoraa kun maahan tuodaan tavaraa, mutta sitä myös virtaa sisään CA:n kautta kun maasta viedään ulos tavaraa.

Jos vienti ja tuonti ovat tasapainossa kelluvan valuuttakurssin ansiosta, niin CA:n kautta kulkevat Anchora virrat ovat määritelmällisesti tasapainossa, ja silloin tällä ei ole mitään vaikutusta pääoma- ja rahoitustaseeseen (CFA).

¤¤¤
Eli jos sun argumenttisi edellisessä kommentissasi pohjautuu virheelliseen Anchora dynamiikkaan, niin ehkäpä korjaat ajatteluasi tältä osin?

[Purdue]

Siihen lupaamaasi laajempaan vastaukseesi liittyen toivon sinun kommentoivan erityisesti sitä, mitä mieltä olet M1- ja M2-rahojen erillisten säätelymahdollisuuksien hyödyistä ja haitoista Anchora-järjestelmässä?

Ajattelen itse, että se toisi lisäjoustoa rahapolitiikkaan (kuten spekulatiivisten pääomavirtojen hallintaan ja erikseen reaalitalouden tukemiseen), mutta kenties siinä piilee myös riskejä, joita en ole tullut vielä ajatelleeksi. Olen erityisen kiinnostunut kuulemaan näkemyksesi tästä.

Ensinnäkin niin ajattelen, että M1- ja M2 rahojen sääntely liittyvät toisiinsa koskapa M1 sisältyy määritelmän omaisesti osaksi M2:ta. Kun siis lisäät M1:tä niin M2 lisääntyy automaattisesti, mutta ei toisinpäin.

Mutta ylipäätään tässä on kyse siitä, että olen ajatellut että IMF säätelee Anchoran globaalia määrää jonkin inflaatiotavoitteen tms. mukaisesti, sekä ottaa huomioon Anchoran mahdollisen revalvoitumisen suhteessa kansallisiin valuuttoihin kokonaisuutena, jos ne devalvoituvat joukolla.

Ja kuten olen ajatellut, niin Anchoran määrä maailmassa vastaisi maailman M2 rahamäärää, jotenka silloin IMF:llä olisi oma intressinsä pelissä sen suhteen että millaista rahapolitiikkaa eri maat toteuttavat. Tässä tarvittaisiin siis IMF:n ja keskuspankkien yhteistyötä.

Kansallisella tasolla pitäisi olla joustoa sen suhteen, että eri tahtiset taloussyklit ja niihin liittyvä finanssi- ja rahapolitiikka voitaisiin ottaa huomioon, mutta kuitenkin niin ettei Anchoran arvo ja uskottavuus joudu vaaraan.

Tässä suhteessa siis suhtaudun hieman skeptisesti MMT-teoriaan sekä niihin mahdollisuuksiin joita se avaisi kansallisen tason politiikka mahdollisuuksille. En siis katso oikein hyvällä sitä, että valtioille annettaisiin oikeus luoda M1 tai M2 varantoja tyhjästä. Tosin olen tähän jo aiemmin hyväksynyt poikkeuksen, jossa digivaluuttaa kuten euroja voitaisiin luoda kansallisella tasolla EKP:n toimesta piristämään yksityistä kulutusta kotitalouksien tasolla.

Mutta lähtökohta mun ajattelussa Anchoran suhteen on siis se, että Anchoran globaali varanto sekä IMF:n puitteissa yhteisesti asetetut globaalit inflaatiotavoitteet rajoittaisivat eri maiden liikkumavaraa. Silti, esim. nousevien talouksien erilaiset tarpeet liittyen esim. inflaatioon ja palkkojen nousuun sekä korkoihin pitäisi ottaa huomioon järjestelmässä, jolloinka M2 rahan määrät voisivat nousta eri tahtisesti eri maiden sisällä.

Sitten pitäisi vielä ratkaista se, että millä tavalla A-M balanssit jaetaan eri maiden kesken, joilla M2 balanssit nousevat eri tahtiin!

Järjestelmässä on vielä pohdittavaa, eikä tuo sun eurojärjestelmän kuvaus MMT:tä hyödyksi käyttäen suinkaan ratkaissut kaikkia näitä ongelmia.

[Naturalisti]

Mitä ajattelet näistä asioista? Ovatko ne yhteensopiva oman ajattelusi kanssa?

Euroalueen tilanne Anchora-järjestelmässä

Kuvitellaan, että euroalueella vallitsee vaihtotaseen epätasapaino: vaikkapa alue tarvitsee ulkomailta energiaa, jolloin tuonti ylittää viennin ja vaihtotase on alijäämäinen. Vaihtotaseen vajetta rahoitetaan pääomataseen kautta, eli ulkomailta virtaa pääomaa euroalueelle. Tämä toteaa myös maksutaseen kaksoiskirjanpidon periaate: jos vaihtotase on alijäämäinen (debit), pääomatase on ylijäämäinen (credit) ja päinvastoin. Esimerkiksi jos Eurooppa tuottaa enemmän vientituotteita kuin kuluttaa, tästä kertyy vaihto­taseen ylijäämää ja pääomavirtoja lähtee ulos, kun taas tuontivaje vaatii sisäänpäin suuntautuvaa pääomaa.

Olet itse asiassa ymmärtänyt Anchoran toiminnan ja dynamiikan väärin. Olet painottanut analyyseissäsi Euroaluetta ja kansallista tasoa, ja sinulta on jäänyt huomaamatta muutama tärkeä pointti.

On totta että maksutaseeseen sovelletaan kaksoiskirjanpidon periaatetta, mutta yhtä totta on myös se, että varsinkin kiinteiden kurssien osalta kehitysmaat ovat joutuneet turvautumaan IMF:n lainoihin, jotta vaihtotaseen (CA) vaje on saatu pääoma- ja rahoitustaseen (CFA) avulla tasapainoon.

Mutta katsotaanpa tarkemmin kuinka CA:n sopeutus tapahtuu Anchora järjestelmässä, ja kuinka CFA siihen liittyy. Tuon tässä esiin jälleen kerran tuon mun taulukon edeltä:

Anchora_Tase8_250425a.png

Tuo taulukko on siis nähtävä taulukon muodossa esitettynä komparatiivisena statiikkana jossa vain yhden muuttujan muutosta tarkastellaan yksi kerrallaan.

Lähdetään siitä, että on 2) Vaihtotaseen vaje, ja katsotaan kuinka se vaikuttaa Anchoran määrään, kansallisen valuutan M2 määrään sekä, maksutaseeseen.

1) Ensiksi kansallisella tasolla yleisön hallussa oleva kansallinen valuutta K-M (M2) vähenee, kun tuontiyritykset vaihtavat K-M varantojaan keskuspankissa Anchoraan A-M.
2) Keskuspankin hallussa oleva K-M kasvaa.
3) Keskuspankin hallussa oleva Anchoran määrä vähenee.
4) Kotimaan tuontiyritysten hallussa oleva Anchoran määrä kasvaa aluksi.
5) Mutta lopulta vaikutus on neutraali kotimaan Anchora määrän kannalta (0), kun tuontiyritykset maksavat näillä Anchoroilla tuonnin ulkomailta.
6) Ulkomaailman hallussa oleva Anchoran määrä kasvaa.
7) CFA:han tällä ei ole suoraa vaikutusta, mutta CA vaihtuu alijäämäiseksi.

