https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4 ... 6c612c3faaTiedotteensa mukaan Essayah patistaa kauppaa ja lihataloja kantamaan vastuunsa ”oikeudenmukaisen tuottajahinnan takaamiseksi”.
– Jauhelihapula kaupoissa on avannut monen kuluttajan silmät sille, että kotimaisen jauhelihan saatavuus ei ole itsestäänselvyys. Naudanlihan kulutus on noussut meillä noin neljä prosenttia, mutta samaan aikaan tuotanto on laskenut. Suomen keskittyneessä markkinassa niukkuus ei kuitenkaan ole nostanut hintoja kuten muualla EU:ssa. Halvemmat tuottajahinnat ovat enää Unkarissa. Lihan kulutus jatkaa kasvuaan myös Euroopan ulkopuolella ja kohonnut maailmanmarkkinahinta lisää niukkuutta koko EU:n alueella viennin kasvaessa, Essayah totesi.
– Kaupan ja lihantalojen on reagoitava kuluttajien toiveeseen saada kotimaista jauhelihaa jatkossakin ja tuottajahintojen on seurattava kasvanutta kysyntää. Suomessa on tuoreiden tutkimusten mukaan EU:n kannattavin kauppa, joten siellä on varaa tulla katteissaan vastaan toisin kuin tuottajilla, hän jatkoi tiedotteensa mukaan.
Eipä ole ihmeemmin minua haitannut muutoin kuin siten että possunjauhelihakin on sitten loppu kun pettyneet naudanjauhelihanmetsästäjät ottavat sitä vaikka aiemmin ei ole kelvannut.

