Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Keskustelua uutisista ja kaikenlaisista ajankohtaisista aiheista.
Avatar
anarkistialkuasukas
Reactions:
Viestit: 5791
Liittynyt: 10 Kesä 2024, 17:58
Paikkakunta: Linnunrata

Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja anarkistialkuasukas »

Tiedotteensa mukaan Essayah patistaa kauppaa ja lihataloja kantamaan vastuunsa ”oikeudenmukaisen tuottajahinnan takaamiseksi”.

– Jauhelihapula kaupoissa on avannut monen kuluttajan silmät sille, että kotimaisen jauhelihan saatavuus ei ole itsestäänselvyys. Naudanlihan kulutus on noussut meillä noin neljä prosenttia, mutta samaan aikaan tuotanto on laskenut. Suomen keskittyneessä markkinassa niukkuus ei kuitenkaan ole nostanut hintoja kuten muualla EU:ssa. Halvemmat tuottajahinnat ovat enää Unkarissa. Lihan kulutus jatkaa kasvuaan myös Euroopan ulkopuolella ja kohonnut maailmanmarkkinahinta lisää niukkuutta koko EU:n alueella viennin kasvaessa, Essayah totesi.

– Kaupan ja lihantalojen on reagoitava kuluttajien toiveeseen saada kotimaista jauhelihaa jatkossakin ja tuottajahintojen on seurattava kasvanutta kysyntää. Suomessa on tuoreiden tutkimusten mukaan EU:n kannattavin kauppa, joten siellä on varaa tulla katteissaan vastaan toisin kuin tuottajilla, hän jatkoi tiedotteensa mukaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4 ... 6c612c3faa

Eipä ole ihmeemmin minua haitannut muutoin kuin siten että possunjauhelihakin on sitten loppu kun pettyneet naudanjauhelihanmetsästäjät ottavat sitä vaikka aiemmin ei ole kelvannut.
"Tie epäonnistumisiin on katettu hyvillä yrityksillä"
Märkäruuti
Reactions:
Viestit: 10391
Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Märkäruuti »

Mulla menee jauhelihanakin kanaa enemmän kuin sikanautaa tai nautaa. Erilainen, mutta ihan siitä saa hyvää safkaa.
Avatar
anarkistialkuasukas
Reactions:
Viestit: 5791
Liittynyt: 10 Kesä 2024, 17:58
Paikkakunta: Linnunrata

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja anarkistialkuasukas »

Märkäruuti kirjoitti: 03 Touko 2025, 19:45 Mulla menee jauhelihanakin kanaa enemmän kuin sikanautaa tai nautaa. Erilainen, mutta ihan siitä saa hyvää safkaa.
Tottumiskysymys. Olen mäkin kokeillut tehdä hampparipihvit broilerijauhiksesta ja kovin hentoja ja pehmeitähän niistä tulee mutta ihan kelvollista syötävää kun vähän maustaa ja kokeilee erilaisia kastikkeita :P
"Tie epäonnistumisiin on katettu hyvillä yrityksillä"
Teddy
Reactions:
Viestit: 646
Liittynyt: 10 Kesä 2024, 19:51

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Mulla kävi tuuri. Paikallinen K-kauppias oli jostakin saanut Atrian 10%:sta naudan jauhelihaa. Nyt mulla on sitä pakkasessa ja muutama lempiruoka (spagetti bolognaise ja lasagne) palasivat ruokalistalle. Vähän olin niitä jo kaivannutkin. Molemmat kyllä syntyvät tonnikalastakin mutta kyllä jauhelihasta tulee se paras.
Avatar
Goswell
Reactions:
Viestit: 9288
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 12:22

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Goswell »

Taas vietiin maataloudelta 60 miljoona tukipotista, mitä kohta syödään, brassien hormooni ja antibiootti mössöä ja ulkolaista salmomonella brossua vai.
Minun mielestä noin.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 8444
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Toope »

Kävin tänään S-kaupassa. Siellä oli laarissa vähintään 30 kiloa sikanautajauhelihaa... :o
Taantuvassa yhteiskunnassa tuloerot ovat minimissä.
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 2898
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Vitun Essayah, tuo oikeiston kristittyä näyttelevä kätyri. Talonpoika ei saa työstään mitään kun kansainväliset kapitalistiketjut vievät kaiken voiton!! Ja Essayah vaan sanoo että antakaa loputkin rahat kapitalisteille Suomen edun nimissä!!
Susa
Reactions:
Viestit: 14726
Liittynyt: 17 Tammi 2023, 15:19

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Susa »

Toope kirjoitti: 03 Touko 2025, 20:52 Siellä oli laarissa vähintään 30 kiloa sikanautajauhelihaa...
Kuka nyt sika-nautajauhelihaa tahtoo.
Just ja just nauta-sika menee hätätapauksessa.
Pattinero
Reactions:
Viestit: 8511
Liittynyt: 30 Marras 2022, 06:14