Kyllä, CA:n alijäämä ei automaattisesti tarkoita CFA:n ylijäämää, ja näin ei itse asiassa käy, vaan CFA pysyy ennallaan (0). Tässä siis kierrossa olevan kotimaan valuutan K-M (M2) määrä laskee kotimaan yleisön keskuudessa, ja keskuspankin hallussa oleva Anchoran määrä myös vähenee vastaavasti. Ja käy niin, että muun maailman hallussa olevan Anchoran määrä kasvaa.

Mutta tämän vaihdannan aikana kotimaan valuutta devalvoituu kun kotimaan tuontiyritykset vaihtavat kotimaan valuuttaa Anchoraan keskuspankista maksaakseen tuonnin. Eli tapahtuu samanaikainen devalvoituminen, joka on kuitenkin taulukossa kuvattu komparatiivisen statiikan mukaan eri rivillä 3). Tällä on päinvastaiset vaikutukset Anchoran sekä K-M:n virtoihin sekä vaihtotaseeseen CA.

Huomaa että missään vaiheessa CFA ei muuttunut positiiviseksi jos ei negatiiviseksikaan, koskapa esim. korkoero, joka olisi vaikuttanut pääomavirtoihin, oli nollassa eli kummassakin maassa oli sama korko (eli muut muuttujat pidettiin vakiona).


Huomaa siis, että Anchoran tapauksessa CA:n alijäämää ei tarvitse rahoittaa CFA:n ylijäämällä, vaan homma voidaan hoitaa valuuttakurssimuutoksin (taulukossa rivit 2) sekä 3) yhtä aikaa). Tässä siis kulkee rahavirtoja vain vaihtotaseen CA kautta, ja keskuspankin sekä kotimaan tuontiyritysten hallussaan pitämät Anchora sekä K-M balanssit muuttuvat. Samalla Anchoraa virtaa sisään ja ulos kotimaahan.

Tuo kohta 3) eli Devalvoituminen tarkoittaa siis sitä, että maan vientiyrityksillä menee paremmin ja tämä laittaa CA:n tasapainoon.


Anchoran tapauksessa kun Anchoraa on aina saatavilla (kansainvälinen likviditeetti) ja valuuttakurssi on kelluva eli joustaa, niin CA:n sopeutus on automaattista.

Se mikä järjestelmässä aiheuttaa mahdollisesti sitä, että CA ei sopeudukkaan, taikka että CFA:ssa on suuria epätasapainoja johtuu pääasiassa korkoeroista eri maiden välillä.

Tämä on asia, joka pitäisi hoitaa kuntoon esim. ylijäämiä ja alijäämiä siirtelemällä eri keskuspankkien välillä, koska muuten vaarana on se, että CFA:n epätasapainot estävät CA:n automaattisen sopeutuksen.


¤¤¤
Mutta mitä tulee sinun tulkintaasi Anchorasta ja vaihtotaseen sopeutuksesta, niin katsoisin että se ei ihan vastaa sitä millainen Anchoran on tarkoitus olla. Maksutaseen kaksoiskirjanpito toimii kyllä Anchorassakin, mutta CA:n sopeutuksen kannalta jos ei huomioida CFA:n liikkeitä, niin keskeistä on Anchoran sekä K-M:n balanssien muutokset sekä valuuttakurssimuutokset, jotka tasapainottavat CA:n ilman että maahan täytyy tuoda sisään pääomia CFA:n kautta jotta maksutase saadaan tasapainoon.

Eli passitan sut tässä suhteessa takaisin koulun penkille. Yritäpä tutkia tuota mun taulukkoa tarkemmin, ja apuna siinä toimii tuo 7 kohdan erittely yllä sen suhteen kuinka erilaiset balanssit muuttuvat kun syntyy vaihtotaseen CA alijäämä. Ja sitten devalvaatio itse asiassa korjaa tämän alijäämän tasapainoon.

Tässä ei siis tarvita pääomavirtoja (CFA) ollenkaan tasapainottamaan CA:ta, koska muuttuvat balanssit ja valuuttakurssit hoitavat sopeutuksen. Maasta siis virtaa CA:n kautta ulos Anchoraa kun maahan tuodaan tavaraa, mutta sitä myös virtaa sisään CA:n kautta kun maasta viedään ulos tavaraa.

Jos vienti ja tuonti ovat tasapainossa kelluvan valuuttakurssin ansiosta, niin CA:n kautta kulkevat Anchora virrat ovat määritelmällisesti tasapainossa, ja silloin tällä ei ole mitään vaikutusta pääoma- ja rahoitustaseeseen (CFA).

¤¤¤
Eli jos sun argumenttisi edellisessä kommentissasi pohjautuu virheelliseen Anchora dynamiikkaan, niin ehkäpä korjaat ajatteluasi tältä osin?

Arvostan todella sitä vaivannäköä, jolla jäsennät Anchoran toimintaa ja haluat tarkentaa järjestelmän dynamiikkaa.

Haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota muutamaan kohtaan:

Ensinnäkin, olet itse aiemmin todennut, että Anchora on vielä kehitysvaiheessa. Tästä syystä olen pitänyt tärkeänä tuoda keskusteluun myös uusia näkökulmia, joiden avulla järjestelmän mahdollisia vahvuuksia ja heikkouksia voisi tarkastella entistä monipuolisemmin. Tässä hengessä olen yrittänyt erityisesti painottaa euroalueen ja kansallisen tason analyysiä – ei niinkään siksi, että pitäisin niitä ainoina relevantteina, vaan siksi, että ilman vahvaa ymmärrystä kansallisen tason dynamiikasta ylätason tarkastelu jäisi helposti ilman riittävää perustaa.

Siksi oli hieman yllättävää, että kun pyrin rakentavasti haastamaan ja täydentämään ajattelua, vastauksessasi ilmoitit minun "ymmärtäneen Anchoran väärin". Kritiikkisi nojautui esimerkiksi kiinteiden kurssien ongelmaan, vaikka olemme molemmat jo aiemmin hyväksyneet, että Anchora nojaa kelluviin kursseihin – eli tuo kiinteiden kurssien peruste oli tässä yhteydessä mielestäni aiheeton.

Erityisen harmillisena koen kuitenkin sen, että et vastauksessasi ollenkaan huomioinut esittämääni nimenomaista toivetta:
"Siihen lupaamaasi laajempaan vastaukseesi liittyen toivon sinun kommentoivan erityisesti sitä, mitä mieltä olet M1- ja M2-rahojen erillisten säätelymahdollisuuksien hyödyistä ja haitoista Anchora-järjestelmässä."
Sen sijaan keskityit edelleen puhumaan vain M2-rahasta kansallisella tasolla, ja jätit M1-rahan tuomat mahdollisuudet kokonaan käsittelemättä. Kuitenkin juuri M1:n ja M2:n erillinen tarkastelu saattaisi avata uusia, dynaamisempia väyliä Anchoran vakauden ja joustavuuden kehittämiseksi, erityisesti tilanteissa, joissa ulkoinen tasapaino ja sisäinen kysyntäliike vaativat erilaista säätelyä.

Kun katson koko kommenttisi loppuosaa siitä laajemmasta näkökulmasta, jota olen yrittänyt edistää, näen, että ankkuroit Anchoran toimintalogiikan hyvin staattiseen malliin, jossa korostetaan tasapainottavia valuuttakurssimuutoksia ja perusvirtoja, mutta jossa jää vähemmälle huomiolle mahdollisuus käyttää sisäistä rahapoliittista säätelyä (esim. M1:n ja M2:n erillistä hallintaa) tasapainottamaan talouden sisäisiä ja ulkoisia jännitteitä joustavammin.
Tämä sisäisen säätelyn mahdollisuus olisi erityisen arvokas nykymaailmassa, jossa vaihtotase- ja pääomaliikkeet reagoivat epävakaasti monenlaisiin tekijöihin – kuten rahoitusmarkkinoiden odotuksiin tai poliittisiin shokkeihin.

Olisin siksi todella kiinnostunut kuulemaan vielä erikseen ajatuksiasi siitä, miten näkisit mahdollisuuden laajentaa Anchora-järjestelmää myös siihen suuntaan, että M1- ja M2-rahojen erillinen säätely otettaisiin mukaan aktiiviseksi osaksi vakausmekanismia – nimenomaan kansallisella tasolla mutta myös koordinoidusti yli kansallisten rajojen.

Toivottavasti saamme tästä vielä rakentavan jatkokeskustelun aikaiseksi!

[Purdue]

Mitä ajattelet näistä asioista? Ovatko ne yhteensopiva oman ajattelusi kanssa?

Euroalueen tilanne Anchora-järjestelmässä

Kuvitellaan, että euroalueella vallitsee vaihtotaseen epätasapaino: vaikkapa alue tarvitsee ulkomailta energiaa, jolloin tuonti ylittää viennin ja vaihtotase on alijäämäinen. Vaihtotaseen vajetta rahoitetaan pääomataseen kautta, eli ulkomailta virtaa pääomaa euroalueelle. Tämä toteaa myös maksutaseen kaksoiskirjanpidon periaate: jos vaihtotase on alijäämäinen (debit), pääomatase on ylijäämäinen (credit) ja päinvastoin. Esimerkiksi jos Eurooppa tuottaa enemmän vientituotteita kuin kuluttaa, tästä kertyy vaihto­taseen ylijäämää ja pääomavirtoja lähtee ulos, kun taas tuontivaje vaatii sisäänpäin suuntautuvaa pääomaa.

Olet itse asiassa ymmärtänyt Anchoran toiminnan ja dynamiikan väärin. Olet painottanut analyyseissäsi Euroaluetta ja kansallista tasoa, ja sinulta on jäänyt huomaamatta muutama tärkeä pointti.

On totta että maksutaseeseen sovelletaan kaksoiskirjanpidon periaatetta, mutta yhtä totta on myös se, että varsinkin kiinteiden kurssien osalta kehitysmaat ovat joutuneet turvautumaan IMF:n lainoihin, jotta vaihtotaseen (CA) vaje on saatu pääoma- ja rahoitustaseen (CFA) avulla tasapainoon.

Mutta katsotaanpa tarkemmin kuinka CA:n sopeutus tapahtuu Anchora järjestelmässä, ja kuinka CFA siihen liittyy. Tuon tässä esiin jälleen kerran tuon mun taulukon edeltä:

Anchora_Tase8_250425a.png

Tuo taulukko on siis nähtävä taulukon muodossa esitettynä komparatiivisena statiikkana jossa vain yhden muuttujan muutosta tarkastellaan yksi kerrallaan.

Lähdetään siitä, että on 2) Vaihtotaseen vaje, ja katsotaan kuinka se vaikuttaa Anchoran määrään, kansallisen valuutan M2 määrään sekä, maksutaseeseen.

1) Ensiksi kansallisella tasolla yleisön hallussa oleva kansallinen valuutta K-M (M2) vähenee, kun tuontiyritykset vaihtavat K-M varantojaan keskuspankissa Anchoraan A-M.
2) Keskuspankin hallussa oleva K-M kasvaa.
3) Keskuspankin hallussa oleva Anchoran määrä vähenee.
4) Kotimaan tuontiyritysten hallussa oleva Anchoran määrä kasvaa aluksi.
5) Mutta lopulta vaikutus on neutraali kotimaan Anchora määrän kannalta (0), kun tuontiyritykset maksavat näillä Anchoroilla tuonnin ulkomailta.
6) Ulkomaailman hallussa oleva Anchoran määrä kasvaa.
7) CFA:han tällä ei ole suoraa vaikutusta, mutta CA vaihtuu alijäämäiseksi.

Kyllä, CA:n alijäämä ei automaattisesti tarkoita CFA:n ylijäämää, ja näin ei itse asiassa käy, vaan CFA pysyy ennallaan (0). Tässä siis kierrossa olevan kotimaan valuutan K-M (M2) määrä laskee kotimaan yleisön keskuudessa, ja keskuspankin hallussa oleva Anchoran määrä myös vähenee vastaavasti. Ja käy niin, että muun maailman hallussa olevan Anchoran määrä kasvaa.

Mutta tämän vaihdannan aikana kotimaan valuutta devalvoituu kun kotimaan tuontiyritykset vaihtavat kotimaan valuuttaa Anchoraan keskuspankista maksaakseen tuonnin. Eli tapahtuu samanaikainen devalvoituminen, joka on kuitenkin taulukossa kuvattu komparatiivisen statiikan mukaan eri rivillä 3). Tällä on päinvastaiset vaikutukset Anchoran sekä K-M:n virtoihin sekä vaihtotaseeseen CA.

Huomaa että missään vaiheessa CFA ei muuttunut positiiviseksi jos ei negatiiviseksikaan, koskapa esim. korkoero, joka olisi vaikuttanut pääomavirtoihin, oli nollassa eli kummassakin maassa oli sama korko (eli muut muuttujat pidettiin vakiona).


Huomaa siis, että Anchoran tapauksessa CA:n alijäämää ei tarvitse rahoittaa CFA:n ylijäämällä, vaan homma voidaan hoitaa valuuttakurssimuutoksin (taulukossa rivit 2) sekä 3) yhtä aikaa). Tässä siis kulkee rahavirtoja vain vaihtotaseen CA kautta, ja keskuspankin sekä kotimaan tuontiyritysten hallussaan pitämät Anchora sekä K-M balanssit muuttuvat. Samalla Anchoraa virtaa sisään ja ulos kotimaahan.

Tuo kohta 3) eli Devalvoituminen tarkoittaa siis sitä, että maan vientiyrityksillä menee paremmin ja tämä laittaa CA:n tasapainoon.


Anchoran tapauksessa kun Anchoraa on aina saatavilla (kansainvälinen likviditeetti) ja valuuttakurssi on kelluva eli joustaa, niin CA:n sopeutus on automaattista.

Se mikä järjestelmässä aiheuttaa mahdollisesti sitä, että CA ei sopeudukkaan, taikka että CFA:ssa on suuria epätasapainoja johtuu pääasiassa korkoeroista eri maiden välillä.

Tämä on asia, joka pitäisi hoitaa kuntoon esim. ylijäämiä ja alijäämiä siirtelemällä eri keskuspankkien välillä, koska muuten vaarana on se, että CFA:n epätasapainot estävät CA:n automaattisen sopeutuksen.