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Pattinero »

Toope kirjoitti: 03 Touko 2025, 20:52 Kävin tänään S-kaupassa. Siellä oli laarissa vähintään 30 kiloa sikanautajauhelihaa... :o
Luuletko, että näille vitun junttieliiteille sellainen kelpaa? Katso Susan vastaus, niin tiedät miten asiat oikeasti on.
We can't solve problems by using the same kind of thinking we used when we created them.
Albert Einstein
Märkäruuti
Reactions:
Viestit: 10391
Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Märkäruuti »

Susa kirjoitti: 03 Touko 2025, 21:02 Kuka nyt sika-nautajauhelihaa tahtoo.
Just ja just nauta-sika menee hätätapauksessa.
Itse asiassa ero on pieni esimerkiksi sieni-jauhelihapihvejä tehdessä. Sienet (rouskut) ovat lähes rasvattomia, ja ainakaan itse en käyttäisi 50/50 sienijauhelihapihveihin vähärasvaista jauhelihaa.
Mutta makunsa kullakin ja ennakkoluulot siihen päälle :D
Teddy
Reactions:
Viestit: 646
Liittynyt: 10 Kesä 2024, 19:51

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Märkäruuti kirjoitti: 03 Touko 2025, 23:18
Susa kirjoitti: 03 Touko 2025, 21:02 Kuka nyt sika-nautajauhelihaa tahtoo.
Just ja just nauta-sika menee hätätapauksessa.
Itse asiassa ero on pieni esimerkiksi sieni-jauhelihapihvejä tehdessä. Sienet (rouskut) ovat lähes rasvattomia, ja ainakaan itse en käyttäisi 50/50 sienijauhelihapihveihin vähärasvaista jauhelihaa.
Mutta makunsa kullakin ja ennakkoluulot siihen päälle :D
Jep. Myös esim. kaalilaatikko tykkää rasvaisemmasta lihasta. Rasvainen naudanjauheliha ei kuitenkaan ole hyvänmakuista, joten myös siihen käytän jauhelihaa, johon on lisätty possua.
Susa
Reactions:
Viestit: 14726
Liittynyt: 17 Tammi 2023, 15:19

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Susa »

Meän kielinen sanonta
"Suolanen ja sakia (rasvainen) köyhän mielestä makia."
https://meankielensanakirja.com/fi/sana/id/77616/

:ugeek:
Molli
Reactions:
Viestit: 2427
Liittynyt: 30 Marras 2022, 18:51

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Molli »

Pattinero kirjoitti: 03 Touko 2025, 21:57
Toope kirjoitti: 03 Touko 2025, 20:52 Kävin tänään S-kaupassa. Siellä oli laarissa vähintään 30 kiloa sikanautajauhelihaa... :o
Luuletko, että näille vitun junttieliiteille sellainen kelpaa? Katso Susan vastaus, niin tiedät miten asiat oikeasti on.
...kyllä valtakunnan kuulu kokki muinoin selvitti iltapäivälehdessä, että itse tehtyihin lihapullien tulee laittaa sika-nautalihaa, eli kelpaa kaikille.

Meidän kylän molemmissa marketeissa oli valita asti erilaisia jauhelihapusseja yänä aamuna.
"..noin yleisesti.. ..säkällä mennään.."
Elämänsankari
Reactions:
Viestit: 1789
Liittynyt: 01 Touko 2025, 12:19

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Elämänsankari »

Molli kirjoitti: 05 Touko 2025, 10:55
Pattinero kirjoitti: 03 Touko 2025, 21:57
Toope kirjoitti: 03 Touko 2025, 20:52 Kävin tänään S-kaupassa. Siellä oli laarissa vähintään 30 kiloa sikanautajauhelihaa... :o
Luuletko, että näille vitun junttieliiteille sellainen kelpaa? Katso Susan vastaus, niin tiedät miten asiat oikeasti on.
...kyllä valtakunnan kuulu kokki muinoin selvitti iltapäivälehdessä, että itse tehtyihin lihapullien tulee laittaa sika-nautalihaa, eli kelpaa kaikille.

Meidän kylän molemmissa marketeissa oli valita asti erilaisia jauhelihapusseja yänä aamuna.
Itse asun isossa kaupungissa ja täällä on ollut ongelmia.

Esim yhtenä päivänä kävin kolmessa kaupassa, eri ketjuja, eikä yhdessäkään ollut. Ihan päivällä kävin.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 8444
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Maa- ja metsätalousministeri Essayah jyrähtää jauhelihapulasta

Viesti Kirjoittaja Toope »

Mitäs jos lopetettaisiin säännöstelyä ja verotusta tuollakin alalla?
Taantuvassa yhteiskunnassa tuloerot ovat minimissä.
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
Suosittele ketjua Vastaa Viestiin