¤¤¤
Mutta mitä tulee sinun tulkintaasi Anchorasta ja vaihtotaseen sopeutuksesta, niin katsoisin että se ei ihan vastaa sitä millainen Anchoran on tarkoitus olla. Maksutaseen kaksoiskirjanpito toimii kyllä Anchorassakin, mutta CA:n sopeutuksen kannalta jos ei huomioida CFA:n liikkeitä, niin keskeistä on Anchoran sekä K-M:n balanssien muutokset sekä valuuttakurssimuutokset, jotka tasapainottavat CA:n ilman että maahan täytyy tuoda sisään pääomia CFA:n kautta jotta maksutase saadaan tasapainoon.

Eli passitan sut tässä suhteessa takaisin koulun penkille. Yritäpä tutkia tuota mun taulukkoa tarkemmin, ja apuna siinä toimii tuo 7 kohdan erittely yllä sen suhteen kuinka erilaiset balanssit muuttuvat kun syntyy vaihtotaseen CA alijäämä. Ja sitten devalvaatio itse asiassa korjaa tämän alijäämän tasapainoon.

Tässä ei siis tarvita pääomavirtoja (CFA) ollenkaan tasapainottamaan CA:ta, koska muuttuvat balanssit ja valuuttakurssit hoitavat sopeutuksen. Maasta siis virtaa CA:n kautta ulos Anchoraa kun maahan tuodaan tavaraa, mutta sitä myös virtaa sisään CA:n kautta kun maasta viedään ulos tavaraa.

Jos vienti ja tuonti ovat tasapainossa kelluvan valuuttakurssin ansiosta, niin CA:n kautta kulkevat Anchora virrat ovat määritelmällisesti tasapainossa, ja silloin tällä ei ole mitään vaikutusta pääoma- ja rahoitustaseeseen (CFA).

¤¤¤
Eli jos sun argumenttisi edellisessä kommentissasi pohjautuu virheelliseen Anchora dynamiikkaan, niin ehkäpä korjaat ajatteluasi tältä osin?

Arvostan todella sitä vaivannäköä, jolla jäsennät Anchoran toimintaa ja haluat tarkentaa järjestelmän dynamiikkaa.

Haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota muutamaan kohtaan:

Ensinnäkin, olet itse aiemmin todennut, että Anchora on vielä kehitysvaiheessa. Tästä syystä olen pitänyt tärkeänä tuoda keskusteluun myös uusia näkökulmia, joiden avulla järjestelmän mahdollisia vahvuuksia ja heikkouksia voisi tarkastella entistä monipuolisemmin. Tässä hengessä olen yrittänyt erityisesti painottaa euroalueen ja kansallisen tason analyysiä – ei niinkään siksi, että pitäisin niitä ainoina relevantteina, vaan siksi, että ilman vahvaa ymmärrystä kansallisen tason dynamiikasta ylätason tarkastelu jäisi helposti ilman riittävää perustaa.

Siksi oli hieman yllättävää, että kun pyrin rakentavasti haastamaan ja täydentämään ajattelua, vastauksessasi ilmoitit minun "ymmärtäneen Anchoran väärin". Kritiikkisi nojautui esimerkiksi kiinteiden kurssien ongelmaan, vaikka olemme molemmat jo aiemmin hyväksyneet, että Anchora nojaa kelluviin kursseihin – eli tuo kiinteiden kurssien peruste oli tässä yhteydessä mielestäni aiheeton.

Erityisen harmillisena koen kuitenkin sen, että et vastauksessasi ollenkaan huomioinut esittämääni nimenomaista toivetta:
"Siihen lupaamaasi laajempaan vastaukseesi liittyen toivon sinun kommentoivan erityisesti sitä, mitä mieltä olet M1- ja M2-rahojen erillisten säätelymahdollisuuksien hyödyistä ja haitoista Anchora-järjestelmässä."
Sen sijaan keskityit edelleen puhumaan vain M2-rahasta kansallisella tasolla, ja jätit M1-rahan tuomat mahdollisuudet kokonaan käsittelemättä. Kuitenkin juuri M1:n ja M2:n erillinen tarkastelu saattaisi avata uusia, dynaamisempia väyliä Anchoran vakauden ja joustavuuden kehittämiseksi, erityisesti tilanteissa, joissa ulkoinen tasapaino ja sisäinen kysyntäliike vaativat erilaista säätelyä.

Kun katson koko kommenttisi loppuosaa siitä laajemmasta näkökulmasta, jota olen yrittänyt edistää, näen, että ankkuroit Anchoran toimintalogiikan hyvin staattiseen malliin, jossa korostetaan tasapainottavia valuuttakurssimuutoksia ja perusvirtoja, mutta jossa jää vähemmälle huomiolle mahdollisuus käyttää sisäistä rahapoliittista säätelyä (esim. M1:n ja M2:n erillistä hallintaa) tasapainottamaan talouden sisäisiä ja ulkoisia jännitteitä joustavammin.
Tämä sisäisen säätelyn mahdollisuus olisi erityisen arvokas nykymaailmassa, jossa vaihtotase- ja pääomaliikkeet reagoivat epävakaasti monenlaisiin tekijöihin – kuten rahoitusmarkkinoiden odotuksiin tai poliittisiin shokkeihin.

Olisin siksi todella kiinnostunut kuulemaan vielä erikseen ajatuksiasi siitä, miten näkisit mahdollisuuden laajentaa Anchora-järjestelmää myös siihen suuntaan, että M1- ja M2-rahojen erillinen säätely otettaisiin mukaan aktiiviseksi osaksi vakausmekanismia – nimenomaan kansallisella tasolla mutta myös koordinoidusti yli kansallisten rajojen.

Toivottavasti saamme tästä vielä rakentavan jatkokeskustelun aikaiseksi!

Ensinnäkin, niin tuossa edellä vastasin jo erillisessä vastauksessa sun esittämiisi kysymyksiin M1 ja M2 rahastaa, ja miksi pidin lähestymistapaasi ongelmallisena. Kaikkea ei voi käsitellä jokaisessa yksittäisessä vastauksessa, joten vastasin tähän siis erillisellä kommentilla.

Mitä tulee Anchoraan ja kiinteisiin kursseihin, niin tuo mun vastaus ei suinkaan analysoinut Anchoraa kiinteiden kurssien näkökulmasta vaan nimenomaan kelluvien kurssien näkökulmasta, vaikka kiinteät kurssit mainitsinkin.

Tämä ihan siitä syystä että ymmärtäisit sen, ettei Maksutase joka koostuu vaihtotaseesta CA ja pääoma- ja rahoitustaseesta CFA toimi automaattisesti niin, että kun CA:ssa on vaje niin maahan virtaa pääomia CFA:n kautta ja tilanne tasapainottuu.

Siis, edelleen, Maksutase ei automaaattisesti mene tasapainoon kaksinkertaisen kirjanpidon avulla kun CA on epätasapainossa niin että CFA:n kautta maahan virtaa pääomia. Tämä on nimenomaan ollut kehitysmaiden ongelma, joilla on ollut niukat kovan valuutan reservit, ja jotka ovat joutuneet turvautumaan usein IMF:n apuun eli lainoihin, joilla tuo maksutase on saatu tasapainoon CA:n ja CFA:n välillä.

Mainitsin kiinteät valuuttakurssit siksi, että tämä liittyy juurikin suuren osan kehitysmaita ongelmiin. Kyseessä ei siis ollut viittaus Anchoraan ja sen toimintaan.

Anchora maailmassa kehitysmaatkin pystyisivät tuomaan maahan tavaraa, koska niillä olisi M2:ta vastaavat Anchora reservit.

Mutta lopuksi haluan todeta sen, että maksutaseen osalta ei siis sovelleta kaksinkertaista kirjanpitoa sen suhteen, että kun CA on alijäämäinen niin CFA:ta kreditoidaan automaattisesti. Näin ei homma toimi.

Anchoran tapauksessa tuo CA balansoituisi automaattisesti kelluvien valuuttakurssimuutosten ja muuttuvien A-M ja K-M balanssien myötä.

Kiinteiden kurssien tapauksessa, ihan vertailun vuoksi, jota monet kehitysmaat soveltavat, niin käy niin että jos vaihtotase CA menee alijäämäiseksi, ja keskuspankilta loppuvat kovan valuutan kuten dollarin tai euron reservit, niin se tuonti loppuu siihen koska sitä ei ole varaa maksaa.

Tällöin ei siis tehdä niin että kaksinkertaisen kirjanpidon mukaan kun CA menee alijäämäiseksi niin kreditoitaisiin suoraan CFA:ta. Näin siis ymmärsin sun ajattelun siinä pitkässä kommentissasi kohdasta jota sulta lainasin. Näin ei asia ole.

Toki maahan virtaa sitten kovaa valuuttaa, jos maa pystyy lainaamaan sitä kansainvälisiltä markkinoilta taikka IMF:ltä. Silloin CFA:ta kreditoidaan samalla kun tuonti CA:n kautta mahdollistuu.


Eli näkisin, että sulla oli pieni sekaannus ajattelussasi ainakin sen kommenttisi kohdan osalta jota sulta siinä lainasin.

[Naturalisti]

Siihen lupaamaasi laajempaan vastaukseesi liittyen toivon sinun kommentoivan erityisesti sitä, mitä mieltä olet M1- ja M2-rahojen erillisten säätelymahdollisuuksien hyödyistä ja haitoista Anchora-järjestelmässä?

Ajattelen itse, että se toisi lisäjoustoa rahapolitiikkaan (kuten spekulatiivisten pääomavirtojen hallintaan ja erikseen reaalitalouden tukemiseen), mutta kenties siinä piilee myös riskejä, joita en ole tullut vielä ajatelleeksi. Olen erityisen kiinnostunut kuulemaan näkemyksesi tästä.

Ensinnäkin niin ajattelen, että M1- ja M2 rahojen sääntely liittyvät toisiinsa koskapa M1 sisältyy määritelmän omaisesti osaksi M2:ta. Kun siis lisäät M1:tä niin M2 lisääntyy automaattisesti, mutta ei toisinpäin.

Mutta ylipäätään tässä on kyse siitä, että olen ajatellut että IMF säätelee Anchoran globaalia määrää jonkin inflaatiotavoitteen tms. mukaisesti, sekä ottaa huomioon Anchoran mahdollisen revalvoitumisen suhteessa kansallisiin valuuttoihin kokonaisuutena, jos ne devalvoituvat joukolla.

Ja kuten olen ajatellut, niin Anchoran määrä maailmassa vastaisi maailman M2 rahamäärää, jotenka silloin IMF:llä olisi oma intressinsä pelissä sen suhteen että millaista rahapolitiikkaa eri maat toteuttavat. Tässä tarvittaisiin siis IMF:n ja keskuspankkien yhteistyötä.

Kansallisella tasolla pitäisi olla joustoa sen suhteen, että eri tahtiset taloussyklit ja niihin liittyvä finanssi- ja rahapolitiikka voitaisiin ottaa huomioon, mutta kuitenkin niin ettei Anchoran arvo ja uskottavuus joudu vaaraan.

Tässä suhteessa siis suhtaudun hieman skeptisesti MMT-teoriaan sekä niihin mahdollisuuksiin joita se avaisi kansallisen tason politiikka mahdollisuuksille. En siis katso oikein hyvällä sitä, että valtioille annettaisiin oikeus luoda M1 tai M2 varantoja tyhjästä. Tosin olen tähän jo aiemmin hyväksynyt poikkeuksen, jossa digivaluuttaa kuten euroja voitaisiin luoda kansallisella tasolla EKP:n toimesta piristämään yksityistä kulutusta kotitalouksien tasolla.

Mutta lähtökohta mun ajattelussa Anchoran suhteen on siis se, että Anchoran globaali varanto sekä IMF:n puitteissa yhteisesti asetetut globaalit inflaatiotavoitteet rajoittaisivat eri maiden liikkumavaraa. Silti, esim. nousevien talouksien erilaiset tarpeet liittyen esim. inflaatioon ja palkkojen nousuun sekä korkoihin pitäisi ottaa huomioon järjestelmässä, jolloinka M2 rahan määrät voisivat nousta eri tahtisesti eri maiden sisällä.

Sitten pitäisi vielä ratkaista se, että millä tavalla A-M balanssit jaetaan eri maiden kesken, joilla M2 balanssit nousevat eri tahtiin!

Järjestelmässä on vielä pohdittavaa, eikä tuo sun eurojärjestelmän kuvaus MMT:tä hyödyksi käyttäen suinkaan ratkaissut kaikkia näitä ongelmia.

Kiitos tarkentavasta viestistäsi.
Tarkennan nyt omaa näkemystäni niistä kohdista, joita nostit esiin.

Ensinnäkin liittyen M1- ja M2-rahavarantojen erilliseen säätelyyn:
Pidän olennaisimpana niiden välistä eroa siinä, että M1 (käteisraha ja välittömät talletukset) on keskuspankin suoraan luomaa rahaa, kun taas M2:n muu osa (esimerkiksi määräaikaistalletukset ja muut saatavat) syntyy yksityisten liikepankkien luotonannon kautta, "tyhjästä" — yksityisiä voitto-odotuksia seuraten, ei suoraan yhteiskunnallisiin kokonaistarpeisiin perustuen.
Tämä tekee M1-rahasta selvästi paremmin hallittavan ja luotettavamman välineen rahapolitiikan kohdennettuun säätelyyn kuin M2:sta kokonaisuutena.
M1:n ja M2:n välinen määritelmäperustainen suhde (M1 osana M2:ta) on epäoleellinen kuriositeetti. Oleellista on, että niiden niiden syntytapa ja säätelymahdollisuudet eroavat ratkaisevasti.

Siksi ajattelen, että Anchora-järjestelmässä juuri M1-rahan määrän hallittu säätely olisi tehokkain ja yhteiskuntien reaalitaloutta parhaiten tukeva väline, kun taas M2:n kokonaismäärän liikkeet voisivat edelleen heijastaa enemmän rahoitusmarkkinoiden sisäisiä liikehdintöjä.
M2:n hillitsemiseen voidaan toki kehittää lisäkeinoja, mutta tehokas, keskitetysti hallittavissa oleva ankkuri tarvitaan, ja M1 tarjoaa siihen parhaat edellytykset.

Mitä tulee IMF:n rooliin Anchoran globaalin määrän säätelijänä:
Näen, että IMF voisi huolehtia maailmanlaajuisen Anchoran määrän säätelystä itsenäisesti, ennalta sovitun mandaatin rajoissa.
Mandaatin olisi hyvä olla sidottu esimerkiksi globaalin inflaatiotavoitteen ja rahoitusvakauden turvaamiseen.
Samalla kansallisilla keskuspankeilla (esimerkiksi EKP:llä euroalueella) pitäisi olla mandaatti säätää oman alueensa M1-rahavarantoa itsenäisesti alueelliset olosuhteet huomioiden, kuitenkin yhteensopivasti IMF:n yleisten linjausten kanssa.

Tässä järjestelmässä Anchora määrä ja sen markkina-arvo voisivat toimia maailmanlaajuisen rahan määrän ja vakauden taustatekijänä.
IMF:llä voisi olla myös rooli vaikuttaa M2:n kehitykseen, juuri Anchoran tarjontaa säätämällä: se tarjoaisi globaalin vakauden tukipilarin, mutta jättäisi jäsenvaltioille mahdollisuuden joustaa reaalitalouden tarpeiden mukaan.

Mitä MMT-teoriaan tulee:
Pidän sen peruslähtökohtaa — eli että suvereenin valuutan liikkeellelaskijana valtio ei toimi kuten kotitalous, eikä ole altis maksukyvyttömyydelle omassa valuutassaan — perustellusti pätevänä.
Siksi en pidä sitä riittävänä kritiikkinä, että MMT:n mahdollisuuksia rahapolitiikan välineenä vastustetaan "epäluulolla" ilman tarkempaa perustelua.
Itse näen MMT:n tarjoavan keinoja kohdentaa rahapolitiikka suoraan reaalitalouden tukemiseen, erityisesti tilanteissa, joissa yksityisen sektorin luotonanto on riittämätöntä tai väärin kohdistunutta.

On myös hyvä huomata, että nykyjärjestelmässä valtio on käytännössä riippuvainen yksityisten liikepankkien luomasta M2-velkarahasta — velkaantuen niille ja maksaen niille korkoa rahasta, joka syntyy kirjanpidollisella napinpainalluksella, ilman, että pankeilla olisi siihen todellisia taloudellisia kustannuksia.
Esittämäsi kritiikki keskuspankin / valtion suoraa rahaluontia kohtaan ei tunnu suhtautuvan samalla vakavuudella liikepankkien harjoittamaan yksityiseen rahaluontiin, jonka tunnetut haitat (kuten suhdannevaihteluiden voimistaminen ja spekulatiivisten kuplien ruokkiminen) ovat hyvin dokumentoituja.

Pidän perustellumpana ja läpinäkyvämpänä järjestelmää, jossa ainakin osa rahatarjonnasta — nimenomaan reaalitalouden tarpeisiin — tuotettaisiin suoraan keskuspankin toimesta yhteiskunnan kokonaisedun eikä yksittäisten voitontavoittelijoiden perusteella.

Yhteenvetona:
M1:n ja M2:n erillinen sääntely olisi järkevää ja mahdollista.
M1:n luominen keskuspankkien suoraan hallinnoimana antaisi tarvittavaa vakautta ja kohdennettavuutta ilman, että globaalin järjestelmän vakaus vaarantuisi.
IMF:n rooli voisi olla maailmanlaajuisen rahan määrän ohjaajana, mutta alueellinen joustavuus pitäisi turvata keskuspankkien itsenäisen päätösvallan kautta, kuten olet itsekin aiemmin viitannut.

Järjestelmää on toki vielä tarpeen kehittää ja tarkentaa, mutta pidän ehdottamaani linjaa toteuttamiskelpoisena ja myös vakaampana kuin nykyinen, lähes täysin yksityisten markkinoiden hallitsema järjestelmä.

[Purdue]

Pannaanpa tällainen välihuomautus tänne. Olen tässä laittanut talteen tätä meidän keskustelua tässä langassa Anchoraan liittyen. Ihan kaikkia ketjun alkupään kommentteja en ole tallentanut, mutta nämä meidän Anchoraan liittyvät tekstit ja kommentit tallensin omalle koneelle.

Arvaapa paljonko syntyi tekstinkäsittely ohjelmaan tekstiä?

Rivivälillä 1 ja fontin koon ollessa luokkaa keskimäärin alle 11, niin tallessa on nyt yhteensä:
- 29 143 sanaa
- 88 sivua

Olemme siis onnistuneet kirjoittamaan käytännössä kolmen täyspitkän tieteellisen artikkelin verran tekstiä näiden kommenttien muodossa.

Mutta siis kiitokset Naturalistille hyvästä keskustelusta! Paljon on esitetty näkökulmia ja erilaisia vaihtoehtoja, ja pikku hiljaa Anchora alkaa muotoutumaan sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla toimivaksi monetaariseksi mahdollisuudeksi.

Ja aika paljon on syntynyt tekstiä kun ajattelee, että tää lanka on vasta 3 viikon ikäinen, ja Anchorasta on keskusteltu vasta vajaat 2 viikkoa. Toki keskustelimme kansainvälisestä kauppavaluutasta jo aiemmin tässä langassa, mutta varsinaisesti keskustelu Anchorasta lähti liikkeelle tästä kommentista:

Kommentti SDR:n jatkokehittelystä globaaliksi kauppa- ja reservivaluutaksi


Mutta siis, aika lailla tekstiä on syntynyt kun olemme pohdiskelleet Anchoraa.

Oma käsitykseni edellä käydyn keskustelun perusteella on se, että Anchora olisi ihan oikeastikin toteutettavissa reaalimaailmassa jos poliittista tahtoa vain olisi. Se vaan että nykymaailmassa ei taida tätä tahtoa löytyä.

[Naturalisti]

Pannaanpa tällainen välihuomautus tänne. Olen tässä laittanut talteen tätä meidän keskustelua tässä langassa Anchoraan liittyen. Ihan kaikkia ketjun alkupään kommentteja en ole tallentanut, mutta nämä meidän Anchoraan liittyvät tekstit ja kommentit tallensin omalle koneelle.

Arvaapa paljonko syntyi tekstinkäsittely ohjelmaan tekstiä?

Rivivälillä 1 ja fontin koon ollessa luokkaa keskimäärin alle 11, niin tallessa on nyt yhteensä:
- 29 143 sanaa
- 88 sivua

Olemme siis onnistuneet kirjoittamaan käytännössä kolmen täyspitkän tieteellisen artikkelin verran tekstiä näiden kommenttien muodossa.

Mutta siis kiitokset Naturalistille hyvästä keskustelusta! Paljon on esitetty näkökulmia ja erilaisia vaihtoehtoja, ja pikku hiljaa Anchora alkaa muotoutumaan sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla toimivaksi monetaariseksi mahdollisuudeksi.

Ja aika paljon on syntynyt tekstiä kun ajattelee, että tää lanka on vasta 3 viikon ikäinen, ja Anchorasta on keskusteltu vasta vajaat 2 viikkoa. Toki keskustelimme kansainvälisestä kauppavaluutasta jo aiemmin tässä langassa, mutta varsinaisesti keskustelu Anchorasta lähti liikkeelle tästä kommentista:

Kommentti SDR:n jatkokehittelystä globaaliksi kauppa- ja reservivaluutaksi


Mutta siis, aika lailla tekstiä on syntynyt kun olemme pohdiskelleet Anchoraa.

Oma käsitykseni edellä käydyn keskustelun perusteella on se, että Anchora olisi ihan oikeastikin toteutettavissa reaalimaailmassa jos poliittista tahtoa vain olisi. Se vaan että nykymaailmassa ei taida tätä tahtoa löytyä.

Joo, paljon on tullut tekstiä, mutta ehkä meidän kannattaa kysyä itseltämme, onko tämä ollut toistaiseksi enemmän rinnakkaisia monologeja kuin dialogia?

Yksi käytännön pulma meillä on siinä, että keskustelumme haarautuu helposti rinnakkaisiksi haaroiksi, kun vastaus jaetaan useaan osaan. Pitäiskö näiden osavastausten loppuun merkitä jotenkin jatkoaikeet, ettei tule kiirehdittyä vastaamaan liian aikaisin vielä keskeneräisen vastaukseen.

Näin kävi esimerkiksi tässä tapauksessa, kun ehdin karhuta vastausta tähän, mihin sanot vastanneesi toisella osavastsuksella:

Erityisen harmillisena koen kuitenkin sen, että et vastauksessasi ollenkaan huomioinut esittämääni nimenomaista toivetta:
"Siihen lupaamaasi laajempaan vastaukseesi liittyen toivon sinun kommentoivan erityisesti sitä, mitä mieltä olet M1- ja M2-rahojen erillisten säätelymahdollisuuksien hyödyistä ja haitoista Anchora-järjestelmässä."
Sen sijaan keskityit edelleen puhumaan vain M2-rahasta kansallisella tasolla, ja jätit M1-rahan tuomat mahdollisuudet kokonaan käsittelemättä. Kuitenkin juuri M1:n ja M2:n erillinen tarkastelu saattaisi avata uusia, dynaamisempia väyliä Anchoran vakauden ja joustavuuden kehittämiseksi, erityisesti tilanteissa, joissa ulkoinen tasapaino ja sisäinen kysyntäliike vaativat erilaista säätelyä.

Kun katson koko kommenttisi loppuosaa siitä laajemmasta näkökulmasta, jota olen yrittänyt edistää, näen, että ankkuroit Anchoran toimintalogiikan hyvin staattiseen malliin, jossa korostetaan tasapainottavia valuuttakurssimuutoksia ja perusvirtoja, mutta jossa jää vähemmälle huomiolle mahdollisuus käyttää sisäistä rahapoliittista säätelyä (esim. M1:n ja M2:n erillistä hallintaa) tasapainottamaan talouden sisäisiä ja ulkoisia jännitteitä joustavammin.
Tämä sisäisen säätelyn mahdollisuus olisi erityisen arvokas nykymaailmassa, jossa vaihtotase- ja pääomaliikkeet reagoivat epävakaasti monenlaisiin tekijöihin – kuten rahoitusmarkkinoiden odotuksiin tai poliittisiin shokkeihin.

Olisin siksi todella kiinnostunut kuulemaan vielä erikseen ajatuksiasi siitä, miten näkisit mahdollisuuden laajentaa Anchora-järjestelmää myös siihen suuntaan, että M1- ja M2-rahojen erillinen säätely otettaisiin mukaan aktiiviseksi osaksi vakausmekanismia – nimenomaan kansallisella tasolla mutta myös koordinoidusti yli kansallisten rajojen.

Toivottavasti saamme tästä vielä rakentavan jatkokeskustelun aikaiseksi!

Vastasit tähän näin:

Ensinnäkin, niin tuossa edellä vastasin jo erillisessä vastauksessa sun esittämiisi kysymyksiin M1 ja M2 rahastaa, ja miksi pidin lähestymistapaasi ongelmallisena. Kaikkea ei voi käsitellä jokaisessa yksittäisessä vastauksessa, joten vastasin tähän siis erillisellä kommentilla.

Mutta en onnistunut löytämään sitä vastausta. Voisitko liittää sen vaikka tämän kommentin vastaukseen, johon et ole vielä vastannut. Kopioin kommentin tähän niin, että siinä näkyy vähän myös keskusteluhistoraa, ettei sitä tarvitse hakea kauempaa

Siihen lupaamaasi laajempaan vastaukseesi liittyen toivon sinun kommentoivan erityisesti sitä, mitä mieltä olet M1- ja M2-rahojen erillisten säätelymahdollisuuksien hyödyistä ja haitoista Anchora-järjestelmässä?

Ajattelen itse, että se toisi lisäjoustoa rahapolitiikkaan (kuten spekulatiivisten pääomavirtojen hallintaan ja erikseen reaalitalouden tukemiseen), mutta kenties siinä piilee myös riskejä, joita en ole tullut vielä ajatelleeksi. Olen erityisen kiinnostunut kuulemaan näkemyksesi tästä.

Ensinnäkin niin ajattelen, että M1- ja M2 rahojen sääntely liittyvät toisiinsa koskapa M1 sisältyy määritelmän omaisesti osaksi M2:ta. Kun siis lisäät M1:tä niin M2 lisääntyy automaattisesti, mutta ei toisinpäin.

Mutta ylipäätään tässä on kyse siitä, että olen ajatellut että IMF säätelee Anchoran globaalia määrää jonkin inflaatiotavoitteen tms. mukaisesti, sekä ottaa huomioon Anchoran mahdollisen revalvoitumisen suhteessa kansallisiin valuuttoihin kokonaisuutena, jos ne devalvoituvat joukolla.

Ja kuten olen ajatellut, niin Anchoran määrä maailmassa vastaisi maailman M2 rahamäärää, jotenka silloin IMF:llä olisi oma intressinsä pelissä sen suhteen että millaista rahapolitiikkaa eri maat toteuttavat. Tässä tarvittaisiin siis IMF:n ja keskuspankkien yhteistyötä.

Kansallisella tasolla pitäisi olla joustoa sen suhteen, että eri tahtiset taloussyklit ja niihin liittyvä finanssi- ja rahapolitiikka voitaisiin ottaa huomioon, mutta kuitenkin niin ettei Anchoran arvo ja uskottavuus joudu vaaraan.

Tässä suhteessa siis suhtaudun hieman skeptisesti MMT-teoriaan sekä niihin mahdollisuuksiin joita se avaisi kansallisen tason politiikka mahdollisuuksille. En siis katso oikein hyvällä sitä, että valtioille annettaisiin oikeus luoda M1 tai M2 varantoja tyhjästä. Tosin olen tähän jo aiemmin hyväksynyt poikkeuksen, jossa digivaluuttaa kuten euroja voitaisiin luoda kansallisella tasolla EKP:n toimesta piristämään yksityistä kulutusta kotitalouksien tasolla.

Mutta lähtökohta mun ajattelussa Anchoran suhteen on siis se, että Anchoran globaali varanto sekä IMF:n puitteissa yhteisesti asetetut globaalit inflaatiotavoitteet rajoittaisivat eri maiden liikkumavaraa. Silti, esim. nousevien talouksien erilaiset tarpeet liittyen esim. inflaatioon ja palkkojen nousuun sekä korkoihin pitäisi ottaa huomioon järjestelmässä, jolloinka M2 rahan määrät voisivat nousta eri tahtisesti eri maiden sisällä.

Sitten pitäisi vielä ratkaista se, että millä tavalla A-M balanssit jaetaan eri maiden kesken, joilla M2 balanssit nousevat eri tahtiin!

Järjestelmässä on vielä pohdittavaa, eikä tuo sun eurojärjestelmän kuvaus MMT:tä hyödyksi käyttäen suinkaan ratkaissut kaikkia näitä ongelmia.

Kiitos tarkentavasta viestistäsi.
Tarkennan nyt omaa näkemystäni niistä kohdista, joita nostit esiin.

Ensinnäkin liittyen M1- ja M2-rahavarantojen erilliseen säätelyyn:
Pidän olennaisimpana niiden välistä eroa siinä, että M1 (käteisraha ja välittömät talletukset) on keskuspankin suoraan luomaa rahaa, kun taas M2:n muu osa (esimerkiksi määräaikaistalletukset ja muut saatavat) syntyy yksityisten liikepankkien luotonannon kautta, "tyhjästä" — yksityisiä voitto-odotuksia seuraten, ei suoraan yhteiskunnallisiin kokonaistarpeisiin perustuen.
Tämä tekee M1-rahasta selvästi paremmin hallittavan ja luotettavamman välineen rahapolitiikan kohdennettuun säätelyyn kuin M2:sta kokonaisuutena.
M1:n ja M2:n välinen määritelmäperustainen suhde (M1 osana M2:ta) on epäoleellinen kuriositeetti. Oleellista on, että niiden niiden syntytapa ja säätelymahdollisuudet eroavat ratkaisevasti.

Siksi ajattelen, että Anchora-järjestelmässä juuri M1-rahan määrän hallittu säätely olisi tehokkain ja yhteiskuntien reaalitaloutta parhaiten tukeva väline, kun taas M2:n kokonaismäärän liikkeet voisivat edelleen heijastaa enemmän rahoitusmarkkinoiden sisäisiä liikehdintöjä.
M2:n hillitsemiseen voidaan toki kehittää lisäkeinoja, mutta tehokas, keskitetysti hallittavissa oleva ankkuri tarvitaan, ja M1 tarjoaa siihen parhaat edellytykset.

Mitä tulee IMF:n rooliin Anchoran globaalin määrän säätelijänä:
Näen, että IMF voisi huolehtia maailmanlaajuisen Anchoran määrän säätelystä itsenäisesti, ennalta sovitun mandaatin rajoissa.
Mandaatin olisi hyvä olla sidottu esimerkiksi globaalin inflaatiotavoitteen ja rahoitusvakauden turvaamiseen.
Samalla kansallisilla keskuspankeilla (esimerkiksi EKP:llä euroalueella) pitäisi olla mandaatti säätää oman alueensa M1-rahavarantoa itsenäisesti alueelliset olosuhteet huomioiden, kuitenkin yhteensopivasti IMF:n yleisten linjausten kanssa.

Tässä järjestelmässä Anchora määrä ja sen markkina-arvo voisivat toimia maailmanlaajuisen rahan määrän ja vakauden taustatekijänä.
IMF:llä voisi olla myös rooli vaikuttaa M2:n kehitykseen, juuri Anchoran tarjontaa säätämällä: se tarjoaisi globaalin vakauden tukipilarin, mutta jättäisi jäsenvaltioille mahdollisuuden joustaa reaalitalouden tarpeiden mukaan.

Mitä MMT-teoriaan tulee:
Pidän sen peruslähtökohtaa — eli että suvereenin valuutan liikkeellelaskijana valtio ei toimi kuten kotitalous, eikä ole altis maksukyvyttömyydelle omassa valuutassaan — perustellusti pätevänä.
Siksi en pidä sitä riittävänä kritiikkinä, että MMT:n mahdollisuuksia rahapolitiikan välineenä vastustetaan "epäluulolla" ilman tarkempaa perustelua.
Itse näen MMT:n tarjoavan keinoja kohdentaa rahapolitiikka suoraan reaalitalouden tukemiseen, erityisesti tilanteissa, joissa yksityisen sektorin luotonanto on riittämätöntä tai väärin kohdistunutta.

On myös hyvä huomata, että nykyjärjestelmässä valtio on käytännössä riippuvainen yksityisten liikepankkien luomasta M2-velkarahasta — velkaantuen niille ja maksaen niille korkoa rahasta, joka syntyy kirjanpidollisella napinpainalluksella, ilman, että pankeilla olisi siihen todellisia taloudellisia kustannuksia.
Esittämäsi kritiikki keskuspankin / valtion suoraa rahaluontia kohtaan ei tunnu suhtautuvan samalla vakavuudella liikepankkien harjoittamaan yksityiseen rahaluontiin, jonka tunnetut haitat (kuten suhdannevaihteluiden voimistaminen ja spekulatiivisten kuplien ruokkiminen) ovat hyvin dokumentoituja.

Pidän perustellumpana ja läpinäkyvämpänä järjestelmää, jossa ainakin osa rahatarjonnasta — nimenomaan reaalitalouden tarpeisiin — tuotettaisiin suoraan keskuspankin toimesta yhteiskunnan kokonaisedun eikä yksittäisten voitontavoittelijoiden perusteella.

Yhteenvetona:
M1:n ja M2:n erillinen sääntely olisi järkevää ja mahdollista.
M1:n luominen keskuspankkien suoraan hallinnoimana antaisi tarvittavaa vakautta ja kohdennettavuutta ilman, että globaalin järjestelmän vakaus vaarantuisi.
IMF:n rooli voisi olla maailmanlaajuisen rahan määrän ohjaajana, mutta alueellinen joustavuus pitäisi turvata keskuspankkien itsenäisen päätösvallan kautta, kuten olet itsekin aiemmin viitannut.

Järjestelmää on toki vielä tarpeen kehittää ja tarkentaa, mutta pidän ehdottamaani linjaa toteuttamiskelpoisena ja myös vakaampana kuin nykyinen, lähes täysin yksityisten markkinoiden hallitsema järjestelmä.

PS. Nyt kun sulla on tämä Anchora -keskustelu omalla koneella, niin kannattaisko siitä kirjoittaa "tutkielmaluonnos" jatkokeskustelujen pohjaksi, johon sisältyisi oman ajattelusi lisäksi myös vaihtoehtoisia näkökulmia?

[Purdue]

PS. Nyt kun sulla on tämä Anchora -keskustelu omalla koneella, niin kannattaisko siitä kirjoittaa "tutkielmaluonnos" jatkokeskustelujen pohjaksi, johon sisältyisi oman ajattelusi lisäksi myös vaihtoehtoisia näkökulmia?

Ensinnäkin, niin kaipaamasi vastaus liittyen M1 ja M2 rahaan on yllä tekemässäsi lainauksessa, joten olet jo löytänyt sen jo ja kommentoinutkin sitä!

Tähän Anchora keskusteluun liittyen, niin luulen että tässä on nyt tullut tehtyä sen verran monta lyhyttä yhteenvetoa jo matkan varrella, ettei taida olla tässä vaiheessa järkevää kirjoitella luonnoksia kokonaisuudesta.

Saatan kuitenkin myöhemmin työstää tykönäni tätä Anchora ajatusta eteenpäin jonkinlaisen esseen muodossa, ja lähinnä tässä langassa kirjoittamiini omiin ajatuksiini perustuen. Saapa nähdä?

Mä tarkastelen edelleen Anchoraa kansainvälisen likviditeetin, valuuttojen vaihdettavuuden sekä maksutasesopeutuksen näkökulmasta. Toki tätä ei voi tyystin tehdä vain tarkastelemalla kansainvälistä tasoa, vaan tarvitaan myös kansallisen tason analyysi.

Silti, en ole valmis menemään ihan niin pitkälle kuin sinä esim. MMT:n näkökulmasta. Meillä on edelleen eri intressit tän asian suhteen, ja siksipä tämä on ollut enemmänkin joukko rinnakkaisia monologeja kuin dialogia.

Siltikin, kiitos sinulle hyvistä kommenteista ja oivalluksista, koska tällä tavalla myös oma ajatteluni on selkiytynyt matkan varrella.